Isompi numero lehti lehdeltä

Me toimittajat uskomme, että journalismi voi parantaa maailmaa. Kerron uskoon hyvän syyn.

TEKSTI Elisa Kitunen

Tämä on tarina lehdestä, jolla on voima tehdä jokaisesta ihmisarvon arvoinen, ja jonka kuluttajat ovat nostaneet valtavirtamedian vastavoimasta jo itse valtavirtamediaksi. Journalismin suunnan päättävät kuluttajat, koska lehtiostot, klikit ja tilaajat eivät jää laskematta. Journalismin tulevaisuus on siis käsissänne. Löytyyhän niistä katulehti?

Ensimmäinen katulehti perustettiin New Yorkissa 1989 vastavoimaksi valtamedian antamalle kuvalle kaupunkien kodittomista. Lontoo otti ideasta kopin ja Big Issue lanseerattiin muutaman vuoden kuluttua, josta liike on levinnyt yli 30 maahan. Organisaatiorakenteet vaihtelevat paljon lehdittäin, mutta niitä yhdistää vahva ihmisoikeusideologia sekä köyhyyttä kitkevä jakelutapa. Vähävaraiset asunnottomat hoitavat lehden jakelun ja myynnin, ja saavat myyntihinnasta yli puolet.

Suomen ainoa katulehti viettää kesällä viisivuotispäiväänsä. Se perustettiin suuren kerjäämiskohun jälkeen, kesällä 2011. Silloin keskusteltiin kerjäämisen laillisuudesta ja EU:n vapaan liikkuvuuden synnyttäneestä romanikerjäläisongelmasta. Keskustelun yksipuolisuuteen tuohtunut suomalainen journalistijoukko marssi Situation Stockholmin, pohjoismaiden vanhimman katulehden toimistolle ja päätti tuoda idean Suomeen.

Samalla kun toisaalla kerjääjät haluttiin saada pois katukuvasta, ihmisten jaloista ja mielistä, Kulttuuri-, mielipide-, ja tiedelehtien liiton Kultin journalistit halusivat nostaa heidät kadulta jaloilleen, tehdä heistä toisenlaisen numeron. Syntyi Iso Numero.

Iso Numeron ensimmäinen painos oli varovaiset 1000 kappaletta. Projekti keskeytyi, mutta idea jäi kytemään. Seuraavana kesänä tehtiin uusi lehti ja talvella toinen. Talven 2012 lehti mursi lopulta jään: lisäpainon ansiosta painosmäärä ylsi jo kymmeneen tuhanteen.

Iso Numerolla on kaksi polkua tehdä yhteiskunnasta ihmisarvoisempi. Lehti takaa myyntituloja asunnottomille sekä tuo julki yhteiskunnan epäkohtia. Koneen säätiön rahoittama juttusarja Piilosta näkyväksi kuvastaa hyvin koko lehden tematiikkaa. Tämän kevään numerossa toimittaja-tutkijapari pureutui suomalaiseen seksityöhön.

Ammattijournalistien tuottamien palstojen kantavana teemana ovat ihmisoikeudet. Päähaastattelussa tunnettu suomalainen, kuten Pekka Sauri tai Laura Malmivaara, kommentoi jotakin yhteiskunnalisesti ajankohtaista teemaa. Ulkomaanreportaasissa pureudutaan Lontoon asuntokriisin kaltaisiin kansainvälisiin ongelmiin. Iso Haloo -palsta herättää nimensä mukaisesti laajempaa keskustelua vähemmistöistä. Kolumnistina on aina vieraileva tähti. Julma Henri kirjoitti kolumnin siitä, kuinka nyky-yhteiskunta on kuin yksi suuri monopoli-peli, jossa maapallon varat kahmineelta eliitiltä ei tihku kuin kusta köyhien päälle.

Puolet lehden sisällöstä valikoidaan kustantajan Kultin 200 jäsenlehdestä. Iso Numero pyrkii tuomaan yhä personoidumpaan mediakenttään monipuolisuutta. Muutama numero sitten sodankyläläinen Jänkä-lehti tarjosi oman juttunsa thaimaalaisesta mustikanpoimijayhteisöstä. Helsinkiläiselle toimittajalle kokemus olisi voinut jäädä ulkokohtaiseksi, toisin kuin omasta metsästä tehty juttu lappilaisen silmin.

Kurjuutta kohdanneelle ihmiselle tai vähemmistön edustajalle annetaan yhä enemmän puheenvuoroja mediassa myös katulehtien kaltaisten vastavoimien ulkopuolella. Ihminen edellä on ajankohtainen kerrontatapa. Taannoin Arman Alizad sai lähes suitsutuksenomaista palvontaa epäkohtien tuomisesta esiin Täällä Pohjantähden alla -ohjelmassaan. Ennen Alizadia Hannu Karpolla oli Suomen televisiossa erityispaikka välittää tarinoita suomalaisen väliinputoajan elämästä.

Iso Numero jatkaa maailmanparannusta myös siitä, mihin teksti loppuu. Sillä on keino tehdä hyvää sekä sanoin että teoin ja tulokset ovat konkreettisia. Poliisin mukaan kerjääminen on selvästi vähentynyt pääkaupunkiseudulla, jonne lehden myynti on keskittynyt. Iso Numero yrittää ratkaista kerjäämisongelmaa pysyvästi. Niin usein siltä ummistetaan silmät ja ongelmaa siirretään pois omista jaloista. Kumpulan yliopistokampuksen vierestä kaadettiin äskettäin metsää, jotta lehdikossa majailevat romanikerjäläiset lähtisivät muualle.

Iso Numeron myyjät ovat lähinnä Balkanin romaneita. Heillä on kotimaissaan syrjinnällä pitkät perinteet ja useat jättävät maansa kesäksi pakon edessä. Lehdet ostetaan jälleenmyytäväksi Diakonissalaitoksen ylläpitämästä Hirundo-päiväkeskuksesta tai Vailla vakinaista asunto Ry:n toimipisteestä. Siitä pulitetaan 2 euroa ja taskuun jää myymisen jälkeen kolme. Kesällä myyjiä on maassa enemmän, mutta silloin kerätään myös enemmän pulloja, joten lehteä myydään tasaisesti ympäri vuoden. Kaikilla keleillä paitsi paukkupakkasilla.

Suomalaiset myyjät ovat harvassa. Vakiomyyjiä on vain muutamia, vaikka myyminen on verotonta ja Helsingin kaupunki on tehnyt päätöksen, ettei myyminen vaikuta toimeentulotukeen. Innostuksen jarruttajana voi olla huomion keskipisteenä oleminen tai suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä.

Metro-lehti teki taannoin artikkelin Iso Numerosta ja sen nettiversion tykätyimmät kommentit ovat karu läpileikkaus suomalaisten asenteista lehden myyjiä kohtaan:
”En tiedä mitään rasittavampaa kun rautatieasemalla pörräävä roskasakki joka päivästä toiseen yrittää tunkea tota lehteä käteen. Vanhempaa väkeä hyvä ettei rinnuksista tartuta. Lehden teon voi lopettaa, antakaa suomalaisten elää ja olla rauhassa”
”Älä ota katsekontaktia ja kävele ohi.”
”Väkisin tuota roskaa yritetään työntää käteen. Itse heitän maahan ja sylkäisen päälle.”

Iso numeron toimitus saa myyjistä valituksia tasaisin väliajoin. Silloin kun he myyvät liian aggressiivisesti tai väärissä paikoissa kuten kauppakeskusten sisällä tai metroissa. Välillä he ylittävät hyvän tavan rajan saadakseen päivän pennoset, joskus myyntikiellonkin uhalla. Myyjien käytöstä on kuitenkin haastava seurata, koska kaikkia ei tunneta nimillä ja tuoreen lehden jakelu menee välillä väkirynnäköksi.

Situation Stokholmissa jokainen myyjä on profiloitu ja myymisen ehtona on kotimainen henkilökortti. Suomessa on pyritty välttämään syrjiminen ja kaikki myyjäkoulutuksen käyneet ja sitä kautta myyjäkortin haltijat ovat tervetulleita. Silloin eniten hätää kärsiviä eli paperittomia on suurin osa. Tinkimätön aate luo pakostakin ongelmia, jotka pysyvät kuitenkin hallinnassa.

Useissa katulehdissä toimittaminen on myymisen lisäksi sosiaalinen prosessi. Asunnottomat ovat loihtineet luovia töitä lehtien sivuille: runoja, mielipidetekstejä, jopa taustoittavia artikkeleita. Suomessa toimitustyötä jarruttaa vielä yhteisen kielen puute. Eikä suurella osalla myyjistä ole minkäänlaista lukutaitoa.

Median murros horjuttaa myös katulehtien perinteisiä kaavoja. Printtiä uhkaavan myrskyn ei kuitenkaan odoteta iskevän katulehtiin ensimmäisenä. QR-koodilla varustettu paperinpalan ei vielä uskota houkuttelevan ostajaa tarpeeksi. Lehti on objekti, kaunis esine, jolla on myös mainosarvoa katumyynnissä. Brittiläinen isoveli Big Issue on ottanut sekä koodin että korttimaksun käyttöön. Moni pitää lehteä kuitenkin statementinä, joka kainalossa ostaja voi hyppelehtiä omatunto putsattuna.

Asemansa vakiinnuttanut lehti sai syksyllä opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuurilehtien laatupalkinnnon, ja toimintaa myös muissa kaupungeissa yritetään herätellä. Viisivuotisprojektiksi tämä ei jää – varsinkaan kun romanikeskustelu polkee eduskunnassa yhä paikoillaan. Kerjäämistä yritetään uudelleen kieltää 2014 tehdyn lakialoitteen turvin. Kiellot, leimaavat pakkotoimet ja häädöt eivät kuitenkaan ole kestäviä ratkaisuja.

Katulehtikonsepti sopii erityisen hyvin Suomen työorientoinuneeseen yhteiskuntaan. Ihminen nousee arvostusasteikolla merkittävästi, kun hän siirtyy kerjäläisestä vakavasti otettavaksi myyjäksi. Silloin hän voi nousta seisomaan omille jaloilleen ja kohdata muut ihmiset samassa tasossa tasavertaisina.

Ihmisten kohtaaminen ja läsnäolo voivat jo itsessään muuttaa maailmaa. Kahden maailman törmääminen myyntihetkellä voi jopa olla katulehtien voimakkain ase ihmisoikeustaistelussa. Lehtimyynti luo tilanteita, joissa kommunikoida vieraan, kenties pelkoja herättävän ihmisen kanssa. Muukalaisviha onkin usein välittömien kohtaamisten puutosten seurausta.

Ostin oman lehteni romaniperheeltä. Isä ja äiti istuivat asematunnelin seinää vasten samalla kun tyttö poukkoili käytävällä yrittäen saada toivottomasti katsekontaktia vastaantulijoihin. Tarjosin ostoa varten nostettua seteliä tytölle ja hetkeksi herkistyin hänen ylitsepursuava riemustaan. Lähtiessäni sain aidon, hampaattoman hymyn ja mietin, että jo tuosta ilosta olisin voinut maksaa vitosen. Kysymyksiini kukaan löytämäni myyjä ei osannut vastata muuta kuin “viisi euroa” ja hymyillä.

Oikealla kielitaidolla olisin varmasti saanut vastaukseksi karuja tarinoita kotioloista ja ihmisarvon puutteesta. Toisaalta he kertovat työnsä merkityksestä jo sillä vimmalla, jolla yrittävät saada lehtensä kaupan. Uuttera, kärsivällinen ja joskus turhautuneisuuteen yltävä työnteko osoittaa, ettei muita mahdollisuuksia ole.

Yhteenliimattuja paperisivuja. Ne luovat heille toivon.

Artikkeliin on haastateltu Iso Numeron päätoimittajaa Hannele Huhtalaa, toimituspäällikkö Janne Hukkaa sekä Iso Numeron kustantajan Kultti Ry:n toiminnanjohtajaa Kitti Suorantaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *