2015

Bees & Honey

Bees & Honey -palstalla asiantuntijat vastaavat viestinnässä ja opiskelussa mietityttäviin kysymyksiin. Onko sinulla jokin viestinnässä tai opiskelussa askarruttava kysymys, johon haluaisit saada palstalla vastauksen? Lähetä kysymyksesi G:n sähköpostiin groteski.lehti@gmail.com.

KOONNUT Kira Keini

Mitä on mahdollisuusviestintä ja mikä on sen tavoite?

Käsitteen lanseeranneen viestintätoimisto Ellun Kanojen mahdollisuusviestintäjohtaja Kirsi Piha:

Mahdollisuusviestinnässä on kyse toimintatavasta, jolla mainetta ei vain hallita, vaan myös johdetaan ja rakennetaan aktiivisesti. Tavoitteena on luoda uusi proaktiivinen ja mahdollisuuksiin tarttuva tapa tehdä viestintää. Viestintä nostetaan liiketoimintaa vauhdittavaksi tekijäksi. Yleensä yritykset varautuvat aktiivisesti kriiseihin: mitä kaikkea saataisiinkaan aikaan, jos viestintään suhtauduttaisiin yhtä intohimoisesti myös positiivisten tilanteiden suhteen? Yrityksillä on kriisikarttoja – miksei myös mahdollisuuskarttoja?

Tavoitteena on nousta esiin markkinointiviestien valtavasta hälinästä: isot, viestinnälliset teot toimivat aivan eri tavalla kuin vanha, ennalta suunniteltu tapa tehdä viestintää. Tiedote ei välttämättä iske kenenkään tajuntaan, mutta mielenkiintoinen teko iskee. Tarvitaan rohkeutta rakentaa uutta ja tarttua vastaan tuleviin mahdollisuuksiin.

Miten luoda kiinnostava some-identiteetti? Entä mitä tulisi sosiaalista mediaa käytettäessä ottaa huomioon?

Yrityksiä yhteisölliseen median käytössä sparraavan Someco Oy:n toimitusjohtaja Minna Valtari:

Oikea keskustelu ja läsnäolo toimii. Saat keskustelulta juuri niin paljon kuin annat – jos osallistut ahkerasti, saat varmasti takaisin samalla mitalla. Aitous kiinnostaa aina. Jos luo itsestään muunlaista kuvaa kuin mitä on, totuus paljastuu jossain vaiheessa. Toki kirjoittamisen ja kuvaamisen taitoja voi harjoittaa – esimerkiksi Twitterissä tarvitaan terävää kirjoittamisen taitoa, ja välillä on ilo lukea tiivistettyjä viestejä, joissa onnistutaan esimerkiksi olemaan ironisia.

Aina ennen kuin julkaiset, kannattaa miettiä, voiko joku ymmärtää viestisi väärin. Jos näin on, kannattaa julkaiseminen unohtaa. Itseään ei kannata kuitenkaan sensuroida. Terveellä järjellä pääsee pitkälle: sen, mitä voisit sanoa missä tahansa julkisesti ääneen, voit tietenkin julkaista sanomanasi myös yhteisöpalvelussa.

Miksi viestinnän kandidaatintutkinnon opetus painottuu niin vahvasti kvantitatiivisiin menetelmiin (yhteensä 20 opintopistettä) verrattuna kvalitatiivisiin (vain 5 op)?

Helsingin yliopiston viestinnän oppiaineen opintoasiansuunnittelija Marjo Anomaa:

Tilanne olisi kieltämättä tasapainoisempi, jos kvalitatiivisista menetelmistä olisi tarjolla harjoituskurssi kvantin tapaan. Silloin kuitenkin olisi karsittava jostain muusta opetuksesta.

Tutkimusmenetelmien opetuksen painopiste viestinnässä on vuosien saatossa vaihdellut. Aikoinaan viestinnän opintoihin kuului koko lukuvuoden mittainen tutkimuskurssi, jossa usein oli kvantipainotus. Jossain vaiheessa painopiste siirtyi kvalitatiivisiin menetelmiin, ja kvantin opetus jäi pitkäksi aikaa taka-alalle. Viime vuosina määrällisten tutkimusmenetelmien hallinta on jälleen noussut tärkeäksi tavoitteeksi. Työnantajat selkeästi arvostavat tilastollisen lukutaidon ja määrällisten menetelmien osaamista. Jos kandintutkinnossa tällä hetkellä onkin vahva kvantipainotus, niin maisteritutkinnossa on puolestaan selkeä kvalipainotus. Molempien hallintaa tarvitaan.

2015

Valtsikan parilliset

Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, sillä oma rakas voi parhaimmillaan löytyä saman tiedekunnan käytäviltä. Kolme valtsikalaista pariskuntaa kertoi Groteskille tarinansa. 

TEKSTI Sara Keinänen & Saara Pelto-Arvo KUVAT Joona Raudaskoski

”Vaihdoimme numeroita Twitterissä”

Medialaiset Kiia Etelävuori, 22, ja Jani Hellström, 26, aloittivat viestinnän opintonsa peräkkäisinä vuosina. He olivat vaihtaneet pari sanaa ennen varsinaista tutustumista, joka alkoi yhteisen koulumatkan aikana syksyllä 2012.

”Juttelimme ensimmäisen kerran kunnolla, kun satuimme samaan bussiin. Tunnistin Janin medialaiseksi ja menin puhumaan hänelle. Kävi ilmi, että olimme matkalla samalle luennolle. Menimme luennolla istumaan vierekkäin ja päädyimme tekemään kurssin ryhmätyöt yhdessä.”

Puhelinnumerot vaihtuivat Twitterissä, mille pari on nauranut jälkeenpäin.

”Numeroiden vaihtaminen taisi koskea ryhmätyön palautusta. Se oli sellainen kiusallinen ’ota mun numero talteen’ -tilanne. Aluksi jännitti, kun huomasin, että meillä saattaa olla jotain menossa. Samat opiskelukaverit ja se, että jatkossa olisimme samoilla kursseilla, pistivät miettimään”, Jani kertoo suhteen alun tunnelmista.

”Jälkeenpäin Jani on sanonut, että olin aluksi hänelle vähän kylmä. En halunnut, että kaikki saavat tietää meistä heti. ”

Yhteisten opintojen myötä Kiia ja Jani keskustelevat usein vapaa-ajallakin viestintään liittyvistä asioista. He kirjoittavat myös yhteistä viestinnän ilmiöitä käsittelevää blogia.

”Kaverit ovat vähän naureskelleet blogille. He ovat kyselleet, kirjoitammeko sinne parisuhteestamme. Viestintä on kuitenkin molemmille tärkeä asia ja intohimo, joten yhteinen kirjoitusharrastus on löytynyt sitä kautta”, Jani ja Kiia toteavat.

Viime kevään pari vietti kaukosuhteessa, kun Kiia oli vaihdossa Göteborgissa. Jani kertoo, että luottamus ja toisen arvostaminen kasvoivat, kun ei ollut osa toisen arkipäivää.

”Kun Kiia tuli takasin, olimme varmasti maailman onnellisin pariskunta.”

”Vaihdon aikana varmistui, että oikeasti haluaa olla toisen kanssa. Mietin joskus aiemmin, onko mahdollista löytää ihmistä, joka on samalla tosi hauska, älykäs ja kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Jani on kaikkea sitä”, Kiia kertoo.

”Kantavin asia on se, että voimme jutella kaikesta mahdollisesta ja nauraa kipeillekin asioille. Molemmilla on vähän vinoutunut huumorintaju”, Jani pohtii.

 

”Tutustuimme valtsikan speksin kulisseissa”

Yhteiskuntapolitiikan opiskelija Silva, 21, ja kansantaloustieteen fuksi Adam, 22, tapasivat viime syksynä valtsikan speksin ensimmäisissä tanssitreeneissä. Tanssivastaava ohjeisti kaikkia menemään esittäytymään ihmiselle, jota ei ole vielä tavannut. Silva käveli Adamin luo ja esittäytyi reippaasti.

’’Kysyin, mistä Adam on, ja hän vastasi olevansa TKKO:lta. Repesin aivan totaalisesti.’’ Silva sai Adamin pasmat niin sekaisin, että taloustieteen ainejärjestön nimen (KTTO) kirjaimet vaihtoivat paikkaa.

Tanssitreenien jälkeen Adam lisäsi Silvan Facebook-kaveriksi. ’’Menin stalkkaamaan ihan kunnolla.’’

Facebookissa Adam törmäsi tilapäivitykseen, joka vihjasi, että Silva olisi varattu. ’’Ajattelin, että okei, se meni siinä.’’

Kuitenkin jo parin viikon sisään Cupido puuttui peliin, kun Silva ja Adam osuivat samalle taloustieteen luennolle. Silva huomasi Adamin istuvan toisella puolella salia.

’’Mulla oli kone edessäni, ja päätin sen enempää miettimättä mennä juttelemaan Adamille Facebook-chatissa.”

Juttelu jatkui luennon jälkeen pitkälle iltaan asti lähes taukoamatta. Tässä vaiheessa Adam nolostuu. ”Heitin Silvalle aika härskin läpän. Se meni vähän yli, koska oltiin vasta tavattu, ja juteltiin silloin ensimmäistä kertaa. Silva vähän pahastui siitä.”

Asia jäi harmittamaan Adamia niin paljon, että hän päätti yrittää korjata tilanteen seuraavana päivänä luennolla.

Silvaa hymyilyttää. ’’Adam osti mulle Kismet-suklaapatukan. Mietin, että mitä helkkaria, kuka on tää poika, joka ostaa mulle suklaata luennolle!’’

Kismet-kohtaamisen jälkeen juttelu jatkui Facebookissa taas pitkälle yöhön. Parin mukaan toiselle kerrottiin ruudun välityksellä tässä vaiheessa jo syvällisiäkin juttuja.

’’Tuntui, kuin olisimme tunteneet toisemme pitempään kuin vain kaksi päivää.’’

Ensimmäiset treffit sovittiin heti seuraavalle päivälle, ja ne kestivät kertaheitolla yli 24 tuntia. Tämän jälkeen pariskunta on viettänyt aikaa yhdessä lähes poikkeuksetta joka päivä.

Yhdessäoloa helpottaa se, että molemmat opiskelevat samassa koulussa. Valtsikan bileissäkin voi käydä ilman, että toinen tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Lisäksi speksistä on tullut Adamin ja Silvan ensimmäinen yhteinen kokemus.

”Oli helpottavaa voida puhua speksistä, kun toinen ymmärsi tasan tarkkaan, mistä on kyse.”

 

”Ensitreffejä varten laadittu lista puheenaiheista jäi käyttämättä”

Viestinnän opiskelija Emilia Jaakkola, 22, ja taloustieteen opiskelija Ronny Rännälä, 22, ihastuivat toisiinsa teini-ikäisinä, vuosia ennen opintojen alkua valtiotieteellisessä.

”Tapasimme 17-vuotaina yhteisen kaverin bileissä. Ensitapaamisen perusteella pidin Ronnya yli-itsevarmana pellenä. Seuraavissa juhlissa päädyin teinihumalassa haukkumaan häntä. Aloimme kuitenkin viestitellä mesessä. Myöhemmin päädyimme ensimmäisille treffeille.”

”Emiliassa ihastuin ensiksi hänen suorasukaisuuteensa. Ärsyttää, jos ihmiset eivät sano asioita suoraan. Pystyin myös alusta asti olemaan oma itseni Emilian seurassa. Olin miettinyt ensimmäisiä treffejä varten listan puheenaiheista siltä varalta, ettei juttu luista. En tarvinnut niistä ainuttakaan.”

Emiliaa kiehtoi Ronnyn auktoriteetti.

”Ystävän puheet koulun cooleimmasta jäbästä kieltämättä nostivat kiinnostusta. Parien treffien jälkeen Ronnyn huomaavaisuus ja hellyys saivat perhoset vatsaan ja niin saavat kyllä edelleen.”

Pari muutti yhteiseen kotiin vuonna 2013. Samana keväänä he pänttäsivät myös pääsykokeisiin. Päätös molempien valtsikaan hakemisesta ei ollut yhdessä sovittu.

”Emilia oli päättänyt hakea viestintään, ja kehotti minua kauppikseen hakemisen lisäksi osallistumaan myös taloustieteen pääsykokeisiin.”

”Se jos mikä oli ’meant to be’. Ronny ei uskonut pääsevänsä sisään, mutta molempien nimet löytyivät opiskelupaikan saaneiden listalta”, Emilia kertoo.

”Arjessa ei huomaa, että opiskelemme samassa paikassa. Toisaalta en ehkä olisi valinnut taloustiedettä sivuaineeksi, jos Ronny ei opiskelisi sitä. Saan kotona opiskeluapua laskareihin”, Emilia nauraa.

Yhdessä vietettyjen vuosien myötä Emilia on oppinut Ronnylta positiivista asennetta ja sitkeyttä tavoitteiden saavuttamiseen. Ronny on taas omaksunut Emilialta kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta muita ihmisiä kohtaan.

”Olemme kasvaneet yhdessä teineistä aikuisiksi.”

 

2015

Älä jäädy

Yhä useampi yritys satsaa nyt henkilökunnan esiintymistaitoihin. Kysyimme viestintäkouluttajilta, miksi valmennusbisnes kukoistaa ja miten esiintymisjännitys selätetään.

TEKSTI Joona Raudaskoski KUVA Samuli Saarinen

 Kamerassa vilkkuu punainen valo. Kirkas lamppu paahtaa kasvoja, ja puvun kaulus tuntuu tiukalta. Hikiläikät leviävät kainaloissa.

Tuijotat kameraa ja sitten juontajaa. Aukaiset suusi, mutta et saa sanaakaan ulos. Et edes muista, mihin kysymykseen piti vastata. Kaikki näkevät sinut, reaaliaikaisesti. Mitähän äitikin tästä sanoo?

Nyt ei saa jäätyä.

Kiusallista. Vielä kiusallisempaa on se, että julkisia jäätymisiä sattuu tämän tästä. Kaikki medialaiset tietävät ainakin yhden kuuluisan esimerkin siitä, kun asiantuntija jäätyy valtakunnallisessa tv-lähetyksessä. Niin voi käydä kenelle tahansa.

”Esiintymisjännitys on luonnollinen reaktio esimerkiksi silloin, kun joutuu esiintymään kameralle. Se myös auttaa suhtautumaan tilanteeseen vakavasti”, sanoo Iida Rauhalammi.

Rauhalammi tuntee esiintymisjännityksen. Hän on puheviestinnästä valmistunut Yle Etelä-Karjalan radiotoimittaja, joka on myös ollut kehittämässä Helsingin ylioppilasteatterin esiintymiskoulutuksia. Siell on valmentautunut esimerkiksi Helsingin yliopiston oppilaskunnan edustajisto.

Ammattimaisten viestintäkouluttajien määrä kasvaa koko ajan. Eräs heistä on viestintätoimisto Tekirin mediavalmentaja ja viestinnän suunnittelija Jenni Jusslin, joka vastaa toimiston mediavalmennuksesta.

”Minusta tuntuu, että nykyään kaikenlainen valmentautuminen on aika muodikasta. Jos haluaa kuntoon, palkataan personal trainer”, hän vertaa.

Kuten kymmenet muut suomalaiset viestintätoimistot, Tekir valmentaa yritysten johtoportaita, asiantuntijoita, poliitikkoja ja julkisyhteisöjen edustajia.

Mediavalmennusta annetaan monenlaisella kokemuksella ja näkemyksellä. Jusslin on opiskellut journalismia ammattikorkeakoulussa, ja hänen kollegansa, viestintäkosultti Tuukka Hetemäki, on Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun kasvatti. Molemmilla on kokemusta esimerkiksi toimittajan töistä.

Melkein kaikki perinteiset lehtitalot tuottavat nyt videosisältöjä. Maakunta- ja iltapäivälehtien verkkosivut ovat jo täynnä liikkuvaa kuvaa. Yriyksissä kameran eteen ei enää kiikuteta vain tehtaan johtajaa vaan kaikenlaisia asiantuntijoita. Se lisää osaltaan tarvetta viestintäkoulutukselle.

”Verkossa on digitaalinen muisti. Jos onnistuu tekemään jotain mieleenpainuvaa, se on netissä ikuisesti. Verkko on tavallaan julma maailma. Aikaisemmin saattoi oikeasti ajatella, että tämän päivän lehti on huomisen kalankääre”, Hetemäki sanoo.

Toisaalta verkon kuvavirta on valtava. Massaan hukkuu helposti. Viestintäkonsultti auttaa luomaan esiintyjäpersoonan, jolla erottuu.

Vaikka olemme yksilöitä, Rauhalammin mukaan esiintymisessä pätevät yleismaailmalliset ohjeet. Ensimmäinen askel hyvään esiintyjyyteen on oppia käsittelemään omaa jännitystään. Toiseksi pitää tiedostaa, ettei jännitys usein näy yhtä vahvasti, kuin miltä se itsestä tuntuu. Kolmas keino on lähes klisee ja kaikkien kolmen haastateltavan lempilapsi: harjoittelu tekee mestarin myös esiintymisessä.

Ylioppilasteatterin koulutuksissa osallistujat harjoittelevat esiintymistä lavalla. Rauhalammin mukaan hyvä keino aloittaa esimerkiksi puhe on se, että rauhoittaa aluksi itsensä. Kun astuu lavalle, voi laskea kymmeneen ja vasta sitten puhua.  Niin ensivaikutelma on rauhallinen.

”Tauot eivät ole vaarallisia vaan hyvä keino päästä jännityksestä eroon. Ne eivät varmasti haittaa yleisöä”, Rauhalammi sanoo.

Hän toivoisi esiintyjien olevan armollisempia itselleen. Hänestä esitys on vain mielenkiintoinen, kun se ei ole täydellisen kliininen oppikirjasuoritus.

Kun ylioppilasteatterin koulutuksissa on opeteltu alkeet, nostetaan vaikeusastetta: lavan eteen asetetaan kamera. Sen avulla voi jälkikäteen analysoida jopa silmien räpsytyksiä ja aataminomenan pomppoilua.

”Ennen esiintymistä kannattaa ajatella jotain mukavaa. Voi laajentaa perspektiiviä ja pienentää esiintymistilannetta. Kysy esimerkiksi, miten tämä haastattelu vaikuttaa vaikka Amerikassa”, Rauhalammi neuvoo.

Rauhalammin mukaan esiintyjän kannattaa etsiä itselleen rituaaleja, jotka auttavat rentoutumaan ennen h-hetkeä. Jollekulle toimii juoksulenkki tai jooga, toiselle läpänheitto kavereiden kanssa.

Joskus hyvät neuvot pettävät, eikä jäätymiselle vain voi mitään. Jos haastateltava jäätyy lähetyksessä, vastuu tilanteen pelastamisesta siirtyy toimittajan ammattitaidon varaan. Rauhalammin kokemuksen mukaan ammattitaitoinen toimittaja voi auttaa haastateltavan yli blackoutista.

”Radiossa se on helppoa, kun kukaan ei näe. Empatian osoittaminen on hyvä keino, nyökkäily ja muu haastateltavan huomioiminen”, Rauhalammi listaa.

Jos haastateltava kadottaa sanat, Rauhalammin mielestä on toimittajan velvollisuus tuottaa puhetta. Kun on tehnyt taustatyön hyvin, voi esimerkiksi viitata hankkimiinsa tietoihin tai esittää uuden kysymyksen. Parhaimmillaan jäätynyt haastateltava saa kiinni uudesta aiheesta, ja tilanne laukeaa.

Hetemäki muistuttaa, että suoria tv-lähetyksiä tehdään oikeasti melko vähän. Haastateltavan jäätyminen on uhka myös tuotannolle: se näyttää epäedulliselta sekä haastateltavan että haastattelijan osalta.

Jos itseä jännittää vaikka esitelmää tai puhetta pitäessä, sekä Hetemäki että Rauhalammi neuvovat tunnustamaan oman jännityksen itselle. Esimerkiksi työhaastattelijaa voi hyvin pyytää toistamaan kysymyksen. Hetemäen mukaan se on hyvä tapa välttää sekä hiljaisuus että loputon, epämääräinen lauseketju, jossa ei ole selkeää pointtia. Takeltukaan ei kuitenkaan ole vaarallista.

”Tässäkin keskustelussa olen seonnut sanoissani monta kertaa, eikä se haittaa. Kannattaa vain laittaa homma poikki ja pyytää, että kuulee kysymyksen uudelleen”, Hetemäki sanoo.

Jusslin ja Hetemäki nauravat, kun heiltä kysytään, miten he valmistautuivat pienen opiskelijalehden haastattelun.  Heidän mukaansa lehden koko ei ole syy jättää valmistautumatta. Verkossa päättömyydet ja sammakot leviävät nopeasti.

Yritysten suhtautuminen esiintymistaitoihin on muuttunut vuosien saatossa Enää työntekijöitä ei kouluteta lähtökohtaisesti siksi, että yritetään välttää epäonnistumisia. Yritykset tietävät, että hyvän julkisuuskuvan rakentamiseen kannattaa laittaa aikaa ja rahaa siinä missä muuhunkin markkinointiin. Hyvillä esiintymistaidoilla voi saavuttaa vähintään yhtä paljon kuin huonoilla menettää.

Viestintätoimistot eivät juuri mainosta palveluitaan. Menestymisen avain on verkostoitumisessa ja siinä, että yrityksen vaikuttajat näkyvät mediassa. Esimerkiksi Tekirin perustaja, entinen toimittaja Harri Saukkomaa, antaa usein haastatteluja ja kommentoi viestintään liittyviä ilmiöitä.

Tekir luottaakin mediavalmennuksen markkinoinnissa pääasiassa puskaradioon. Uusia asiakkaita tulee esimerkiksi vanhojen asiakkaiden suositusten perusteella.

Mediavalmennuksen suosio perustuu osin myös siihen, että näyvyys joukkoviestimissä on yhä tärkeämpää mainosta myös viestintätoimistojen asiakkaille. Esimerkisi ajankohtaisohjelmiin pyydetään kommentoimaan aina samat asiantuntijat, jotka toimittajat tuntevat ja tietävät sanavalmiiksi. Jusslin ja Hetemäki mainitsevat esimerkkeinä ulkopolitiikan tutkija Charly Salonius-Pasternakin Suomen ulkopoliittisesta instituutista ja toimitusjohtaja Ari Paunan Hypo-pankista. Molemmat kommentoivat usein oman alansa ysymyksiä.

”Hypo-pankin liikeideahan on myydä asuntolainoja. Toimitusjohtajan kautta saatu näkyvyys voi olla pankille paljon tehokkaampaa kuin ostaa mainos Maikkarilta tai Neloselta”, Hetemäki sanoo.

Vaarana voi olla, että muutama yritys kaappaa asiantuntijajulkisuuden. Siksi myös tieteentekijöiden olisi hyvä muuttaa asenteitaan mediaesiintymisiä kohtaan. Yleisön kannalta olisi hyvä, että ääneen pääsisi mahdollisimman monenlaisia intressejä edistäviä asiantuntijoita.


Kuvitukset: Samuli Saarinen

2015

Vastaisku median murrokselle

Toimitukset ympäri Suomen kärvistelevät rahapulassa, ja median murros meinaa viedä toimittajilta työt. Joukko tamperelaisia nuoria journalisteja on kuitenkin ottanut kohtalon ohjakset omiin käsiinsä. Pop up -verkkolehti Uusi Inari tekee uuden sukupolven paikallisjournalismia Inarissa, syvällä Lapin erämaassa. Samaan aikaan vuoden alusta pystyssä ollut Reunamedia haluaa nostaa Pirkanmaan maailmankartalle.  

TEKSTI Maria Tuomela & Saarlotta Virri

Paikallisjournalismin uusi aikakausi syntyy erämaassa

Seuraavan kuukauden ajan Tampereen yliopistosta ponnistaneiden toimittajien työvarustukseen kuuluvat läppäreiden ja kameroiden lisäksi toppahaalarit ja talvisaappaat. Toimittajat aikovat tehdä joukkorahoituksella rahoitettua pop up -lehteä täydellä teholla helmi-maaliskuun ajan, jonka jälkeen tekijät palaavat taas etelään muihin töihin.

Groteski tavoittaa Uuden Inarin päätoimittajan Mari Uusivirran, joka on hetkeä aiemmin palannut toimitukseen juttukeikalta. Toimituksen tukikohtana ja väliaikaisena asuinpaikkana toimii vuokraomakotitalo Ivalossa, Inarin kunnan eteläosassa.

Mutta peruutetaanpa vielä vähän. Miksi ihmeessä joukko parikymppisiä tamperelaisia päätyi erämaan keskelle Inariin?

”Tahdomme selvittää, miten etelässä tehdyt päätökset näkyvät Inarissa”, kerrotaan Uuden Inarin tiedotteessa. ”Vireä matkailuelinkeino, kaksi rajanaapuria, poikkeukselliset erämaa-alueet ja saamelaisvähemmistöt ovat ehtymättömiä tarinanlähteitä.”

Mari Uusivirran mukaan paikallisjournalismi on tärkeä journalismin muoto, jota tehdään tällä hetkellä turhan pienillä resursseilla. Paikallisnäkökulma on tärkeä, koska se antaa syrjäisemmillekin seuduille tapoja vaikuttaa paikallisella tasolla.

Uusi Inari sanoo tekevänsä lehteä nimenomaan paikallisille. Mutta miten nuoret eteläsuomalaiset toimittajat, joilla ei ole henkilökohtaisia siteitä alueeseen, onnistuvat edustamaan paikallista näkökulmaa?

Mari Uusivirran mielestä ulkopuolelta tuleminen on toimittajille etu.

”Meillä on tuore näkökulma, joka antaa jutuille potkua”, Uusivirta toteaa.

”Meillä ei ole alueesta ennakkokäsityksiä, ja meillä on kyky nähdä paikallisille arkisilta tuntuvat asiat uudesta näkökulmasta.”, Uusivirta jatkaa.

Uuden Inarin ennakkoon julkaisemat jutut lupaavat visuaalisesti vaikuttavaa ja tyylikkäästi verkon ominaisuuksia hyödyntävää journalismia. Uusi Inari toimittaa esimerkiksi Humans of New York -blogista inspiroitunutta Inarin ihmiset -sarjaa. Lehden tuore reportaasi Inarijärven salaisuuksista hyödyntää huikeiden valokuvien lisäksi ääntä. Reportaasiin on upotettu kuunnelmatyyliin ääniraitaa soutuveneen liplatuksesta. Ääni vie lukijan suoraan Inarijärven laineille.

”Juttujen aiheet ja teemat voivat olla perinteisiä ja perinteisen median mukaisia, mutta toteutus verkkoon sopiva”, vahvistaa päätoimittaja Mari Uusivirta.

Lappi-eksotiikka kiinnostaa etelässäkin. Joukkorahoituksella pyörivän lehden rahoituskampanja oli Uusivirran mukaan hyvä tapa testata sitä, kuinka paljon hanke kiinnostaa ihmisiä. Lehden ennakkotilausten perusteella Uusivirta ei kuitenkaan osaa vielä sanoa, kuinka suuri kiinnostus Inarin 6 800 asukkaalla on ryhtyä tilaamaan lehteä.

Joukkorahoituskampanja silti osoitti, että Uuteen Inariin on kiinnostusta. Lehti onnistui keräämään kampanjallaan 13 000 euron potin, eli hieman enemmän kuin tavoitesummaksi oli määritetty. Myös lehden maksullisen tilauksen toivotaan tuottavan jonkin verran, vaikka osa sisällöstä julkaistaankin ilmaiseksi.

Riittääkö 13 000 euroa kahdeksan hengen toimituksen kuluihin ja elämiseen kuukauden ajaksi?

”Eihän kukaan meistä tästä saa palkkaa”, lehden päätoimittaja Mari Uusivirta naurahtaa.

”Sen sijaan me saadaan tästä monia muita asioita. Saamme mielettömästi kokemusta ja perinteisen median ansaintalogiikasta vapaata työn arkea.”

Ennen kaikkea projekti on kuitenkin Uusivirran mukaan oppimiskokemus. Joukkorahoitus mahdollistaa kokeilemaan sellaisia juttuja, joita muualla ei tehdä.

Ennakkoluulotonta paikallisjournalismia tehdään myös muualla Suomessa. Pirkanmaalla toimii verkkopaikallislehti Reunamedia, Oulun seudulla Kaupunnimedia, Jyväskylässä Torikokous ja Lappeenrannassa Hito hyvä. Meneillään tuntuu olevan uusien, ketterien verkkopaikallismedioiden buumi.

Itsenäiset paikallismediat ovat toimittajille keino työllistää itseään, ja lisäksi ne toimivat ponnistuslautana tuleviin töihin. Vaikka Mari Uusivirta toivoo paikallislehtien uutta aikakautta, hän ei kuitenkaan koe, että Uudella Inarilla olisi tarvetta varsinaisesti haastaa perinteistä mediaa.

”Toivomme kuitenkin että tästä syntyy aineksia uudistamaan mediakenttää. Uusi Inari on meidän tapamme osallistua journalismin murrokseen.”

Voisiko joukkorahoituksen kaltaisista rahoitusmalleista tulla tulevaisuudessa journalismin arkipäivää? Mari Uusivirta ei ole siitä varma.

”Median murrokseen vastaaminen tämän tyyppisellä journalismilla voi jäädä välivaiheeksi.”

Uuden Inarin ja Reunamedian kaltaiset verkkopaikallismediat ovat kuitenkin hyviä esimerkkejä siitä, että journalismille on kysyntää mediakentän muutoksista huolimatta.

Uhkakuviin journalismin kuihtumisesta Uusivirta vastaa: ”Asiat lähtevät parempaan suuntaan vain tekemällä.”

 

Maakuntaromantiikkaa Pirkanmaalta

Idea Reunamedian perustamisesta alkoi muhia päätoimittaja Vilma-Lotta Lehtisen päässä jo vuoden 2013 kesällä. Kansainvälisen politiikan opiskelija työskenteli toista kesää Aamulehden toimittajana, mutta unelmoi siitä, että pääsisi tekemään jotain täysin omaa.

Vähitellen Lehtinen alkoi haalia kokoon sopivaa tiimiä, jonka kanssa ideaa voisi lähteä työstämään eteenpäin. Mukaan tulivat pitkäaikaiset ystävät Markus Malmberg, Riina Rinne ja Saara Kokko. Myöhemmin tiimi täydentyi vielä neljällä muulla Tampereen yliopiston journalistiopiskelijalla.

”Kun Vilma pyysi minua mukaan, en epäröinyt hetkeäkään. Tuli heti sellainen olo, että nyt ollaan tekemässä jotain uutta”, kertoo Reunamedian viestintävastaava ja toimittaja Minna Ohtamaa.

Alussa suunnitelmat olivat suuruudenhulluja, päätoimittaja Vilma-Lotta Lehtinen myöntää. Lopulta tiimi päätti kuitenkin rajata alueekseen Pirkanmaan, lähinnä käytännön syistä.

Konseptia ja työtapaa kehiteltiin syksyn 2014 ajan, ja ensimmäiset jutut julkaistiin vuoden 2015 alussa. Missiona on tehdä pitkiä ja taustoittavia juttuja maakunnista, jotka kuitenkin herättäisivät mielenkiintoa myös valtakunnallisesti.

”Suomi ei ole homogeeninen alue, vaikka kielialue on yhteinen. Haluamme kartoittaa Suomen maakuntien moninaisuutta ja löytää omasta maakunnastamme ne kaikista kiinnostavimmat tarinat”, Lehtinen kertoo.

Lehtinen on huolissaan siitä, että samalla kun kaikki maailman tapahtumat ovat helposti ja nopeasti löydettävissä verkosta, pimentoon jää se, mitä ihmisen lähellä tapahtuu.

”Reunamedian taustalla on myös halu innostaa ihmisiä itse vaikuttamaan omaan elinympäristöönsä. Haluamme näyttää ihmisille, miten omaa elinympäristöään voi konkreettisesti pyrkiä muuttamaan.”

Tiimin jäsenistä osa on paljasjalkaisia tamperelaisia, ja lopuille rakkaus Tamperetta kohtaan on roihahtanut opintojen aikana. Vaikka Reunamedian taustalla on kotiseuturakkautta, voisi Lehtinen tehdä samankaltaista projektia myös missä tahansa muualla.

”Kun ei ylenkatso ympäristöjä, joissa ihmiset elää, kiinnostavaa journalismia voi tehdä mistä tahansa.”

Yhtäkkinen nuorten tekijöiden aluille laittama paikallismedioiden buumi kulkee käsi kädessä median murroksen ja lohduttomien tulevaisuuden näkymien kanssa. Myös Reunamedia on tekijöidensä tapa vastata median ahdinkoon.

”Tällä alalla on masentavat merkit ilmassa. Monissa sanomalehdissä ei arvosteta nuoria toimittajia, ja muutenkin työpaikoilla on lopun ajan meiningit. Reunamediassa on kiva tehdä töitä, koska me kaikki ajatellaan, ettei pidä alistua, luovuttaa tai vaihtaa alaa, kun me voidaan itse luoda oma työmme”, Ohtamaa korostaa.

Vielä Reunamedia ei kuitenkaan pysty maksamaan tekijöilleen palkkaa. Joukkorahoituskampanja on käynnissä rahoitusalusta mesenaatissa toukokuulle asti. 1500 euron minimitavoite on jo ylitetty, mutta todelliseen 6000 euron tavoitteeseen on vielä matkaa. Sillä saataisiin rahoitettua uudet nettisivut sekä katettua työväline- ja matkakulut.

”Hyvä juttu on se, että kenenkään ei ole tarvinnut sijoittaa 100 000 euroa tähän ja pelätä rahojensa puolesta”, Lehtinen huomauttaa.

Kaikki Reunamedian perustajajäsenistä ovat vielä opiskelijoita, joten konseptia on voitu  kehitellä rauhassa ilman paineita – toimeentulo on taattu niin kauan, kuin opiskelut jatkuvat.

”Onhan se kova paikka nähdä, saadaanko me tämä vakiintumaan. Pakostakin miettii, että mennäänkö tässä nyt perse edellä puuhun, kun kaikki pitää opetella kantapään kautta”, Ohtamaa naurahtaa.

Oppia voi kuitenkin vain tekemällä, ja oppimiskokemuksena Reunamedia on tekijöilleen korvaamaton. Vaikka ansaintalogiikka ei vielä olekaan varma ja työmaata tuotteen kehittämisessä riittää, tiimi suhtautuu luottavaisesti Reunamedian tulevaisuuteen.

”Kyllä me tätä ihan tosissamme teemme, vaikka emme vielä palkkaa pystykään nostamaan. Ei journalismia kannata tehdä ilmaiseksi harrastuksena: se syö kaikkien muidenkin leipää. Jostain raha on saatava, ja mielelläni sen tästä työstä saisin”, toteaa Ohtamaa.

2015

”Gradu menee toisinaan henkilökohtaiseksi”

Kandityö pureutuu verkkolobbaukseen

Toisen vuoden opiskelija Netta Karttunen, 22, keskittyy kandidaatintyössään erilaisten etujärjestöjen harjoittamaan verkkolobbaukseen. Hän tutkii, kuinka vaikuttajaorganisaatiot hyödyntävät verkkoa ja sosiaalista mediaa lobbauksessaan eduskuntavaalien alla. Työ on osa Digivaalit 2015 -tutkimushanketta, joka käsittelee laajalti kevään eduskuntavaaleihin liittyvää julkisuutta.

Karttusen mukaan aiheessa yhdistyvät kiinnostavasti organisaatioviestintä ja poliittinen viestintä. Haastavinta on pysyä tarkasti rajatussa tutkimuskysymyksessä.

”Eniten on yllättänyt se, kuinka simppelinä oma aihe on pidettävä. Kannattaa jutella muille aiheestaan, niin oppii tiivistämään työnsä muutamaan lauseeseen”, Karttunen vinkkaa.

Gradu ruotii matkailulehtien naiskuvaa

Brasilialainen Ana Toledo, 32, opiskelee kansainvälisessä Media and Global Communication -maisteriohjelmassa. Toledon gradu käsittelee kuvaa, jonka eurooppalaiset matkailulehtden luovat brasilialaisista naisista. Hän lähestyy aihetta postkolonialistisesta, feministisestä ja diskurssiteorian näkökulmista.

Toledo kertoo, että hän valitsi graduaiheensa melko spontaanista. Hän kuitenkin tiesi haluavansa käsitellä postkolonialistista teoriaa ja hyödyntää aiempia historianopintojaan. Hänelle suositeltiin juuri omaa kotimaata käsittelevää aihetta.

Välillä Toledoa ärsyttivät artikkelit, joita hän analysoi graduaan varten.

”Työ menee toisinaan melko henkilökohtaiseksi. Toisaalta oman aiheen on hyvä herättää itsessä tunteita”, Toledo toteaa.

Väitös etsii työkaluja tehokkaaseen ideointiin

             

Viestinnän tohtoriopiskelija Petro Poutanen tutkii väitöskirjassaan, miten viestinnän ammattilaiset voivat tukea luovuutta organisaatioissa. Työn tavoitteena on löytää käytännön työkaluja, joiden avulla voidaan lisätä uusien ideoiden synnyn mahdollisuutta. Poutasen mukaan viestinnän suunnittelussa pitää olla tietoinen siitä, minkä lainalaisuuksien mukaan luova prosessi etenee, koska välillä ideointi johtaa umpikujaan eikä prosessin lopputuloksesta ole varmuutta.
Poutanen on tehnyt työtään viisi vuotta ja valmistuu tänä vuonna. Hän kertoo, että väitöskirjaa tehdessä oli haastavaa asettaa vaatimuksia kanssakirjoittajille.

”Väikkärin kirjoittaminen on siinä mielessä yksilöpeliä, ettei kukaan tule auttamaan sen teossa. Toisaalta tämä on tiimipeliä, koska hyvä tiede syntyy yhteistyössä”, Poutanen sanoo.

Opinnäytteet -palstalla esitetään opinnäytteiden ja väitöstutkimusten tekijöitä ja heidän työtään.

KOONNUT Saara Pelto-Arvo & Annika Sipilä KUVAT Jenni Jääskeläinen