Cheers mate!

Eteläamerikkalaisesta perinnejuomasta tuli eurooppalainen trendivirvoke – maten nimeen vannotaan ympäri maailmaa.

Kun Etelä-Amerikassa mateyrttiä tarjoillaan tavallisesti höyryävän kuumana teejuomana, nauttii trenditietoinen eurooppalainen matensa kylmänä pitkäkaulaisesta lasipullosta.Yrttiin yhdistetään ylisanoja kaikkialla maailmassa: se on nimitetty Argentiinan ja Uruguayn kansallisjuomaksi sekä Berliinin kuuluisimmaksi virvoitusjuomaksi. Matea jumaloidaan sen alhaisen sokeripitoisuuden sekä ruoansulatusta edistävän ja välittömästi virkistävän vaikutuksen takia.

Luonnon omaa energiajuomaa valmistetaan mate-nimisestä yrtistä, jota saadaan Etelä-Amerikassa kasvavan matepuun lehdistä hauduttamalla. Kyseessä onkin useiden latinalaisamerikkalaisten maiden suosikkijuoma: esimerkiksi Uruguayssa sitä kulutetaan suunnilleen saman verran kuin kahvia Suomessa.

Eteläamerikkalainen perinnejuoma on Euroopassa perinteiseen tapaan valjastettu trendikkääksi virvoitusjuomaksi. Tunnetuin matesta valmistettu juoma ei olekaan tee, vaan saksalainen Club-Mate. Sitä juodaan kylmänä joko sellaisenaan tai drinkeissä terästettynä.

Oikeaoppisesti oreganon näköistä mate-yrttiä kuuluisi nauttia nimenomaan matea varten tarkoitetusta kupista metallisella pillillä. Matekuppien valmistamisesta on muodostunut ainakin Argentiinassa jo pieni bisnes: niitä saa kaikissa mahdollisissa väreissä, kuoseissa ja materiaaleissa. Käytännöllisyytensä ohella ne ovatkin myös kauniita koriste-esineitä.

Etelä-Amerikassa maten juonti pohjautuu alueen traditioihin ja kulttuuriin. Perinteellä on pitkälle ulottuvat historialliset juuret: latinalaisamerikkalainen alkuperäiskansa guaranít olivat tiettävästi ensimmäisiä maten kuluttajia. Guaranít käyttivät yrttiä alun perin pääasiassa lääketieteellisiin tarkoituksiin. Espanjan kolonisaation mukana mate levisi 1600-luvulla muualle Latinalaiseen Amerikkaan.

Vaikka matella on Etelä-Amerikassa erityisesti vanhoja traditioita ylläpitävä rooli, luetaan se muualla maailmassa usein terveystuotteeksi. Kitkerän makuinen mate sisältää runsaasti vitamiineja ja mineraaleja, ja antioksidanttien määrässä se päihittää kevyesti jopa vihreän teen.

Ihmejuoman nimeen vannovilla verkkosivustoilla maten kuvaillaan toimivan luonnollisena energiaboostina: sen sisältämä kofeiini piristää samalla tavoin kuin kahvi, mutta ilman epämukavia seurauksia, kuten tärinää, närästystä ja pahaa oloa. Kerrotaanpa sen olevan myös tehokas krapulan parantaja.

Kuten mitä tahansa herkkua, ei mateakaan kannata nauttia liikaa.

Verkossa liikkuu ristiriitaista tietoa yrtin haittavaikutuksista: sen väitetään samanaikaisesti edistävän ja toisaalta ehkäisevän joitakin syöpätyyppejä. Keskustelu haitoista on loppujen lopuksi suhteellisen vähäistä, Etelä-Amerikassa lähes olematonta. Ihmejuomasta luopuminen ei ole vaihtoehto.

Suurkuluttajamaissa maten juominen onkin enemmän sääntö kuin poikkeus. Uruguayssa ei ole lainkaan outoa olettaa, että vähintäänkin joka toisella vastaantulevalla paikallisella on lämpimällä vedellä täytetty termoskannu mukanaan. Huoltoasemilla on yleensä ilmainen lämminvesiautomaatti, josta termarin saa pidemmilläkin reissuilla täytettyä. Matea juodaan koko ajan ja kaikkialla.

Club-Mate on suosiostaan huolimatta vielä suhteellisen marginaalinen tuote. Saksassa juoma on jo valtavirtaa, mutta sielläkin se liitetään usein hipsterikulttuuriin. Suomessa Club-Mate ei kulttituotteen asemaa ole ainakaan vielä saavuttanut, eikä sitä löydy läheskään kaikkien kauppojen hyllyiltä.

Matea nautitaan yhdessä niin perheen, ystävien kuin ventovieraidenkin kesken. Ei ole epänormaalia sekään, että julkisen liikenteen bussissa joku kaivaa laukustaan esille termoskannun ja pistää matella täytetyn kupin kiertämään matkustajien kesken. Alkuperäiskansa guaranít kutsuivat matea aikoinaan osuvasti ”ystävyyden juomaksi”, ja sellaisena sitä pidetään edelleen.

Harva elintarvike synnyttää niin suuria kansallisen yhtenäisyyden tunteita kuin mate alkuperämaissaan: se yhdistää ihmiset iästä, sosiaalisesta statuksesta ja varallisuudesta riippumatta. Ajatus maten eurooppalaisesta versiosta rajatun ryhmän villityksenä tuntuukin hieman nurinkuriselta.

Lasipullolla on vielä pitkä matka esikuvansa kaltaiseksi koko kansan eliksiiriksi.

TEKSTI Kira Keini

Kainalojuttu

 Maaliskuun 20. päivä Instagramissa kohisi. Madonna oli juuri lisännyt itsestään selfien, jossa hän esitteli seksikkäissä alusvaatteissa muhkeita kainalokarvojaan. Kuvatekstissä luki:

”Long hair…… Don’t Care!!!!!! #artforfreedom #rebelheart #revolutionoflove”.

Kuva levisi nopeasti perinteiseen mediaan. Suomessa asiaa sivusi muun muassa Sami Sykkö Helsingin Sanomien blogissaan. Tabu naisten kainalokarvoista on yhä voimissaan. Groteskin toimittaja oli kuukauden ajelematta, muttei ajattelematta.

TEKSTI JA KUVAT Saarlotta Virri

1. päivä

Vastaanotan luomukuukauteni sekavissa tunnelmissa. Ajatus kainalokarvojen kasvattamisesta pelottaa – varsinkin saamieni kauhistuneiden reaktioiden takia. Mietin, miten karvat tulevat vaikuttamaan elämääni. Koenko vapautuksen ja murtuvatko naiseuden kahleeni?

Madonnan Instagram-kuva on kerännyt aloituspäivääni mennessä yli 50 000 tykkäystä ja lähes 13 000 kommenttia. Suurin osa kommenteista on negatiivisia –  kuvaa haukutaan vastenmieliseksi ja ällöttäväksi. ”She has nothing left to show except this”, toteaa eräs käyttäjä. Toisaalta on myös kannustavia kommentteja: ”I love how you don’t care about what other people say.” Yllättävän suuri joukko kommentoijia epäilee kainalokarvojen aitoutta. Madonnan selfien keräämät kommentit eivät eroa niistä, joita sain lähipiiriltäni testikuukauteni aikana. Karvojen kasvatukseni herätti vähän sympatiaa. Miehet pitivät sitä poikkeuksetta vastenmielisyyden huipentumana. Juttu oli ajatuksen tasolla hauska, mutta karvoja kasvattavan tytön kanssa ei haluttu joutua liian läheisiin tekemisiin. Naisten reaktiot eivät paljoa näistä poikenneet. Heidän mielikuvissaan kainalokarvat rinnastuivat hikeen ja epähygieenisyyteen.

Onneksi on internet. Löydän nopeasti verkosta samanmielisten yhteisön. Tumblrissa kainalokarvojen kasvattajilla on oma hairy pits club. Samalla hashtagilla löytyy sadoittain kuvia viehättävistä naisista esittelemässä kainalokarvojaan. He eivät häpeile pehkojaan, vaan julistavat itsevarmoina naiseuden ja karvojen ilosanomaa. Kuvia on niin rannalta bikineissä kuin juhlista cocktail-mekoissa. Kuvatekstitkin ovat itsetietoisia: ”Who the fuck said being hairy isn’t feminine?” ”They keep the poisonous boys away”

5. päivä

Erehdyn melkein ajelemaan kainalokarvani. Jos en viettäisi karvakuukautta, olisin sheivannut tänään. Lasken säästäväni suihkussa aikaa noin 15 sekuntia. Kuukauden aikana tulen siis säästämään jopa 3 minuuttia. Jos jatkaisin koko vuoden, säästäisin 36 minuuttia. Suihkusta poistuessa olo on voimaantunut.

Madonna on kertonut olleensa nuorena koulukiusattu, koska ei ajellut kainalokarvojaan eikä halunnut miellyttää poikia. Nähtävästi kainalokarvoja esittelevällä kuvallaan Madonna haluaa viestittää, että hän on edelleen – huolimatta pitkäaikaisesta asemastaan seksi-ikonina – se sama tyttö, joka kieltäytyi lukiossa ajamasta kainalokarvojaan ja käyttämästä meikkiä vain poikien iloksi.

Madonnan seksiä tihkuva karvakuva kalpenee Tumblrin luonnollisen itsevarmojen ja aidosti kauneusihanteista piittaamattomien naisten rinnalla. En voi kuitenkaan olla tuntematta kiitollisuudenvelkaa Madonnalle. Vaikka karvat olisivatkin feikkejä tai huomionhakuisia, karvafobiaa potevan yhteiskuntamme ravistelu on aina tervetullutta.

15. päivä

Parin päivän takaisen hurmoksen jälkeen koen takapakin: en edelleenkään uskaltaudu lähtemään salille hihattomassa. 15 päivää on kulunut, ja olen edelleen pinttyneiden kauneusihanteiden vanki.

Olo on irstas ja häveliäisyyteni nolottaa. Mitä hyötyä testijaksosta on, jos en kehtaa näyttäytyä karvoineni? Kun lopulta pääsen salille asti hihattomassa, en uskalla katsoa ketään silmiin. Kylpylään menemistä alan pelätä jo viikko ennen h-hetkeä. Iloitsen jo etukäteen, että odotetut sitsit ovat testikuukauden loputtua, eikä minun tarvitse  juhlia karvat valtoimenaan. Pääsen ajelemaan pimeän salaisuuteni pois.

26. päivä

Testijaksoa on jäljellä enää pari hassua päivää. Aika on kulunut yllättävän nopeasti. Loppuaikoina olen jo uskaltautunut ujosti vilauttamaan pusikkojani tutuille.

Kuukauden jälkeen olen sekä ylpeä että pettynyt. Halusin olla rohkea ja vallankumouksellinen tabujen rikkoja, mutta todellisuudessa olin irstas salailija, joka kasvatteli karvoja jylhässä yksinäisyydessään. Ylpeä olen kuitenkin siitä, että en lopettanut kesken. Testikuukaudesta ei jäänyt päällimmäisenä mieleen vapautuminen ja itsetunnon kohennus, vaan nöyryytys ja piilottelu. Kätkin paitani alle jotain, joka ei ollut hyväksyttävää. Kartoin liian läheiseksi yltyviä mieskontakteja, koska epäilin suurimman osan miehistä vain kaikkoavan karvat nähdessään.

Haluaisin uskoa, että suhtaudun nyt itseeni rennommin, ja että miljoonien muiden ihmisten kanssa jakamani karvafobia olisi edes vähän hellittänyt. Silti kauhistun, kun huomaan salilla unohtaneeni aamulla ajella kainalokarvani. Posliini-ihot ovat pesiytyneet syvälle yhteiskuntamme rakenteisiin. Hairy pits club jää kuitenkin kirjanmerkkeihini ilahduttamaan päiviäni.

Naisen demokraattinen tasavalta

 

Naiset hallitsevat maailmaa seksuaalisella vallalla. Näin julistaa miesten tasa-arvon puolestapuhuja ja seksuaalisen markkina-arvon teoreetikko, sosiologi Henry Laasanen.

Olemme sopineet puhelinhaastattelun alkamisajankohdaksi kello kymmenen aamulla. Olen valmistautunut kohtaamaan ylimielisen teoreetikon ja Uusisuomen kohubloggarin. Miehen, joka on väittänyt tatuointien alentavan naisten markkina-arvoa sekä vahvojen naisten uhkaavan parisuhteen luontaista dynamiikkaa.

Laasasen ääni on nöyrän rauhallinen, jopa flegmaattinen. Heti alkuun Laasanen paljastaa olevansa työtön. Vuosia kestänyt miesten tasa-arvoa käsittelevän väitöskirjan teko on jäänyt kesken. Apurahoja ei ole herunut eikä työttömyyskorvauksia nostavalla ole lupaa kirjoittaa väitöskirjaa. Oman alansa töitä Laasanen ei ole löytänyt.

– Aina toisinaan olen hakenut töitä, mutta en ole päässyt mihinkään, mihin olen hakenut. Kun ei pääse töihin mihinkään, ei voi tehdä väitöskirjaa eikä oikeastaan yhtään mitään, Laasanen harmittelee.

Feministit hallitsevat tasa-arvokeskustelua

Miestutkimuksella ei ole Suomessa yhtään laitosta eikä miesten tasa-arvotutkimus saa rahoitusta. Akateemisessa maailmassa kukaan ei tunnu ottavan Laasasta tosissaan.

Vuonna 2008 Laasanen julkaisi graduunsa pohjautuvan kirjan Naisten seksuaalinen valta. Lisäksi hän on Miesten tasa-arvo ry:n jäsen. Minkälaisia tasa-arvo-ongelmia miehillä on Suomessa?

– Suurin ja selkein on tietysti asevelvollisuus. Mutta se mihin pitäisi ensimmäisenä puuttua, on itse tasa-arvokeskustelun sukupuolittuneisuus.

Laasasen mukaan on feministien keksimä valhe, että miesten asema olisi parempi kuin naisten. Vertailevaa tutkimusta asiasta ei Laasasen mukaan ole olemassa.

Miesliikkeen ja naisliikkeen yhdistäminen yhteiseksi tasa-arvoa ajavaksi liikkeeksi olisi kuitenkin Laasasesta mahdotonta, sillä niiden teoreettinen lähtökohta ei yhdisty.

– Meillä on täysin eri käsitys tasa-arvo-ongelmista. Feministien liike perustuu enemmän tai vähemmän patriarkaattiteoriaan, jossa naiset ovat uhreja ja miehet syyllisiä. Miesliike ei allekirjoita tätä teoriaa.

Kysynnän ja tarjonnan lait

Teoria naisten seksuaalisesta vallasta on Laasasen tuotannon ydin. Naisten seksuaalinen arvo on korkeampi, minkä Laasanen selittää biologialla. Miehillä on enemmän seksuaalisia haluja: haluja satunnaiseen seksiin sekä useampiin partnereihin. Asetelma tuottaa parisuhdemarkkinoille tilanteen, jossa naisiin kohdistuu kysyntää paljon enemmän kuin miehiin.

– Esimerkiksi jos nainen laittaa ilmoituksen nettiin, hän saa sata vastausta päivässä. Miehillä luku on nolla. Naisten seksuaalisuus on siis ihan eri luokkaa kuin miesten seksuaalisuus.

Seksuaalinen valta on absoluuttista, miehet eivät pysty riistämään sitä mitenkään. Feministit kuitenkin vaativat myös muunlaista valtaa.

– Mutta jos nämä muut vallan muodot tasa-arvoistetaan ja naisille jää seksuaalinen valta, niin sehän ei ole tasa-arvoa. Se on tilanne, jossa miehet ovat alakynnessä, Laasanen toteaa.

Laasanen myöntää, ettei hänen teoriansa ole saanut paljoa kannatusta. Koko pariutuminen ja tasa-arvokeskustelu liittyvät siihen asetelmaan, että naiset ovat uhreja ja miehet oman onnensa seppiä. Jos joku yrittää esittää jotain muuta, sen ympärille ei synny lainkaan järkevää keskustelua.

Pariutumismarkkinoiden kuninkaalliset

Naisten seksuaalinen valta on markkinailmiö, jota voidaan korjata helposti kysyntää ja tarjontaa säätelemällä. Laasasen mukaan Suomi voisi esimerkiksi suosia maahanmuuttajanaisten ottamista sellaisista maista, joissa pariutuminen suomalaisten miesten kanssa koetaan tavoiteltavana. Naisten välinen kilpailu kasvaisi, mikä vähentää seksuaalista valtaa.

Laasasen mukaan suomalaiselle miehelle Suomen markkinat ovat huonoimmasta päästä. Maailmanlaajuisilla markkinoilla asema olisi paljon parempi.

Mikä oikein määrittää markkina-arvon? Laasanen ei tunnu ymmärtävän kysymystäni. Hänestä vastaus on itsestään selvä.

– Ei tarvitse muuta kuin katsoa malli- tai missikilpailuja. Kauneus ja nuoruus, jotka tietysti liittyvät toisiinsa, ovat ne kaksi määräävää tekijää markkina-arvossa.

Laasasen mukaan naisten markkina-arvosta 70 prosenttia määrittyy kauneuden ja nuoruuden mukaan. Loput 30 prosenttia viittaavat yleiseen olemisen tapaan: siihen miten hymyilee ja miten on naisellinen. Jos on nuori, kaunis ja suhteellisen selväpäinen nainen, markkina-arvo on väistämättä korkea.

Miehillä ulkonäkö ei riitä suureen suosioon. Jos mies haluaa korkean markkina-arvon, hänen on hankittava korkea status. On oltava menestynyt omassa lajissaan, esimerkiksi rocktähti tai huippu-urheilija. Vasta statuksen jälkeen tulevat raha ja ulkonäkö, joiden tärkeysjärjestys vaihtelee maittain.

– Suomessa rahalla ei ole paljon merkitystä, ellei sitä ole tolkuttoman paljon. Mutta jos mennään maahan, jossa naisilla on rahasta pulaa, niin ulkonäöllä ei ole enää merkitystä, kunhan vaan on rikas.

Asteikolla 1-10 Laasanen määrittää oman markkina-arvonsa 3-4 pintaan.

– Ei se kovin hääppöinen ole. Sitä en tiedä, miten paljon julkisuus vaikuttaa markkina-arvooni. En ole saanut naisilta ehdotuksia sitten vuoden 2008, vaikka olen tällainen B-luokan julkkis.

Julkisuuden statusarvo voi Laasasen mukaan olla merkittäväkin. Esimerkiksi Jethro Rosted sai julkkikseksi tultuaan alastonkuvia sadoilta naisilta. Laasanen ei omasta mielestään edes osaa kalastella suurta suosiota, vaan on pikemminkin antipopulisti. Seuraajia on vain kourallinen ja heistäkin suurin osa on ”kaappifaneja”. Harva nainen tuntuu lämpenevän Laasasen kannanotoille.

Kodinhengetär tunnustautuu

Puhelu lähenee loppuaan. On kuitenkin vielä yksi aihe, josta haluan Laasasen kanssa keskustella: luontainen mies-naisdynamiikka. Mikä se oikein on ja miksi vahvat naiset ovat sille uhka?

– Parhaiten toimivat perinteisissä rooleissa olevat parisuhteet, joissa miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Tuntuu, että kaikista onnellisin porukka on niissä kristityissä pariskunnissa, joissa vaimo on kotona. Käännetty dynamiikka ei tuosta vain toimi – ei makuukammarin puolella eikä muutenkaan.

Laasanen kuitenkin myöntää, että nykymaailmassa tällainen tilanne on lähes mahdoton. Naiset ovat muuttuneet miehekkäämmiksi ja miehet naisellisemmiksi. Edes Laasasen omassa parisuhteessa ei vallitse luontainen mies-naisdynamiikka.

– Meillä on ollut enemmänkin niin päin, että tyttöystävä on töissä ja minä olen tällainen kodinhengetär. En ole itse pystynyt asetelmaa toteuttamaan, koska en käy töissä enkä ole välttämättä miehekkäimmästä päästä miehiä.

Tuhannen ja yhden yön rakkaustarinoita

Vettä väkevämpi on monen ujon suomalaisen pelastus rakkausrintamalla. Alkoholin ammattilaisten voisikin siis olettaa olevan myös parhaita tunteiden tulkkeja. Groteski lähetti toimittajat selvittämään löytyykö lemmen ydin pubiruusujen sanaisista arkuista.

On viileähkö perjantai-ilta toukokuussa, ja istumme Itäkeskuksen The Black Bird -pubin terassilla. Olemme juuri tilanneet oluet sympaattiselta harmaahiuksiselta baarimammalta. Hurriganes soi ja mietimme hämmentyneinä, että mitäs helvettiä nyt sitten pitäisi tehdä. Epätietoisuudesta, hermostuneista hihityksistä ja poikkeuksellisesta ympäristöstä huolimatta olemme määrätietoisia. Meillä on missio: haluamme kuulla epäkonventionaalisia kertomuksia rakkaudesta.

Olemme metrontuomia etelähelsinkiläishenkisiä opiskelijoita ja kaipaamme omasta arjestamme poikkeavaa perspektiiviä. Parikymppisinä, maailmaa naiivisti tarkkailevina nuorina emme varsinaisesti ole (edes oman elämämme) Casanovia. Mutta minkälaisia kokemuksia täysin tuntemattomilla ja elämää enemmän nähneillä ihmisillä on? Heillä, jotka ovat jo urheat taistelunsa rakkauden kentällä käyneet? Siitä olemme tulleet ottamaan selvää.

”Haluisitteko kertoa meille rakkaudesta?”

Kello on varttia yli kahdeksan, kun lähestymme viereisessä pöydässä istuvaa parivaljakkoa. Miehellä on yllään Dracula-aiheinen t-paita ja pikkutakki, naisella valkoinen tuulitakki ja mielenkiintoinen kaulakoru. Esittelemme itsemme. ”Nyt kyllä täytyy hakea lisää juotavaa”, leidi vastaa kuultuaan, millä asialla olemme liikkeellä. Lasit täyttyvät, runosuonet puhkeavat.

Harri on elämänsä aikana ollut kolme kertaa rakastunut. ”Toisen kerran jälkeen ajattelin, että ei enää”, mies aloittaa. ”Mutta kyllä sitä voi vieläkin”, hän jatkaa ja katsoo hymyillen Pirjoa. Pirjo myöntää avioituneensa ensimmäistä kertaa velvollisuudentunteesta. Naimisiinmeno oli asia, joka kuului hoitaa, kun kerran ollaan aikuisia, lapsi on tulossa ja kultainennoutajakin odottelee lainalla ostetun Volvon takapenkillä. Liitto päättyi eroon.

Pirjolla ei ole omien sanojensa mukaan ”hirveän hyvin suksi luistanut” rakkauden laduilla. Ruusuiset visiot siitä, että tiettyyn ikävuoteen mennessä rakkaushommat ovat hanskassa ja sormus nimettömässä ovat jääneet nuoruuden haaveisiin. ”Kokiessa oppii, eikä mitään voi sanoa etukäteen. Joskus täytyy vaan katsoa peiliin ja myöntää, että tää ei nyt herranjumala toimi”, Pirjo toteaa päätään pudistaen ja hörppää päättäväisesti oluttaan.

”Mut mitä se rakkaus on?” Pitkän miettimisen jälkeen Harrin kasvoille syttyy itsetyytyväinen hymy. Hän ilmoittaa juhlallisesti, että rakkaus on hänen mielestään – pidätämme hengitystämme – ’syvä tunne.’ Puuuh. Bisse loppuu, mutta me janoamme lisää.

963006_10151854876224030_1092308048_n

”Jos talossa palaa, haen lapset”

Jätämme siis Pirjon ja Harrin, ja siirrymme seuraavaan pöytään, jossa iltaa viettää keski-ikäinen miesporukka. Punertavakasvoinen mies, Jarmo, on reteässä nousuhumalassa. Hänellä on kaulassaan paksu kultaketju ja kainalossaan jokseenkin kauhistuneen näköinen nuori mies, joka paljastuu Jarmon alaiseksi.  ”Kaks kymppiä yö! Siinä on teille rakkautta”, Jarmo jollottaa. Poika näyttää siltä, että pelkää saavansa potkut jos avaa suunsa.

Jarmo ei kuitenkaan ole lopettanut. ”Rakkaus on sellaista, mistä vaan naiset puhuu. Miehet haluu omistaa – näin se on ollut luolamiesajoista lähtien ja näin se on edelleen. Silloin vaan lyötiin nuijalla päähän ja raahattiin hiuksista mukaan, nykyään ostetaan ruokaa ja kukkia ja sen sellaista. Me halutaan saada naiset koukkuun.” Painottaakseen näkemyksensä erehtymättömyyttä Jarmo läimäyttää juomansa pöytään ja katsoo meitä vaativasti. ”Tämä oli sitten neidit faktaa eikä mitään fiktiota.”

Kun vielä pureskelemme juuri kuulemiamme piinkovia totuuksia, seurueesta erkaantuu toinen mies. Hän kertoo olleensa naimisissa 29 vuotta, ja pyrkii olemaan hyvä mies vaimolleen. ”Kun rakkaus käy kohdalle, sun on oltava ’siinä ja täysillä’”, hän toteaa, ja jatkaa tekevänsä mitä tahansa vaimonsa vuoksi. Suorastaan hämmästyneinä yhtäkkiä esiinnousseesta Titanic-tason romanssikertoimesta emme heti keksi jatkokysymyksiä, ja Jarmo hyödyntää tilaisuuden. ”Ainoa todellinen rakkauden kohde on lapset! Vaimohan ei ole sulle mitään sukua, se on ventovieras. Jos talossa palaa, haen lapset”, hän ilmoittaa. Muu porukka nyökkäilee ja ääntelee hyväksyvästi.  Katsomme toisiimme kulmat lievästi koholla. Romanttisella, intohimoisella kaiken-se-kestää-rakkaudella on siis kauniista sanoista huolimatta vastustajansa: evoluutio. Suvun jatkumisen kannalta välttämätön kiintyminen jälkikasvuun kulkee tietysti käsi kädessä romanttisen rakkauden kanssa.

”Ei kai siinä muu auta kuin tehdä töitä”

Rakkauden syttyminen ja kohteen löytäminen eivät kuitenkaan ole aivan suoraviivaisia juttuja.  Kukaan haastateltavista ei ole rakastunut ensisilmäyksellä puolisonsa suklaasilmiin tai hersyvään nauruun. Rakkaus on vaatinut aikaa, paneutumista sekä Sitä Läheisyyttä, joka ei ole saavutettavissa pelkillä suloisilla kahvitreffeillä.  Pisteet kotiin keränneen herra DiCaprion kymmenien vuosien avioliittoon johtanut huumakaan ei syttynyt vain kaipaavista, pitkistä katseista.  ”Ai miten mä rakastuin mun vaimoon… No, se anto mulle.” mies hörähtää. Tunnustus aktivoi loppuporukan vakuuttelemaan, että he kyllä osaavat kertoa meille paljon enemmän rakastelusta kuin rakkaudesta. Päättelemme menettäneemme otteen keskusteluun ja liukenemme paikalta remakan naurun saattelemina.

Analyysisiiderit käsissä siirrymme keskustelemaan kenttätyön tuloksista sivummalle. Illan haastateltavien puheista olemme havainneet, suuristakin mielipide-eroista huolimatta, samansuuntaisen pohjavireen: rakkaus on universaali jalat alta vievä ilmiö, jota kukaan ei tunnu täysin ymmärtävän, mutta jolla on kokonaisvaltaisia vaikutuksia jokaisen elämään. Eräs haastateltava tiivistää rakkauden simppeliin kliseeseen: ”kohteet vaihtuu, mutta rakkaus pysyy”. Kohteen vaihdokset eivät ole illan rakkauden mentoreiltamme sujuneet aivan mutkitta, mutta jos jotain olemme oppineet, niin olemaan sovittamatta oletuksiamme romanttisen komedian peruskaavaan. Rakkauden eteen on tehtävä töitä, eikä se silti aina riitä. Ajatus on sekä lohdullinen että lannistava.

Millaisin työvälinein rakkauden kimppuun olisi sitten käytävä, jotta se kestäisi? Harri haluaa olla kaikin puolin parempi puoliso, Jarmo luottaa miehiseen charmiinsa sekä lahjuksiin ja Jarmon alainen tyytyy kokonaisvaltaiseen hiljaisuuteen.  Pirjon lähestymistapa on brutaali rehellisyys ja portsari kehottaa meitä pitämään kyynisyyden loitolla, mahdollisista huonoista kokemuksista huolimatta. Rakkauden työkalupakissamme on nyt kasassa viisi työkalua – siis tasan viisi enemmän kuin alkuillasta.

On kylmä perjantaiyö toukokuussa, ja poistumme The Black Birdin terassilta. Kävelemme kohti metroasemaa joko rutkasti viisaampina tai vähintään yhtä hämmentyneinä kuin aiemminkin.

Haastateltavien nimet on muutettu. 

Kuva: Saara Laaksonen

Puutteellista puhetta

 

Seksiä, seksiä, seksiä! Se hyökkää päälle joka kulmasta, kanavalta, sivulta, filmiltä. Vittu! Kirosanatkin on seksisävytteisiä. Jengi haaveilee siitä, katsoo sitä, tekee sitä ja vielä kertoo siitä muille, kuten Henriikka Rönkkönen 30-vuotias ”viriili seksijumala”. Seksibloggaamisen ohella Rönkkönen on tehnyt seksistä tiedettä. Rönkkösen gradu naisten kirjoittamasta pornonovellikokoelmasta valmistui keväällä 2012. Tällä hetkellä Rönkkösen vulgaaria, mutta ah niin viihdyttävää materiaalia voi nauttia osoitteessa: http://henriikkaronkkonen.blogspot.fi/.

Saara: Eikö tämä aihe ole jo käsitelty?

Henriikka: Mistä muustakaan mä nyt osaisin puhua, säästäkö? Kaikilla on juttunsa, mulla se on tää seksi. En näe ongelmana että sitä käsiteltäisi liikaa vaan että se on väärällä tavalla esillä. Mulla on tavoitteena puhua seksistä avoimesti ja niin se just pitäisi olla. Mitä sitten jos on kännissä ei seiso? Se on ihan normaalia! Ja eka kerta voi olla katastrofaalinen, siitä pitää voida puhua.

S: Eikö seksin jatkuva ajattelu työn puolesta koskaan ahdista?

H: Olihan se ihan hirveetä kun teki tota gradua ja blogia samaan aikaan. Mä en ikinä suostuis tekemään mitään jatkotutkimusta ellei mulla ole poikaystävää, johon purkaa kaikki se energia. Vaikka positiivista energiaahan se on jos panettaa.

S: Musta olisi mielenkiintoista nähdä millainen maailma olisi ilman seksin instituutiota. Silloin tajuaisi todella miten paljon se vaikuttaa. Yleensäkin jo se, että on pakko määritellä seksuaalisuus. Älytöntä rajanvetoa heteroiden, homojen ja välimaastossa sukkuloivien välillä. Ajattele jos niin ei tarvitsisi tehdä.

H: Niinpä! Ja että meillä edes on sana ”seksuaalisuus”. Mun mielestä ei voi erottaa seksuaalisuutta ja persoonallisuutta, ne on linkittyneinä. Jos sä mietit jotain tähtityttöjä Seiskassa biksut päällä. Nehän näyttää kaikki samalta, se on ysäriseksuaalisuutta, pelkkää ulkoista! Ihmiset ei tajua että seksuaalisuus tulee jokaisen sisältä. Ja jos se ei tuu sisältä niin se on loputonta muilta hakemista ja vituiks menee taas. Onhan se totta että seksiä nostetaan liikaa. Ihmisten ajattelumaailmassa on virhe.

S: Poistetaan seksi. Ajattele jos lisääntyminen tapahtuis vaikka kättelemällä? Täysin kliinistä ja tylsää.

H: Olisiko mitään parinmuodostusta? Alettaisiin tosissaan valikoida ja olisi vaan muutamat ketä käydään kättelemässä, Linnan Juhlien jälkeen kaikki olisi paksuna.

S: Oioi, Linnan Juhlat olisi aivan uusi konsepti, Sauli Niinistö on sinunkin isäsi!

Mutta pitäisikö seksistä sitten puhua vielä enemmän, jotta se normalisoituisi eikä olisi hihittelyä, hypetystä tai häpeää? Voiko siitä edes puhua enemmän?

H: Niin vai onko syynä juuri se että niin sanotusti muka puhutaan? Puhuvatko ihmiset todella avoimesti seksistä keskenään? Nuoret olisi tässä hedelmällinen kohde. Ne on vielä ihan ymmällään ja kiinnostuneita. Mutta seksuaalikasvatus kouluissa on hukassa, ei uskalleta puhua. Mä tiedän tosi paljon opettajia, jotka pelkää että jos ne menee kertomaan miten otetaan suihin oppilaat ajattelee et ne kertoo omasta parisuhde-elämästään.

S: On ihan käsittämätöntä että toi ei ole muuttunut! Olihan jo Sinkkuelämässä kaikki esillä. Teinit näkee ja tietää älyttömän paljon, turha niille on mitään kaunistella tai häpeillä.

H: Nimenomaan, ongelma on just se kun seksistä ei vaan puhuta suoraan kotona, eikä koulussa.

S: Ja media kasvattaa lapset.

H: Niin ja se menee ihan vituilleen! Mennään PornTubeen tiiätkö, porno on edelleen se mistä opitaan. Se on vaan genre, jos teinit ymmärtäisi sen. En mä ole löytänyt tähän mitään ratkaisua. Mä voisin kyllä mennä puhumaan kouluihin, musta se olis kivaa!

S: No mut hei tätä lähetään ajaa nyt. Suomen opetushallitus, Henriikka Rönkkösellä on asiaa!

H: Eiks olis hyvä et olis kiertävä valistaja? Sit sen oman open ei tartteis puhua vaikeista asioista.

S: Ehdottomasti. Onhan se aikamoinen aihekavalkadi yhdelle ihmiselle käsitellä samana päivänä Ranskan vallankumous ja kondomin käyttö.

H: Ja se tosi monelle epäluontevaa mikä on ihan ok. Multa se vaan jostain syystä tulee luontevasti.

S: Pelkäätkö leimautuvasi pelkäksi seksin sanansaattajaksi?

H: Oonhan mä varmaan jo leimautunut. Ja kyllä mä aluksi mietikin sitä paljon. Mutta mä oon aina puhunu avoimesti. Okei, ehkä mun eka sana oli joku mama, mut sit tuli kyrpä ja mulkku. Mä luulen että siitä suoraan puhumisesta tulee ihmisille helposti pelko ja hysteria että jos puhutaan niin kohta ihan kaikki rupee nussimaan toisiaan. Yksilölähtöisyys kadonnut.

S: Mikä yksilölähtöisyys?

H: Että kaikilla on omat kehonsa ja halunsa. Ei pitäisi keskittyä naapurin seksielämään tai siihen mitä yhteiskunta haluaa. Seksuaalisuus on persoonallista. Mutta niin kauan kun on tää yhteiskunta ja sen paheksuvat ihmiset, ei tilanne tule muuttumaan. Jos seksistä puhuttais avoimesti, ei tartteis enää puhua. Se olis kuin paskalla käyminen. Mutta siinä menee sukupolvi.

S: Ellei sukupolvia, ikuisuus ennen kun seksi pääsee paskomisen kuninkuusasemaan.

H: Varmasti polvia, varpaita, sormia. Kunnes ollaan itsekin taas apinoita.

(Artikkeli on alunperin julkaistu Groteskissa keväällä 2012)

Kuvat: Erik Purdon & Riku Mattila