teksti: Remus Saine

kuva: Unsplash

Taas on päässyt käymään niin, että kesä on kääntynyt syksyyn ja opiskelut ovat jälleen nurkan takana. Oi, opiskelija, mitä ihanaa aikaa elämmekään! Vaikka sana “syksy” saattaakin kesän jäljiltä kaikua ikävästi pimeydeltä, lehdettömiltä puilta ja räntäsateelta, ei kannata pelästyä. Akateemikon joka syyskuinen uusivuosi on nimittäin kiistattomasti ihmisen parasta aikaa. Uudet kurssit, uudet ideat, uusi opiskeluinto, ehkä jopa uudet vihot ja kynät – ja tietysti, mikä tärkeintä, uudet FUKSIT! Jos et kuitenkaan ole valmis päästämään kesän viimeisistä rippeistä irti, voit antautua vielä kerran kesäyön hehkun vietäväksi sivulla 22. 

Vuoden toisessa Groteskissa koko päätoimitus haluaa toivottaa uudet fuksit lämpimästi tervetulleiksi kauniiseen polvi-perheeseemme! Uudessa opiskelupaikassa aloittaminen uusien ihmisten ympäröimänä sekä mahdollisesti jopa uudessa kaupungissa on luonnollisesti jännittävää ja siksi pyysimmekin vuoden vastuutuutoreita kirjoittamaan selviytymisoppaan fuksisyksyä varten. Jos paniikki on siis läsnä eikä päätoimituksen lätinä jaksa juuri nyt kiinnostaa, käännä suosiolla sivulle 8 ja anna vanhempien opiskelijoiden viisauksien rauhoittaa sykkeesi. 

Vaikka alkusyksy on todennäköisesti jokaisen opiskelijan motivaation kulta-aikaa, se ei tarkoita, että opiskelu olisi silloinkaan täysin kivutonta. Erityisesti ensimmäistä korkeakouluasteen tutkintoa aloittaville siirtymä tutuista ja turvallisen kokoisista luokkahuoneista massaluentosaleihin voi tuntua järisyttävältä muutokselta. Koulu onkin yhtäkkiä sitä, että joku iltauutisissa tuon tuostakin lausuntoja laukova asiantuntija yrittää luennosta toiseen käsitteellistää sellaisia pikkuruisia sanoja kuin vaikkapa “viestintä”, “valta” ja “politiikka”, ja ensimmäisen kirjatentin materiaali on viisisataa sivua ja kaiken lisäksi englanniksi. Luennoilla vilisee nimiä aina Hannah Arendtista Habermasiin ja Robert A. Dahliin. Sormet eivät liiku näppäimistöllä tarpeeksi nopeasti ja dioissa vaihtuu aihe nopeammin kuin kesäpäivän säätila Suomessa. Tuntuu, että pelkästään yhdellä luennolla käsitelty tietomäärä olisi toisella asteella vastannut vähintään puoltatoista kurssia. Politiikan ja viestinnän kanditutkinnon johdantokursseja voisikin kuvailla melkoiseksi mäkilähdöksi heti fuksivuoden alkuun. 

Siltä minusta ainakin vuosi sitten tuntui. Ensimmäisillä kursseilla tekemistäni muistiinpanoista löytyy enemmän kysymysmerkkejä kuin itse asiaa. Minun oli vaikea ymmärtää professorien käyttämiä sanoja tai sitä, miten opiskeltavat asiat liittyivät toisiinsa. Uutta tietoa tuli kerralla valtavasti ja se kaikki tuntui hyvin irralliselta. Vaikeinta oli ymmärtää, miksi yhtäkkiä en onnistunut oppimaan mitään, vaikka opiskelu oli aina ennen ollut suurin vahvuuteni. Läpi syksyn pohdin, olenko vain yksinkertaisesti liian tyhmä tälle alalle, liian tyhmä yliopistoon. 

En osaa sanoa, mitä lopulta oikeastaan tapahtui, mutta syksyn lopussa jokin kuitenkin loksahti paikoilleen. Mahdollisimman myöhäiseksi jätetyssä Politics-kirjatentissä istuessani tajusin, että olinkin “vahingossa” oppinut vaikka mitä, ja pääsin tentistä kirkkaasti läpi siitä huolimatta, että itse tenttimateriaalia olin lukenut arviolta noin kymmenen sivua. Aivoissani napsahti jokin lamppu päälle, ja sen jälkeen kursseilla perässä pysyminen ei ole enää tuottanut juurikaan vaikeuksia.  

Siksi haluankin sanoa kaikille fukseille tai ylipäätään opintojensa kanssa painiville: vaikka tuntuisi, että ei ymmärrä mitään ja että mikään tieto ei jää päähän, oppimista tapahtuu aina myös huomaamatta. Voi vaikkapa käydä niin, että ruotsin kurssilla katsottu video Euroopan unionin toiminnasta siivittää yllättäen parin kuukauden päästä menestyksekkääseen tenttivastaukseen. Meidän alallamme parasta onkin se, että jollakin kurssilla vahingossa opittua tietoa pystyy varmasti hyödyntämään myös toisella kurssilla. Käytännössä jokaisella kurssilla opetettavat asiat nimittäin liittyvät jotenkin muiden kurssien aiheisiin. Esimerkiksi erilaisten ajattelijoiden ja teoreetikoiden määrä voi tuntua ensimmäisillä kursseilla musertavalta, mutta kun kolmannella kurssilla puhutaan edelleen samoista naamoista, alkaa tilannekuva hahmottumaan. 

Yliopistotason opiskelun hienous piileekin siinä, että opittavat asiat eivät koskaan lopu kesken, eikä millekään löydy ikinä oikeaa vastausta. Vaikka aluksi kaaos saattaa hirvittää, hetken sitä siedettyään siihen tottuu. Lopulta siitä saattaa jopa tulla opiskelumotivaation lähde. Jos motivaation puute kuitenkin vaivaa, aina voi kokeilla päätoimituksen tapaan, löytyisikö onni self help -oppaasta tai kenties Matilda Oksasen kolumnin Itse-asian ytimessä inspiroimana opiskelun armottomasta romantisoinnista dark academia -tyyliin. Anna siis alkusyksyn innolle kunnolla tilaa, äläkä anna pitkien luentojen tai sellaisten käsitteiden kuin “rationaalis-legaalinen hallinto” tai “emansipatorinen ideaali” estää itseäsi nauttimasta yliopistoelämän iloista!

Remus Saine

Päätoimittaja