2015
Ihan liekeissä
Rakel Liekin metamorfoosi MoonTV:n pornotähdestä rautaiseksi journalistiksi ja juontajaksi on yllättänyt kaikki paitsi hänet itsensä. Ylen leivissä Liekkiä on tänä keväänä nähty suorissa lähetyksissä jopa kuutena päivänä viikossa. Groteski tapasi räiskyvän journalistin Ylen ajankohtaispalvelu Kioskin kulisseissa.
TEKSTI Alli Alho & Elisa Kitunen
Rakel Liekki tiesi jo nelivuotiaana haluavansa taiteilijaksi. Suunnitelmat toteutuivat, kun hän valmistui kuvataiteilijaksi 2000-luvun alussa. Nyt näyttelyille ei kuitenkaan ole aikaa, koska Rakelin toimittajan ura etenee vauhdilla, ja erilaisia projekteja tarjotaan monesta suunnasta.
Tällä hetkellä Liekki työskentelee Ylen uuden uutis- ja ajankohtaispalvelu Kioskin tiimissä. Hän nauttii palvelun suorista lähetyksistä sekä verkkojulkaisemisen nopeasta tahdista.
”Kioskilla työskentely on sellaista, mihin aidosti uskon, ja johon olen todella sitoutunut. Taiteen tekeminen on yksinäistä ja siitä saa palautetta vasta pitkän ajan päästä. Olen melko kärsimätön: pidän nopeasta palautteesta ja siitä, että asiat tulevat tehdyksi.”
Kioskin konseptiin kuuluu sosiaalisen median aktiivinen hyödyntäminen. Twitter onkin tärkeä osa Liekin toimittajaidentiteettiä. Sen potentiaali journalistin työvälineenä valkeni Liekille jo vuosia sitten.
“Olen tehnyt hartiavoimin töitä Twitterin eteen ja siksi olenkin siellä melkein 24/7.”
Vuorovaikutteisuus ja avoin keskustelu ovat molemmat Liekille luonteenomaista. ”Somessa on oltava aidosti läsnä. Ei riitä, että vain mainostaa itseään.“
Aikuisviihteen parissa Liekki ei ole työskennellyt kymmeneen vuoteen. Toimittajana hän on sen sijaan tehnyt kaikkea uutisista radio- ja tv-ohjelmiin sekä taustatoimittamiseen. Siksi onkin huvittavaa, että toimittajia kiinnostavat aina samat pornoaiheiset kysymykset.
“Toisaalta surettaa, jos he ajattelevat pornon olevan ainoa asia, jolla jutun saa myydyksi. Siinä vaiheessa rima on ehkä asetettu liian alhaalle.”
Liekki ei kuitenkaan kiusaannu aikuisviihdeuraansa liittyvistä kysymyksistä. Hän tietoisesti hakeutui alalle opiskellessaan kuvataidetta ja halutessaan tehdä aiheesta kuvia.
“En jaksa häpeillä mitään, enkä heittää tuhkaa ylleni.”
Liekki ei ole pahemmin törmännyt ennakkoluuloihin taustansa takia. Hän toivoo, ettei naisia nähtäisi niin yksiulotteisesti.
“On järjetön ajatus, että jos joku mielletään seksikkääksi, niin hän olisi sen takia jotenkin vähemmän älykäs.”
Hän uskoo, että aikuisviihdeura on antanut hyviä valmiuksia myös hänen nykyiseen työhönsä: koska MoonTV oli pieni kanava, Liekki pääsi näyttelemisen lisäksi käsikirjoittamaan, tuottamaan ja myös vaikuttamaan asioihin.
Yle on aina vetänyt Liekkiä puoleensa. Muutama vuosi sitten ura kaupallisen radion puolella alkoi käydä rutiinista ja kehittymismahdollisuudet vähentyä.
“Ajattelin, että ihan itsensä motivoinnin kannalta voi olla hyvä tehdä jotakin sellaista, missä on enemmän tilaa kehittyä.”
Liekki päätti tehdä siirron, jota moni voisi epävarmoina aikoina pitää jopa typeränä: hän irtisanoutui parempipalkkaisesta vakituisesta työpaikastaan ja haki avoimen väylän kautta töihin ensin Yle Uutisiin ja sieltä Kioskiin.
Kun Kioskia vielä valmisteltiin, pyydettiin Liekkiä juontamaan Uuden musiikin kilpailua. Hän ei osannut etukäteen aavistaa, mistä oli kyse, kun UMK:n taiteellinen tuottaja Elias Koskimies kutsui hänet palaveriin.
”Ajattelin, että kyse on jostain pikkujutusta. Vasta paikan päällä tajusin, että palaverissa olivat mukana kaikki ohjelman tuotannosta vastaavat henkilöt, ja että he aikoivat pyytää minua juontamaan.”
Kieltäytyminen ei missään vaiheessa käynyt Liekin mielessä. ”Kun on lapsesta asti katsonut Euroviisuja, niin tällaisesta ei kieltäydytä. Varsinkaan kun kyseessä on viisujen 60. juhlavuosi!”
Liekki mieltää julkisuuden työhönsä liittyväksi pakolliseksi elementiksi.
“Olen elänyt lähestulkoon koko aikuiselämäni niin, että ihmiset tietävät kuka olen. En koe julkisuutta rasitteena, koska en ajattele, että ihmisiä kiinnostaisi loputtomasti tekemiseni. Varmaan joku ohi kulkiessaan miettii, että “ton oon nähnyt jossain ohjelmassa”, mutta seuraavaksi se miettiikin, että syökö maksa- vai makaronilaatikkoa. Keskimäärin ihmiset ovat kiinnostuneempia itsestään kuin muista.”
Joihinkin kysymyksiin Liekki jättää tietoisesti vastaamatta.
“En ole koskaan puhunut yksityiselämästäni, enkä aio puhuakaan. Jos on oman työnsä takia julkisuudessa, niin yleensä annetaan haastattelu silloin, kun on jokin proggis, jota halutaan mainostaa.”
Liekki on ottanut taiteessaan ja kirjoituksissaan rohkeasti kantaa moniin arkoihin aiheisiin, kuten perheväkivaltaan ja seksuaalivähemmistöihin. Tämä ei ole kaikkien mieleen. Verkossa on aloitettu useita vihamielisiä keskusteluketjuja hänen mielipiteidensä takia. Muutaman tappouhkauksenkin hän on saanut.
“Parin kaverin kanssa vitsaillaan, että tappouhkaus on aina pieni yläfemman paikka. Siitä tietää, että on koskettanut jotain aihetta, joka on jollain tavalla tabu. Joku on joutunut muuttamaan ajattelutapaansa tai hänelle on tarjottu ajatus, joka häntä ärsyttää.“
Kioskin tekijät julistavat: ”Me haluamme etsiä ratkaisuja. — Me haluamme nähdä, kuulla, koskettaa ja kokea. Me haluamme, että uutisista on jotain hyötyä.” Tämä aate on konkretisoitunut, kun asunnottoman Miskan tarina sai asuntoministerin perustamaan työryhmän nuorisoasunnottomuuden ehkäisemiseksi.
”On tärkeää, että journalisti pystyy löytämään tarinat tilastojen takaa ja tuomaan ne ihmisten nähtäville”, Liekki sanoo.
Hän haluaa tuoda jutuissaan niiden tahojen ääniä kuuluviin, jotka eivät muuten julkisuuteen pääsisi. Hän ei kuitenkaan suoranaisesti usko siihen, että journalismin tehtävänä on olla missiojournalismia, jolla maailmasta tehdään parempaa. Jokaisella kun on omat käsityksensä siitä, mitä paremmuus tarkoittaa.
“Vaikka pyrin tekemään juttuni aina objektiivisesti, niin vastaanottajat tulkitsevat ne haluamallaan tavalla. Jos kuitenkin jossakin tilanteessa voi toimia vähemmistön äänenä, niin se on arvokasta. Se, miten viesti sitten tulkitaan, ei ole minun käsissäni.”
