Arkisto

Ysäri-barista levittää kahvin ilosanomaa

Niin nuoria, niin lupaavia. Haastattelimme viisi 1990-luvulla syntynyttä menestyjää eri aloilta.

Kalle Freese on kaksinkertainen baristojen suomenmestari, joka kokee velvollisuudekseen levittää kahvin ilosanomaa.

Kalle Freese, 24, myöntää, että hän on vähän erilainen kuin moni muu suomalainen barista. Ensinnäkin hän aloitti huippubaristojen opissa hyvin nuorena, lukioikäisenä. Toiseksi kahvi ei ole hänelle läpikulkuhommaa opiskelujen ohella vaan kauaskantoinen urasuunnitelma. Kolmanneksi hän ei pelkää olla esillä ja brändätä itseään kahvilähettilääksi.

”Opin seitsemännellä luokalla historian tunnilla, että valtatyhjiö täyttyy aina. Minä taisin täyttää Suomessa kahviauktoriteetin valtatyhjiön. Kahvi on minulle intohimo, ja jos kukaan muu ei levitä sen ilosanomaa, koen sen velvollisuudekseni. Sanon aina kyllä puhujakeikoille ja haastatteluille.”

Freese on voittanut kahdesti kultaa baristojen SM-kisoissa. Tänä vuonna hän ylsi yhdeksännelle sijalle MM-kisoissa Seattlessa. Se on suomalaiselle kaikkien aikojen paras sijoitus, mutta Freesen tähtäimessä on vielä kultainen mitali.

”Baristoille ei ole koulutusta, joten kisamenestys on disclaimer omasta ammattitaidosta. Sen avulla pääsee kerralla isojen poikien kerhoon.”

Freese on pyörittänyt myös omaa Freese Coffee -kahvilaa sukunsa nimeä kantavalla Freesenkadulla. Keväällä kahvila kuitenkin sulki ovensa.

Kahvilanpitäjänä bisnes oli sitä, että jengi tuli sisään ja yritin parantaa heidän päiväänsä. Pienessä kahvilassa ei paranneta koko universumia. Siksi aloin miettiä, miten voisin vaikuttaa maailmaan vähän isommin.

”Kahvilanpitäjänä bisnes oli sitä, että jengi tuli sisään ja yritin parantaa heidän päiväänsä. Pienessä kahvilassa ei paranneta koko universumia. Siksi aloin miettiä, miten voisin vaikuttaa maailmaan vähän isommin.”

Nyt Freesellä on kaksi pääsuunnitelmaa. Hän haluaa auttaa ihmisiä tekemään parempaa kahvia kotona. Lisäksi hän tahtoo johdattaa asiakkaitaan löytämään hyvän kahvin luokse, missä he ikinä ovatkaan. Vireillä on esimerkiksi maailmanlaajuinen kahvin Michelin-opas.

”Kahvi-alalla ei ole Michelin-tähden kaltaista standardia, mutta näen ehdottomasti tarvetta sellaiselle.”

Ressun lukion kasvatti on myös kirjoilla Helsingin yliopistossa markkinoinnin ja elintarviketieteiden opiskelijana. Luentosaleihin hän tuskin kuitenkaan palaa.

”Suoraan sanottuna opiskelu ei kiinnosta paskaakaan.”

Freese innovoi ennemmin itse kuin istuu innovoinnin luennolla.

Arkisto

Aleksin yritys meni viraaliksi

Niin nuoria, niin lupaavia. Haastattelimme viisi 1990-luvulla syntynyttä menestyjää eri aloilta.

Vuonna 1994 syntynyt Aleksi Virtanen oli jo 19-vuotiaana vastuussa monen ihmisen toimeentulosta ja aikoo vielä omistaa kansainvälisesti tunnetun mediayrityksen.

Ysärin toivot_Aleksi

Aleksi Virtanen, 20, perusti ensimmäisen oman yrityksensä, Vivas Media Oy:n, 17-vuotiaana. Viraalisisältöjä jakaneesta nuorisomediasta tuli heti menestys, ja sen englanninkieliset jutut keräsivät ulkomailla miljoonayleisöjä. Nyt Vivasin entisellä toimitusjohtajalla on pystyssä jo toinen oma yritys.

Virtasen konsultti- ja sijoitusyhtiö Webvoima vastaa eri projektien kaupallisten näkökulmien kehittämisestä muun muassa Alma Medialle.

Virtasen kiinnostus media-alalle on vahva.

”Pienillä teoilla on suuria vaikutuksia”, hän toteaa. ”On siistiä, että yksi juttu voi tavoittaa miljoonia ihmisiä.”

”Menestyjä” ei kuitenkaan ole sana, jonka Virtanen liittäisi itseensä. Enemmän hän on mielestään esimerkki siitä, kuinka yrittäjyys kannattaa.

Yrittäjä tarvitsee stressinhallintakykyä ja pitkäjänteisyyttä, mutta Virtasen mukaan vaikeinta on esimerkillä johtaminen.

”19-vuotiaana halusin vain bilettää ja pitää hauskaa, mutta olinkin vastuussa usean ihmisen toimeentulosta.”

Vaikeina hetkinä helpottaa tieto, että on onnistunut luomaan työpaikkoja nollasta sekä yhden Suomen suurimmista viihdealan nettisivuista.

”Tavoitteet olivat korkealla, mutta kovalla duunilla niihin päästiin. Ei saa jahkailla liikaa, koska täysin oikeaa hetkeä yrittämiselle ei tule koskaan. Ei se mitään rakettitiedettä ole: kovaa työtä, uskoa unelmiin ja omaan itseen. Kannattaa luoda pöhinää ja tehdä asioita omalla tavallaan. Kun luottaa itseensä, muutkin huomaavat sen. Siitä se menestys syntyy.”

Kaikkeen tottuu, ja se on Aleksin mukaan vaarallista. On itse tajuttava, mihin vetää rajansa.

”Sitä sortuu helposti ahneuteen. Ensin halusin saada vähän palkkaa, sitten palkata yhden alaisen, ja lopulta kymmenenkään ei tuntunut oudolta. Jos välillä meinaan lähteä leijailemaan, kaverit ja perhe palauttavat maan pinnalle”, Aleksi sanoo.

”Heiltä saa oikeanlaisen tuen.”

Kun Aleksilta kysyy tulevaisuudensuunnitelmista, vastaus on napakka: Hän aikoo ennen kolmekymppisiään luoda monia työllistävän ja kansainvälistä mainetta niittävän mediayrityksen, jonka liikevaihto on reilusti yli miljoonan.

”En ole vielä tyytyväinen. Ei tässä mihinkään eläkkeelle ryhdytä!”

Arkisto

”Itseään ei pidä ottaa liian vakavasti.”

Niin nuoria, niin lupaavia. Haastattelimme viisi 1990-luvulla syntynyttä menestyjää eri aloilta.

Sarjan ensimmäisessä osassa Pihla Maalismaa kertoo tiestään näyttelijäopiskelijaksi, joka tekee tänä vuonna jo toisen suuren roolinsa valkokankaalla.

Pihla-Maalismaa2

Pihla Maalismaa, 23, ei päätynyt näyttelijäksi vahingossa. Näyttelijäisä Markku Maalismaa vei tytärtään teatteriin pienestä pitäen, ja Pihla esiintyi jo alaasteikäisenä Kansallisteatterin lavalla. Myöhemmin tie vei ilmaisutaitolukion kautta Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun, jossa Maalismaa opiskelee näyttelemistä nyt neljättä vuotta.

”Jossain vaiheessa yritin taistella vastaan ja keksiä jotain muuta, joka olisi kiinnostanut. Näytteleminen tuntui liian ilmiselvältä valinnalta. Sen verran oma juttu se kuitenkin oli, että päädyin jatkamaan.”

Maalismaa näyttelee elokuun alussa ensi-iltaan tulevassa Ollaan vapaita -elokuvassa muun muassa Maria Ylipään ja Riku Niemisen rinnalla. Elokuvarooli on Maalismaan uran toinen: vuonna 2011 hän näytteli naispääosaa Roskisprinssi-elokuvassa.

Maalismaa uskoo, että tietyistä ominaisuuksista on ollut menestymisen kannalta hyötyä.

“Olen todella utelias ja kiinnostunut erilaisista ihmiskohtaloista. Uteliaisuuden avulla näyttelijän on helpompi kuvitella itsensä eri tilanteisiin. Koen myös olevani ennakkoluuloton – olen lähtenyt rohkeasti moneen mukaan. En ole antanut vaikeilta tuntuvien asioiden estää, kun kuitenkin tiedän, mitä haluan tehdä.”

”Itseään ei pidä ottaa liaan vakavasti. Jos menee päin helvettiä, pitää osata nauraa itselleen.”

Myös leikkimielisyys on Maalismaan mukaan näyttelijälle tärkeää.

”Itseään ei pidä ottaa liian vakavasti. Näyttelijän pitää jatkuvasti asettaa itsensä tilanteisiin, joista ei voi tietää, miten käy. Jos menee ihan päin helvettiä, pitää osata nauraa itselleen.”

Tulevaisuudessa Maalismaa haluaisi näytellä sekä teatterissa että kameran edessä. Myös ulkomaille lähtö kiinnostaa. Vaikka suunnitelmat ovat vielä auki, on yksi asia varma: Maalismaa haluaa näyttelemisestä työn.

”Parasta näyttelemisessä on tunteiden dynaamiikka. Välillä sitä manaa koko homman alimpaan helvettiin, mutta näyttämöllä taas muistaa, miksi tätä tekee. Olen onnekas, että saan leikkiä. Että se on mun työ.”


Kuva: Joonas Pulkkanen

Arkisto

Olipa kiusallista!

Olen erityisen hyvä saamaan muiden olon kiusaantuneeksi, kirjoittaa Emilia Jaakkola.

 

Olen ollut äärimmäisen helposti kiusaantuva ihminen aina teiniajoistani lähtien.

Ensimmäinen kiusallinen muistoni sijoittuu ruokakaupan kassajonoon, kun olin vielä 12-vuotias varhaisteini.  Otin hyllystä käteeni Sultan-paketin, sillä luulin sitä kertakäyttöiseksi suihkuhatuksi. Ennen kuin vieressä seisova äitini ehti korjata erehdykseni, olin jo aloittanut lapselle tyypillisen, rutiininomaisen mangunnan: ”Äiti pliiiiis mä haluun tääään.” Opin kantapään kautta, että aina ei saa mitä haluaa.

Kiusallisissa tilanteissa kohtaamani ongelmat eivät niinkään liity kiusallisuuden fyysisiin ilmenemismuotoihin kuten tärisevään ääneen, änkyttämiseen tai punastumiseen. Noloja hetkiä syntyy, kun totean ääneen jonkin tilanteen olleen kiusallinen. Mikä olisikaan kiusallisempaa, kuin vaivaannuttavan hetken jälkeen huomauttaa, että ”Olipa kiusallista”! Jospa joku ei sitä vielä tajunnut.

Vaikka kiusaannun itsekin hyvin usein, olen erityisen hyvä saamaan muiden olon kiusaantuneeksi – vaikka se tapahtuukin pääosin tahattomasti. Ihmisten kiusaantuminen niin sanotusti vääränlaisissa tilanteissa on joskus äärimmäisen koomista. Olen omaperäisellä käytökselläni onnistunut hämmentämään lähipiirini lisäksi myös muun muassa lääkärin, fysioterapeutin, vakuutusvirkailijan sekä yläasteen opettajan. Lukijoiden myötähäpeää välttääkseni jätän kuitenkin nämä tarinat kertomatta.

Vuosien kuluessa olen tullut sinuiksi kiusaantumisen kanssa, ja hyväksynyt sen osaksi persoonallisuuttani. Kun hermostunut kikatus tulee, sitä on turha yrittää estää. Ainakin voin viihdyttää kanssaeläjiäni koomisilla kohtaamisillani ja nauruntäyteisillä tarinoillani. Elämä on paljon helpompaa (lue: kiusallisempaa) ripauksella itseironiaa.

Arkisto

Tuhotaan menneisyys

90-luvulla kukoistukseensa herännyt Nokia pystyi siihen, mihin koko Suomen pitäisi nyt pystyä. Menneisyydestä irrottautumiseen.

groteskituhotaanmenneisyys-copy

2602 grammaa. Niin paljon painoa on Martti Häikiön vuonna 2001 kirjoittamalla järkäleellä, jota myös Nokia Oyj:n historiaksi kutsutaan.

Lähtökohta julkaista Nokiaa käsittelevä historiikki oli vuonna 2001 hyvin erilainen kuin tänä päivänä. Nokia oli siihen aikaan pörssiarvolla mitattuna maailman 20. arvokkain yritys. 975-sivuisen kirjan suuri kysymys olikin: miten selittää yhtiön huikea nousu maailman suurimpien yritysten joukkoon 1990-luvulla?

2010-luvulle tultaessa menestystä on ehditty puida hyllymetreittäin. Samalla on syntynyt yhtä kiinnostava, mutta myös raadollinen vastakysymys: miten selittää yhtiön vajoaminen maailman suurimpien yritysten joukosta 2000-luvulla?

“Nokian menestys oli osoitus siitä, että tuho voi tuottaa valtavia menestystarinoita.”

Menestyksen juuret juontavat 90-luvulle, vuoteen 1992, jolloin Nokian toimitusjohtajaksi nousi Jorma Ollila.

Ollilan ja muiden avainhenkilöiden johdolla Nokia päätyi tärkeään ratkaisuun: menneisyydestä irrottautumiseen.

Nokian menneisyys oli läjä erilaisia liiketoimintoja: paperia, kumisaappaita, televisioita, alumiinia, tietokoneita. Kaikki se myytiin 90-luvulla hiljalleen pois. Päätuotteeksi nostettiin matkapuhelimet ja televiestintä.

Ratkaisu ei osoittautunut vain onnistuneeksi. Se oli menestys, jonka seurauksena Nokia nousi vuonna 1998 maailman johtavaksi matkapuhelinvalmistajaksi.

Menestystä edelsi kriisi. Yhtiön sisällä oli riitoja, ja tunnelma oli kireä. Tuloskehitys oli jyrkässä laskussa, ja etenkin televisiotoiminnan kannattamattomuus söi yhtiön kassaa. Traagisin käänne oli yhtiön pääjohtaja Kari Kairamon itsemurha vuonna 1988.

Edellä mainitun päälle Suomi vajosi vielä syvään talouslamaan. Negatiivisuuden kierre ei näyttänyt pysähtyvän. Mistä ihmeestä menestys sitten tuli?

***

Yhtenä keskeisenä Nokian uudistumisen ja menestyksen syynä Martti Häikiö näkee Nokia-historiikissaan niin sanotun ”luovan tuhon” (creative destruction). Luova tuho on taloustietelijä Joseph Schumpeterin 40-luvulla lanseeraama käsite, joka tarkoittaa tuottamattoman työn korvaamista tuottavammalla. Luovaa tuhoa tapahtuu, kun kehitetään uusia, parempia ja nimenomaan tuottavampia tapoja tehdä työtä.

Luovan tuhon yksi seuraamuksista on, että tehottomat yritykset irtisanovat (ja lopulta kuolevat), kun samalla uutta luovat yritykset kasvavat ja rekrytoivat.

Nokian toimialojen mylläämisen jälkeen yhtiö ei enää tarjonnut samoja työpaikkoja. Päinvastoin, työtä tuhoutui paljon. Myöhemmin, menestyksen seurauksena, työpaikat tulivat määrällisesti mitattuna moninkertaisesti takaisin. Niin moninkertaisesti, että vuosikymmenen ajan Nokian, siis pelkän Nokian osuus Suomen bruttokansantuotteesta oli 3–4 prosentin luokkaa.

Vanhojen työpaikkojen ja tuotteiden korvautuminen uusilla ja tuottavammilla on ajan myötä luonnollista. Hyväksymme, että jotkin työpaikat katoavat uuden teknologian tieltä. Perinteisen puhelimen keksiminen jätti aikoinaan monia viestinviejiä työttömiksi.

Kokonaistuottavuuden kasvu on paitsi jokaiselle yritykselle, myös kansantaloudelle erityisen tärkeä tekijä. Sen kanssa Suomella yskii, on yskinyt jo kauan.

Suomen työvoimakustannukset eivät ole kasvaneet samassa tahdissa tuottavuuden kehityksen kanssa. Toisin sanoen, ihmisille maksetaan liikaa palkkaa siihen nähden, mitä työllä saadaan aikaan. Tuotteiden valmistus on Suomessa kallista, mutta niiden arvo ei kasva.

***

Luovaa tuhoa tarjotaan nyt Suomenkin lääkkeeksi. Ainakin yhdeltä vaikutusvaltaiselta suunnalta.

Taho on Elinkeinoelämän tutkimuskeskus Etla, jonka pääjehuna esiintyy julkisuudessa tutkimusjohtaja Mika Maliranta.

Maliranta kommentoi Ylen haastattelussa, että tulevina vuosina saadaan kuulla uutisia irtisanomisista, mutta jos kaikki menee hyvin, tekevät toiset yritykset samalla rekrytointipäätöksiä. Syntyy niin sanotusti parempia työpaikkoja, kuten Maliranta toteaa. Tuotannontekijät kohdentuvat uudelleen.

Kirjassaan Luovan tuhon tie kilpailukykyyn Maliranta toteaa asian, jolla on opiskelijan näkökulmasta paljon merkitystä. Kun etsimme työtä, pitäisi meidän löytää sellainen yritys tai toimija, joka osaa hyödyntää osaamistamme tehokkaimmin. Mikäli sellaista yrittäjää ei löydy, kannattaa yritys ehkä perustaa itse.

“Ne yritykset, jotka nyt tarjoavat hyvää ja mielekästä työtä, eivät välttämättä tarjoa sitä kymmenen vuoden päästä.“

Juuri itselleen hyvän työpaikan löytäminen on tosin vaativa tehtävä, koska valintaan vaikuttavat niin monet tekijät. Vaikka taloustieteilijät puhuvat tuottavuudesta, harva välttämättä sanoo valitsevansa työpaikan sillä perusteella, että voi olla tuottavin mahdollisin versio itsestään. Enemmän olen kuullut puhuttavan työn mielekkyydestä, merkityksellisyydestä, itseä kiinnostavasta tai sopivalla tavalla haastavasta työstä. Ja tietenkin palkasta. Mutta onhan näilläkin kriteereillä vaikutusta omaan tuottavuuteen.

Opiskelijan näkökulmasta luovan tuhon prosessin ymmärtäminen on tärkeää. Ne yritykset, jotka nyt tarjoavat hyvää ja mielekästä työtä, eivät välttämättä tarjoa sitä kymmenen vuoden päästä. Sen tietävät esimerkiksi Nokian insinöörit. Tyypit, jotka olivat mukana sekä ihanan nousun että tylsän tuhon aikana.

***

Muutoksiin valmistautuminen on yksi työntekijän tärkeimmistä taidoista. Pitää muistaa pohtia sitä, miten itseään voisi kehittää muutosten varalle. Emme voi miettiä vain 18-vuotiaina, millainen osaaminen on meille tulevaisuudessa tarpeen. Sitä pitää miettiä uran aikana vielä monta kertaa uudelleen.

Tälläkin hetkellä moni sanoo, ettei toimittajaksi ja media-alalle kannata hakeutua, koska sieltä tuhoutuu valtavasti työpaikkoja. Ja sehän on totta!

Asian voi nähdä toisellakin tavalla. Nythän media-alalle nimenomaan kannattaa hakeutua, koska se hakee uutta muotoaan ja uutta ansaintalogiikkaa. Uusia tekijöitä ja ideoita tarvitaan kipeästi!

Nokian menestys oli osoitus siitä, että tuho voi tuottaa valtavia menestystarinoita. Juha Sipilä pohtii tällä hetkellä samaa: mistä pitäisi päästää irti, jotta Suomi toimisi tehokkaammin.

Minä, 25-vuotias viestinnän opiskelija, mietin tulevaisuutta tällä hetkellä hyvin optimistisesti. Tuntuu, että palveluksiani tarvitaan ja ne tuottavat ympärilleen arvoa. Voisiko kuitenkin käydä niin, että kenties tärkein taitoni, kirjoittamisen taito, jää jossain vaiheessa täysin arvottomaksi?

Mahdollisesti, mutta siinä vaiheessa olen tietenkin jo aistinut signaalit hyvissä ajoin. Olenhan sinut luovan tuhon kanssa.


Kirjoittaja @rikumattila on 5. vuoden viestinnän opiskelija ja Vapa Median konseptisuunnittelija. Titteli on niin hieno, että se ei voi ainakaan hetkeen tuhoutua.