Arkisto

Mikä ihmeen Iso Pyörä?

Yliopistossa jyllää kömpelösti nimetty koulutusuudistus. Sen opintosuunnat, moduulit ja koulutusohjelmat herättävät yhä enemmän kysymyksiä kuin mihin kellään on vastauksia.

TEKSTI Anna Jaakonaho

ISO PYÖRÄ on jo vakiintunut osaksi käytäväpuheita. Puhetta aiheesta riittää, mutta kaikille opiskelijoille ei silti ole selvää, miksi koulutusta uudistetaan, ja mitä siitä oikeastaan seuraa. Koulutusuudistuksen nimi herättää myös huvitusta, ja aluksi on selvitettävä sen alkuperä.

Yliopiston opintoasioiden päällikön, Päivi Pakkasen, mukaan uudistuksen valmistelu aloitettiin Iso Pyörä -työnimellä, ja tämä on myös sille sovittu kirjoitusmuoto. ”Helsingin yliopiston kokoisessa organisaatiossa koulutuksen uudistaminen on iso operaatio, jonka hahmottaminen vaati useita keskusteluita vararehtorin ja muiden toimijoiden kanssa. Näitä valmistelevia keskusteluja kuvasi hyvin sanonta: on laitettava iso pyörä pyörimään”, Pakkanen perustelee. Projektinimi on vakiintunut yleiseen käyttöön, mutta virallisena terminä suositaan koulutusuudistusta.

Iso Pyörä saa herkästi aikaan negatiivisia mielleyhtymiä. Kun iso vaihde on päällä, herää pelko rankasta tehostamisesta, jossa tieltä raivataan pienempiä tieteenaloja. Jos pyörä lähtee vyörymään, on reitin oltava hyvin suunniteltu, jottei se saa aikaan isoa tuhoa. Koko projekti vaikuttaa uhkarohkealta.

Pakkasen mukaan yliopisto on saanut palautetta eri tahoilta, myös opiskelijoilta. Parannusta on perätty opetustarjontaan ja ohjaukseen opintojen suunnittelussa. Yliopiston on myös tarjottava yhä houkuttelevampia tutkintoja pärjätäkseen edelleen kansainvälisessä kilpailussa. Aloitettuaan toimessa vuonna 2014 vararehtori Keijo Hämäläinen näki, että kasvaviin paineisiin olisi vastattava mahdollisimman pian.

Hämäläinen lähti luotsaamaan uudistusta, ja pyörä otti ensi metrinsä vuoden 2015 alussa. Opintoasiainneuvostossa projektin tärkeimmiksi tavoitteiksi linjattiin itsenäisemmät kandi- ja maisteriohjelmat, toimivammat siirtymät niiden välillä ja mahdollisuus helpompaan opintoalan vaihtoon. Koulutuksen sisältöjä pyritään myös hiomaan paremmin työelämään valmistaviksi, ja tutkinnoille tulee jatkossa asettaa nykyistä selkeämmät osaamistavoitteet.

UUDISTUS ei tietenkään olisi viimeistelty ilman pränikkää termistöä. Pää- ja sivuaineet saavat väistyä, kun tutkintokoulutus toteutetaan jatkossa koulutusohjelmina. Koulutusohjelmat koostuvat yhdestä tai useammasta tieteenalasta tai tieteenaloja yhdistelevistä sisältökokonaisuuksista. Suuri osa uusista koulutusohjelmista pitää sisällään useampia erikoistumismahdollisuuksia, opintosuuntia. Sivuaineiden sijasta oman suuntauksensa lisäksi voi napata valinnaisia opintoja ja pienempiä opintokokonaisuuksia, moduuleita.

Uusien kandiohjelmien on tarkoitus antaa osaamisperusteet useampaan vaihtehtoiseen maisteriohjelmaan. Koulutusohjelmat ovat laajoja, mikä tarkoittaa, että oppiaineita tullaan yhdistelemään. Tästä seuraa se, että yliopiston hakukohteet myös selvästi vähenevät. Jatkossa jokaista kandiohjelmaa vastaa yksi hakukohde ja yksi pääsykoe. Toistaiseksi tuntemattomalla tavalla opiskelijoiden olisi tarkoitus erikoistua valitsemiinsa opintosuuntiin. Vanhat oppiaineet eivät ole kuitenkaan katoamassa – näin henkilökunnan suunnalta ainakin vakuutellaan.

Opiskelijoiden näkökulmasta opintosuuntien valinta vaikuttaa pulmalliselta. Jos suuntauksiin hyväksytään vain rajallinen määrä opiskelijoita, eivät kaikki voi valita haluamaansa suuntaa.
Entä miten käy tapauksessa, jossa opiskelija haluaa opiskelemaan juuri tiettyä alaa, mutta koulutusohjelma ei koko laajuudessaan kerta kaikkiaan kiinnosta? Valtsikan opintoasiainpäällikkö Mikko Vanhanen toivoo tilanteeseen vielä malttia, mutta rohkaisee näkemään asian uudessa valossa: ”On vielä epäselvää, mitä opintosuuntien valinta konkreettisesti tarkoittaa. Tavoitteena on kuitenkin nykyistä laajempien kanditutkintojen suorittaminen.” Vanhanen vihjaa, etteivät opiskelijoiden polut välttämättä erkane kandiohjelmien sisällä kovin suuresti suuntausvaihtoehdoista huolimatta.

Uudet kandiohjelmat synnyttävät kokonaisen ketjun kysymyksiä, joihin on tässä vaiheessa harmillisen vähän vastauksia. Mikään ei takaa, että opintosuunnat olisivat vastineita nykyisille oppiaineille – on todennäköistä, että uudet koulutusohjelmat pitäisivät sisällään myös kokonaisuuksia, joissa on paloja sieltä täältä. Pelko on, ettei oppiaineiden sisältöjä saada koko nykyisessä laajuudessaan mahtumaan uusiin ohjelmiin.

Suurimmat ratkaisemattomat kysymykset koskevat kandiohjelmien sisältöjä ja toteutusta. Niiden kohdalla muutos on rajumpi, sillä uudet opiskelijat tulevat sisään opintoihin, joissa heille avautuu vielä useita opintopolkuvaihtoehtoja. Maisteriohjelmien tarkempi suunnittelu on vielä kauempana edessäpäin, ja pulmia on vielä ratkaistavana ennen kuin niiden sisältöjä päästään laatimaan. Aika on kortilla, sillä koulutusohjelmien olisi tultava voimaan syksyllä 2017.

Valtsikan suojissa aloittaa neljä kokonaista kandiohjelmaa: sosiaalitieteiden, politiikan ja viestinnän, taloustieteen sekä yhteiskunnan ja kulttuurin muutoksen ja kehityksen kandiohjelma. Käytännöllisen filosofian oppiaine jatkaa osana humanistisen tiedekunnan kanssa yhdessä järjestettävää filosofian kandiohjelmaa, ja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kanssa tullaan tekemään yhteistyötä matemaattisten tieteiden kandiohjelman merkeissä.

Valtsikassa on jo parin viime vuoden aikana kokeiltu kaikille yhteisiä perusopintoja. Ne ovat tarjonneet lähinnä pintaraapaisun käsittelemiinsä aiheisiin, ja kurssien osallistujamäärät ovat olleet valtavia. Tarkoittaako opiskelu uusissa, laajoissa koulutusohjelmissa sitten lähinnä massaluentoja? Kukaan sitä paitsi tuskin toivoo entistä suurempaa johdantokurssikavalkadia opintojen alkuun. Vanhasen mukaan tämä ei kuitenkaan ole tavoitteena, ja spesifiyttä pyritään vaalimaan myös uudistuksen jälkeen.

Vaikka valtsika ei säästy suurilta muutoksilta, tuo uudistus mukanaan myös tiedekunnalle edullisia lieveilmiöitä. Hakukohteiden yhdistäminen voi olla keino pelastaa pieniä tieteenaloja lakkautusuhalta. Tällaista pelastussuunnitelmaa ei kuitenkaan varsinaisesti oltu laadittu, kun Iso Pyörä lähti liikkeelle – koulutusohjelmat loivat vain mukavana lisänä mahdollisuuden niputtaa uhanalaisia oppiaineita osaksi suurempia kokonaisuuksia.

Viestinnän osalta uudistus näyttää varsin hyvältä. Osana Politiikan ja viestinnän koulutusohjelmaa vanhan oppiaineen aloituspaikkoja ei vähennetä, ja se saa kumppanikseen valtio-opin, medialaisten suosiman sivuaineen.

Oppiaineemme hienoimpia ominaisuuksia on monipuolisuus. Mielenkiintoista kyllä, uuden koulutusohjelman nimi antaa kuitenkin vihjettä erityisesti poliittisen viestinnän suuntaan. Yhteiskunnallinen painotus on toki aina ollut vahvasti läsnä, mutta myös organisaatioviestinnän suuntaus on ollut sitkeässä suosiossa. Merkitseekö uudistus myös viestinnän opetuksen keventämistä?

”Viestinnän opetusta ei tulevaisuudessa todennäköisesti järjestetä yhtä laajasti kuin nykyään”, myöntää viestinnän oppiainevastaava Mervi Pantti. Hän uskoo uudistuksen silti olevan muutosta parempaan. ”Iso Pyörä -uudistus kuitenkin merkitsee, että tarjonta tulee olemaan monipuolista ja kiinnostavaa. Kysymys on ennen kaikkea hyvästä suunnittelusta. Opetuksen supistamista ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä jonkin alueen, kuten organisaatioviestinnän, kustannuksella.”

Tänä vuonna 45 vuotta täyttävän Median vuosijuhlat tulevat varmasti olemaan erityiset, kun puolipyöreiden vuosien lisäksi juhlitaan mahdollisesti myös Median viimeistä omaa vuottaan. Uudessa kandiohjelmassa aloittavat eivät ainakaan aluksi ole valinneet minkäänlaista suuntausta, eikä jakoa viestinnän ja valtio-opin opiskelijoihin voida tehdä. Nykyiseen ainejärjestötoimintaan on siis mitä todennäköisimmin tulossa muutoksia, mutta tässä asiassa päätöksentekovalta on opiskelijoiden käsissä. Muutos ei kuitenkaan tarkoita medialaisuudesta luopumista, sillä ihmiset ympärillä pysyvät. Uusiin koulutusohjelmiin tulevat opiskelijat taas omaksuvat erilaisen identiteetin, joka voi rakentua koulutusohjelmien sisäisen suuntautumisen perusteella.

Ison Pyörän lisäksi opinahjoamme nykyaikaistaa liuta muitakin uudistuksia. UPO- eli ”Uusi palveluorganisaatio” -projektin päämääränä on organisoida yliopiston hallinto uudelleen yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka palvelut ovat käyttäjälähtöisiä ja toiminta tehokasta. UPO:n eteneminen sovittuu ajallisesti yhteen Ison Pyörän kanssa, mikä tuottaa arvatenkin ylimääräistä haastetta myös koulutusuudistuksen edistämiselle.

Tiedekuntien rakenneuudistus ja kaavailut keskustakampuksen yhdestä tai kahdesta suuresta tiedekunnasta kirvoittavat myös kaikenlaista spekulointia. Tällainen uudistus on kuitenkin niin suuri askel, että siihen palataan vasta myöhemmin.

Myös leikkaukset tulee nähdä Isosta Pyörästä erillään, sillä niistä alettiin puhua vasta pyörän käynnistämisen jälkeen. Ilmapiiri ole juuri nyt kovin suotuisa koulutusuudistuksen edistämiselle, kun irtisanomiset luovat ankean varjon kaiken pöhinän ylle. Työmäärä paikkansa säilyttävien pöydillä kasvaa entistä suuremmaksi. Pakkanen myöntää, että tilanne on haastava: ”Jäljelle jäävien ihmisten on entistä tärkeämpää olla sijoittuneina niin, että mitään koulutusohjelmaa ei pyöritettäisi selvästi niukemmilla resursseilla suhteessa muihin. Kaikilla tulee olemaan niukat ajat, joten niukkuus on jaettava tasapuolisesti.”

MUUTOSTEN PYÖRTEESSÄ on aiheellista olla huolissaan siitä, kantaako opiskelijoiden ääni päätöksistä vastaavien tahojen kuuluville. ”Uudistusta valmistelevassa työryhmässä on meillä valtsikassa opiskelijaedustaja, joka tuo opiskelijoiden ääntä esiin”, kertoo Kannun opintosihteeri Riikka Tähkävuori. Ainejärjestöjen opintovastaavat huomaavat kuitenkin usein tulevansa kokouksissa valmiiseen pöytään. Päätökset on jo tehty tai esityksiä valmisteltu suljettujen ovien takana. ”Niinhän se kuitenkin on, että näitä koko yliopiston laajuisia päätöksiä tehdään lähinnä opintoasiainneuvostossa, eikä siellä edes ole opiskelijaedustusta”, Tähkävuori myöntää.

Opiskelijoiden näkemys on kuitenkin suunnittelussa tarpeen, ja sitä henkilökunnan puolelta myös toivotaan. Kuinka sitten saada isomman joukon ääni kuuluviin? ”Opiskelijoiden oma aktiivisuus olisi nyt juuri tärkeää. Meidän tulisi aktiivisesti etsiä vaikuttamisen paikkoja eikä odottaa, että niitä tuodaan eteen lautasella. Pitäisi itse lähteä vaikuttamaan”, Tähkävuori painottaa.

Vaikuttamisen paikkoja on kuitenkin tulossa lisää. Opintoasiainneuvosto on nimennyt jokaiselle uudelle koulutusohjelmalle johtoryhmän, joihin kaikkiin saadaan kaksi opiskelijajäsentä. Näissä ryhmissä aloitetaan koulutusohjelmien sisältöjen konkreettinen suunnittelu, ja siinä opiskelijat saavat olla mukana. Ovatko opiskelijat sitten kiinnostuneita? ”Sellaista käytäväpuhetta on kyllä paljon. Sitten kun pitäisi oikeasti tulla vaikka johonkin työryhmään keskustelemaan, aihe ei ehkä kiinnostakaan enää samalla tavalla”. Käytäväpuheista olisi aika siirtyä toimintaan nyt, kun johtoryhmät alkavat työstää koulutusohjelmakohtaisia suunnitelmia.

”KIIRE TÄSSÄ KYLLÄ TULEE”, huokaa Vanhanen. Koulutusohjelmien sisällöistä tulisi saada mustaa valkoiselle pian. Syksyyn mennessä kandiohjelmien pitäisi olla jo niin pitkälle valmisteltuja, että niistä voidaan kertoa tarvittavat tiedot ensi kevään hakijoille. Ajankohta on erityisen hankala – samanaikaiset muut uudistukset ja leikkaukset luovat hankalan ilmaston työskentelylle. Kun yt-prosessi on vielä vaiheessa, ei voida myöskään tietää, ovatko nyt uudistusta valmistelevat ihmiset töissä enää ensi syksynä.

Pakkanen niin ikään pitää huolta aiheellisena. ”Haukattava pala on iso ja merkittävä. Uudistuksen läpivieminen vaatii työtuntien suuntaamista koulutusohjelmien valmisteluun niin opettajilta kuin opetuksen tukihenkilöstöltä vuoden 2016 aikana. Se on poissa jostain muusta.”

Tulevaan kannattaa kuitenkin asennoitua toiveikkaasti. Vanhanen uskoo, että hyvään vauhtiin päästään, kunhan koulutusohjelmien tarkempi suunnittelu pääsee keväällä alkuun. ”Aikataulu on tiivis, mutta mahdollinen”, toteaa myös Pakkanen. ”Tässä onnistuminen on tavoittelemisen arvoista.”

Arkisto

Profeetta

Oli aika, jolloin professori Anu Kantola pettyi viestintään. Nyt hän kuuluu hyvään eliittiin ja kouluttaa viestijäsukupolvea, joka pelastaa Suomen.

TEKSTI Tuomas Heikkilä  KUVAT Jaakko Suomalainen

ROFESSORILLA ja profeetalla on yhteinen etymologia, on siis julistettava omaa oppituoliaan”, sanoo viestinnän professori Anu Kantola viestinnän oppiainekäytävällä Snellmaniassa.

”Minun sanomani on, että viestintä on elimellinen osa kaikkien organisaatioiden ja yhteiskunnan toimintaa.”

Oppituoli kuten ympäröivä käytäväkin on ollut vuoden mittaan remontissa. Kantola valittiin loppuvuodesta 2015 ensimmäiseen sanatarkasti viestinnän professorin tehtävään. Samalla organisaatioviestinnän professuuri jäi historiaan.

Helmikuussa taas vietettiin uudistuneen oppiainekäytävän avajaisia. Muuttolaatikoiden seasta pilkistää kotoisan näköisiä avokonttoreita. Niiden lasiseiniin on kaiverrettu henkeviä ajatuksia antiikin sofisteilta ja John Deweyltä.

Kantola lainaa mieluummin popkulttuurista. Käytävän vanhalla pätkällä professorin työhuoneen ovenpieltä koristaa Dilbert-sarjakuva, jossa tietotekniikkayrityksen viestinnänharjoittelija on paremman puutteessa laitettu toimittamaan tuulettimen virkaa. Se on osuva ilmaus nauravaisen Kantolan huumorintajusta.

”Törmään koko ajan käsitykseen, että viestintä on jotain teknistä, laastariratkaisu irrallaan organisaation arjesta. Olisi tärkeää, että täällä ei kouluteta kapea-alaisia tiedotteentekijöitä, vaan ihmisiä, joilla on laaja-alainen näkemys yhteiskunnasta ja sen toiminnasta. Ja siinä ollaan mielestäni hyvässä iskupaikassa.”
Kantola viittaa journalismikoulutukseen, joihin suuret mediat ovat tartuttaneet ahdinkonsa. Viestinnän on jatkossakin tarjottava valmiudet toimittajaksikin, mutta näköalan on oltava avarampi: jokaisen henkilökohtainen ja organisaatiokohtainen julkinen toiminta. ”Siihen tarvitaan ammattilaisia, joita täällä sitten koulutettaisiin mahdollisimman monipuolisesti eri lohkoille.”

Tieteenalan arvostuksesta osana valtiotieteellistä Kantola ei ole huolissaan. On ymmärrettävä, että vasta viime vuosisadalla joukkoviestinnän varaan syntynyt viestinnäntutkimus ei ole vielä samankokoinen ja yhtä hyvin resursoitu kuin 1800-luvun modernin yhteiskunnan tuotteet sosiologia ja politologia.

Eikä häntä hetkauta oppiaineen hiljattain julkistettu yhdistyminen valtio-opinkaan kanssa. Mutta: ”Nämä leikkaukset ovat kurjia”, Kantola huokaa. Tulevana vuonna tuntiopetusbudjetista – siis kontaktiopetuksesta – sulaa puolet. Se on paljon.

”Yritämme paikata uusilla toimintamuodoilla, ottamalla opiskelijat mukaan tutorointiin ja tutkivaan oppimiseen. Itse puolustaisin hyvää luentoakin. Täällä on nastaa porukkaa ja sen kesken syntyy hyvää keskustelua.”

ANU KANTOLA on itsekin viestinnän kasvatteja. Pääsykoepäivänä 1983 junantuoma tuore abi löysi itsensä Porthaniasta. Oli päästävä Helsinkiin, ja viestintä oli hyvä valinta nuorelle, joka ei halunnut sulkea ovia perässään.

”Viestintä oli monipuolista ja silloinkin tosi suosittua. Sillähän se kerääkin ihmisiä, että moni nuori ei vielä tiedä mitä haluaa.”

Useampi fuksipolvi sen sijaan tietää, että Kantola toimi Median puheenjohtajana ja että opiskelijaelämä maistui, kuten monelle Helsingissä uuden elämän aloittaneelle. Noilta ajoilta hän muistaa fuksiaisissa kärähtäneen ennustajanteltan ja päärakennuksen kuppikunnassa junaillun täydellisen rikoksen.

Muistikuvat ainejärjestön laitamyötäisistä bussimatkoista Kööpenhaminaan ja Berliiniin ovatkin sitten suurpiirteisempiä.

Työelämä vei kuitenkin pian mennessään. Aamulehden syntymäpäivähaastattelut ja Radio Cityn opiskelijatoimitus vaihtui ensin kokopäiväiseen kiinnitykseen Saska Saarikosken ja Heikki Tunkkarin Ylioppilaslehdessä. Sen jälkeen ura urkeni MTV3:n kymmenen uutisiin ja HS:n Kuukausiliitteeseen. Vasta vuosien tauon jälkeen Kantola palasi opintojen pariin ja teki gradunsa Osmo A. Wiiolle.

Ministeriön teettämässä projektissa kaksikko matkusti Imatran ja Lappeenrannan väliä ja haastatteli viestintäteknologioiden asiantuntijoita tulevaisuuden mahdollisuuksista. Kuumimmat uutuudet olivat käytössä niin kutsutuissa teknologiakeskuksissa.

Kantola kuuli myöhemmin, että ajan hermoilla tehty gradu on yksi valtsikan ylivoimaisesti luetuimmista. ”Se ei välttämättä ole ihan hyvä uutinen”, hän naurahtaa. ”Muistan siitä kaksi tulosta. Yksi teknologia tulee leviämään kulovalkean lailla, ja se on kuvapuhelin. Ja yksi tulee sitten kompastumaan omaan mahdottomuuteensa – nimittäin sähköposti.”

Opintojen jälkeen Kantola oli kuitenkin valmis unohtamaan epämääräiset yhteiskuntatieteet ja luki stipendin avulla Manchesterissa ympäristönsuojelun Master’s-tutkinnon. Yllätys oli suuri, kun luonnontieteissä vastaan tulivat tutut ongelmat otannan ja menetelmien kanssa. Tulevaisuus oli jälleen auki.

ELETTIIN 90-luvun alkuvuosia, ja Helsinkiin palatessaan Kantola löysi mediatalot syvän laman kourista. Entiset työnantajat löivät nousukiidossa olleelle tähtitoimittajalle luuria korvaan. Hän teki hanttihommia ja opetti muille työttömille viestintää Avoimessa yliopistossa.

”Ihmisen elämä on sattumista kiinni. Olen itsekin kortiston kautta käynyt”, Kantola sanoo. ”Hapuilu kuuluu asiaan ja olin välillä tosi pettynyt viestintään. Tässä sitä silti istutaan.”

Pelastavaksi projektiksi saapui Maailmankuva ja Suomi (1999), josta tutkimusryhmää vetänyt Kantola pokkasi suureksi yllätyksekseen Tieto-Finlandian. Väitöskirjalle löytyi yhtäkkiä rahoitusta, ja Markkinakuri ja managerivalta (2002) syntyi hetkessä. Siinä piirtyi mairittelematon kuva Suomen talousvaikuttajista, ja siitä, miten nämä ymmärsivät ja hallitsivat lähimuistissa kummittelevaa talouskriisiä.

Tutkimus keräsi kiitosta, mutta ekonomistit vastasivat täyslaidallisella. ”Siitä tuli kyllä pöllytystä, Kansantaloudellisessa aikakausikirjassa muistaakseni kahden aukeaman verran”, Kantola sanoo. ”Mutta se kuuluu asiaan. Oli kuitenkin tärkeä tuoda esille, kuinka Suomessa taloustieteilijät olivat tärkeässä roolissa laskemassa lukuja, joiden taakse poliitikot kätkeytyivät.”

Kantola on huomannut, että taloustiede on jälleen herkillä. Varsinkin jotkin ajatuspajat ovat alituiseen niskassa, kun kansantaloudesta käydään keskustelua ilman ekonomistin pätevyyksiä. ”Olen vastannut, että jos kerran tiedätte niin hyvin miten täällä pitäisi toimia, niin miksette tule kertomaan, kun tässä jälleen ollaan valtavissa finanssikriiseissä”.

VIESTINNÄN LEHTORAATIN varmistettuaan Kantolan tutkimusaiheet ovat tulleet ja menneet, mutta sävy on pysynyt painavana: vallan medioituminen, skandaalit, konsultokratia, kollektiiviset traumat… Hän ei peittele uteliaisuuttaan tai sitä, että samojen asioiden toistamiseen kyllästyy nopeasti. Digitaalinen julkaiseminen on ollut käänteentekevää. ”Nykyään on niin helppoa ajaa itsensä nopeasti sisään uudelle alueelle. Pelkällä hakusanalla pääsee sisään keskusteluun”.

Viimeisimmät projektit ovat syntyneet median, politiikan ja johtamiskulttuurien risteyksessä. Vuoden 2008 vaalirahakohun jälkipuintina syntyi Hetken hallitsijat (2011). Tutkijaryhmän keskeisiä löydöksiä oli, että Suomen politiikan ja talouselämän skandaalit olivat kaksinkertaistuneet joka vuosikymmen 1970-luvulta lähtien.

Salailun ja julkisuuden välillä käytävä keskustelu näkyy myös yhä enemmän julkishallinnon strategisessa viestinnässä – sekä yliopistossa. ”Tänne on pesiytynyt yritysmäisempi johtamistapa. On mielenkiintoista katsoa, kuinka kauan ihmiset uskaltavat puhua ääneen”, Kantola sanoo.

Politiikantutkijana Kantola on pyrkinyt viimeiseen asti välttelemään ryppyotsaisuutta, ihmisten syyllistämistä mukaan vakavoituneeseen keskusteluun. Kun politiikka tuntui vielä hetki sitten jämähtäneen paikalleen, hän lähti metsästämään yhteiskunnan dynaamisempaa valtakeskittymää jostain muualta. Matala valta (2014) kuvaa, kuinka yrityselämä hiljalleen otti johdon yhteiskunnan uusiutumisessa ja innostamisessa.

Kantola on käyttänyt itse tutkimuskohteestaan lasi-materiaalin metaforaa. Matala valta kuvastaa hallittaviaan ja on läpinäkyvää, mutta ei tarjoaa pintaa, johon nojata. Lasikuoristen pääkonttoreiden huipulla on tuulista kun toimitusjohtajakausia vertaa entisajan vuorineuvoksiin.

Lasi ja vuori. Entä mikä olisi professorin oman vaikutusvallan vertauskuva? ”Varmaankin hirsimökki Venäjän rajan pinnassa”, Kantola naurahtaa. ”Hirttä, eikä mitään eristeitä, sellainen selkeä ja kaunis”.

PROFESSORI KANTOLA edustaa itsekin yhteiskunnan eliittiä, mikä ei ole ongelma, sillä eliittejä tarvitaan. ”Mutta eliittien pitäisi olla hyviä eliittejä. Sellaisia, joilla on laajat suhteet ympäröivään yhteiskuntaan ja halua kehittää sitä”. Kantola pelkää, että globalisaation seurauksena eliitit ovat irtoamassa Suomesta. Tämä on tulevan promille-tutkimusprojektin asetelma. Tarkoituksena on selvittää, mitkä ovat Suomen rikkaimman kourallisen sympatiat Suomelle, esimerkiksi arvostus suomenkieliseen koulutukseen.

Niin, Suomi. Toistaiseksi Kantolalla on ollut työnsarkaa suomalaisen yhteiskunnan vivahteissa, ja jopa mahdollisuus yllättää itsensä tutkimustuloksillaan. Onkin sitten toinen kysymys, säilyykö kotimaa kiinnostavana yhteiskuntana vielä tulevaisuudessa. Vaarana on pienen kulttuurialueen hiipuminen pohjoisen periferiaksi.
Kantola ehdottaa keskustelunavaukseksi vanhaa kunnon fennomaniaa. ”Kansallisaate on paradoksaalinen juttu. Se ajatellaan usein pysyväksi, mutta onkin oikeastaan maailman kansainvälisin ja joustavin ideologia. Kun nyt katsoo, miltä Kanadan uusi hallitus näyttää, olisi hyvä saada meilläkin suomalaisuus päivitettyä tähän aikaan. Ja käyttää sitä fiksulla tavalla.”

Nyt projektin on kaapannut porukka, joka katsoo kaiholla taaksepäin. Tämän kansallisaateen nimissä valtiot rakentavat kilpaa raja-aitoja ja ovat hyvää vauhtia kaatamassa EU:ta.

Kantola on kuitenkin vakuuttunut, ettei tulevaisuus tuo mukanaan pelkkää hajoamista. ”Ihmiset tarvitsevat kuvitteellisia yhteisöjä, sen takia Benedict Andersonia täällä jauhetaankin. Mutta kuvitteellisten yhteisöjen pitäisi olla hyviä yhteisöjä, täynnä toivoa ja tarmoa rakentaa uutta maailmaa. Se työ on teidän sukupolvenne tehtävä”.
Millainen rooli tulevilla viestinnän ammattilaisilla sitten on tässä projektissa? Kantola palauttaa takaisin viestinnän johdatuskurssille, tenttilukemiston sivuille 1-176.

”Vallankäyttö demokratiassa perustuu sananvaltaan ja kuvanvaltaan, siis yhä enemmän viestinnälliseen valtaan, Manuel Castellsin Communication poweriin. Siinä viestinnän ihmiset ovat avainasemassa. He rakentavat viestejä ja järjestelmiä ja kertovat miksi ihmisten kannattaa osallistua. Itse pidän sitä ratkaisevan tärkeänä”.

Arkisto

Opinnäytteet

Kandidaatintyössä syvennytään suomalaiseen populismiin

Ronja_f

Kolmannen vuoden opiskelija Ronja Inkovaara, 22, tarkastelee kandidaatintyössään populismia ja erityisesti sitä, miten populismin tapa määritellä kansaa ottaa jotkut sen osaksi ja toisaalta sulkee toiset sen ulkopuolelle.
Inkovaara valitsi aiheen sen ajankohtaisuuden vuoksi. Muun muassa maahanmuuton takia suomalaisuuden määritelmä on murroksessa.
“Jotkut korostavat perinteistä suomalaisuutta ja vaativat maamme rajojen sulkemista, mutta samaan aikaan elämme kansainvälisessä maailmassa”, Inkovaara huomauttaa.
Näiden tekijöiden muodostama ristiriita kiinnostaa Inkovaaraa, ja aiheen lähestyminen populismin näkökulmasta tuntuu hänestä luontevalta.

Gradu tutkii journalistien muuttovirtaa toimituksista viestintätoimistoihin

Elina_f

Elina Väntönen keksi graduaiheensa huomattuaan, että monet hänen toimittajaystävistään olivat siirtyneet töihin viestintätoimistoihin. Gradussaan Väntönen tutkii ilmiön syitä ja journalistien sopeutumista uuteen työympäristöön ammatti-identiteetin näkökulmasta.

Kaikkein haastavin työvaihe oli Väntösen mukaan teorian ja omien löydösten yhteensovittaminen, vaikka kirjoittaminen sujui muuten melko vaivattomasti.

Väntönen suosittelee pitämään enintään päivän taukoja kirjoittamisesta, jos gradun haluaa saada nopeasti tehtyä.

”Jos gradun kirjoittamisesta tulee vuoden prosessi, alkaa helposti pyrkiä täydellisyyteen”, hän huomauttaa.

Väitöskirja tarkastelee politiikan ja median suhdetta

Juho_f

Juho Vesa tutkii viimeistelyä vaille valmiissa väitöskirjassaan poliittisen päätöksenteon ja mediajulkisuuden suhdetta. Hän perehtyy työssään siihen, millaisena päätöksentekijät kokevat julkisen keskustelun päätösvalmistelusta. Lisäksi hän tarkastelee median roolia päiväjärjestyksen asettajana politiikassa.

Vesalla ei etukäteen ollut tarkkaa suunnitelmaa siitä, mitä kaikkea hän väitöskirjassaan tutkisi, vaan ideoita on syntynyt pitkin matkaa. Väitöskirja koostuu neljästä artikkelista, joten sen muoto on perinteistä vapaamuotoisempi.

Hänen neljän artikkelinsa kattoteemana on mediajulkisuuden ja poliittisen päätöksenteon suhde.

”Artikkeliväitöskirjassa voi käsitellä eri aiheita, kunhan ne liittyvät jotenkin toisiinsa”, hän kertoo.


Kuvat: Annette Ekengren

Arkisto

He tietävät todennäköisesti sinua paremmin

 

 kristiina markkanen-10

Kandityö perehtyy kriisiviestintään

Kristiina Markkanen, 22, tutkii keväällä valmistuvassa kandidaatintyössään kriisiviestintää sosiaalisessa mediassa. Markkanen on koko opintojensa ajan ollut kiinnostunut kriisiviestinnästä, joten aihevalinta oli luonteva. Eniten aiheessa kiinnostaa sosiaalisen median mahdollisuus mobilisoida ihmisiä kriisitilanteissa.

Oman alan töissä käyvän Markkasen suurimmaksi haasteeksi on kevään aikana osoittautunut ajankäyttö. Hän kehottaa kaikkia tulevia opinnäytetyön tekijöitä varaamaan työlle aikaa ja keskittymään siihen kunnolla.

”Akateeminen työskentely vaati paljon ajatustyötä: ei voi vain istua alas ja alkaa kirjoittaa. Myös lähteisiin tutustuminen on vienyt yllättävän paljon aikaa.”

sonja_ulma-5

Gradu murtaa mieskuvaan liittyviä stereotypioita

Sonja Ulman, 25, gradu käsittelee mieskuvaa Suomessa esitettävissä televisiomainoksissa. Hän selvittää, millaisia stereotypioita miehiin liitetään ja miten niitä voitaisiin purkaa televisiomainoksissa käytettävillä keinoilla.

Gradu on jatkoa Ulman kandityön aiheesta, joka löytyi hyvän vinkin avulla.

”Kandiseminaarissa ohjeistettiin, että yksi hyvä tapa löytää kiinnostava tutkimusaihe on valita teema, jota on tutkittu paljon, ja kääntää se toisin päin.”

Kandityön myötä hankittu lähes valmis teoriapohja on pelastanut kiireisen Ulman gradun.

”En olisi mitenkään ehtinyt tehdä graduani ilman kandia työni taustalla.”

Loppukesästä valmistuvalla Ulmalla on kahden työn ja opintojen lisäksi vielä yksi asia jännitettävänä: syksyllä tuore maisteri menee naimisiin.

Väitöskirja pureutuu maahanmuuttajiin liittyviin diskursseihin

Erna Bodström, 33, tutkii väitöskirjassaan diskursseja maahanmuuttajille suunnatuissa esitteissä, joita eri ministeriöt ovat tuottaneet. Bodströmin kiinnostus maahanmuuttoa ja siihen liittyviä negatiivisia asenteita kohtaan heräsi 90-luvulla, kun rasismi alkoi yleistyä Suomessa.

Bodström korostaa väitöskirjansa aiheen yhteiskunnallista merkitystä. Hän uskoo, että esitteet ovat paljon enemmän kuin sanoja paperilla: myös rivien välistä löytyvillä viesteillä on merkitystä.

Bodströmin mukaan työn tekemisen suurin haaste liittyy sekin juuri merkityksellisyyteen.

”Haastavinta on epävarmuuden sietäminen. Välillä tulee sellainen olo, että onko huomioillani oikeasti merkitystä, ovatko ne edes oikeita.”

Hyvän tutkijayhteisön tuoma vertaistuki sekä omien ohjaajien apu ja palaute auttavat jaksamaan työn parissa. Välillä on myös päästävä nollaamaan ajatuksia teatterin tai joogan pariin. Pään tyhjentäminen tuottaa usein myös tulosta.

”Työpäivä ei pääty siihen kun suljen koneen ja lähden työhuoneelta. Joskus saatan esimerkiksi lenkillä yhtäkkiä oivaltaa, miten jokin ongelma ratkeaa.”


Kuvat: Joona Raudaskoski

Arkisto

Mitäs muistat ysäristä? – Groteski kyseli kampuksella

viivi1

Mikä on mieleenpainuvin muoti-ilmiö ysäriltä?

Säkkimäisyys.

Viivi, 21, kirjallisuustiede

lotta2

Miten koit laman?

Perheessämme oli konkurssi.

Lotta, 23, yhteiskuntapolitiikka

laura3

Millainen on suhteesi Smurffeihin?

Vihamielinen. Smurffiina oli sairaan ärsyttävä.

Laura, 29, valtio-oppi

mårten3

Mikä on lempijamituksesi ysäriltä?

Rhythm of the Night.

Mårten, 24, kauppatieteet

maiju2

Kuka Spice Girl olit?

Se blondi muija, olikse Emma?

Maiju, 22, tilastotiede

leena2

Mitä luit ysärillä?

Iskän vanhoja poikien seikkailukirjoja mökin “aarrekirjahyllystä”.

Leena, 23, viestintä


Tekstit: Karolina Toivettula

Kuvat: Elisa Kitunen