Viina vaikein voitehista

Alkoholismi on monelle suomalaiselle arkipäivää. Lähes jokainen meistä tuntee edes yhden alkoholistin, toiset lähemmin kuin toiset. Alkoholistille juomisen lopettaminen on helpommin sanottu kuin tehty, eikä se ole ihme: kyse on kroonisesta sairaudesta.

Teksti: Emilia Tiainen Kuvat: Roosa Kontiokari

Alkoholiriippuvuudessa ihmisen keho ja mieli tulevat ajan saatossa riippuvaiseksi alkoholista. Alkoholin käytöstä tulee pakonomaista, eikä alkoholisti välttämättä kykene lopettamaan juomista yksin. Riippuvuudesta seuraa usein vaikeuksia sosiaalisten suhteiden kanssa; kun henkilö ei halustaan ja peloistaan huolimatta pysty lopettamaan juomista, aiheuttaa se häpeän tunnetta. Alkoholisti yrittää usein peitellä juomistaan ja valehtelu haittaa hänen ihmissuhteitaan. Vanha sanonta kuuluukin: ”Mistä tietää, että alkoholisti valehtelee? Hän avaa suunsa.”

Vaikka alkoholismilla on sosiaalisia seurauksia ja riippuvuus on henkistä, on kyseessä erittäin fyysinen, koko kehon toimintaan vaikuttava vakava sairaus. Pitkään jatkuva suurien määrien juominen vahingoittaa kehoa, eikä juomisen lopettaminen seinään ole vaaratonta. Vieroitusoireet voivat olla sietämättömiä ja jopa hengenvaarallisia.

Alkoholismi ei synny itsestään. Henkinen riippuvuus syntyy pikkuhiljaa ajan myötä, kun ihminen alkaa käyttää alkoholia henkisen pahoinvoinnin lääkkeenä. Kun krapulat alkavat tuntua sietämättömiltä, helpotusta haetaan pullon pohjalta. Alkoholisti ajautuu juomisen kierteeseen, minkä myöntäminen voi olla vaikeaa. Tämä voi johtaa avunsaannin viivästymiseen. 

Perinnöllisyydellä on oma roolinsa alkoholismiin sairastumisessa. ”Kun tarkastellaan perintötekijöiden eli geenien merkitystä alkoholiriippuvuudessa tai alkoholinkulutuksessa, perintötekijät selittävät keskimäärin noin puolet yksilöiden välisistä eroista”, kertoo Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tutkija Petri Hyytiä

”Geeniperimä ei kuitenkaan sellaisenaan etukäteen pakota ketään alkoholistiuralle, vaan geenit toimivat aina ympäristön kanssa vuorovaikutuksessa. Tämä näkyy vaikkapa siten, että nuorilla päihdekokeilut selittyvät lähes kokonaan ympäristötekijöiden avulla. Jos päihdekäyttö jatkuu kokeilujen jälkeen, geenien merkitys korostuu enemmän, koska silloin päihteet kohtaavat geenien ohjaamat elimistön biologiset ominaisuudet, jotka määräävät sen, koetaanko päihdekäyttö positiivisena vai negatiivisena.”

Kun kierre katkaistaan terveydenhuollossa, on potilas usein juonut jo pitkiä aikoja. Vieroitusoireet voivat kestää monta päivää. ”Tapahtumaketjua voisi kuvata vaikkapa vaakavertauksella: kun alkoholi painaa toista vaakakuppia alaspäin, toinen vaakakuppi edustaa muutoksia, jotka pyrkivät tasaamaan alkoholin lamaavaa vaikutusta, pitämään vaa’an tasapainossa. Kun alkoholi sitten äkkiä poistuu elimistöstä, vaakakuppi heilahtaa ylöspäin ja hermosto onkin yliärtyneessä tilassa. Tämä ilmenee vieroitusoireina, joihin kuuluvat vapina, hikoilu, sydämen tykytys, levottomuus, ärtyisyys ja jopa sekavuus. Vieroitustilan ollessa vaikea sitä kutsutaan nimellä delirium tremens, joka on hengenvaarallinen tila”, Hyytiä toteaa.

Alkoholismista ei voi koskaan parantua. Ryyppyputkesta on kuitenkin mahdollista irrottautua. Yleinen sääntö on, ettei raitistumiseen pyrkivä saisi juoda enää lainkaan, sillä jo muutama annos alkoholia voi käynnistää uuden kierteen. Täysraittius vaatii yleensä 3–6 kuukauden selvän jakson. Se on monille todella suuri haaste ilman ammattilaisten tukea. Alkoholin himo voi jatkua vielä kuukausia lopettamisen jälkeen.

Alkoholiriippuvuus voi tuntua kaukaiselta sellaiselle ihmiselle, jonka elämää se ei ole koskettanut läheltä. Tosiasiassa puhutaan kuitenkin kansanterveydellisestä ongelmasta; suomalaisista 10–15 prosenttia kärsii jossain vaiheessa elämäänsä alkoholiriippuvuudesta. Se voi iskeä kenelle tahansa, missä vain elämänvaiheessa. 

Alkoholin aiheuttamien sairauksien riski alkaa Hyytiän mukaan nousta huomattavasti silloin, kun alkoholia kuluu miehellä 23–24 ja naisella 12–16 annosta viikossa. Luvut eivät kuulosta mahdottoman suurilta opiskelijaelämää viettävälle nuorelle. Mikäli on huolissaan omasta tai läheisensä alkoholinkäytöstä, kannattaa asiasta keskustella esimerkiksi YTHS:n sairaanhoitajan kanssa.

Kihelmöintiä kuiskinnasta

Istut koulunpenkillä, ja opettaja kumartuu viereesi. Hän kuiskuttaa korvasi juuressa, ja lämmin kihelmöivä tunne lähtee kulkemaan päätä ja niskaa pitkin. Kuulostaako tutulta?

Teksti: Pilvi Nikarmaa Kuvitus: N. Loukimo

Edellä kuvailtu tilanne on monelle varhaisin muisto ASMR-kokemuksesta. ASMR (Autonomous Sensory Meridian Response) kuvaa ilmiötä, jossa tietty audiovisuaalinen ärsyke aiheuttaa kihelmöiviä tuntemuksia lähinnä pään ja niskan alueella. Kihelmöintiin liittyy hyvän olon ja rentoutumisen tunteita. Epävirallisesti aivo-orgasmiksi kutsutun reaktion voi aiheuttaa esimerkiksi kuiskaus, hiusten harjaaminen tai naputtelu. Mutta mihin ASMR perustuu, ja millaisia vaikutuksia ilmiöllä voi olla?

Ilmiötä on tutkittu suhteellisen vähän, eikä kihelmöinnille ole löydetty fysiologista selitystä. Reaktion on spekuloitu johtuvan esimerkiksi tietyn ärsykkeen aiheuttamasta pienen pienestä kohtauksesta aivoissa. Niissä harvoissa tutkimuksissa, joita aiheesta on tehty, on kuitenkin löydetty empiiristä tukea väitteille ASMR-videoiden miellyttävistä vaikutuksista. 

Sheffieldin ja Manchester Metropolitan -yliopistojen vuonna 2018 julkaistussa tutkimuksessa ASMR-videoita katselleet raportoivat kontrolliryhmää useammin kokemuksia kihelmöinnistä, lisääntyneestä rauhallisuudesta ja toisaalta innostumisesta, vähentyneestä stressistä ja surullisuuden tunteesta. Useimmin reaktion laukaisivat pehmeä puhe, hiuksilla leikkiminen tai niiden harjaaminen, kuiskailu ja läheinen henkilökohtainen huomio. 

Tutkimuksen toisessa osassa havaittiin itseraportoitujen tuntemusten lisäksi myös fysiologisia reaktioita. ASMR-videoita katselleiden syke laski ja ihon sähkönjohtavuus lisääntyi verrokkiryhmään verrattuna. Laskenut syke erottaa ASMR-kokemuksen esimerkiksi musiikin aiheuttamista kylmistä väreistä, joihin liittyy sykkeen kohoaminen.

Toisia ASMR-videot auttavat nukahtamaan, toisille niistä voi olla hetkellistä apua myös masennukseen tai kroonisiin kipuihin. Swansean yliopiston vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa masennusta sairastavat osallistujat raportoivat väliaikaisesta mielialan kohentumisesta ASMR-videoita katseltuaan. Kroonisesta kivusta kärsivät puolestaan kertoivat olotilansa helpottuneen jopa tunneiksi videosession jälkeen.

Kaikkia ei kuitenkaan ole siunattu mahdollisuudella kokea aivo-orgasmi. Toisissa kihelmöiviä hyvänolon tunteita herättävät äänet ovat toisille yhdentekeviä tai jopa vastenmielisiä. Erityisen ikävä kokemus on misofoniasta kärsiville. He ovat neurofysiologisesti herkistyneitä arkipäiväisille äänille ja voivat ajautua raivon partaalle esimerkiksi maiskuttelusta tai rapistelusta. 

Misofonian ja ASMR:n on myös spekuloitu olevan yhteydessä toisiinsa. Swansean yliopiston tutkimuksessa ilmiöillä todetaan olevan selviä yhteneväisyyksiä: molemmissa ihmisen toiminnasta syntyvät äänet synnyttävät automaattisia reaktioita. Tutkimus vihjaa myös, että molemmat ilmiöt voivat olla yhteydessä synestesiaan eli aistien sekoittumiseen. On mahdollista, että ASMR ja misofonia ovat saman spektrin kaksi ääripäätä. Tolkun ihmiseltä molemmat voivat jäädä kokematta.