GEN-Z LOSES HER SH*T NO CLICKBAIT

Supersuosiota nauttiva, milleniaalien äänitorvi, mielettömän lahjakas ja suorasanainen Gen-Z kertoo Groteskille päivästään. Syvälliseltä pohdinnalta ja suurilta tunteilta ei vältytä, kun tämä uuden ajan somejulkkis näyttää rakkaille kullannuppukatsojilleen mielenkiintoisen ja vauhdikkaan päivänsä!

TEKSTI Emilia Tiainen KUVITUS Rosa Lehtokari

8.04
Huomenta rakkaat follaajat!! Mun nimi on siis Gen-Z ja tänään mä aattelin tehä tämmösen ’my day’ –vlogauksen! Eli mä esittelen teille mun normaalin päivän arkea :) tervetuloa mukaan ja muista smash that subscribe button ;))

Elikkä ihan ekana mä yleensä syön aamupalaa, kunhan vaan herään tarpeeksi ajoissa. Tänää mul on tässä tämmöstä perus kauraleipää jonka päällä on VEGAANISTA margariinii, ravintohiivahiutaleita ja kurkkua, joskus myös kaupasta ostettuja, muoviin pakattuja ituja. Näitähän vois kasvattaa myös ite, mutta nää valmiiksi tehdyt on vaan NIIN KÄTEVIÄ! 😍. Mähän oon siis myös vegaani, niinku mun seuraajat tietääki jo. Vegaanius on mulle tosi tärkeetä, koska on ihan selkee juttu, että karjatalous on todella tuhoisaa maapallon kannalta. Lihansyönnin ja maitotuotteiden lopettamisella on henkilökohtasella tasolla suuri merkitys oman hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Iso suositus siis kaikille!! Vegaanius on myös terveyden kannalta hyvä valinta! Todelllisuudessahan mä vedän hirveitä määriä Aasiasta tuotuja muovijätepikanuudeleita, kun en jaksa ite kokkaa ;)
Syön kyllä siis välillä kans kalaa, kun en voi vastustaa sushii!😋 En tosin ikinä kerro siitä kellekkään, koska en haluu et ihmiset ajattelee, et mä en muka oo tosissani! Sitä paitsi, kalat ei kuulemma tunne kipua.

Tän aamiaisen lisäks juon yleensä kahvia mantelimaidolla. Tykkään tästä mantelimaidon täyteläisyydestä. Mantelien tuotanto vie hirveet määrät vettä ja kahvintuotanto on tunnetusti käyttänyt lapsityövoimaa. Mut hei, COFFEE IS LIFE!!!

8.45
Okei noniin seuraavaks laitetaan vähän meikkiä tähän naamaan, ettei koulukaverit ihan säikähdä sentään 😆. Eli yleensä en laita mun iholle hirveesti mitään muuta kuin silmänalusconcealerii ja contourii. Mä käytän contourissa tämmöstä Kat Von D Shade&Light –palettia. Kat von D -meikit on itseasiassa vegaanisia kaikki, toisin kuin esimerkiksi tää L’orealin ripsari! Tää on tosi toimiva ollu ainakin mulla, mutta toki vähän tulee paha mieli kun tietää, että L’oreal käytti eläinkokeita vielä vuonna 2015, vaikka se onkin EU:n alueella kielletty jo vuodesta 2004. Oon kokeillut noita vegaanisia ja eläinkokeettomia ripsareita, mutta ne ei vaan jotenki toimi mulla yhtä hyvin ku nää kärsimysmaskarat, niin oon nyt pysynyt näissä toistaseksi! Mut siis mähän kuitenkin käytän cruelty-free shampoota ja lahjotan Animalialle 10e kuukaudessa, et eihän se voi olla niin paha?

9.45
Nyt mä oon tosiaan matkalla luennolle tonne yliopistolle. Ihanan lämmin sää täällä tänään! Yleensähän ei enää tähän aikaan vuodesta oo näin lämmin. Onkohan tää nyt sitä ilmastonmuutosta ;(

Mut hei, ainakin voi käyttää nahkatakkii pidempään! Oon ostanu tän UFFilta, koska en haluu tukee H&M ja NewYorkerin kaltasii ylikansallisii halpavaateketjuja! Zarasta ja Monkista tosin ostan kyllä vaatteita. Ne ei oo niin paha, koska ne on vähä kalliimpii. Koska eiks se oo ihan selvää et ku ne kerta on kalliimpii, nii kans se tuottajaosapuoli saa enemmän rahaa? Plus siis hei, jos siel on lapsityövoimaa, nii ainakin niillä on jotain tekemistä siel :)
Käytän kans paljon Marimekkoo! Se on aidosti eettinen yritys, jota voi tukea hyvällä omallatunnolla! Tai ainakin niiden nettisivun mukaan, missä luki sana *vastuullisuus* sivuvalikossa kohdan ”Meistä” alla. Onko Marimekko teiän mielestä vastuullinen yritys? Voiko teidän mielestä ostaa jatkuvasti niiden vaatteita ja siten ylläpitää kulutuskulttuuria, mutta vaan vähän paremmalla omallatunnolla? Let me know in the comments below! <3

13.36

Tässä samalla kun yritän opiskella mä selaan vähän instagramia. Kaverit postailee kuvia Balilta, missä ne shoppailee isoissa ostoskeskuksissa halvalla ja käy katsomassa norsuja jossain kunnon kidutuseläintarhassa. Samalla ne asuu jossain valkoisten länsimaalaisten resortissa ja käy jossain turistitemppelissä. En malta odottaa selitystä siitä, kuinka Bali on niin hengellinen paikka ja kuinka maailmasta ei oikeesti ymmärrä yhtään mitään, ennen kuin on nähnyt sitä kunnolla. Siis mähän henkilökohtasesti en lennä hirveesti sen ympäristövaikutusten takia, tiedättehän. Tai no okei välillä lennän, mut mä maksan AINA korvaukset mun hiilidioksidipäästöistä! Mut ihmiset vois ihan hyvin lentää vaik Lappiin, se on lyhyempi matka? Mä ostin muuten sielt sellasest viime talven semmosen tosi mageen neljän tuulen hatun! Voin esitellä sen mun seuraavas videos!
Turhaan lentämistä pitäisi rajoittaa. Mut välil turhauttaa, et miksi mun pitää olla lentämättä ja kokematta näitä asioita, jos muutkaan ei oo? Vaikka en oo lentämättä saadakseni siitä muilta ihmisiltä kiitosta, tuntuu väliltä hankalalta pitää kiinni periaatteista tilanteissa, joissa muut ei jotenki yhtään oo yhtä ajattelevaisii ku mä. Voisko edes joku arvostaa mun uhrauksia meidän yhteisen tulevaisuuden eteen??
Jos yritän puhua ihmisille lentämisen vähentämisestä, alan usein vähän vaahtoomaan. Mun on tosi vaikeeta puhua näin tärkeestä asiasta neutraalisti ja sit ihmiset suuttuu. Uskon kyl ihmisten vapauteen valita monissakin asioissa, mutta ympäristöön liittyvät päätökset eivät koske vain yksilöä, vaan joka ikist muutakin ihmistä tällä planeetalla. Ihmisten pitäisi kiittää mua ja arvostaa mun kaltasia ihmisiä, jotka uhraa NIIN PALJON muidenkin puolesta! Lentäminen ja lihansyönti on ihan saatanasta!

KRHMM anteeks… Välillä alan vähän tollai rageemaan, kun oon vaan niin super intohimoinen tästä aiheesta! Mä vaan vähän niinku välitän liikaa. Tiedättekö musta tuntuu et mul on sellanen taakka, et oon vähän liian empaattinen ihminen ja tälleen.

Anyway, nyt mulla ois ilo esitellä teille tällänen verkkokauppa, josta voi tilaa TODELLA halvalla tälläsii ihanii ja laadukkaita Iphone X suojakuoria, jotka on siis tehty köyhien lasten kyynelistä ja valaanluista. Ne kuljetetaan sun kotiovelle ja lennätetään ihan Kiinasta asti! Ensitilauksen yhteydessä käytä koodia ”myyperiaatteesi95” niin saat 20% alennuksen! Kiitos Riistokapitalismi Oy sponsoroinnista, tosi siistii tehdä yhteistyötä teidän kanssa!!

Ettet vain vihaisi – vastine Tutkaimen Punakynä-blogikirjoitukselle

 

Groteski kävi Tutkaimen kesäblogin, Punakynän, viimeisimmän kirjoituksen läpi punakynä kädessä. Anonyymisti julkaistussa kirjoituksessa kritisoidaan yleistä suhtautumista Pride-tapahtumaan ja seksuaalivähemmistöihin liittyvän keskustelun Pride-keskeisyyttä.

TEKSTI Groteskin päätoimitus KUVA Fem-R

KAIKEN KAIKKIAAN punaisen kynän punainen lanka jäi hämäräksi, paitsi entäs minä ja olkaa homot hiljempaa. Tekstissä on useita ongelmallisia väitteitä, joihin Groteskin päätoimitus haluaa tarttua. Väännetäänpä rautalangasta.

PRIDE-TAPAHTUMA ON AINOA SEKSUAALISEN TASA-ARVON KANNATTAMISEN INDIKAATTORI.

Kirjoittaja on huolissaan  siitä, että Pride on ”muuttunut ainoaksi indikaattoriksi seksuaalisen tasa-arvon hyväksynnästä”. Tekstissä ei kerrota, missä tämä ilmiö näkyy, mutta kokemusasiantuntijuutta ei saa tietenkään vähätellä. Tahtoisimmekin tietää, miten tämä ikävältä kuulostava seikka on kirjoittajan elämässä ilmennyt.

Kritiikki Pride-keskeisyydestä on kuitenkin aiheellista, mistä annamme tunnustusta kirjoittajalle  – sateenkaaripesu (tai pinkkipesu) on yhtä lailla ongelmallista kuin H&M:n feministisillä iskulauseilla varustetut t-paidat.

Mutta jos ei-heterouden normalisaatio vaatii Clas Ohlsonin sateenkaaren värisen julkisivun, voisi Groteskin mielestä sanoa, että olkoot.

Kritiikki lähtee kuitenkin outoon suuntaan, kun tekstissä väitetään, että Pride-keskeisyys “luo erilaisista seksuaalisuuksista kuvan Priden ympärillä pyörivänä kulttina.” Sinne tekstin sekin ansio sitten meni.

SEKSUAALIVÄHEMMISTÖIHIN TAI PRIDEEN EI SAA SUHTAUTUA NEUTRAALISTI, JA NEUTRAALI SUHTAUTUMINEN TULKITAAN HOMOFOBIAKSI.

Kirjoittaja palaa uudelleen ajatukseen siitä, että seksuaalivähemmistöihin ja Prideen tulisi voida suhtautua neutraalisti.

Case Ratina on tekstin mukaan osoitus tämän neutraalin suhtautumisen tulkitsemisesta homofobiaksi. Toisin kuin jutussa väitetään, kulkueen aloituspaikaksi kaavailtiin ostoskeksuksen pihaa, ei sisätiloja.

Näemme Ratinan alkuperäisen kannan negatiivisen puolelle kallistuvana: lupa evättiin, eli lupapyyntöön vastattiin negatiivisesti.

On totta, että poliittisen kannanoton vaatiminen perinteisesti politiikan ulkopuolelle jääviksi mielletyiltä tahoilta voidaan nähdä aiheettomana. Toki myös se, kuinka erillään politiikka on muusta elämästä, on kysymys, jonka pohtimiseen voi käyttää vaikka koko opiskeluaikansa. Tai loppuelämänsä.

SEKSUAALIVÄHEMMISTÖT KOROSTAVAT ITSEÄÄN JA SEKSUAALISUUTTAAN LIIKAA, EIKÄ SE AJA TASA-ARVOA.

Punakynä piirtää kuvaa hiljaisesta cis-heterosta, jolla ei ole mitään homoja (eikä toivottavasti muutakaan Pride-väkeä) vastaan. Tämä cis-hetero ei pidä seksuaalista suuntautumistaan maailmaa järisyttävänä asiana.

Neutraalius tuskin kuitenkaan johtuu mistään tietoisuuden ylemmästä tasosta, vaan yhteiskunnan rakenteista.

Tässä pari mielestämme mahdollista selitystä tälle suhtautumistavalle:

  1. Maailma on tehty cis-heteroa varten. Kaikki mainoksista Kelan lomakkeisiin on luotu cis-heteron tarpeita ajatellen. Elämä sujuu mukavasti, kun joka paperissa on ruutu juuri Sinua varten.
  2. Cis-hetero, toisin kuin esimerkiksi transsukupuolinen, on luultavasti saanut määritellä identiteettinsä kuten itse haluaa. Kun kukaan ei kyseenalaista henkilön seksuaalista suuntautumista tai sukupuolta, jää energiaa muuhunkin kuin jatkuvaan kamppailuun olemassaolosta.

On oikeastaan hienoa, että kirjoittaja elää jo maailmassa, jossa heteroudesta poikkeavasta seksuaalisuudesta ei tarvitse pitää kovaa ääntä, ja jossa seksuaalisuuden kirjavuus on luonnollista ja ilman rummutustakin selvää. Vähän niinkuin yksi Groteskin päätoimittajista, joka luuli vain naisen voivan olla presidentti Tarja Halosen pitkän kauden takia. Söpö ajatus, mutta niin viattoman tietämätön sellainen.

Tapauksissa on toki se ero, että Groteskin päätoimittaja oli harhaluulonsa aikaan alakouluikäinen. Me muut päätoimittajat vakuutamme, että hän on sittemmin kohdannut raa’an todellisuuden.

Valitettavasti ääntä on yhä pidettävä – Pride on edelleen paitsi moninaisuuden juhla ja karnevaali, myös muistutus yhä jatkuvasta taistelusta ihmisoikeuksien puolesta. Ja ihmisoikeuksien suhteen on kyseenalaista ”olla neutraali”.

HETEROPRIDE JA PRIDE TULISI ASETTAA SAMALLE VIIVALLE, SILLÄ KYSE ON POHJIMMILTAAN SAMASTA ASIASTA.

Tehdään vielä selväksi, että niin sanottua heteropridea ja Pridea ei voi verrata toisiinsa, ei edes yksittäisen tiedekunnan järjestölehden särmikkyyttä havittelevassa blogikirjoituksessa.

Koska historia sanelee niin. Koska heteroseksuaalisuus ei ollut lain edessä 70-luvulle asti rikos, 80-luvulle asti sairaus, tai ollut WHO:n mielenterveyden tautiluokituksessa vielä peräti muutama viikko sitten. On vasta kahdeksan vuotta siitä, kun Aleksanterinkadun ja Kluuvikadun kulmassa tehtiin kaasuisku Pride-kulkueen aikana.

Kirjoittaja luultavasti on myös tietoinen siitä, että avioliitto samaa sukupuolta olevien välillä tuli lailliseksi vasta viime vuonna, ja että tämänhetkinen translaki edellyttää sukupuoltaan korjaavalta steriiliyttä. Tehtävää on.

Muun muassa siksi Pride-kulkueen vertaaminen protestiluontoiseen pelleilyyn ei käy.

KIRJOITUKSESSA KYSYTTIIN, MITEN NYKYISENKALTAINEN SUHTAUTUMINEN PRIDEEN JA SEKSUAALIVÄHEMMISTÖIHIN VOI OLLA KENENKÄÄN MIELESTÄ TASA-ARVOA.

Vastaus: ei se olekaan. Koska heteroseksuaaliset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat eivät ole yhdenvertaisessa asemassa keskenään.

Eikä muutos tasa-arvoiseen suuntaan tapahdu olemalla hiljaa, esittämällä, että seksuaalisuus ei ole maailmaa järisyttävä juttu. Muutos ei tapahdu myöskään sorrettuja tai heidän oikeustaisteluaan pilkkaamalla. Ei, vaikka sen tekisi mielestään kuinka nokkelasti.

Korostamme: mielestään. Pseudointellektuellien syytösten ja väitteiden heittely ilman perusteluita ei saa kirjoittajaa vaikuttamaan tarkkanäköiseltä.

Punakynä toivoo, että Pride-tapahtumaan suhtauduttaisiin kuin Hetero Prideen. Me toivomme, että Punakynä-blogin kirjoitukseen suhtauduttaisiin kuin Timo Soinin plokiin: luonnollista ja ihmisyyteen kuuluvaa asiaa pilkkaavana, sortavia rakenteita tukevana ja ajatukseen omasta älykkyydestään rakastuneena.

Niin kornia kuin se onkin, valtsikalaisen tasa-arvon viimeinen virstanpylväs on se, että koko valtsikan on hyväksyttyä nauraa sorretuille. Ainakin Punakynän mielestä.

Tutkain ei ole järjestölehtenä sitoutunut tiettyyn arvomaailmaan tai journalistin ohjeisiin (eikä ole Groteskikaan), mutta toivomme, että se tarkistaa jatkossa hieman tarkemmin bloggaajiensa väitteet. Jotkut arvioivat kirjoitusta satiiriksi. Groteski ymmärtää, että satiiri on vaikea laji. Groteski myös muistuttaa, että jos on pakko tehdä satiiri, se kannattaa tehdä hyvin ja selkeästi.

Groteski on enemmän kuin blogi, joka keskittyy etsimään virheitä maailmasta. Koska yhdenkin ihmisen panos on tärkeä maailman muuttamisessa ja ongelmien ratkaisemisessa, merkkaamme virheet röyhkeästi punakynällä, jotta muutkin ne huomaavat.

Vilma Ikola

Heidi Puomisto

Marissa Rämänen

Pilvi Nikarmaa

Pinja Ylioja

Stalkkereiden on aika lopettaa nolostelu!

Somestalkkaan. Niin varmaan sinäkin.

Aamu alkaa parhaiten Instagramia selaillessa, ja kun oma etusivu on selätetty, löytää itsensä kaverinkaverinkaverin profiilista tutkimasta kyseisen henkilön Rooman matkaa vuodelta 2015. Rutiininomaisen stalkkauksen väistämätön seuraus on se, että tuntemattomista ihmisistä karttuu valtava määrä tietoa.

TEKSTI Anni Takanen KUVITUS Iisa Pappi

Enkä ole yksin. Somestalkkaus on ilmiönä niin yleinen, että sille on kehittynyt jo oma kulttuurinen normistonsa; stalkkausta harrastetaan yksin, salaa varjoissa, eikä siitä saa missään nimessä mainita stalkkauksen kohteelle. Vaikka kaikkihan me stalkkaamme. Esimerkiksi tuttavan viimeaikaisesta Kööpenhaminan reissusta kysyminen tuntuu oudolta, jos tuttu ei itse ole tästä henkilökohtaisesti maininnut. Eikä tulisi mieleenkään mainita ensitapaamisella stalkkauksen kohteelle, että “Hei, sähän opiskelit siellä tutalla. Ootko tykännyt?”

JOS KERRAN ME kaikki stalkkaamme, mistä kumpuaa se kulttuurinen ja sosiaalinen yhteisymmärrys stalkkauksen piilottelusta? Kenties syy löytyy suomalaisesta ynseyden kulttuurista. Tuntuu epäluonnolliselta myöntää olevansa niin kiinnostunut muiden elämästä, että omalla vapaa-ajallaan tutkii heidän sosiaalisen median profiilejaan pelkästä uteliaisuudesta. Suomalainen jurottaa yksin kotonaan ja katsoo televisiosta hiihtoa, eikä missään nimessä tutki puolitutun siskon Facebook-tiliä.

Suomalaiseen jurouteen liittyy myös tietynlainen naapurikateus. Naapurilla on aina kaikki paremmin, mutta sitä ei myönnetä itselle eikä varsinkaan naapurille. Naapurikateuden ilmiö tuntuu sosiaalisessa mediassa vahvasti, sillä someen luonnollisesti heijastetaan hieman siloteltu, todellisuutta positiivisempi kuva omasta elämästä. Vaikka tämä tiedostetaan, on silti vaikeaa olla kadehtimatta muiden siistimpiä asuntoja, hulppeampia lomamatkoja, paremmin voivia viherkasveja sekä ravitsevampia vihersmoothieita. Ehkä siksi tuntuukin niin vaikealta myöntää muille syyllistyvänsä heidän profiiliensa ihasteluun.

SOMESTALKKAUS VIE MYÖS aitoutta normaalista sosiaalisesta kanssakäymisestä. Se, ettei uskalla myöntää nähneensä esimerkiksi viimeaikaista lomamatkaa somessa, johtaa teeskentelyyn: “No, mitä kuuluu? Ai, olit matkoilla!” Ehkä olisikin jopa kohteliasta myöntää nähneensä ulkomaanmatkan somea selaillessa sen sijaan, että näyttelee tietämätöntä.

Stalkkauksen status on kieltämättä ristiriitainen: myönnämme kaikki stalkkaavamme, mutta samalla pimitämme sen, ketä stalkkaamme. Tuntuu hassulta, että niinkin yleisestä ilmiöstä tulisi vaieta tosielämässä. Vaikka stalkkauksen kulttuurinen normisto kieltääkin stalkkauksen myöntämisen kohteelle, kenties voimme pienillä askelilla pyrkiä kohti vapaampaa stalkkaussäännöstöä. Tosin tuntemattoman ihmisen kolmen vuoden takaisen lomamatkan mainitsemiseen ensitapaamisella saattaa silti olla vielä matkaa.

Kuka luulet olevasi, Rami Kiiskinen?

Kuka luulet olevasi, Rami Kiiskinen?

Hauska kysymys, koska en luule olevani kukaan, vaan olen. Nimeni on Rami Kiiskinen ja olen 21-vuotias. Olen kotoisin Joensuusta, mutta tällä hetkellä asun Helsingissä.

Drag-artistina olen nimeltäni Raija K. Myöskään dragia tehdessäni en ole koskaan esittänyt ketään, vaan olen ollut oma persoonani.

TEKSTI Laura Horsmanheimo KUVA Pinja Ylioja

Olet aloittanut drag-artistina vastikään. Millaiseksi olet kokenut piireihin sisään pääsemisen?

Kyllä, en ole vielä esiintynyt dragissa lavalla. Esiintyminen on kuitenkin tähtäimessä. Tähän mennessä olen käynyt ulkona viettämässä iltaa dragissa ja ottanut kuvia studiossa.

Koska Suomessa on melko vähän drag-artisteja, periaatteessa tunsin tai tiesin lähes kaikki heistä entuudestaan. Minulle oli helppoa päästä mukaan piireihin, koska monet alalla olivat jo kavereitani. He ovat olleet tosi kannustavia, ja esimerkiksi Suomessa tunnetut drag-artistit Kalkkuna ja Jere Sivonen ovat antaneet minulle vinkkejä muun muassa meikkaamiseen.

Olen kuitenkin kuullut, että toisinaan uusia tulokkaita saatetaan katsoa hieman epäileväisesti ja sen vuoksi piireihin mukaan pääseminen voi olla haastavaa.

Mistä sait innostuksen drag-artistina aloittamiseen?

Sen lisäksi, että monet ystäväni tekevät dragia, innostusta on luonut halu tuoda omaa femme-persoonaa esille. Miellän itseni mieheksi ja homomieheksi, mutta saatan siviilissä käyttää joskus korkkareita kaupungilla. Miehenä en kuitenkaan pukisi mekkoa päälleni. Kun taas laitan peruukin päähän ja meikkaan, voin tehdä niin. Se on kivaa, koska olen aina tykännyt vaatteista, meikeistä, muodista, hiustenlaitosta, korkkareista ja tällaisista kauniista asioista.

Millainen oli ensimmäinen kerta drag-maskissa?

Hirveän jännittävä! Onneksi kaverini meikkasi minut ja sain kaiken tarvittavan lainaan. Monesti sanotaan, että on tehtävä paljon töitä kerätäkseen kasaan vaatteet, peruukit ja kengät. Minun kohdallani tämä ei muodostunut esteeksi, koska sain apua alalla kauemmin viihtyneiltä.

Avasi todella silmiä, kun sain kokeilla, miltä tuntuu olla kaupungilla naisen näkösenä. Osaan asettua naisen asemaan, kun nyt tiedän, miten erilailla miehet katsovat, jos julkisilla paikoilla liikkuu esimerkiksi lyhyt mekko yllään.

Vaikka esiintyjä henkilökohtaisesti mieltäisi tekevänsä dragia nimenomaan viihteen, ei kannanoton vuoksi, katsoja voi saada show’sta ymmärrystä siitä, ettei sukupuoli ole vain kaksi roolia.

Millainen on Suomen drag-skene?

Yhteisö on pieni ja siksi hyvin tiivis. Vuosittain Suomessa järjestetään Drag Battle ja Drag Artist Show. Ne ovat tapahtumia, joissa aloittelijat voivat ponnistaa pinnalle. Suunnitelmissani on osallistua syksyllä Drag artist show’hun. Pride-kulkueessa Suomen drag queenit kulkevat omassa joukossaan ja heillä on omat banderollit. Yhteisöllisyyttä osoittaa myös se, että toiset tekevät yhteiskeikkoja. Pääasiallisesti showt sijoittuvat isoimpiin kaupunkeihin, mutta jotkut kiertävät esiintymässä myös pienemmissä kaupungeissa.

RuPaul on alan suurimpana pidetty kansainvälinen nimi. Hänen lausuntonsa siitä, etteivät transsukupuoliset voi kilpailla hänen RuPaul’s drag race -showssaan, on herättänyt viime aikoina kuohuntaa drag-piireissä. Onko aiheesta keskusteltu Suomessa? Mitä mieltä itse olet?

Kuulemani mukaan kyseisestä tapauksesta ei ole erityisemmin puhuttu. RuPaulin kannanotto on voinut puhututtaa yksittäisiä ihmisiä, mutta julkista kuohuntaa ei ole ollut havaittavissa.

Mielestäni transsukupuolinen voi ilman muuta esiintyä drag-artistina. Suomessa kuka tahansa voi osallistua drag-kilpailuihin: rajoituksia ei ole, eikä mitään alkuperää syrjitä. Konkreettisena esimerkkinä Suomen drag-piireissä esiintyy Theodora Rex, joka on nainen ([biologisesti] naiseksi syntynyt ja mieltää itsensä naiseksi) ja pukeutuu mieheksi, joka tekee nais-dragia. Drag ei siis ole millään tavalla sukupuolisidonnaista. Lisäksi on olemassa drag kingejä eli naisia, jotka tekevät mies-dragia.

Drag on esiintyjän oma itseilmaisun keino ja taiteenlaji – taiteen määrittelee jokainen itse lähtökohdistaan riippumatta. Miksen minäkin voisi miehenä pukeutua naiseksi, joka tekee drag kingiä. Meillä on aika hyvällä mallilla Suomessa asiat.

Myös Suomessa on kirjoitettu, etteivät drag -artistit pidä itseään suvaitsevaisuuden lähettiläinä. Mitä mieltä olet tästä?

Drag on pääasiassa viihdettä, show’ta ja bisnestä. Toisaalta siinä ollaan tekemisissä vähemmistöjen kanssa, joten show’n ohella voi halutessaan olla suvaitsevaisuuden lähettiläs. Dragia tehdessäni voisin ihan hyvin ottaa kantaa asioihin omalla show’llani. Alalla ei ole sääntöjä, joten jokainen voi olla sellainen, kun haluaa.

Koetko, että alalla kauan esiintyneiden ja uusien tulokkaiden mielipiteet esimerkiksi transkysymyksestä eroavat toisistaan? Ovatko alan uudet tulokkaat yleisesti ottaen vanhoja suvaitsevaisempia?

Vastaukset transkysymykseen ovat varmasti jokaiselle henkilökohtaisia. En usko mielipiteiden noudattavan nuoret-vanhat -jakoa.

Kuitenkin nuorten ja vanhojen, monta vuotta dragia tehneiden välillä voi olla joitakin mielipide-eroja. Moni konkari saattaa tehdä hyvin perinteistä dragia, kun taas uusilla tulokkailla voi olla nuorekkaampaa näkökulmaa. Tämän vuoksi saattaa syntyä keskustelua siitä, onko nuorempien artistien drag “oikeaa” dragia ja voiko sitä tulla esittämään perinteistä dragia harjoittavien show’hun.

En kuitenkaan usko, että keskustelusta on varsinaista haittaa – tietenkin ihmisillä on erilaisia mielipiteitä. Tätä voidaan verrata esimerkiksi siihen, jos ihminen menee taidenäyttelyyn ja näkee taulun, jota ei pidä taiteena. Luonnollisesti siitä huolimatta hän jättää kyseisen taulun seinälle. Sama pätee dragissa: vaikka kaikki ei välttämättä jokaisen mielestä ole “oikeaa” dragia, kyse on itseilmaisusta eli yhtä lailla oikeasta tavasta tehdä taidetta.

Vaikka kaikki ei välttämättä jokaisen mielestä ole “oikeaa” dragia, kyse on itseilmaisusta eli yhtä lailla oikeasta tavasta tehdä taidetta.

Miten määrittelet mainitsemasi perinteisen drag-artistiuden? Entä millaista on nuorekas drag?

Perinteinen drag-artisti esittää monesti hyvin perinteisiä hahmoja; Suomessa tällaisia ovat esimerkiksi Paula Koivuniemi ja muut tunnetut iskelmälaulajat. Yleensä [perinteisessä dragissa] tehdään hyvin vahva drag-meikki, jossa esimerkiksi peitetään omat kulmakarvat kokonaan ennen uusien piirtämistä. Koko meikki tehdään överiksi ja hiusten on oltava mahdollisimman isot. Ja mekoissa on kauheasti paljetteja.

Itse tykkään toteuttaa modernimpaa tyyliä. Minulla saattaa olla esimerkiksi suorat ja lyhyet hiukset ja modernit vaatteet, ei välttämättä mitään paljettimekkoa. Silmämeikki on vahva, mutta sen on tarkoitus olla kaunis.

Keskustelussa on sivuttu myös kysymystä siitä, pyrkiikö drag-ala haastamaan binääristä sukupuolijakoa. Onko drag-artistina esiintyminen poliittista? Pyritäänkö sillä ottamaan kantaa?

Tietenkin drag taidemuotona itsessään on osoitus siitä, että esiintyjän mielestä on hyväksyttävää käyttää mekkoa ja korkokenkiä miehenä. Kuitenkaan binäärisen sukupuolijakauman purkaminen ei ole välttämättä drag-esiintyjän tavoite, joten en pidä dragia ensisijaisesti poliittisena toimintana. Vaikka esiintyjä henkilökohtaisesti mieltäisi tekevänsä dragia nimenomaan viihteen, ei kannanoton vuoksi, katsoja voi saada show’sta ymmärrystä siitä, ettei sukupuoli ole vain kaksi roolia.

Drag on niin moninaista, että jokainen voi itse luoda sellaisia mielikuvia, joita haluaa. Mielipiteensä voi saada dragin kautta taiteen keinoin esille erityisesti aiheissa, jotka ovat muuten todella herkkiä tai joista ei keskustella paljon julkisesti.

Keino, jolla ihmisiin voi todella vaikuttaa dragillä, on mielestäni dragissa esimerkiksi baariin tai kaupungille meneminen. Valtaosa ihmisistä ei tule koskaan elämänsä aikana katsomaan drag-show’ta. Kaupungilla nämäkin ihmiset näkevät siellä liikkuvat drag-artistit.

The MAN -messuilla jää enemmistölle tilaa

Groteski meni selvittämään, kuinka moni maksoi The MAN -miestenmessuista 25 euroa, ja ennen kaikkea, miksi messut nähtiin tarpeelliseksi järjestää juuri nyt. Kaupan päälle vierailijat saivat taskuliinan, mutta toimittajat eivät. Taskuliinoista aiheutunut katkeruus voi vaikuttaa reportaasiin.

TEKSTI Vilma Ikola ja Heidi Puomisto KUVAT Vilma Ikola ja Heidi Puomisto

Groteski ei yleensä mene messuille, mutta kun menee, se pitää huolta, että on mahdollisimman kaukana tapahtuman kohderyhmästä.

Caps lockilla sukupuolta korostavalla KARHU The MAN -nimellä mainostetut messut ovat Tosi Miehille, jotka juovat Karhun uutta olutta. Ruohis-tapahtumatilassa maaliskuussa järjestetyt miestenmessut aiheuttavat valtsikakuplassa sen verran hilpeyttä, että paikalle on mentävä.

Messujen takana toimii naisyrittäjien tiimi, jonka etunenässä häärää Tua Backman, miesten asusteliikettä jo 20 vuotta pitänyt yrittäjä. The MAN on paitsi messut, myös miehille suunnattu blogi, jota “seurapiirikasvo, yrittäjä ja kolmen lapsen äiti” Backman pitää. Blogissa kirjoitetaan miehille muun muassa “herrain salongeista” sekä kryptisemmistä aiheista, kuten siitä, kuinka miehet ovat kuin parkkipaikkoja. Jälkimmäiselle lukusuositus – filosofisin ja visuaalisesti päräyttävin parkkipaikkamainos vähään aikaan.

Haastattelussa järjestäjä vaikuttaa hieman epävarmalta tapahtumansa onnistumisen suhteen. Hän kysyy useampaan otteeseen, mitä mieltä toimittajat ovat tapahtumasta – rehellisyyden nimissä on vastattava, ettei mieleen tule ketään, joka vastaisi The MANia, jolle messut on suunnattu. Kysyttäessä jokaisen miespuolisen tuttavan kommentti messuista on luokkaa “mitä helvettiä ja miksi”.

 

Kohderyhmä, 30-50 -vuotiaat liikemiehet, onkin rajattu Backmanin lähipiirin mukaan. Hänelle The MAN ei ole stereotypia äijästä, vaan miespuolisten läheistensä kuva. Backman kiistää väitteen messujen stereotyyppisestä maskuliinisesta mieskuvasta.

Hän vetoaa siihen, että messuilla on tarjolla astrologiaa, rakkaudesta luennoiva Angel Goa sekä neuvoja taidesijoittamiseen ja mausteiden käyttöön (!). Termiä toksinen maskuliinisuus tapahtuman järjestäjä ei tunne, mutta kiistää sen edustamien stereotypioiden vahvistamisen.

Kun on sitä astrologiaa.

 

Pääjärjestäjä korostaa useaan otteeseen, että messuissa ei ole kyse yhteiskunnallisesta kannanotosta vaan kaupallisesta toiminnasta. Kuitenkin Backmanin puhe ohjautuu uudestaan ja uudestaan feminismiin ja #MeToo -kampanjaan. Miestenmessujen ilmaantuminen tuntuu väkisinkin vastaiskulta ja statementilta, kun keskustelu seksuaalisen häirinnän ympärillä ei ole osoittanut laantumisen merkkejä.

Suhtautuminen sekä #MeToo-kampanjaan että feminismiin on kriittinen – #MeToo alkoi hyvänä asiana, mutta meni Backmanin mielestä liian pitkälle. #HeToo-kampanjalle olisi hänen mielestään tilausta. Miestenmessuja vastustavat vain feministit.

Backman korostaa, että tapahtuman takana ovat nimenomaan naiset. “#MeToon hyökkääminen meidän tapahtumaa vastaan tarkoittaa, että on ensisijaisesti hyökännyt naisia vastaan.” Hyökkäämisellä Backman viitannee someirvailuun messuista ja maskuliinisuuden hauraudesta.

Feminismistä on tullut hänelle kirosana. Itseään hän tituleeraa vahvaksi naiseksi ja myöntää olevansa konservatiivisten sukupuoliroolien kannattaja. Messuja hän perustelee yksinkertaisesti sillä, että suomalainen mies ansaitsee omat messut.

Backman kokee, että enemmistön edustuksesta on huolehdittava. “Aina sanotaan, että vähemmistöt pitää sallia. Tottakai, mutta myös vähemmistöjen pitää sallia enemmistöt”, Backman sanoo. “Kaikkien kukkien pitää antaa kukkia, myös vähemmistön pitää antaa enemmistön kukkia.”

Millaisia enemmistön kukkia The MAN -messuilla sitten kukkii?

 

Ainakin tarjolla on sitä Karhun kaljaa, Backmanin yrityksen asusteita kuten solmioita ja taskuliinoja, kalastusoppaan palveluja ja parranajoa. Pisteillä on suhteellisen hiljainen tunnelma, ja jotkut niistä seisovat tyhjinä ilman näytteilleasettajia.

Backman mainostaa tapahtuman olevan oppimismessu. Suuntamme tietenkin kohti seksilelujentäyteistä pöytää. Seksologi Satu Söderström kertoo olevansa paikalla kertomassa miehille ”mitä naisen vaginan kanssa voi tehdä, mistä löytyy G-piste ja että esimerkiksi klitoriksen voi ottaa hupun alta esiin, ja että se ei oo starttinappula.

Söderström on hyvällä asialla. Ikävä kyllä piste ei kerää yleisöryntäystä.

Yhteistyökumppaneista korkeinta profiilia on Kyrö Distillery Company, jonka edustajan oli ohjelman mukaan määrä nousta lavalle puhumaan. Häntä ei kuitenkaan näkynyt, ja lavalle asteli joku, joka näki asiakseen valitella, että pian ei mitään saa tehdä eikä kehenkään koskea. Tämän enempää emme uskaltaneet kuunnella. Kyrö ei ole kommentoinut vetäytymistään.

Yllättäen haastatellut näytteilleasettajat tuntuvat hieman kyseenalaistavan messujen asetelmaa. Haastatteluissa toistuu ajatus siitä, että messuilla ollaan, mutta naiset käyttävät yhtä lailla heidän tuotteitaan ja palvelujaan. Voisi herätä kysymys, että miksi herran vuonna 2018 sitten tarvitsee rajata messut sukupuolen mukaan.

Tapahtuma lupaa olla jopa vuosittainen! Groteski ehdottaa järjestäjälle kuitenkin ensi vuodeksi ihmismessuja tai vaikka jet set business lyfe -messuja, sillä “itsestään huolehtivia miehiä” ei vierailijoiden määrän perusteella ole kovin montaa.

Groteskin mielestä ainut varma asia, jossa messut onnistuvat, on pääjärjestäjän tavoittelema tilan antaminen enemmistölle – sitä riittää!

Koska paikalla ei ole ketään.