Teksti: Aada Lehtoniemi
Kuvat: Unsplash
Ensi kosketukseni vampyyreihin oli juuri ennen seitsemännen luokan alkamista. Ystäväni oli aiemmin ehdottanut, että katsoisimme Twilight-elokuvat, mutta kieltäydyin jyrkästi. Sehän oli jokin ihan naurettava vampyyrisarja. Myöhemmin huomasin, että Twilight eli Houkutus löytyy kirjahyllystäni. Vapisevin käsin nostin punertavan pokkarin, jota Edward Cullenin ja Bella Swanin kasvot koristavat, ja avasin sen kellertävän vaaleat sivut ensimmäistä kertaa.
Rakastuin, ihastuin, hullaannuin. Miksi?
Kun pikkusiskoni täytti kaksitoista, ehdotin hänelle kirjojen lukemista ja yhdessä elokuvien katsomista. Jo pian hän kuitenkin katsoi elokuvat ilman minua. (Petos!) Ennalta arvattavasti sarja vei hänetkin mukanaan. Joka tapauksessa yritin tiedustella siskoltani, miksi hän pitää vampyyreista, mutta hän ei oikein tiennyt, joten emme pääse nyt sukeltamaan autenttiseen kolmetoistavee-kokemukseen vampyyreista. Tyydyttäköön siis minun analyysiini.
Edward on niin vastustamattoman ihana, sitähän se oli. Edward on mystinen, vaarallinen, voimakas ja kuitenkin niinniinniin hyvännäköinen. Kirjan nimi kuvastaa hyvin vampyyreissa piilevää tunnetta Houkutus. Rakkauden, veren ja vampyyriksi muuttumisen houkutus kietoutuvat yhteen. Siinä on vaaraa ja vaarallisia tilanteita, mutta turvallisesti kirjan kansien välissä.
”Kolme asiaa oli vuorenvarmoja. Ensinnäkin: Edward oli vampyyri. Toiseksi: osa hänestä – enkä tiennyt, kuinka voimakas se osa oli – janosi minun vertani. Ja kolmanneksi: olin silmittömästi, peruuttamattomasti rakastunut häneen.” (Houkutus, Stephenie Meyer)
Koko kirjasta ei tarvitse tuon enempää tietää ymmärtääkseen, mikä siinä viehättää. Tuossa on koko kirjasarjan ydin. Voisi suorastaan sanoa, että koko vampyyrigenren ydin. Miettikääpä sitä!
Tein tätä lehteä varten myös uuden aluevaltauksen ja tutustuin hieman vampyyrimaisiin sanoituksiin. Niiden maalaama kuva vampyyreista on jonkin verran synkempi kuin nuorille suunnatun Twilightin. Vampyyri onkin kumppani, joka imee kaiken elinvoiman, tai se löytyy omasta pahasta olosta ja unettomuudesta. Laulujen vertauskuvallinen vampyyri on aika ikävä tyyppi. (Edward ei ole ikävä tyyppi, vaikka onkin murhannut ihmisiä, siksi, että tarinan kertojaa, Bellaa, asia ei yksinkertaisesti kiinnosta.)
Minulla oli myös sellaisia fiksuja ajatuksia siitä, kuinka vampyyrit edustavat ikuista, pysyvää rakkautta, joka sitten on se niiden myyntipointti, mutta harhauduin nyt muille teille.
Bite me (Haista home),
Nimim. foreverteamedward
