Teksti: Vilma Jokipii

Kuvat: Unsplash

Joku pettää, joku itkee, joku panee ja joku muu saa tietää siitä vasta televisiosta. Meille se on viihdettä. 

Temptation Islandissa parisuhteet räjähtävät käsiin koko kansan edessä, Ex on the Beachissa entiset ja nykyiset säädöt sekoittuvat toisiinsa ja Love Islandissa voidaan käyttää kokonainen tuotantokausi sen selvittämiseen, kuka uskaltaa vihdoin suudella ketäkin. Mitä sotkuisempi kuvio, sitä vaikeampi katse on kääntää pois. 

Mutta mikä ihme muiden ihmisten seksissä, pettämisessä ja parisuhdekriiseissä oikein kiinnostaa? 

Vastaus on yksinkertainen: uteliaisuus. Meitä kiinnostavat muiden ihmisten elämät muutenkin, mutta reality tarjoaa niistä jotain, mitä tavallinen elämä ei. Pääsemme näkemään asioita, jotka normaalisti pysyisivät kahden ihmisen välisinä. Saamme tietää, kuka on ihastunut kehenkin, kuka on valehdellut puolisolleen ja kuka päätyy yöllä kenenkin sänkyyn. 

Seksissä ja parisuhteissa on nimittäin jotain, mikä tekee niistä erityisen hyvää televisiota: niihin liittyy sääntöjä. Kenelle saa flirttailla? Milloin flirtti muuttuu pettämiseksi? Saako suudella, jos ei tunne mitään? 

Reality ottaa nämä arkielämän epäselvät rajat ja venyttää ne äärimmilleen. Katsojalle annetaan mahdollisuus seurata sivusta, kun joku ylittää rajan – ja vielä parempaa, nähdä hetki, jolloin joku toinen saa tietää siitä. 

Temppareissa varsinainen jännitys ei siksi välttämättä synny siitä, mitä peiton alla tapahtuu. Se syntyy siitä, mitä tapahtuu sen jälkeen. Me tiedämme, mitä tämän kumppani on tehnyt, mutta hän ei vielä tiedä. Siksi on pakko katsoa vielä seuraava jakso. 

Miran ja Valton vuoden 2020 Temptation Island -kausi on tästä yksi suomalaisen realityn mieleenpainuvimmista esimerkeistä. Mira lähentyi saarella sinkku-Markuksen kanssa, petti Valtoa ja jatkoi tapahtumien salaamista. Lopulta totuus paljastui Valtolle, ja kunnolla vasta viimeisellä iltanuotiolla, jossa suhde päättyi eroon. Myöhemmin Mira kertoi julkisuudessa, kuinka vaikeaksi ohjelman käsittely oli muuttunut ja kuinka sosiaalisen median kommentointi ja jopa tappouhkaukset seurasivat ohjelman jälkeen. 

Tässä kohtaa reality muuttuu kiinnostavaksi myös toisesta syystä. Katsoja ei enää katso vain ohjelmaa, vaan alkaa tuomita ihmistä. Kun ihmisestä nähdään kymmenien tuntien kuvamateriaalista tunnin mittainen jakso, hänestä muodostuu väistämättä tietynlainen hahmo. On pettäjä, uhri, pelaaja, hyvä tyyppi tai kusipää. 

Samalla tässä on jotain hyvin inhimillistä. Kun ruudulla joku tekee jotain, mitä itse pitää moraalisesti kyseenalaisena, voi omaa elämää verrata hänen elämäänsä. Minä en ainakaan tekisi noin. Minun parisuhteeni ei ole tuollainen. Minä olisin tuossa tilanteessa fiksumpi. Mutta vertailu voi toimia myös toiseen suuntaan. Kun ruudulla näkee jatkuvasti pettämistä, valehtelua ja muita moraalisesti kyseenalaisia tekoja, ne voivat alkaa tuntua tavallisilta. Jos pettämistä näkee tarpeeksi usein televisiossa, sitä ei ehkä enää pidä samalla tavalla poikkeavana tai edes niin pahana asiana kuin ennen. Reality voi siis huomaamatta muuttaa sitä, mitä pidämme normaalina. Ehkä realityssä viehättääkin, että muiden elämä näyttää hetken aikaa paljon sotkuisemmalta kuin oma.

Ex on the Beach vie tämän asetelman vielä pidemmälle. Ohjelmassa joukko ihmisiä laitetaan samaan paikkaan uusien kiinnostuksen kohteiden ja vanhojen kumppaneiden kanssa, minkä jälkeen ihmissuhteet alkavat mennä ristiin ja rastiin. Katsoja pääsee seuraamaan vierestä, kun sänkyyn hypätään exien, uusien säätöjen ja vähän vuorotellen kaikkien muidenkin kanssa. 

Ja katsojalle se on viihdettä. 

Realityn riettaus ei siis synny pelkästään siitä, että ihmiset harrastavat seksiä. Se syntyy siitä, että seksuaalisuus sotkee ihmisten välisiä suhteita. Katsoja ei odota pelkkää suudelmaa tai seksiä, vaan sitä hetkeä, jolloin joku saa tietää tapahtuneesta. 

Siksi tuotannon ei edes tarvitse näyttää kaikkea. Temptation Islandissa peiton heiluminen on usein tehokkaampaa kuin suora kuva siitä, mitä sen alla tapahtuu. Kun kasvoja ei näytetä, katsoja joutuu arvailemaan. Kuka siellä on? Tapahtuiko oikeasti jotain? Milloin tämä paljastuu? Epävarmuus tekee tilanteesta jopa kiinnostavamman kuin varma tieto. 

Love Island toimii hieman eri tavalla. Suomen versiossa seksuaalinen jännite on usein paljon kevyempää ja suhteet etenevät hitaammin. Katsojat ovatkin vuosien varrella kuvailleet ohjelmaa tylsäksi juuri siksi, ettei mitään tunnu tapahtuvan. Jos kaudesta kuluu puolet ennen kuin joku uskaltaa edes pussata, on vaikea verrata sitä Temppareiden tai Ex on the Beachin jatkuvaan ihmissuhdekaaokseen. 

Ulkomaalaisissa Love Island -versioissa meininki onkin paljon riettaampaa. Esimerkiksi Yhdysvaltojen versiossa kilpailijat joutuvat flirttailemaan, tanssimaan ja olemaan läheisissä tilanteissa muiden kuin oman kumppaninsa kanssa. Erilaisissa haasteissa voidaan esimerkiksi selvittää, kenen kanssa kilpailijan syke nousee eniten, mikä voi olla omiaan aiheuttamaan mustasukkaisuutta ja riitoja. Varsinaista pettämistä ei siis edes tarvita. 

Seksiä ei siis tarvitse edes tapahtua, jotta seksuaalisuus voisi aiheuttaa draamaa. 

Sosiaalinen media tekee tästä vielä tehokkaampaa. Jakson loppumisen jälkeen draama ei lopu, vaan siirtyy toiseen ympäristöön. Jodelissa arvuutellaan, kuka teki mitä. TikTokissa parhaat palat leviävät uusille katsojille. Katsoja ei enää vain katso ohjelmaa, vaan osallistuu sen ympärillä käytävään juoruiluun. 

Ehkä tässä piilee myös riettaan realityn suurin ristiriita. Katsomme ihmisten intiimiä elämää, mutta samalla tiedämme, että sitä on kuvattu, leikattu ja rakennettu viihteeksi. Seksi tuo katsojia, pettäminen keskustelua ja draama seuraavan jakson katselijoita. Se, mikä oikeassa elämässä olisi yksityinen kriisi, muuttuu televisiossa sisällöksi. 

Ja silti reagoimme siihen kuin se olisi totta, koska osallistujille se onkin totta. 

Lopulta on kuitenkin pakko kysyä, onko mikään tästä enää oikeastaan rietasta. Seksiä ja alastomuutta näkyy mainoksissa, musiikkivideoissa, sosiaalisessa mediassa ja suoratoistopalveluissa jatkuvasti. Realityssä seksuaalisuus ei ole enää poikkeus, vaan formaatin rakennuspalikka. Riettaudesta on tehty niin tavallista viihdettä, ettei se enää edes tunnu riettaalta. 

Ehkä rietas reality ei siis kerrokaan lopulta seksistä. Se kertoo meistä katsojista. Haluamme tirkistellä, mutta turvallisen etäisyyden päästä. Haluamme nähdä muiden tekevän virheitä, jotta voimme paheksua niitä. Haluamme draamaa, mutta emme sen seurauksia omaan elämäämme. 

Siksi peiton ei edes tarvitse heilua. 

Riittää, että me tiedämme, että sen alla saattaa tapahtua jotain. 

Ja sitten katsomme seuraavan jakson.