2015

Ihan liekeissä

Rakel Liekin metamorfoosi MoonTV:n pornotähdestä rautaiseksi journalistiksi ja juontajaksi on yllättänyt kaikki paitsi hänet itsensä. Ylen leivissä Liekkiä on tänä keväänä nähty suorissa lähetyksissä jopa kuutena päivänä viikossa. Groteski tapasi räiskyvän journalistin Ylen ajankohtaispalvelu Kioskin kulisseissa.

TEKSTI Alli Alho & Elisa Kitunen

Rakel Liekki tiesi jo nelivuotiaana haluavansa taiteilijaksi. Suunnitelmat toteutuivat, kun hän valmistui kuvataiteilijaksi 2000-luvun alussa. Nyt näyttelyille ei kuitenkaan ole aikaa, koska Rakelin toimittajan ura etenee vauhdilla, ja erilaisia projekteja tarjotaan monesta suunnasta.

Tällä hetkellä Liekki työskentelee Ylen uuden uutis- ja ajankohtaispalvelu Kioskin tiimissä. Hän nauttii palvelun suorista lähetyksistä sekä verkkojulkaisemisen nopeasta tahdista.

”Kioskilla työskentely on sellaista, mihin aidosti uskon, ja johon olen todella sitoutunut. Taiteen tekeminen on yksinäistä ja siitä saa palautetta vasta pitkän ajan päästä. Olen melko kärsimätön: pidän nopeasta palautteesta ja siitä, että asiat tulevat tehdyksi.”

Kioskin konseptiin kuuluu sosiaalisen median aktiivinen hyödyntäminen. Twitter onkin tärkeä osa Liekin toimittajaidentiteettiä. Sen potentiaali journalistin työvälineenä valkeni Liekille jo vuosia sitten.

“Olen tehnyt hartiavoimin töitä Twitterin eteen ja siksi olenkin siellä melkein 24/7.”

Vuorovaikutteisuus ja avoin keskustelu ovat molemmat Liekille luonteenomaista. ”Somessa on oltava aidosti läsnä. Ei riitä, että vain mainostaa itseään.“

 

Aikuisviihteen parissa Liekki ei ole työskennellyt kymmeneen vuoteen. Toimittajana hän on sen sijaan tehnyt kaikkea uutisista radio- ja tv-ohjelmiin sekä taustatoimittamiseen. Siksi onkin huvittavaa, että toimittajia kiinnostavat aina samat pornoaiheiset kysymykset.

“Toisaalta surettaa, jos he ajattelevat pornon olevan ainoa asia, jolla jutun saa myydyksi. Siinä vaiheessa rima on ehkä asetettu liian alhaalle.”

Liekki ei kuitenkaan kiusaannu aikuisviihdeuraansa liittyvistä kysymyksistä. Hän tietoisesti hakeutui alalle opiskellessaan kuvataidetta ja halutessaan tehdä aiheesta kuvia.

“En jaksa häpeillä mitään, enkä heittää tuhkaa ylleni.”

Liekki ei ole pahemmin törmännyt ennakkoluuloihin taustansa takia. Hän toivoo, ettei naisia nähtäisi niin yksiulotteisesti.

“On järjetön ajatus, että jos joku mielletään seksikkääksi, niin hän olisi sen takia jotenkin vähemmän älykäs.”

Hän uskoo, että aikuisviihdeura on antanut hyviä valmiuksia myös hänen nykyiseen työhönsä: koska MoonTV oli pieni kanava, Liekki pääsi näyttelemisen lisäksi käsikirjoittamaan, tuottamaan ja myös vaikuttamaan asioihin.

 

Yle on aina vetänyt Liekkiä puoleensa. Muutama vuosi sitten ura kaupallisen radion puolella alkoi käydä rutiinista ja kehittymismahdollisuudet vähentyä.

“Ajattelin, että ihan itsensä motivoinnin kannalta voi olla hyvä tehdä jotakin sellaista, missä on enemmän tilaa kehittyä.”

Liekki päätti tehdä siirron, jota moni voisi epävarmoina aikoina pitää jopa typeränä: hän irtisanoutui parempipalkkaisesta vakituisesta työpaikastaan ja haki avoimen väylän kautta töihin ensin Yle Uutisiin ja sieltä Kioskiin.

Kun Kioskia vielä valmisteltiin, pyydettiin Liekkiä juontamaan Uuden musiikin kilpailua. Hän ei osannut etukäteen aavistaa, mistä oli kyse, kun UMK:n taiteellinen tuottaja Elias Koskimies kutsui hänet palaveriin.

”Ajattelin, että kyse on jostain pikkujutusta. Vasta paikan päällä tajusin, että palaverissa olivat mukana kaikki ohjelman tuotannosta vastaavat henkilöt, ja että he aikoivat pyytää minua juontamaan.”

Kieltäytyminen ei missään vaiheessa käynyt Liekin mielessä. ”Kun on lapsesta asti katsonut Euroviisuja, niin tällaisesta ei kieltäydytä. Varsinkaan kun kyseessä on viisujen 60. juhlavuosi!”

 

Liekki mieltää julkisuuden työhönsä liittyväksi pakolliseksi elementiksi.

“Olen elänyt lähestulkoon koko aikuiselämäni niin, että ihmiset tietävät kuka olen. En koe julkisuutta rasitteena, koska en ajattele, että ihmisiä kiinnostaisi loputtomasti tekemiseni. Varmaan joku ohi kulkiessaan miettii, että “ton oon nähnyt jossain ohjelmassa”, mutta seuraavaksi se miettiikin, että syökö maksa- vai makaronilaatikkoa. Keskimäärin ihmiset ovat kiinnostuneempia itsestään kuin muista.”

Joihinkin kysymyksiin Liekki jättää tietoisesti vastaamatta.

“En ole koskaan puhunut yksityiselämästäni, enkä aio puhuakaan. Jos on oman työnsä takia julkisuudessa, niin yleensä annetaan haastattelu silloin, kun on jokin proggis, jota halutaan mainostaa.”

Liekki on ottanut taiteessaan ja kirjoituksissaan rohkeasti kantaa moniin arkoihin aiheisiin, kuten perheväkivaltaan ja seksuaalivähemmistöihin. Tämä ei ole kaikkien mieleen. Verkossa on aloitettu useita vihamielisiä keskusteluketjuja hänen mielipiteidensä takia. Muutaman tappouhkauksenkin hän on saanut.

“Parin kaverin kanssa vitsaillaan, että tappouhkaus on aina pieni yläfemman paikka. Siitä tietää, että on koskettanut jotain aihetta, joka on jollain tavalla tabu. Joku on joutunut muuttamaan ajattelutapaansa tai hänelle on tarjottu ajatus, joka häntä ärsyttää.“

 

Kioskin tekijät julistavat: ”Me haluamme etsiä ratkaisuja. — Me haluamme nähdä, kuulla, koskettaa ja kokea. Me haluamme, että uutisista on jotain hyötyä.” Tämä aate on konkretisoitunut, kun asunnottoman Miskan tarina sai asuntoministerin perustamaan työryhmän nuorisoasunnottomuuden ehkäisemiseksi.

”On tärkeää, että journalisti pystyy löytämään tarinat tilastojen takaa ja tuomaan ne ihmisten nähtäville”, Liekki sanoo.

Hän haluaa tuoda jutuissaan niiden tahojen ääniä kuuluviin, jotka eivät muuten julkisuuteen pääsisi. Hän ei kuitenkaan suoranaisesti usko siihen, että journalismin tehtävänä on olla missiojournalismia, jolla maailmasta tehdään parempaa. Jokaisella kun on omat käsityksensä siitä, mitä paremmuus tarkoittaa.

“Vaikka pyrin tekemään juttuni aina objektiivisesti, niin vastaanottajat tulkitsevat ne haluamallaan tavalla. Jos kuitenkin jossakin tilanteessa voi toimia vähemmistön äänenä, niin se on arvokasta. Se, miten viesti sitten tulkitaan, ei ole minun käsissäni.”

 

2015

Bees & Honey

Bees & Honey -palstalla asiantuntijat vastaavat viestinnässä ja opiskelussa mietityttäviin kysymyksiin. Onko sinulla jokin viestinnässä tai opiskelussa askarruttava kysymys, johon haluaisit saada palstalla vastauksen? Lähetä kysymyksesi G:n sähköpostiin groteski.lehti@gmail.com.

KOONNUT Kira Keini

Mitä on mahdollisuusviestintä ja mikä on sen tavoite?

Käsitteen lanseeranneen viestintätoimisto Ellun Kanojen mahdollisuusviestintäjohtaja Kirsi Piha:

Mahdollisuusviestinnässä on kyse toimintatavasta, jolla mainetta ei vain hallita, vaan myös johdetaan ja rakennetaan aktiivisesti. Tavoitteena on luoda uusi proaktiivinen ja mahdollisuuksiin tarttuva tapa tehdä viestintää. Viestintä nostetaan liiketoimintaa vauhdittavaksi tekijäksi. Yleensä yritykset varautuvat aktiivisesti kriiseihin: mitä kaikkea saataisiinkaan aikaan, jos viestintään suhtauduttaisiin yhtä intohimoisesti myös positiivisten tilanteiden suhteen? Yrityksillä on kriisikarttoja – miksei myös mahdollisuuskarttoja?

Tavoitteena on nousta esiin markkinointiviestien valtavasta hälinästä: isot, viestinnälliset teot toimivat aivan eri tavalla kuin vanha, ennalta suunniteltu tapa tehdä viestintää. Tiedote ei välttämättä iske kenenkään tajuntaan, mutta mielenkiintoinen teko iskee. Tarvitaan rohkeutta rakentaa uutta ja tarttua vastaan tuleviin mahdollisuuksiin.

Miten luoda kiinnostava some-identiteetti? Entä mitä tulisi sosiaalista mediaa käytettäessä ottaa huomioon?

Yrityksiä yhteisölliseen median käytössä sparraavan Someco Oy:n toimitusjohtaja Minna Valtari:

Oikea keskustelu ja läsnäolo toimii. Saat keskustelulta juuri niin paljon kuin annat – jos osallistut ahkerasti, saat varmasti takaisin samalla mitalla. Aitous kiinnostaa aina. Jos luo itsestään muunlaista kuvaa kuin mitä on, totuus paljastuu jossain vaiheessa. Toki kirjoittamisen ja kuvaamisen taitoja voi harjoittaa – esimerkiksi Twitterissä tarvitaan terävää kirjoittamisen taitoa, ja välillä on ilo lukea tiivistettyjä viestejä, joissa onnistutaan esimerkiksi olemaan ironisia.

Aina ennen kuin julkaiset, kannattaa miettiä, voiko joku ymmärtää viestisi väärin. Jos näin on, kannattaa julkaiseminen unohtaa. Itseään ei kannata kuitenkaan sensuroida. Terveellä järjellä pääsee pitkälle: sen, mitä voisit sanoa missä tahansa julkisesti ääneen, voit tietenkin julkaista sanomanasi myös yhteisöpalvelussa.

Miksi viestinnän kandidaatintutkinnon opetus painottuu niin vahvasti kvantitatiivisiin menetelmiin (yhteensä 20 opintopistettä) verrattuna kvalitatiivisiin (vain 5 op)?

Helsingin yliopiston viestinnän oppiaineen opintoasiansuunnittelija Marjo Anomaa:

Tilanne olisi kieltämättä tasapainoisempi, jos kvalitatiivisista menetelmistä olisi tarjolla harjoituskurssi kvantin tapaan. Silloin kuitenkin olisi karsittava jostain muusta opetuksesta.

Tutkimusmenetelmien opetuksen painopiste viestinnässä on vuosien saatossa vaihdellut. Aikoinaan viestinnän opintoihin kuului koko lukuvuoden mittainen tutkimuskurssi, jossa usein oli kvantipainotus. Jossain vaiheessa painopiste siirtyi kvalitatiivisiin menetelmiin, ja kvantin opetus jäi pitkäksi aikaa taka-alalle. Viime vuosina määrällisten tutkimusmenetelmien hallinta on jälleen noussut tärkeäksi tavoitteeksi. Työnantajat selkeästi arvostavat tilastollisen lukutaidon ja määrällisten menetelmien osaamista. Jos kandintutkinnossa tällä hetkellä onkin vahva kvantipainotus, niin maisteritutkinnossa on puolestaan selkeä kvalipainotus. Molempien hallintaa tarvitaan.

2015

Valtsikan parilliset

Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, sillä oma rakas voi parhaimmillaan löytyä saman tiedekunnan käytäviltä. Kolme valtsikalaista pariskuntaa kertoi Groteskille tarinansa. 

TEKSTI Sara Keinänen & Saara Pelto-Arvo KUVAT Joona Raudaskoski

”Vaihdoimme numeroita Twitterissä”

Medialaiset Kiia Etelävuori, 22, ja Jani Hellström, 26, aloittivat viestinnän opintonsa peräkkäisinä vuosina. He olivat vaihtaneet pari sanaa ennen varsinaista tutustumista, joka alkoi yhteisen koulumatkan aikana syksyllä 2012.

”Juttelimme ensimmäisen kerran kunnolla, kun satuimme samaan bussiin. Tunnistin Janin medialaiseksi ja menin puhumaan hänelle. Kävi ilmi, että olimme matkalla samalle luennolle. Menimme luennolla istumaan vierekkäin ja päädyimme tekemään kurssin ryhmätyöt yhdessä.”

Puhelinnumerot vaihtuivat Twitterissä, mille pari on nauranut jälkeenpäin.

”Numeroiden vaihtaminen taisi koskea ryhmätyön palautusta. Se oli sellainen kiusallinen ’ota mun numero talteen’ -tilanne. Aluksi jännitti, kun huomasin, että meillä saattaa olla jotain menossa. Samat opiskelukaverit ja se, että jatkossa olisimme samoilla kursseilla, pistivät miettimään”, Jani kertoo suhteen alun tunnelmista.

”Jälkeenpäin Jani on sanonut, että olin aluksi hänelle vähän kylmä. En halunnut, että kaikki saavat tietää meistä heti. ”

Yhteisten opintojen myötä Kiia ja Jani keskustelevat usein vapaa-ajallakin viestintään liittyvistä asioista. He kirjoittavat myös yhteistä viestinnän ilmiöitä käsittelevää blogia.

”Kaverit ovat vähän naureskelleet blogille. He ovat kyselleet, kirjoitammeko sinne parisuhteestamme. Viestintä on kuitenkin molemmille tärkeä asia ja intohimo, joten yhteinen kirjoitusharrastus on löytynyt sitä kautta”, Jani ja Kiia toteavat.

Viime kevään pari vietti kaukosuhteessa, kun Kiia oli vaihdossa Göteborgissa. Jani kertoo, että luottamus ja toisen arvostaminen kasvoivat, kun ei ollut osa toisen arkipäivää.

”Kun Kiia tuli takasin, olimme varmasti maailman onnellisin pariskunta.”

”Vaihdon aikana varmistui, että oikeasti haluaa olla toisen kanssa. Mietin joskus aiemmin, onko mahdollista löytää ihmistä, joka on samalla tosi hauska, älykäs ja kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Jani on kaikkea sitä”, Kiia kertoo.

”Kantavin asia on se, että voimme jutella kaikesta mahdollisesta ja nauraa kipeillekin asioille. Molemmilla on vähän vinoutunut huumorintaju”, Jani pohtii.

 

”Tutustuimme valtsikan speksin kulisseissa”

Yhteiskuntapolitiikan opiskelija Silva, 21, ja kansantaloustieteen fuksi Adam, 22, tapasivat viime syksynä valtsikan speksin ensimmäisissä tanssitreeneissä. Tanssivastaava ohjeisti kaikkia menemään esittäytymään ihmiselle, jota ei ole vielä tavannut. Silva käveli Adamin luo ja esittäytyi reippaasti.

’’Kysyin, mistä Adam on, ja hän vastasi olevansa TKKO:lta. Repesin aivan totaalisesti.’’ Silva sai Adamin pasmat niin sekaisin, että taloustieteen ainejärjestön nimen (KTTO) kirjaimet vaihtoivat paikkaa.

Tanssitreenien jälkeen Adam lisäsi Silvan Facebook-kaveriksi. ’’Menin stalkkaamaan ihan kunnolla.’’

Facebookissa Adam törmäsi tilapäivitykseen, joka vihjasi, että Silva olisi varattu. ’’Ajattelin, että okei, se meni siinä.’’

Kuitenkin jo parin viikon sisään Cupido puuttui peliin, kun Silva ja Adam osuivat samalle taloustieteen luennolle. Silva huomasi Adamin istuvan toisella puolella salia.

’’Mulla oli kone edessäni, ja päätin sen enempää miettimättä mennä juttelemaan Adamille Facebook-chatissa.”

Juttelu jatkui luennon jälkeen pitkälle iltaan asti lähes taukoamatta. Tässä vaiheessa Adam nolostuu. ”Heitin Silvalle aika härskin läpän. Se meni vähän yli, koska oltiin vasta tavattu, ja juteltiin silloin ensimmäistä kertaa. Silva vähän pahastui siitä.”

Asia jäi harmittamaan Adamia niin paljon, että hän päätti yrittää korjata tilanteen seuraavana päivänä luennolla.

Silvaa hymyilyttää. ’’Adam osti mulle Kismet-suklaapatukan. Mietin, että mitä helkkaria, kuka on tää poika, joka ostaa mulle suklaata luennolle!’’

Kismet-kohtaamisen jälkeen juttelu jatkui Facebookissa taas pitkälle yöhön. Parin mukaan toiselle kerrottiin ruudun välityksellä tässä vaiheessa jo syvällisiäkin juttuja.

’’Tuntui, kuin olisimme tunteneet toisemme pitempään kuin vain kaksi päivää.’’

Ensimmäiset treffit sovittiin heti seuraavalle päivälle, ja ne kestivät kertaheitolla yli 24 tuntia. Tämän jälkeen pariskunta on viettänyt aikaa yhdessä lähes poikkeuksetta joka päivä.

Yhdessäoloa helpottaa se, että molemmat opiskelevat samassa koulussa. Valtsikan bileissäkin voi käydä ilman, että toinen tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Lisäksi speksistä on tullut Adamin ja Silvan ensimmäinen yhteinen kokemus.

”Oli helpottavaa voida puhua speksistä, kun toinen ymmärsi tasan tarkkaan, mistä on kyse.”

 

”Ensitreffejä varten laadittu lista puheenaiheista jäi käyttämättä”

Viestinnän opiskelija Emilia Jaakkola, 22, ja taloustieteen opiskelija Ronny Rännälä, 22, ihastuivat toisiinsa teini-ikäisinä, vuosia ennen opintojen alkua valtiotieteellisessä.

”Tapasimme 17-vuotaina yhteisen kaverin bileissä. Ensitapaamisen perusteella pidin Ronnya yli-itsevarmana pellenä. Seuraavissa juhlissa päädyin teinihumalassa haukkumaan häntä. Aloimme kuitenkin viestitellä mesessä. Myöhemmin päädyimme ensimmäisille treffeille.”

”Emiliassa ihastuin ensiksi hänen suorasukaisuuteensa. Ärsyttää, jos ihmiset eivät sano asioita suoraan. Pystyin myös alusta asti olemaan oma itseni Emilian seurassa. Olin miettinyt ensimmäisiä treffejä varten listan puheenaiheista siltä varalta, ettei juttu luista. En tarvinnut niistä ainuttakaan.”

Emiliaa kiehtoi Ronnyn auktoriteetti.

”Ystävän puheet koulun cooleimmasta jäbästä kieltämättä nostivat kiinnostusta. Parien treffien jälkeen Ronnyn huomaavaisuus ja hellyys saivat perhoset vatsaan ja niin saavat kyllä edelleen.”

Pari muutti yhteiseen kotiin vuonna 2013. Samana keväänä he pänttäsivät myös pääsykokeisiin. Päätös molempien valtsikaan hakemisesta ei ollut yhdessä sovittu.

”Emilia oli päättänyt hakea viestintään, ja kehotti minua kauppikseen hakemisen lisäksi osallistumaan myös taloustieteen pääsykokeisiin.”

”Se jos mikä oli ’meant to be’. Ronny ei uskonut pääsevänsä sisään, mutta molempien nimet löytyivät opiskelupaikan saaneiden listalta”, Emilia kertoo.

”Arjessa ei huomaa, että opiskelemme samassa paikassa. Toisaalta en ehkä olisi valinnut taloustiedettä sivuaineeksi, jos Ronny ei opiskelisi sitä. Saan kotona opiskeluapua laskareihin”, Emilia nauraa.

Yhdessä vietettyjen vuosien myötä Emilia on oppinut Ronnylta positiivista asennetta ja sitkeyttä tavoitteiden saavuttamiseen. Ronny on taas omaksunut Emilialta kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta muita ihmisiä kohtaan.

”Olemme kasvaneet yhdessä teineistä aikuisiksi.”

 

2015

Tule sellaisena kuin olet

Exclusive editorial: Tänä syksynä valtiotieteellisen käytävillä nähtiin Lainaa ja omaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

KUVAT Joona Raudaskoski LUOVA KONSULTOINTI Liina Suominen
2015

Älä jäädy

Yhä useampi yritys satsaa nyt henkilökunnan esiintymistaitoihin. Kysyimme viestintäkouluttajilta, miksi valmennusbisnes kukoistaa ja miten esiintymisjännitys selätetään.

TEKSTI Joona Raudaskoski KUVA Samuli Saarinen

 Kamerassa vilkkuu punainen valo. Kirkas lamppu paahtaa kasvoja, ja puvun kaulus tuntuu tiukalta. Hikiläikät leviävät kainaloissa.

Tuijotat kameraa ja sitten juontajaa. Aukaiset suusi, mutta et saa sanaakaan ulos. Et edes muista, mihin kysymykseen piti vastata. Kaikki näkevät sinut, reaaliaikaisesti. Mitähän äitikin tästä sanoo?

Nyt ei saa jäätyä.

Kiusallista. Vielä kiusallisempaa on se, että julkisia jäätymisiä sattuu tämän tästä. Kaikki medialaiset tietävät ainakin yhden kuuluisan esimerkin siitä, kun asiantuntija jäätyy valtakunnallisessa tv-lähetyksessä. Niin voi käydä kenelle tahansa.

”Esiintymisjännitys on luonnollinen reaktio esimerkiksi silloin, kun joutuu esiintymään kameralle. Se myös auttaa suhtautumaan tilanteeseen vakavasti”, sanoo Iida Rauhalammi.

Rauhalammi tuntee esiintymisjännityksen. Hän on puheviestinnästä valmistunut Yle Etelä-Karjalan radiotoimittaja, joka on myös ollut kehittämässä Helsingin ylioppilasteatterin esiintymiskoulutuksia. Siell on valmentautunut esimerkiksi Helsingin yliopiston oppilaskunnan edustajisto.

Ammattimaisten viestintäkouluttajien määrä kasvaa koko ajan. Eräs heistä on viestintätoimisto Tekirin mediavalmentaja ja viestinnän suunnittelija Jenni Jusslin, joka vastaa toimiston mediavalmennuksesta.

”Minusta tuntuu, että nykyään kaikenlainen valmentautuminen on aika muodikasta. Jos haluaa kuntoon, palkataan personal trainer”, hän vertaa.

Kuten kymmenet muut suomalaiset viestintätoimistot, Tekir valmentaa yritysten johtoportaita, asiantuntijoita, poliitikkoja ja julkisyhteisöjen edustajia.

Mediavalmennusta annetaan monenlaisella kokemuksella ja näkemyksellä. Jusslin on opiskellut journalismia ammattikorkeakoulussa, ja hänen kollegansa, viestintäkosultti Tuukka Hetemäki, on Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun kasvatti. Molemmilla on kokemusta esimerkiksi toimittajan töistä.

Melkein kaikki perinteiset lehtitalot tuottavat nyt videosisältöjä. Maakunta- ja iltapäivälehtien verkkosivut ovat jo täynnä liikkuvaa kuvaa. Yriyksissä kameran eteen ei enää kiikuteta vain tehtaan johtajaa vaan kaikenlaisia asiantuntijoita. Se lisää osaltaan tarvetta viestintäkoulutukselle.

”Verkossa on digitaalinen muisti. Jos onnistuu tekemään jotain mieleenpainuvaa, se on netissä ikuisesti. Verkko on tavallaan julma maailma. Aikaisemmin saattoi oikeasti ajatella, että tämän päivän lehti on huomisen kalankääre”, Hetemäki sanoo.

Toisaalta verkon kuvavirta on valtava. Massaan hukkuu helposti. Viestintäkonsultti auttaa luomaan esiintyjäpersoonan, jolla erottuu.

Vaikka olemme yksilöitä, Rauhalammin mukaan esiintymisessä pätevät yleismaailmalliset ohjeet. Ensimmäinen askel hyvään esiintyjyyteen on oppia käsittelemään omaa jännitystään. Toiseksi pitää tiedostaa, ettei jännitys usein näy yhtä vahvasti, kuin miltä se itsestä tuntuu. Kolmas keino on lähes klisee ja kaikkien kolmen haastateltavan lempilapsi: harjoittelu tekee mestarin myös esiintymisessä.

Ylioppilasteatterin koulutuksissa osallistujat harjoittelevat esiintymistä lavalla. Rauhalammin mukaan hyvä keino aloittaa esimerkiksi puhe on se, että rauhoittaa aluksi itsensä. Kun astuu lavalle, voi laskea kymmeneen ja vasta sitten puhua.  Niin ensivaikutelma on rauhallinen.

”Tauot eivät ole vaarallisia vaan hyvä keino päästä jännityksestä eroon. Ne eivät varmasti haittaa yleisöä”, Rauhalammi sanoo.

Hän toivoisi esiintyjien olevan armollisempia itselleen. Hänestä esitys on vain mielenkiintoinen, kun se ei ole täydellisen kliininen oppikirjasuoritus.

Kun ylioppilasteatterin koulutuksissa on opeteltu alkeet, nostetaan vaikeusastetta: lavan eteen asetetaan kamera. Sen avulla voi jälkikäteen analysoida jopa silmien räpsytyksiä ja aataminomenan pomppoilua.

”Ennen esiintymistä kannattaa ajatella jotain mukavaa. Voi laajentaa perspektiiviä ja pienentää esiintymistilannetta. Kysy esimerkiksi, miten tämä haastattelu vaikuttaa vaikka Amerikassa”, Rauhalammi neuvoo.

Rauhalammin mukaan esiintyjän kannattaa etsiä itselleen rituaaleja, jotka auttavat rentoutumaan ennen h-hetkeä. Jollekulle toimii juoksulenkki tai jooga, toiselle läpänheitto kavereiden kanssa.

Joskus hyvät neuvot pettävät, eikä jäätymiselle vain voi mitään. Jos haastateltava jäätyy lähetyksessä, vastuu tilanteen pelastamisesta siirtyy toimittajan ammattitaidon varaan. Rauhalammin kokemuksen mukaan ammattitaitoinen toimittaja voi auttaa haastateltavan yli blackoutista.

”Radiossa se on helppoa, kun kukaan ei näe. Empatian osoittaminen on hyvä keino, nyökkäily ja muu haastateltavan huomioiminen”, Rauhalammi listaa.

Jos haastateltava kadottaa sanat, Rauhalammin mielestä on toimittajan velvollisuus tuottaa puhetta. Kun on tehnyt taustatyön hyvin, voi esimerkiksi viitata hankkimiinsa tietoihin tai esittää uuden kysymyksen. Parhaimmillaan jäätynyt haastateltava saa kiinni uudesta aiheesta, ja tilanne laukeaa.

Hetemäki muistuttaa, että suoria tv-lähetyksiä tehdään oikeasti melko vähän. Haastateltavan jäätyminen on uhka myös tuotannolle: se näyttää epäedulliselta sekä haastateltavan että haastattelijan osalta.

Jos itseä jännittää vaikka esitelmää tai puhetta pitäessä, sekä Hetemäki että Rauhalammi neuvovat tunnustamaan oman jännityksen itselle. Esimerkiksi työhaastattelijaa voi hyvin pyytää toistamaan kysymyksen. Hetemäen mukaan se on hyvä tapa välttää sekä hiljaisuus että loputon, epämääräinen lauseketju, jossa ei ole selkeää pointtia. Takeltukaan ei kuitenkaan ole vaarallista.

”Tässäkin keskustelussa olen seonnut sanoissani monta kertaa, eikä se haittaa. Kannattaa vain laittaa homma poikki ja pyytää, että kuulee kysymyksen uudelleen”, Hetemäki sanoo.

Jusslin ja Hetemäki nauravat, kun heiltä kysytään, miten he valmistautuivat pienen opiskelijalehden haastattelun.  Heidän mukaansa lehden koko ei ole syy jättää valmistautumatta. Verkossa päättömyydet ja sammakot leviävät nopeasti.

Yritysten suhtautuminen esiintymistaitoihin on muuttunut vuosien saatossa Enää työntekijöitä ei kouluteta lähtökohtaisesti siksi, että yritetään välttää epäonnistumisia. Yritykset tietävät, että hyvän julkisuuskuvan rakentamiseen kannattaa laittaa aikaa ja rahaa siinä missä muuhunkin markkinointiin. Hyvillä esiintymistaidoilla voi saavuttaa vähintään yhtä paljon kuin huonoilla menettää.

Viestintätoimistot eivät juuri mainosta palveluitaan. Menestymisen avain on verkostoitumisessa ja siinä, että yrityksen vaikuttajat näkyvät mediassa. Esimerkiksi Tekirin perustaja, entinen toimittaja Harri Saukkomaa, antaa usein haastatteluja ja kommentoi viestintään liittyviä ilmiöitä.

Tekir luottaakin mediavalmennuksen markkinoinnissa pääasiassa puskaradioon. Uusia asiakkaita tulee esimerkiksi vanhojen asiakkaiden suositusten perusteella.

Mediavalmennuksen suosio perustuu osin myös siihen, että näyvyys joukkoviestimissä on yhä tärkeämpää mainosta myös viestintätoimistojen asiakkaille. Esimerkisi ajankohtaisohjelmiin pyydetään kommentoimaan aina samat asiantuntijat, jotka toimittajat tuntevat ja tietävät sanavalmiiksi. Jusslin ja Hetemäki mainitsevat esimerkkeinä ulkopolitiikan tutkija Charly Salonius-Pasternakin Suomen ulkopoliittisesta instituutista ja toimitusjohtaja Ari Paunan Hypo-pankista. Molemmat kommentoivat usein oman alansa ysymyksiä.

”Hypo-pankin liikeideahan on myydä asuntolainoja. Toimitusjohtajan kautta saatu näkyvyys voi olla pankille paljon tehokkaampaa kuin ostaa mainos Maikkarilta tai Neloselta”, Hetemäki sanoo.

Vaarana voi olla, että muutama yritys kaappaa asiantuntijajulkisuuden. Siksi myös tieteentekijöiden olisi hyvä muuttaa asenteitaan mediaesiintymisiä kohtaan. Yleisön kannalta olisi hyvä, että ääneen pääsisi mahdollisimman monenlaisia intressejä edistäviä asiantuntijoita.


Kuvitukset: Samuli Saarinen