2015

Bees & Honey

Bees & Honey -palstalla asiantuntijat vastaavat viestinnässä ja opiskelussa mietityttäviin kysymyksiin. Onko sinulla jokin viestinnässä tai opiskelussa askarruttava kysymys, johon haluaisit saada palstalla vastauksen? Lähetä kysymyksesi G:n sähköpostiin groteski.lehti@gmail.com.

KOONNUT Kira Keini

Mitä on mahdollisuusviestintä ja mikä on sen tavoite?

Käsitteen lanseeranneen viestintätoimisto Ellun Kanojen mahdollisuusviestintäjohtaja Kirsi Piha:

Mahdollisuusviestinnässä on kyse toimintatavasta, jolla mainetta ei vain hallita, vaan myös johdetaan ja rakennetaan aktiivisesti. Tavoitteena on luoda uusi proaktiivinen ja mahdollisuuksiin tarttuva tapa tehdä viestintää. Viestintä nostetaan liiketoimintaa vauhdittavaksi tekijäksi. Yleensä yritykset varautuvat aktiivisesti kriiseihin: mitä kaikkea saataisiinkaan aikaan, jos viestintään suhtauduttaisiin yhtä intohimoisesti myös positiivisten tilanteiden suhteen? Yrityksillä on kriisikarttoja – miksei myös mahdollisuuskarttoja?

Tavoitteena on nousta esiin markkinointiviestien valtavasta hälinästä: isot, viestinnälliset teot toimivat aivan eri tavalla kuin vanha, ennalta suunniteltu tapa tehdä viestintää. Tiedote ei välttämättä iske kenenkään tajuntaan, mutta mielenkiintoinen teko iskee. Tarvitaan rohkeutta rakentaa uutta ja tarttua vastaan tuleviin mahdollisuuksiin.

Miten luoda kiinnostava some-identiteetti? Entä mitä tulisi sosiaalista mediaa käytettäessä ottaa huomioon?

Yrityksiä yhteisölliseen median käytössä sparraavan Someco Oy:n toimitusjohtaja Minna Valtari:

Oikea keskustelu ja läsnäolo toimii. Saat keskustelulta juuri niin paljon kuin annat – jos osallistut ahkerasti, saat varmasti takaisin samalla mitalla. Aitous kiinnostaa aina. Jos luo itsestään muunlaista kuvaa kuin mitä on, totuus paljastuu jossain vaiheessa. Toki kirjoittamisen ja kuvaamisen taitoja voi harjoittaa – esimerkiksi Twitterissä tarvitaan terävää kirjoittamisen taitoa, ja välillä on ilo lukea tiivistettyjä viestejä, joissa onnistutaan esimerkiksi olemaan ironisia.

Aina ennen kuin julkaiset, kannattaa miettiä, voiko joku ymmärtää viestisi väärin. Jos näin on, kannattaa julkaiseminen unohtaa. Itseään ei kannata kuitenkaan sensuroida. Terveellä järjellä pääsee pitkälle: sen, mitä voisit sanoa missä tahansa julkisesti ääneen, voit tietenkin julkaista sanomanasi myös yhteisöpalvelussa.

Miksi viestinnän kandidaatintutkinnon opetus painottuu niin vahvasti kvantitatiivisiin menetelmiin (yhteensä 20 opintopistettä) verrattuna kvalitatiivisiin (vain 5 op)?

Helsingin yliopiston viestinnän oppiaineen opintoasiansuunnittelija Marjo Anomaa:

Tilanne olisi kieltämättä tasapainoisempi, jos kvalitatiivisista menetelmistä olisi tarjolla harjoituskurssi kvantin tapaan. Silloin kuitenkin olisi karsittava jostain muusta opetuksesta.

Tutkimusmenetelmien opetuksen painopiste viestinnässä on vuosien saatossa vaihdellut. Aikoinaan viestinnän opintoihin kuului koko lukuvuoden mittainen tutkimuskurssi, jossa usein oli kvantipainotus. Jossain vaiheessa painopiste siirtyi kvalitatiivisiin menetelmiin, ja kvantin opetus jäi pitkäksi aikaa taka-alalle. Viime vuosina määrällisten tutkimusmenetelmien hallinta on jälleen noussut tärkeäksi tavoitteeksi. Työnantajat selkeästi arvostavat tilastollisen lukutaidon ja määrällisten menetelmien osaamista. Jos kandintutkinnossa tällä hetkellä onkin vahva kvantipainotus, niin maisteritutkinnossa on puolestaan selkeä kvalipainotus. Molempien hallintaa tarvitaan.

2015

”Gradu menee toisinaan henkilökohtaiseksi”

Kandityö pureutuu verkkolobbaukseen

Toisen vuoden opiskelija Netta Karttunen, 22, keskittyy kandidaatintyössään erilaisten etujärjestöjen harjoittamaan verkkolobbaukseen. Hän tutkii, kuinka vaikuttajaorganisaatiot hyödyntävät verkkoa ja sosiaalista mediaa lobbauksessaan eduskuntavaalien alla. Työ on osa Digivaalit 2015 -tutkimushanketta, joka käsittelee laajalti kevään eduskuntavaaleihin liittyvää julkisuutta.

Karttusen mukaan aiheessa yhdistyvät kiinnostavasti organisaatioviestintä ja poliittinen viestintä. Haastavinta on pysyä tarkasti rajatussa tutkimuskysymyksessä.

”Eniten on yllättänyt se, kuinka simppelinä oma aihe on pidettävä. Kannattaa jutella muille aiheestaan, niin oppii tiivistämään työnsä muutamaan lauseeseen”, Karttunen vinkkaa.

Gradu ruotii matkailulehtien naiskuvaa

Brasilialainen Ana Toledo, 32, opiskelee kansainvälisessä Media and Global Communication -maisteriohjelmassa. Toledon gradu käsittelee kuvaa, jonka eurooppalaiset matkailulehtden luovat brasilialaisista naisista. Hän lähestyy aihetta postkolonialistisesta, feministisestä ja diskurssiteorian näkökulmista.

Toledo kertoo, että hän valitsi graduaiheensa melko spontaanista. Hän kuitenkin tiesi haluavansa käsitellä postkolonialistista teoriaa ja hyödyntää aiempia historianopintojaan. Hänelle suositeltiin juuri omaa kotimaata käsittelevää aihetta.

Välillä Toledoa ärsyttivät artikkelit, joita hän analysoi graduaan varten.

”Työ menee toisinaan melko henkilökohtaiseksi. Toisaalta oman aiheen on hyvä herättää itsessä tunteita”, Toledo toteaa.

Väitös etsii työkaluja tehokkaaseen ideointiin

             

Viestinnän tohtoriopiskelija Petro Poutanen tutkii väitöskirjassaan, miten viestinnän ammattilaiset voivat tukea luovuutta organisaatioissa. Työn tavoitteena on löytää käytännön työkaluja, joiden avulla voidaan lisätä uusien ideoiden synnyn mahdollisuutta. Poutasen mukaan viestinnän suunnittelussa pitää olla tietoinen siitä, minkä lainalaisuuksien mukaan luova prosessi etenee, koska välillä ideointi johtaa umpikujaan eikä prosessin lopputuloksesta ole varmuutta.
Poutanen on tehnyt työtään viisi vuotta ja valmistuu tänä vuonna. Hän kertoo, että väitöskirjaa tehdessä oli haastavaa asettaa vaatimuksia kanssakirjoittajille.

”Väikkärin kirjoittaminen on siinä mielessä yksilöpeliä, ettei kukaan tule auttamaan sen teossa. Toisaalta tämä on tiimipeliä, koska hyvä tiede syntyy yhteistyössä”, Poutanen sanoo.

Opinnäytteet -palstalla esitetään opinnäytteiden ja väitöstutkimusten tekijöitä ja heidän työtään.

KOONNUT Saara Pelto-Arvo & Annika Sipilä KUVAT Jenni Jääskeläinen
2015

Somessa jo ennen syntymäänsä

Verkon parissa kasvanut sukupolvi on lisääntymisiässä. Kun elämän merkittäviä hetkiä on jo vuosia jakanut sosiaalisessa mediassa, on vaikea sulkea perheenlisäystä tämän ulkopuolelle. On syntynyt sukupolvi, joka on somessa jo ennen syntymäänsä.

Olen tullut siihen ikään, että tuttavapiirini kreisibailaus-pävitykset ovat vähentymään päin. Some-feedeissäni pomppii pääosin uutisia, työpäivityksiä ja muita hauskoja, mutta hillittyjä kommelluksia arkipäivästä.

Nykyään pamahtaa näytölleni yhä enemmän myös kuvia raskaustesteistä, ultraäänistä ja vastasyntyneistä pienokaisista. Päivitykset aiheuttavat toisille iloa, toisille taas ärsytystä. Joillekin jopa moraalista paniikkia.

Ilmiö on mielenkiintoinen erityisesti moraalisen paniikin kannalta. Ikäiseni saivat valita, mitä tietoja he laittavat verkkoon. Useat palvelut olivat tuolloin vasta kehittymässä, ja harvan vanhemmat niitä osasivat käyttää. Näin ollen myös nolot lapsuuskuvat ja muistot säilyivät visusti pienen piirin tietona. Omat syntymäkuvani ovat edelleen äitini kuva-albumissa kaukana bittimaailmasta.

Nyt syntyvät lapset ovat verkossa jo ennen kuin he sitä käsittävätkään. Onko se väärin?

Sääntöviidakossa korostetaan vanhempien vastuuta

Perehtyminen Facebookin, Instagramin ja Twitterin käyttösääntöihin paljastaa, ettei mikään palvelu suoranaisesti kiellä vanhempia julkaisemasta päivityksiä omasta jälkikasvustaan. Ainakaan niin kauan, kun ne eivät edistä laittomuuksia tai ole huonon maun vastaisia.

Käyttösäännöissä 13 vuoden ikä on maaginen luku, jota toistetaan monessa kohdassa. Jokainen palveluntarjoaja korostaa, ettei heidän tarjoamiaan palveluita ole tarkoitettu alle 13-vuotiaille. Jokaisella palvelulla on myös ilmoitusjärjestelmä, jolla alle 13-vuotiaan kuvan saa poistettua, jos joku muu sattuu sellaisen julkaisemaan ilman lupaa. Alle 13-vuotiaista ei myöskään kerätä dataa Twitterissä tai Instagramissa.

Sosiaalisen median asiantuntija Aamer Chaichee painottaa vanhempien harkintaa. Palvelut sysäävät käyttösäännöillään lähes kaiken vastuun lapsen vanhemmille.

”Eri asia onkin, miten hyvin käyttösäännöt tunnetaan. Esimerkiksi Facebook ei muistuta erikseen säännöistä kuvien julkaisun yhteydessä, vaan ne pitää itse etsiä.”

”Lapsia koskevia käyttösääntöjä ei juurikaan ole enkä usko, että ohjeistusta tullaan tulevaisuudessa tarkentamaankaan. Käytännössä palvelut haluavat vain pitää alle 13-vuotiaat käyttäjät poissa palveluiden piiristä.”

Mihin vanhempi vetää rajan?

Eräs lapsipäivityksiä tekevä vanhempi on 25-vuotias Piia. Kymmenkuisen tyttären äiti korostaa lapsen olevan yksi suurimmista muutoksista elämässä. Kun on jakanut suuren osan elämänsä merkityksellisimmistä asioista verkossa, on vaikea olla näkemättä omaa lastaan yhtenä näistä.

”Päivityksiä tehdään niille, joita kuulumiset kiinnostavat, kuten esimerkiksi sukulaiset ja läheiset ystävät. Kaikkia ne eivät todellakaan kiinnosta”, Piia hymähtää rauhallisesti.

Piia päivittää Facebookia harvakseltaan. Huomattavasti kovemmassa käytössä on kuvapalvelu Instagram, joka tuntuu hänestä luontevammalta paikalta lapsipäivityksille. Instgram tuntuu usein myös turvallisemmalta, sillä sieltä häntä ei ole yhtä helppoa etsiä kuin Facebookista. Twitteriä Piia ei käytä ollenkaan.

”Pohjimmaltaan päivitykseni ovat asioita, jotka minä koen hauskana – niihin varsin usein liittyy lapseni. Enkä todellakaan julkaise joka ikistä kuvaa, jonka otan.”

Vanhemmuus näkyy somessa paitsi omasta lapsesta tehtyinä päivityksinä, mutta myös aktiivisena yhteydenpitona muihin vanhempiin. Muiden lasten kuvista tykkäillään ja niitä jaetaan. Päivitysten yhteydessä ihastellaan sekä vaihdetaan kuulumisia ja kokemuksia vastaavista tilanteista.

”Some-toimintaa voisi hyvin verrata esimerkiksi keskusteluihin, joita vanhemmat käyvät hiekkalaatikon vierellä lasten leikkiessä. Tulevaisuudessa yhä suurempi osa näistä keskusteluista käydään verkossa. Henkilökohtaisesti pidän tätä hyvänä asiana, sillä se antaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia laajemman porukan kanssa. On hyvä kuitenkin muistaa välillä myös oikeasti käydä siellä hiekkalaatikolla”, Chaichee toteaa.

Some-julkaisemiselle on kuitenkin vedettävä raja. Piian mukaan julkaisemisessa on käytettävä tervettä järkeä. Esimerkiksi naku- ja vatsamakkarakuvat ovat hänestä liikaa, sillä ne lapsi saattaa kokea myöhemmin noloina. Lapsi ei myöskään saa toimia hölmöyden ylistyksenä.

”Vanhemman on tärkeä toimia suodattimena, kun pienokaisen mielipidettä ei voi vielä kysyä. Mitä enemmän lapsi kasvaa, sitä tarkemmin julkaisemista kannattaa miettiä, sillä hän muuttuu koko ajan tunnistettavammaksi”, Piia pohtii.

Ovatko pelot aiheellisia?

Sekä Piia että Chaichee mainitsevat ensimmäisenä mieleen tulevana pelkona lapsen negatiivisen reaktion kuviin, jotka hänestä on julkaistu lapsuusvuosina. Chaichee kuitenkin huomauttaa, että tuleville sukupolville verkossa olevat kuvat ovat eri asia kuin some-palveluiden nykyisille suurkäyttäjille, palveluiden kanssa kasvaneille sukupolville.

”Pitää muistaa myös, että lapsen kavereille on luultavasti sama tilanne, mikä tehnee asiasta varsin normaalin monille. Jos suurella osalla lapsista on lapsuuskuvia netissä, niin tuskin niistä kukaan jaksaa kiusata.”

”Kauheinta olisi, että oman lapsen naama pamahtaisi meemiksi, joka lähtisi leviämään ympäri maailmaa”, Piia jatkaa.

Pelko ei ole tavaton ja esimerkkejä meemi-lapsista on jo. Pikainen googlaus tuottaa lähes loputtoman määrän tuloksia. Ja kuvia tulee koko ajan lisää.

Onko olemassa vaara, että lasten kuvia vuodetaan kolmansille osapuolille? Teknologiaoikeuteen erikoistunut tekniikan tohtori ja juristi Ville Oksanen ei muista törmänneensä tapauksiin, jossa käyttäjien henkilötietoja olisi annettu eteenpäin sosiaalisen median palveluissa. Tietojen jakaminen kielletään myös Instagramin ja Twitterin käyttösäännöissä.

”Turvallisuusviranomaisethan ovat joitain tietoja keränneet itselleen. Esimerkiksi on NSA seurasi Yahoo Chatissa käytyjä keskusteluja. Jos chatissa on lapsiasioita vaihdettu, niin ne ovat menneet sinne samalla”, Oksanen kertoo.

Mitään suuria uhkia Oksanen ei lapsipäivittelyssä näe. Hän ei usko, että lapsista tehdyt päivitykset kiinnostaisivat ketään ulkopuolista.

”Tällä asialla pelotellaan ehkä vähän liikaakin. En henkilökohtaisesti näe tässä mitään suuria vaaroja.”