G testaa: Self help -oppaat

Makoilen aamulla kahvin kanssa sängyssä ja luen Ylioppilaslehden juttuja paheille antautumisesta havahtuessani siihen, että minun olisi jo pitänyt aloittaa lupaamani tuotteliaisuuskokeilu.

Kevään mittaan olen vaipunut syvään laiskotukseen, jota hyvinä päivinä kutsun elämästä nautiskeluksi. Sitten kohtaa hetki, jolloin kohtaan pääkopassani paisuvan can do -listan (koska kuulin jostain, että kyseinen nimitys antaa positiivisemman sävyn epämukavien asioiden hoitamiselle kuin “to do”), ja nautiskelu muuttaa muotoaan paheelliseksi, häpeää aiheuttavaksi asioiden välttelyksi. Aurinkoon sulaneelta jäätelöltä tuntuva vartalo pitäisi koota takaisin viileäksi, paineiden alla suoriutuvaksi tehopakkaukseksi pysyäkseen ympäröivän yhteiskunnan ja organisaatioiden mukana ilman täyttä velttoutumista. 

Kun päätoimittajakaverini ehdotti, että testaisimme elää tuottavuuden maksimointiin ohjaavien oppaiden mukaan, tunsin ensimmäisenä innostusta. Vaikka nautiskelija-loikoilijana elo on oikein mukavaa, mielikuva itsestäni heräämässä aikaisin koneen ja kirjojen ääreen on lämmin ja seksikäs. Alkuinnostuksen jälkeen herää kuitenkin pieni kauhu siitä, että kokeiluun sitoutuminen vaatii sitoutumista uuden produktiivisen aktiivisuuden löytämiseen. Suhteeni nyky-yhteiskunnan oletukseen tuottavuuden maksimoinnista on muutenkin vaikea, enkä välttämättä haluaisi antautua sille. Sen sijaan ylioppilaslehden toimittajan Eveliina Lempiäisen suorittama kokeilu paheellisuuden maksimoinnista viikon ajan kuulostaa itselleni luontaisemmalta.

Jottei kokeilu kävisi ihan mahdottomaksi, päätän tehdä sen aloituksesta mahdollisimman helppoa, joten lähden etsimään jo minulla valmiiksi olevasta äänikirjasovelluksesta tiiviitä ja yksinkertaisia oppaita tuotteliaisuuden maksimointiin. Kirjoitan kenttään “productivity” ja eteeni aukeaa pitkä lista erilaisia oppaita. Kuuntelen muutamasta alut saadakseni tuntumaa. Suurimmassa osassa tuotteliaaksi robotiksi kehittymistä lupaa sopivasti robottimainen kertoja. Päädyn valitsemaan Leigh Jaramillon äänikirjan “Steps to Ultimate Productivity: The Essential Guide on How to Achieve Productivity To Reach Your Success In Life”, sillä sen ohjeet vaikuttaa selkeältä, ja lukija vain lievästi robottimaiselta. 
Opas listaa elämäntapoja, joita noudattamalla voi tekijän mukaan maksimoida tuottavuutensa ja siten parantaa kaikkia elämän osa-alueitaan. Jo kirjan kuvauksessa kerrotaan, että “tuottavuuden kolminkertaistaminen voi poistaa ahdistusta ja stressiä” ja siten et ainoastaan saavuta enemmän, vaan mielenterveytesi voi paremmin. Luku kolme on ilmeisesti tärkeää tuottavuuden kannalta, sillä myöhemmin kuvauksessa mainitaan, että “kolminkertainen tuottavuus tuo kolme kertaa enemmän harmoniaa elämään.” Noh, katsotaan miten käy, pohdiskelen ja aloitan kuuntelemaan läpi listaa, jonka kohdat ovat tiivistettynä seuraavat:

1. Työtila: Ei mitään tavaroita, jotka eivät liity sen hetkiseen projektiin. Puhelin saa kuitenkin yllätyksekseni olla lähellä, jottei työpisteeltä tarvitse poistua missään tilanteessa työskentelyn aikana. Myös kuvia ystävistä ja perheestä saa olla, jotta tila säilyy positiivisena.
2. Tuottavan ajattelutavan kehittäminen “Think smart, work smart & maximise your efforts”: Tuottavan ajattelutavan ominaisuuksiin luetellaan muun muassa motivaatio, itsevarmuus, sinnikkyys ja uteliaisuus. 
3. Päivän suunnittelu: Päästään jokaisen tehokkuusohjeen välttämättömään neuvoon: to do -listan tekeminen. Kirja suosittelee jättämään sen lyhyeksi, noin 3-4 kohdan pituiseksi, jottei sen suorittaminen tunnu mahdottomalta. Toinen sääntö on Eat the frog -sääntö, jonka mukaan ensimmäiseksi tulisi hoitaa kaikista epämieluisin asia, eli Mark Twainiä lainaten “Syödä sammakko”: Jos syö elävän sammakon joka aamu, mitään pahempaa ei voi tapahtua loppupäivänä. Toisin sanoen jos tekee epämukavimman asian ensiksi, loppupäivän tehtävät eivät (välttämättä) tunnu niin haastavilta.
4. Ajanhallinta: Kiinnostava kahden minuutin sääntö: Jos hoidettavan asian pystyy tekemään alle kahdessa minuutissa, se tulisi tehdä heti. Tässä yhteydessä kirja lainaa Isac Newtonin ajatuksia: “Objects at rest stay in rest, objects at motion, stay in motion.”
5. Ei multitaskausta
6. Tasaiset tauot: Auttaa kuulemma buustaamaan muistia, luovuutta ja keskittymistä.
7. Terveelliset rutiinit: Esim. Syö vähemmän sokeria ja huonoravinteista ruokaa, liiku säännöllisesti, nuku tarpeeksi.
8. Tunnista, mikä on tärkeää
9. Juhlista saavutuksiasi: Pidä listaa siitä, mitä olet jo saavuttanut

Kokeilu alkakoon.

VIIKKO 1:

Jo kokeilun ensimmäisenä päivänä laiminlyön tehokkuusneuvoja. Päätän nimittäin jäädä kotiin tekemään koulutöitä ja istuttuani koneen ääreen tajuan pian, että tarvitsemani muistiinpanovihko puuttuu, joten poistun työpisteeltä ja hetkessä harhaannun tekemään jotain muuta. Kuluu 20 minuuttia ennen kuin olen takaisin koulutöiden parissa. Työtilani ei siis ollut tarpeeksi rauhallinen keskittymiseen. Ei ole ensimmäinen kerta kun totean, että olisi vain pitänyt lähteä kirjastoon keskittymään.

Kirjassa jaettu ajatus kahden minuutin säännöstä on saanut minut oikeasti hoitamaan pieniä, ärsyttäviltä tuntuvia ja viivästettyjä asioita. Neuvo saa myös jättämään joka-aamuiset torkutukset. Aamulla ensimmäisen herätyksen soidessa kun tekisi mieli liimautua patjaan, laitan ajastimeen vielä kaksi minuuttia makoiluailaa, minkä jälkeen hyppään ylös sängystä ja aloitan päiväni. Vaikka kirja painottaa taukoja, kahden minuutin sääntö saa minussa aikaan rauhattomuutta ja lepoaikanakin päädyn hoitamaan mieleen pulpahtavia alle kahden minuutin asioita. Levolle varattu aika haihtuu.

Onko vain hyväksyttävä, että tässä yhteiskunnassa pärjää parhaiten pysymällä koko ajan liikkeessä ja hylkäämällä loikoilun? Tuottavuuden kehittymisen on aina luvattu lisäävän vapaa-aikaa ja siten kasvattavan elintasoa, eikä sitä voi täysin kiistää. Kuitenkin keskiverto kansalaiselle kunnollista tilaa pysähtyä tuntuu vapautuvan vasta lähestyessä eläkeikää, mikäli oma tuotteliaisuus on ollut tarpeeksi tuotteliasta. Taistelen ajatusta vastaan, että olisin keskiverto kansalainen ja joutuisin yhteiskunnan aiheuttamien paineiden mukana oravanpyörään, jossa kunnon nautiskelulle ei jää aikaa. Samalla mietin onko minulla vaihtoehtoja.

Vaikka tuottavuusopas lupaa triplasti harmoniaa ollessani kolme kertaa tehokkaampi, ainakaan ensimmäisen viikon aikana se ei saavuta minua. Tunnen kuitenkin ylpeyttä siitä, että saan hoidettua asioita tehokkaammin kuin yleensä. Ruksata kerta toisensa jälkeen tehtäviä listasta, joka ei ikinä lopu: Aina on laskuja maksettavana, tiskejä tiskattavana, vessapaperia ostettavana ja roskia vietävänä. 

Kokeilu ja sen pakottama raportointi tehokkuuden kehityksestä saa itsessään minut tuotteliaammaksi, ei niinkään opaskirja. En kehtaisi kirjoittaa, että laiskottelin koko viikon enkä saanut mitään aikaan, vaikka periaatteessa voisin laittaa sen kirjan tehottomuuden syyksi. Ensimmäisen kokeiluviikon aikana yksi kysymys kiertää mielessäni: miksi laiskottelusta pitää tulla niin huono mieli, vaikka olen siinä niin taitava?

VIIKKO 2:

Viikon alussa muistan kirjan ohjeen: Ota taukoja. Niin teenkin, koko maanantain. To do -listassa olisi kaikenlaista, ei se ikinä ole tyhjä, mutta tänään en pysty haukkaamaan sammakkoa saati hyttystäkään. Päätän sentään hävittää tiskitornit keittiöstä ja sitä tehdessäni lupailen, että huomenna sitten herään aikaisin ja teen kaiken. Alan pohtimaan sanontaa “antaa itselleen lupa laiskotella”. Vähän kuin lapsena karkkia sai syödä luvallisesti vain karkkipäivinä. Niin kuin sokeriin jää helposti koukkuun, myös joutilaisuuteen on helppo jäädä lojumaan. 

Seuraavana päivänä pyrin katkaisemaan joutilaisuuden kierteen sopimalla opiskelutreffit kirjastoon ystäväni kanssa, sillä se kasvattaa huomattavasti todennäköisyyttä, että tulee mentyä ja tehtyä. Kunhan höpöttelylle on varattu täysin oma tilaisuutensa. Keksin säännön: Kun haluamme molemmat pitää taukoa samaan aikaan, menemme hetkeksi ulos, jossa saa höpöttää. Sisällä ei sanota sanaakaan. Vain ajoittaiset, väsyneet huokaisut ovat sallittuja työpisteellä.

Seuraavat pari päivää pysyn suhteellisen aktiivisena ja noudatan keittiön kaapin oveen liimattujen post-it-lappujen tehtävälistoja melko tunnollisesti. On nautinnollista viivata yli suoritettu asia. Ja vau, joissain listoissa on jopa kaikki asiat yliviivattu. Yhteiskunnan silmissä olen onnistunut moraalisen itsekurin korjauksessa.

Sitten koittaa päivä kun se taas ottaa minut käsiinsä ja koittaa syleillä rutistaen, mikäs muukaan kuin halu lillutella. Kaltaiseni selkärangaton ihminen tarvitsisi jonkun paikan päälle kertomaan, milloin saa pitää taukoa ja milloin pitää puskea hieman yli mukavuusalueen. Kirjasta ei ole siihen hyötyä. Ehkä toimivampi vaihtoehto voisi olla jokin sovellus, joka muistuttelee milloin tehdä mitäkin. Tai pyytää tekoälyltä ohjeita. Rentoutumisen ja suorittamisen tasapainon hallinta on osa-alue, joka mielessäni kuuluu aikuisuuteen, enkä osaa sitä vielä.

VIIKKO 3:

Talouden tuottavuuden taso ja kehitys saadaan selville mittaamalla, ja vertaamalla tuloksia aiempiin. Samaa logiikkaa sovelletaan helposti ihmisiin: tuotteliaisuuden tasoa mitataan vertaamalla heidän saavutuksiaan toisten saavutuksiin. Kilpailussa menestymisen kannalta se on hyödyllistä, mutta en tiedä kuinka hyödyllistä ihmismielelle on joutua jatkuvasti kilpailemaan ja asettamaan itseään taulukoihin.

Kokeilun aikana en ole löytänyt täydellisiä ratkaisuja tasapainon löytämiseen tai siihen, pitäisikö muuttaa vuorelle asumaan omavaraisesti vai jatkaa nykyistä rataa verojen maksajana, joka pyrkii selviytymään elämässä sen nautintoa rajoittavien raamien sisällä ja rentoutumaan siinä välissä. Kirjan ohjeet saivat minut ainakin ajoittain tuotteliaammaksi, mutta sitäkin enemmän pohtimaan itseäni osana tuottavuuskokeilua, jossa elän joka päivä ollessani täällä maailmassa. Ehkä kullakin tulisi olla oikeus päättää mitä elämänkokeilussaan yrittää todistaa. Vaiko mitään.

Matkani self help -oppaiden maailmaan alkaa kesätöiden saamisesta. Ensimmäisestä yliopistovuodesta juuri selvinneenä täysituntisen työsopimuksen allekirjoittaminen hirvittää, mutta tässä työllisyys- ja taloustilanteessa minulla ei ole muitakaan varteenotettavia vaihtoehtoja. Ymmärrän kuitenkin tarvitsevani jotakin, joka auttaisi jaksamaan työviikosta toiseen, ja silloin päässäni välähtää idea: self help -oppaat. En ole koskaan ollut mikään työnteosta innostuva persoona, joten mikäpä olisi parempi ratkaisu kuin antaa jonkun ahkeruutta ja tuottavuutta rakastavan työelämägurun kertoa minulle, miten työnteko voi tuoda onnen elämääni. 

Aiemmin mainitusta taloustilanteesta johtuen en kuitenkaan ole missään nimessä valmis maksamaan uudesta, ilolla töissä käyvästä persoonastani. Siispä käännyn internetin puoleen. Kokeilen erilaisia hakusanoja aina “tuottavuuden parantamisesta” “työntekijän self help -oppaaseen” ja hakukone vastaa minulle loputtomalla tarjonnallaan. Lopulta löydän lupaavalta vaikuttavan oppaan: Tarja Koski-Sipilän 5 askelta stressitömämpään ja tehokkaampaan työpäivään. Kirjasen saa lähetettyä PDF-tiedostona omaan sähköpostiin ja on kaiken lisäksi tarpeeksi lyhyt, että sen jaksaa lukea yhdeltä istumalta kokonaan. Täydellistä. 

Koski-Sipilä kertoo oppaansa olevan tarkoitettu helpottamaan etenkin yrittäjien ja asiantuntijoiden kokemaa stressiä, mutta vaikka oma kesätyöni lentokonesiivoojana ei ehkä aivan vastaakaan vaikeustasoltaan näitä ammatteja, oppaan helposti lähestyttävät ja ennen kaikkea pieniin muutoksiin kehottavat ideat tuntuvat minulle sopivilta. Näin jälkikäteen ajateltuna voi olla, että asenteeni tähän äärimmäisen tieteelliseen testiin ei ehkä ollut tarpeeksi kunnianhimoinen ja minun olisi kannattanut valita mieluummin sellainen opas, joka olisi oikeasti ravistellut arkirytmiäni hieman eri järjestykseen, mutta sille ei nyt voi enää mitään. 

Koski-Sipilän opas koostuu siis viidestä askeleesta, joiden avulla työnteon olisi tarkoitus tuntua mielekkäämmältä ja vähemmän kuormittavalta. Nämä viisi askelta ovat lyhykäisyydessään:

1. Tavoitteiden selkeyttäminen, eli esimerkiksi päivän tai viikon tärkeimpien tavoitteiden kirjoittaminen ylös
2. Pomodoro-tekniikka, eli työnteon ja taukojen tehokas ajoittaminen
3. Mikrotauot, eli työpäivän keskellä käytetyt pienet hetket pysähtymiseen ja mielen tyhjentämiseen
4. Hengitysharjoitukset stressin hallintaan
5. Rutiineista kiinni pitäminen

Oppaassa annetaan myös käytännön vinkkejä näiden “askeleiden” ottamiseen. Näillä eväillä minä siis aloitan matkani kohti sujuvampaa työarkea.

VIIKKO 1:

Kokeilun ensimmäinen viikko sijoittuu kolmannelle kesätyöviikolleni. Lähtökohdat ovat toisaalta surkeat, toisaalta hyvinkin otolliset: olen uupunut, tuskastunut ja kauhuissani siitä, kuinka monta viikkoa töitä minulla on vielä edessä (kaksitoista). Tämä on siis erinomainen hetki nähdä, onko oppaasta mitään hyötyä, mutta toisaalta paraskaan self help -neuvoja ei voi tehdä ihmeitä. Vai voiko?

Innostun ensimmäisellä viikolla erityisesti oppaan ensimmäisestä ja viidennestä keinosta. Kirjoitan viikon tavoitteeni ylös ja joka ilta teen itselleni myös päiväkohtaiset tavoitteet. Koska olen väsynyt, enkä halua käyttää kesälomaani uupumiseen, tavoitteet ovat pieniä ja yritän keksiä joka päivälle myös jonkin lepoa edistävän tavoitteen. Kirjoitan tavoitteet ensin puhelimeeni, mutta sitten päätän, että paperilla ne tuntuvat helpommin saavutettavilta. Listasta löytyy esimerkiksi kaupassa käyntiä, iltakävelyitä sekä valitettavasti myös joitakin kesälle jääneitä koulutehtäviä. 

Luon itselleni myös tarkat aamu- ja iltarutiinit. Näiden lisäksi opas kehottaa keksimään jonkin rutiinin työpäivien loppuun, jonka tarkoitus on toimia työpäivän ja vapaa-ajan konkreettisena erottajana. Aamurutiinina päätän aina työmatkalla listata positiivisia asioita, joita odotan tulevalta päivältä, ja illoiksi suunnittelen teehetkeä ja lukemista. Työpäivän jälkeiseksi rutiiniksi valitsen käyttää kotimatkan rauhoittavan musiikin kuuntelemiseen ja kyseisen työpäivän hyvien puolien listaamiseen. 

Suunnittelun jälkeen on aika panna toimeksi. Tavoitteiden kirjaaminen lähtee hyvin käyntiin, mutta kuten jokainen, joka on koskaan tehnyt to do -listoja, tietää: tavoitteiden ylöskirjaaminen on kaukana niiden varsinaisesta toteuttamisesta. Ajaudun heti ensimmäisellä viikolla noidankehään, jossa siirrän edellisen päivän tavoitteita seuraavalle päivälle syvän häpeän lamaannuttamana. 

Rutiinien aloittaminen onnistuu hieman paremmin. Erityisesti aamu- ja työpäivän lopetusrutiineista tulee minulle tärkeitä. Töihin on mukavampi mennä, kun menomatkan käyttää positiivisten asioiden miettimiseen ja kotona työpäivä ei enää pyöri niin paljon mielessä, kun sitä on paluumatkalla jo käsitellyt. Löydän työnteosta ja työpäivistäni yhtäkkiä paljon hyvää, siinä missä aiemmin asenteeni oli jo valmiiksi hyvin negatiivinen. Toisaalta positiivisuutta ja optimismia ei aina löydy, ja listoilleni ilmestyy myös sellaisia kohtia kuin “odotan sitä, että pääsen kotiin” ja “hyvää tässä päivässä oli kotimatka”. Listoistani voi päätellä myös, että hyvä lounas ja taukotilan jääkaapissa odottava energiajuoma motivoivat useana päivänä lähes yhtä paljon ellei enemmän kuin positiivinen asenne. 

VIIKKO 2:

Kokeilun toisella viikolla pohdin, miten voisin soveltaa oppaan keinoja vielä paremmin omaan arkeeni. Hengitysharjoituksia en aio edes kokeilla, sillä tiedän kokemuksesta, että ne saavat minut yleensä hyperventiloimaan enemmän kuin rentoutumaan. Pomodoro-tekniikka ei puolestaan oikein sovellu työnkuvaani. Siispä yritän tuoda työpäiviini oppaan suosittelemia mikrotaukoja. Lentokoneissa juoksentelun väliin mahtuu sopivasti hetkiä, joina keskittyä vain auton radiosta kuuluvan musiikin kuunteluun tai ikkunasta lentokentän vilinän tarkkailuun. Tauot tuntuvatkin auttavan mieltäni vaivaavaan loputtomaan huolenaiheiden virtaan – sikäli kun muistan niitä pitää. 

Koska rutiinit ovat tähän mennessä olleet kokeilun suurin onnistuminen, päätän haastaa itseäni hieman. Lisään aamurutiiniini kymmenen minuutin joogahetken heti heräämisen jälkeen. Myönnän, että herätyskellon soidessa neljältä aamulla jooga ei ole ihan ensimmäisenä mielessä, mutta onnistun yllättävän hyvin pitämään uudesta rutiinistani kiinni. Venytellessäni hiljakseen auringonnousun värittämässä yksiössäni totean, että tällä tavalla aloitettu aamu voittaa ehdottomasti sängyssä lojumisen tulevaa päivää murehtien.

Ylimääräistä energiaa tai motivaatiota self help -opas ei kuitenkaan lopulta tarjoa. Vinkki tavoitteiden suunnittelusta ja pienempiin osiin palastelusta ei hyödytä, sillä olen aina ollut hyvä suunnittelemaan. Tekeminen on suurin haasteeni, ja siihen opas ei tarjoa neuvoa. Joudun siis turvautumaan aiemmin itselleni hyviksi todettuihin keinoihin: pakkoon ja lahjomiseen. Saan kuin saankin joitakin tavoitteita ruksittua listaltani, mutta siitä on kiittäminen lähinnä joustamattomia dead lineja ja kalliita kahvilareissuja. 

Vaikka tavoitteiden kirjoittaminen vihkoon on selkeyttänyt hieman kaaosta päässäni ja vaikka luomani rutiinit ovat saaneet minut lähtemään töihin paremmalla mielellä kuin aiemmin, toisen viikon lopussa hyydyn täydellisesti. Fyysinen väsymys alkaa viedä voiton, ja sähköpostiin kilahtava muistutus pysyä aktiivisena myös työpäivien jälkeen lähinnä ärsyttää motivoimisen sijaan. Alan lipsumaan tavoitteiden lisäksi rutiineistani samaa tahtia kasvavan univelan kanssa. Lopulta päätän luovuttaa. 

Selvää siis on, että self help -opas ei pysty luomaan energiaa tyhjästä tai voittamaan liian pitkälle karannutta uupumusta – tai ei käyttämäni opas ainakaan. Loppujen lopuksi väitän silti kokeilun onnistuneen: löysin keinoja, jotka auttoivat minua vähentämään töistä stressaamista, vaikka en sitten lopulta jaksanutkaan pitää tavoista kiinni. 

Self help -oppaista voi kuin voikin siis olla hyötyä, vaikka uskonkin, että niiden kova kysyntä kertoo lähinnä siitä, että työnteko ja tuotteliaisuus on asetettu yhteiskunnassamme aivan liian korkeaan asemaan. Jos siis tuntuu, että työnteosta ei tule mitään ja tarvitsisi löytää keinoja oman ahkeruuden lisäämiseen, suosittelen ihan aluksi tutkimaan, mistä tämä “laiskuus” johtuu: onko kyseessä oikeasti ajan- tai arjenhallinnan ongelmat, vai vain väsymys ja levon tarve. Jälkimmäiseen ei self help -opas auta.