Teksti: Martta Tikka
Kuva: Pixabay
Minecraft-elokuva, 2025. Ohjaaja: Jared Hess
Steve on aina halunnut kaivoksiin. Vuonna 2009 julkaistusta videopelistä tuttua hahmoa esittää nyt Jack Black, kun Minecraft on adaptoitu koko illan elokuvaksi. Tulos on ristiriitainen.
Elokuvan visuaalinen maailma on silmäkarkkia. Jos Minecraftin grafiikoiden adaptoiminen näytellyn elokuvan formaattiin on ylipäätään mahdollista toteuttaa tyydyttävästi, on siinä nyt onnistuttu. Silotellussa animaatioympäristössä laavakana näyttää syötävältä ja luurankosotureiden nuolet tappavilta. Pelistä tuttu kuutioteema on säilytetty, mutta ympäristöjen mallintamisessa on otettu huomioon ihmisnäyttelijöiden vaatima kosketuspintojen ja tekstuurien tarve.
Alkuperäistuotteessa esiintyviä musikaalisia teemoja on sovitettu elokuvaan hieman vähemmän onnistuneesti: taustamusiikin kuulokuva on toisinaan mielikuvitukseton ja tökkivä. Suurimman osan aikaa musiikin puolella kuitenkin selvitään ilman merkittäviä ongelmia.
Paljon suurempi haitta on, että elokuva elää käytännössä kokonaan Jack Blackin siivellä. Jason Momoan esittämä Garrett on kova pelaajajätkä, ja Dennis on koira. Muut hahmot ovat joko ärsyttäviä, turhia tai molempia. Käsikirjoitus kiikkuu luovan Henry-pojan (Sebastian Eugene Hansen) kasvutarinan ja ensemblevetoisen seikkailukomedian välillä. Valinta näiden kahden välillä olisi pitänyt tehdä, sillä nyt puolet päähenkilöistä käytännössä unohtuvat eikä Henrystä saa järin paljon irti. Jatkuvasti itselleen naureskeleva elokuva on pulassa siinä vaiheessa, kun yritetään yhtäkkiä oppiakin jotain tärkeää omana itsenä olemisesta tai surra kuollutta perheenjäsentä.
Juonellisen draamaelokuvan saralla Minecraft ontuu pahasti, mutta meemejä tehtailevana sketsikokoelmana sitä on helppo ymmärtää. Huumoria saadaan joko pelin sisäisten logiikoiden ihmettelemisestä tai henkilöhahmojen kieli poskella kirjoitetuista persoonista. Steve esimerkiksi pysähtyy laulamaan täydellisen Tiktok-mitoitetun kappaleen laavalla kypsennetystä kanasta, ja tappavalta korkeudelta putoavat hahmot pelastaa maahan heitetty vesiämpäri. Jennifer Coolidge piipahtaa tekemässä hykerryttävän sivuroolisuorituksen erosta toipuvana koulun rehtorina.
Katselukokemus muistuttaa yllättävän paljon Minecraftin pelaamista: nauttiakseen on tiedettävä, mitä etsii. Pelaajakonkari voi käyttää elokuvaa viittausten aarrejahtina, noukkia rusinat pullasta ja lähteä tyytyväisenä kotiin. Tavallinen tallaaja jää jumittamaan peruskauraan: kehnosti rakennettuihin hahmoihin, vaivaannuttavaan huumoriin ja sisäpiirille tarkoitettuihin viittauksiin.
