Vahtikoiraa kesyttäessä

Teksti: Elisa Husu
Kuva: JSN.fi

Tapaus Sipilä saattoi tuntua monelle jälleen yhdeltä kohulta, jolta olisi voitu välttyä paremmalla harkintakyvyllä. Päiviä jatkunut uutisointi Ylen journalistisista käytännöistä ja mediayhtiön poliittisesta puolueettomuudesta oli kuitenkin kuin kylmä suihku: kuumaksi käynyt ilmapiiri vaati herätyksen, joka varmasti herättää. Suomen korkea-asteisesta sananvapaudesta puhutaan niin kotimaassa kuin maailmalla. Journalismi on itsenäisenä instituutiona kehittänyt itseään ja toimittajat omaa ammatti-identiteettiään Journalistin ohjeiden puitteissa. Ohjeet toimivat kuten liberaalin demokratian lait: ne jättävät ihmisille mahdollisimman suuren vapauden toteuttaa itseään niiden asettamien rajojen sisällä. Journalistin ohjeet ovat toimittajalle niin kuin Raamattu Sipilälle – omantunnon perusta.

Ei siis tule yllätyksenä, että kun Sipilän jääviydestä ja hänen sukulaistensa taloudellisista intresseistä kaivosyhtiö Terrafameen uutisoitiin Ylellä marraskuun loppupuolella, niin toimittajat kuin pääministerikin vetosivat juuri Journalistin ohjeisiin. Juttua kirjoittaneiden toimittajien mukaan aihe oli nimenomaan tärkeä julkaistavaksi, sillä kansalaisilla on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Sipilä todella oli päättämässä lisärahoituksesta Terrafamelle, josta oli poikinut urakkatyö Katera Steel -yhtiölle, jonka Sipilän sukulaiset omistavat. Journalisteille vallan vahtikoiran tehtäviin kuuluu juurikin valtaapitävien talouskytköksien selvittäminen ja paljastaminen.

Sipilä kuitenkin vetosi Journalistin ohjeiden kohtaan, jossa kielteiseen julkisuuteen asetetulle henkilölle tulee sallia oikeus esittää näkemyksensä asiasta jo samassa yhteydessä. Puolitoista tuntia kommenttiaikaa ja sähköpostilla lähestyminen ei pääministerille sopinut eikä hän suostunut kommentoimaan asiaa jälkikäteen.

Samaisen illan tapahtumat jatkuivat pääministerin lähetellessä Ylen toimitukseen viestejä, joista suurin osa oli Sipilälle osoitettuja henkilökohtaisia kansalaispalautteita. Viimeinen viesti tuli perjantain ja lauantain välisenä yönä. Sipilä kiukutteli siis perjantai-illan pommittaen toimittajia viesteillä, joita ei ole sopivaa levittää, ja syytti epäsuorasti Ylen juttuja kansalaisten kiihottamisesta itseään vastaan. Kaikki oli Sipilän mukaan “likaista peliä”. Sipilälle asia voi näyttäytyä tältä kannalta, sillä tunnistavathan pelaajat yleensä toisensa.

Pääministeri ehti epäillä Ylen puolueettomuutta ja teroitti näkemystään sanomalla arvostuksensa Yleen olevan “täysi nolla”. Miten Yle sitten reagoi? Päätoimittaja Atte Jääskeläinen ilmoitti toimittajille jatkojuttujen hyllyttämisestä ja maanantai-illan A-studion aiheen vaihdosta. Samalla hän tuli asettuneeksi poikkiteloin Journalistin ohjeita vastaan: journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä. Jääskeläinen otti Sipilän puolen rajoittamalla toimittajien autonomiaa eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Jo keväällä pääministerin vakuutuskuoreen liittyvää uutisointia hillittiin pääministerin kritiikin seurauksena.

Asiasta järjestettiin vielä tiedotustilaisuus, jossa pääministeri pyrki julkisesti ottamaan kantaa siihen, mistä ja kenestä journalistit saavat viestiä. Pääministerin harkitsemattomuus nousi kuulemma perheeseen kohdistetusta paineesta, vaikka perhettä ei syytetty mistään. Kyseessä oli normaali tutkinta Sipilän mahdollisesta jääviydestä.

Myös tutkijat ottivat kantaa asiaan. Mediatutkija Anu Koivunen ihmetteli Suomen Kuvalehdessä, tunteeko pääministeri median toimintatapaa länsimaisessa demokratiassa. Viestinnän professori Esa Väliverronen puolestaan pitää Sipilän toimintaa harkitsemattomana. Professorin mukaan Sipilä ei ymmärrä nykyisiä julkisuuden vaatimuksia avoimuudesta. Kyse on ennen kaikkea siitä, miltä asiat näyttävät. Sipilän viestit näyttävät painostukselta.

Sipilä ei ole vieläkään tottunut vastaanottamaan julkista kritiikkiä, joka kuuluu hänen asemaansa. Ehkä siksi, että vielä ennen vaaleja toimittajien suhtautuminen Sipilään oli verrattain myötämielistä. Risto Uimonen luonnehti uuden puoluejohtajan matkaa pääministeriksi peräti “suomalaiseksi versioksi amerikkalaisesta unelmasta”.

Toimittajat itse siis kehittävät juonta siihen suuntaan, että kertomuksen sankarit ja konnat vaihtavat roolejaan. Väliverrosen mukaan tämä on tyypillistä toimittajien toimintatavoille: uusi henkilö nostetaan jalustalle ja pudotetaan myöhemmin. Journalistit eivät ole Sipilän tapauksessa kuitenkaan alittaneet rimaa ammattietiikan kannalta, vaikka Sipilä väittää toisin.

Journalisteistakin on moneksi. Ylen entinen erikoistoimittaja Pekka Ervasti kritisoi Sipilää muun muassa poliittisesta osaamattomuudesta, taloudellisista kytköksistä ja terveyden tilasta. Ervastin mukaan etenkin nykyisen hallituksen aikana paine ja itsesensuuri ovat kasvaneet toimittajien keskuudessa poliitikoista kirjoittaessa. Syyt Ervastin lähtöön Yleltä ovat jääneet tuntemattomiksi. Huhut kertovat kiristyneistä toimituskäytännöistä. Jos toimittajat menettävät kriittisen äänensä, journalismin olemassaolon tärkeyden voi kyseenalaistaa.

Sipilä ei ole ainoa uhriutuja, joka väittää vetoavansa kansaan aidoilla tarkoitusperillään, mutta jota “pelejä pelaileva” media muka pyrkii mustamaalaamaan. Asemaansa kohdistuvaa kritiikkiä huonosti sietävät poliitikot eivät aiheuta jännitteitä vain yksittäisten toimittajien töihin, vaan myös uutistoimitusten sisälle. Pakkaa sekoittaa, kun päätoimittajat eivät yksiselitteisesti asetu omiensa puolelle.

Valtaapitävien myötäilyä voidaan selittää esimerkiksi vaivannäön puutteella tai ideologisilla syillä. Tapaus Sipilä osoittaa, että jutussa mukana olleet toimittajat eivät ainakaan syyllistyneet edelliseen, mutta jälkimmäisen painoarvosta toimituksen päätöksiin ei tullut selkeyttä. Poliitikot käyttävät hyväkseen epävarmuuden ilmapiiriä. Ylen johdon luulisi tämän tiedostavan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *