Superlyhyet

Sanahelinää: Mapsplaining (substantiivi)

Maailmanpolitiikan spleinaaminen kanssaopiskelijoille. Mansplainingin sisarkäsite, useissa tapauksissa myös sen alakäsite. 

Käytännössä ilmenee (valkoisten länsimaalaisten mies-) ajattelijoiden namedroppailuna ja -han/-hän-päätteiden runsaana käyttönä. Nimen yhdistäminen satunnaiseen uutiseen riittää. Esimerkiksi: ”Kaikkihan me Hegeliä lukeneina ollaan sitä mieltä, että impeachment.”

Nimestään huolimatta ei vaadi maailmanpolitiikan opintoja. Usein riittää ulkoministeriön harkan haastatteluun pääseminen tai The Daily -podcastin kuunteleminen.

Teksti: Heidi Puomisto


Piikki lihassa

*Tekee Facebook-tapahtumaa varten bannerin*

”Jes, jotain hyötyä tästä viestinnän sivuaineesta! Heh heh.”

*Muokkaa Paintilla valokuvaan hassun hatun ja puhekuplan*

”Noniin, viestinnän sivuaineopinnot hyötykäyttöön! Heh heh.”

*Lisää twiitin perään #Ha#sh#Tagin### ja emojin*

”Oon katsos lukenut viestinnän sivuaineen, siksi tämä viestintä onnistuu. Heh heh.”

*Muokkaa selfietä Instagramia varten*

”Hei, mitä mieltä sä oot viestinnän opiskelijana tästä filtteristä? Onks hyvä? Heh heh.”

HEH

HEH

HEH

Teksti: Emma Viitanen


Veef & Honeys

Vastuullisuuden ja sen osoittamisen vaatimukset kasvavat jatkuvasti, joten haluaisinkin kysyä teiltä, miten tuotte vastuullisuuden esiin viestinnässänne. Eettisen kaupan puolesta ry teki vuonna 2019 selvityksen kansainvälisestä vastuullisuusarvioinnista, jossa se toi esiin teidän brändinne, joka päätyi vastuullisuusviestinnässä alimpaan kategoriaan. Voisitteko selvittää asiaa; miksi vastuullinen tuotanto ei ole ollut viestinnässänne esillä? Miksi brändinne on selvityksessä joutunut viimeiseen kategoriaan?

”Pitää paikkansa, että Makia jäi alimpaan kategoriaan viime vuoden Rank A Brand -selvityksessä. Valitettavasti ja valitettavan monen muun suomalaisen brändin kanssa. Yhtäkaikki, otimme siitä oppia nimenomaan vastuullisuusviestintäämme – -.”

”Makia on pitänyt viestinnän kärkenä itse tuotetta, eikä muita asioita, kuten vastuullisuutta, ole haluttu alleviivata. Maailma on kuitenkin muuttumassa ja olemme myös tätä osaa brändistämme viestineet aika ajoin erilaisin postauksin mm. uudelleen käytettävistä RePack-pusseista, joihin kaikki meidän verkkokauppatilaukset pakataan. Emme luokittele itseämme ns. vastuullisten brändien joukkoon, joilla koemme vastuullisuuden olevan osa brändin business plania. Meillä ajattomuus, kestävyys ja laadukkuus kuuluu olennaisesti perusarvoihimme, mutta emme (ainakaan toistaiseksi) ole nostaneet näitä arvoja nimenomaan vastuuullisuuskulmasta meidän markkinointiviestintään. Olemme edelleen melko pieni brändi ja toimija, eikä meillä edes ole ns. viestinnän ammattilaista tai tehtävää yrityksessämme ja siksi viestinnässämme saattaa aika ajoin esiintyä puutteita ja hitautta. Koemme lisäksi, että olemme parantaneet viestintäämme ja lisänneet myös toiminnallisia painotuksia vastuullisuuteen liittyen ja mm. tänä vuonna korvaamme ns. tavallisen puuvillan pääosin luomupuuvillalla, joka ei yksinään pelasta meitä eikä maailmaa, mutta on ehdottomasti askel parempaan suuntaan. Pyrimme kertomaan tuotteistamme sen alkuperän (eli kokoonpanomaan) ja päämateriaalin alkuperän tiedot, niin hyvin kuin me saamme ne selvitettyä meidän toimitusketjustamme. Tänä vuonna tarkoituksenamme on lisätä toimitusketjumme läpinäkyvyyttä ja pureutua muun muassa hiilijalanjäljen laskentaan.”

Mika Martikainen, Makian operatiivinen johtaja

Sama kysymys esitettiin myös Halti Oy:n markkinointipäällikölle Sami Kiiskelle, mutta hän ei ole kommentoinut asiaa.

Teksti: Nelli Sajakoski

Fiktio: Läski kaljurotta pelastaa maailman

Teksti: Heta Ojanperä

Kuvat: Inka Salminen

”Menisit Kuura ahertamaan!” huudahti Kuura Kaljurotan äiti tullessaan aherruksesta kotiin. Kuura makasi mukavassa asennossa pesän nurkassa kuuntelemassa musiikkia ja syömässä paahdettuja mukuloita. Se ei osoittanut reaktiota äitinsä sanoihin, mutta sen rinnassa tiukentui pieni puristava ote, ja hengitys muuttui nopeammaksi. Vasta kolmas kerta tänään, Kuura ajatteli, ja palautti keskittymisensä musiikkiin.

”Taasko Kuura on lorvinut kotona koko päivän?!” huusi Kuuran isä tullessaan ahertamasta kotiin. ”Loisii vain meidän rahoillamme!” isä jatkoi. Neljäs kerta, Kuura laski. Se ei taaskaan reagoinut kommentteihin, mutta rinnan sisällä puristusote kiristyi. Syytökset vanhempien varoilla elämisestä osuivat arkaan paikkaan. Ahertamattomuustuki tuli yhteiskunnalta, eikä Kuura kokenut sen nostamisesta huonoa omaatuntoa. Omat vanhemmat sen sijaan tekivät ylipitkiä päiviä ahertajina. Äiti oli sairastanut burnoutin viimeisen vuoden aikana kerran, isä kolmesti. Vanhemmat eivät aherrukseltaan ehtineet enää käydä ulkona, ja niistä oli tullut aivan kalpeita. Aherrettava oli perheen elättämiseksi, myös Kuuran, sillä ahertamattomuuskorvaus ei riittänyt vuokraan ja ravintoon.

Opiskellessaan Kuura oli huomannut, että kaikki eivät jakaneet samoja arvoja ja tavoitteita elämän suhteen. Joillain oli ollut urapolku selvillä jo peruskoulussa, toiset tähtäsivät yleissivistävään, mutta hyvin aherruttavaan koulutukseen ja loput opettelivat käytännöllisen tutkinnon, kuten tunnelinkaivajan tai ravinnonkerääjän koulutuksen. Kuurasta oli alkanut kesäaherruskokemusten myötä tuntua siltä, että se ei halunnut palkka-ahertaa. Päästyään opiskelemaan yhteisötieteitä ja filosofiaa, se oppi sanoittamaan sisällään kytenyttä epäluuloa yhteisön valtarakenteita kohtaan. Kuura alkoi nähdä ihaillun Kuningattaren yhä enemmän seksistisenä diktaattorina. Kuningatar oli luonut illuusion vapaudesta, jotta muu yhteisö toimisi sen vaurauden kasvattamiseksi ja seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Kuningattarella oli hallussaan pelottava kaljurotta-armeija, jota saatettiin käyttää myös mielenilmausten tukahduttamiseen. 

Osa yhteisön tarvitsemista tuotteista ostettiin halvalla kaukaisemmista kaljurottayhteisöistä, joissa ahertajat joutuivat puurtamaan vielä halvemmalla ja vielä surkeammissa puurtamisoloissa. Tämä oli luonut kilpailuvääristymän ja ahertamattomuutta Kuuran kotiseudulle: aherruspaikoista oli hirveä kilpailu, mistä seurasi laajaa pahoinvointia. Sairaslomia pidettiin yhä enemmän, ja toisaalta ahertamaan tultiin yhä sairaampina. Itsemurhat olivat yleistyneet. Hurja aherrustahti vaati hurjaa kulutusta, mikä aiheutti valtavasti saasteita ja jätettä. Heikentynyt ilmanlaatu oli johtanut hengitystiesairauksien lisääntymiseen ja osa asuinonkaloista oli muutettu kaatopaikoiksi. Kaukaisemmissa kaljurottayhteisöissä vedenpaisumukset olivat alkaneet yleistyä, kun aiemmin ikiroutainen maaperä oli alkanut sulaa. Joitain pakolaisiakin oli tullut. Heistä aherruskykyiset oli integroitu nopeasti yhteiskuntaan, loput jätetty hukkumaan rajojen ulkopuolelle.

Kuura määritteli itsensä luksuskommunistiksi. Se ajatteli, että kaljurotat olivat saavuttaneet sellaisen teknisen kehityksen asteen, että ahertamaan käytettävää aikaa oli mahdollista radikaalisti laskea samalla, kun yleinen elintaso nousisi merkittävästi. Se toteutti ajatusta omassa elämässään kieltäytymällä palkka-aherruksesta, nauttimalla hyvästä ruoasta ja tekemällä musiikkia. Kuura oli keskimääräistä isokokoisempi, ja sitä haukuttiin läskiksi. Kuura kuitenkin tiesi, ettei se ollut epäterveellisen lihava, ja yritti kommenteista huolimatta olla ahdistumatta asiasta. 

Vanhemmat eivät aherrukseltaan ehtineet enää käydä ulkona, ja niistä oli tullut aivan kalpeita

Kokonsa sijaan Kuuraa ahdistivat kommentit laiskuudesta. Julkisen keskustelun sävy, jossa ahertamattomat tuomittiin yhteiskunnan pummeiksi, valvotti sitä usein. Kuurahan kulutti mahdollisimman vähän yhteisön resursseja ja loi paljon merkityksellisyyttä tekemällä musiikkia! Väheksyvät kommentit nakersivat kuitenkin itseluottamusta. Myös taloudelliset seikat ahdistivat Kuuraa: se ei halunnut nojautua vanhempiinsa, vaan halusi muuttaa pois mahdollisimman nopeasti. Toisaalta kaljurottayhteisössä ahertamattomat olivat hyvin heikoilla, sillä avustusten riittäessä juuri ja juuri elämän ylläpitoon mikä tahansa yllättävä meno syöksisi köyhyyteen.

Äidin huuto havahdutti Kuuran ajatuksistaan. Kuura siirtyi keittiöön ja tiedusteli, mistä oli kyse. ”Länsitunnelin ahertajat on jouduttu evakuoimaan, kun tunneli on maan sulamisen myötä täyttynyt vedellä”, äiti vastasi, ”vedenpinta nousee, ja pian koko yhteisömme jää veden alle! Oi voi voi!”

Silloin Kuura sai idean. Se matkusti Länsitunneliin ja näki omin silmin, miten vesi kuohusi ja ryöppysi tunnelista täyttäen tilat nopeasti vedellä. Kuningatar oli linnoittautunut tulvan kestävään bunkkeriin, eivätkä paikallispoliitikot päässeet yhteisymmärrykseen siitä, mitä tehdä. Kyselemättä Kuura hyppäsi veteen ja kauhoi kohti tunnelin suuta. Päästyään aukolle se siirsi itsensä tunnelin suun päälle ja änkesi itsensä aukkoon. Veden ryöppyäminen loppui. Kaljurottayhteisö oli toistaiseksi pelastettu!

Kuura pysyi tunnelin tulppana koko sadekauden ajan. Palattuaan kotiin sitä juhlittiin sankarina, mutta Kuura hyödynsi juhlia sanomansa levittämiseen. Ilmastonmuutos oli vakava uhka koko kaljurottayhteisön eloonjäämisen kannalta: yhteisöä oli muutettava radikaalisti. Syntyi valtava kansanliike, joka tuhosi Kuningattaren ja jakoi sen omaisuuden demokraattisesti. Yhteisön jäsenten seksuaalinen kontrolli lopetettiin. Palkka-aherrusta ei enää pidetty itseisarvona, ja teknologisen kehityksen avulla taattiin hedonismiveganismimätöt jokaiselle. Mahdollisuuksien horisontin avauduttua kaljurotat loivat uusia, upeita yhteisen työn, valmistamisen ja toiminnan muotoja.

Kaljurotta on itäafrikkalainen jyrsijä, joka elää suuren osan elämästään maan alla. Kaljurotta elää muurahaisyhteiskuntia muistuttavissa hierarkkisissa yhteisöissä. Se kestää hurjaa kylmyyttä, hapettomuutta ja kipua, ja sillä on hyvä kasvainten vastustuskyky. Kaljurottayhteisöissä elää muutama vanhempi, suurikokoisempi yksilö, joiden tehtävä on pitää itsensä lihavina ja tukkia sadekauden aikaan onkaloiden suuaukot.

Horoskoopit

Teksti: Anni Takanen

Oinas

Sinua uhkaa keskiverto vaara. Et tule löytämään Kaisasta hyvää istumapaikkaa vähään aikaan. Kannattaa miettiä, olisiko aika siirtyä Tiedekulmalle.

Härkä

Tulevaisuutesi näyttää kovin epävarmalta. Et ole aivan varma siitä, mikä kauramaito oikeastaan on parasta kahvin seassa. Nyt on itsetutkiskelun aika.

Kaksonen

Kohtaat pitkän, tumman muukalaisen, joka vie sinulta jalat alta. Mutta ole varovainen, hän saattaa olla teekkari…

Rapu

Sinua kohtaa suuri onni. Tulet näkemään aivan sairaan söpön koiran metrossa. Ole valmiina snäppäämään siitä.

Leijona

Tulevaisuudessasi näkyy uhka… Mikäli menet Median sitseille, saatat pitää todella nolon puheen jälkiruualla. Toisaalta, tämä uhkaa meitä kaikkia.

Neitsyt

Yltäkylläisyyden aika on koittanut. Näen tulevaisuudessasi runsaasti Unicafen jalapenonugetteja.

Vaaka

Tulevaisuutesi näyttää epävakaalta. Pekka Sauri alkaa pian seuraamaan sinua Twitterissä, mutta onnesi ei kestä pitkään…

Skorpioni

Lievää epämukavuutta tiedossa. Tulet myöhästymään raitiovaunuista tavallistakin enemmän. Varsinkin silloin, kun sataa.

Jousimies

Kevät on sinulle hienoa aikaa. Mikäli et vielä ole käynyt Julkisuus ja demokratia -kurssia, kannattaa tehdä se nyt arvosanasi saattaa yllättää sinut…

Kauris

On toiminnan aika. Yläkerran naapurisi päättää aloittaa uran muusikkona. Kostoksi sinun kannattaa aloittaa oma säkkipilliharrastus.

Vesimies

Voi ei… Se henkilö, kenen Netflix-tiliä käytät, lopettaa tilauksensa. Kun tilaat itsellesi omaa suoratoistopalvelua (niin kuin oikea aikuinen), sinun kannattaa pohtia, olisiko HBO kuitenkin järkevämpi sijoitus kuin Netflix. (Tämä kirjoitus ei ole mainos.)

Kalat

Pieni onnenkantamoinen kohtaa sinut. Lempituotteesi Lidlin paistopisteellä tulee alennukseen.

Kuvat: kinuskikissa.fi ja peda.net.

Perunalaatikosta ja perinteiden kuormittavuudesta

Teksti: Emma Viitanen Kuvitus: Anni Takanen

Viimeisin jouluni oli todella kummallinen. Ellun Kanat toteaisivat, että suorastaan ”saatanallinen ralli”. 

Vietimme joulua kolmistaan äitini ja isäni kanssa. Tavoitteena oli viettää rento päivä perinteisellä kaavalla: katsoa joulurauhan julistus, syödä hyvin, ulkoilla ja saunoa. Ihan rauhassa, ei mitään ylimääräistä häslinkiä. 

Eihän siitä mitään tullut. 

Ulkoilu jäi välistä, kun stressasimme sitä, että imeltyykö perunalaatikko kunnolla. Lohta piti valmistaa niin monella eri tavalla, että saunaan ehdittiin vasta myöhään yöllä. Väsytti, mutta pitihän joulusaunassa nyt käydä. Se on perinne! Joulu kului käytännössä keittiössä säheltäen ja kelloa katsoen; koko ajan piti pohtia, että riittääkö aika kaikkeen. Jossain vaiheessa huomasimme siirtyneemme minuuttiaikatauluun: jos ruoka on valmista tunnin päästä, ehdimme olla vartin ulkona. Ei muuten ehditty.

Sama kaava toistuu monen juhlan yhteydessä. Perinteistä tuntuu tulleen pitkälti suorituksia, ja mitä enemmän niitä ehtii toteuttaa, sen parempi. 

Vappuna pitää järjestää brunssi, tehdä munkkeja, mennä katsomaan Mantan lakitusta ja lähteä Ullanlinnanmäelle elämänsä krapulassa – vaikka sataisi kaatamalla. Opiskelijakavereiden hokema ”vappu on kovaa suorittamista” -mantra pitää todellakin paikkansa. Juhannuksena tulee epäonnistunut olo, jos ei lähde mökille. Perinteet kunniaan. Itsenäisyyspäivänä kuuluu katsoa Tuntematon sotilas sekä Linnan juhlat. Joulu huipentaa vuoden perinnerupeaman, heittäen kaikkensa antaneen juhlijan pariksi päiväksi sängyn pohjalle toteamaan, että kohta on uusi vuosi ja pitää varmaan alkaa etsimään varaston perimmäisestä nurkasta tinaa ja hankkia kaupasta Karjala Takaisin Heti -ilotulite. Silläkin uhalla, että molemmat perinteet ovat terveydelle haitallisia ja aikansa eläneitä. Huh.

Perinteiden tarkoitus on luoda jatkuvuuden ja kuuluvuuden tunnetta. Usein se toimii: pakko myöntää, että tuleehan sitä Mantan lakitusta seuratessa aika siisti fiilis. Mutta selviäisinkö ilman tätä elämystä? Vastaus on aika yksinkertainen: taatusti hyvin. Ehkä joskus tuntuisi hyvältä hengähtää vähän. 

Siksi onkin hassua, että kaikesta huolimatta kummastelen heitä, jotka poikkeavat perinteistä. Kun ystäväni kertoi minulle muutama vuosi sitten viettävänsä joulua yksin, koska ei jaksa kaikkea hössötystä sen ympärillä, hämmästyin suuresti. Onkohan hän nyt ihan varma? Selviääkö hän? Pitäisikö minun kutsua hänet meille? Mitä joulu muka on ilman perunalaatikkoa?

Varmaan aika jees, perunalaatikko ei ole edes kovin hyvää. Rentoutuminen taas on ihan tosi mukavaa.

Työ muiden joukossa

Mitä on seksityö? Onko se edes laillista? Groteski tapasi seksityöntekijöitä ja kyseli heiltä alasta, josta harva puhuu avoimesti ja vielä harvempi omalla nimellään. Miksi seksityöstä on vieläkin niin vaikea puhua?

Teksti: Emilia Tiainen Kuvitus: Juulia Jokinen

Seksityöllä on monta määritelmää. Osa seksi- ja erotiikka-alalla työskentelevistä katsoo seksityöksi kaiken strippaamisesta asiakkaiden panemiseen. Silloin seksityö on kattotermi, jolla viitataan muun muassa pornoteollisuuteen, eroottisiin tanssijoihin, escort-palveluihin ja prostituutioon. Osalle alan toimijoista on tärkeää erottaa esimerkiksi tanssijana toimiminen niin sanotusta full service -seksityöstä. 

Tässä artikkelissa seksityö viittaa erityisesti full service -työhön eli prostituutioon. Seksityö on terminä parempi, sillä se on neutraali ja sisältää alan ymmärtämisen kannalta tärkeän asian: sanan työ

Maailman vanhin ammatti vai naisiin kohdistuvaa väkivaltaa? 

Monen ensimmäinen reaktio kysyttäessä seksityöstä on huoli ihmiskaupasta ja pakkotyöstä. Keskustelua määrittää usein ajatus uhrista. Käsite tuo mieleen ajatuksia hyväksikäytöstä, väkivallasta ja vallankäytöstä, uhrista, objektista ja pakosta. Seksityöntekijöiden oma ääni jää kuitenkin usein keskustelussa kuulumattomiin.

Seksiä kaksi ja puoli vuotta myynyt Henna on miettinyt paljon sitä, onko hän päätynyt alalle pakon kautta. Hän on transnainen, joka maksoi seksityöllään transitionsa ulkomailla. Sieltä hän päätyi hakemaan apua kohdattuaan transfobisia asenteita hoitavalta lääkäriltä. 

“Olen jonkin verran pyöritellyt sitä vapaaehtoisuusaspektia. Periaatteessa en ollut vapaaehtoinen, vaan yhteiskunta pakotti siihen. Olisin voinut jäädä sinne transpolille ja jonottaisin varmaan vieläkin, mutta se olisi vaatinut paljon. Ensimmäisenä multa kysyttiin, että tykkäänkö leipoa pullaa ja seuraavaksi, että käytänkö seksikkäitä alusvaatteita. Lääkärin tapaamisen jälkeen masennuin. Ajattelin, että mähän kuolen sinne. Nyt prosessi on käytännössä maksettu ja lähden mielelläni muualle. Kirja sulkeutuu nyt.” 

Seksityössä en ole koskaan kohdannut fyysistä väkivaltaa.

Henna muutti lokakuun lopussa Hollantiin. Vaikka pakottavaa tarvetta jatkaa seksityötä ei enää ole, hän haluaa silti pysyä alalla. “Mut potkittiin pois Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä hoitajan töistä, kun aloin kyselemään oikeuksieni perään transnaisena. Lisäksi hoitajana päälleni on syljetty ja mua on lyöty niin kovaa, että hampaani lohkesi. Sen sijaan seksityössä en ole koskaan kohdannut fyysistä väkivaltaa. Siinä mä olen kontrollissa ja päätän itse, kenelle, milloin ja mitä teen.”

”Ja kun yksi näkökulma näkee mut uhrina, niin kyllä musta tuntuu, että olen itse se, joka niissä tilanteissa käyttää valtaa”, Henna kertoo. “Kerran mut on ryöstetty, mutta hänkin varoi koskemasta fyysisesti. Viron puolella keikkaa tehdessäni on tullut tekstarilla tappouhkauksia. Suomessa on useimmin kyse transfobisesta, henkisestä väkivallasta, joka jättää jäljet.”

“Toinen syy jatkamiselle on yhteisöllisyys. Missään muualla en ole kohdannut sellaisia ihmisiä, jotka hyväksyisivät mut tällaisena kuin olen. Minne tahansa menenkin, aina löytyy seksityöaktiiveja, jotka ovat valmiina auttamaan, tai jos ei muuta, niin ainakin tarjoamaan kupin kahvia.”

Kolmas syy jatkamiselle on hyvä toimeentulo. “Raha tietysti lisää vapautta. Jos puolen tunnin keikka vastaa kahdeksan tunnin työpäivää hoitajana, niin mulle jää aika paljon vapaa-aikaa käytettäväksi”, Henna naurahtaa. 

Lainsäädäntö hankaloittaa yhteistyötä

On mahdotonta arvioida, kuinka suuri osa Suomessa toimivista seksityöntekijöistä tekee pakkotyötä. Ei myöskään ole olemassa tietoa siitä, kuinka paljon seksityöntekijöitä Suomessa on. 

Kysymys parituksen uhreista on monimutkainen: “Paritus on toki ongelmallista, mutta sillä on väliä, mitä parittamisella tarkoitetaan”, selventää Tiia Forsström, joka on ollut alalla viitisen vuotta. Hän lähti alalle uteliaisuuttaan ja toteuttaakseen omaa seksuaalisuuttaan. “Paritus tarkoittaa sitä, että joku hyötyy toisen seksityöstä ilman, että se on seksityöntekijän edun mukaista. Tosiasiassa esimerkiksi meillä Suomessa paritus kriminalisoidaan kuitenkin sellaisella pykälällä, joka estää mua palkkaamasta henkilöä vastaamaan puhelimeen mun puolesta. En voi auttaa ketään kollegaani hankkimaan asiakkaita. En voi vuokrata työtilaani eteenpäin kollegoille, koska hyötyisin siitä rahallisesti. Eli se, onko mukana jotain paritukseksi tulkittavaa asetelmaa jonkun seksityössä ei vielä kerro, onko se reilua tai vapaaehtoista vai ei.”

Parituslainsäädännön on tarkoitus suojella ihmiskaupan ja pakkotyön uhreja. Parituspykälän lisäksi Forsströmin mielestä lainsäädännöstä löytyy keinoja puuttua pakkoon, vaikka paritusta koskevasta laista luovuttaisiin. “Väkivalta ja seksuaalisiin tekoihin painostaminen on kielletty rikoslaissa. Ihmiskaupan uhrien tunnistaminen on mahdollista, vaikka rikoksen uhriksi joutunut ei välttämättä tunnista sitä itse helposti. On paljon harmaata aluetta. Tämä on pääargumentti sille, miksi tähän pitäisi alkaa suhtautumaan työnä töiden joukossa. Se parituspykälä on moraalinen jäännös ajalta, jolloin ajateltiin, ettei seksityö ole työtä.”

Tähän pitäisi alkaa suhtautumaan työnä työn joukossa.

Myös Henna suhtautuu kriittisesti paritusta koskevaan lainsäädäntöön: “Yksi isoimmista syistä, miksi lähden Hollantiin on nimenomaan turvallisuus. Jos Suomessa ei olisi tällaista parituspykälää, niin jäisin mahdollisesti tänne. Jos saisi vuokrata jonkun toisen kanssa asunnon, asua siellä ja tehdä töitä yhdessä, niin jäisin ja maksaisin veroni Suomeen. Nyt meitä todennäköisesti syytettäisiin parituksesta. Lähinnä se parituslainsäädäntö pitäisi mun mielestä avata.”

Stigmaa, tasa-arvoa ja emotionaalista työtä

Seksipalveluiden myymisen oikeutuksesta käydään jatkuvasti keskustelua. Seksityöntekijän tulee maksaa veroja, mutta mainostaminen tai järjestäytyminen on tehty hankalaksi. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten seksityötä ei kohdella työnä. “Työ tarkoittaa jotain, mitä aikuinen ihminen tekee hankkiakseen elantonsa. Se ei välttämättä ole aina kivaa, mutta se on silti vapaaehtoista. Työssä pitäisi saada jotkut järkevät työehdot ja -olot, mahdollisuus järjestäytyä, tehdä sopimuksia ja hakea töitä. Silloin kokonaisuus olisi selvä”, Forsström sanoo. 

Seksin kaupallisuuden ongelmallisuus ja stigmatisointi liittyy molempien naisten mielestä laajempaan keskusteluun seksuaalisuudesta. ”Ajattelen, että stigmatonta tilannetta on mahdotonta kuvitella ilman, että suhtautuminen naisten seksuaaliseen aktiivisuuteen muuttuu. Voidaan puhua laajemmasta huorastigmasta kaupallisen seksin ulkopuolella. Tänäkään päivänä, vaikka meillä on paljon enemmän tilaa ja naiset saavat puhua seksistä ja käydä erotiikkaliikkeissä ostamassa dildoja, aktiivisen seksuaalisen halun stigma ei ole lähtenyt mihinkään”, toteaa Forsström. Toisessa työssään seksuaaliterapeuttina hän näkee ilmiötä jatkuvasti.

Sukupuolikysymys vaikuttaa myös toisella tavalla: “Koko stigmasta ei päästä eroon ennen kuin uskalletaan tunnustaa myös se tosiasia, että tämä on ainoita aloja, jossa nainen tienaa enemmän kuin mies. Kautta aikojen seksityö on ollut ala, jonka kautta naiset ovat saavuttaneet sellaista itsenäisyyttä, joka ei olisi muuten ollut mahdollista. Ja totta helvetissä se vituttaa osaa jengistä!”

Ihmiset luulevat, ettei seksi- ja erotiikka-alalla tehdä mitään eettistä harkintaa.

Seksityö on osittain myös emotionaalista työtä. Osa alalla toimivista tarjoaa perinteisten panemispalveluiden lisäksi myös esimerkiksi girlfriend experience -palveluita, joissa fokus on hellimisessä ja läheisyydessä. Tämä on yksi asia, joka vaikeuttaa seksityön hyväksymistä työksi. Forsströmin mukaan seksityöntekijän emotionaalisessa läsnäolossa ei ole kyse mistään sen kummallisemmasta kuin vaikkapa psykoterapeutin emotionaalisessa läsnäolossa. Molemmissa tilanteissa ammattilainen on asiakasta varten, ei toteuttamassa omia tarpeitaan. 

Tunteisiin ja läheisyyteen liittyvien palveluiden kaupallisuus inhottaa ajatuksena vähintään yhtä monia kuin pelkän mekaanisen yhdynnän kaupallisuus. “Tiedän, että se liittyy osittain siihen stigmaan. Ihmiset luulevat, ettei seksi- ja erotiikka-alalla tehdä mitään eettistä harkintaa. Että tämä on pelkkää rahanhimoista nussimista. Totta kai se häiritsee, jos lähtökohtana on ajatus kouluttamattomasta, itsekkäästä bimbosta, joka ei pysty mihinkään muuhun ja joka näyttelee olevansa emotionaalisesti läsnä toiselle”, Forsström kertoo. 

“Miksi jokin asia, mitä voin tehdä ilmaiseksi muuttuu pahaksi ja vääräksi, jos pyydän siitä rahaa?” pohtii Henna. “Tämä on työ, joka käytännössä pelasti henkeni, enhän mä sitä voi hävetä. Olen nyt elossa ja tyytyväinen lopputulokseen. Ei mua kiinnosta enää se stigma. Transsukupuolisena tuntuu tosi oudolta ensin tulla ulos yhdestä kaapista ja mennä heti takaisin seksityön kanssa. En enää halua sitä, olin monta kymmentä vuotta kaapissa. En ole menossa enää takaisin.” 

Kohti kriminalisointia?

Seksityöhön liittyvään stigmaan vaikuttaa valtion asenne seksityötä kohtaan. Ruotsissa seksin ostaminen kriminalisoitiin kokonaan vuonna 1999 ensimmäisenä maana Euroopassa. Ruotsin malli levisi ensin Norjaan ja Irlantiin sekä myöhemmin Ranskaan. Poliittinen keskustelu Suomessa on Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppisen mukaan pyörinyt pitkään nimenomaan kriminalisoinnin ympärillä. 

Pro-tukipiste on seksi- ja erotiikka-alalla toimivien ihmisten oikeuksia korostava sosiaali- ja terveysalan järjestö. Järjestö on poikkeuksellinen globaalissa mittakaavassa, sillä se ei tarjoa ainoastaan lopettamiseen kannustavia palveluita, vaan auttaa myös niitä seksityöntekijöitä, joilla ei ole aikomusta tai halua lopettaa seksityötä. 

Kun Kauppinen luki Ylen uutisen Ruotsin seksityön kriminalisoinnin juhlavuodesta, hän ihmetteli, kuinka eri kokemus asioista voi olla. “Se yhteiskunta, jonka osa seksityöntekijä on, juhlii tämän pahoinvointia ja haluaa viedä sen maailmalle. Harvoin on todistajana kahdessa näin eri maailmassa. Kaikki valta oli juhlijoiden puolella: valta kertoa, että tämä on hyvä. Niillä, joille se on katastrofaalista, ei ollut mitään valtaa. Viestintä saadaan tehokkaasti laulamaan sitä säveltä.“ 

Kauppisen mukaan viime syksynä järjestetystä ruotsalaisten seksityöntekijöiden omasta seminaarista ei yksikään tiedotusväline Ruotsissa kirjoittanut mitään. ”Tutkijat eivät uskaltaneet tulla seminaariin, sillä pelkäsivät sen negatiivisia seurauksia omalle asemalleen ja työlleen.”

Vaikka Ruotsissa kerrotaan menestystarinaa prostituution kitkemisestä, seksityöntekijöiden asema jäi lainsäädännön jälkeen. Kun seksityö kriminalisoitiin, se ei todellisuudessa lakannut olemasta, vaan siirtyi piiloon yhteiskunnan varjoihin. Seksityöntekijän identiteetin paljastuessa hän saattaa menettää lapsensa tai asuntonsa ja joutua kadulle. Vaikka seksityö on viranomaisten mukaan vähentynyt, parittaminen ja ihmiskauppa ovat yhä suuremmassa roolissa. Väkivaltaa esiintyy. 

Asenne seksityötä kohtaan on Ruotsissa vihamielinen. Vuonna 2010 Jonas Trolle Ruotsin poliisista kertoi BBC:lle näkemyksiään seksityöntekijöiden asemasta: “Prostituoituna olemisen kuuluisi olla vaikeaa yhteiskunnassamme. Vaikka emme laitakaan prostituoituja vankilaan, teemme heidän elämästään vaikeaa.”

Kauppisen mukaan Ruotsissa elää vahva käsitys siitä, että seksityö on yksiselitteisesti naiseen kohdistuvaa väkivaltaa. “Jossain vaiheessa vallitsi sellainen väärän tietoisuuden teoria: jos ihminen väittää olevansa ihan ok, se johtuu vain siitä, ettei hän ymmärrä omaa kurjuuttaan. Nämä ovat rakenteellisia valtaongelmia: kuka määrittelee ja kenen ymmärrys on tärkeää. Pitäisi mennä osallisuuden suuntaan, jossa seksityöntekijöiden oma ääni tulisi yhtä tärkeäksi kuin muidenkin.”

Seksityöläisten ääni ei pääse Kauppisen mukaan Suomessa yhtä hyvin kuuluviin kuin monissa muissa maissa. ”Pohjoismaista puhutaan aina tasa-arvon ja ihmisoikeuksien mallimaina, mutta jos ajatellaan marginaaliryhmiä, niin kyllä se välillä ihmetyttää, että meillä on edelleen seminaareja, joissa puhutaan ‘niistä’. Pohjoismaiden ulkopuolella ollaan totuttu siihen, että ihmiset itse tuovat oman näkökulmansa keskusteluun.”

“Tuntuu todella oudolta osallistua sellaisiin keskusteluihin, joissa on korkeintaan yksi ‘kokemusasiantuntija’. Ajatellaan, että kohderyhmää on kuultu, jos on kuultu yhtä sen edustajaa. On aivan eri asia puhua silloin, kun esimerkiksi puolet yleisöstä kuuluu siihen ryhmään. Toivoisin, että Pohjoismaissa ihmiset kokisivat osallistumisen turvalliseksi”, Kauppinen kertoo. 

Tämä on työ, joka käytännössä pelasti henkeni, enhän mä sitä voi hävetä.

Myös Tiia Forsström sekä Henna haluaisivat seksityöntekijöiden ääntä kuuluviin. Osittain tätä varten on vuonna 2018 perustettu seksityöntekijöille tarkoitettu verkosto FTS Finland, jonka kirjainyhdistelmä tulee sanoista fair trade sexwork. Järjestäytyminen voi olla tarpeellista, sillä seksityöntekijöiden olosuhteisiin vaikuttavat poliittiset asenteet ja muutokset. 

Viimeaikaisesta kehityksestä kertoo muun muassa se, että Naisjärjestöjen Keskusliitto julkaisi yhdessä Monika-Naiset liiton kanssa viime marraskuussa kannanoton, jossa vaadittiin hallitukselta tehokkaita toimia ihmiskaupan kitkemiseksi. Yksi vaadittu toimenpide oli seksin ostamisen täysi kriminalisointi. 

“Keskustelu myös muista mahdollisuuksista pitäisi nostaa pöydälle. Jatkuva kriminalisoinnin lisääminen ei näytä tuottavan sitä ratkaisua, mitä yhteiskunta on hakenut. Olen hämmentynyt siitä, kuinka kriminalisoinnin lisäämiseen uskotaan”, Kauppinen pohtii. 

Vaikka Suomessa seksin myyminen ja ostaminen on ainakin toistaiseksi laillista, rakenteet eivät ole yksiselitteisiä. “Lainsäädäntö on helposti tunnistettava rakenne, mutta ihan yhtä paljon vaikuttaa se, kuinka lakia tulkitaan. Ulkomaalaislain pykälä 148 mahdollistaa EU:n ulkopuolelta tulevien maahanpääsyn estämisen ja maasta poistamisen niissä tapauksissa, joissa yksilön edes epäillään myyvän seksiä. Tämä ei vaadi minkäänlaisia ihmiskauppaepäilyjä.” 

“Ihmiskauppalaki edellyttää, että olemme hereillä asian suhteen, mutta ulkomaalaislain pykälä pelottaa niitä ihmisiä, joilla on riski joutua hyvin vakavan rikoksen uhreiksi Suomessa. Jos heidät raiskataan tai pahoinpidellään, heillä on korkea kynnys tehdä viranomaisilmoitus, sillä he pelkäävät pykälää ja sen suomia mahdollisuuksia maasta poistamiseen. Vaikka pykälää ei aina sovellettaisikaan, mahdollisuus siihen on olemassa. Ja tämä riittää pelon herättämiseksi. Maahantulleille seksityöntekijöille saattaa olla vakavampi asia tulla karkoitetuksi kuin joutua seksuaalisen väkivallan uhriksi”, Kauppinen kertoo.  

Jokaisella on omat rajansa 

Kuten seksissä ylipäänsä, seksityössä omien rajojen tunnistaminen ja niiden sanoittaminen ääneen on erityisen tärkeää. “Tällä kentällä on muutama sellainen kirjoittamaton sääntö, joista kaikki ovat samaa mieltä ja jotka toimivat lähtökohtina. Yksi niistä on se, että tekemisistä ja rajoista sovitaan eksplisiittisesti. Se tietysti erottaa maksullisen seksin edukseen melkein mistä tahansa muusta tilanteesta. On sovittu alku- ja loppuaika sekä kerrotaan, mistä tykätään ja mistä ei. Sekä palveluntarjoaja että -ostaja kertovat rajansa ja toiveensa”, Forsström kertoo. 

“Omia rajojani on yritetty rikkoa tosi vähän, mutta olen tässäkin kohtaa monella tavalla etuoikeutettu. Lähdin alalle hyvin aikuisella iällä ja tilanne olisi ollut ihan eri, jos olisin ollut vaikka parikymppinen. Mulla on kuitenkin kollegoja, jotka saattavat joustaa omista rajoistaan, koska niillä on sellainen alitajuinen pelko, että jos niin ei tee, siitä seuraa uhkaava tilanne.” 

Myös Henna on miettinyt rajojaan: “Koska en pitänyt itseäni seksityöntekijänä ensimmäiseen vuoteen, niin omat rajat olivat ihan hukassa. Se aiheutti sellaisia tilanteita, jotka näin jälkikäteen ajateltuna olisivat olleet vältettävissä. Nykyään sanon pelin poikki.”

Kaikille rajan vetäminen ei ole yhtä helppoa. Taloudellisessa ahdingossa kynnys venyttää omia rajojaan on todennäköisesti huomattavasti matalampi. Sama koskee esimerkiksi asiakkaiden valintaa.

Syitä palveluiden ostamiselle on yhtä monta kuin on ostajia.

Vaikka seksityö integroitaisiin täysin osaksi yhteiskuntaa, on se poikkeuksellinen ala. Seksityön säännöt ja ehdot voisivat olla haastavia kirjoittaa auki, mutta se ei Forsströmin mielestä ole syy olla tekemättä niin. “Poikkeaahan tämä monesta, mutta niin poikkeaa aivokirurgiakin. Kun puhutaan seksuaalisuuden kanssa työskentelystä, ei sitä voida täysin verrata mihinkään muuhun alaan. Silloin puhutaan hyvin intiimeistä, arkaluontoisista, emotionaalisista, kehollisista kokonaisuuksista.”

Raha ja seksin kaupallisuus eivät kuitenkaan tee seksistä vähemmän intiimiä tai henkilökohtaista. Syitä palveluiden ostamiselle on yhtä monta kuin on ostajia. “Osalla aika ei riitä deittailuun ja osalla on ongelmia, joista on vaikea puhua yhden yön hoidolle baarista. Silloin seksityöntekijä on yksi vaihtoehto. Jokaisella on myös fantasioita, joita olisi kiva toteuttaa toisen kanssa, mutta ei välttämättä oman kumppanin”, sanoo Henna. Forsströmin mukaan seksityön tekeminen ei hänestä vähennä seksuaalisuuden merkityksellisyyttä: “Ei ole mitään järkeä tavoitella tilannetta, jossa seksuaalisuus lakkaisi olemasta ihmeellistä. Se nimittäin on ihmeellistä, ihmeellisempää kuin melkein mikään muu!”

Henna ei esiinny jutussa omalla nimellään asian arkaluonteisuuden vuoksi.

————————————————–