Aito väärennös

Aito on varma, vääristelemätön, autenttinen, oikea. Väärennös on väärennös. Vai eikö kopioitu teos ole katsojalleen aito?

TEKSTI Julia Rautiainen KUVITUS Heidi Puomisto

”Seitsemälle syytteet taideväärennöksistä Pirkanmaalla.” “Suomen suurin taideväärennyssotku tekee lommon hyväuskoisuuteen.” Viime vuosina taideväärennökset ovat olleet useasti otsikoissa. Vuonna 2012 arvioitiin, että Suomessakin pyörivistä vanhoista taideteoksista viidesosa on väärennöksiä. Aito on määritelmältään alkuperäinen, varma ja oikea, kun taas väärennös on jäljitelmä, joka on tehty hyötymistarkoituksessa. Aidosta on nykyaikana tullut vahva varallisuuden ja hyvän maun symboli, sillä piraattituotteita liikkuu markkinoilla enemmän kuin koskaan ja niitä on helppo saada käsiinsä. Taideteoksesta ei kuitenkaan välttämättä ikinä huomata, että kyseessä on väärennetty teos.

Taiteella tarkoitetaan toimintoja ja tuotteita, joilla taiteen tekijä pyrkii herättämään muissa ihmisissä niitä tunnevaikutuksia, joita taiteilija kokee itsessään. Kun taiteen perimmäinen tarkoitus on herättää tunteita, onko sillä enää mitään väliä, kuinka aito tai epäaito jokin teos on? Eikö väärennös voisi toimia yhtä hyvin tunteiden herättäjänä? Olisiko silläkään siis mitään väliä, jos kaikki maailman taide olisi väärennettyä, eikä mikään olisi enää aitoa, väärentämätöntä?

Taiteen väärentämisellä on pitkä historia, joka ulottuu antiikin marmoripatsaisiin asti. Kuuluisia väärentäjiä on paljon, ja tänä päivänä heistä on tullut melkeinpä julkkiksia. Elmyr de Hory myi yli 1000 väärennettyä teosta 1900-luvun puolivälissä. Mark Landis lahjoitti 1900-luvun loppupuolella useille amerikkalaisille museoille omia teoksiaan, joiden hän väitti olevan kuuluisien taiteilijoiden maalauksia. Ranskalaissyntyinen Guy Ribes myi omia maalauksiaan muun muassa Picasson ja Renoirin tekeleinä. Ribes pidätettiin vuonna 2005, ja vankeusrangaistuksen jälkeen hän on avustanut poliisia väärennettyjen taulujen tunnistamisessa. Kuitenkin vain de Horya ja Ribesia voidaan todella kutsua väärentäjiksi. Landisia ei ole voitu tuomita väärennöksistään, sillä hän ei ottanut teoksistaan rahaa. Väärentää siis saa, jos sitä ei tee taloudellisin perustein.

Väärentämisbisneksessä perimmäinen tarkoitus on saada merkittävää taloudellista hyötyä. Kopiosta tai jäljitelmästä tulee väärennös vasta, kun se esitetään petollisesti aitona. Kun antiikin aikana merkitystä oli vain teoksen ulkonäöllä, nykyään väärennöksiä tehdään väärentämällä teoksen tekijä. Teoksen ulkonäöllä ei ole väliä, vaan ainoa merkittävä asia on teoksen tekijä, tai se, kenen tekele teoksen väitetään olevan. Taidetta väärennetään taiteilijoiden signeerauksia myöten, mutta väärennös ei kohdistu mihinkään tiettyyn teokseen. Väärentäjät vain imitoivat kuuluisien taiteilijoiden tyyliä ja siveltimenvetoja. Näin toimi esimerkiksi Ribes, joka ei koskaan maalannut jäljennöksiä oikeista teoksista. Tekijänoikeus on oikeastaan muodon suojaa, eli sen persoonallisen ilmaisun suojaa, jolla joku on esittänyt jonkin asian tai ajatuksen. Itse sisältöä ei voi tekijänoikeudella suojata, mutta ilmaisumuodon voi.

Nykyajan tyyliksi onkin muotoutunut se, että maalauksessa vaihdetaan tuntemattoman taiteilijan nimen tilalle tunnetun taiteilijan signeeraus. Tämä herättää ajatuksen siitä, että onhan itse teos kuitenkin aito, vaikkei signeeraus ole. Niin kuin taide, myös aitous on aina kontekstista riippuvaista. Kopiosta tulee väärennös vasta, kun se esitellään valheellisesti aitona. Väärentämistä ei myöskään ole olemassa, ennen kuin saapuu lainsäätäjä, joka kriminalisoi teon. Väärennetty teos voi olla katsojalle aito, ainakin siihen asti, kun totuus paljastuu. Ja miksei myös sen jälkeen? Onhan taitava väärennöskin taideteos itsessään.

Mistä sitten syntyy tarve väärentämiselle, jos väärentäjä on jo itse lahjakas taiteentekijä ja voisi tehdä rahaa omilla teoksillaan? Ehkä väärennyskulttuuri kumpuaa siitä, että monet taiteilijat ovat saavuttaneet huippusuosion vasta kuolemansa jälkeen, eivätkä elossa olevat taiteilijat pysty mitenkään myymään omia teoksiaan yhtä kovalla hinnalla. Guy Ribes pystyi elämään väärennöksistä tienaamillaan rahoilla “kuin miljonääri”. Ehkä siinä on vain tietynlaista taikaa, kun maalaus onnistuu niin hyvin, että se huijaa lukuisia ihmisiä. Voi olla, että tällä hetkellä katsojaa on helpompi vetää nenästä kuin koskaan aikaisemmin. Kulttuurituotteiden sekoittuessa ja samojen aiheiden toistuessa jatkuvasti ei oikeastaan enää näe, mikä on alkuperäistä ja mikä on lainattua. Mutta eikö taiteessa kiinnostavinta olekin se, mitä ei heti ensisilmäyksellä näe?

Mistä on aidot fanit tehty?

Fanittaminen. Tuo tyhjäpäisten tyttöjen ja vihanhallintaongelmaisten ukkojen lempiharrastus. Ensimmäiset mielikuvat faneista lienevät jotain 14-vuotiaan teinin ja humalaisen jääkiekkofanin väliltä. Kumpaakaan henkilötyyppiä tuskin kuvaisi ensimmäisenä sanoilla ‘järkevä’ tai ‘jalat maassa’.

TEKSTI Helena Vuorijärvi KUVA Konsta Verta

Sana ‘fani’ juontuu sanasta fanaticus, fanaattinen, joka 1500-luvulla viittasi käytökseen, jossa jumala tai demoni on ottanut ihmisen haltuunsa. Jo sanan etymologia on siis omiaan värittämään ajatusta faniudesta joksikin hallitsemattomaksi, päättömäksi toiminnaksi, joka ei ole järjellä selitettävissä. Vai onko sittenkin?

FANITTAMINEN SAA JOSKUS tunteet käymään hieman liiankin kuumina. Mieleen nousee välittömästi eräs urbaanilegenda, jonka mukaan vuosia sitten rock-konsertissa eräs fani oli tuonut mukanaan haarukan, jolla tökkimällä luovi tiensä eturiviin. Eipä yllättäisi, vaikka tarina osoittautuisikin joskus todeksi. Entä sitten jokavuotiset Iltalehden otsikot siitä, kuinka poliisi jouduttiin taas kutsumaan paikalle erottamaan HIFKin ja Tapparan fanit toistensa kurkuista ottelun jälkeen?

Yksittäisten fanien ylilyönnit eivät kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö fanit osaisi käyttäytyä kunnolla. Suurin osahan osaa olla varsin nätisti. “Järkeviä” vannoutuneimmista faneista ei kuitenkaan saa tekemälläkään. Mitä järkeä on kuluttaa aikaa, rahaa ja energiaa johonkin niin turhanpäiväiseen kuin jokin artisti, urheilujoukkue tai tubettaja?

FANITTAMINEN ON KUITENKIN mitä suurimmissa määrin kapitalistista kulutuskulttuuria – median ja viihteen kuluttamista, puhumattakaan oheistuotteista. Toisaalta on vaikeaa keksiä harrastusta tai elämäntyyliä, joka ei olisi kiinteästi sidoksissa kuluttamiseen. Kuluttamisen ympärillä pyörivät myös kasvissyönti, fitness ja Netflixin katsominen. Näiden järkevyyttä ei kuitenkaan juuri kyseenalaisteta.

Rahan haaskaamiseen voi olla monenlaisia motiiveja. Rahaa käyttämällä osallistuu fanittamisen kohteen taloudelliseen tukemiseen. Toisaalta materian omistamisella on symbolista arvoa muun fanikansan keskuudessa. Kuluttamisen äärimmäisimpiä muotoja fanituksessa on nähtävissä muun muassa Japanissa. Ei ole aivan tavatonta, että yhdestä musiikkialbumista julkaistaan kolme eri versiota, jotka ostaessaan saa vielä ylimääräisen kaupanpäällislahjan. Ja nehän myös ostetaan, sillä kaikki on saatava. Enemmän sääntö kuin poikkeus ovat myös yhtyeiden ja artistien faniklubit. Niiden suosiosta kertoo muun muassa se, että Japanin erään suosituimman yhtyeen faniklubissa on yli kaksi miljoonaa jäsentä. Faniklubin ideana on, että siihen liittymällä saa etuja vuosimaksun maksamalla. Toisin sanoen maksaa siitä, että saa kuluttaa lisää. Laskeskelin itse juuri, että jos en olisi käyttänyt lainkaan rahojani fanitukseen, olisin pelkästään viime vuonna säästänyt ainakin 600 euroa. Kokonaiset kuusisataa euroa pelkkiin fanituotteisiin!

Ostaako aito fanin sitten kaiken, mitä tuutista tuotetaan? Käykö aito fani katsomassa jokaisen ottelun?

FANITUKSEN YDINTEHTÄVÄNÄ ON järkevyyden sijaan herättää suuria tunteita ja koukuttaa henkilö. Fanittamisella liitytään ryhmään ja pysytään siinä, vannoudutaan leiriin ja ollaan jotain yhdessä muiden kanssa, jopa kokoonnutaan heimoksi. Koomikko Cristela Alonzo on tiivistänyt fanituksen uskollisuuden varsin simppelisti: vaikka suosikkijoukkue pelaisi surkeasti, suosion kohdetta ei tuosta vain vaihdeta. ”Se on minun tiimini!” Kyseessä täytyy siis olla jotain muutakin kuin objektiivinen, tietoinen valinta siitä, kuka tai mikä on järkevin valinta ihailun kohteeksi. Se on paljon muutakin — yhteisö, elämäntapa.

Kyse ei edes loppujen lopuksi ole välttämättä siitä, onko siinä mitään järkeä vai ei. Itse asiassa moni fani varmasti jollain tasolla ymmärtää, ettei materian kerääminen tai katsomossa äänensä käheäksi huutaminen ole kovinkaan rationaalista. Eikä sen kuulukaan olla. Sen kuuluu olla sitä fanaticusta itseään. Fanit eivät piittaa siitä, pitävätkö heidän piirinsä ulkopuoliset ihmiset heitä järkevinä vai eivät. Itse asiassa järkevyys ei kuulu fanittamiseen lainkaan. Fanittaminen on puhtaasti aitoa tunnetta.

Loppujen lopuksi aito fani ei ole se joka huutaa kovimpaa tai omistaa eniten.
Aidoin fani on se, jonka kiintymys on aidointa.

Kansalaisuus virtuaalisfäärissä

Kansalaisuus saadaan yleensä syntyessä tai asumalla maassa nuhteettomasti tietyn aikaa. Entä jos ihminen voisikin saada maan kansalaisuuden asumatta siellä päivääkään?

TEKSTI Antti Putila ja Akseli Rouvari KUVITUS Iisa Pappi

TULEVAISUUDESSA SAATAMME KANTAA mikrosirua, joka mullistaa maailmamme. Valuutta nykyisin tuntemassamme merkityksessä on kadonnut. Samoin kansallisvaltio. Pystymme kommunikoimaan ja lähettämään kaiken tarvitsemamme suoraan toisillemme, täysin turvallisesti. Siru pitää sisällään kaiken tiedon, mitä ihmisestä on. Hänen terveystietonsa, työhistoriansa, olemassaolonsa. Toistaiseksi kyse on vielä kaukana siintävästä ajasta, mutta kehitys kohti tulevaisuutta on jo alkanut. E-kansalaisuushakemuksen voit näpytellä netissä hämmästyttävän helposti vaikka heti tämän jutun luettuasi.

VIRO LANSEERASI VUONNA 2014 e-kansalaisuusohjelman, joka mahdollistaa Viron e-kansalaisuuden hakemisen ihmisille ympäri maailmaa internetin välityksellä, olipa heillä mitään suhdetta Viroon tai ei. E-kansalaisuus tarkoittaa sitä, että Viron valtio takaa e-kansalaisen henkilöllisyyden älykortilla, samaan tapaan kuin vaikkapa suomalainen henkilökortti. Tunnistautuminen toimii ainoastaan sähköisesti. Heti alkuun on syytä tehdä selväksi, että Viron e-kansalaisuus ei tarkoita oleskelulupaa, virallista matkustusasiakirjaa tai täysimittaista kansalaisuutta.

E-kansalaisuus mahdollistaa kuitenkin monia merkittäviä etuja haltijalleen. Sen avulla voi muun muassa perustaa online-yrityksen Viroon olematta siellä fyysisesti läsnä missään muodossa, hoitaa pankkiasioita täysin langattomasti tai esimerkiksi opiskella Euroopan unionissa. EU tai ETA -alueiden ulkopuolelta Suomeen yliopistoon opiskelemaan tuleva maksaa lukukausimaksuja 10000-15000 euroa lukukaudessa. EU/ETA -alueelta tulevia opiskelijoita lukukausimaksut eivät toistaiseksi koske.

Viron e-kansalaisuusprojektin johtaja Kaspar Korjus on sanonut, että e-kansalaisuusprojektin perimmäinen tavoite on luoda virtuaalinen bisnesympäristö, jonka jäseneksi ihmiset ympäri maailmaa voivat liittyä helposti. Korjuksen liberalistisessa visiossa e-kansalaisuuden myötä valtioiden rajat eivät enää muodosta esteitä tai rajoituksia yrityksille. Virtuaalisesta bisnesvaltiosta puhuttaessa herää kysymys siitä, miten pitkälle nykyinen maailma on valmis menemään tavoitellessaan voittoa. Toisaalta noidankehää muistuttavassa järjestelmässä Viron kaltainen valtio tekee vain samaa kuin kaikki muutkin. Ihmisten vieraantumisesta maailmasta on puhuttu jo pitkään, mutta virtuaalisen bisnesvaltion kohdalla ajatus omasta pienuudesta alkaa jo olla todellinen.

Virtuaalisesta bisnesvaltiosta puhuttaessa herää kysymys siitä, miten pitkälle nykyinen maailma on valmis menemään tavoitellessaan voittoa.

VIRON E-KANSALAISUUSPROJEKTIIN kytkeytyy oleellisesti myös maan suunnitelma oman kryptovaluuttajärjestelmän, estcoinin lanseeraamisesta. Valuutta tulisi perustumaan – esimerkiksi bitcoinin tapaan – lohkoketjuteknologiaan. Lohkoketju on teknologia, joka mahdollistaa hajautetun ja läpinäkyvän maailmanlaajuisen tietokannan. Ketkä tahansa halukkaat ja toisilleen tuntemattomat tahot voivat ylläpitää tätä tietokantaa. Lohkoketjun yksi lohko toimii kuten tilikirja, johon kirjataan kaikki tapahtumat, kuten rahansiirrot, tietyllä ajanjaksolla. Kun kaikki tapahtumat on kirjattu, tilikirja suljetaan ja liitetään aiempiin. Näistä syntyy kokonainen lohkoketju. Lohkoketjuteknologia perustuu tiivistefunktio-nimiseen algoritmiin, joka pitää huolen siitä, että järjestelmää ei voida peukaloida, ja sen data on kaikissa tietokoneissa sama ja muuttumaton. Toisistaan poikkeavat lohkot hylätään automaattisesti.

Lohkoketjuteknologialla on potentiaalia mahdollistaa saumaton teknologinen toiminta, josta voimme nykyisessä tietojärjestelmäpäivitysten sekamelskassa vain haaveilla. Lohkoketjut päivittyvät reaaliajassa, eikä järjestelmää tarvitse siis pysäyttää päivityksien vuoksi.  Lohkoketjujen avulla olisi mahdollista lähettää dataa turvallisesti ja hoitaa kaikki tärkeimmät asiat langattomasti. Voisimme allekirjoittaa sopimuksia sähköisesti täysin turvallisesti, sekä hoitaa pankkiasiamme lohkoketjujen välityksellä ilman huolta tietomurroista.

Lohkoketjujen avulla esimerkiksi internetiin kytketty jääkaappi kykenee olemaan vuorovaikutuksessa ulkomaailman kanssa vaikka tilaamalla ruokaa ja maksamalla sen. Ei siis ihme, että lohkoketjuista puhuttaessa monen mielikuvitus laukkaa pillastuneen ruunan lailla. Vaikka lohkoketjut tarjoavatkin tilaa villeille kuvitelmille, on muistettava, että niiden täysimittainen hyödyntäminen on vielä vuosikymmenten päässä. Valtiollisten toimijoiden mukaantulo kertoo aina maailman olevan lähempänä teknologian omaksumista. Nämä kankeat vanhukset tulevat aina rollaattoreillaan hitaasti perässä.

Viron e-kansalaisuusohjelman pr-päällikön Arnaud Castaignetin mukaan estcoinin perimmäinen tarkoitus olisi tukea e-kansalaisuusjärjestelmän rakentumista ja kasvamista sekä lisätä Virossa perustettujen yritysten määrää. Virolla on tällä hetkellä kolme mahdollista toteutustapaa estcoinille, joista yksi esimerkiksi sitoisi estcoinin arvon euroon. Castaignetin mukaan valtiot jättävät tällä hetkellä hyödyntämättä merkittävän taloudellisen kasvun mahdollisuuden sulkiessaan silmänsä lohkoketjuteknologian tarjoamilta mahdollisuuksilta, ja riskeeraavat sen, että menettävät relevanssinsa täydellisesti digitalisoituvassa maailmassa. Viro on pitkällä idean tutkimisessa ja suunnittelussa, mutta sitovaa aikataulua projektilla ei vielä ole. Castaignetin mukaan myös muut tahot – kuten Britannian ja Euroopan keskuspankit – tutkailevat aktiivisesti mahdollisuuksia lohkoketjuteknologian hyödyntämiseen valuutanvaihdossa.

VIRON E-KANSALAISUUSPROJEKTI on osoittautunut monilla mittareilla toimivaksi järjestelmäksi ja se on onnistunut tuomaan maahan uutta yritystoimintaa. Jos kerran lohkoketjuteknologian hyödyntäminen voi olla tie ryysyistä rikkauksin,  miksi Suomi ei pienenä pohjoismaana hyödynnä samankaltaista mahdollisuutta saada tällaista kilpailuetua?

Valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Jani Heikkisen mukaan Suomella ei ole suunnitelmia Viron kaltaisen e-kansalaisuusprojektin suhteen. Heikkisen mukaan Virolla on e-kansalaisuushankkeessa omat taustat ja tarpeensa, jolloin mallin kopioiminen suoraan ei sopisi Suomen kansallisiin intresseihin. Suomi haluaa sen sijaan korostaa teknologian hyödyntämisessä globaalia näkökulmaa. Heikkinen kertoo, että Suomessa koetaan Viron kaltaista e-kansalaisuusohjelmaa mielekkäämpänä vaihtoehtona yhteistyö eri tietojärjestelmien välillä. Tarkempaa teknistä tietoa suunnitelmista ei tässä vaiheessa vielä ole. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa henkilötietojen vaihtoa globaalilla tai Euroopan unionin tasolla. Tämä suunta kuulostaa kuitenkin toistaiseksi varsin utopistiselta ottaen huomioon henkilötietojen lakiin sidotun aseman eri maissa.

Onkin mielenkiintoista nähdä, miten Suomi aikoo hyödyntää globalisaation tarjoamia mahdollisuuksia muuttuvassa maailmassa. Yrittääkö valtio kenties perinteisempää investointeja houkuttelevaa strategiaa muuttamalla verotusta investointeja suosivammaksi? Onko tarkoituksena mahdollisesti parantaa Suomen maakuvaa? Viron järjestelmä on tarkassa seurannassa Suomessa, vaikka sen kerrotaankin olevan sellaisenaan liian kallis Suomelle. Järjestelmällä voi olla suuria vaikutuksia tulevaisuudessa muihin Euroopan unionin jäsenmaihin. Esimerkiksi jos Viro läpäisee EU-komission auditiointi/hyväksymisprosessin, tulee Suomessakin julkisen sektorin palveluissa tulevaisuudessa hyväksyä Viron tunnistus- ja allekirjoitusväline tasavertaisesti kansallisten ratkaisujen rinnalla. Ajatus mukana kulkevasta mikrosirusta, joka kelpaa tunnistautumiseen, ei olekaan lopulta niin kaukana.

Suomella on suunnitelmia myös lohkoketjuteknologian hyödyntämiselle sosiaali- ja terveyspalveluissa. VTT:n toteuttamassa selvityksessä ”Lohkoketjuteknologian mahdollisuudet ja hyödyt sosiaali- ja terveydenhuollossa” käy ilmi, että suunnitteilla on Suomen oma “kryptohyvinvointiseteli”. Heikkisen mukaan tässä selvityksen esittämässä alustavassa konseptissa kyse olisi siitä, miten lohkoketjuteknologialla ja kryptovaluutan käytöllä saataisiin muodostettua hyvinvointia tukeva erilaisten palveluiden ekosysteemi Suomeen. Käytännössä systeemissä voisi olla kyse siitä, että valtio jakaisi suomalaisille säännöllisesti tietyn määrän kryptohyvinvointiseteleitä tiettyjen kriteereiden mukaan, joita voisi sitten hyödyntää haluamallaan tavalla sosiaali- ja terveyspalveluiden ostamisessa valtion kanssa yhteistyösopimuksen omaavilta toimijoilta. Selvityksessä todetaan, että hankkeessa on pyritty hahmottamaan erityisesti lohkoketjujen mahdollista roolia terveydenhuoltoa tukevassa ICT-infrastruktuurissa ottaen huomioon sote-uudistuksen säästötavoitteet. Voi itku, mitä jargonia.

Lohkoketjuteknologialla on potentiaalia mahdollistaa saumaton teknologinen toiminta, josta voimme nykyisessä tietojärjestelmäpäivitysten sekamelskassa vain haaveilla.

VIRON JA SUOMEN LOHJOKETJUHANKKEET ovat aikataulullisesti eri vaiheissa. Viron hanketta on suunniteltu kulisseissa määrätietoisesti jo pitkään, ja Korjus kirjoitti blogissaan jo viime joulukuussa, että Viro suunnittelee aktiivisesti estcoinin lanseeraamista. Heikkisen mukaan Suomi on lohkoketjusuunnitelmansa kanssa vasta selvittelyvaiheessa, ja suunnitelmat täsmentyvät, kun viranomaiset pääsevät alustavista konsepteistaan kokeiluvaiheeseen. Toisin sanoin, nollassa ollaan.

Viron e-kansalaisuusprojekti on jatkumoa maan vapaita markkinoita ja yrityksiä kannustavalle politiikalle. Investointien määrä on ollut Virossa tasaisessa kasvussa. E-kansalaisuusjärjestelmä on siis tuonut Viroon jo merkittäviä investointeja, ja sen arvoidaan tuovan vuoteen 2025 mennessä maahan jopa 1,5 miljardia dollaria. Mikäli e-kansalaisuusjärjestelmän perimmäinen tarkoitus on kääriä hilloa, vaikuttaa systeemi olevan siihen varsin oiva tapa. Systeemin keskeisestä periaatteesta voi olla montaa mieltä, mutta ainakin se näyttää palvelevan alkuperäisiä päämääriään. Etenkin kun Viro onnistui luomaan järjestelmän tyhjästä ja tekemään siitä maailmanlaajuisesti tunnetun.

Estcoinin toteutuessa e-kansalaisuudella on toki potentiaalia kasvaa aidosti suureksi ilmiöksi.  Virtuaalinen, omaan kryptovaluuttaan sidottu kansalaisuus houkuttelisi varmasti uusia investoijia nykyistäkin enemmän. Viron bruttokansantuotteen kasvaessa hallitus voisi nostaa maan alkoholiverotusta vielä seuraavat 20 vuotta. Bitcoinin maailmalle esittelemä ennennäkemätön arvonnousu on kuitenkin saanut myös virolaiset varpailleen oman kryptovaluutan kehittelyssä. Mikäli estcoin olisi samalla tavalla epävakaa valuutta kuin bitcoin, voisivat sen seuraukset Viron kansantaloudelle olla katastrofaaliset.

Miksi Suomi ei pienenä pohjoismaana hyödynnä samankaltaista mahdollisuutta saada tällaista kilpailuetua?

KELLÄÄN EI OLE KOKEMUKSIA valtioiden omista kryptovaluuttakokeiluista, ja siksi Viron estcoin -hanke onkin niin mielenkiintoinen. Voimme Suomessa seurata aitiopaikalta Viron askelia, mutta toisaalta juna menee myös nopeasti ohi. Passiivisen seuraamisen ja aktiivisen toimimisen välillä tasapainottelu on haastavaa, mutta oikein toteutettuna sillä on potentiaalia olla Suomelle lottovoitto. Voimme toki kuvitella miltä elämä vuosikymmenien päästä näyttää mikrosiruineen ja internetjääkaappeineen, mutta toisaalta paras tapa ennustaa tulevaisuutta on sen rakentaminen itse.

Oireet vailla selitystä

Läpi historian on raportoitu tapauksia, joissa joukko ihmisiä alkaa yllättäen kärsiä vakavista fyysisistä oireista, joille ei löydy selkeää aiheuttajaa. Vuoden 2017 lopulla Yhdysvaltojen Kuuban suurlähetystön työntekijöiden outo oireilu on työntänyt maiden diplomaattiset välit kriisin partaalle. Mitä tehdä, kun tiivis työyhteisö kokee oireiden aiheutuvan ulkopuolisesta uhasta, mutta lääkärit epäilevät joukkohysteriaa?


TEKSTI Vilma Ikola & Emma Viitanen KUVAT Heidi Puomisto

Vyyhti alkoi syksyllä 2016 siitä, kun yhdysvaltalainen turisti heräsi hotellihuoneessaan Havannassa epämääräisiin oireisiin. Hotelli oli sama, jota Yhdysvaltain Kuuban suurlähetystön diplomaatit  käyttävät. Pian moni suurlähetystön työntekijä kertoi kokevansa samankaltaisia oireita: kuulovaurioita ja pahoinvointia. Raportoitiin jopa, että osa oli menettänyt kuulonsa.

Yhdysvallat päätti vetää osan edustajistaan pois maiden pitkään kiristyneiden välien vuoksi syyskuussa 2017. Kaikkiaan 22 lähetystön virkailijaa oli kärsinyt erilaisista oireista, kuten kovasta päänsäärystä, keskittymisvaikeuksista sekä tasapaino-ongelmista. Viranomaiset uskoivat selityksen löytyneen: Kuuban harjoittamat äänihyökkäykset suurlähetystöä vastaan. Kaikkien oireita saaneiden kertomuksissa toistui sama, usein öisin ilmestyvä kirskuva ääni.

Vain muutaman vuoden auki olleen suurlähetystön sulkemista pohdittiin. Ainekset diplomaattiseen kriisiin olivat käsillä.

Vastaavanlaisia selittämättömiä joukko-oireita on havaittu muuallakin. Portugalissa teinit sairastuivat suositun saippuasarjan päähenkilön kanssa samaan tautiin. Vuosituhannen vaihteessa 250 belgialaista koki sairastuneensa juotuaan Coca-Colaa ja yritys joutui vetämään juomaa takaisin 2,5 miljoonaa pullollista. Yhdysvaltalainen cheerleader heräsi päiväuniltaan kasvolihasten nykimiseen, käsien nytkähtelyyn ja hallitsemattomiin rääkäisyihin. Pian myös cheerleaderin ystäväpiiri kärsi samoista pakkoliikkeistä. Oireet kuitenkin katosivat pian, eikä niille löydetty fysiologisia syitä, vaikka osa oireilleista pystyi kuvailemaan niiden alkuperän hyvinkin tarkkaan.

Kaikki edellä mainitut tapaukset voidaan lukea esimerkeiksi massahysteriasta.

Hysterialla tarkoitetaan ruumiillisia oireita, joille ei ole selvää syytä. Termi juontuu kreikan kielen sanasta hystera, jolla tarkoitetaan kohtua. Hysteria nähtiin ennen ainoastaan naisten vaivana. Myöhemmin havaittiin, että siitä voivat kärsiä myös kohduttomat. Hysteria on yhdistetty läpi historian muun muassa hengenahdistukseen, pyörtyilyyn, hermostuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen.

Hysteria-sanan kielteisen ja väheksyvän leiman vuoksi lääketieteessä ollaan siirrytty konversiohäiriö-termiin. Käsite pohjaa Sigmund Freudin ajatuksiin. Freud selitti häiriötä tyypilliseen tapaansa traumoilla: potilas ei pysty käsittelemään traumojaan, minkä vuoksi niihin latautunut tuska purkautuu fyysisinä oireina. Freudin näkemyksen mukaan kyseessä on siis vahvasti psykosomaattinen ilmiö.

Traumojen kuninkaan ajatukset elävät edelleen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Timo Partosen mukaan konversiohäiriöissä on kyse konfliktista, kuten kivusta tai ahdistuksesta, jota henkilö ei pysty ratkaisemaan psyykkisin keinoin.

Vaikka konversiohäiriöt ovat harvinaisia, ne eivät ole suinkaan eriskummallisia vaan kuuluvat ihmisen rakenteeseen. Konversiohäiriön voivat aiheuttaa esimerkiksi henkilön kokema kipu, stressi tai ahdistus. Partosen mukaan oireista on hyötyä psykologisessa mielessä. Kun esimerkiksi ahdistus kanavoituu tällä tapaa, se usein myös katoaa. Lisäksi oireet helpottavat nopeasti eivätkä jätä fyysisiä vaurioita. Yksi konversiohäiriön tunnusmerkeistä onkin, ettei potilas tunnu olevan huolissaan vakavista oireista.

“Tutkivan lääkärin mielenkiinto herää usein, sillä ihmiset eivät ole kovin huolissaan tilastaan tai terveydestään. Eivät, vaikka näkö lähtisi hetkeksi”, kertoo Partonen.

Vaikuttaa  ristiriitaiselta, että oireet, joille ei löydy selitystä, eivät tuottaisi ahdistusta. Kun tieto terveydestä on muutaman klikkauksen ulottuvilla, on helppo ryhtyä diagnosoimaan itseään. Partonen muistuttaa kuitenkin, että psyykkinen syy on selitys sekin.

”Konversiohäiriössä psyykkinen oire on ihan hyvä selitys, mikäli elämäntilanteesta löydetään konflikti ja syy reaktioon. Ihminen saattaa usein itsekin tunnistaa taustalla olevan konfliktin, mutta se on torjuttuna ihmisen tiedostamattomassa psyykessä. Tärkeää on antaa asialle aikaa pulpahtaa tietoisuuteen, jonka kautta henkilö saattaa alkaa puhumaan esimerkiksi stressitekijästä.”

Kuuban valtio kiistää ääni-iskut lähetystöä vastaan ja sen, että edes tietäisi niistä mitään. Maan viranomaisten mukaan tapausta on tutkinut peräti 2 000 asiantuntijaa. Joukkoon mahtuu muun muassa rikostutkijoita, ääniasiantuntijoita ja matemaatikkoja.

Kuubalaiseversti Ramiro Ramirezin mukaan syytöksissä on kyse “solvauksesta Yhdysvaltojen taholta”.

Äänihyökkäyksiin liittyvässä teoriassa on ongelmansa. Hyvin matalat äänet voivat aiheuttaa muun muassa oksentelua, mutta laajojen hyökkäysten toteuttamiseen tarvittaisiin mittava kaiutinjärjestelmä, jonka tulisi sijaita lähellä kohdettaan. Sellaisesta ei löydetty Havannassa jälkeäkään. Sama ongelma on erittäin korkeiden äänien tuottamisessa: äänellä pitäisi olla suora yhteys kohteeseen, jolloin sen lähde olisi myös vaikea piilottaa. Alan asiantuntijat muistuttivat, ettei FBI:llä ollut tietoa aseesta, joka olisi aiheuttanut oireet. Lisäksi äänispesialistit ja asiaa tutkivat lääkärit pohtivat, voiko korkea ääni vahingoittaa kuuloa edustajien kuvaamalla tavalla.

Pian tutkinnassa lähdettiinkin jo eri tielle. Lokakuussa 2017 neurologit arvelivat, että spekuloidun hyökkäyksen oireet selittyisivät hysterialla. Esimerkiksi The Guardian -lehden haastattelema Yhdysvaltojen kansallisen neurologisen instituutin osastonjohtaja Mark Halletin mukaan kyseessä oli juurikin massahysteria.

Yksittäisten konversiohäiriöiden lisäksi psykosomaattiset oireet voivat levitä myös vaikkapa työyhteisössä. Joukkokonversioissa kyse on siitä, että toisen alkaessa oirehtimaan saattaa toinen tahattomasti alkaa oirehtia samoin. Oire laajenee, lääketieteellisin termein indusoituu eli ilmenee yhdellä henkilöllä, jolloin toinen omaksuu sen itselleen. Partosen mukaan taustalla voi olla esimerkiksi se, että lähipiirissä on nähty konversio-oire oikeana. Tämä tarkoittaa sitä, että arjessa on saatettu nähdä jonkun kärsivän esimerkiksi infarktista aiheutuneesta halvauksesta, jolloin tilannetta seurannut henkilö on tahattomasti alkanut matkia halvaantumisoireita.

Havannan tapauksessa on helppo havaita matkimisen houkuttelevuus. Yhdysvaltojen ja Kuuban vihamielisen historian vuoksi lähetystön työntekijät elävät painostavassa ympäristössä, joka on omiaan aiheuttamaan stressiä ja ahdistusta. Lisäksi vieraassa maassa toimiva työyhteisö on oletettavasti tiivis, joten konformismi ei olisi yllättävää. Ihminen on laumaeläin, joka ei pysty edes katsomaan lajitoverinsa haukottelemista ilman, että omakin suu alkaa vääntyä auki. Kun kuulee yhteisön jäsenen menettäneen kuulonsa, voi ahdistus johtaa siihen myös itsellä.

Konversiohäiriötkin kaipaavat hoitoa, joka tosin eroaa somaattisiin oireisiin tarjottavasta. Partosen mukaan tärkeitä ovat keskustelu, tuki ja elämäntilanteen ristiriitojen ratkominen. Lääkehoitoa ei ole tarjolla. Tärkeintä on tukea potilasta niin, että hän pääsisi pian takaisin toimintakykyiseksi. Esimerkkinä hoidosta Partonen mainitsee säännöllisen keskustelun psykiatrin, lääkärin tai hoitajan kanssa.

Millaista suhtautuminen on potilaaseen, jonka oireet johtuvat psyykkisistä seikoista? Partonen pelkää suhtautumisen olevan usein vähättelevää.

“Oireiden vähätteleminen ei auta potilasta puhumaan niistä. On muistettava, ettei oireilu missään nimessä ole tahallista: joidenkin ihmisten psykologinen keinovarasto on vaan sellainen, joka tuottaa todellisen ja haittaavan oireen. ”

Myös Kuuban tapauksessa neurologit totesivat, ettei oireista kärsiviä pidä syyllistää. Ne eivät ole merkki persoonallisuuden heikkoudesta.

Näyttöä konversiohäiriöiden vähättelystä löytyy rutkasti verkon keskustelupalstoilla. Konversiohäiriötä kuvataan muun muassa “höpöselitykseksi oireille, joille lääkäri ei ole löytänyt syytä, luultavasti oman heikon ammattitaitonsa takia”. Lääketieteen opiskelijoita opetetaan enimmäkseen löytämään oireille fyysisiä syitä. Psyykkinen puoli jää vähemmälle. Tämä voi lisätä väestön keskuudessa ajatusta siitä, että vain fyysisillä seikoilla selittyvät oireet nähdään todellisina.

The New York Times suositteli jo 1800-luvulla hysteriaan hoidoksi myötätuntoista suhtautumista. Häiriön todettiin olevan harvojen herkkua: ne, joilla ei ole mahdollisuutta siitä kärsiä, eivät sen kouriin tavallisesti joudu. Orjuutetuilla naisilla hysteriaa tavattiin suhteellisen vähän verrattuna vapaaseen väestöön, vaikka koko elämänsä alistettuina oleilla oli vakavia traumoja.

Konversiohäiriöstä ei ole löydettävissä vedenpitäviä todisteita. On muistettava, ettei kaikkia selittämättömiä oireita voi leimata hysteriaksi tai konversiohäiriöiksi. Esimerkiksi laktoosi-intoleranssin vatsaoireita pidettiin hysterian aiheuttamina ennen kuin tilalle löydettiin fyysinen selitys.

Lisäksi Partonen muistuttaa, että konversiohäiriön hetkellä henkilöllä voi olla taustalla jokin muu sairaus. Pahoinvointi ja pyörtyily voivat olla merkki stressistä ja tukahdutetuista traumoista, mutta myös harvinaisesta syövästä. Konversiohäiriötä ei tulisi käyttää romukoppadiagnoosina, jonka alle luetaan kaikki, mitä ei nopeasti testattuna muuksi tunnisteta.

Havannan lähetystön mysteeri on edelleen ratkaisematta. On kiinnostavaa pohtia, liittyykö tapaukseen tai sen tutkimiseen poliittisia tavoitteita tai vaikuttamisyrityksiä: ovathan Kuuban ja Yhdysvaltojen suhteet olleet vuosia jokseenkin vaikeat. Helpotusta on tuskin hetkeen luvassa: “Uskon, että Kuuba on vastuussa. Uskon niin”, totesi Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump lehdistötilaisuudessa lokakuussa.

Tulevaisuudessa voidaan kenties selvittää Havannan suurlähetystön työntekijöiden kärsineen juurikin äänihyökkäysten oireista. Tai jostain muusta. Tutkimusten jatkuessa tyydymme kuitenkin toteamaan, että konversiohäiriö on ihan hyvä syy sekin – vai onko?

Suurlähetystön työntekijät nauhoittivat äänihyökkäyksiksi epäilemään melua. Osa työntekijöiden nauhoista sisälsi täysin tavallisia ääniä, jotka kantautuivat esimerkiksi liikenteestä. Joulukuun alussa tehtiin kuitenkin uusi löydös, jossa potilaiden aivojen valkoisesta aineesta löydettiin muutoksia. Valkoisella aineella on keskeinen tehtävä informaation välittämisessä aivojen eri osien välillä. Lääkärit eivät tiedotusvälineiden mukaan osanneet selittää, miten aivojen muutokset olivat syntyneet. Julkisuuteen ei kerrottu myöskään sitä, löytyikö muutoksia jokaiselta, vai vain osalta potilaista.

Tuore havainto vahvistaa käsitystä, että lähetystön työntekijät olisivat joutuneet jonkinlaisen häirinnän kohteeksi. Lähetystö jatkaa tästä huolimatta toimintaansa, ja maahan lähteville yhdysvaltalaisille työntekijöille tehdään laajat terveystarkastukset ennen töiden alkua. Näin mahdollisia alkavia oireita voidaan verrata lähtöhetken terveydentilaan.

Riippumatta siitä, mikä oireet aiheuttaa, on niihin suhtauduttava vakavasti. Kun massat joutuvat outojen oireiden riivaamiksi, on pelissä yleisen turvallisuuden tunne. Kuuban tilanteessa uhattuna ovat myös räjähdysherkät diplomaattiset suhteet.

Geenitekniikka – näkymätön vaikuttaja

Geenimuokkauksella on mahdollista tehdä melkein mitä tahansa vegaanisen lihan kasvattamisesta sairauksien parantamiseen. Silti tavallisen kansalaisen tietämys aiheesta on usein hataralla pohjalla. Mitä geenitekniikan alalla tapahtuu tällä hetkellä?

TEKSTI Roosa Savo KUVA Tuomas Heikkilä

Geenien muokkaamisen tarkoitettu uusin innovaatio, CRISPR-tekniikka, on helpottanut tutkijoita valtavasti, sanoo aihetta tutkinut Helsingin yliopiston elämäntieteiden yksikössä työskentelevä tutkijatohtori Aino Vesikansa.

Geenimuokkauksella tarkoitetaan sitä, kun muutetaan yksilön tai yksittäisen solun perimää eli genomia lisäämällä, poistamalla tai muokkaamalla genomin DNA-juostetta. Perimä on DNA:han koodattu koko perintöaines, joka sisältää ohjeet siitä, miten solut lähtevät kehittymään.

Vaikka perimän muokkaus on ollut mahdollista 80-luvulta lähtien, uusi menetelmä on muuttanut alan mahdollisuuksia ja vaikuttanut erityisesti tutkimuksen tekemiseen. CRISPR-tekniikka on lyhenne sanoista clustered regularly-interspaced short palindromic repeats. Menetelmän kehitti ranskalainen mikrobiologi Emmanuelle Charpentier yhdessä yhdysvaltalaisen biologin Jennifer Doudnan kanssa vuonna 2012, ja se on saanut lempinimekseen toimintaansa osuvasti kuvaavan termin: geenisakset.  

CRISPR-tekniikalla voidaan hakea suurella tarkkuudella DNA-juosteesta juuri se kohta, jota halutaan muokata. Käytännössä menetelmässä on kaksi osaa jotka tekevät yhteistyötä: opas-RNA eli ribonukleiinihappo ja juosteen leikkaava proteiini. Yksittäinen opas-RNA ohjaa proteiinin haluttuun kohtaan DNA-juostetta, minkä seurauksena proteiini sitoutuu juosteeseen ja katkaisee sen. Nykyään yleisin käytetty proteiini on CAS9, jolloin tekniikan nimeksi tulee CRISPR-CAS9.

Kun geenisakset ovat katkaisseet perimän, solun omat korjausmekanismit korjaavat juosteen. Tällöin juosteeseen voidaan lisätä jokin pätkä tai esimerkiksi luoda jokin mutaatio. ”Jos vaikka tiedetään, että jokin mutaatio liittyy tiettyyn sairauteen, voidaan tutkia miten mutaation laittaminen vaikuttaa solun ilmentymiseen”, Vesikansa sanoo.

Vesikansa kertoo menetelmän kehittämisen vaikuttaneen eniten tutkimuksen tekemiseen. ”80-luvulla luotiin PCR-menetelmä, jolla pystyttiin monistamaan DNA:ta. CRISPR-tekniikkaa on verrattu vähintäänkin vastaavaksi merkittävyydeltään.” Suurin hyöty tulee siitä, että uudella menetelmällä tehdään tutkimusta, joilla kehitetään samalla myös muita uusia tutkimusmenetelmiä.

Vesikansa kertoo tutkimusjulkaisujen määrän nousseen valtavasti viime vuosina ja tutkimuksen tekemisen helpottuneen: ”Ennen proteiiniyksikkö piti muokata sitoutumaan tiettyyn kohtaan perimää, mikä oli iso työ. CRISPR-tekniikassa muokataan ainoastaan opas-RNA:n rakennetta, minkä voisin vaikka nyt heti suunnitella ja tilata. Se on viikon juttu.”

Menetelmä on toiminut kaikissa eliöissä, ja Kiinassa tutkijat ovat kokeilleet sitä onnistuneesti myös ihmisen alkioissa. Vastaava ihmisen perimän muokkaaminen on toistaiseksi Suomessa kielletty, ja yksi suurimmista alan eettisistä kysymyksistä onkin se, saako ihmisen perimään puuttua.

Aihe on lisäksi sellainen, josta siihen perehtymättömät eivät ymmärrä. Geenimuokkauksesta kuitenkin kannattaisi ymmärtää jotain, koska se on tulevaisuudessa olennainen osa lääketiedettä, teollisuutta ja yhteiskuntaa ylipäätään. Lääketieteessä pyritään siihen, että CRISPR-tekniikan avulla tehdyllä tutkimuksella voitaisiin kehittää tapoja parantaa sairauksia ja jopa perinnöllisiä sairauksia. Menetelmällä voidaan myös etsiä ratkaisuja tulevaisuudessa kasvavaan terveysuhkaan, antibioottiresistenssiin.

”Pitää ymmärtää mistä puhutaan, jotta voi ottaa kantaa. Poliittisilla päättäjillä pitäisi olla kanta geenimuokkaukseen liittyviin asioihin”, Vesikansa sanoo.