Normaalin tuolla puolen

Käsissäsi on lehti, joka kantaa nimeä Hävitys. Se tuo mieleeni kaksi hetkeä, joiden välillä tuntuu olevan ikuisuus.

TEKSTI Tuomas Heikkilä

2. kesäkuuta 2007 puolenpäivän aikaan Fuengirolan rannalla on tukahduttavan kuuma, hiekka polttaa paljaan jalan punaiseksi. Vieressäni makaava matkailija selailee verkkaisesti Aku Ankkaa. Korvilla on Kossin kuulokkeet, joissa soi suomalaisen folk-metallibändi Moonsorrow’n viides pitkäsoitto, Hävitetty. Walkmanissa pyörivä levy on vähän vajaa tunnin pituinen, mutta sisältää vain kaksi raitaa. Niistä ensimmäinen puolituntinen on täysin instrumentaalinen: tuli rätisee ja yksinkertainen melodia käy vähitellen raskaammaksi.

11. marraskuuta 2016 televisio-kameroiden edessä Last Week Tonightin John Oliver raapii päätään: ei tässä näin pitänyt käydä. Tavallisesti tällä ohjelmapaikalla paneuduttaisiin Yhdysvaltain sosiaalisiin ongelmiin: älyttömään kuolemanrangaistukseen, rikkinäiseen eläkejärjestelmään ja poliisin, poliitikkojen ja oikeusistuimen rakenteellisiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Mutta tänä vuonna ne ovat jääneet huutavien katastrofien alle. Veriteot, katastrofit ja kansan jakautuneisuus ovat tiivistyneet ahdistaviksi symboleiksi: Orlando, Baton Rouge, Flint, Black Lives Matter. Nyt listalle voidaan lisätä Donald Trump. Ohjelma päättyy parahdukseen: Haista paska, 2016.

Edelliseen hätähuutoon on helppo yhtyä, niin sakeaksi julkisuus on käynyt huonoista uutisista. Väkivallan ja terrorismin maantiede on tiivistynyt tänä vuonna muun muassa Brysselissä, Istanbulissa, Nizzassa, Münchenissä ja Aleppossa. Turkki on suistunut hallitsemattomaan demokratian alasajoon, Britannia EU-eroprosessin limboon. Paniikki uuden natsismin noususta nähdään vuoroin Visegrad-johtajien, UKIP:n tai Trumpin uhossa. Helsingissä poliittinen väkivalta vaati kuolemanuhrin. Toisaalta symboleista itsestään on tullut uhanalaisia. Poismenneiden idolien listalla ovat David Bowie, Prince, Leonard Cohen, Alan Rickman, jopa Harambe.

Medialle kriisiuutisointi on eräänlainen leipälaji, jossa kiteytyvät klassiset uutiskysymykset, klassiset uutiskriteerit ja journalistisen profession itseymmärrys: kansan on saatava tietää. Kriisin taitekohta, huippuunsa kohonnut epävarmuus sotkee niin toimituksen kuin kuluttajan päivärytmin. Yön tunteina Turkin vallankaappausyritystä, Brexitiä ja Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksia seuratessani huomasin vajonneeni transsinomaiseen tilaan sukkuloiden uutispalveluiden ja Twitterin välillä.

Mikä tässä hävityksessä vetää puoleensa? Georges Bataille selitti, että yhteisön kokoava voima on – paradoksaalisesti – sen luhistuminen: väkivallanteko rikkoo normejamme vastaan. Katsoessamme rikkinäistä ihmistä vakuutumme omaksi turvaksemme rakentamistamme arvoista ja suojamekanismeista, niin kutsutusta homogeenisestä. Niiden ulkopuolelle jää heterogeeninen alue, ylijäämä, jota yhtäläiset oikeudet, yhteiskunnan organisoituminen tai moraalisuus ei tee tyhjäksi. Tapahtumat, jotka pistävät esiin harmaasta arjesta mustavalkoisina ja selkeärajaisina.

Luonto tuntuu tukevan Bataillen ajatusta. Ajan kuluessa epäjärjestys lisääntyy, erot tasaantuvat ja rajat haalistuvat. Entropia on se kädenlämpöinen lätäkkö, joka syntyy saunojan selän ja lumihangen välille. Vain suurella vaivannäöllä prosessin voi kääntää päälaelleen. On rakennettava sauna, lämmitettävä kiuas ja katsottava että Suomen talvi hoitaa oman osuutensa. Claude Shannonille entropia merkitsi häiriöitä viestin lähettäjän ja vastaanottajan välillä, nykyisin sillä viitataan informaatioteoriassa kaikkeen epävarmuuteen.

Rajusti rinnastaen: julkisuuden sirpaloituminen, sosiaalisen median kaikukammiot, faktojen jälkeinen aika ja aneemisuus ovat entropian oireita. Palavat kaupungit, kidutetut ruumiit ja poliittinen myllerrys ovat välähdyksiä yhtenäiskulttuurista, jossa faktoilla ja hyvällä ja huonolla journalismilla on merkitystä.

Groteskin vuoden kolmas numero on kokeellinen teema-albumi Moonsorrow’n, Oliverin ja Battaillen hengessä. Hitaan journalismin avulla käsittelemme sen jutuissa kriisejä, kyykyttämistä, vallan väärinkäyttöä ja sovittamattomia ristiriitoja. Lehti on omistettu viestinnän opiskelijoille, mutta on ilmainen kaikille. Jos kuitenkin haluat tukea jatkossa kallista tutkivaa journalismia, joka katastrofien luomisen sijaan pyrkii paljastamaan ja ehkäisemään niitä, tue sitä ajallasi ja rahallasi. Asetu sitä kehitystä vastaan, jossa Facebookin algoritmi hallitsee pääasiallista tiedonsaantiasi ja uutisartikkelit jaetaan pelkkien otsikoiden perusteella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *