Valtsikan parilliset

Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, sillä oma rakas voi parhaimmillaan löytyä saman tiedekunnan käytäviltä. Kolme valtsikalaista pariskuntaa kertoi Groteskille tarinansa. 

TEKSTI Sara Keinänen & Saara Pelto-Arvo KUVAT Joona Raudaskoski

”Vaihdoimme numeroita Twitterissä”

Medialaiset Kiia Etelävuori, 22, ja Jani Hellström, 26, aloittivat viestinnän opintonsa peräkkäisinä vuosina. He olivat vaihtaneet pari sanaa ennen varsinaista tutustumista, joka alkoi yhteisen koulumatkan aikana syksyllä 2012.

”Juttelimme ensimmäisen kerran kunnolla, kun satuimme samaan bussiin. Tunnistin Janin medialaiseksi ja menin puhumaan hänelle. Kävi ilmi, että olimme matkalla samalle luennolle. Menimme luennolla istumaan vierekkäin ja päädyimme tekemään kurssin ryhmätyöt yhdessä.”

Puhelinnumerot vaihtuivat Twitterissä, mille pari on nauranut jälkeenpäin.

”Numeroiden vaihtaminen taisi koskea ryhmätyön palautusta. Se oli sellainen kiusallinen ’ota mun numero talteen’ -tilanne. Aluksi jännitti, kun huomasin, että meillä saattaa olla jotain menossa. Samat opiskelukaverit ja se, että jatkossa olisimme samoilla kursseilla, pistivät miettimään”, Jani kertoo suhteen alun tunnelmista.

”Jälkeenpäin Jani on sanonut, että olin aluksi hänelle vähän kylmä. En halunnut, että kaikki saavat tietää meistä heti. ”

Yhteisten opintojen myötä Kiia ja Jani keskustelevat usein vapaa-ajallakin viestintään liittyvistä asioista. He kirjoittavat myös yhteistä viestinnän ilmiöitä käsittelevää blogia.

”Kaverit ovat vähän naureskelleet blogille. He ovat kyselleet, kirjoitammeko sinne parisuhteestamme. Viestintä on kuitenkin molemmille tärkeä asia ja intohimo, joten yhteinen kirjoitusharrastus on löytynyt sitä kautta”, Jani ja Kiia toteavat.

Viime kevään pari vietti kaukosuhteessa, kun Kiia oli vaihdossa Göteborgissa. Jani kertoo, että luottamus ja toisen arvostaminen kasvoivat, kun ei ollut osa toisen arkipäivää.

”Kun Kiia tuli takasin, olimme varmasti maailman onnellisin pariskunta.”

”Vaihdon aikana varmistui, että oikeasti haluaa olla toisen kanssa. Mietin joskus aiemmin, onko mahdollista löytää ihmistä, joka on samalla tosi hauska, älykäs ja kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Jani on kaikkea sitä”, Kiia kertoo.

”Kantavin asia on se, että voimme jutella kaikesta mahdollisesta ja nauraa kipeillekin asioille. Molemmilla on vähän vinoutunut huumorintaju”, Jani pohtii.

 

”Tutustuimme valtsikan speksin kulisseissa”

Yhteiskuntapolitiikan opiskelija Silva, 21, ja kansantaloustieteen fuksi Adam, 22, tapasivat viime syksynä valtsikan speksin ensimmäisissä tanssitreeneissä. Tanssivastaava ohjeisti kaikkia menemään esittäytymään ihmiselle, jota ei ole vielä tavannut. Silva käveli Adamin luo ja esittäytyi reippaasti.

’’Kysyin, mistä Adam on, ja hän vastasi olevansa TKKO:lta. Repesin aivan totaalisesti.’’ Silva sai Adamin pasmat niin sekaisin, että taloustieteen ainejärjestön nimen (KTTO) kirjaimet vaihtoivat paikkaa.

Tanssitreenien jälkeen Adam lisäsi Silvan Facebook-kaveriksi. ’’Menin stalkkaamaan ihan kunnolla.’’

Facebookissa Adam törmäsi tilapäivitykseen, joka vihjasi, että Silva olisi varattu. ’’Ajattelin, että okei, se meni siinä.’’

Kuitenkin jo parin viikon sisään Cupido puuttui peliin, kun Silva ja Adam osuivat samalle taloustieteen luennolle. Silva huomasi Adamin istuvan toisella puolella salia.

’’Mulla oli kone edessäni, ja päätin sen enempää miettimättä mennä juttelemaan Adamille Facebook-chatissa.”

Juttelu jatkui luennon jälkeen pitkälle iltaan asti lähes taukoamatta. Tässä vaiheessa Adam nolostuu. ”Heitin Silvalle aika härskin läpän. Se meni vähän yli, koska oltiin vasta tavattu, ja juteltiin silloin ensimmäistä kertaa. Silva vähän pahastui siitä.”

Asia jäi harmittamaan Adamia niin paljon, että hän päätti yrittää korjata tilanteen seuraavana päivänä luennolla.

Silvaa hymyilyttää. ’’Adam osti mulle Kismet-suklaapatukan. Mietin, että mitä helkkaria, kuka on tää poika, joka ostaa mulle suklaata luennolle!’’

Kismet-kohtaamisen jälkeen juttelu jatkui Facebookissa taas pitkälle yöhön. Parin mukaan toiselle kerrottiin ruudun välityksellä tässä vaiheessa jo syvällisiäkin juttuja.

’’Tuntui, kuin olisimme tunteneet toisemme pitempään kuin vain kaksi päivää.’’

Ensimmäiset treffit sovittiin heti seuraavalle päivälle, ja ne kestivät kertaheitolla yli 24 tuntia. Tämän jälkeen pariskunta on viettänyt aikaa yhdessä lähes poikkeuksetta joka päivä.

Yhdessäoloa helpottaa se, että molemmat opiskelevat samassa koulussa. Valtsikan bileissäkin voi käydä ilman, että toinen tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Lisäksi speksistä on tullut Adamin ja Silvan ensimmäinen yhteinen kokemus.

”Oli helpottavaa voida puhua speksistä, kun toinen ymmärsi tasan tarkkaan, mistä on kyse.”

 

”Ensitreffejä varten laadittu lista puheenaiheista jäi käyttämättä”

Viestinnän opiskelija Emilia Jaakkola, 22, ja taloustieteen opiskelija Ronny Rännälä, 22, ihastuivat toisiinsa teini-ikäisinä, vuosia ennen opintojen alkua valtiotieteellisessä.

”Tapasimme 17-vuotaina yhteisen kaverin bileissä. Ensitapaamisen perusteella pidin Ronnya yli-itsevarmana pellenä. Seuraavissa juhlissa päädyin teinihumalassa haukkumaan häntä. Aloimme kuitenkin viestitellä mesessä. Myöhemmin päädyimme ensimmäisille treffeille.”

”Emiliassa ihastuin ensiksi hänen suorasukaisuuteensa. Ärsyttää, jos ihmiset eivät sano asioita suoraan. Pystyin myös alusta asti olemaan oma itseni Emilian seurassa. Olin miettinyt ensimmäisiä treffejä varten listan puheenaiheista siltä varalta, ettei juttu luista. En tarvinnut niistä ainuttakaan.”

Emiliaa kiehtoi Ronnyn auktoriteetti.

”Ystävän puheet koulun cooleimmasta jäbästä kieltämättä nostivat kiinnostusta. Parien treffien jälkeen Ronnyn huomaavaisuus ja hellyys saivat perhoset vatsaan ja niin saavat kyllä edelleen.”

Pari muutti yhteiseen kotiin vuonna 2013. Samana keväänä he pänttäsivät myös pääsykokeisiin. Päätös molempien valtsikaan hakemisesta ei ollut yhdessä sovittu.

”Emilia oli päättänyt hakea viestintään, ja kehotti minua kauppikseen hakemisen lisäksi osallistumaan myös taloustieteen pääsykokeisiin.”

”Se jos mikä oli ’meant to be’. Ronny ei uskonut pääsevänsä sisään, mutta molempien nimet löytyivät opiskelupaikan saaneiden listalta”, Emilia kertoo.

”Arjessa ei huomaa, että opiskelemme samassa paikassa. Toisaalta en ehkä olisi valinnut taloustiedettä sivuaineeksi, jos Ronny ei opiskelisi sitä. Saan kotona opiskeluapua laskareihin”, Emilia nauraa.

Yhdessä vietettyjen vuosien myötä Emilia on oppinut Ronnylta positiivista asennetta ja sitkeyttä tavoitteiden saavuttamiseen. Ronny on taas omaksunut Emilialta kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta muita ihmisiä kohtaan.

”Olemme kasvaneet yhdessä teineistä aikuisiksi.”

 

Tule sellaisena kuin olet

Exclusive editorial: Tänä syksynä valtiotieteellisen käytävillä nähtiin Lainaa ja omaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

KUVAT Joona Raudaskoski LUOVA KONSULTOINTI Liina Suominen

Älä jäädy

Yhä useampi yritys satsaa nyt henkilökunnan esiintymistaitoihin. Kysyimme viestintäkouluttajilta, miksi valmennusbisnes kukoistaa ja miten esiintymisjännitys selätetään.

TEKSTI Joona Raudaskoski KUVA Samuli Saarinen

 Kamerassa vilkkuu punainen valo. Kirkas lamppu paahtaa kasvoja, ja puvun kaulus tuntuu tiukalta. Hikiläikät leviävät kainaloissa.

Tuijotat kameraa ja sitten juontajaa. Aukaiset suusi, mutta et saa sanaakaan ulos. Et edes muista, mihin kysymykseen piti vastata. Kaikki näkevät sinut, reaaliaikaisesti. Mitähän äitikin tästä sanoo?

Nyt ei saa jäätyä.

Kiusallista. Vielä kiusallisempaa on se, että julkisia jäätymisiä sattuu tämän tästä. Kaikki medialaiset tietävät ainakin yhden kuuluisan esimerkin siitä, kun asiantuntija jäätyy valtakunnallisessa tv-lähetyksessä. Niin voi käydä kenelle tahansa.

”Esiintymisjännitys on luonnollinen reaktio esimerkiksi silloin, kun joutuu esiintymään kameralle. Se myös auttaa suhtautumaan tilanteeseen vakavasti”, sanoo Iida Rauhalammi.

Rauhalammi tuntee esiintymisjännityksen. Hän on puheviestinnästä valmistunut Yle Etelä-Karjalan radiotoimittaja, joka on myös ollut kehittämässä Helsingin ylioppilasteatterin esiintymiskoulutuksia. Siell on valmentautunut esimerkiksi Helsingin yliopiston oppilaskunnan edustajisto.

Ammattimaisten viestintäkouluttajien määrä kasvaa koko ajan. Eräs heistä on viestintätoimisto Tekirin mediavalmentaja ja viestinnän suunnittelija Jenni Jusslin, joka vastaa toimiston mediavalmennuksesta.

”Minusta tuntuu, että nykyään kaikenlainen valmentautuminen on aika muodikasta. Jos haluaa kuntoon, palkataan personal trainer”, hän vertaa.

Kuten kymmenet muut suomalaiset viestintätoimistot, Tekir valmentaa yritysten johtoportaita, asiantuntijoita, poliitikkoja ja julkisyhteisöjen edustajia.

Mediavalmennusta annetaan monenlaisella kokemuksella ja näkemyksellä. Jusslin on opiskellut journalismia ammattikorkeakoulussa, ja hänen kollegansa, viestintäkosultti Tuukka Hetemäki, on Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun kasvatti. Molemmilla on kokemusta esimerkiksi toimittajan töistä.

Melkein kaikki perinteiset lehtitalot tuottavat nyt videosisältöjä. Maakunta- ja iltapäivälehtien verkkosivut ovat jo täynnä liikkuvaa kuvaa. Yriyksissä kameran eteen ei enää kiikuteta vain tehtaan johtajaa vaan kaikenlaisia asiantuntijoita. Se lisää osaltaan tarvetta viestintäkoulutukselle.

”Verkossa on digitaalinen muisti. Jos onnistuu tekemään jotain mieleenpainuvaa, se on netissä ikuisesti. Verkko on tavallaan julma maailma. Aikaisemmin saattoi oikeasti ajatella, että tämän päivän lehti on huomisen kalankääre”, Hetemäki sanoo.

Toisaalta verkon kuvavirta on valtava. Massaan hukkuu helposti. Viestintäkonsultti auttaa luomaan esiintyjäpersoonan, jolla erottuu.

Vaikka olemme yksilöitä, Rauhalammin mukaan esiintymisessä pätevät yleismaailmalliset ohjeet. Ensimmäinen askel hyvään esiintyjyyteen on oppia käsittelemään omaa jännitystään. Toiseksi pitää tiedostaa, ettei jännitys usein näy yhtä vahvasti, kuin miltä se itsestä tuntuu. Kolmas keino on lähes klisee ja kaikkien kolmen haastateltavan lempilapsi: harjoittelu tekee mestarin myös esiintymisessä.

Ylioppilasteatterin koulutuksissa osallistujat harjoittelevat esiintymistä lavalla. Rauhalammin mukaan hyvä keino aloittaa esimerkiksi puhe on se, että rauhoittaa aluksi itsensä. Kun astuu lavalle, voi laskea kymmeneen ja vasta sitten puhua.  Niin ensivaikutelma on rauhallinen.

”Tauot eivät ole vaarallisia vaan hyvä keino päästä jännityksestä eroon. Ne eivät varmasti haittaa yleisöä”, Rauhalammi sanoo.

Hän toivoisi esiintyjien olevan armollisempia itselleen. Hänestä esitys on vain mielenkiintoinen, kun se ei ole täydellisen kliininen oppikirjasuoritus.

Kun ylioppilasteatterin koulutuksissa on opeteltu alkeet, nostetaan vaikeusastetta: lavan eteen asetetaan kamera. Sen avulla voi jälkikäteen analysoida jopa silmien räpsytyksiä ja aataminomenan pomppoilua.

”Ennen esiintymistä kannattaa ajatella jotain mukavaa. Voi laajentaa perspektiiviä ja pienentää esiintymistilannetta. Kysy esimerkiksi, miten tämä haastattelu vaikuttaa vaikka Amerikassa”, Rauhalammi neuvoo.

Rauhalammin mukaan esiintyjän kannattaa etsiä itselleen rituaaleja, jotka auttavat rentoutumaan ennen h-hetkeä. Jollekulle toimii juoksulenkki tai jooga, toiselle läpänheitto kavereiden kanssa.

Joskus hyvät neuvot pettävät, eikä jäätymiselle vain voi mitään. Jos haastateltava jäätyy lähetyksessä, vastuu tilanteen pelastamisesta siirtyy toimittajan ammattitaidon varaan. Rauhalammin kokemuksen mukaan ammattitaitoinen toimittaja voi auttaa haastateltavan yli blackoutista.

”Radiossa se on helppoa, kun kukaan ei näe. Empatian osoittaminen on hyvä keino, nyökkäily ja muu haastateltavan huomioiminen”, Rauhalammi listaa.

Jos haastateltava kadottaa sanat, Rauhalammin mielestä on toimittajan velvollisuus tuottaa puhetta. Kun on tehnyt taustatyön hyvin, voi esimerkiksi viitata hankkimiinsa tietoihin tai esittää uuden kysymyksen. Parhaimmillaan jäätynyt haastateltava saa kiinni uudesta aiheesta, ja tilanne laukeaa.

Hetemäki muistuttaa, että suoria tv-lähetyksiä tehdään oikeasti melko vähän. Haastateltavan jäätyminen on uhka myös tuotannolle: se näyttää epäedulliselta sekä haastateltavan että haastattelijan osalta.

Jos itseä jännittää vaikka esitelmää tai puhetta pitäessä, sekä Hetemäki että Rauhalammi neuvovat tunnustamaan oman jännityksen itselle. Esimerkiksi työhaastattelijaa voi hyvin pyytää toistamaan kysymyksen. Hetemäen mukaan se on hyvä tapa välttää sekä hiljaisuus että loputon, epämääräinen lauseketju, jossa ei ole selkeää pointtia. Takeltukaan ei kuitenkaan ole vaarallista.

”Tässäkin keskustelussa olen seonnut sanoissani monta kertaa, eikä se haittaa. Kannattaa vain laittaa homma poikki ja pyytää, että kuulee kysymyksen uudelleen”, Hetemäki sanoo.

Jusslin ja Hetemäki nauravat, kun heiltä kysytään, miten he valmistautuivat pienen opiskelijalehden haastattelun.  Heidän mukaansa lehden koko ei ole syy jättää valmistautumatta. Verkossa päättömyydet ja sammakot leviävät nopeasti.

Yritysten suhtautuminen esiintymistaitoihin on muuttunut vuosien saatossa Enää työntekijöitä ei kouluteta lähtökohtaisesti siksi, että yritetään välttää epäonnistumisia. Yritykset tietävät, että hyvän julkisuuskuvan rakentamiseen kannattaa laittaa aikaa ja rahaa siinä missä muuhunkin markkinointiin. Hyvillä esiintymistaidoilla voi saavuttaa vähintään yhtä paljon kuin huonoilla menettää.

Viestintätoimistot eivät juuri mainosta palveluitaan. Menestymisen avain on verkostoitumisessa ja siinä, että yrityksen vaikuttajat näkyvät mediassa. Esimerkiksi Tekirin perustaja, entinen toimittaja Harri Saukkomaa, antaa usein haastatteluja ja kommentoi viestintään liittyviä ilmiöitä.

Tekir luottaakin mediavalmennuksen markkinoinnissa pääasiassa puskaradioon. Uusia asiakkaita tulee esimerkiksi vanhojen asiakkaiden suositusten perusteella.

Mediavalmennuksen suosio perustuu osin myös siihen, että näyvyys joukkoviestimissä on yhä tärkeämpää mainosta myös viestintätoimistojen asiakkaille. Esimerkisi ajankohtaisohjelmiin pyydetään kommentoimaan aina samat asiantuntijat, jotka toimittajat tuntevat ja tietävät sanavalmiiksi. Jusslin ja Hetemäki mainitsevat esimerkkeinä ulkopolitiikan tutkija Charly Salonius-Pasternakin Suomen ulkopoliittisesta instituutista ja toimitusjohtaja Ari Paunan Hypo-pankista. Molemmat kommentoivat usein oman alansa ysymyksiä.

”Hypo-pankin liikeideahan on myydä asuntolainoja. Toimitusjohtajan kautta saatu näkyvyys voi olla pankille paljon tehokkaampaa kuin ostaa mainos Maikkarilta tai Neloselta”, Hetemäki sanoo.

Vaarana voi olla, että muutama yritys kaappaa asiantuntijajulkisuuden. Siksi myös tieteentekijöiden olisi hyvä muuttaa asenteitaan mediaesiintymisiä kohtaan. Yleisön kannalta olisi hyvä, että ääneen pääsisi mahdollisimman monenlaisia intressejä edistäviä asiantuntijoita.


Kuvitukset: Samuli Saarinen

Viestinnän ytimessä – kiusallisuus

Urbaanin sanakirjan mukaan kiusallista on ainakin uimarinkuppa eli jalkovälin sienitulehdus sekä priapismi eli pitkäaikainen, sairaalloinen erektio.

TEKSTI Saarlotta Virri

Kiusallista on myös se, kun eläkeikää lähestyvä gynekologimies erehtyy kommentoimaan potilaan paikkoja, olivat ne sitten tiukat, löysät tai muuten vain kulahtaneet. Ja kun sukujuhlissa tuntematon rouva tulee kysymään, olenko isäni uusi vaimo. Ja se, kun ensitreffeillä ei ole enää mitään muuta keskusteltavaa, kuin Etelä-Suomeen luvatut revontulet, tuleva auringonpimennys ja harvinaisen poutaiset säät.

Vuoden 2015 ensimmäinen Groteski pureutuu viestinnän ytimeen, kiusallisuuteen.

Muutamia kiusallisia tauteja lukuun ottamatta kiusalliset tilanteet syntyvät pääosin viestinnän tuloksena. Suurin osa niistä syntyy tahattomasti. On hankalaa arvioida, milloin rajanylitys tapahtuu: milloin tulee laukoneeksi jotain niin arkaa, että tahtomattaan kiusaannuttaa toisen. Vaikka esimerkiksi esiintymistilanteessa jäätymistä vastaan tarjotaan yhä enemmän puhe- ja esiintymisvalmennusta (s. 16), tietyssä hetkessä syntyviä kiusallisia tilanteita on vaikea ennaltaehkäistä.

Suomalainen pysyy mieluummin hiljaa, kuin utelee liikoja – varsinkaan arkaluontoisista asioista. Toimittajalle kiusalliset kysymykset ovat kuitenkin kysymysten aatelia. Kiusallinen kysymys voi koskea yhtä lailla EU:n turvallisuusstrategiaa, loikkaamista journalismista organisaatioviestinnän puolelle (s. 20) kuin viimeisintä käyntikertaa sukupuolitautitestissä (s. 8).  Kun haastateltava kysymyksen seurauksena alkaa kiemurrella tuolissaan, punastuu tai sönköttää, toimittaja tietää päässeensä kiinni arkaan aiheeseen.

Kipeistä ja intiimeistä asioista puhuminen tuntuu usein vaikealta. Silti niistä puhumista ei pitäisi vältellä. Kiusallisen, henkilökohtaisen asian tuominen julki voi olla myös voimaannuttava ja terapeuttinen kokemus sekä haastateltavalle, haastattelijalle että lukijalle.

Haastateltava myös helpommin voittaa haastattelijan sympatiat puolelleen, jos hän uskaltautuu avoimesti kertomaan kokemuksistaan. Näin kävi myös minulle – vastoin odotuksia – haastatellessani tätä numeroa varten yksinhuoltajaäidin kasvattia, rap-artisti Ruudolfia.

Suurin osa kiusallisista tilanteista on kiusallisia vain häviävän hetken. Sen jälkeen ne jäävät onnellisesti unholaan tai muuntuvat ajan mittaa hauskoiksi kaskuiksi, joilla viihdyttää pöytäseuruetta. Juuri sellaisista kaskuista tämäkin lehti on tehty.

Vaikka lehden teko on vakavaa puuhaa, olemme pyrkineet suhtautumaan itseemme terveen itseironisesti läpi lehden ja sen tekoprosessin. Kuten edeltäjäni Manu Marttinen vuoden 1995 Groteskin pääkirjoituksessa toteaa:

”Groteskiin saa kirjoittaa mitä haluaa, ilman että kukaan rupeaisi viisastelemaan lehtimiehen ohjeilla.”

Tällaista opiskelijalehden anarkistista asennetta aiomme jatkossakin vaalia.

Kirjoitus on vuoden 2015 ensimmäisen Groteskin pääkirjoitus.

”Hip hop -kulttuuri on täynnä isättömiä nuoria miehiä”

 

Ruudolf: ”Äitini oli yksinhuoltaja ja piti aikamoista kuria kotona. Ehkä se keino kasvattaa oli tiukka myös siksi, ettei ollut isää paikalla. Vaikka teini-iässä oli aika paljon riitoja, äidissä on kuitenkin sellaista tomeruutta ja vahvaa luonnetta, mitä arvostan, ja mitä on välittynyt myös minulle.”

TEKSTI Saarlotta Virri KUVA Andrei6000

”Mitään oppitunteja naiseudesta tai parisuhteesta en kotoa koskaan saanut. Poimin vain vaikutteita sieltä täältä, kavereilta ja elokuvista. Mulla on kuitenkin pienestä asti ollut jonkinlainen oletus siitä, mitä tulee vastakkaiseen sukupuoleen kumppanina ja miltä parisuhteen pitäisi tuntua.

Tarhaikäisenä näin unen, jossa leikin tuntemattoman tytön kanssa. Siinä unessa oli tosi hyvä olla, ja siitä tytöstä jäi sellainen tietynlainen mielikuva ja fiilis, jonka olen muistanut aikuisuuteen asti. Myöhemmin kun yhdeksän vuotta sitten tapasin vaimoni, tajusin heti, että tää on se sama tyttö.

En koe, että uuden biisini henki olisi naista alistava tai esineellistävä. Vertauksen (nainen on jeeppi) tarkoituksena oli olla humoristinen: siinä puhutaan kahdesta asiasta, joista pidän. Ei siinä puhuta kummankaan omistussuhteista, ja sellainen tarkoitus on mielestäni hakemalla haettu. Kaikki runous on kuitenkin täynnä metaforia, ja asioita voi verrata toisiinsa myös hyvin korottavassa mielessä.

En ole yhteiskuntatieteilijä, joten en osaa kertoa mitään tarkkaa teoriaa räpin naista alistavan kulttuurin synnystä. Mutta old school rapissa se perustui siihen, että kilpailtiin jonkun toisen kanssa lavalla ja piti heittää herjaa toisesta. Siihen on helppo sanoa esimerkiksi, että ”hei, mä vein sun muijan”. Sitten se on siitä kehittynyt niin, että varsinkaan gangsta rapissa naisilla ei ole enää mitään muuta arvoa kuin se seksuaalinen palvelus, jonka keho voi antaa.

Ei sellaisessa ympäristössä, missä nää teini-ikäiset pojat on alkaneet tehdä musiikkia, voi hirveän haavoittuvasti puhua siitä, miten sydän on särkynyt. Miten sellaisia tunteita voi purkaa? Kääntämällä sen äärimmäiseksi vihaksi ja sanomalla, että naisilla ei oo mitään paikkaa mun elämässä.

Ja onhan koko hip hop -kulttuuri ollut täynnä isättömiä nuoria miehiä. En mäkään yksinhuoltajaäidin lapsena saanut kotoa minkäänlaisia työkaluja siihen, miten olla parisuhteessa, miltä parisuhteen pitäisi näyttää tai miten sen ongelmia pitäisi ratkaista. Olen oppinut nämä kaikki vasta myöhemmin ja olen iloinen siitä. Ne ovat antaneet mulle mahdollisuuden kasvaa tässä suhteessa niin, että tämä homma voisi toimia, vaikka se joillain aikaisemmilla sukupolvilla ei olekaan toiminut. ”

Ruudolf on helsinkiläinen rap-artisti ja tuottaja, joka julkaisi hiljattain uuden biisin Muistutat mun jeeppii. Kappaletta on arvosteltu naista esineellistävänä: siinä muun muassa verrataan naista jeeppiin, joka halutaan piilottaa talliin ja kiillottaa.

Ecce homo -palstalla ajankohtainen henkilö kertoo rakastamastaan sukupuolesta