Uudestaan, alusta

TEKSTI Roosa Rahkonen & Rosa Kaimio KUVITUS Maija Harju

TV:ssä pyörii enemmän uusintoja kuin kenties koskaan, ja nyt kierrätetyt tarinat ovat vallanneet myös elokuvateatterit. Esimerkiksi Disneyltä ilmestyy tänä vuonna neljä live action animated -versiota sen vanhoista klassikkoelokuvista. Onko luovuus kuollut viihteestä lopullisesti?

Tuntuuko sinusta avatessasi television, että olet nähnyt saman asian ennenkin? Ei ihme, sillä uusinnat ja jatko-osat ovat vallitseva trendi tämän päivän viihdemaailmassa. Kahdeksan kymmenestä vuoden 2018 parhaiten tienanneista elokuvista oli jatko-osia tai uusintaversioita. 

Myöskään tv-formaattien kierrättäminen ei ole uusi ilmiö. Ensimmäinen formaatti Tenavatuokio tuotiin Yleisradiolle vuonna 1968 USA:sta. Yhdysvaltalaiset kävivät jopa seuraamassa Suomen version tuotantoa. Ennen ensimmäisen formaattinsa ostoa suomalaisilla oli myös tapana varastaa formaatteja esimerkiksi katsomalla hotellissa televisiota ulkomailla ja kopioimalla sitten näkemänsä Suomen televisioon parhaansa mukaan. 

Kierrättämisen perinne kehittyi ensin elokuvagenrejen ja sitten tv-formaattien kautta. Esimerkiksi scifiä ja westerniä ilmestyi maailmalla 1900-luvun puolivälissä kyllästymiseen asti, sillä niiden todettiin myyvän. Tämän jälkeen tuli pitkien sarjojen aikakausi. Simpsonien ja Frendien kaltaiset pitkät sarjat valtasivat tv-ruudut. 2000-luvun alussa kierrätysrumbaan hyppäsi tosi-tv, kuten Selviytyjät, Big Brother ja Idols. Kyseiset ohjelmat on kaikki tuotu Suomeen ulkomailta, kuten lähes kaikki nykypäivän ohjelmatkin. Esimerkiksi suomalaisen television klassikko Salatut elämät on alkujaan australialainen formaatti.

Siinä missä televisio loi uusia kausia yleisön suosikkeihin, ryhtyi elokuva-ala puolestaan tuottamaan jatko-osia. Disney teki jo 90-luvulla omansa klassikkoelokuvistaan. Ensin tulivat Pocahontasin ja Leijonakuninkaan jatko-osat, jotka eivät kuitenkaan menestyneet yhtä hyvin kuin edeltäjänsä. Tänä aikakautena alkoi myös elokuva- ja tv-formaattien yhteennivoutuminen. Esimerkiksi Pokémonista tehtiin heti sarjan ensimmäisen esitysvuoden jälkeen elokuvia, joita on sittemmin ilmestynyt yli 20 samaan aikaan, kun sarja pyörii televisioissa. 

Nykyään näemme jatko-osia vanhoihin klassikoihin niin paljon, että tarjonta alkaa monista tuntua jo ylisaturaatiolta. Muun muassa Ihmeperhe ja Toy Story -saaga ovat saaneet viime vuosina jatkoa. Lisäksi viime vuosien suosituimpia elokuvia ovat olleet Disneyn klassikoista tehdyt live action animated -versiot, kuten Viidakkokirja, Kaunotar ja Hirviö sekä Leijonakuningas, jotka kaikki ovat tuottaneet yhtiölle satoja miljoonia dollareita. 

Televisiossa nykyhetken ostetuimpia formaatteja ovat erilaiset kykykilpailut. Idols, Huippumalli haussa ja Selviytyjät ovat hyviä esimerkkejä moniin maihin levinneistä formaateista. Prosessi ei kuitenkaan ole aina ihan suora siirto ostomaasta, vaan formaattia on muokattava ja sen tulee huomioida muun muassa maakohtaisen tuotannon budjetti ja kulttuuri. Saudi-Arabiassa Haluatko miljonääriksi? -tietokilpailun nimi on Who Will Earn a Million, koska islaminusko paheksuu ilman työtä tai sijoitusta saatua voittoa.

Kahdeksan kymmenestä vuoden 2018 parhaiten tienanneista elokuvista oli jatko-osia tai uusintaversioita.

Elokuvista on nykyään tapana tuottaa myös tv-sarjoja ja toisinpäin. Tarinoista tutut hahmot seikkailevat elokuvissa tai sarjoissa, joita on mahdotonta ymmärtää ilman alkuteoksen näkemistä. Esimerkiksi Salatut elämät -elokuvia löytyy jo pari kappaletta ja kesäisin sarja tuottaa myös spin-offeja, kuten Kämppä tyhjänä ja Rantabaari. Brittiläisestä hittisarja Downton Abbeystä ilmestyi syksyllä elokuva. Lisäksi Disney on tuottanut esimerkiksi Frozenista ja Leijonakuninkaasta minisarjat.

Miksi asiat, jotka olemme jo nähneet, palaavat ruutuihimme yhä uudelleen?

Motiivina on tietenkin raha. Uusinnoissa, jatko-osissa ja spin-offeissa on  tuotantoyhtiöiden näkökulmasta erityisen hyvää se, että ne ovat tavallista riskittömämpiä sijoituksia. Kyse on ilmiöstä, jossa sisällön myyvyys on jo kertaalleen testattu ja todettu tuottavaksi, joten sitä venytetään parhaan kyvyn mukaan tuottamaan lisää. 

Formaatin ostossa puolestaan turvan tuo ohjekirja, jota kutsutaan raamatuksi. Raamatulla tarkoitetaan alkuperäisen tuotantoyhtiön sarjalleen luomaa ohjekirjaa, jossa on lueteltu sen vaatimat ominaisuudet, kuten sen juonellinen rakenne, riskinhallinta, tuotantotapa ja lavasteet. Lisäksi uusintojen näyttäminen on kustannustehokkaampaa kuin kokonaan uuden formaatin etsiminen ja tuottaminen. Jatko-osissa taas viehättää hahmojen tuttuus, etenkin, kun kyse on lasten suosikkihahmoista. 

Myös katsojien näkökulmasta uusinnat ja jatko-osat ovat hyviä sijoituksia, sillä moni ei halua tuhlata aikaansa huonoon elokuvaan. Kun saman formaatin edellinen osa on ollut mieluisa, on uusikin sarja tai elokuva luultavasti omaan makuun. Samalla uudet versiot herättelevät katsojissa nostalgiaa, kun tutut lempihahmot näkee jälleen seikkailemassa. Lisäksi nostalgian saattaa haluta jakaa myös muille. Vanhemmat voivat viedä oman lapsen katsomaan vanhaa suosikkielokuvaansa toivoen antavansa tälle yhtä mieluisan kokemuksen, mikä itsellä lapsena oli alkuperäisversion parissa. 

Turvallisella ja tulospohjaisella viihdetuotannolla on seurauksensa. Elokuva taiteenalana ja uusien ideoiden esilletuojana on kuihtunut. Ongelmaa ovat kritisoineet muiden muassa ohjaajat Martin Scorsese ja Ridley Scott. Scorsese on sanonut elokuvan “kuolleen” ja Scott pitää suurinta osaa nykyään tuotetuista elokuvista suorastaan huonoina. 

Uudet visiot ja taiteellinen ilmaisu ovat kummankin mukaan poistuneet elokuvamaailmasta “teemapuistoelokuvien”, kuten supersankarifilmien, tieltä. Hyvällä tarinalla ei ole väliä, kun suuri ketju myy. Parempien voittojen tavoittelun myötä isot elokuvayhtiöt eivät myöskään harjoita yhtä tiukkaa laadunvalvontaa, vaan Scorsesen mukaan päästävät kaikki rahakkailta tuntuvat elokuvat jakeluun. Sen sijaan pieniä alkuperäiselokuvia on vaikea saada tuotettua, vaikka olisi isokin nimi elokuva-alalla. 

Monet elokuva-alan hahmot sanoivat esimerkiksi Inceptionin tullessa, ettei kyseinen elokuva tule menestymään, tai että elokuva ratsastaa vain ohjaaja Christopher Nolanin nimellä huolimatta sen huippukuuluisasta näyttelijäkaartista. Epäilyistä huolimatta elokuvasta tuli yksi 2010-luvun suurimmista onnistumisista.

Seuraavaan lausahdukseen puolestaan tiivistyy tuottaja Dan Jinksin mukaan Hollywoodin tämän päivän mentaliteetti: “On karsittu paitsi ‘Oscarin arvoisista elokuvista’, myös draamasta ylipäätään. Varovaisuus on saanut kaikki perääntymään. Ja se vaikuttaa koko bisnekseen”. Jokainen taiteellinen riski, oli kyseessä sitten Oscareihin tähtäävä elokuva tai tavallinen draama, on Hollywoodin silmissä liian suuri otettavaksi.

Ilman uusia ja rohkeita ideoita, viihdealalta loppuvat ennen pitkää tarinat, joita kierrättää.

Television kohdalla puolestaan fokus on siirtynyt informatiivisuudesta mainostettavuuteen ja feel good -genreen. Riskittömät sarjat, joissa on onnellinen loppu ja kevyttä huumoria, vetävät puoleensa katsojia ja sitä kautta mainostajia. Kukaan ei kuitenkaan jaksa katsoa samoja Frendien jaksoja loputtomiin. TV-sarjoilla on elokuvien tavoin mahdollisuus kertoa nykyajasta ja sen monesti synkistäkin hetkistä. Esimerkiksi hittisarja House of Cards käsitteli Yhdysvaltojen Valkoisen talon häikäilemättömiä valtapelejä, joissa ei pelätä edes murhaa.

Juuri uudet, rohkeat tai ronskit sarjat kuten Game of Thrones, Orange Is the New Black tai The Handmaid’s Tale ovat saaneet ihmiset keskustelemaan näkemästään ja jakamaan katselukokemuksiaan keskenään. Jälkimmäinen on ollut relevantti Yhdysvalloissa käytävässä aborttikeskustelussa ja naisten seksuaalisesta vapaudesta puhuttaessa. Orange Is the New Black taas käsittelee muun muassa transsukupuolisuutta, homoseksuaalisuutta ja seksuaalista hyväksikäyttöä, joihin kaikkiin kohdistuu yhteiskunnallista debattia nykyhetkessä.

Ilman uusia ja rohkeita ideoita, viihdealalta loppuvat ennen pitkää tarinat, joita kierrättää. Monet pitkään jatkuneet sarjat päätyvät jäämään tauolle yleisön kiinnostuksen hiipuessa ja näiden siirtyessä eteenpäin. Ja loppujen lopuksi yleisöjä koskettavat usein eniten uudet, ennennäkemättömät tarinat. Yksikään remake, jatko-osa tai uusi kausi ei olisi mitään ilman alkuperäistä.

Fiktio

TEKSTI Ella Kokkonen KUVITUS Anna Enbuske

I Ennen

Selän kireät lihakset ovat jumiutuneet.
Ne ovat niin jumissa, että hän tuntee niiden kovettuneen,
kuin kovettaneen hänet itsensäkin mukansa.
Kevät on ollut kaunis,
hänen varjonsa on hiipinyt kauemmaksi,
hiipunut jälki muuttuu harmaaksi vasten kirkasta valoa,
jota kevät syöttää huoneen sisälle
hennosti huuruisen lasin läpi.
Lasin toisella puolella on joskus ollut hämähäkkejä,
sisällekin ne ovat ajoittain yrittäneet,
vaikka
niillä ei ole hänen huoneeseensa mitään asiaa.

Hänen minuutensa on katoamassa,
se on tippunut takin revenneestä taskusta,
ja vaikka hän kuinka haluaa uskoa sen saman löytyvän,
ei mennyttä saa, eikä pidäkään saada takaisin.
Pirstaloitunutta käsitystä itsestään hän koettaa saada kokoon
olematta liian varma siitä, mihin palaset kuuluvat.
Jokainen kohta tuntuu väärältä, uudenlaiselta, utuisalta.
Kuviteltu, irrallinen minuus tulee täyttämään hetkeksi tilan,
mutta tyhjyyden lopulta ottaa pois
vain uusi aika, 
josta tietoa on vielä vähän.
Hän tietää, että vielä jonain aamuna herätessään, hän solmii kenkiensä nauhat
ja lähtee kävelemään sateeseen.
Silloin sade pesee hänen ihostaan vanhat värit, puhdistaen se tuo varmuutta,
vaimeasti palauttaa hengityksen sen normaaliin rytmiin.
Takaisin tulee olo siitä että on jotain,
kuuluu jonnekin, johonkin, ei ole irrallaan ympäröivästä,
vaikka jonkin aikaa oikeasti on.

Ikkunasta tulee sisälle huoneeseen kylmää ilmaa,
sellaista kylmää, joka nostaa ihokarvat taisteluvalmiuteen.
Vaikka housuista olisi enemmän apua,
ei hän pue niitä. Jalat hytisevät, polvia kolottaa.
Hänen alati juoksevat ajatuksensa pitävät hänet kiireen keskellä,
ajavat ahtaalle.
Kevät on kadottanut palaset, joista hän on koostunut,
ne ovat sulaneet viimeisten lumikinosten mukana,
valuneet kadun viemäriin tai innokkaiden koirien suuhun,
kun ne ovat janoisina ahmaisseet kielellään vettä asvaltin pinnalta.

Iltaisin hän kietoo itsensä peittoon ja hukuttautuu siihen,
ikinä siinä onnistumatta, onneksi.
Läsnä ovat vain kehon käänteet ja hikinen lämpö,
häntä ei nukuta, ei ole nukuttanut pitkään aikaan.
Hän etsii samaa tunnetta olemisesta,
vaikka ei kyllästyneenä enää löydä siitä etsimäänsä.
Hän polttaa ihoaan kylmyyttä vastaan taistellen,
odottaa kesää, syksyä ja talvea
tietäen, että loput ovat kaikista vaikeimpia.

II Jälkeen

Tippuva vesi sivelee selkää, käsiä, jalkaa.
On vaikea olla, vaikea kävellä rannan karkea hiekka varpaiden väliin kaivautuneena, kuitenkin hän jalkapohjaa polttaen astelee veteen.
Se on kylmää, mutta hän kävelee päämäärätietoisesti sitä kohti,
roiskuttaa sitä ympäröivään ilmaan ja itseensä. Se on helpompi kohdata pienin askelin,
hento altistuminen voi auttaa, ettei veteen upottautuminen tuntuisi niin pahalta.
Kesän lopulla uimarannalta ovat lähteneet lapsiperheet
ja yksittäisistä ihmisistä hän on ainoa, joka on jäljellä.

Syysaamujen kirpeä ilma on palannut Helsingin kaduille jäädyttämään liian kevyesti pukeutuneet ihmiset,
joiden mielessä kesän ohittanut syksy ei ole vielä alkanut.
Moni unohtaa takkinsa kotiin ja katuu sitä aivastellessaan seuraavat viikot.
Hän viettää syysaamunsa istuskellen sänkynsä reunalla,
jalat koskettaen kylmää lattiaa.
Eniten aikaa hän viettää itsensä kanssa,
hän on tehnyt siitä tavan,
jotta itsensä kadottaminen, katoaminen, uudelleen ei olisi mahdollista.
Hän haluaa tehdä siitä vaikeaa itselleen,
jotta löytäisi perille, vaikka syysmyrskyn keskellä joku tai jokin
veisi hetkeksi kyvyn tuntea.

Hän kulkee sinisen sateenvarjon kanssa pitkin katua vältellen sateen kosketusta.
Keltaisen talon edessä on ihmismassa, jonka läpi tunkeutuu hektinen tuoksu.
Siihen sukeltavat niin monet, jotka antavat aikaansa rahaa vastaan.
Sitä kohti on kaikki menossa, pienin askelin.
Hänen ihonsa kääntyy ympäri. Löytämättä oikeaa asentoa se jatkaa liikettä,
samalla kun ahtaat rajat, joita ulkopuolelta asetetaan, puristavat joka puolelta.
Hengitys kulkee hitaasti ulos ja sisään, tuulen lailla keinuttaa, paiskaa vasten reunoja.
Hän kokee kuitenkin olevansa vapaa,
hyvässä asemassa, etuoikeutettu niin sanotusti.

On helppo hengittää, hän miettii hieman tahmaisesti heti herättyään.
Jumiutunut olo on lähtenyt kesän aikana, vähintään liikkeelle,
vaikka
itseään hänen on täysin silti vaikea hahmottaa.
Hän on muistanut venytellä selkäänsä säännöllisesti,
tai ainakin silloin, kun se on tullut mieleen.
Kaikki on aina alussa vaikeampaa kuin sen jälkeen, hän toistaa itselleen
joka kerta kun epätoivo astuu huoneeseen tai tulvahtaa ikkunasta
ilman varoitusta, liian lähelle.
Innostus on saanut hänet astelemaan keveämmin,
jaloissa painavat kengät, silti askel kulkee sulavasti märkien mukulakivien pinnalla.
Liukastumatta hän kulkee eteenpäin, kaikki sujuu kevyesti.
Hän on ollut ajoittain niin kiireinen,
ettei ole ehtinyt jatkaa pirstaloituneen itsensä yhteen koontia,
mutta sen prosessi on hiljalleen kulkenut kohti lopputulemaa.
Mahdollisesti ensi talvena olisi jo valmista, hän huomaa miettivänsä,
samalla huijaten itseään, sillä valmista tuskin koskaan tulee.

Tuttuus alkaa rakentua uudelleen.
Hän kävelee samoja reittejä ja toivoo näkevänsä tiettyjä ihmisiä, ehkä jonkun tietyn ihmisen,
hänet, jonka läsnäollessa lempeys levittäytyy koko huoneeseen,
alkaa tuoksua ystävyydeltä.
Hän palaa kotiin myöhään yöllä,
istuu ystävän kanssa leikkikentän keskellä kiipeilytelineessä, vaikka se on sateen jäljiltä märkä ja kastelee vaatteet
ja käy ostamassa halpaa mutta hyvää kahvia sieltä, mistä sitä ikinä saakaan.
Hän etsii tunnetta elossa olemisesta monesta nurkasta,
toisista ihmisistä, omasta itsestään meluisissa baareissa
ja yöbussin tunkkaisista penkeistä.
Penkkien välistä löytyy ajoittain jotain, jonka etsijä saattaa
laittaa takkinsa taskuun
ja löytää sen uudestaan vielä vuosienkin päästä.
Jos taskussa ei ole reikää; muuten se putoaa pois,
kadoten iäksi.

Välillä pelko ottaa yhä vallan, se värittää uudestaan olomuodot ja peittää alleen muut olon muodot.
Vierauden tunne saa palan kurkkuun.
Se saa haluamaan lähtemään pakoon,
jonnekin, minne liikenteen häly ei kuulu, eivätkä kaupungin valot näy.
Niissä hetkissä hänen on vaikea nähdä missään mitään järkeä,
eniten itsessään.
Jäljelle jää vain laajalle levinnyt tunne siitä, ettei oikein tiedä miten päin olla,
ei muuta, ei mitään muuta.
Siitä tietää, että on elävä, elossa, oikeasti olemassa.

Alati muovautuva moraali

Moraalilla tarkoitetaan ihmisen sisäisiä malleja ja käsityksiä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Saamme nautintoa toimiessamme oikein, kipua toimiessamme väärin.

Teksti: Iikka Arve  Kuvat: Jaakko Uljas

Moraali on monimutkainen konsepti. Se on iso kasa käyttäytymissääntöjä, joita on noudatettava. Toisaalta se kätkee sisälleen yksilön henkilökohtaiset arvot, näkemykset, poliittiset ajatukset, nautinnot ja kivut. Se, mitä ajattelee abortista, tasa-arvoisesta avioliittolaista tai kommunismista, on yksilön moraalikäsityksistä kiinni.

Mikäli eläisimme täysin eristyksissä kaikesta ihmiskontaktista, ei meidän tarvitsisi ajatella moraalisesti. Tekomme eivät kohdistuisi muihin, jolloin meidän ei tarvitsisi kehitellä yhdessä moraalisia sääntöjä, joiden puitteissa elää. Saisimme keskittyä itseemme, eikä toisten hyvinvoinnista tarvitsisi huolehtia lainkaan. 

Tästä voi siis päätellä, että moraalin syntyminen ja kehittyminen ovat tiukasti sidoksissa ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Ihmisten on kehitettävä yhteiset moraalisäännöt, jotta he tulisivat toimeen keskenään. Jos ihmiset saisivat spontaanisti ja huvikseen tappaa kenet tahansa, ihmisyhteisö ja yhteiskunta eivät toimisi. 

Mistä moraalikäsitykset oikeastaan syntyvät, ja miksi nyky-yhteiskunnan yleinen moraalikonsensus on sellainen kuin se on.

Moraalin kolme tasoa

Moraalin muotoutumista ihmisen kehityksessä on tutkittu laajasti. Psykologi Lawrence Kohlbergin teorian mukaan moraali kehittyy ihmiselle kolmella tasolla. Ensimmäisellä tasolla teon oikeutta perustellaan puhtaasti teon seurauksilla, ja teoissa ajatellaan miltei vain omaa etua. Tämän tason moraalista pohdiskelua esiintyy erityisesti lapsilla. Jos teosta rangaistaan, ymmärretään, ettei teko ollut oikein. Tällä tasolla ymmärretään myös vaihtokaupan merkitys: oman nautinnon saamiseksi voidaan tehdä toisille vastapalveluksia. Kaverin hiuksia voidaan rapsuttaa, mikäli kaveri tekee samoin. 

Toisella tasolla teon moraalisuutta perustellaan ympäröivän yhteiskunnan normien ja odotusten mukaan. Toisen tason moraali kehittyy tyypillisesti teini-iässä. Tällä tasolla ihmiset ymmärtävät lakien, normien ja tapojen merkityksen: ne pitävät yhteiskuntaa käynnissä. Teoilla ei enää pelkästään pyritä oman edun tai nautinnon saavuttamiseen, vaan toimitaan “muiden” mukaan – välillä jopa liian kyseenalaistamattomasti. 

Kolmannella tasolla ihmisen oma moraalikäsitys tietyssä mielessä nousee sosiaalisten normien ja yhteiskunnan “yläpuolelle”. Lakeja, rakenteita ja tapoja noudatetaan, mutta niitä myös kyseenalaistetaan eikä pidetä kiveen hakattuina. Eriävät näkemykset, moraalikäsitykset ja tavat huomioidaan, ja niitä kunnioitetaan. Monet ovat teoretisoineet, että suurin osa ihmisistä ei koskaan kehity kolmannelle tasolle. Valtaosa toimii toisen tason puitteissa, noudattaen nöyrästi yhteiskunnan sääntöjä.  

Moraalin evoluutio

Mikä on se eettinen betoni, jonka päälle moraali kehittyy? Sosiaalipsykologi Jonathan Haidtin kirjassaan The Righteous Mind popularisoiman teorian mukaan ihmisen moraali kytkeytyy vahvasti evoluutioon. Haidt korostaa viittä ominaisuutta, jotka toimivat moraalin perustana: huolenpito, oikeudenmukaisuus, uskollisuus, auktoriteetti ja pyhyys. Huolenpito auttoi yhteisön jäseniä selviämään paremmin, nostaen ryhmän kelpoisuutta eli kykyä pärjätä luonnonvalinnan raa’assa selviytymistaistelussa. Uskollisuus yhteisön jäseniä kohtaan auttoi selviämään tilanteissa kuten vaihtuvissa ilmastoissa. Sen sijaan yhteisöillä, joiden jäsenet kokivat vähemmän uskollisuutta toisiaan kohtaan, oli huonommat mahdollisuudet selvitä. 

Teoria korostaa, että esi-isämme tarvitsivat moraalikäsityksiä toimiakseen ryhmässä tavalla, joka edisti ryhmän selviytymiskykyä. Samaa on havaittu myös eläimillä. Tietyt kädelliset, kuten simpanssit, tajuavat huolenpidon ja vastavuoroisuuden merkityksen ryhmänsisäisessä koheesiossa. Simpanssit muistavat ryhmän hyvät tyypit ja tekevät heille herkemmin palveluksia. Verivampyyrit jakavat verta sen mukaan, kuka ryhmästä sitä eniten tarvitsee tai ketkä ryhmästä ovat jakaneet verta myös heille. 

Moraalisen huomioimisen piiri

Vaikka tietyt eläimet osoittavat moraalisen toimijuuden piirteitä, ovat eläimet vasta otettu mukaan moraalisen huomioimisen “piiriin”. Tohtorikoulutettava Mikko Puumala Turun yliopiston filosofian oppiaineesta nostaa esiin ajatuksen moraalisen piirin laajenemisesta. Moraalisen huomioimisen piiriin pääsee, kun yleinen konsensus on se, että tietty ryhmä tai ihmisryhmä ansaitsevat moraalisen huomioimisen. Kun moraalin piiriin otetaan mukaan, sisäänpäässeet saavat oikeuksia, esimerkiksi orjien tapauksessa vapauden. 

“On tärkeää muistaa, että moraalinen toimijuus ja moraalin piiriin kuuluminen eivät tarkoita samaa asiaa. Esimerkiksi pienet lapset eivät välttämättä ole vielä moraalitoimijoita, mutta silti heidät tulee ottaa huomioon moraalisessa tarkastelussa”, Puumala sanoo.

 Sukupuolten tai rotujen välinen tasa-arvo oli vain kaksi vuosituhatta sitten käsittämätön ajatus. Orjuus kiellettiin Yhdysvalloissa vasta 1800-luvun puolivälissä, ja Suomessa naiset saivat yleisen äänioikeuden 1906, kolmantena valtiona maailmassa. Tämä osoittaa hyvin, kuinka välillä itsestäänselviksi kokemamme moraalikäsitykset olivat hyvin erilaisia vielä noin sata vuotta sitten. Sukupuolineutraali avioliittolakikin astui voimaan Suomessa vasta kaksi ja puoli vuotta sitten.

Teknologian ja tekoälyn kehittyessä saattaa edessämme väijyä pelottava kysymys: ovatko robotit oikeutettuja moraaliseen huomioimiseen? Jos tulevaisuudessa robotit muistuttavat mikroilmeen tarkkuudella ihmisiä, tarvitseeko heidän kanssaan silti käyttää moraalista harkintakykyä ja toimintaa? Saako niitä lyödä tai pitääkö niille antaa sananvapaus?

Voi jopa olla niin, että ympyrä sulkeutuu ja ihmiskunta on samassa pisteessä kuin 2000 vuotta sitten. Roboteille oikeuksien antaminen saattaa tuntua samalta kuin ajanlaskun alussa oikeuksien antaminen naisille. Kenties antiikin mies ajattelikin, että mikäli naisille annetaan oikeuksia, he pian voivat asettua samalle viivalle miesten kanssa.  

Ilmastonmuutos ja moraali

Monien mielestä kaikki elävät tai elämää tukevat asiat tulisi sisällyttää moraaliseen kehään: ekosysteemit, metsät, järvet ja niin edelleen. 

Yhdysvaltalainen julkisen vallan professori Eric Beinhocker vertaa orjuuden lakkauttamista ilmastonmuutokseen The Guardian -lehteen kirjoittamassaan mielipidetekstissään. Beinhockerin mielestä ilmastonmuutosta lähestytään liikaa kustannus-hyötynäkökulmasta, sillä ilmastonmuutos on moraalinen ongelma siinä missä orjuus tai naisten epätasa-arvo. Saastuttaminen vaikuttaa kaikkeen elolliseen maapallolla ja aiheuttaa niille harmia; toivoisimmeko samaa harmia läheisillemme? 

Beinhockerin mukaan samalla tavalla kuin orjaton maailma saattoi vaikuttaa saavuttamattomalta, voi ajatus hiilineutraalista maailmasta tuntua samalta. Mutta Beinhocker toteaakin, että myös orjuuden lopettamiseen oli moraalisesti selkeät tavoitteet. Orjuus oli tehtävä laittomaksi, koska se oli moraalisesti väärin. Hän myös kehottaa toimimaan samoin ilmastonmuutoksen suhteen: on turhaa ajatella hyötyjä ja kustannuksia, kun tilanne on se, että kaikki maailman eliöt saattavat tuhoutua tekojemme seuraksena.

Beinhockerin pointti on oivaltava. Samalla tavalla kuin orjuuden aikana yhteiskunta oli rakentunut niin, että orjat vain olivat osa sitä, on saastuttaminen nyt samassa tilanteessa. Mutta sen ei tarvitsisi olla.

Moraalikonsensus – onko enemmistö aina oikeassa?

Puumala muistuttaa, että yleiset moraalikäsitykset muuttuvat yhteiskuntien ja kulttuurien mukana. Siinä missä primitiivisten moraalikäsitysten kehittymistä voidaan tutkia evoluution sanelemien ehtojen kautta, on moraalikonsensus yhteiskuntansa ja kulttuurinsa muovaama. 

Mikäli katsomme sinisin silmin meitä ympäröivää yhteiskuntaa ja sen sanelemia sääntöjä, emme saa muutoksia aikaan. Yhteiskunnan normeja voi muuttaa. Laki ei ole korkeasta matematiikasta johdettu totuus, vaan sopimus, jonka on kuviteltu palvelevan parhaiten ihmisten hyvinvointia. Se, että noin sata vuotta sitten Suomessa naiset eivät saaneet äänestää, ei palvellut parhaiten ihmisten hyvinvointia. Se, että Suomessa vuoteen 1971 asti homoseksuaalisista teoista seurasi pahimmillaan kahden vuoden vankeusrangaistus, ei palvellut parhaiten ihmisten hyvinvointia. Yhteiskunta oli raa’asti eriarvoistava. Voi olla, että sadan vuoden päästä ihmiset ajattelevat meidän ajastamme täysin samaa. 

Kuten Kohlbergin teoria opettaa, moraalisilta kyvyiltään kehittyneimmät yksilöt eivät perusteettomasti noudata kaikkia yhteiskunnan sanelemia ehtoja ja käytäntöjä. Saat olla abortin puolesta, vaikka elätkin konservatiivisessa yhteisössä – ja toisinpäin. Saat tehdä omat moraalipäätöksesi, vaikka yhteiskunnan normit eivät siihen taipuisi. 

Helppo alkuruoka valmistuu Facebookia selatessa

– poimi 4 maukasta alkupalaohjetta opiskelijasyksyyn

Groteskin koekeittiön ohjeilla syntyvät kehoa ja mieltä lämmittävät alkuruoat pimeneviin syysiltoihin.

Teksti ja kuvat: Heta Ojanperä

Ensimmäisen opintotuen salaatti

Valmistusaineet

Uusi sitsivaate

Tietokirja

Kuitteja

Tee näin

1. Kirjaudu nettikauppaan ja valitse sieltä nopeasti ja miettimättä sitseille sopiva vaatekappale. Klikkaa “tilaa”, syötä pankkitunnukset ja odota noin viikko. Suosi kotimaista, sillä toimitusaika on lyhyempi ja hinta korkeampi.

2. Käy kirjakaupassa ja hanki jokin kurssikirja, mitä paksumpi sen parempi. Tärkeää olisi, että voisit kuvitella lukevasi kirjan useampaan otteeseen opintojesi aikana. Esimerkiksi Heywoodin Politics on erinomainen valinta.

3. Kutsu ystäväsi ravintolaillalliselle esimerkiksi ravintola Groteskiin tai Eliteen. Jos sinulla on Journalistiliiton kortti, unohda se kotiin. Juo itsesi jo ravintolassa humalaan, muista kertoa tarjoilijalle “kaikki yhteen” ja lähde ystäväsi kanssa jatkoille. Säästä kuitit.

4. Herää seuraavana aamuna. Revi tietokirja silpuksi ja vaatekappale riekaleiksi, asettele tarjoiluvadille ja koristele edellisillan kuiteilla. Nauti nettipankkia selaten. 


Täyteläinen kalenterigazpacho

Valmistusaineet

Kalenteri ja kynä

Vettä

Silja Line -alus

Tee näin

1. Avaa kalenteri ja valitse sieltä tyhjä päivä. Merkitse siihen kynällä sen päivän luentosi ja sovi lounastapaaminen samalle päivälle. Valitse Tiedekulman kalenterista jokin etäisesti kiinnostavalta vaikuttava seminaari ja lisää myös se kalenteriin. Jos käyt salilla, varaa sille aikaa ennen luentoja. Jos et, varaa aikaa juoksu- tai kävelylenkille. Jos istut jonkin järjestön hallituksessa, ehdota kokousta tälle päivälle. Varaa Examinarium-tenttiaika iltapäivälle ja ilmoittaudu joillekin sen illan sitseille. Täytä kaikki tyhjäksi jääneet kohdat “Kaisaan!”-merkinnöillä.

2. Ennen kuin valitsemasi päivä koittaa, sovi kirjoittavasi jutun johonkin ainejärjestölehteen. Ilmoittaudu speksiin, jos mahdollista näyttelijäksi tai tanssijaksi, ja lisää harjoitukset kalenteriin. Lähde kirjoittamaan fuksiblogia, tai jos et ole fuksi, twiittaa ahkerasti ja huolehdi sosiaalisen median näkyvyydestäsi. Tee kaikkesi saadaksesi töitä, jos saat, ota niin paljon vuoroja ja vastuuta kuin tarjotaan ja pyydä enemmän. Muista merkitä myös ne kalenteriin. 

3. Valitsemasi päivän koittaessa huomaa, että olit kokkauspuuhissasi ilmoittautunut myös VOO:n risselle. Heitä kalenteri vessanpönttöön (varo, ettei se mene tukkoon), suuntaa ratikalla Olympiaterminaaliin ja astu Silja Line -alukseen. 


Valtsikan kuplamehubooli

Valmistusaineet

(Vegaanista) punaista marsipaania 

Club-Mate-juomaa

(Luomu & Reilun kaupan) punaviinipullo

(Itse kasvatettuja) vihreitä lehtiä maun mukaan 

Tarjoiluun

Saippuakuplavettä

Tee näin

1. Dyykkaa valmistusaineet ja mene Snellmaniaan (Unioninkatu 37). 

2. Muotoile marsipaanista sukupuolineutraali henkilö ja aseta se tarjoilulasin pohjalle. 

3. Kaada lasi täyteen Club-Mate-juomaa. 

4. Käväise Kuppalassa juomassa punaviinipullo tyhjäksi ja sipaise tarjoilulasin reunoille viimeiset viinin tipat (ekologista!). Ripottele vihreitä lehtiä koristeeksi. 

5. Tarjoiltaessa puhalla saippuakuplia ja puhkaise oma valtsikakuplasi. 


N. vuoden opiskelijan ruiSLAYpä

Valmistusaineet

Hapankorppu, jonka päiväys on mennyt

Oman vuosikurssin urapäivityksiä

Kandi- tai graduprojekti

Muutama harmaantunut hius

Kymppisitsien vahvistussähköposti

Tee näin

1. Aseta hapankorppu lautaselle. 

2. Selaa muutama tunti Facebookia ja LinkedIniä ja ota kuvakaappaus kaikista omien vuosikurssilaistesi urapäivityksistä. Tarkista myös Helsingin Sanomien Kuukausiliite, saatat löytää kaikkein onnistuneimpien vuosikurssilaistesi henkilöhaastatteluja. Tulosta kuvakaappaukset. 

3. Jauha urapäivitykset silppurissa muruksi. Vuodata kandi- tai graduprojektin parissa muutama kyynel ja sekoita urapäivityssilpun kanssa tahnaksi. Levitä hapankorpun päälle. 

4. Koristele harmaantuneilla hiuksilla ja nauti Kymppisitsien vahvistussähköpostia lukien. 

Instagram uuden käyttäjän silmin

Teksti: Heta Pirttijärvi Kuva: Henna Keränen

Lauantai 7.9.

Olen parin viimeisen vuoden aikana saanut monesti kuulla näyttäväni tyypilliseltä Instagramin käyttäjältä. En ole oikein tiennyt, kuinka kommenttiin pitäisi reagoida, koska minulla ei ole koskaan ollut Instagramia.

Instagram-tilin puuttuminen ei ole aiemmin mietityttänyt, mutta lähiaikoina minusta on alkanut tuntua siltä, että jään jostain paitsi. Lisäksi koen viestinnän opiskelijana velvollisuudekseni olla paremmin perillä sosiaalisen median toiminnasta. Olen päättänyt, että nyt on aikani liittyä Instagramiin. 

Somettomuudesta on melkein tullut osa identiteettiäni, joten ehkä pelkään menettäväni sen, mikä erottaa minut muista. Olen myös hyvin tietoinen somen aiheuttamista ulkonäköpaineista, joten odotan mielenkiinnolla, miten tämä vaikuttaa minuun.

Tiistai 10.9.

Tänään minä sitten sen tein, loin itselleni Instagram-tilin. Ensihetket kuluivat seurauspyyntöjä hyväksyessä. Käyttäjänimekseni tuli @hetasomessa, koska ystäväni keksivät merkata minut osaksi kuviaan samaisella hashtagilla, kun en vielä juurikaan käyttänyt sosiaalista mediaa.

Haluan pystyä kirjoittamaan kokemuksestani mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, joten pelkkä tilin luominen ei luonnollisesti riitä. Tahdon myös julkaista kuvan. Prosessia varten kyselin vinkkejä ystävältäni Roosalta, joka tekee somea työkseen. Ensin piti tietysti ottaa itse kuva – mieluiten sellainen johon olisin tyytyväinen. Suostuttelin siis toisen ystäväni kuvaajaksi ja kolmesataa kuvaa myöhemmin olin tyytyväinen muutamaan. Roosa kertoi, että seuraavaksi hän aina muokkaa kuvan joko VSCO- tai Lightroom-sovelluksella. En ymmärtänyt muokkaamisesta mitään, mutta jo pienellä värien ja valotuksen korjaamisella kuvasta tuli yllättävän ammattimaisen näköinen. 

Opin, että toisten vanhoista kuvista tykkääminen on outoa. En taida sen tarkemmin kertoa, kuinka tämä kävi ilmi, mutta kävi kuitenkin.

Keskiviikko 11.9.

Tänään ehdin perehtyä itse Instagramin sisältöön ja käyttämiseen paremmin. Julkaisin jopa ensimmäisen kuvani ja se sai innostuneen vastaanoton ystäviltäni. Yllätyksekseni huomasin, että Instagramissa vallitsee tietynlaiset kirjoittamattomat säännöt. Minua esimerkiksi neuvottiin olemaan vastaamatta kommentteihin heti, etten näyttäisi siltä, että kyttään omaa kuvaani. Todellisuudessa kuitenkin kyttäsin. Jokin sisälläni halusi koko ajan tietää montako tykkäystä olin saanut ja mitä kommenteissa sanottiin, mikä luultavasti kertoo epävarmuudestani kuvien julkaisemisen suhteen. Lisäksi opin, että toisten vanhoista kuvista tykkääminen on outoa. En taida sen tarkemmin kertoa, kuinka tämä kävi ilmi, mutta kävi kuitenkin.

Perjantai 13.9.

Kokonaisuudessaan olen näiden päivien aikana viettänyt puhelimeni ääressä pelottavan paljon aikaa. Ruutuaikani on tyypillisesti ollut noin kolme tuntia päivää kohden, mutta nyt se on noussut seitsemään tuntiin. Toisaalta luulen – tai ainakin toivon – että suuri osa siitä menee alkuinnostuksen piikkiin. Tuntuu kauhistuttavalta ajatella, että niin paljon päivästäni kuluu puhelinta tuijotellessa.

Toiseksi voin sanoa yllättyneeni siitä, kuinka yleistä kuvien muokkaaminen on. Kysyin ystäviltäni, muokkaavatko he kuviaan ja yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikki kuulemma muokkaavat. Toisaalta nyt, kun olen oppinut muokkaamisesta yhtä sun toista, niin ymmärrän sen olevan monelle tapa ilmaista itseään ja tehdä kuvista juuri oman näköisiä.

Toisille täydellisyys tulee siitä hetkestä, jonka kuva taltioi, toisille ihan jostain muusta.

Ymmärrän hyvin miksi Instagram voi aiheuttaa ulkonäköpaineita. Toisaalta nyt kun tiedän, minkälainen prosessi vaaditaan ”täydellisen” kuvan saamiseksi, niin minun on helpompi suhtautua myös virheettömiltä vaikuttaviin henkilöihin inhimillisesti. Lisäksi on hyvä muistaa, että toisille täydellisyys tulee siitä hetkestä, jonka kuva taltioi, toisille ihan jostain muusta.

Yllätyin myös positiivisesti siitä, miten paljon Instagramista löytyy käyttäjien selfieiden lisäksi paljon muutakin. Juuri sisällön paljous ja monipuolisuus mahdollistavat sen, että voin valita millaista sisältöä tahdon nähdä, minkä takia en pidä Instagramia erityisen toksisena ympäristönä.

En kadu Instagramiin liittymistä, koska koen, että olen oppinut jotain uutta itsestäni. En ole sellainen ihminen, joka pystyy rennosti tarkistamaan ilmoituksensa milloin tahansa ilman, että herpaannun siitä mitä olen tekemässä. Minun on pakko asettaa itselleni ajalliset rajat ja varsinkin opiskellessa viedä puhelin mahdollisimman kauas. Jatkossa tuskin julkaisen kuvia kovin aktiivisesti, mutta ilokseni olen pitkästä aikaa innostunut tarttumaan kameraani ja kuvailemaan ympäristöäni.