Televisio menee someen

Kaikki tietävät, että kirjoitettu journalismi on kokenut kovia. Se on jo aikapäivää sitten seurannut yleisöään printistä verkkoon ja yhä eteenpäin mobiiliin. Myös draamasarjat ovat käyneet läpi saman elinkaaren, kun television parhaasta katseluajasta ollaan siirrytty suoratoistopalvelujen kautta jälleen puhelimen ruudulle. Instagram Stories -draamojen suuri suosio puhututtaa.

TEKSTI Rosa Lehtokari KUVITUS Roosa Kontiokari

NOPEUS, VISUAALISUUS JA sitoutumattomuus aikaan ja paikkaan – sitä kaikkea ovat Instagram Stories -formaatissa toteutetut draamasarjat. Suomessa suosituimmiksi näistä on noussut Karma, Instagramissa julkaistu Whatsapp-draama Pientä säätöä, sekä kahdeksalla eri Instagram-tilillä sekä Yle Areenassa pyörivä Goals. Muualla maailmassa tätä on toki tehty menestynein tuloksin jo ennen Suomea. Ilmiö on monen muun villityksen tavoin lähtöisin Yhdysvalloista, jossa useat eri mediatoimijat ovat tarttuneet ideaan.

Miksi kukaan haluaisi seurata käsikirjoitettua draamaa, jonka postaukset pysyvät Storiesissa vain 24 tunnin ajan? Entä, jos ei muista katsoa päivän jaksoa ennen, kuin se häviää? Instagram-draamat tuovat niin helppoutta kuin haasteita sarjojen katsomiselle. On selvää, että konsepti on niin uusi, että se vaatii totuttelua – etenkin kun esimerkiksi Ylen Goals -draamassa on seurattava kahdeksan eri päähenkilön Instagram-tiliä, jos haluaa pysyä juonessa mukana.

Luultavasti Instagram-draama konseptina on ilmiö, joka koskee myös mitä tahansa muuta median kuluttamista – kun yleisö ei enää tule median luo, on median mentävä sinne, missä yleisö on. On kiinnostavaa nähdä, onko kyseessä vain kokeiluksi jäävä lyhyt draamasarjojen trendi, vai onko Stories tullut draamojen alustana jäädäkseen.

Tutkimus todistaa, että konsepti toimii

Media-alan tutkimussäätiö teki Pientä säätöä -draamasta tutkimuksen, jonka mukaan kyseessä oli onnistunut Suomen ensimmäinen chatfiction-formaatin draamasarja. Pientä säätöä on Whatsapp-keskustelujen näyttötallennuksina toteutettu draama, joka julkaistiin Demi-lehden Instagram-tilin Storiesissa (@demilehti).

A-lehtien Hanna Kännön ja Anni Lintulan kokoaman tutkimusraportin mukaan nuoret saa sitoutettua tarinoihin, jotka tarjotaan oikeanlaisissa kanavissa, oikeaan aikaan ja nuorelle yleisölle luontevalla tavalla.

Tyttöjen tosielämän draama tapahtuu puhelimen keskustelusovelluksissa, joten on luonnollista tehdä myös fiktiota samoille alustoille”, kertoo tutkimuksen raportti.

17-vuotias tutkimukseen haastateltu samaistuu Pientä säätöä -draamaan. ”Mekin usein kaveriporukassamme kerromme Whatsapissa, mitä ympärillä tapahtuu, ja onko niin sanotusti draamaa käynnissä paikkakunnalla tai lähialueella”, hän kommentoi raportissa.

Instagramissa sisältö on lähempänä yleisöään

Instagram Stories -draamojen suosio perustuu siis osin aitouteen ja samaistuttavuuteen. Nuori yleisö kaipaa draamalta vertaisiaan – ei auta, jos nuorista päähenkilöistä paistaa läpi, että käsikirjoittajina ovat nuoruutensa 80-luvulla eläneet aikuiset, joiden käsitys kohderyhmästä ei kohtaa todellisuuden kanssa. Epäaitous ja väkisin yrittäminen huomataan heti.

Mikä tarve televisiolla on mennä Instagramiin? Stories-ominaisuuteen toki on melko kevyttä tuottaa draamasarjaa – ainakaan Suomessa ei vielä ole nähty kyseisen konseptin draamoja, jotka olisi tehty raskaasti monikameratuotantoina studioineen ja valaistuksineen. Ehkä formaatin suosio perustuukin juuri siihen, että yleisö on tottunut jo itseään etukameralla kuvaaviin sosiaalisen median vaikuttajiin, jolloin on luontevaa tehdä myös draama samalla formaatilla.

Jos draamaa halutaan kuluttaa yhä enemmän niin sanotusti nopeana kertakäyttöviihteenä, on kiinnostavaa nähdä, haluaako tämä sama yleisö tulevaisuudessa katsoa lainkaan pitkiä monikameratuotantoina tehtyjä elokuvia, saati lukea paksuja kirjoja. Visuaalinen, nopeasti saatavilla oleva viestintä toimii – se tuskin enää vuonna 2018 yllättää ketään.

Draaman tulevaisuus näyttää säästävän aikaa ja rahaa

Nuori yleisö on tunnetusti vaikea ja kiireinen, jolloin on toki luontevaa tehdä sosiaalisessa mediassa myös se, mikä olisi vielä viisi vuotta sitten nähty televisiossa. Tämän päivän median kuluttaja kaipaa helppoutta ja nopeutta myös viihteen kulutuksen saralla. Z-sukupolvi ei rytmitä arkeaan mediatarjonnan mukaan, vaan odottaa, että mediaa voi kuluttaa pitkin päivää tyhjissä hetkissä.

Onko tämä hyvä asia kuluttajan näkökulmasta? Siitä voidaan olla montaa mieltä; keskittymiskyvyn ja esimerkiksi opiskelun tehokkuuden kannalta ei välttämättä. Instagram-draamat ovat usein suunnattu nuorille ihmisille, jotka jo valmiiksi käyttävät sosiaalista mediaa verrattain paljon. Saatavuuden nopeus ja helppous ei aina ole hyvä asia – nopean palkitsemisen kulttuurin leviäminen draamasarjoihin ei todennäköisesti ole hyvä suunta, sillä sen on todettu heikentävän keskittymiskykyä.

Draamojen tuottajien näkökulmasta uusi suunta tuo luultavasti silti rahaa tiskiin. Kun Instagram-draamasarjojen seuraaminen on tehty helpoksi ja niitä on oikeaa televisiota kevyempi toteuttaa, hyppivät sarjojen tuotannot ilosta. Kyseessä on kuitenkin tapa, jolla voi sekä sitouttaa yleisönsä somessa että julkaista sisältönsä yllättävästi ja uudenlaisella tavalla. Ehkäpä Instagram-draamat – tai jotkut sen suuntaiset shortform-videosisällöt – ovat tulleet jäädäkseen.

Ihminen syrjii, tekoäly toistaa

Tekoälykin voi olla ennakkoluuloinen. Tunnettuja esimerkkejä on useampia: Sciendossa julkaistussa tutkimuksessa huomattiin, että Googlessa korkeapalkkaisen työn mainosta näytettiin moninkertaisesti enemmän miehille kuin naisille. Microsoftin chatbot oppi hetkessä rasistiksi ja Googlen kuva-algoritmi “tunnisti” tummaihoiset gorilloiksi. Science-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa taas todettiin, että kone oppi datasta sana-assosiaatioiden mukana ihmismäisiä ennakkoluuloja. Tuntuu vähän ahdistavalta. Eikö tekoälyteknologioista voisi vain, niinku, tehdä intersektionaalisia feministejä?

TEKSTI Ripsa Niemi ja Heidi Puomisto KUVITUS Katri Astala

TEKOÄLY ON NYT joku pöhinän aihe ja asia, josta ainakin pitäisi olla kiinnostunut. Tiivistettynä junaan nyt hyppääville: algoritmit, jotka hyödyntävät tekoälyä, ovat sairaan nopeita ja sairaan tehokkaita. Ne voivat käydä läpi niin paljon dataa sellaisessa vilauksessa, että vastaus kysymykseen, johon ennen meni jopa vuosikymmeniä vastata, voidaan saada jopa sekunneissa.

Aiemmin automatisoitiin päässälaskenta, koska sitä ei ollut mitään järkeä jättää ihmisten tehtäväksi. Nyt tekoälyn kyydissä mennään taas etiäppäin.

Mutta siis tekoälyä soveltavissa teknologioissa ei ole kyse tietenkään vain jostain erityisen nopeista laskimista. Ne pystyvät paitsi analysoimaan dataa, myös luomaan uutta. Kun Spotify suosittelee uutta musiikkia, sen algoritmi tekee päätelmän aiemman tiedon pohjalta. Koska kuuntelit Bon Iverin Skinny Loven vuonna 2009 noin 540 kertaa, ohjelma osaa arvella, että voisit pitää tästä uudesta, toisenlaisesta indieulinasta.

Nyt on tietojenkäsittelytieteen professorin Hannu Toivosen sanoin kyse taas vain uusien toimintojen automatisoimisesta. Muutos on merkittävä, mutta ei tee sen enempää dystopioista kuin utopioistakaan totta. Algoritmit pyrkivät yksinkertaisesti automatisoimaan sen, että havaintojen pohjalta tehdään yleistyksiä. Ettei ihmisen tarvitsisi.

MITÄS SITTEN JOS ne yleistykset ovat seksistisiä? Tai vaikka hiukkasen rasistisia, ableistisia tai muuten vähemmistöjä sortavia?

Algoritmien tekemille valinnoille ei saa perusteluja, ja koodi on usein osa liikesalaisuutta. Yksittäinen koodari ei tosin ole tässä kohtaa yhtään paremmassa asemassa – hän saattaa tietää suuntaviivoja jonkin algoritmin toiminnasta, mutta prosessissa on niin paljon ja niin hienovaraisia yksittäisiä askelia, ettei sitä ole mahdollista seurata taaksepäin.

Päätelmän jäljittäminen olisi yksinkertaisesti niin työlästä, ettei sitä käytännössä voida tehdä. Tähän viitataan usein sanomalla, että algoritmit ovat mustia laatikoita emme voi katsoa konepellin alle. Miten yksittäinen ihminen voi puolustaa oikeuksiaan, jos ei voida tietää, millä perusteella hänestä tehdään päätöksiä?

Miten määritellä käsitteet kuten syrjintä tai sukupuoli niin, että konekin ymmärtäisi?

VASTUUN KANTAVAT KUITENKIN aina ihmiset. Jos haluamme reilun tekoälyn, pitää sitä suunnittelevien ihmisten, eli devaajien ja koodarien, intresseissä olla eettisyys.

“Tekoäly näyttää tekijöiltään ja algoritmeja koodaavien organisaatioiden tavoitteilta. Se ei ole yhtään sen parempi tai huonompi kuin sen tekijätkään”, muistuttaa Suomen Tekoälyohjelman etiikka-alatyöryhmän puheenjohtaja ja Saidot.ai:n toimitusjohtaja Meeri Haataja.

It-ala on kuitenkin yhä vahvasti sukupuolittunut. Tivin alkuvuodesta tekemän kyselyyn vastanneiden alan yritysten työvoimasta vain noin 27 prosenttia on naisia. Wired-lehti taas uutisoi elokuussa tekemästään arviosta, jonka mukaan johtavista tekoälytutkijoista naisia on vain noin joka kahdeksas. Näyttääkö tekoäly suurimmaksi osaksi miehiltä?

“Tietynlaisen teknologian kehittäminen on toki valinta, ja tietotekniikassa on aika kauhea sukupuolten epätasapaino”, Aalto-yliopiston professori ja tietotekniikan tutkija Jaakko Lehtinen sanoo.  

“Ei kuitenkaan ole oikein vetää negatiivisia johtopäätöksiä, koska kaikkien tieteentekijöiden motivaatio on tehdä hyvää. He voivat olla siiloutuneita, mutta eivät haluaisi olla”, hän jatkaa. “Siksi se, että keskustellaan avoimesti ja yhdessä eri näkökulmista on tässä hommassa tosi tärkeää.”

PERINTEINEN TAPA LÄHESTYÄ ongelmia on säännellä niitä, niin myös tekoälyn kohdalla. Rajataan mahdollisuutta toimia miten vain ja pienennetään siten epämiellyttävien seurauksien riskiä. Tuttu juttu.

Joidenkin tutkijoiden mielestä tekoälyfirmoja tulisikin säännellä kuten rakennusalaa eiväthän arkkitehdit saa muotoilla kaupunkia taiteellisen visionsa mukaan, vaan he työskentelevät kaupunkisuunnittelijoiden kanssa ja kaavoitusten ja lisenssien rajoissa. Tutkijaryhmä ehdottaa kolmatta osapuolta, jonkinlaista järjestelmiä valvovaa ja sääntelevää elintä.

Suomessa sääntelyä lähestytään nyt alhaalta ylöspäin. Työ- ja elinkeinoministeriön vetämä Tekoälyaika haastaa yrityksiä laatimaan omat tekoälyn eettiset periaatteet. Riittääkö se, jos kaikki eivät halua olla vapaaehtoisesti reiluja?

“Lainsäädäntö on ehdottomasti relevantti vaihtoehto. Tekoälyä on kuitenkin vaikeaa säädellä lailla, sillä se on aiheena niin abstrakti. Lainsäädäntöä tulee pohtia, mutta sääntely ei saa olla hätiköityä”, sanoo hankkeessa vaikuttava Haataja.

Haataja korostaa ongelmien ratkaisemisessa konkretiaa. “Peräänkuulutan konkreettisten ratkaisujen tunnistamista, sillä se vie asioita nopeammin eteenpäin. Mielestäni organisaatioita pitää auttaa ottamaan konkreettisia askeleita kohti eettistä tekoälyä.”

Feministinen teoria ja tekoäly esiintyvät tutkimuskentällä yhdessä nousevissa määrin. Myös monet niistä periaatteista, joita peräänkuulutetaan tekoälyn etiikan kentällä, voidaan ymmärtää feministisinä tai ainakin yhteensopivina feministisen ajattelun kanssa.

Esimerkiksi EU-komissio valmistelee vuoden loppuun mennessä tekoälyn eettisiä linjauksia, jotka perustuvat EU:n ihmisoikeuskirjaan ja The European Group on Ethics in Science and New Technologies -ryhmän (EGE) tekemään raporttiin. EGE:n esittämien perusperiaatteiden mukaan tekoäly ei saa loukata ihmisen luontaista oikeutta kunnioitukseen.  Myös Suomessa valtiovarainministeriön tietopoliittisessa selonteossa todetaan: ”Etenkin datavalintoihin tulee kiinnittää huomiota, etteivät ihmisajattelun vääristymät ja vinoumat kopioidu algoritmeihin.”

Laskeminen automatisoitiin, koska tietokone on yksinkertaisesti tehokkaampi. Voisiko kone olla myös eettisissä valinnoissa ihmistä parempi?

VALTIONVARAINMINISTERIÖ ON OIKEILLA jäljillä, sillä vinoumia ratkoessa katse kääntyy dataan. Juuri data voi saada aikaan sen, että algoritmi ei tunnista tummaihoista ihmiseksi tai naista päteväksi kandidaatiksi kovapalkkaiseen työhön.  

Lehtisen sanoin: emme ole niin kivoja kuin haluaisimme olla. Ronskisti yleistäen: koska maailma on epätasa-arvoisen vino, niin sitä on myös siitä kerätty data. Syrjivän maailman vinoumat opettavat koneenkin syrjimään.

Esimerkiksi kolmea yleisesti käytettyä kasvontunnistusalgoritmia tarkastelleen tutkimuksen mukaan järjestelmän tarkkuus oli huonompi tummien naisten kuin valkoisten miesten kohdalla. Tutkimuksen mukaan pääasiallinen syy sille, että algoritmit eivät osaa tunnistaa eri ihmisryhmiä samalla tavalla, oli opetusdatassa. Kasvontunnistusalgoritmien datassa ei vain ollut tarpeeksi kaikkia sukupuolia ja ihonväriä edustavia esimerkkejä, joiden pohjalta algoritmi olisi voinut oppia.

“Harkitsemattomat datavalinnat voivat luoda uusia vinoumia”, sanoo myös Haataja.

Mainiota! Taas yksi radikaali potentiaali tukahdutettu, sanoisi Brian Winston.

JOTTA PAHIMMAT MOKAT vältettäisiin, tekoälykehittäjien pitäisi valita, kategorisoida ja luokitella dataa paremmin. Feministinen lähestyminen voisi auttaa rekrytointiehdotuksia tekevän algoritmin suunnittelussa valitsemaan, mikä tieto hakijoista on olennaista. Esimerkiksi tieto sukupuolesta tai etnisestä taustasta voidaan poistaa kokonaan algoritmin käyttämästä datasta. Tällaiset datavalinnat ja -luokittelut vaikuttavat suoraan siihen, mitä algoritmi oppii.

Opetusdata lieneekin vinoumien kannalta kriittisin alue. ”En usko, että on mahdollista saada dataa, jolla opettaa koneita, joka ei sisällä biaksia (vinoumia)”, Lehtinen sanoo.

“Datasta ei välttämättä näe päälle, onko se syrjivää vai ei. Esimerkiksi luottopäätöksiä tekevä algoritmi voisi hypoteettisesti ottaa huomioon muuttujina vain tulot, koulutuksen ja postinumeron. Jos kaupunginosat olisivat kuitenkin vahvasti etnisesti eriytyneitä, päätyisi algoritmi todennäköisesti syrjimään etnisyyden perusteella, vaikka se ei olisikaan mukana muuttujana.”

Jotta algoritmi pystyisi olemaan syrjimättä, sille pitäisi pystyä kertomaan tyhjentävästi, mitkä kaikki muuttujat vaikuttavat siihen. Sosiaalisten ongelmien kohdalla puhumme kuitenkin vaikeasti määriteltävistä termeistä. Miten määritellä käsitteet kuten syrjintä tai sukupuoli niin, että konekin ymmärtäisi?

“Meidän ihmisten pitää määritellä, mikä on hyväksyttyä ja mikä ei. Eihän tällaisen määritteleminen ole helppoa, ei ihminen ole sillä tavalla looginen”, Lehtinen sanoo. “Toisaalta, mehän piirrämme hyväksytyn rajaa jatkuvasti lainsäädännössä. Tässä tekoäly tulee mielenkiintoisella tavalla ihmisten tontille.”

“On avoin ja aktiivinen tutkimuskysymys, miten tällaisia biaksia voidaan havaita datasta, ja millä tavalla voidaan muotoilla sellaisia algoritmisia, ohjelmallisia reiluuden määritelmiä.”

Suomessa sääntelyä lähestytään nyt alhaalta ylöspäin. Riittääkö se, jos kaikki eivät halua olla vapaaehtoisesti reiluja?

PALATAANPA IDEAAN TEKOÄLYTEKNOLOGIOIDEN taustalla. Laskeminen automatisoitiin, koska ihminen on erehtyväinen ja tietokone yksinkertaisesti tehokkaampi. Voisiko kone olla myös eettisissä valinnoissa ihmistä parempi?

Ainakin Lehtinen uskoo tekoälyn mahdollisuuteen tuoda esille syrjiviä rakenteita.

“Jos kehittäisimme menetelmän, joka ei todistettavasti syrjisi, voisimme verrata sen tekemiä päätöksiä ihmisten tekemiin. Jos päätöksissä sitten olisi eroja, voisimme saada todistusaineistoa siitä, että ihminen teki syrjivän päätöksen.”

Lehtinen jatkaa: “Jos pystyisimme opettamaan koneelle edes sen, että sukupuolella ei saa olla vaikutusta päätöksiin, niin se voisi pystyä oikeasti tekemään parempia päätöksiä kuin ihminen.”

Ehkä tekoälyn avulla voisimme nähdä enemmän myös itsestämme.

Juttua varten haastateltiin myös opinnoissaan tekoälyn filosofiaan erikoistunutta Otto Sahlgrenia, joka on ollut mukana ROSE-tutkimushankkeessa sekä kehittää parhaillaan Turku AI Societyn kanssa tekoälyn eettisiä ohjeita.

Korpi kaupungissa

Millaista on elää paikassa, jossa ratikkakiskojen sijaan kirskuvat jäät ja jossa ketut ja jänikset ovat jokapäiväisiä vieraita? “Tosi harvahan Helsingissä asuu näin keskellä korpea. Mulle ympäröivä luonto merkitsee ennen kaikkea rauhaa, jota ilman en osaisi olla”, luonnonsuojelualueen tuntumassa asuva Siiri Kiviluoto sanoo. Lähimpään kauppaan täytyy taivaltaa kolmen kilometrin mittainen matka, mutta se ei Kiviluotoa oikeastaan haittaa. “Mut on kasvatettu luonnon kiertokulkua kunnioittaen. Jos meidän pihatielle on satanut yön aikana niin paljon lunta, ettei matkan taittaminen onnistu, sitten mennään kouluun myöhässä”, Kiviluoto kuvailee.

TEKSTI Venla Valtanen KUVAT Jennifer Ahlamaa

KAUPUNGISSA LUONTO MERKITSEE usein jotakin muuta kuin lumisten havumetsien huminaa ja villieläinten kohtaamista. Urbaanissa ympäristössä arkea viheriöittävät esimerkiksi juoksulenkit meren äärellä, partioharrastus ja Meri-Lapin mättäiltä poimitut marjat.

Asfalttiviidakon railoistakin voi kasvaa monenlaisia ruusuja: luontodokumentaristi Petteri Saurio kertoi vuosi sitten Ylen haastattelussa, että kaupunkiluonto osoittautuu usein jopa rikkaammaksi kuin luonto kaupunkien ulkopuolella.

Luonto ei siis onneksi ole piiloutunut maakuntien uumeniin, vaan Stadin sykkeestäkin löytyy monenlaista – onneksi. Lähiluonto on urbaanissa ympäristössä asuvien ihmisten terveydelle, hyvinvoinnille ja viihtymiselle paljon tärkeämpää kuin olemme aiemmin ymmärtäneet.

“Harmaa ja sateinen sää ei estä mua juoksemasta, ehkä päinvastoin. Ilma täyttyy silloin ihanasti hapesta”, kertoo Lotta Kallio lenkkireitillään Eiranrannassa.
Pölyjen pyyhkimistä, sumuttelua ja asettelua oikeisiin paikkoihin. “Huonekasveihin voi lurauttaa vaikka aamukahvin tai vesipullon jämät”, Fedja Kamari vinkkaa.

FEDJA KAMARIN PEIKONLEHTIEN, enkelinsiipien ja muiden kasvien koristama koti kiteyttää oivallisesti sen, ettei luontoa välttämättä tarvitse lähteä metsästämään kaukaa sysimetsistä. Luontosuhdettaan voi lähteä rakentamaan yhtä lailla kuusen kuin ikkunalaudalla hengailevan kaktuksenkin luota. ”Frendit tuovat omia huonekasvejaan tänne hoitoon, koska ne tietävät, että mä osaan hoitaa niitä”, Kamari mainitsee.

Anteeksiantava, helposti innostuva ja herkkä. Näillä sanoilla Kamari kuvailee kasvejaan, joiden biologisten prosessien seuraaminen saa hänet syttymään. “Kun kasvin laittaa toiseen ruukkuun, se vaan jatkaa sen elämää. Se reagoi valoon kasvamalla säteitä kohti. On palkitsevaa huomata, että mun huolenpidolla on oikeasti vaikutusta”, Kamari kuvailee.

Tyyni Kantonen surauttelee fillarillaan ympäri Helsinkiä läpi vuoden. “Ajoin juuri Sipooseen speksimökille”, Kantonen sanoo.
Luonnon voi tuoda likemmäksi esimerkiksi asusteiden avulla. Kreeta Koskijoen näyttävät ruusukorvakorut on tehty suomalaisesta koivusta.

JOSKUS LUONTO SAAPUU kotiin suunnittelemattakin. Anni Mattinen riemastui, kun mummo lähetti hänelle taannoin ämpärillisen mustikoita ja lakkoja bussissa. “Syön mummon marjoja joka aamu puuron kera. Ne muistuttavat Lapin luonnon rauhasta ja kodista”, Mattinen toteaa.  Kamarin tavoin hän koittaa tuoda luonnon lumoa arkeensa pienillä asioilla. Puolukanvarvuista tai havunoksista tehdyt asetelmat rauhoittavat, kun tentit painavat päälle ja keskustan melu tuntuu raskaalta.

Vaaroista ja hiljaisista aarniometsistä voi keskustassa vain haaveilla, mutta luomakunnan kanssa voi kokea yhteyttä vaikkapa tekemällä pieniä tekoja ympäristön parhaaksi: kierrätys, lehtien haravoiminen tai lähiruoan suosiminen auttavat muistamaan, että luonto on lähempänä meitä kuin luulemmekaan.

Usein luonnosta tulee mieleen satumetsä, jossa satakielet livertävät harmonista hymniä ja kaikki näyttäytyy koskemattomana ja puhtaana. Kiinnostavaa kaupunkimaisen ympäristön kannalta onkin se, mitä “oikealla” luonnolla edes tarkoitetaan. ”Ihmiset luulevat viljeltyjen metsien olevan sitä “aitoa ja oikeaa” luontoa. Rivissä kasvavat puut ja muiden kasvuston kerrosten puuttuminen ei kuitenkaan ole luonnollista eikä tue luonnon monimuotoisuutta”, Tyyni Kantonen tuumaa.

Mustikkaa ja lakkaa suoraan Tervolan sydänmailta. “Kaipaan Lapista sekä valoa että pimeyttä. Ne ovat erilaisia täällä Helsingissä”, pohtii Anni Mattinen.
Kuusi vuotta partiota harrastanut Sanni Pohjannoro tietää, miten luonnon helmassa selviää. “Partion ansiosta osaan esimerkiksi tehdä tulen ja majoittua metsässä. En pelkää pimeää tai sitä, että eksyisin”, Pohjannoro toteaa.

KIINNOSTAVAA HAVAINNOITAVAA LÖYTYY, kun vain huomaa katsoa. Sykähdyksen sydänalassa voi saada aikaan auringonsäteiden osuminen merenpintaan, persikkainen aamutaivas tai sisäpihan koivuihin puhkeavat silmut. Usein riittää pelkkä tieto luonnon läsnäolosta, vaikka mitään sanoinkuvaamattoman upeaa ei silmiin osuisikaan. “Lähden stressaantuneena monesti meren äärelle ihan vaan istumaan vähäksi aikaa. Se tyynnyttää mieltä”, Eiranrannassa lenkkeilevä Lotta Kallio sanoo.

Luonnon tyynnyttävää antia todella tarvitaan tässä kiihkeässä ja monimutkaisessa maailmassa. Ilmastoraportin sanoma on, että ilman sitä emme yksinkertaisesti voi elää maapallolla – emme urbaanissa, emmekä maaseutumaisessa ympäristössä.

Talvisin Kiviluoto kävelee koulumatkansa jään yli. Aamun pimeydessä lumen pinnasta kajastavat kaupungin valot, joita kohti on hyvä kulkea luonnon sylistä käsin.

Siiri Kiviluodon kotitalon lähistöllä on suurimmaksi osaksi kesämökkejä – ja metsää. “Jos mulla olisi joskus oma perhe, haluaisin asua tällaisessa paikassa”, hän miettii.

Koe kärsimys

Koe-eläimiä käytetään vuosittain Suomessa kymmeniä tuhansia. Niiden avulla kerätään arvokasta tutkimustietoa. Mutta onko olemassa vaihtoehtoisia menetelmiä? Mihin koe-eläinten käytön oikeutus ylipäänsä perustuu?

TEKSTI Aku Houttu ja Emilia Tiainen KUVAT Paavo Jantunen

ELÄINKOKEET JA NIIDEN oikeutus on yksi peruskoulu-etiikan tyypillisimmistä keskustelunaiheista. Ne herättävät aina kannatusta ja vastustusta. Asiaa harvoin pidetään mustavalkoisena, sillä sitä se ei ole. Eläinkokeet ovat eittämättä osasyy lääketieteen kehitykselle, jonka kautta miljoonien ja taas miljoonien ihmisten ja eläinten henki on pelastunut. Mutta entä ne toiset miljoonat, jotka uhraavat pakotettuina oman elämänsä tieteelle? Onko koe-eläimillä oikeuksia?

Kosmetiikassa eläinkokeiden käyttö kiellettiin EU:n alueella jo vuonna 2004. Sitä ei kuitenkaan ole kielletty lääketieteellisissä kokeissa. Suomessa jokainen uusi lääkeaihio on testattava eläimillä ennen kuin se voi saada luvan kliinisiin kokeisiin. Luonnollisesti eläimiä käytetään tässä yhteydessä myös opetustarkoituksiin. Koe-eläinten käyttöä säätelee niin sanottu 3R-periaate. Se perustuu korvaamiselle, vähentämiselle ja parantamiselle (Replacement, Reducement, Refinement). Eläimiä saa käyttää vain pakon edessä ja niille aiheutuvat haitat tulee minimoida.

Kokeiden suorittamista varten on haettava lupaa erilliseltä hankelupalautakunnalta, joka on valtioneuvoston asettama. Jokainen eläinkoelupahakemus arvioidaan ennakkotietojen perusteella, mutta vain osan onnistuminen arvioidaan jälkikäteen hankkeen päätyttyä. Kuitenkin eläinkokeisiin liittyy valvontaa, josta vastaavat Etelä-Suomen ja Itä-Suomen aluehallintovirastot. Ne valvovat esimerkiksi tiloja ja laitteita koskevien kriteerien täyttymistä. Lisäksi varmistetaan eläimiä hoitavan ja kokeita tekevän henkilökunnan ammattitaito. Tämän lisäksi koe-eläimiä käyttävien tulee pitää kirjaa eläimistä ja niiden käytöstä aluehallintovirastoa varten.

3R-periaatteen turvaamiseksi toimii TOKES eli Tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunta. Oppikirjamaiseen pluralistiseen malliin pohjautuen sen jäsenet tulevat monipuolisista taustoista yhteiskunnan eri aloilta. Neuvottelukuntaan kuuluukin jäseniä esimerkiksi tieteestä, teollisuudesta ja eläinsuojelujärjestöistä.

Erilaisia näkökulmia kokeiden käyttöön ja tarpeellisuuteen löytyy. Eläinten oikeuksien edistämiseksi toimiva kansalaisjärjestö Animalia toimii vahvasti koe-eläinten käytön lopettamiseksi, mistä juontuukin yhdistyksen alkuperäinen nimi Koe-eläinten suojelu ry. Heidän sanomansa on se, että eläinten käyttö kokeissa on ongelmallista. Lääketieteellisessä tarkoituksessa ne ovat usein epätarkkoja eivätkä anna luotettavia tuloksia verrattuna muihin metodeihin. Tämä on näkemys myös tieteessä, ja siksi koe-eläinten käyttö rajoittuukin pitkälti tilanteisiin, joissa vaihtoehtoisia menetelmiä ei voida käyttää.

ELÄINTEN HENKIÄ SÄÄSTÄVIÄ vaihtoehtoisia menetelmiä on olemassa, ja niitä voidaan käyttää usein paremmin tuloksin kuin eläinkokeita. In vitro -tutkimuksessa kokeita voidaan tehdä koeputkissa esimerkiksi kudosviljemillä. Tällöin ei tarvita elävää elimistöä, eli koe-eläintä. Kudoksia kerätään esimerkiksi leikkausten yhteydessä ja kuolleilta. Ihmiskudosten saatavuus on kuitenkin rajoitettua, ja osin kudosviljelytutkimuksessa käytetäänkin kuolleiden eläinten soluja, joita on saatavilla nopeammin.

Ihmisperäisiä solulinjoa on mahdollista tuottaa nopeasti tutkimuskäyttöön viljelemällä, ja niistä tunnetuin on HeLa-solu. Se on peräisin kohdunkaulan syöpään 1950-luvulla kuolleen Henrietta Lacksin kasvaimesta. Mahdollisuuksia on myöskin elävien organismien ulkopuolella. Kemiallisia tai fysikaalisia vaikutuksia voidaan mallintaa tietokoneiden avulla.

Vaihtoehtoisten menetelmien kehittämistä varten on Suomessa perustettu Tampereen yliopiston yhteyteen Finnish Centre for Alternative Methods (FICAM). Se keskittyy ihmissolujen käyttöön perustuvien kudosmenetelmien kehittämiseen ja tiedon jakamiseen. Vaihtoehtoiset menetelmät ovat kuitenkin kehitysvaiheesssa ja todellisuus on se, että eläinkokeisiin joudutaan turvautumaan vielä pitkään.

Mutta entä ne toiset miljoonat, jotka uhraavat pakotettuina oman elämänsä tieteelle?

MUTTA MIKSI ELÄINKOKEET ovat ongelma? Lääketieteen tarkoitukseksi voidaan ajatella ihmishenkien pelastaminen tai ihmisten hyvinvoinnin kasvattaminen. Eikö tämän tarkoituksen nimissä voida perustella, että eläinten käyttäminen on hyväksyttävää? Toisaalta voidaan nähdä, että eläinten hyvinvointi on osa ihmisten hyvinvointia, eikä niitä tule kohdella miten tahansa. Animalia esittää yhdeksi pohjimmaiseksi ristiriidaksi eläinkokeiden käytössä sen, että eläimiä voidaan käyttää kokeissa, koska ne ovat riittävän samanlaisia luotettavan tiedon saamiseksi. Samalla eläimet ovat kuitenkin niin erilaisia, että ne soveltuvat koekäyttöön. Koe-eläinten käyttöön ja eläinten oikeuksiin ylipäänsä liittyykin keskeisesti se, minkälaisen arvon me annamme niille.

Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumissa työskentelevän ja eläinten oikeuksia tutkineen Visa Kurjen mukaan ainakin tuntoisilla eläimillä, kuten hiirillä muttei banaanikärpäsillä, on oikeuksia. Nämä ovat sekä moraalisia että juridisia. Kokeissa eläimillä on moraalisesti oikeus kokea niin vähän kärsimystä kuin mahdollista. Juridisesti oikeudet näkyvät esimerkiksi laissa, joka suojelee tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettäviä eläimiä. Rajatussa mielessä eläin on tämän perusteella oikeussubjekti, kuten ihminen on, eikä vain omaisuutta.

Kurjen mukaan koe-eläinten käytön eettisyyttä voidaan yleisellä tasolla lähestyä kahdesta näkökulmasta, jotka ovat tuttuja yleisemmänkin tason eettisistä pohdinnoista. Eläinkokeita voidaankin tarkastella seurausetiikan mukaan, missä olennaista on koe-eläinten käytöstä saatu hyöty. Jos ihmiselle koituva hyöty on suurempi kuin eläimelle koituva haitta, voidaan sitä pitää hyväksyttävänä.

Velvollisuusetiikan mukaan eläimiä taas on kohdeltava päämäärinä itsessään, eikä siis vain välineenä suurempaan hyötyyn. Mikäli eläimet lasketaan verrannollisiksi ihmisten kanssa, niitä ei tiukasti velvollisuusetiikan mukaan ajateltuna tule käyttää kokeissa. Tästä on kuitenkin mahdollista poiketa, jos eläimet jollain tavalla hyötyisivät itsekin kokeista. Tällaisia tilanteita voisi olla esimerkiksi hoidon kehitys sairauksiin, jotka vaivaavat eläimiä. Kurki mainitsee tämän olevan radikaali näkemys, jolle kuitenkin löytyy kannatusta. Tyypillistä on näiden eettisten näkemysten yhdistämiseen pyrkiminen.

Kurjen mukaan käytännöllisemmälle tasolle siirryttäessä koe-eläinten käyttöä koskevat eettiset kysymykset voidaan jakaa ainakin kolmeen ryhmään. Ensimmäiseksi voidaan pohtia käyttöä kosmetiikkateollisuudessa. Kurki päätyy vastaamaan tähän samoin kuin Euroopan Unioni: eläinkokeiden käyttö ei ole hyväksyttävää kosmetiikkateollisuudessa, sillä jos niiden turvallisuudesta ei ole varmuutta ilman testaamista, ei kyseisiä tuotteita pitäisi valmistaa ollenkaan.Toiseen ryhmään voidaan voidaan laskea koe-eläinten käyttö tutkimuksissa, joista ei ole odotettavissa selkeää ja konkreettista hyötyä. Kyseessä voi olla esimerkiksi opetuskäyttö tai perustutkimus, jolla ei ole spesifejä päämääriä. Kurki pitää tätä vaikeana kysymyksenä. Yleisesti tämänkaltaiselle käytölle löytyy puolustusta, sillä perustutkimus on tieteen ytimessä, mutta on silti vaikeaa löytää varsinaisia perusteita eläinten käyttämiselle. Sama pätee myöskin esimerkiksi eläinten leikkelyyn koulubiologian opetuksessa.

Viimeiseen, kolmanteen ryhmään kuuluvat ne kokeet, joista voidaan selkeästi odottaa olevan hyötyä ihmiselle. Kurki näkee, että koe-eläinten käytölle voidaan löytää perusteita, varsinkin jos hyöty on pitkäaikainen ja koskee hyvin suurta määrää ihmisiä. Perusteiden löytäminen muuttuu hankalammaksi, mikäli hyöty koskettaa vain pientä ja rajattua joukkoa. Kurjen mukaan tieteen tulisi pyrkiä vaihtoehtoisten menetelmien käyttöönottoon. Tämä onkin nykyisen koe-eläinlainsäädännön lähtökohta ja näkyy konkreettisesti esimerkiksi juuri 3R-periaatteen käytössä.

KAIKEN KAIKKIAAN VOIDAAN sanoa, että ihmiset ovat nähneet eläinten käytön oikeutettuna näihin päiviin asti. Viime vuosikymmenten aikana koe-eläinten käytön saavuttaessa huippunsa on asiaa alettu problematisoimaan. Tutkimus ja sen myötä ihmiset ovat väistämättä hyötyneet niiden käytöstä, mutta nykyisin vaadittuun tarkkuuteen ei enää eläimiä käyttämällä parhaiten päästä. Lainsäädäntö sallii eläinkokeiden käytön, mutta tähtää niistä luopumiseen.

Toistaiseksi uusille tutkijoille opetetaan vielä koe-eläinten käyttöä, mutta tulevaisuus on vaihtoehtoisissa menetelmissä, kuten solulinjoissa. Ne ovat myös taloudellisesti tehokkaampia, sillä niiden ylläpitoon ei vaadita häkkejä eikä hoitajia. Joku päivä maailmamme on vielä eläinkokeeton.

 

Färsaaret kertovat miten kukaan voi asua Kehä 1:n ulkopuolella

Yhteiskuntakritiikki: Färsaaret on ravisteleva ja ajatuksia herättävä dokumenttiyhteiskunta, joka suorittaa tasaisen varmasti kaikilla osa-alueilla ja ällistyttää maisemillaan. Se muistuttaa tarkastelijaansa asuinpaikkojen vertailemisen subjektiivisuudesta.

TEKSTI JA KUVITUS Heta Ojanperä

Dokumenttiyhteiskunta

Färsaaret. Ohjaus Tanskan kuningaskunta. Päärooleissa 100 000 lammasta. 3 vrk 7h 45min.

★★★★★

Casting: 5/5 tähteä

Färsaaret on karu paikka. Puita ei ole ja jyrkät kalliot laskevat suoraan mereen. Tilaa on valtavasti. Eeppisissä maisemissa kriitikko oli tuntea päässeensä osaksi fantasiaelokuvaa, vain rinnettä alas rynnistävät ratsujoukot puuttuivat. Casting oli onneksi laadukas: päärooliin valitut 100 000 lammasta oli sijoitettu ympäri saaria elävöittämään muuten niin kuolleet rinteet.

Vaikutti jopa siltä, että toiset 100 000 olisi hyvin voinut lisätä: turisti ei vielä kolmen päivän oleskelun jälkeen ollut saanut kuvaa lampaasta. Budjetti on kuitenkin itsehallinnollisella saariryhmällä tiukka. Fanin suureksi riemuksi muutama kiireinen pääosan esittäjä suostui laskeutumaan vuorilta kuvattavaksi.

Kolme pääosan esittäjää, jotka harmittavasti eivät vaivautuneet lähemmäs. Samaan aikaan kriitikko oli upota mutaan.

 

Kriitikko pääsi yhteiskuvaan näyttelijän kanssa.

Erikoistehosteet: 1,5/5 tähteä

Jatkuva valtamereltä puhaltava tuuli, lähes päivittäinen sade ja pilvisyys sekä viiden minuutin välein vaihtelevat sääolosuhteet eivät vastaa yleistä toivetta merenrantakohteen ilmastosta. Näkymä ei kuitenkaan ollut mustavalkoinen, mistä kriitikko oli positiivisesti yllättynyt. Färsaaret saa puolikkaan lisätähden hurjan kovasta tuulesta, koska siinä on viihdyttävää leikkiä ja se toimii kätevänä taustahuminana koko esitykselle. Ääniraidan ei aina tarvitse olla monimutkainen.

Kun erikoistehosteita vaihdetaan viiden minuutin välein, ne menettävät tehoaan. Kuvassa kolmet eri erikoistehosteet käytössä samaan aikaan.

Dialogi: 3/5 tähteä

Yksi kiinnostavimmista kliimakseista oli keskustelu färsaarelaismummon kanssa ruotsin ja fäärin kielillä. Yritys oli kova ja ilo suuri, kun viesti tarjotun aterian erinomaisuudesta saatiin lähettäjältä vastaanottajalle. Fäärin kieli muistuttaa tanskaa ja islantia, mutta oli aivan käsittämättömän vaikeaselkoista ruotsintaitoisellekin kriitikolle.

Lavastus: 5/5 tähteä

Färsaarelaiset lavastusinsinöörit ovat ihailtavan taitavia, vaikka eivät maailmanmainetta olekaan niittäneet. Niukkoja resursseja ei ole tuhlattu, vaan ne on käytetty mahdollisimman tehokkaasti ja lavastus sopikin erinomaisesti yhteiskunnan juoneen. Färsaarelaistalot ovat matalia, niiden ikkunat pieniä ja seinät paksuja. Kerrostaloja on vain muutama. Pääkaupunki Torshávn oli omakotitalovaltaisuudessaan hämmentävän laajalle levinnyt. Tilaa on ja se on hyvä käyttää: saariryhmä on noin 130 kilometriä  pitkä ja 80 kilometriä leveä. Välimatkat ovat odottamattoman pitkät, kun suoraan rinteiden tai meren poikki ajaminen ei onnistu ja tiet kiemurtelevat vuorten rinteitä ylös alas.

Pelkistetty lavastus, jossa pieni budjetti näkyy. Ympäristön ansiokas hyödyntäminen takaa kuitenkin huikean esteettinen kokemuksen.

Juoni: 2/5 tähteä

Färsaarten juoni oli kaavamainen ja useissa muissa yhteiskunnissa havaittu: voisi sitä jopa tylsäksi luonnehtia. Ihmiset opiskelevat, menevät töihin, perustavat perheen, jäävät eläkkeelle ja kuolevat. Färsaarelaiset tekevät ahkerasti lapsia: toisin kuin valtaosassa länsimaita, orgaaninen väestönkasvu on positiivista ja vuosittain syntyy yli 600 vauvaa.

Yhteiskunta on kuitenkin turvallinen. Ihmiset tuntevat toisensa ja tervehtivät toisiaan niin baarissa, kaupassa kuin lentokoneessa. Pohjoismainen turvaverkko on tavallistakin tiukempi, kun julkisen päivähoidon ja koulutuksen lisäksi myös sukulaiset ja ystävät ovat tarvittaessa apuna esimerkiksi lastenhoidossa. Toisaalta pienessä yhteiskunnassa piirit ovat pienet, juorut leviävät nopeasti ja esimerkiksi oman alan asiantuntijoiden seuraa voi olla vaikea löytää.

Leikkaus: 4/5 tähteä

Färsaarille on leikattu kaksi meren alittavaa ajotunnelia, kolmas on rakenteilla ja neljäs suunnitteilla. Kuten kaikki muukin saarilla, ne ovat halpoja, mutta toimivia. Ne on tehty yksinkertaisesti louhimalla kallioon tunneli, laittamalla asfaltti ja asentamalla lamput. Resursseja ei tuhlata, mutta 4000 ihmisen asuttaman saaren yhdistäminen tieverkkoon nähdään silti arvokkaana.

Musiikki: 3/5 tähteä

Färsaarelaismusiikki on skandinaaville yllätyksetöntä raskasta metallia. Se sopi esityksen taustamusiikiksi noin 15 minuutiksi, ja sitä seurasi monen tunnin suomalaisten juomalaulujen soitto.

Färsaaria voi suositella kaikille, jotka pohtivat, miten kukaan voi elää Kehä 1:n ulkopuolella. Kun perustarpeet on tyydytetty, hyvää elämää löytyy kummallisista paikoista.