Arkistot

2019

Alati muovautuva moraali

Moraalilla tarkoitetaan ihmisen sisäisiä malleja ja käsityksiä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Saamme nautintoa toimiessamme oikein, kipua toimiessamme väärin.

Teksti: Iikka Arve  Kuvat: Jaakko Uljas

Moraali on monimutkainen konsepti. Se on iso kasa käyttäytymissääntöjä, joita on noudatettava. Toisaalta se kätkee sisälleen yksilön henkilökohtaiset arvot, näkemykset, poliittiset ajatukset, nautinnot ja kivut. Se, mitä ajattelee abortista, tasa-arvoisesta avioliittolaista tai kommunismista, on yksilön moraalikäsityksistä kiinni.

Mikäli eläisimme täysin eristyksissä kaikesta ihmiskontaktista, ei meidän tarvitsisi ajatella moraalisesti. Tekomme eivät kohdistuisi muihin, jolloin meidän ei tarvitsisi kehitellä yhdessä moraalisia sääntöjä, joiden puitteissa elää. Saisimme keskittyä itseemme, eikä toisten hyvinvoinnista tarvitsisi huolehtia lainkaan. 

Tästä voi siis päätellä, että moraalin syntyminen ja kehittyminen ovat tiukasti sidoksissa ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Ihmisten on kehitettävä yhteiset moraalisäännöt, jotta he tulisivat toimeen keskenään. Jos ihmiset saisivat spontaanisti ja huvikseen tappaa kenet tahansa, ihmisyhteisö ja yhteiskunta eivät toimisi. 

Mistä moraalikäsitykset oikeastaan syntyvät, ja miksi nyky-yhteiskunnan yleinen moraalikonsensus on sellainen kuin se on.

Moraalin kolme tasoa

Moraalin muotoutumista ihmisen kehityksessä on tutkittu laajasti. Psykologi Lawrence Kohlbergin teorian mukaan moraali kehittyy ihmiselle kolmella tasolla. Ensimmäisellä tasolla teon oikeutta perustellaan puhtaasti teon seurauksilla, ja teoissa ajatellaan miltei vain omaa etua. Tämän tason moraalista pohdiskelua esiintyy erityisesti lapsilla. Jos teosta rangaistaan, ymmärretään, ettei teko ollut oikein. Tällä tasolla ymmärretään myös vaihtokaupan merkitys: oman nautinnon saamiseksi voidaan tehdä toisille vastapalveluksia. Kaverin hiuksia voidaan rapsuttaa, mikäli kaveri tekee samoin. 

Toisella tasolla teon moraalisuutta perustellaan ympäröivän yhteiskunnan normien ja odotusten mukaan. Toisen tason moraali kehittyy tyypillisesti teini-iässä. Tällä tasolla ihmiset ymmärtävät lakien, normien ja tapojen merkityksen: ne pitävät yhteiskuntaa käynnissä. Teoilla ei enää pelkästään pyritä oman edun tai nautinnon saavuttamiseen, vaan toimitaan “muiden” mukaan – välillä jopa liian kyseenalaistamattomasti. 

Kolmannella tasolla ihmisen oma moraalikäsitys tietyssä mielessä nousee sosiaalisten normien ja yhteiskunnan “yläpuolelle”. Lakeja, rakenteita ja tapoja noudatetaan, mutta niitä myös kyseenalaistetaan eikä pidetä kiveen hakattuina. Eriävät näkemykset, moraalikäsitykset ja tavat huomioidaan, ja niitä kunnioitetaan. Monet ovat teoretisoineet, että suurin osa ihmisistä ei koskaan kehity kolmannelle tasolle. Valtaosa toimii toisen tason puitteissa, noudattaen nöyrästi yhteiskunnan sääntöjä.  

Moraalin evoluutio

Mikä on se eettinen betoni, jonka päälle moraali kehittyy? Sosiaalipsykologi Jonathan Haidtin kirjassaan The Righteous Mind popularisoiman teorian mukaan ihmisen moraali kytkeytyy vahvasti evoluutioon. Haidt korostaa viittä ominaisuutta, jotka toimivat moraalin perustana: huolenpito, oikeudenmukaisuus, uskollisuus, auktoriteetti ja pyhyys. Huolenpito auttoi yhteisön jäseniä selviämään paremmin, nostaen ryhmän kelpoisuutta eli kykyä pärjätä luonnonvalinnan raa’assa selviytymistaistelussa. Uskollisuus yhteisön jäseniä kohtaan auttoi selviämään tilanteissa kuten vaihtuvissa ilmastoissa. Sen sijaan yhteisöillä, joiden jäsenet kokivat vähemmän uskollisuutta toisiaan kohtaan, oli huonommat mahdollisuudet selvitä. 

Teoria korostaa, että esi-isämme tarvitsivat moraalikäsityksiä toimiakseen ryhmässä tavalla, joka edisti ryhmän selviytymiskykyä. Samaa on havaittu myös eläimillä. Tietyt kädelliset, kuten simpanssit, tajuavat huolenpidon ja vastavuoroisuuden merkityksen ryhmänsisäisessä koheesiossa. Simpanssit muistavat ryhmän hyvät tyypit ja tekevät heille herkemmin palveluksia. Verivampyyrit jakavat verta sen mukaan, kuka ryhmästä sitä eniten tarvitsee tai ketkä ryhmästä ovat jakaneet verta myös heille. 

Moraalisen huomioimisen piiri

Vaikka tietyt eläimet osoittavat moraalisen toimijuuden piirteitä, ovat eläimet vasta otettu mukaan moraalisen huomioimisen “piiriin”. Tohtorikoulutettava Mikko Puumala Turun yliopiston filosofian oppiaineesta nostaa esiin ajatuksen moraalisen piirin laajenemisesta. Moraalisen huomioimisen piiriin pääsee, kun yleinen konsensus on se, että tietty ryhmä tai ihmisryhmä ansaitsevat moraalisen huomioimisen. Kun moraalin piiriin otetaan mukaan, sisäänpäässeet saavat oikeuksia, esimerkiksi orjien tapauksessa vapauden. 

“On tärkeää muistaa, että moraalinen toimijuus ja moraalin piiriin kuuluminen eivät tarkoita samaa asiaa. Esimerkiksi pienet lapset eivät välttämättä ole vielä moraalitoimijoita, mutta silti heidät tulee ottaa huomioon moraalisessa tarkastelussa”, Puumala sanoo.

 Sukupuolten tai rotujen välinen tasa-arvo oli vain kaksi vuosituhatta sitten käsittämätön ajatus. Orjuus kiellettiin Yhdysvalloissa vasta 1800-luvun puolivälissä, ja Suomessa naiset saivat yleisen äänioikeuden 1906, kolmantena valtiona maailmassa. Tämä osoittaa hyvin, kuinka välillä itsestäänselviksi kokemamme moraalikäsitykset olivat hyvin erilaisia vielä noin sata vuotta sitten. Sukupuolineutraali avioliittolakikin astui voimaan Suomessa vasta kaksi ja puoli vuotta sitten.

Teknologian ja tekoälyn kehittyessä saattaa edessämme väijyä pelottava kysymys: ovatko robotit oikeutettuja moraaliseen huomioimiseen? Jos tulevaisuudessa robotit muistuttavat mikroilmeen tarkkuudella ihmisiä, tarvitseeko heidän kanssaan silti käyttää moraalista harkintakykyä ja toimintaa? Saako niitä lyödä tai pitääkö niille antaa sananvapaus?

Voi jopa olla niin, että ympyrä sulkeutuu ja ihmiskunta on samassa pisteessä kuin 2000 vuotta sitten. Roboteille oikeuksien antaminen saattaa tuntua samalta kuin ajanlaskun alussa oikeuksien antaminen naisille. Kenties antiikin mies ajattelikin, että mikäli naisille annetaan oikeuksia, he pian voivat asettua samalle viivalle miesten kanssa.  

Ilmastonmuutos ja moraali

Monien mielestä kaikki elävät tai elämää tukevat asiat tulisi sisällyttää moraaliseen kehään: ekosysteemit, metsät, järvet ja niin edelleen. 

Yhdysvaltalainen julkisen vallan professori Eric Beinhocker vertaa orjuuden lakkauttamista ilmastonmuutokseen The Guardian -lehteen kirjoittamassaan mielipidetekstissään. Beinhockerin mielestä ilmastonmuutosta lähestytään liikaa kustannus-hyötynäkökulmasta, sillä ilmastonmuutos on moraalinen ongelma siinä missä orjuus tai naisten epätasa-arvo. Saastuttaminen vaikuttaa kaikkeen elolliseen maapallolla ja aiheuttaa niille harmia; toivoisimmeko samaa harmia läheisillemme? 

Beinhockerin mukaan samalla tavalla kuin orjaton maailma saattoi vaikuttaa saavuttamattomalta, voi ajatus hiilineutraalista maailmasta tuntua samalta. Mutta Beinhocker toteaakin, että myös orjuuden lopettamiseen oli moraalisesti selkeät tavoitteet. Orjuus oli tehtävä laittomaksi, koska se oli moraalisesti väärin. Hän myös kehottaa toimimaan samoin ilmastonmuutoksen suhteen: on turhaa ajatella hyötyjä ja kustannuksia, kun tilanne on se, että kaikki maailman eliöt saattavat tuhoutua tekojemme seuraksena.

Beinhockerin pointti on oivaltava. Samalla tavalla kuin orjuuden aikana yhteiskunta oli rakentunut niin, että orjat vain olivat osa sitä, on saastuttaminen nyt samassa tilanteessa. Mutta sen ei tarvitsisi olla.

Moraalikonsensus – onko enemmistö aina oikeassa?

Puumala muistuttaa, että yleiset moraalikäsitykset muuttuvat yhteiskuntien ja kulttuurien mukana. Siinä missä primitiivisten moraalikäsitysten kehittymistä voidaan tutkia evoluution sanelemien ehtojen kautta, on moraalikonsensus yhteiskuntansa ja kulttuurinsa muovaama. 

Mikäli katsomme sinisin silmin meitä ympäröivää yhteiskuntaa ja sen sanelemia sääntöjä, emme saa muutoksia aikaan. Yhteiskunnan normeja voi muuttaa. Laki ei ole korkeasta matematiikasta johdettu totuus, vaan sopimus, jonka on kuviteltu palvelevan parhaiten ihmisten hyvinvointia. Se, että noin sata vuotta sitten Suomessa naiset eivät saaneet äänestää, ei palvellut parhaiten ihmisten hyvinvointia. Se, että Suomessa vuoteen 1971 asti homoseksuaalisista teoista seurasi pahimmillaan kahden vuoden vankeusrangaistus, ei palvellut parhaiten ihmisten hyvinvointia. Yhteiskunta oli raa’asti eriarvoistava. Voi olla, että sadan vuoden päästä ihmiset ajattelevat meidän ajastamme täysin samaa. 

Kuten Kohlbergin teoria opettaa, moraalisilta kyvyiltään kehittyneimmät yksilöt eivät perusteettomasti noudata kaikkia yhteiskunnan sanelemia ehtoja ja käytäntöjä. Saat olla abortin puolesta, vaikka elätkin konservatiivisessa yhteisössä – ja toisinpäin. Saat tehdä omat moraalipäätöksesi, vaikka yhteiskunnan normit eivät siihen taipuisi. 

2019

Helppo alkuruoka valmistuu Facebookia selatessa

– poimi 4 maukasta alkupalaohjetta opiskelijasyksyyn

Groteskin koekeittiön ohjeilla syntyvät kehoa ja mieltä lämmittävät alkuruoat pimeneviin syysiltoihin.

Teksti ja kuvat: Heta Ojanperä

Ensimmäisen opintotuen salaatti

Valmistusaineet

Uusi sitsivaate

Tietokirja

Kuitteja

Tee näin

1. Kirjaudu nettikauppaan ja valitse sieltä nopeasti ja miettimättä sitseille sopiva vaatekappale. Klikkaa “tilaa”, syötä pankkitunnukset ja odota noin viikko. Suosi kotimaista, sillä toimitusaika on lyhyempi ja hinta korkeampi.

2. Käy kirjakaupassa ja hanki jokin kurssikirja, mitä paksumpi sen parempi. Tärkeää olisi, että voisit kuvitella lukevasi kirjan useampaan otteeseen opintojesi aikana. Esimerkiksi Heywoodin Politics on erinomainen valinta.

3. Kutsu ystäväsi ravintolaillalliselle esimerkiksi ravintola Groteskiin tai Eliteen. Jos sinulla on Journalistiliiton kortti, unohda se kotiin. Juo itsesi jo ravintolassa humalaan, muista kertoa tarjoilijalle “kaikki yhteen” ja lähde ystäväsi kanssa jatkoille. Säästä kuitit.

4. Herää seuraavana aamuna. Revi tietokirja silpuksi ja vaatekappale riekaleiksi, asettele tarjoiluvadille ja koristele edellisillan kuiteilla. Nauti nettipankkia selaten. 


Täyteläinen kalenterigazpacho

Valmistusaineet

Kalenteri ja kynä

Vettä

Silja Line -alus

Tee näin

1. Avaa kalenteri ja valitse sieltä tyhjä päivä. Merkitse siihen kynällä sen päivän luentosi ja sovi lounastapaaminen samalle päivälle. Valitse Tiedekulman kalenterista jokin etäisesti kiinnostavalta vaikuttava seminaari ja lisää myös se kalenteriin. Jos käyt salilla, varaa sille aikaa ennen luentoja. Jos et, varaa aikaa juoksu- tai kävelylenkille. Jos istut jonkin järjestön hallituksessa, ehdota kokousta tälle päivälle. Varaa Examinarium-tenttiaika iltapäivälle ja ilmoittaudu joillekin sen illan sitseille. Täytä kaikki tyhjäksi jääneet kohdat “Kaisaan!”-merkinnöillä.

2. Ennen kuin valitsemasi päivä koittaa, sovi kirjoittavasi jutun johonkin ainejärjestölehteen. Ilmoittaudu speksiin, jos mahdollista näyttelijäksi tai tanssijaksi, ja lisää harjoitukset kalenteriin. Lähde kirjoittamaan fuksiblogia, tai jos et ole fuksi, twiittaa ahkerasti ja huolehdi sosiaalisen median näkyvyydestäsi. Tee kaikkesi saadaksesi töitä, jos saat, ota niin paljon vuoroja ja vastuuta kuin tarjotaan ja pyydä enemmän. Muista merkitä myös ne kalenteriin. 

3. Valitsemasi päivän koittaessa huomaa, että olit kokkauspuuhissasi ilmoittautunut myös VOO:n risselle. Heitä kalenteri vessanpönttöön (varo, ettei se mene tukkoon), suuntaa ratikalla Olympiaterminaaliin ja astu Silja Line -alukseen. 


Valtsikan kuplamehubooli

Valmistusaineet

(Vegaanista) punaista marsipaania 

Club-Mate-juomaa

(Luomu & Reilun kaupan) punaviinipullo

(Itse kasvatettuja) vihreitä lehtiä maun mukaan 

Tarjoiluun

Saippuakuplavettä

Tee näin

1. Dyykkaa valmistusaineet ja mene Snellmaniaan (Unioninkatu 37). 

2. Muotoile marsipaanista sukupuolineutraali henkilö ja aseta se tarjoilulasin pohjalle. 

3. Kaada lasi täyteen Club-Mate-juomaa. 

4. Käväise Kuppalassa juomassa punaviinipullo tyhjäksi ja sipaise tarjoilulasin reunoille viimeiset viinin tipat (ekologista!). Ripottele vihreitä lehtiä koristeeksi. 

5. Tarjoiltaessa puhalla saippuakuplia ja puhkaise oma valtsikakuplasi. 


N. vuoden opiskelijan ruiSLAYpä

Valmistusaineet

Hapankorppu, jonka päiväys on mennyt

Oman vuosikurssin urapäivityksiä

Kandi- tai graduprojekti

Muutama harmaantunut hius

Kymppisitsien vahvistussähköposti

Tee näin

1. Aseta hapankorppu lautaselle. 

2. Selaa muutama tunti Facebookia ja LinkedIniä ja ota kuvakaappaus kaikista omien vuosikurssilaistesi urapäivityksistä. Tarkista myös Helsingin Sanomien Kuukausiliite, saatat löytää kaikkein onnistuneimpien vuosikurssilaistesi henkilöhaastatteluja. Tulosta kuvakaappaukset. 

3. Jauha urapäivitykset silppurissa muruksi. Vuodata kandi- tai graduprojektin parissa muutama kyynel ja sekoita urapäivityssilpun kanssa tahnaksi. Levitä hapankorpun päälle. 

4. Koristele harmaantuneilla hiuksilla ja nauti Kymppisitsien vahvistussähköpostia lukien. 

Yleinen

Instagram uuden käyttäjän silmin

Teksti: Heta Pirttijärvi Kuva: Henna Keränen

Lauantai 7.9.

Olen parin viimeisen vuoden aikana saanut monesti kuulla näyttäväni tyypilliseltä Instagramin käyttäjältä. En ole oikein tiennyt, kuinka kommenttiin pitäisi reagoida, koska minulla ei ole koskaan ollut Instagramia.

Instagram-tilin puuttuminen ei ole aiemmin mietityttänyt, mutta lähiaikoina minusta on alkanut tuntua siltä, että jään jostain paitsi. Lisäksi koen viestinnän opiskelijana velvollisuudekseni olla paremmin perillä sosiaalisen median toiminnasta. Olen päättänyt, että nyt on aikani liittyä Instagramiin. 

Somettomuudesta on melkein tullut osa identiteettiäni, joten ehkä pelkään menettäväni sen, mikä erottaa minut muista. Olen myös hyvin tietoinen somen aiheuttamista ulkonäköpaineista, joten odotan mielenkiinnolla, miten tämä vaikuttaa minuun.

Tiistai 10.9.

Tänään minä sitten sen tein, loin itselleni Instagram-tilin. Ensihetket kuluivat seurauspyyntöjä hyväksyessä. Käyttäjänimekseni tuli @hetasomessa, koska ystäväni keksivät merkata minut osaksi kuviaan samaisella hashtagilla, kun en vielä juurikaan käyttänyt sosiaalista mediaa.

Haluan pystyä kirjoittamaan kokemuksestani mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, joten pelkkä tilin luominen ei luonnollisesti riitä. Tahdon myös julkaista kuvan. Prosessia varten kyselin vinkkejä ystävältäni Roosalta, joka tekee somea työkseen. Ensin piti tietysti ottaa itse kuva – mieluiten sellainen johon olisin tyytyväinen. Suostuttelin siis toisen ystäväni kuvaajaksi ja kolmesataa kuvaa myöhemmin olin tyytyväinen muutamaan. Roosa kertoi, että seuraavaksi hän aina muokkaa kuvan joko VSCO- tai Lightroom-sovelluksella. En ymmärtänyt muokkaamisesta mitään, mutta jo pienellä värien ja valotuksen korjaamisella kuvasta tuli yllättävän ammattimaisen näköinen. 

Opin, että toisten vanhoista kuvista tykkääminen on outoa. En taida sen tarkemmin kertoa, kuinka tämä kävi ilmi, mutta kävi kuitenkin.

Keskiviikko 11.9.

Tänään ehdin perehtyä itse Instagramin sisältöön ja käyttämiseen paremmin. Julkaisin jopa ensimmäisen kuvani ja se sai innostuneen vastaanoton ystäviltäni. Yllätyksekseni huomasin, että Instagramissa vallitsee tietynlaiset kirjoittamattomat säännöt. Minua esimerkiksi neuvottiin olemaan vastaamatta kommentteihin heti, etten näyttäisi siltä, että kyttään omaa kuvaani. Todellisuudessa kuitenkin kyttäsin. Jokin sisälläni halusi koko ajan tietää montako tykkäystä olin saanut ja mitä kommenteissa sanottiin, mikä luultavasti kertoo epävarmuudestani kuvien julkaisemisen suhteen. Lisäksi opin, että toisten vanhoista kuvista tykkääminen on outoa. En taida sen tarkemmin kertoa, kuinka tämä kävi ilmi, mutta kävi kuitenkin.

Perjantai 13.9.

Kokonaisuudessaan olen näiden päivien aikana viettänyt puhelimeni ääressä pelottavan paljon aikaa. Ruutuaikani on tyypillisesti ollut noin kolme tuntia päivää kohden, mutta nyt se on noussut seitsemään tuntiin. Toisaalta luulen – tai ainakin toivon – että suuri osa siitä menee alkuinnostuksen piikkiin. Tuntuu kauhistuttavalta ajatella, että niin paljon päivästäni kuluu puhelinta tuijotellessa.

Toiseksi voin sanoa yllättyneeni siitä, kuinka yleistä kuvien muokkaaminen on. Kysyin ystäviltäni, muokkaavatko he kuviaan ja yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikki kuulemma muokkaavat. Toisaalta nyt, kun olen oppinut muokkaamisesta yhtä sun toista, niin ymmärrän sen olevan monelle tapa ilmaista itseään ja tehdä kuvista juuri oman näköisiä.

Toisille täydellisyys tulee siitä hetkestä, jonka kuva taltioi, toisille ihan jostain muusta.

Ymmärrän hyvin miksi Instagram voi aiheuttaa ulkonäköpaineita. Toisaalta nyt kun tiedän, minkälainen prosessi vaaditaan ”täydellisen” kuvan saamiseksi, niin minun on helpompi suhtautua myös virheettömiltä vaikuttaviin henkilöihin inhimillisesti. Lisäksi on hyvä muistaa, että toisille täydellisyys tulee siitä hetkestä, jonka kuva taltioi, toisille ihan jostain muusta.

Yllätyin myös positiivisesti siitä, miten paljon Instagramista löytyy käyttäjien selfieiden lisäksi paljon muutakin. Juuri sisällön paljous ja monipuolisuus mahdollistavat sen, että voin valita millaista sisältöä tahdon nähdä, minkä takia en pidä Instagramia erityisen toksisena ympäristönä.

En kadu Instagramiin liittymistä, koska koen, että olen oppinut jotain uutta itsestäni. En ole sellainen ihminen, joka pystyy rennosti tarkistamaan ilmoituksensa milloin tahansa ilman, että herpaannun siitä mitä olen tekemässä. Minun on pakko asettaa itselleni ajalliset rajat ja varsinkin opiskellessa viedä puhelin mahdollisimman kauas. Jatkossa tuskin julkaisen kuvia kovin aktiivisesti, mutta ilokseni olen pitkästä aikaa innostunut tarttumaan kameraani ja kuvailemaan ympäristöäni.

Yleinen

Missä suimme kerran

Älkää keritkö tukkaanne päälaen ympäriltä, äläkä leikkaamalla turmele partasi reunaa (3. Moos 19:27).

TEKSTI: Antti Putila & Akseli Rouvari KUVAT: Suomen Parrakkaat-Yhteisö & kirjoittajat

Viereisillä penkeillä kaksi miestä puhuu rikoksesta. Toinen on ottanut repustaan esiin osuuskaupan pussiin käärityn pullon, josta hän juo pieniä kulauksia läpinäkyvää nestettä irvistellen. Ulkona tihkuttaa, ehkä. Varmuutta ei ole, sillä ikkunat ovat lian pinttämät. Penkit on verhoiltu vihreällä kankaalla, jonka aika on haalistanut oliivinruskeaksi. Niiden välissä on alumiinista tehdyt roskakorit, jotka loistavat katoissa välkkyvien loisteputkien tahdissa kuin tähdet.

Juna näyttää vankilalta.

“Sitten se käänty just, kun mä yritin lyödä sitä ja osuin sitä vaan kaulaan. Lähti juoksee Hennalaan päin.” Toinen mies kuuntelee rauhallisena, tai ainakaan hän ei kommentoi kertomusta mitenkään. Koko vaunu on täynnä ihmisiä, mutta silti tuntuu kuin olisi junassa yksin.

Kesken rikoskertomuksen jostain kauempaa kuuluu huuto: “Ulos sieltä junasta!” Junien ovet päästävät kolmen piippauksen merkkiäänen, ja hetken on hiljaista. Juna liikkuu hitaasti kohti Pasilaa, jonka jälkeen kovaääniset julistavat säristen: “Tämä on Z-juna Lahteen. Seuraavat pysäkit ovat Tikkurila, Kerava, Haarajoki.”

Jännitys.

Facebook-tapahtumassa paikaksi on merkitty lyhyesti vain ’Liipolan Betoni’.

Olemme edellisenä iltana katsoneet ystävien kanssa venäläistä art housea, jonka jälkeen muistamme, että huomenna todella lähdemme matkaan. Ostamme liput Lahteen, joskin tarkempi päämäärä on edelleen mysteeri. Facebook-tapahtumassa paikaksi on merkitty lyhyesti vain “Liipolan Betoni”. Etsimme internetistä tarkempaa tietoa, jota on tarjolla vain niukalti. Ainoa tiedonmurunen löytyy Pitnit.com-sivustolta, jonka mainoslause kuuluu: “Explore the Best Businesses Around You and Stay Connected With Your Friends While On the Go!” Sivusto on epäselväksi jäävällä harkinnalla lisännyt kohteisiinsa Liipolan Betonin. Paikan sijaintia se ei kerro ilmaiskäyttäjälle. Betonin luokitukseksi mainitaan “landmark and historical place”. Ainoastaan kahden virkkeen mittainen esittelyteksti säväyttää:

Täällä et selvää miestä nää. Sinipukuiset alkoholitarkastajat vainoavat tämän mystisen paikan lumoihin joutuneiden menninkäisten elämää.

Facebookissa kiertää vuosittain useita hauskan kuuloisia tapahtumia, joihin osallistutaan tai kiinnostutaan ja sitten odotellaan, että kaverit reagoivat heidän etusivuilleen tuleviin ilmoituksiin. On Naruto-juoksua, Area 51:n valtausta ja sankohiipimisen SM-kisaa. Näistä viimeisin toki sillä poikkeuksella, että tapahtuma oikeasti järjestettiin.

Syksyllä 2018 ilmestyi jälleen uusi tapahtuma. “Parran sukimisen SM-kisat” levisi ympäri internetiä niin, että tuhannet ja taas tuhannet ilmoittivat kiinnostuksestaan ja sadat osallistumisestaan. Niin myös me. Olemme jutelleet tapahtumasta jo vuosi sitten syksynä kaleksin äärellä, ja idea on noussut uudelleen esiin pitkin vuotta. Kaksi viikkoa ennen h-hetkeä käymme tunnustelevan keskustelun: pitäisikö oikeasti mennä?

Parran sukimiskisat tapahtumakonseptina on kiinnostava, mutta sopii hyvin yhteen vallitsevien nykytrendien kanssa: parrakkuus ja partaan liittyvät asiat ovat tällä hetkellä muodissa. Tämä näkyy jo tavaratalojen parranhoitotuotehyllyillä sekä parrakkaan yhteisöllisyyden kasvuna sosiaalisessa mediassa. Tästä paras esimerkki lienee Suomen Parrakkaat-Yhteisö -niminen ryhmä Facebookissa, jonka jäsenmäärä lähentelee jo 1 700.

Mielestäni yhteisö on hieno läpileikkaus suomalaisista parrakkaista.

Yhteisön ylläpitäjä A-J Keskinen kertoo perustaneensa ryhmän vuonna 2016 idean synnyttyä hänen Parrakas Mies -bloginsa kautta. “Huomasin blogin suosion kautta partojen, ja varsinkin niiden hoitamisen, alkavan olla Suomessakin selkeästi nouseva trendi”, hän toteaa. “Mielestäni yhteisö on hieno läpileikkaus suomalaisista parrakkaista: on nuorempaa ja vanhempaa, pitempipartaista ja lyhyempipartaista, jo pidempään parrakkaina olleita sekä vasta parran kasvattamisen aloittaneita”, jatkaa Keskinen. “Yhteisö on verkosto suomalaisille parrakkaille. Siellä keskustellaan niin partaan liittyvistä asioista, mutta myös kaikesta muusta. Ryhmässä on jaettu ajatuksia muun muassa koulukiusaamisesta, seksuaalivähemmistöistä, matkailusta ja harrastuksista, ja aina positiiviseen sävyyn.” Keskinen kertoo myös ryhmän toteuttaneen viime jouluna keräyksen Kummit ry:n hyväntekeväisyyskampanjaan. Parrakkuus vaikuttaa siis tulleen jäädäkseen osaksi suomalaisen somekulttuurin tiheikköä.

Z-junassa suurin osa matkustajista, myös kovanaamat, ovat kaikonneet ennen Lahtea. Junan hiljentäessä vauhtia Lahden Betoni siintää jylhänä horisontissa kolmoistornineen. Vuotta aikaisemmin Suomen suosituin rap-artisti Cheek on lopettanut uransa mäkimontussa räjähdysten saattelemana.

Hyppytornit ovat kaupungin suosituin maamerkki. Suomalaisen kulttuurin nousut ja laskut nähnyt urheilupyhättö seisoo yksinäisenä Salpausselän ympäröimänä. Liipolan betonista ei sen sijaan näy vielä häivähdystäkään.

Rantaudumme junasta Lahden asemalle, joka on perjantai-iltapäivänä seesteinen. Eilisillasta jatkunut jännitys ja päivällä tehty matkustaminen hiukovat hiljalleen, joten päätämme poiketa lounaalle rautatieaseman läheisyydessä sijaitsevaan Ravintola Vinosiaan.

Tilaamme annokset ja ravintoloitsija Ismaelin tuodessa ne pöytään kysymme, josko hän paikallisena tietäisi Liipolan Betonista.

Hämmentyneen näköinen ravintoloitsija ei ole koskaan kuullutkaan paikasta, saati sitten siellä järjestettävästä tapahtumasta mutta lupaa soittaa ystävälleen, joka “tietää kaikkea tuollaista turhaa”. Kotvasen kuluttua Ismael palaa kertomaan viestin ystävältään. ”Liipolan Betoni on ostoskatu”, hän sanoo. Itse kisat eivät kuulemma ole näkyneet katukuvassa.

Katsomme karttasovellusta ja nopeasti selviää, että Lahden Liipolan kaupunginosassa sijaitsee todella ostoskatu. Kuvitelmat hämärästä kujasta häviävät ja näemme mielessämme, kuinka kävelykadulle on pystytetty pieni lava, jossa kilpaillaan sulassa sovussa.

Siirrymme odottamaan bussia Marskin aukiolle, jonka keskellä seisoo lahtelaisen kuvanveistäjän Veikko Leppäsen veistämä, Suomen ensimmäinen marsalkka Mannerheimin patsas. Leppäsen patsas oli alunperin tarkoitettu Helsinkiin, juuri siihen, missä Mannerheiminaukiolla nyt seisoo toinen lähes identtinen Marski, mutta suunnittelukilpailussa hänen luomuksensa jäi toiselle sijalle. Leppäsen patsaasta pidettiin kuitenkin hänen kotiseudullaan niin paljon, että se päätettiin siirtää Lahteen, keskeiselle paikalle rautatieaseman viereen.

Odotellessa keskustelu kääntyy parrakkuuteen ja sen merkitykseen. Sosiaalisesta mediasta löydetyn yhteisöllisyyden ja sitä kautta organisoitujen tapahtumien kautta parrakkuus voidaan nykyään kokea hyvin vahvana ja kokonaisvaltaisena osana omaa identiteettiä ja elämää, johon me molemmat myös samaistumme.

Kavereiden postauksia seuratessa rentoutuu…

Suomen Parrakkaat-Yhteisön aktiivi Markku T. Penttinen kuvaa parrakkuutta ja yhteisöä päivittäiseksi harrastukseksi. “Parta on olennainen osa persoonaani, vaimo ei edes muista, milloin minulla ei olisi ollut partaa – paitsi 35 vuotta sitten, kun meidät vihittiin!” hän naurahtaa. Penttinen näkee yhteisön somekotinaan, jossa voi aina olla oma itsensä riippumatta siitä, mitä muussa elämässä tapahtuu. “Kavereiden postauksia seuratessa rentoutuu, aivan kuin juttelisi omien veljien tai parhaiden ystävien kanssa.”

Ryhmän aktiivisuus ja positiivinen henki on silmiinpistävää, aivan toisenlaista kuin muissa vastaavankokoisissa isoissa Facebook-ryhmissä. Julkaisuja tulee joka päivä lukuisia, ja esimerkiksi tämän jutun kuvitusta varten postaamamme ketju keräsi yhteensä yli 150 kommenttia. Ryhmään jopa monia kertoja päivässä postaava Penttinen kertoo myös saaneensa ryhmästä lukuisia kavereita, joita on tavannut sosiaalisen median ulkopuolella. “Tunnelma esimerkiksi partamiitissä oli yhtä rento kuin ryhmässä. Itse tapasin myös juuri puolentusinaa partaveljeä viikon aikana työmatkoilla eri puolilla Suomea.”

Yhteisön merkitys näyttäytyy sen jäsenille arvokkaana ja tärkeänä, mikä on aistittavissa yhteisön hengestä.

Tienvartta koristaa komea lakana, jossa mainostetaan Nipan Grillin suuria annoksia.

Bussi 1R kaartaa hitaasti pysäkille ja nousemme kyytiin. Toivomme näkevämme bussissa muita osallistujia, mutta turhaan. Mistään sukimiseen viittaavasta ei ole merkkejä. Ohitamme jäähallin, jonka piha on täynnä punaisia perheautoja. Tienvartta koristaa komea lakana, jossa mainostetaan Nipan Grillin suuria annoksia. Äkkiä olemme keskellä teollisuusaluetta, joka vaihtuu nopeasti metsäksi. Bussi yskii ylöspäin pitkää, jyrkkää mäkeä niin, että kyydissä olevat matkustajat pitävät kiinni kaiteistaan. Mäen päällä on yksinäinen Luhtikadun pysäkki, jonka kohdalla karttasovellus käskee jäädä pois.

Pysäkiltä taivallamme muutaman minuutin syrjäistä metsäpolkua, jonka jälkeen kohtaamme yllättävän näyn. Metsän keskeltä avautuu leveä asfalttitie, jonka vieressä on tyhjiä parkkipaikkoja ja autioita liiketiloja. Tyhjässä liiketilassa on ollut ravintola, josta muistuttavat enää vain kuluneet teippaukset ikkunoissa ja kolme uljasta lipputankoa, joiden nupit kiiltävät pilvisestä säästä huolimatta.

Ostoskadun loistosta on jäljellä enää pelkät paljaat luut.

Kauempana siintävät lähikaupan valotaulut ja huomaamme toisen ravintolan edessä olevilla penkeillä noin kymmenisen ihmistä.

Innostus.

Olemme ehtineet kävellä vain muutaman askeleen kohti kaukana näkyvää joukkoa, kun kaukaa kuuluu rosoisella äänellä toimitettu aggressiivinen huuto.

“Älä saatana lähetä tota viestii!”  

Astumme lähemmäksi ja huomaamme, että ravintolan edessä istuva ihmisjoukko koostuukin hieman nuhraantuneista ravintolan asiakkaista, jotka ovat siirtyneet epäviralliselle anniskelualueelle omine eväineen. Bongaamme heidän tukikohtansa olevan sama Pitnit.comin kuvassa esiintyvä betonikoroke: olemme löytäneet Liipolan Betonin.

Kello lyö hieman yli neljän. Itse kilpailun on julistettu alkavan Liipolan Betonilla kello 16:20. Päätämme kävellä vielä kerran ostoskadun takakautta ympäri, tutkaillen josko jostain löytyisi viitteitä muista osallistujista.

Paikalle on saapunut vain hiljaisuus.

Asetumme odottamaan muita osallistujia vielä Liipolan parturi-kampaamon eteen, mistä pystymme tarkkailemaan joka suuntaa. Muita ei kuitenkaan näy. Päätämme odottaa reilusti ja toivomme, että paikalle saapuisi vielä mattimyöhäisiä. Turhaan. Varttia vaille viisi aloitamme kilpailun, joka on lyhyt. Asetumme vuorotellen parturi-kampaamon oven eteen ja aloitamme noin kahdenkymmenen sekunnin suorituksen. Ei aplodeja, ei kättelyitä, ei kanssakilpailijoita. Olemme kai voittaneet parran sukimisen Suomen mestaruuden.

Yleinen

Kansan tahto

Finlandia-hymni Maamme-laulun tilalle! Kannabis lailliseksi! Tiukennuksia verkkokalastukseen! Muun muassa näihin asioihin suomalaiset haluavat vaikuttaa kansalaisaloitteiden kautta.

Teksti: Emma Viitanen Kuvat: Aliisa Perikangas

“Apua, pitäisiköhän tälle asialle tehdä jotain?”

Tätä pohti kesällä oikeustieteen opiskelija Iina Palonen, 22. Heinäkuun alussa uutisista oli saanut lukea jo neljästä tapauksesta, joissa kuutti oli kuollut kalastajien verkkoon. Suomen nykyisen lainsäädännön mukainen verkkokalastuskielto on voimassa maaliskuun puolivälistä kesäkuun loppuun, joten luvut ovat aikamoisia: neljä kuollutta kuuttia vain muutamassa päivässä. Yhä tukalamman tilanteesta teki se, että saimaannorppia elää ainoastaan Suomessa. Tiivistettynä siis: jos laji häviää Saimaalta, se häviää koko maailmasta. 

Tosiaan, tälle varmaan pitäisi tehdä jotain. 

3. heinäkuuta Palonen laittoi vireille “kuuttialoitteen”, joka kieltäisi verkkokalastuksen kokonaan saimaannorpan levinneisyysalueella, ympäri vuoden. Vireillepanoon tarvitaan vähintään viisi äänioikeutettua Suomen kansalaista, joten Palonen pyysi mukaan perheenjäseniään sekä parhaan ystävänsä. “Kun pyysin porukat mukaan sanoin, että aloite saattaa saada vaikka 10 000 kannattajaa. Että tämä on oikeasti tärkeä juttu”, hän kertoo. 

Kai lopulta riittää se, että asia on lähellä ihmisten sydäntä

Aloite tosiaan sai 10 000 kannattajaa, ja ylikin. Seuraavana päivänä allekirjoituksia oli kertynyt yli 30 000 ja sitä seuraavana liikuttiin jo yli 60 tuhannessa. “En osannut kuvitella tällaista ollenkaan. Ajattelin, että ehkä se 10 000 voisi tulla täyteen noin puolessa vuodessa. Ja että sekin olisi ihan tosi siisti juttu”, Palonen toteaa.

Aloitteella on kaikkiaan 76 200 kannattajaa. Suosio tuli myös Paloselle täytenä yllätyksenä. “On kyllä hassua, että miten pienistä asioista voi tulla niin viraaleja. Monet ajattelevat, että jos haluaa saada kansalaisaloitteen kannattajat täyteen, tarvitaan markkinointia kaduilla ja Facebookissa, pitää miettiä brändiä, pitää olla nettisivut… Meillä ei ollut edes mitään viestintästrategiaa. Kai lopulta riittää se, että asia on lähellä ihmisten sydäntä”, hän pohtii.

Jumalanpilkkaa, kannabista ja tasa-arvoa

Millaiset asiat sitten ovat lähellä suomalaisten sydämiä? Minkälaisia muita aloitteita suomalaiset tekevät?

No, näitähän riittää. “Maammelaulun korvaaminen Finlandia-hymnillä”, “Jumalanpilkka pois rikoslaista”, “Kannabis lailliseksi!” ja “ HUONEKALUJEN VERHOILU JA ENTISÖINTI KOTITALOUSVÄHENNYKSEN PIIRIIN” -nimiset aloitteet ovat kaikki jutun kirjoitushetkellä käynnissä oikeusministeriön kansalaisaloite.fi-sivustolla. Niiden kannatus vaihtelee parista sadasta nimestä muutamaan tuhanteen, mutta kaukana ollaan 50 000 kannattajasta, joka takaa asian etenemisen eduskuntaan. 

Kansalaisaloitteella voidaan ehdottaa uutta lakia sekä voimassaolevan lain muuttamista tai kumoamista. Sen tavoitteena on tukea vapaata kansalaistoimintaa ja tätä kautta vahvistaa myös kansalaisyhteiskuntaa, jossa eri väestöryhmät pääsevät aktiivisesti osallistumaan ja vaikuttamaan yhteiskunnan kehittämiseen. Jee! 

Toisinaan tämä vaikuttaminen toimii: esimerkiksi Tahdon2013-kampanja tasa-arvoisen avioliittolain puolesta keräsi vaaditut kannattajat, eteni eduskuntaan ja johti lopulta lakimuutokseen. Tällä hetkellä samaa tavoittelevat eduskunnassa esimerkiksi “Tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltäminen”, “Raiskauksen määritelmä suostumusperustaiseksi – Suostumus2018” sekä “Dieselautojen käyttövoimaveron poisto” -nimiset aloitteet. Yhteensä kuuden eduskunnassa vireillä olevan kansalaisaloitteen lisäksi on tiedossa, että toinen mokoma on kerännyt tarvittavan kannattajamäärän. Ne toimitetaan eduskuntaan lähiaikoina.

50 000 allekirjoitusta on kerättävä kuuden kuukauden kuluessa. Kun aloite on saanut vaadittavan kannattajamäärän, se etenee eduskuntaan käsiteltäväksi. Luovuttamisen jälkeen se jää odottamaan sopivaa ajankohtaa, jolloin se tulee lähetekeskusteluun täysistunnossa. Eduskunnan lainsäädäntöjohtaja Tuula Kulovesi kertoo, että odotusajan pituus riippuu täysin eduskunnan työtilanteesta. Se on vaihdellut parista viikosta reiluun kuukauteen.

Lähetekeskustelun päätyttyä aloite lähetetään valiokuntaan käsiteltäväksi. “Periaatteessa valiokunnan päätösvallassa on, ryhtyykö se käsittelemään aloitetta. Valiokunnan on joka tapauksessa ilmoitettava aloitteen tekijöille kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun aloite on saapunut valiokuntaan, mihin toimenpiteisiin se ryhtyy asiassa”, Kulovesi toteaa.

Valiokunnat aloittavat työskentelyn pääsääntöisesti julkisella asiantuntijakuulemisella, jossa kuultavina ovat aloitteen tekijät, ministeriön asiantuntijoita ja mahdollisesti myös muita alan asiantuntijoita. Kulovesi huomauttaa, että näitä kuulemisia voi seurata verkosta ja ne löytyvät sieltä myös tallenteina. Itse jatkokäsittely tapahtuu kuitenkin suljetuissa kokouksissa. 

Valiokunnan valmistelutyö päättyy mietintöön, jossa se esittää asiasta näkemyksensä ja perustelunsa sekä ehdottaa täysistunnolle, mitä eduskunnan tulisi asiasta päättää. Mietintö palaa lopulta täysistuntokäsittelyyn, jossa asiasta tehdään päätös.

Aina aloitteet eivät tähtää uusiin lakeihin, vaan toisinaan myös niiden kumoamiseen.

Tähän mennessä kansalaisaloitteita on hyväksytty vain kaksi: kansalaisaloite avioliittolain, rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain ja transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain muuttamisesta sekä äitiyslaki. Kuloveden mukaan luku ei kuitenkaan kerro välttämättä koko totuutta. Toisinaan alkuperäinen aloite on hylätty, mutta samanaikaisesti on hyväksytty vastaavaan uudistukseen tähtäävä sääntely joko edustajien lakialoitteen tai hallituksen esityksen pohjalta. 

Lisäksi usean aloitteen johdosta on hyväksytty eduskunnan lausumia, joissa hallitusta on kehotettu ryhtymään selvitystoimiin asian tiimoilta. Osa aloitteista on puolestaan liittynyt EU-lainsäädännön alaan. Näissäkin tilanteissa eduskunta on hyväksynyt lausumia, joissa kehotetaan hallitusta vaikuttamaan EU-sääntelyn muuttamiseksi.

Aina aloitteet eivät tähtää uusiin lakeihin, vaan toisinaan myös niiden kumoamiseen. Näin kävi myös Tahdon2013-aloitteen kanssa. Lain tultua voimaan vireille pantiin kansalaisaloite avioliiton säilyttämisestä miehen ja naisen välisenä. Aloite eteni eduskunnan äänestykseen, jossa se kuitenkin hylättiin äänin 120–48. Onko tällainen yleistä? Tehdäänkö eduskunnassa toisinaan “turhaa” työtä?

Kuloveden mukaan ei: niin kutsuttuja vasta-aloitteita on eduskuntaan tullut yhteensä vasta kolme. 

50 000 kannattajaa on paljon – vai onko?

Perustuslain muutos, joka mahdollistaa kansalaisaloitteiden jättämisen, tuli voimaan maaliskuussa 2012, jolloin avattiin myös Kansalaisaloite.fi-verkkopalvelu. Suurin osa aloitteiden kannattajista kerätäänkin sitä kautta. Sosiaalisen median aikakaudella julkiseen keskusteluun on hiipinyt kuitenkin kysymys siitä, että onko 50 000 kannattajaa liian pieni määrä. Kuten Palosen aloite osoittaa, ne voivat levitä nykyään erittäin nopeasti. Johtaako tämä eduskunnan ruuhkautumiseen? Tehdäänkö niitä vitsillä? Kansalaisaloitteiden aihepiiriä ei ole juurikaan rajattu, joten melkein mistä vaan voi laittaa aloitteen vireille.

Sekä Palonen että Kulovesi kokevat, että kansalaisaktiivisuuden lisääntyminen on ennemmin hyvä kuin huono asia. 

“Mielestäni on jotenkin typerää kun puhutaan, että tämän pitäisi olla vaikeampaa. Jos pohditaan esimerkiksi äänestysprosenttia, niin ihmisethän haluavat, että se olisi suurempi. Mielestäni vaikeuttamista ennemmin pitäisi miettiä, että miten kansalaisvaikuttamisesta voitaisiin tehdä helpompaa ja osallistavampaa”, Palonen toteaa.

Kulovesi on samoilla linjoilla. “Viime vaalikauden eli neljän vuoden aikana eduskuntaan tuli vireille 19 kansalaisaloitetta. Tämä ei ole mielestäni kovin suuri lukumäärä. Päinvastoin, kansalaisaktiivisuuden lisääntyminen on erittäin positiivinen ilmiö ja seuraisin vielä rauhassa, miten aloitemäärät tällä toisella vaalikaudella kehittyvät.” 

Tämän artikkelin kirjoitushetkellä aloitteita on käynnissä 75, joiden lisäksi yksi on alkamassa. Yhteensä aloitteita on jätetty 1042. Suurin osa kansalaisaloitteista ei siis edes päädy eduskunnan käsittelyyn. Eikä varsinkaan uudeksi laiksi, sellaisen muutokseksi tai kumoamiseksi. Kuten todettua, niin on käynyt vasta kaksi kertaa. Kovinkaan tehokas väylä kansalaisaloite ei siis välttämättä ole.

Entä avoimuus? Vaikka osa prosessista on hyvin avointa, kansalaisaloitteiden käsittelystä suuri osa tapahtuu kuitenkin valiokunnissa, suljettujen ovien takana. Mikäli aloitteen liikkellepanijoina ja allekirjoittajina toimivat kansalaiset, pitäisikö heidän päästä myös seuraamaan aloitteen etenemistä? 

Kansalaisaloitteiden jättämisestä on tuskin tulossa täyttä pelleilyä.

Pienestä onnistumisprosentista ja sulkeutuneisuudestaan huolimatta kansalaisaloitteita pidetään kuitenkin yleisesti ottaen hyvänä vaikuttamisen väylänä. Turun yliopiston vuonna 2016 julkaiseman “Demokraattiset innovaatiot Suomessa – Käyttö ja vaikutukset paikallisella ja valtakunnallisella tasolla“ -selvityksen mukaan lähes 80 prosenttia vastaajista katsoi kansalaisaloitteen parantaneen suomalaista demokratiaa. Lisäksi kansalaisaloitteiden on katsottu aktivoivan muuten passiivisempia ryhmiä, esimerkiksi nuoria.

Ja onhan 50 000 kannattajaa suuri määrä, varsinkin Suomen kokoisessa maassa. Kaikista vitsikkäimpien aloitteiden voi olla vaikea saavuttaa vaadittua allekirjoitusmäärää, joten kansalaisaloitteiden jättämisestä on tuskin tulossa täyttä pelleilyä. Aiheista ollaan aidosti intohimoisia. Kenties tämä vaikuttaa osaltaan siihen, että suomalaiset myös näkevät kansalaisaloitteet hyvänä ja tarpeellisena vaikuttamisen väylänä. Ja siihen, että ne myös halutaan pitää sellaisena.

Palosen aloite on juttua kirjoittaessa Väestörekisterikeskuksessa tarkistettavana, josta se etenee aikanaan eduskunnan käsiteltäväksi. Toivon mukaan ensi kesänä emme enää lue uutisia kuuttien kuolemista.

Jännityksellä jäämme myös seuraamaan, miten käy esimerkiksi aloitteen “MÖRKÖPÄIVÄ JUHLAPÄIVÄKSI 26.5”.  Sillä oli jutun kirjoitushetkellä vajaat 100 kannattajaa.