Yleinen

Lupa odottaa

”Jos syytös on tosi, jos tytössä ei tavattu neitsyyden merkkiä, silloin vietäköön tyttö isänsä talon ovelle, ja kaupungin miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi, koska hän teki häpeällisen teon Israelissa, harjoittaen haureutta isänsä kodissa.”

TEKSTI: Henna Ukkonen KUVAT: Heidi Puomisto

NÄIN VANHAN TESTAMENTIN Mooseksen kirjassa neuvotaan toimimaan, jos on saatu selville naisen harrastaneen esiaviollista seksiä. Raamatussa esiintyy myös useita muita säkeitä, jotka viestittävät esiaviollisen seksin olevan haureutta ja siveettömyyttä. Useissa kristillisissä liikkeissä kannustetaankin pidättäytymään seksuaalisesta kanssakäymisestä ennen avioliittoa.

Sain ensikosketuksen aiheeseen asuessani yläasteikäisenä perheeni kanssa Kanadassa. Monen sattuman kautta päädyin opiskelemaan kristillisessä yksityiskoulussa. Taustani ei ollut uskonnollinen, joten koulun käytännöt ja ilmapiiri tulivat minulle monin tavoin yllätyksenä. Yllätyin myös opintojen sisällöstä: pääsimme terveystiedon tunneilla kuulemaan, kuinka seksi kuuluu vain ja ainoastaan avioliittoon. Meitä myös kannustettiin hankkimaan siveyssormukset tätä lupausta vahvistamaan.

Neitsyysaate on peräisin Yhdysvalloista, josta esiaviollisen seksin kieltävä Tosi rakkaus odottaa -kampanja levisi myös Suomeen 1990-luvun lopulla. Kampanjan aatetta korostetaan monissa Suomen kristillisissä yhteisöissä, ja kristillinen media Nuotta on tuottanut kampanjaan liittyen Tosi rakkaus odottaa -vihkosia. Nuotan mukaan vihkoset tutustuttavat nuoret siihen, mitä Jumalalla on sanottavaa rakkaudesta ja seksuaalisuudesta. Vihkot ovat olleet niin suosittuja, että niistä on tehty uusintapainoksia.

Koulussa korostettiin kuuden senttimetrin sääntöä: tyttöjen ja poikien tulisi olla kaikissa tilanteissa vähintään kuuden senttimetrin etäisyydellä toisistaan.

NEITSYYSAATTEEN TUKIJOINA ovat esiintyneet myös monet amerikkalaiset populaarikulttuurin edustajat: muun muassa Jonas Brothersin ja Selena Gomezin tapaiset tähdet ovat esitelleet siveyssormuksiaan. Kanadalainen Hannah Gaunt, 22, kuuli siveyssormuksista ensimmäisen kerran juurikin Jonas Brothersin kautta ja sai itse samanlaisen lahjaksi äidiltään täytettyään 15 vuotta. Vaikka hän sai siveyssormuksen vasta 15-vuotiaana, seksuaaliseen pidättäytymiseen häntä oli opetettu koko elämänsä ajan. Hannah kävi esikoulusta ylioppilaaksi valmistumiseen saakka samaa kristillistä yksityiskoulua, jossa olin vaihdossa. Koulun lisäksi neitsyyslupauksesta kerrottiin kirkon nuorten illoissa, joissa monet koulun nuoret aktiivisesti kävivät.

Yksityiskoulun nuoret olivat sitoutuneet neitsyyslupaukseen sopimuksen tasolla. Lukukauden alussa nuoret ja heidän vanhempansa allekirjoittivat sopimuksen, jossa määriteltiin käyttäytymissäännöt oppilaille. Nuoret eivät saaneet juoda alkoholia, tupakoida tai harrastaa seksiä. Sopimuksessa mainittiin, että sääntöjen rikkomisella olisi seurauksia, kuten väliaikainen tai pysyvä erottaminen koulusta. Hannah tunsi kaksi vanhempaa oppilasta, jotka oltiin erotettu koulusta raskauden vuoksi.

Myös Suomen Tosi rakkaus odottaa -kampanjaan liittyy allekirjoitettava kortti, jossa nuoret lupaavat pidättäytyä seksistä avioliittoon asti. Väitöskirjatutkija Kirsi-Marja Isotalo on perehtynyt suomalaiseen Tosi rakkaus odottaa -kampanjaan pro gradu -tutkielmassaan. Tutkimuksessa tarkasteltiin neitsyyslupauksen vaikutusta kampanjaan sitoutuneiden elämään, ja se koostui 11 haastattelusta ja 12 kirjallisesta kertomuksesta.

Isotalon tutkimuksen mukaan kortin allekirjoittaminen koettiin sitovana. “Kertomusten perusteella vaikuttaa siltä, että kortin allekirjoittamisen jälkeen esiaviollisen seksin harrastaminen oli raskauttavampaa suhteessa Jumalaan kuin tapauksessa, jossa korttia ei olisi allekirjoitettu”, tutkimuksessa todetaan.

ISOTALON TUTKIMUKSEN MUKAAN suomalainen Tosi rakkaus odottaa -kampanja oli vahvasti kytköksissä hengelliseen yhteisöön. Hannahin tapauksessa neitsyyslupaus oli kirkon hengellisen yhteisön lisäksi osana myös koulun opetussuunnitelmaa. Terveystiedon opetus oli jaettu tyttöjen ja poikien tunteihin. Tunneilla käytiin läpi oman sukupuolen anatomiaa, mutta suurimmaksi osaksi seksuaaliterveyden opetus keskittyi neitsyyslupauksesta kertomiseen. Koulun opetuksessa käsitys seksistä oli ainoastaan heteronormatiivinen, ja homoseksuaalisuus oli erikseen kielletty koulun käyttäytymissäännöissä.

Neitsyyslupausta perusteltiin Raamatun sanomalla, mutta nuoria varoitettiin myös esiaviollisen seksin aiheuttamista vahinkoraskauksista ja sukupuolitaudeista. Lisäksi  ensimmäisen kerran kivuliaisuudella peloteltiin, Hannah kertoo. Tunneilla oli erilaisia harjoitteita siitä, kuinka lupauksen pitäminen onnistuu. Tytöt näyttelivät ryhmissä erilaisia tilanteita, joissa esimerkiksi poikaystävä painostaa seksin harrastamiseen. He harjoittelivat, mitä he sanovat ja kuinka he kieltäytyvät ehdotuksesta. Ehkäisystä ei nuorille kerrottu. Jos se joskus nousi puheenaiheeksi, opettajat korostivat, etteivät ehkäisykeinot ole luotettavia.

Koulun valvonta ulottui myös terveystiedon tuntien ulkopuolelle. Hannah kertoo, että tyttöjen ja poikien kanssakäymistä vahdittiin jatkuvasti henkilökunnan toimesta. Koulussa korostettiin kuuden senttimetrin sääntöä: tyttöjen ja poikien tulisi olla kaikissa tilanteissa vähintään kuuden senttimetrin etäisyydellä toisistaan. Kaikki tottelivat koulun sääntöjä julkisissa tiloissa, mutta koulun kappelin sokkeloiset käytävät olivat kuitenkin nuorten parien suosittu kohtaamispaikka, jossa he kykenivät olemaan katseilta piilossa. Kun opettajat saivat tietää tästä, lisättiin käytäville erityisvalvontaa.

Tutkimuksessa ilmeni, että seksuaalisuuteen liittyvää syyllisyyttä tunsivat niin sopimusta rikkoneet kuin neitsyyslupauksensa pitäneet. Monilla haastateltavilla seksuaalisuuteen liittyvä häpeä jatkui myös avioliittoon saakka.

HANNAHIN MUKAAN SEURUSTELU ja tapailu yksityiskoulussa oli todella hankalaa ja hämmentävää. Nuoret olivat jakautuneet sen mukaan, kuinka he suhtautuivat neitsyyslupaukseen. Osa nuorista ylpeili sillä, etteivät olleet edes suudelleet kumppaniaan ja aikoivat säästää ensisuudelmansa avioliittoon. Myös monet koulun opettajista olivat tehneet näin. Eriäviä mielipiteitä lupauksen ehdottomuudesta oli, mutta kukaan nuorista ei uskaltanut avoimesti myöntää, että haluaisivat rikkoa sopimusta tai jo tehneensä niin. Hannah on kuitenkin jutellut koulukavereilleen muutama vuosi valmistumisen jälkeen ja saanut tietää, että monet nuoret olivat räikeästi rikkoneet sopimusta koulu-uransa aikana.

Anna Keski-Rahkonen, Helsingin yliopiston kansanterveystieteen osaston apulaisprofessori ja psykiatrian erikoislääkäri, korostaa myös, etteivät neitsyyslupaukset pidä: “Abstinenssi, eli seksistä pidättäytyminen ei toimi. Tutkimusten mukaan abstinenssiin kannustavat ohjelmat eivät lykkää ensiyhdyntäikää eivätkä vähennä seksuaalisuuteen liittyviä riskejä.”  Myös Isotalon tutkimuksessa osa haastateltavista oli päätynyt harrastamaan seksiä seurusteluaikana. Kaksi haastateltavaa kertoi, että he olivat tietoisesti jättäneet ehkäisyn pois, sillä sen koettiin korostavan teon synnillisyyttä.

Lisäksi Isotalo esittelee Peter S. Bearmanin ja Hannah Brücknerin tutkimuksen, jossa tutkittiin True Love Waits -kampanjan vaikutusta yhdyntöjen aloitusikään ja ehkäisyyn. Bearmanin ja Brücknerin tutkimuksessa kävi ilmi, että jos lupauksen tehnyt päätyi harrastamaan esiaviollista seksiä, ehkäisy laiminlyötiin todennäköisemmin kuin tapauksissa, joissa neitsyyslupausta ei oltu tehty.

Hannahin mukaan nuoret oireilivat, sillä he eivät tunnistaneet omia seksuaalisia rajojaan eivätkä kyenneet ilmaisemaan halujaan. Koulun asettama raja oli ehdoton: neitsyenä täytyi pysyä avioliittoon saakka. Kädestä pitämisen ja seksin välille jäi kuitenkin paljon tilaa, eivätkä nuoret olleet varmoja missä raja menee. Keski-Rahkonen toteaa, että juuri määritelmien horjuvuus tekee lupauksen käytännön toteutuksesta nuorille vaikeaa.

Hannahilla on traumaattisia kokemuksia parisuhteistaan, jossa rajoja kokeiltiin ja myös rikottiin. Hänen ensimmäinen poikaystävänsä tuli samasta koulusta, ja heidän keskusteluihinsa vaikuttivat suuresti koulun ilmapiiri ja opetukset. Hannah kertoo, että ensimmäisessä parisuhteessa esiintyi monta tilannetta, jossa poikaystävä ylitti suostumuksen rajoja. Poikaystävä ei kuitenkaan ymmärtänyt, miksi tilanteet olivat ongelmallisia. “Tulimme ympäristöstä, jossa seksistä ja seksuaalisuudesta keskusteltiin vain pidättäytymisen näkökulmasta. Emme käyneet keskusteluja suostumuksesta tai sen tärkeydestä, enkä silloin edes tuntenut suostumuksen käsitettä.”

Myöhemmissä parisuhteissaan eri taustoista tulevien ihmisten kanssa Hannah on törmännyt samaan ongelmaan. On tapahtunut seksuaalisia tilanteita, joissa hän on tuntenut olonsa epämukavaksi, mutta ei ole osannut ilmaista itseään tai keskustella aiheesta.

Isotalon tutkimuksen mukaan myös Tosi rakkaus odottaa -kampanjasta puuttui seksuaaliterveydellinen valistus ja parisuhdetaitojen opettaminen. Välineitä seksuaalisuuteen tutustumiseen tai seksuaalisuuden harjoitukseen ennen avioliittoa ei tarjottu.

HANNAH EI KYENNYT puhumaan kenellekään parisuhteissa ilmaantuvista ongelmista. Koulun opettajat eivät hyväksyneet minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä opiskelijoiden keskuudessa, ja nuorten omat vanhemmat olivat allekirjoittaneet sopimuksen, jossa yhtyivät koulun kantaan. Ystävillekään ei uskaltanut myöntää mitään, sillä nuoret häpesivät kaikkea omaan seksuaalisuuteen liittyvää. Hannah kertoo, että seksuaalisuuteen liittyvä synnin ja hiljentymisen ilmapiiri oli erittäin vahingollinen. Myös Isotalon tutkimuksen kertomuksista käy ilmi, että neitsyyslupaukseen sitoutuneet tunsivat kaiken seksuaalisen kokemisen olevan likaista tai häpeällistä. Tutkimuksessa ilmeni, että seksuaalisuuteen liittyvää syyllisyyttä tunsivat niin sopimusta rikkoneet kuin neitsyyslupauksensa pitäneet. Monilla haastateltavilla seksuaalisuuteen liittyvä häpeä jatkui myös avioliittoon saakka.

Keski-Rahkonen sanookin, että seksuaalisuutta tukahduttava uskonnollisuus näkyy usein seksuaaliterapeuttien työssä riskitekijänä. Se voi lisätä yleisiä seksuaalisuuden ongelmia, kuten läheisyyteen liittyvää ahdistusta tai omaan seksuaali-identiteettiin liittyvää hämmennystä.

HANNAH EI OSANNUT kyseenalaistaa koulunsa seksuaalivalistuksen opetuksia ennen kuin hän valmistui ja pääsi yliopistoon. Yliopiston ilmapiiri oli avoimempi, ja hän sai kuulla erilaisia näkökulmia seksuaalisuuteen. Tämä sai hänessä muutoksen aikaan. “Oli uskomatonta huomata, kuinka avoimesti nuoret yliopistossa puhuivat seksistä ja seksuaalisuudestaan. Se sai minut ensimmäistä kertaa ymmärtämään, kuinka luonnollinen asia seksi muille nuorille oli, sillä heitä ei oltu opetettu häpeämään sitä.”

Hannahin mukaan yliopistossa alkanut muutosprosessi oli työläs. ”Käsittelin opetuksia, joita minulle oltiin koko lapsuus ja nuoruus kerrottu, ja sovittelin niitä yhteen omien seksuaalisten kokemusten ja netistä löytämäni tiedon kanssa. Tilanteet eivät koskaan omassa elämässäni menneet niin kuin koulussa oltiin opetettu.”

Hannahille helpottavinta on ollut ymmärtää suostumuksen käsite ja sen tärkeys seksuaalisessa kanssakäymisessä. Myös #metoo-kampanja oli hänelle hyvin voimaannuttava: sen avulla hän ymmärsi, ettei ollut kokemuksiensa kanssa yksin.

 

TOSI RAKKAUS ODOTTAA -kampanja herätti niin positiivisia kuin negatiivisiakin tuntemuksia Isotalon haastateltavissa. Suuri osa haastateltavista koki neitsyyslupauksen hyvänä tavoitteena, mutta heidän mukaansa sen täytyisi olla vain yksi vaihtoehto nuorille, eikä niinkään ehdoton päämäärä. Tutkimukseen osallistujat toivoivat kuitenkin, että heidän lapsensa tekisivät omat päätöksensä seksuaalisuuteen liittyen. Hannah on asiasta samaa mieltä. “Pahinta on paine ulkopuolelta. En usko, että lupaus muuttaa kenenkään päätöstä harrastaa tai olla harrastamatta esiaviollista seksiä. Mutta se saa aikaan sen, ettei omia päätöksiä asian suhteen kykene tekemään ilman raskasta häpeää.”

Keski-Rahkonen näkee seksuaalisuuden osaksi ihmisoikeuksia. Seksuaalioikeuksien mukaan jokaisella on oikeus tehdä yksilöllisiä päätöksiä omaan seksuaalisuuteensa liittyen. Jos neitsyyslupauksen siis tekee, sen täytyisi tapahtua vain omasta tahdosta. “Seksuaaliseen monimuotoisuuteen kuuluu myös oikeus olla harjoittamatta seksiä. Mikäli siveyslupaus on parin keskinäinen valinta eikä siihen liity ulkopuolista painostusta, en näe siinä silloin mitään haittaa”, Keski-Rahkonen sanoo.

Asialliset

Hätähuuto henkimaailmaan

TEKSTI Vilma Ikola
KUVA Roosa Kontiokari

Kristinuskon oppineiden kirjoittama Musta raamattu on loistoesimerkki kirjasta, joka tunnettuudestaan huolimatta kaipaa esittelyä. Mustaa keinonahkaa olevat kannet kultapainatuksineen huokuvat mystiikkaa ja arvokkuutta. Musta raamattu -nimi juontaa juurensa vuoteen 1902, jolloin kirjan suomennos painettiin mustalle paperille valkoisin kirjaimin. Nimi ei siis viittaa saatananpalvontaan, vaan kyseessä on hurskaiden kyhäämä teos, jonka nuorimmat tekstit ovat 1800-luvulta.

Kokoelman kantavia teemoja ovat sanan mahti, nöyryyden puute ja mystiikan terästämä self help. Näitä siivitetään konkreettisilla ohjeilla muun muassa siitä, miten voit käskeä henget apuusi ja edistää terveyttäsi psalmeihin liitettävillä loitsuilla.

Teksti on paikoitellen hyvinkin vaikeasti luettavaa. Vanhahtava kieli ei aina avaudu. Käännöskukkasia on kuin Hollannissa tulppaaneja ja tekstin täydellinen ymmärrys vaatisi latinan ja muinaisheprean osaamista. Suurin rikos on kuitenkin virkkeiden pituus: viisi pitkää riviä ilman pistettä on vain liikaa 280 merkin tviiteistä valittavalle.

Kieliasun lisäksi luettavuutta häiritsee paikoitellen ärsyttävyyteen asti toistuva namedroppailu. Mephistoteleet, Hanielit ja Elhayt vilahtelevat tekstissä ilman kummempia selityksiä siitä, keitä nämä henkilöt/olennot ovat. Lukemisen helpottamiseksi suosittelenkin jälkiviisaana lukemaan tarinan aiemmat osat, ainakin Mooseksen kirjat 1-5.

Visuaalinen puoli kompastuu kielen kanssa samoihin virheisiin: kuvat muinaisheprean- ja latinankielisistä tauluista eivät oikein aukea. On epäselvää, tulisiko niitä ihastella sanomansa vai estetiikkansa vuoksi. Selittämättömien kuvien seassa ohje nuoren valkoisen kyyhkysen verellä piirrettävästä noitumisringistä on tervetullutta konkretiaa, josta lukija saa jotain irtikin.

Toisin kuin valtavirtakristinuskossa, Mustan raamatun teksteissä sanan merkitystä korostetaan. Viestintä näyttäytyy merkityksen tuottamisena: jo pelkästään sanojen lausuminen, jopa niiden ajattelu, voi tuoda henget käytettäviksi. Kaiken anelun ja rukoilun ylistämisen keskellä tämä on mukavan erilainen tapa lähestyä henkimaailmaa. Tämä ylistys viestinnälle ei myöskään taivu perinteiseen nöyryysajatteluun: henkiä käsketään jämäkästi sen sijaan, että apua aneltaisiin surkeana ja syntisenä.

Teoksessa esitetyt loitsut ovat itsessään hauskoja lausua, mutta muuten ne jättävät toivomisen varaa. Noitaista ääntä ei määritellä ja kysymys siitä, riittääkö flunssainen kähinä täyttämään kriteerit, jää auki. Monia taikoihin tarvittavia aineksia on vaikea löytää Suomesta. Espoolaisessa hypermarketissa viikunapuun oksat ja valkokukan öljy loistavat poissaolollaan. Toivoisinkin Suomi 100 -versiota, jossa käytettäisiin Pohjolan omia aarteita: mustikkaa, saunavihtoja ja kirveitä.

Kokeilin paria loitsua, mutta en säästynyt kaikelta pahalta, kivut eivät kadonneet eivätkä enkelit saapuneet toteuttamaan toiveitani. Haaveilemani mielenrauha siitä, että henget pelastavat minut oikeudenkäynnistä, jäi todellakin vain haaveeksi. Toivottavasti teoksen seuraavassa versiossa otetaan paremmin huomioon ihmisten erilaiset tarpeet. Esimerkiksi enkelten määrääminen oppimispäiväkirjan tekoon olisi hyödyllinen loitsu ja tekisi teoksesta varmasti joulun toivelahjan.

 

Kenelle? Kaikille uskonnoista, mystiikasta ja henkien käskyttämisestä kiinnostuneille
Pukinkonttiin? Ehdottomasti
Arvosana? Kolme ja puoli pentagrammia viidestä
2015

Pyhää ja puhetta perkeleestä

Toinen meistä on sittemmin kirkosta eronnut entinen tapakristitty, toinen ateistiperheen kasvatti. Vierailemme Suur-Helsingin seurakunnassa selvittääksemme, miten uskoa tunnustavat nuoret viettävät aikaansa, mitä he ajattelevat ja millaisia he ovat. Suhe on onnistunut tavoittamaan nuoret paremmin kuin jäsenkadon kanssa kamppailevat perinteiset seurakunnat, mistä kertovat muun muassa lukuisat Facebook-tykkäykset  ja ”dominoefekti”-hashtagin aktiivinen käyttö Instagramissa ja Twitterissä.

TEKSTI Melina Curiqueo & Saarlotta Virri KUVAT Matts Bjolin

On sunnuntai-ilta ja seisomme hyvin pukeutuneiden kaupunkilaisnuorten keskellä. Miehet ovat merkittävän komeita ja naiset raikkaan huoliteltuja. Voisimme olla Kattilahallissa loppukesän kaupunkifestareilla. Lavalle nousee bändi ja yleisö nostaa kätensä ilmaan. Monien silmissä näkyy ensimmäisen biisin aikana kyyneliä ja tunnelma on hurmoksellinen. Vieressämme tyttö kuiskaa kaverilleen: “Mulle tuli kylmät väreet.”

Alun herkistelyn jälkeen tunnelma muuttuu täysin. Musiikki vaihtuu tanssittavaksi ja ympärillämme olevat nuoret riehaantuvat joraamaan. Olo on ulkopuolinen ja hämmentynyt, kämmenet ovat hikiset. Välttelemme katsekontaktia ettemme repeäisi hermostuneeseen nauruun.

 

“Me ollaan kaikki täällä Jeesuksen takia ja Jeesus tietää sen.”

– suhen pastori

 

Emme ole kaupunkifestareilla, vaan Suur-Helsingin seurakunnan, tuttavallisemmin Suhen, sunnuntai-illan jumalanpalveluksessa. Kallion Pengerkujalla sijaitsevassa seurakunnassa osallistujat toivotetaan ovella kädestä pitäen tervetulleeksi. Tilat ovat ajan hengen mukaisesti sisustetut sekä viihtyisät, ja paikalla on dj. Valtavalle kankaalle on heijastettu videoshow, joka muistuttaa ulkoasultaan Pinterest- ja Tumblr- aforismikuvia. Nettilatteuksien sijaan vaihtuvissa kuvissa ylistetään Jumalaa ja kankaalle heijastetaan muun muassa kuva auton huurteisesta ikkunasta, johon on sormella kirjoitettu: “Hän on <3”.

Ihmiset tervehtivät toisiaan tuttavallisesti ja vaihtavat kuulumisia kahvin äärellä: tänne on selvästi tultu viihtymään. Tunnemme silti itsemme kuokkavieraiksi. Valitsemme huomaamattomuusstrategian ja hakeudumme turvallisen etäisyyden päähän päivittelemään Suhen mieskomeutta pikkuleivät ja kahvikupit kourassa. Yritämme pysytellä piilossa, sillä pelkäämme paljastuvamme vääräuskoisiksi. Mitä jos Jeesus tietää, ettemme kuulu kirkkoon?

 

“Kaikkien lempiaihe – nyt puhutaan synnistä!”

– suhen pastori

 

Alun bileiden jälkeen lavalle astelee nuorehko pastori. Hän on pukeutunut tyylikkäästi villapaitaan ja farkkuihin. Ympärillämme raamatut aukeavat siitä kohtaa, mihin viime sunnuntain saarna päättyi. Pastori alkaa käydä Timoteus-kirjettä läpi systemaattisesti kohta kohdalta ja korostaa vähän väliä Raamatun lukemisen tärkeyttä. Käsiteltäviä aiheita ovat seurakunnan johtajat ja johtaminen, seurakunnan jäsenet ja synti. Synnin kerrotaan olevan ihmiseen ohjelmoitua ja seurausta Jumalan ja ihmisen yhteyden katkeamisesta.

Syntien hyvittämiseksi löytyy kuitenkin keinoja. Korviimme särähtää erityisesti jatkuva puhe niin sanotusta puhtauden teologiasta: seurakunnan, sen johtajien ja jäsenten, on pyrittävä kaikissa teoissaan täydellisyyteen. Pastori painottaa, että hyvyyden ja puhtauden on käytävä ilmi kaikin mahdollisin tavoin. On elettävä terveellisesti ja pidettävä huolta itsestään, kodistaan sekä ihmissuhteistaan. Täydellisyyden tavoittelu taivaspaikan toivossa tuntuu ahdistavalta ajatukselta – varsinkin pienissä sunnuntai-illan tärinöissä.

Mitä sanottavaa uskosta on Suhella itsekin vierailleella, “Beefin edessä polvet loskassa Tinderiä läpi selaavalla”  teologian ylioppilaalla Manuelilla?Mies näyttää samalta kuin muutkin Suhen jäsenet: hän on tyylikkäästi pukeutunut hurmaava nuori. Meistä poiketen Manuel ei koe täydellisyyden tavoittelua painostavaksi. “En näe sitä suorittamisena, vaan itsensä kehittämisenä. Parin viime vuoden aikana olen kasvanut henkisesti tosi paljon: yritän olla niin hyvä jäbä kuin mahdollista.”

Manuelin mukaan puhtauden teologia ja nuoren miehen viikonloppujen rappioelämä eivät ole ristiriidassa keskenään. Vaikka uskovaisen pitäisi elää nuhteetonta elämää eikä saisi olla niin sanottua ilmaista armoa, on kirkon mahdotonta pitää kiinni samoista asioista, jotka 1500-luvulla olivat tärkeitä. Manuelin mielestä nuorten tavoittaminen edellyttää kirkon kehittymistä liberaalimpaan suuntaan. “Jengi keskittyy sellaisiin juttuihin, joilla ei lopulta ole mitään väliä: ne ei näe metsää puilta. Olennaista on yleisen hyvän edistäminen.”

Nuorukaisen olemus rikkoo stereotypian uskovaisen arkkityypistä. Suhe-kokemustemme jälkeen ”hunningolla” olevan teologin kanssa on suorastaan helpottavaa keskustella. Vaikka Manuel puhuu uskon lahjasta, suhteiden hoitamisesta ylöspäin ja meille luvatusta armahduksesta, ei hän silti edusta niitä “ himouskovaisia, jotka asuvat omassa kommuunissaan ja ovat herran pelkoa täynnä”. Sellaisiakin teologisesta tiedekunnasta kuulemma löytyy. “Meitsi tykkää ainakin omasta elämästä niin paljon, että ois vitun ankeeta olla 80 vuotta täällä pyörimässä herran pelossa, kun voi elää täällä hyvin ja mennä sitten Pietarin porteista tuuletellen sisään.”

 

Sunnuntain jumalanpalveluksessa eksyneet lampaat bongattiin heti ja houkuteltiin mukaan laumaan. Ystävällisen oloinen henkilökunta vietteli meidät taivaallisilla leivoksillaan ja seuraavana keskiviikkona löydämme itsemme keskeltä kristinuskostarttia, kahdeksan viikon pituista valmennuskurssia aloitteleville suhelaisille.

Jatkamme hiljaista tarkkailua edelleen pettureiksi paljastumisen pelossa. Alkuesittelyssä vältämme syvällisemmät pohdiskelut toteamalla, että olemme päätyneet paikalle ystävien kehotuksesta. Kokouksen aikana pohditaan muun muassa sitä, miksi ihmisten on niin vaikeaa uskoa ja miten isäsuhde vaikuttaa suhteeseen Jumalan kanssa. Huolta kannetaan lähimmäisistä, jotka eivät ole ottaneet Herraa sydämeensä.

Keskustelu herättää meissä lähinnä hämmennystä – alkuperäinen suunnitelmamme uskovaisten nuorten sielunmaiseman kartoittamisesta tuntuu entistä hankalammalta. On vaikeaa keksiä sanottavaa tai kysyttävää. Vaikka Suhe on helposti lähestyttävä ja seurakunta antaa hyvän ensivaikutelman, hartaiden nuorten sosiaalinen kupla on todella kaukana omastamme.

Kokousten jälkeen tuntuu kuin olisi vieraillut rinnakkaisuniversumissa. Suhe-käynti haastoi hetkeksi pohdiskelemaan omaa vakaumustamme ja irrottautumaan arkikokemuksista. Jumalanpalvelus valotti myös sitä, miksi uskoon voi olla helppoa hurahtaa – joku saattaa varmasti löytää Suhesta kaipaamaansa yhteisöllisyyttä ja kosketuspintaa omiin ajatuksiin. Jeesuksen ottaminen sydämeen tuntuu meistä kuitenkin toistaiseksi kaukaiselta ja hieman radikaalilta ajatukselta. Omien elämäntarkoituksiemme etsiminen jatkuu tulevaisuudessakin jossakin toisaalla.

Haastateltavan nimi muutettu.

Juttu on julkaistu vuoden 2014 Groteskin ensimmäisessä numerossa.