Fanittaminen. Tuo tyhjäpäisten tyttöjen ja vihanhallintaongelmaisten ukkojen lempiharrastus. Ensimmäiset mielikuvat faneista lienevät jotain 14-vuotiaan teinin ja humalaisen jääkiekkofanin väliltä. Kumpaakaan henkilötyyppiä tuskin kuvaisi ensimmäisenä sanoilla ‘järkevä’ tai ‘jalat maassa’.
TEKSTI Helena Vuorijärvi KUVA Konsta Verta
Sana ‘fani’ juontuu sanasta fanaticus, fanaattinen, joka 1500-luvulla viittasi käytökseen, jossa jumala tai demoni on ottanut ihmisen haltuunsa. Jo sanan etymologia on siis omiaan värittämään ajatusta faniudesta joksikin hallitsemattomaksi, päättömäksi toiminnaksi, joka ei ole järjellä selitettävissä. Vai onko sittenkin?
FANITTAMINEN SAA JOSKUS tunteet käymään hieman liiankin kuumina. Mieleen nousee välittömästi eräs urbaanilegenda, jonka mukaan vuosia sitten rock-konsertissa eräs fani oli tuonut mukanaan haarukan, jolla tökkimällä luovi tiensä eturiviin. Eipä yllättäisi, vaikka tarina osoittautuisikin joskus todeksi. Entä sitten jokavuotiset Iltalehden otsikot siitä, kuinka poliisi jouduttiin taas kutsumaan paikalle erottamaan HIFKin ja Tapparan fanit toistensa kurkuista ottelun jälkeen?
Yksittäisten fanien ylilyönnit eivät kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö fanit osaisi käyttäytyä kunnolla. Suurin osahan osaa olla varsin nätisti. “Järkeviä” vannoutuneimmista faneista ei kuitenkaan saa tekemälläkään. Mitä järkeä on kuluttaa aikaa, rahaa ja energiaa johonkin niin turhanpäiväiseen kuin jokin artisti, urheilujoukkue tai tubettaja?
FANITTAMINEN ON KUITENKIN mitä suurimmissa määrin kapitalistista kulutuskulttuuria – median ja viihteen kuluttamista, puhumattakaan oheistuotteista. Toisaalta on vaikeaa keksiä harrastusta tai elämäntyyliä, joka ei olisi kiinteästi sidoksissa kuluttamiseen. Kuluttamisen ympärillä pyörivät myös kasvissyönti, fitness ja Netflixin katsominen. Näiden järkevyyttä ei kuitenkaan juuri kyseenalaisteta.
Rahan haaskaamiseen voi olla monenlaisia motiiveja. Rahaa käyttämällä osallistuu fanittamisen kohteen taloudelliseen tukemiseen. Toisaalta materian omistamisella on symbolista arvoa muun fanikansan keskuudessa. Kuluttamisen äärimmäisimpiä muotoja fanituksessa on nähtävissä muun muassa Japanissa. Ei ole aivan tavatonta, että yhdestä musiikkialbumista julkaistaan kolme eri versiota, jotka ostaessaan saa vielä ylimääräisen kaupanpäällislahjan. Ja nehän myös ostetaan, sillä kaikki on saatava. Enemmän sääntö kuin poikkeus ovat myös yhtyeiden ja artistien faniklubit. Niiden suosiosta kertoo muun muassa se, että Japanin erään suosituimman yhtyeen faniklubissa on yli kaksi miljoonaa jäsentä. Faniklubin ideana on, että siihen liittymällä saa etuja vuosimaksun maksamalla. Toisin sanoen maksaa siitä, että saa kuluttaa lisää. Laskeskelin itse juuri, että jos en olisi käyttänyt lainkaan rahojani fanitukseen, olisin pelkästään viime vuonna säästänyt ainakin 600 euroa. Kokonaiset kuusisataa euroa pelkkiin fanituotteisiin!
Ostaako aito fanin sitten kaiken, mitä tuutista tuotetaan? Käykö aito fani katsomassa jokaisen ottelun?
FANITUKSEN YDINTEHTÄVÄNÄ ON järkevyyden sijaan herättää suuria tunteita ja koukuttaa henkilö. Fanittamisella liitytään ryhmään ja pysytään siinä, vannoudutaan leiriin ja ollaan jotain yhdessä muiden kanssa, jopa kokoonnutaan heimoksi. Koomikko Cristela Alonzo on tiivistänyt fanituksen uskollisuuden varsin simppelisti: vaikka suosikkijoukkue pelaisi surkeasti, suosion kohdetta ei tuosta vain vaihdeta. ”Se on minun tiimini!” Kyseessä täytyy siis olla jotain muutakin kuin objektiivinen, tietoinen valinta siitä, kuka tai mikä on järkevin valinta ihailun kohteeksi. Se on paljon muutakin — yhteisö, elämäntapa.
Kyse ei edes loppujen lopuksi ole välttämättä siitä, onko siinä mitään järkeä vai ei. Itse asiassa moni fani varmasti jollain tasolla ymmärtää, ettei materian kerääminen tai katsomossa äänensä käheäksi huutaminen ole kovinkaan rationaalista. Eikä sen kuulukaan olla. Sen kuuluu olla sitä fanaticusta itseään. Fanit eivät piittaa siitä, pitävätkö heidän piirinsä ulkopuoliset ihmiset heitä järkevinä vai eivät. Itse asiassa järkevyys ei kuulu fanittamiseen lainkaan. Fanittaminen on puhtaasti aitoa tunnetta.
Loppujen lopuksi aito fani ei ole se joka huutaa kovimpaa tai omistaa eniten.
Aidoin fani on se, jonka kiintymys on aidointa.
