Arkisto

Ilmastoratkaisu

Ihminen ratkaisee ilmastokysymyksen, lupaavat Leo Stranius ja Leena Mörttinen.
Siihen tarvitaan kuitenkin ripaus scifiä.

TEKSTI Oona Pohjolainen  AVUSTAJA Emma Lehikoinen KUVAT Jaakko Suomalainen

EDESSÄMME ovat elämän ja kuoleman kysymykset”, Leo Stranius toteaa.

Ympäristöaktivisti Stranius ja taloustieteilijä Mörttinen tulevat eri maailmoista. Mörttinen toimii parhaillaan Perheyritysten liiton toimitusjohtajana ja lentää kokouksesta toiseen ympäri Eurooppaa; Suomen Luonnonsuojelu-liiton toiminnanjohtaja Stranius taas tunnetaan askeetikkona, joka noudattaa vegaanista ruokavaliota ja ottaa kylmiä suihkuja pitääkseen hiilijalanjälkensä minimissä. Kun he istuvat samaan pöytään puhumaan ilmastokriisistä, ovat he kuitenkin samaa mieltä lähes kaikesta. Molempia yhdistää vankka usko siihen, että ihmiskunnalla on tulevaisuus.

”Toivosta luopuminen olisi moraalitonta”, Leena Mörttinen väittää. ”Jos koetaan, että huominen ei ole parempi, ajaudutaan valtapeliin, jossa kaikki yrittävät pitää hupenevista resursseistaan kiinni. Silloin muutosta ei ainakaan tapahdu.”

TEHDÄÄN yksi asia heti selväksi: opti-mismistaan huolimatta Mörttinen ja Stranius eivät kumpikaan vähättele ympäristökriisin aiheuttamaa uhkaa. Straniuksesta on selvää, että ilmaston lämpeneminen on karkaamassa käsistä. Olemme muuttaneet ekosysteemiä pysyvästi ja tällä hetkellä on käynnissä lajien sukupuuttoaalto, jonka nopeus on lähes tuhatkertainen luonnolliseen tahtiin verrattuna.

Mekään emme ole siltä turvassa. Jo neljän asteen nousu maapallon keskilämpötilassa voisi merkitä sitä, että planeetalle mahtuisikin kuuden miljardin sijasta vain noin miljardi ihmistä.

Silti kaiken aikaa kehittyvät teknologiset resurssit takaavat sen, että toivoa löytyy vielä. Keinoja katastrofin torjumiseen on olemassa, nyt ne pitää vain ottaa käyttöön.

MISTÄ sitten kiikastaa? Jos ratkaisuja kerran on olemassa vain odottamassa, että joku tarttuisi niihin, miten ilmastonmuutoksen torjuminen voi olla niin vaikeaa? Leena Mörttinen syyttää yhteiskunnassa vallitsevaa vastuun pakoilun kehää.

”Ei ole minun ongelmani” -ajattelutapa on hänen mukaansa tämänkin kriisin taustalla vaikuttavista tekijöistä hankalin.

Yksittäiset ihmiset ajattelevat, ettei vastuu ongelman ratkaisusta kuulu heille ja kokevat sen yhteiskunnan tehtäväksi. Hallinto taas näkee, että vapaassa yhteiskunnassa kiellot ja rajoitukset ovat demokratian vastaisia ja kulutuskäyttäytymisen sääntely kuuluu markkinataloudelle. Yritykset kuitenkin tuottavat sitä, mikä menee kaupaksi, ja tällä hetkellä suuret kuluttajajoukot eivät ole valmiita maksamaan vastuullisemmin tuotetuista hyödykkeistä. Näin kehä on valmis.

Stranius suhtautuu hallinnon, markkinoiden ja yksilön suhteeseen hiukan positiivisemmin. Hän nostaa esimerkiksi energian tuotantorakenteessa tapahtuneet vähittäiset muutokset. Suomessa on välttämätöntä lämmittää oma talous talvisin, vaikka kuinka yrittäisi elää ekologisesti. Kaukolämmöstä syntyy Straniuksenkin hiilijalanjäljen suurin osa. Jos hallinto kuitenkin ohjaa yrityksiä kehittämään energiantuotantoaan ekologisempaan suuntaan, tarjoutuu myös kuluttajille enemmän mahdollisuuksia ostaa energiaa vastuullisesti. Kehän voi siis kääntää pyörimään myös positiiviseen suuntaan.

”Tämähän on sitä parasta propagandaa, kun Suomessa ei enää ole muita vuodenaikoja kuin syksy ja kevät”, Mörttinen heittää. Ulkona sade putoaa helmikuiselta taivaalta; lumesta ja pakkasesta ei ole tietoakaan.

PELKKÄ tuulivoimaloiden pystyttäminen ei pelasta maailmaa. Sekä Stranius että Mörttinen ovat yhtä mieltä siitä, että luonnonvarojen ja talouskasvun välillä on tapahduttava täydellinen irtikytkentä. Vain näin voidaan varmistaa ihmisten hyvinvointi – ympäristön ehdoilla.

Kuulostaa hurjalta. Miltä näyttäisi maailma, jossa talouskasvu ei enää tarkoittaisi luonnonvarojen riistoa? Se olisi maailma, jossa vähemmällä tehdään enemmän ja jossa aineettomat hyödykkeet muodostuvat materiaa tärkeämmiksi. Se voisi tarkoittaa esimerkiksi paperittomia toimistoja, joissa kaikki data on varastoitu pilveen tai jakamistaloutta, jossa työmatkat kuljetaan kollegoiden kanssa yhteisellä autolla. Tuotteiden elinkaaret pidentyisivät ja informaatiosta tulisi valuuttaa.

Yksityisyyden suojan puute verkossa kuitenkin jarruttaa informaation siirtymistä pilveen, ja näin ollen myös kuormittaa luonnonvaroja.

”Suurin este kehitykselle ei ole enää yritysten kyky innovoida teknologiaa, vaan tietoturvan heikkous”, Leena Mörttinen sanoo. ”Minun täytyisi pystyä hallinnoimaan omaa virtuaalista identiteettiäni ja informaatiotani samaan tapaan kuin rahaa. Tällä hetkellä informaatiota ei voi lain mukaan omistaa. Datan omistajuuden selkeyttäminen olisi suuri ekoteko.”

MERKITTÄVÄN uhkatekijän muodostavat myös globaalin politiikan liikkeet. Kiristyvässä poliittisessa tilanteessa päättäjät asettavat monia asioita tärkeysjärjestyksessä ilmastokriisin edelle.

”Maailmanlaajuisen mittakaavan taantumat ja muut shokit ovat pelottavia, sillä ne horjuttavat koko systeemiä ja johtavat populismiin ja sisäänpäin kääntymiseen”, Mörttinen sanoo. ”Poliittinen ilmapiiri muuttuu aggressiiviseksi.”

Leo Stranius on huolissaan ilmastopakolaisten aalloista, jotka tulevaisuudessa lähtevät liikkeelle lämpenemisen myötä elinkelvottomiksi muuttuvilta alueilta. Viime vuosina näkemämme pakolaiskriisi on hänen mukaansa pientä verrattuna siihen, millainen virta ilmastopakolaisista voi syntyä.

”Kannattaisi alkaa sopeutumaan, ennemmin kuin vetää rajoja kiinni”, Stranius toteaa, viitaten Suomessakin kiivaana käyvään keskusteluun turvapaikanhakijoista.

Poliittisesti epävarmassa tilanteessa kansainvälisillä sopimuksilla on tärkeä vakauttava rooli. Stranius ja Mörttinen iloitsevat Pariisin ilmastosopimuksen synnystä ja uskovat, että se johtaa myös todellisiin tekoihin. Historiallinen sopimus solmittiin vuoden 2015 joulukuussa ja sen ratifioivat kaikki YK:n jäsenmaat tämän vuoden aikana.

VAIKKA kansainvälisen yhteisön paine takaa sen, että jäsenvaltiot eivät hevillä pääse lipsumaan sopimuksesta, sen sisältö jättää toivomisen varaa. Ongelmallista on, että sopimus perustuu maiden antamaan vapaaehtoiseen lupaukseen hillitä päästöjä, joka ei kuitenkaan ole riittävä. Tähän asti sovituilla toimilla maapallon lämpeneminen ei pysähdy tavoitteeksi asetettuun 1,5 asteeseen eikä luultavasti rajoitu edes kriittiseen 2 asteeseen.

Stranius antaa luvuista konkreettisen esimerkin:

”Ekotehostamista pitäisi tapahtua 6,2 prosenttia joka vuosi vuoteen 2050 saakka. Tällä hetkellä tehostamista on tapahtunut koko 2000- luvun aikana yhteensä 0,9 prosenttia.”

Stranius kuitenkin väittää, että päästöt tulevat kiihtyvällä tahdilla vähenemään.

”EU:n sisäisesti ollaan jo nyt saavutettu vuodelle 2020 asetettu päästötavoite, vaikka laskelmissa onkin otettava huomioon päästöjen ulkoistaminen muille alueille”, hän sanoo.

Myös Mörttinen on sitä mieltä, että porukan paine ja muuttuvat asenteet saavat aikaan päästöjen suunniteltua nopeamman vähenemisen. Muutokset alkavat aina hitaasti, mutta tapahtuvat sitten nopeammalla tahdilla kuin mitä aluksi kuviteltiin.

”Ihmiset yliarvioivat muutoksen nopeuden lyhyellä tähtäimellä ja aliarvioivat sen pitkällä tähtäimellä”, hän sanoo.
Suomi on maailman suurvaltoihin verrattuna pieni. Jos täällä tehdään ekotekoja, onko niillä globaalissa mittakaavassa mitään merkitystä?

Stranius ja Mörttinen haluavat kyseenalaistaa ajatuksen, että pinta- alaltaan ja väestöltään pienikokoinen valtio ei voisi saada aikaan muutoksia. Molemmat lataavat toivoa suomalaisiin. Siitä ei ole kauan, kun tulimme metsistä ja kaupungistuimme. Täällä on totuttu tekemään käsillä.

”Maalla näkee jatkuvasti, miten luovia ihmiset ovat, vaikka eivät välttämättä ole saaneet yliopistotutkintoa”, Leena Mörttinen sanoo. ”Maalla on pakko tehdä lumityöt ja ratkaista ongelmia päivittäin.”

”Kokeilukulttuuria pitäisi ruokkia”, Leo Stranius jatkaa.” Tekeminen on sanomisen korkein muoto.”

Tarvitaan vain ripaus rohkeutta ja uskallusta epäonnistua. Ollaan palattu yksilön roolin tärkeyteen maapallon mittakaavan ongelmissa; pienikin voi olla kokoaan suurempi.

”Rosa Parkskin oli vain yksi ihminen, joka ei suostunut bussissa luopumaan istumapaikastaan”, Stranius toteaa.

ILMASTOKYSYMYKSET ovat nyt politiikan kovassa ytimessä, sillä tosiasioita ei voi enää kiistää. Keskustelu ympäristön ongelmista on siirtynyt parissa kymmenessä vuodessa marginaaleista keskiöön. Silti Stranius ja Mörttinen ovat yhtä mieltä, että poliitikot eivät ole vielä tarpeeksi aktiivisia. Ehkäpä ilmastoratkaisun avainpelaajat löytyvätkin jostain muualta.

”Muutama jätkä läppäreiden kanssa voi saada ihmeitä aikaan”, Leena Mörttinen maalailee.

INNOVAATIOT syntyvät Mörttisen mukaan nykyään eri tavoin kuin ennen. Enää ei olla yhtä kiinni jäykissä organisaatiorakenteissa, joissa ideat kypsyvät hitaasti ja kaavamaisesti. Ajattelu keskittyy ongelmanratkaisuun. Leo Stranius näyttää mallia: hän saapuu haastatteluunkiin selässään reppu, johon on kiinnitetty minikokoinen aurinkopaneeli. Sen varastoiman energian avulla hän lataa matkapuhelimensa.

”Me olemme digimaahanmuuttajia, jotka ovat onnistuneet kotoutumaan uudenlaiseen ympäristöön”, Stranius kuvailee itseään ja Mörttistä. ”Uusi sukupolvi, diginatiivit, hahmottaa maailman kuitenkin aivan eri tavoin. Puolitoistavuotias lapsenikin osaa jo selailla virtuaalista sanomalehteä tabletin ruudulta.”

Mörttisen mielestä teknologisen kehityksen avaamia mahdollisuuksia ei ole vielä täysin huomioitu. Ilmastokriisin ratkaisu ei ole mahdollista, ellei uuden teknologian koko potentiaalia saada käyttöön.

Meiltä yksinkertaisesti puuttuu kunnianhimoa. Mörttinen kertoo eräällä luennolla kuulemansa anekdootin siitä, että iPhoneen verrattavissa oleva koneiden laskentakapasiteetti riitti aikoinaan viemään ihmisen Kuuhun, mutta me tyydymme tuijottamaan älypuhelimiemme ruuduilta vihaisia lintuja.

Ajatus teknologisesta singulariteetista; yli-inhimillisestä tekoälystä, kiehtoo Mörttistä. Hän uskoo, että tekoälyn kehittäminen on seuraava luonnollinen vaihe ihmisen evoluutiossa. Mörttinen haaveilee tilanteesta, jossa koneet ja ihmiset voisivat työskennellä joustavasti rinnakkain. Koneet hoitaisivat eksponentiaaliset laskelmat ja ennusteet, joissa ihmiset usein epäonnistuvat. Ihmiset taas voisivat keskittyä intuitiiviseen päätöksentekoon.

”Pohdin, tuleeko ihminen ensin laajentamaan elintilaansa muille planeetoille vai kartoittamaan kyberavaruutta”, Leo Stranius sanoo. ”Ennemmin tai myöhemmin tämä aurinko tulee sammumaan.”

MUTTA mitä tapahtuu sitten, kun saavutetaan teknologinen singulariteetti ja koneista tulee meitä älykkäämpiä? Saatamme hyvinkin onnistua kehittämään koneen, joka voisi pelastaa meidät. Kysymys kuuluu, haluaako se.

Leo Stranius ei näe ihmislajilla muuta itseisarvoa kuin Telluksen luonnon monimuotoisuuden osana olemisen. Jos meidän toimintamme uhkaa maapallon lajikirjoa, olemassaolomme oikeutus on kyseenalainen. Vain elämällä itsellään on Straniukselle itseisarvoa, sillä se on tuntemassamme maailmankaikkeudessa harvinainen ilmiö.

Leena Mörttinen taas ajattelee, että ihmislaji todistaa oman arvonsa sillä, selviämmekö vai emme. Joko olemme planeetallamme tulevaisuudessakin tai sitten tuhoamme itse itsemme. Mielikuvitus ja kyky innovoida tekee ihmisistä vastaisuudessakin koneisiin verrattuna ainutlaatuisia. Ja kauniita.

 

Arkisto

Kuka luulet olevasi, Laura Huhtasaari?

TEKSTI Adile Sevimli

Kuka luulet olevasi?

–Äiti, opettaja, kansanedustaja. Erityisopettajakoulutus avasi silmäni. Koen ymmärtäväni koulutukseni kautta paremmin yhteiskuntaa, itseäni ja muita ihmisiä. Poliittinen heräämiseni tapahtui vuonna 2010, kun ymmärsin että menemme väärään suuntaan, mitä tulee maahanmuuttoon, Euroopan Unioniin ja eurokriittisyyteen. Koin nimenomaan Perussuomalaisten olevan se puolue, jossa edellä mainittuihin asioihin pystyy vaikuttamaan. Kyseessä oli Suomen tulevaisuuden lisäksi oma ja erityisesti lapsieni tulevaisuus – jos en itse olisi päättämässä, niin joku päättäisi minun puolestani.

Sanoit, että on tilanteita, joissa vauva syntyy ilman selkeää sukupuolta. Koit vanhempien velvollisuudeksi päättää, kumpaan perinteisistä sukupuolimuoteista lapsi ahdetaan – myönsit siis sukupuolen olevan konstruoitu järjestelmä. Mitä vastaisit perussuomalaisnuorille, jotka haluavat moisen väitteen takia heittää feminismin ja sukupuolentutkimuksen romukoppaan?

–En halua luetella ohjeita perussuomalaisnuorten toiminnalle, mutta minunkin mielestäni sukupuolineutraaliudessa on menty liian pitkälle. Esimerkiksi Ruotsissa päiväkodeissa käytetään pronominia hen sanojen hon ja han tilalta, koska ”eihän sitä vielä tiedetä kumpi se on”. On selvää, että on olemassa kaksi sukupuolta. Mielestäni on vakava asia, mikäli lapsi syntyy esimerkiksi molemmilla sukuelimillä. Tällaiseen tilanteeseen tulee suhtautua hyväksynnällä ja rauhallisuudella, eikä siitä tarvitse tehdä numeroa. Se, että lääketieteellä voidaan korjata epämuodostumia, on hieno asia. Asioiden tulee antaa edetä luonnollisesti ja hyväksyä se, että tytöt ja pojat ovat erilaisia.

Psykologiystäväni kertoi, että lukioikäisten nuorten keskuudessa sukupuolen kyseenalaistaminen ja omasta sukupuolesta hämmentyminen on lisääntynyt. Ainahan on ollut pieni osa ihmisiä, jotka miettivät näitä asioita omalla kohdallaan, mutta on huolestuttavaa, että aikuisten puheet sukupuolineutraaliudesta ovat hämmentäneet nuoria lisääntyvässä määrin. Kyllähän sen nyt niin sanotusti tietää, kun katsoo housuihin, että onko ihminen tyttö vai poika.

Mielestäni vastakampanja on hieno asia, sillä itse en kannata sukupuolineutraalia yhteiskuntaa. On naisia ja on miehiä. Mielestäni se on hieno asia ja sitä voi korostaa.

Sanoit: ”Katupartioita ei voi kieltää tai rajoittaa, ellei toimintaan liity rikollisia tekoja.” Lisäksi osallistuit Itsenäinen Suomi tapahtumaan itsenäisyyspäivänä, jossa tehtiin natsitervehdyksiä lavalla. Olet myös sanonut, etteivät ihmisoikeudet kuulu kaikille. Miten vastaat väitteeseen siitä, että normalisoit rasismia?

–Katupartiot ovat lisääntyneet turvattomuuden tunteen lisääntymisen myötä. Emme voi kiistää kenenkään perustuslaillisia oikeuksia, kokoontumis- ja liikkumisvapautta. Emme voi rajoittaa tai kieltää katupartioita, se on väärä lähtökohta puuttua asiaan, mutta voimme miettiä miksi katupartioita syntyy. Niin kauan kuin toisin todistetaan, ihmiset saavat kulkea vapaasti kaduilla.

En nähnyt Itsenäinen Suomi –tapahtuman natsitervehdystä, mutta kuulin jälkeenpäin jonkun tehneen tervehdyksen ”huumorilla”. Mielestäni se, että 6 miljoonaa juutalaista on tapettu, ei ole huumorin asia. En hyväksy natsitervehdystä, se oli asiatonta. En voi myöskään pyytää anteeksi kenenkään toisen puolesta. Olin tapahtumassa vieraana, en vastuussa ohjelmasta tai muista vieraista.

Opiskelijoilta uhataan vähentää 25 prosentin suuruinen lohko opintotuesta. Ollaanko Suomessa siirtymässä leikkausten myötä lähemmäs luokkayhteiskuntaa ja voivatko leikkaukset vaikuttaa esimerkiksi opiskelijoiden mielenterveyteen stressitason noustessa ja paineiden kasautuessa?

–Emme todellakaan ole lähelläkään luokkayhteiskuntaa. Koulutus ja opetus on meillä ilmaista, vaikka tukea vähän leikataankin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ollessani näin läheltä, mitä luokanopettajakoulutus siellä olisi maksanut – 25 000 dollaria vuodessa. Totta kai leikkaukset tuntuvat, mutta meidän täytyy saada opiskelijat valmistumaan nopeammin. Ei kolmekymppiseen asti voi olla opiskelemassa.

En ymmärrä miten oletus siitä, että opiskelija valmistuu tavoiteajassa lisäisi stressiä. Eikö stressiä lisää pikemminkin jatkuva opiskelu? Tein itsekin opintojeni ohella töitä ja lisäksi ylimääräisiä opintoja, ei se kenellekään stressiä tai masennusta aiheuta. Uskon paineiden kasautumiseen ja ahdistuneisuuteen vaikuttavan muun elämänhallinnan, sen miten opiskelija hoitaa terveyttään ja ihmissuhteitaan. Jos pääset yliopistoon – mikä Suomessa on hankalaa – eli olet ns. yliopistokelpoinen, niin kyllä pystyt opintosi suorittamaan.

Tilastoihin merkittyinä Suomessa seksuaaliseen ahdisteluun syyllistyy useammin ulkomaalaistaustainen kuin kantasuomalainen mies. Onko seksuaalinen ahdistelu Suomessa mielestäsi uusi ilmiö?

–Valitettavasti Suomessa seksuaalinen ahdistelu ei ole koskaan ollut nollatasolla. Nollatasoon tulee kuitenkin pyrkiä. Joukkoraiskaukset ja –ahdistelut eivät ole Suomessa tyypillinen ilmiö, kuten esimerkiksi The Guardianin mukaan Etelä-Afrikassa, jossa joka 4. mies on syyllistynyt raiskaukseen. Se on ihan järjetön prosentti, josta voidaan päätellä syyn olevan kulttuurissa. Kulttuurilla voidaan vaikuttaa naisten kohteluun, arvostukseen ja itsemääräämisoikeuteen.

Tiettyjen ryhmien yliedustus raiskaustilastoissa on huolestuttavaa. Yliedustukseen tulee puuttua samalla tavoin, kuin muihinkin samanhenkiseen rikokseen syyllistyneisiin. Emme ole vielä keksineet viisasten kiveä integroimiseen ja ihmisten länsimaalaistamiseen. On yritetty mennä muualle länsimaistamaan, ja on yritetty länsimaalaistaa tänne tulleita. Molemmissa tilanteissa on epäonnistuttu. Jos ajatellaan Eurooppaa tänä päivänä, niin islamistinen, humanitaarinen maahanmuutto ei ole onnistunut missään Euroopan maassa. Ihmiset haluavat mieluiten itse päättää, miten ovat ja elävät.

Onko länsimaisuus sivistyksen korkein muoto?

–Niin monta mieltä kuin miestä, mutta minun mielestäni on. Naisten ja miesten välinen tasa-arvo, vapaus ja suvaitsevaisuus on sivistystä. Mutta suvaitsevaisuudenkin tulee olla oikeaa suvaitsevaisuutta – sellaista, joka suvaitsee myös esimerkiksi kristillisen maailmankatsomuksen. Mutta myös sellaista, joka ei riko ihmisoikeuksia, esimerkiksi polje naisten oikeuksia. Puuttumatta jättäminen suvaitsevaisuuden verukkeella esimerkiksi uskontoon tai kulttuuriin, joka alistaa naisia, ei ole suvaitsevaisuutta. Humanistinen ajatus autonomisesta ja arvokkaasta ihmisestä, on sivistyksen korkein muoto ja länsimainen ihanne.

Politiikan valtapeliä verrataan usein pihapiirin hiekkalaatikkoleikkeihin. Olet sanonut seuraavaa: ”Koska muissa EU-maissa ei noudatettu sopimuksia turvapaikanhakijoiden suhteen, ei Suomessakaan tarvitse noudattaa EU-sopimusta.” Ratkaisetko koulussa lasten väliset kiistat samalla logiikalla, vai mitä tarkoitit sillä, ettei sopimuksia tarvitse noudattaa?

–Jos sopimusoikeudellista sopimusta ei noudateta, niin kuinka kauan sopimus on validi? Mikäli tuota sopimusta oltaisiin yleisesti noudatettu, niin yksikään ihminen ei olisi tullut Suomen rajalle Ruotsin kautta. Suomessa tulee miettiä, mikä lakien ja sopimusten henki on ollut ja mitä niillä on ajettu takaa. Tuskin kukaan on ajatellut, että jos meille tulee 10 miljoonaa ihmistä rajan taakse ja sanovat sanan turvapaikka, niin heidät on kaikki tänne otettava. Kun teemme sopimuksia, tarkoituksena ei ole kääntää sopimuksia itseämme vastaan ja romuttaa hyvinvointivaltio

Miksi maahan sotaa tai vainoa paennut ihminen ei ansaitse toista mahdollisuutta Suomen maaperällä samalla tavoin, kuin kantasuomalainen ihminen?

–Maailmassa on satoja miljoonia, ellei miljardi ihmistä, jotka elävät sellaisissa oloissa, missä kenenkään ei pitäisi joutua elämään. Realistisesti ajateltuna emme voi ottaa heitä kaikkia Suomeen. Olen velvollinen puolustamaan suomalaista hyvinvointivaltiota ja oman kansani hyvinvointia. Mikäli en suorita velvollisuuksiani, niin muun maailman lisäksi myös meillä on kohta asiat huonosti. Kannatan esimerkiksi automaattikarkoitusta ulkomaalaisille raiskaajille.

Edistätkö poliittista päätöksentekoa niin, että se edesauttaa kaikkien ihmisten hyvinvointia, vai ovatko hyvinvoinnin ansainneet ensisijaisesti suomalaiset?

–Tietenkin ensisijalla ovat suomalaiset. Olen Suomen kansanedustaja, eikä ole olemassa sellaista kuin kansainvälinen edustaja. Jos en minä aja suomalaisten etuja, niin sitten ei aja kukaan.

Olisitko valmis luopumaan tietynlaisesta elintasosta, mikäli se vaikuttaisi useamman ihmisen hyvinvointiin?

–Toisten rahoilla on helppo olla höveli. Ei ole hyväntekeväisyyttä viedä resursseja Suomen köyhiltä pois. Se ei ratkaise maailman köyhyyttä, vaan sillä tavalla tulee köyhyyttä lisää. Annan kriisiapua ja olen surullinen muun maailman tilasta, mutta vastuussa Suomen kansalaisista. Olen toiminut kehitysmaassa vapaaehtoistyöntekijänä, maksanut lentolippuni itse ja antanut rahaa pois. Tällä tavalla voin henkilökohtaisesti auttaa, mutta Suomen köyhiltä en vie pois, koska heistä olen vastuussa.

 

Tekstiä korjattu 31.3.2016. Alkuperäisessä tekstissä mainittu Maryan Abdulkarim ei ollut vastapuolen puhujana ”Itsenäinen Suomi” -tapahtumassa, kuten artikkelissa aiemmin luki. Toimittaja pahoittelee asiavirhettä.

Arkisto

Kuka luulet olevasi, Anne Berner?

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, kuka luulet olevasi?

Olen kolmen pojan äiti – elämäni tarkoitus on aina määrittynyt perheen kautta. Sielultani olen yrittäjä. Yrittäjyys on opettanut päätöksentekoa ja vastuunkantoa. Missioni on olla toiselle ihmiselle käytettävissä, ja tätä kautta järjestö- ja vapaaehtoistyö on kuljettanut minut politiikkaan ja yhteiskunnalliseen tehtävään.

ab4

Olet Vallila Interiorin pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja. Mikä on tähän mennessä suurin oppisi politiikan kentältä, jota aiot yrittäjänä hyödyntää?

Demokratian perusolemukseen kuuluu kuunnella kaikkia niitä tahoja, joita asia koskee. Kunnioitan myös entistä enemmän julkisella sektorilla työskenteleviä. Ministeriys on osoittanut, että johtamisen taitoa on saada kaikki kulkemaan samaan suuntaan, vaikka toiseen suuntaan olisi vetoa.

ab6

Vääristääkö vahva valtiollinen Yleisradio kiristyvän mediakentän kilpailuasetelmaa?

Media on välttämätön osa demokratiaa ja hyvinvoiva media on keskeinen osa yhteiskunnan kehitystä kulttuurin, kielen ja demokratian toteutumisen kannalta. Kannustan koko mediatoimialaa uusien palvelujen ja liiketoimintojen kehittämiseen, tilausta on sekä kaupalliselle että julkista palvelua tarjoavalle medialle. On tärkeää pohtia, miten parannamme omia kilpailuedellytyksiämme isojen kansainvälisten mediatoimijoiden puristuksessa.

Yleisradion tehtäviä, rahoitusta ja uudistamista pohditaan hiljattain toimintansa aloittaneessa parlamentaarisessa työryhmässä.

ab1

Mikä on viestinnän ja liikenteen yhdessä pitämisen funktio tänä päivänä?

Liikenne ja viestintä lähestyvät toisiaan entisestään: virtuaalisilla palveluilla voidaan esimerkiksi osin poistaa fyysisen liikenteen tarvetta. Tämä näkyy muun muassa pankkipalvelujen siirtymisessä verkkoon. Digitalisaatio toimii tämän kehityksen vauhdittajana, mutta se vaatii toimiakseen tehokkaita ja turvallisia tiedon hyödyntämistapoja sekä edistyksellisiä viestintäverkkoja ja teknologiaratkaisuja.

Digitalisaatio ja automatisaatio tehostavat liikenteen toimintaa ja parantavat sen sujuvuutta ja turvallisuutta. Tulevaisuuden liikenne on palvelu, jossa ajantasaisen tiedon avulla on tarjolla erilaisia helppokäyttöisiä ja joustavia liikkumis- ja kuljetuspalveluja. Esimerkeiksi nostaisin kutsuohjatut kuljetuspalvelut, lennokeilla tehtävät tavaralähetykset ja automaattiajoneuvot.

ab5

Hallituksen kärkihankkeita ovat norminpurku ja digitalisaatio. Millaista norminpurkua aiot toteuttaa viestintäkentällä?

Ajan kuluessa tehottomiksi muuttuneet tai innovatiivista toimintaa estävät säännökset eivät palvele toimialan etua. Myös viestinnän toimialalla on sääntelyä, jota on tarkasteltava kriittisesti.

Turhien normien purkaminen avaa mahdollisuuksia. Digitaalinen kehitys on jo nyt lisännyt räjähdysmäisesti median sisältöpalvelujen tarjontaa ja haastanut nykyisiä toimijoita. Moderni kuluttaja haluaa käyttöönsä uusia ja parempia palveluita viestinnän eri muodoissa.

ab3

Printtimedia tekee kuolemaa. Miten aiot edistää journalismin edellytyksiä digimuodossa?

Oleellista on, että poistetaan median digitalisoitumista vääristäviä ja hidastavia tekijöitä. Printtimedian ja digitaalisen median välisen verotuksen tasaaminen on hyvä keino.Tämän lisäksi on hyvin tärkeää varmistaa teknologianeutraali ja tasapuolinen toimintaympäristö muillakin tavoin. Tällä hetkellä kotimaiset toimijat ovat usein vaikeammassa asemassa kuin kansainväliset. Muun muassa mainonnan rajoitukset eivät kohtele toimijoita tasapuolisesti, ja tähän tulee puuttua. Meitä vaaditaan vaikuttamaan myös Euroopan Unionissa, josta suuri osa media-alaa koskevasta normistosta on peräisin.

Kaupallisen median pärjääminen on monipuolisen tiedonvälityksen kannalta avainasemassa. Laatujournalismin edellytykset heikkenevät, jos toimintaa joudutaan vaikean taloustilanteen vuoksi supistamaan. Luotan kuitenkin mediatoimijoihimme ja siihen, että sopivat toimintamallit löytyvät. Esimerkiksi alue- ja paikallistuntemus on hyvä valttikortti. Tarve saada journalistista sisältöä lähiympäristöstä ei varmasti katoa. Lisäksi median innovaatiotuen kautta voi saada rahoitusta, vaikka se ei välineenä olekaan aivan toivotulla tavalla toiminut.

Kuinka pitkälle uskot printin sinnittelevän?

Mielestäni sisältö on viestin kanavaa tai välinettä oleellisempi. Olen varma, että printtiä tuottavat mediatalot kehittävät innovatiivisia ja asiakaslähtöisiä uusia palveluja, jotka korvaavat tai täydentävät niiden nykyistä tarjontaa. Muutos ei ole tappio vaan myös mahdollisuus, johon kotimainen mediatoimiala on mielestäni jo tarttunut.

ab1

Miten määrittelisit ilmiön median murros Suomen mediakentällä?

Median murros on osa yhteiskunnan digitalisaatiota. Markkinoille tulevat uudenlaiset palvelut haastavat aika- ja välineriippuvaisen perinteisen median. Muutos näkyy perinteisen median uudelleenorganisoitumisena ja toiminnan uudelleenkohdentamisena.

Median murros on myös osa Suomen kansainvälistymistä. Digitaalisuus ja kansalaisten median käyttötapojen muutos ovat helpottaneet kansainvälisten toimijoiden saapumista Suomen markkinoille.

Onko sosiaalinen media tulosvastuullisen ministerin paras työkalu?

Sosiaalinen media on yksi työkalu muiden joukossa. Jokaisella medialla on omat etunsa ja käyttötarpeensa.

Sosiaalinen media on suora yhteys kansalaisiin, nopea ja kansankielinen. Se ei kuitenkaan poista tarvetta joukkoviestimien käyttöön. Meneillä olevista asioista, linjauksista ja päätöksistä on kerrottava kaikille tasapuolisesti, avoimesti ja samanaikaisesti. Tässä piilee joukkoviestinten voima.

ab2

Sinua on tituleerattu Suomen elinkeinoelämän rautarouvaksi. Täällä naiset ovat löytäneet tiensä politiikan huipulle, mutta tasa-arvo ei näytä toteutuneen yritysmaailman johdossa. Mistä tämä johtuu?

Yritysten johdosta ja elinkeinoelämästä löytyy erinomaisia naisia jo nyt, ja lisäksi tulossa on mahtava nuori sukupolvi. Kyse on valinnoista. Naiset valitsevat usein tehtäviä arvolähtöisesti, jolloin yhteiskunnalliset asiat saattavat saada etusijan. Tarvitsemme kaikille sektoreille enemmän naisia, jotka toimivat esimerkkeinä ja tikkaiden rakentajina.

Olet julkisesti asettanut itsellesi neljä vuotta aikaa tehdä tuloksia ja jättäväsi sitten politiikan. Mikset halua antaa kansalle mahdollisuutta arvioida työsi tulosta demokratian keinoin seuraavissa vaaleissa?

Ilmoitin vaalikentillä etukäteen tavoittelevani yhtä kautta kansanedustajana, joten olen mitannut päätökseni kertaalleen äänestäjillä. Tarvitsemme enemmän liikkuvuutta julkisen ja yksityisen sektorin välille, jotta saisimme levitettyä tietoa ja osaamista laajemmin.

Mitä Vallilan kangasta nykyinen hallituksenne voisi edustaa ja miksi?

Toim. huom. Ministeri ei suostunut ottamaan kantaa kysymykseen.


Kuva: Anne Berner

Arkisto

”Vanhanaikaiset asenteet istuvat Suomessa tiukasti”

Tutkimusten mukaan puoluepolitiikka ei ole nuorten suosiossa, vaan uusi sukupolvi vaikuttaa mieluummin erilaisten some-kampanjoiden tai lyhytaikaisen aktivismin muodossa. Kevään eduskuntavaaleissa oli kuitenkin ehdolla paljon myös 1990-luvulla syntyneitä. Yksi heistä on 22-vuotias valtsikalainen Alviina Alametsä, joka pyrki eduskuntaan vihreiden listalta. Arkadianmäen ovet eivät 1270 äänellä auenneet Alametsälle tällä kertaa, mutta vaalikampanjointi oli hänen mukaansa mielenkiintoinen kokemus.

alametsa

Miten päädyit ehdolle eduskuntavaaleihin?

“Olin ehdolla kuntavaaleissa vuonna 2012. Silloin vaalibudjetti oli paljon pienempi, noin 20 euron luokkaa. Se kului vegaanisten vaalikeksien leipomiseen ja kampanjatiimin booliin. Flaijerit tulostettiin Aleksandriassa. Pääsin kuitenkin Helsingin kaupungin ympäristövaliokuntaan, ja se innosti myös eduskuntavaaliehdokkuuteen. Kunnallispolitiikassa huomasin, että politiikan kautta voin vaikuttaa tärkeinä pitämiini asioihin, kuten ilmastonmuutokseen, köyhyyteen ja tasa-arvoon. On tärkeää, että eduskunnassa on nuoria pitämässä sukupolvemme puolia. Nykyään esimerkiksi koulutuksesta on liian helppo leikata.”

Millainen kokemus vaalikampanjointi oli?

“Todella mukava! Kadulla kampanjoidessa tuli paljon kannustavaa ja positiivista palautetta, mikä tuntui tietysti hienolta. Lisäksi pääsin osallistumaan erilaisiin paneelikeskusteluihin nimekkäiden politiikan konkareiden kanssa. Harvoin sitä pääsee 22-vuotiaana tuomaan mielipiteitään esiin samassa seurassa esimerkiksi Erkki Tuomiojan tai Pekka Haaviston kanssa.”

Miten nuoreen ikääsi on suhtauduttu?

“Ikääni on kommentoitu todella paljon. Osa sanoo, että on hienoa nähdä nuorten olevan aktiivisia, mutta moni myös kertoi äänestävänsä minua mieluummin vasta neljän vuoden päästä. Sain monilta kehotuksia hankkia lapsia ennen kansanedustajan uraa. En usko, että kanssani samanikäiset miesehdokkaat saivat tämän kaltaisia kommentteja. Tässä näkyy raadollisesti se, että vanhanaikaiset asenteet istuvat yhteiskunnassamme tiukasti.

Jonkin verran kadulla tuli vastaan myös uhkaavia ja liiallisiin henkilökohtaisuuksiin meneviä tilanteita. Jotkut tulivat esimerkiksi kertomaan minulle seksifantasioitaan. Päällisin puolin kadulla kampanjointi oli kuitenkin mukava kokemus.”

Mitä valtsika on antanut sinulle?

“Valtsika on antanut minulle elinikäisiä ystäviä, ja siellä tutustuin myös kampanjapäällikkööni.  Tiedekunnassamme on paljon erilaisia ihmisiä, mutta kaikkia yhdistää mielenkiinto politiikkaan. Tämä pakottaa pohtimaan omia arvoja ja mielipiteitä sekä perustelemaan niitä.

Valtsika on opettanut kriittistä ajattelua. Siellä puhutaan paljon esimerkiksi elvyttävästä talouspolitiikasta, vaikka valtamediassa ei juuri näy tämän kaltaisia vaihtoehtoisia talousnäkemyksiä. Viestinnän kannalta onkin kiinnostavaa, mistä tämä johtuu.”


Kuva: Sebastian Trzaska

2015

”Gradu menee toisinaan henkilökohtaiseksi”

Kandityö pureutuu verkkolobbaukseen

Toisen vuoden opiskelija Netta Karttunen, 22, keskittyy kandidaatintyössään erilaisten etujärjestöjen harjoittamaan verkkolobbaukseen. Hän tutkii, kuinka vaikuttajaorganisaatiot hyödyntävät verkkoa ja sosiaalista mediaa lobbauksessaan eduskuntavaalien alla. Työ on osa Digivaalit 2015 -tutkimushanketta, joka käsittelee laajalti kevään eduskuntavaaleihin liittyvää julkisuutta.

Karttusen mukaan aiheessa yhdistyvät kiinnostavasti organisaatioviestintä ja poliittinen viestintä. Haastavinta on pysyä tarkasti rajatussa tutkimuskysymyksessä.

”Eniten on yllättänyt se, kuinka simppelinä oma aihe on pidettävä. Kannattaa jutella muille aiheestaan, niin oppii tiivistämään työnsä muutamaan lauseeseen”, Karttunen vinkkaa.

Gradu ruotii matkailulehtien naiskuvaa

Brasilialainen Ana Toledo, 32, opiskelee kansainvälisessä Media and Global Communication -maisteriohjelmassa. Toledon gradu käsittelee kuvaa, jonka eurooppalaiset matkailulehtden luovat brasilialaisista naisista. Hän lähestyy aihetta postkolonialistisesta, feministisestä ja diskurssiteorian näkökulmista.

Toledo kertoo, että hän valitsi graduaiheensa melko spontaanista. Hän kuitenkin tiesi haluavansa käsitellä postkolonialistista teoriaa ja hyödyntää aiempia historianopintojaan. Hänelle suositeltiin juuri omaa kotimaata käsittelevää aihetta.

Välillä Toledoa ärsyttivät artikkelit, joita hän analysoi graduaan varten.

”Työ menee toisinaan melko henkilökohtaiseksi. Toisaalta oman aiheen on hyvä herättää itsessä tunteita”, Toledo toteaa.

Väitös etsii työkaluja tehokkaaseen ideointiin

             

Viestinnän tohtoriopiskelija Petro Poutanen tutkii väitöskirjassaan, miten viestinnän ammattilaiset voivat tukea luovuutta organisaatioissa. Työn tavoitteena on löytää käytännön työkaluja, joiden avulla voidaan lisätä uusien ideoiden synnyn mahdollisuutta. Poutasen mukaan viestinnän suunnittelussa pitää olla tietoinen siitä, minkä lainalaisuuksien mukaan luova prosessi etenee, koska välillä ideointi johtaa umpikujaan eikä prosessin lopputuloksesta ole varmuutta.
Poutanen on tehnyt työtään viisi vuotta ja valmistuu tänä vuonna. Hän kertoo, että väitöskirjaa tehdessä oli haastavaa asettaa vaatimuksia kanssakirjoittajille.

”Väikkärin kirjoittaminen on siinä mielessä yksilöpeliä, ettei kukaan tule auttamaan sen teossa. Toisaalta tämä on tiimipeliä, koska hyvä tiede syntyy yhteistyössä”, Poutanen sanoo.

Opinnäytteet -palstalla esitetään opinnäytteiden ja väitöstutkimusten tekijöitä ja heidän työtään.

KOONNUT Saara Pelto-Arvo & Annika Sipilä KUVAT Jenni Jääskeläinen