Arkisto

Aleksin yritys meni viraaliksi

Niin nuoria, niin lupaavia. Haastattelimme viisi 1990-luvulla syntynyttä menestyjää eri aloilta.

Vuonna 1994 syntynyt Aleksi Virtanen oli jo 19-vuotiaana vastuussa monen ihmisen toimeentulosta ja aikoo vielä omistaa kansainvälisesti tunnetun mediayrityksen.

Ysärin toivot_Aleksi

Aleksi Virtanen, 20, perusti ensimmäisen oman yrityksensä, Vivas Media Oy:n, 17-vuotiaana. Viraalisisältöjä jakaneesta nuorisomediasta tuli heti menestys, ja sen englanninkieliset jutut keräsivät ulkomailla miljoonayleisöjä. Nyt Vivasin entisellä toimitusjohtajalla on pystyssä jo toinen oma yritys.

Virtasen konsultti- ja sijoitusyhtiö Webvoima vastaa eri projektien kaupallisten näkökulmien kehittämisestä muun muassa Alma Medialle.

Virtasen kiinnostus media-alalle on vahva.

”Pienillä teoilla on suuria vaikutuksia”, hän toteaa. ”On siistiä, että yksi juttu voi tavoittaa miljoonia ihmisiä.”

”Menestyjä” ei kuitenkaan ole sana, jonka Virtanen liittäisi itseensä. Enemmän hän on mielestään esimerkki siitä, kuinka yrittäjyys kannattaa.

Yrittäjä tarvitsee stressinhallintakykyä ja pitkäjänteisyyttä, mutta Virtasen mukaan vaikeinta on esimerkillä johtaminen.

”19-vuotiaana halusin vain bilettää ja pitää hauskaa, mutta olinkin vastuussa usean ihmisen toimeentulosta.”

Vaikeina hetkinä helpottaa tieto, että on onnistunut luomaan työpaikkoja nollasta sekä yhden Suomen suurimmista viihdealan nettisivuista.

”Tavoitteet olivat korkealla, mutta kovalla duunilla niihin päästiin. Ei saa jahkailla liikaa, koska täysin oikeaa hetkeä yrittämiselle ei tule koskaan. Ei se mitään rakettitiedettä ole: kovaa työtä, uskoa unelmiin ja omaan itseen. Kannattaa luoda pöhinää ja tehdä asioita omalla tavallaan. Kun luottaa itseensä, muutkin huomaavat sen. Siitä se menestys syntyy.”

Kaikkeen tottuu, ja se on Aleksin mukaan vaarallista. On itse tajuttava, mihin vetää rajansa.

”Sitä sortuu helposti ahneuteen. Ensin halusin saada vähän palkkaa, sitten palkata yhden alaisen, ja lopulta kymmenenkään ei tuntunut oudolta. Jos välillä meinaan lähteä leijailemaan, kaverit ja perhe palauttavat maan pinnalle”, Aleksi sanoo.

”Heiltä saa oikeanlaisen tuen.”

Kun Aleksilta kysyy tulevaisuudensuunnitelmista, vastaus on napakka: Hän aikoo ennen kolmekymppisiään luoda monia työllistävän ja kansainvälistä mainetta niittävän mediayrityksen, jonka liikevaihto on reilusti yli miljoonan.

”En ole vielä tyytyväinen. Ei tässä mihinkään eläkkeelle ryhdytä!”

Arkisto

Tuhotaan menneisyys

90-luvulla kukoistukseensa herännyt Nokia pystyi siihen, mihin koko Suomen pitäisi nyt pystyä. Menneisyydestä irrottautumiseen.

groteskituhotaanmenneisyys-copy

2602 grammaa. Niin paljon painoa on Martti Häikiön vuonna 2001 kirjoittamalla järkäleellä, jota myös Nokia Oyj:n historiaksi kutsutaan.

Lähtökohta julkaista Nokiaa käsittelevä historiikki oli vuonna 2001 hyvin erilainen kuin tänä päivänä. Nokia oli siihen aikaan pörssiarvolla mitattuna maailman 20. arvokkain yritys. 975-sivuisen kirjan suuri kysymys olikin: miten selittää yhtiön huikea nousu maailman suurimpien yritysten joukkoon 1990-luvulla?

2010-luvulle tultaessa menestystä on ehditty puida hyllymetreittäin. Samalla on syntynyt yhtä kiinnostava, mutta myös raadollinen vastakysymys: miten selittää yhtiön vajoaminen maailman suurimpien yritysten joukosta 2000-luvulla?

“Nokian menestys oli osoitus siitä, että tuho voi tuottaa valtavia menestystarinoita.”

Menestyksen juuret juontavat 90-luvulle, vuoteen 1992, jolloin Nokian toimitusjohtajaksi nousi Jorma Ollila.

Ollilan ja muiden avainhenkilöiden johdolla Nokia päätyi tärkeään ratkaisuun: menneisyydestä irrottautumiseen.

Nokian menneisyys oli läjä erilaisia liiketoimintoja: paperia, kumisaappaita, televisioita, alumiinia, tietokoneita. Kaikki se myytiin 90-luvulla hiljalleen pois. Päätuotteeksi nostettiin matkapuhelimet ja televiestintä.

Ratkaisu ei osoittautunut vain onnistuneeksi. Se oli menestys, jonka seurauksena Nokia nousi vuonna 1998 maailman johtavaksi matkapuhelinvalmistajaksi.

Menestystä edelsi kriisi. Yhtiön sisällä oli riitoja, ja tunnelma oli kireä. Tuloskehitys oli jyrkässä laskussa, ja etenkin televisiotoiminnan kannattamattomuus söi yhtiön kassaa. Traagisin käänne oli yhtiön pääjohtaja Kari Kairamon itsemurha vuonna 1988.

Edellä mainitun päälle Suomi vajosi vielä syvään talouslamaan. Negatiivisuuden kierre ei näyttänyt pysähtyvän. Mistä ihmeestä menestys sitten tuli?

***

Yhtenä keskeisenä Nokian uudistumisen ja menestyksen syynä Martti Häikiö näkee Nokia-historiikissaan niin sanotun ”luovan tuhon” (creative destruction). Luova tuho on taloustietelijä Joseph Schumpeterin 40-luvulla lanseeraama käsite, joka tarkoittaa tuottamattoman työn korvaamista tuottavammalla. Luovaa tuhoa tapahtuu, kun kehitetään uusia, parempia ja nimenomaan tuottavampia tapoja tehdä työtä.

Luovan tuhon yksi seuraamuksista on, että tehottomat yritykset irtisanovat (ja lopulta kuolevat), kun samalla uutta luovat yritykset kasvavat ja rekrytoivat.

Nokian toimialojen mylläämisen jälkeen yhtiö ei enää tarjonnut samoja työpaikkoja. Päinvastoin, työtä tuhoutui paljon. Myöhemmin, menestyksen seurauksena, työpaikat tulivat määrällisesti mitattuna moninkertaisesti takaisin. Niin moninkertaisesti, että vuosikymmenen ajan Nokian, siis pelkän Nokian osuus Suomen bruttokansantuotteesta oli 3–4 prosentin luokkaa.

Vanhojen työpaikkojen ja tuotteiden korvautuminen uusilla ja tuottavammilla on ajan myötä luonnollista. Hyväksymme, että jotkin työpaikat katoavat uuden teknologian tieltä. Perinteisen puhelimen keksiminen jätti aikoinaan monia viestinviejiä työttömiksi.

Kokonaistuottavuuden kasvu on paitsi jokaiselle yritykselle, myös kansantaloudelle erityisen tärkeä tekijä. Sen kanssa Suomella yskii, on yskinyt jo kauan.

Suomen työvoimakustannukset eivät ole kasvaneet samassa tahdissa tuottavuuden kehityksen kanssa. Toisin sanoen, ihmisille maksetaan liikaa palkkaa siihen nähden, mitä työllä saadaan aikaan. Tuotteiden valmistus on Suomessa kallista, mutta niiden arvo ei kasva.

***

Luovaa tuhoa tarjotaan nyt Suomenkin lääkkeeksi. Ainakin yhdeltä vaikutusvaltaiselta suunnalta.

Taho on Elinkeinoelämän tutkimuskeskus Etla, jonka pääjehuna esiintyy julkisuudessa tutkimusjohtaja Mika Maliranta.

Maliranta kommentoi Ylen haastattelussa, että tulevina vuosina saadaan kuulla uutisia irtisanomisista, mutta jos kaikki menee hyvin, tekevät toiset yritykset samalla rekrytointipäätöksiä. Syntyy niin sanotusti parempia työpaikkoja, kuten Maliranta toteaa. Tuotannontekijät kohdentuvat uudelleen.

Kirjassaan Luovan tuhon tie kilpailukykyyn Maliranta toteaa asian, jolla on opiskelijan näkökulmasta paljon merkitystä. Kun etsimme työtä, pitäisi meidän löytää sellainen yritys tai toimija, joka osaa hyödyntää osaamistamme tehokkaimmin. Mikäli sellaista yrittäjää ei löydy, kannattaa yritys ehkä perustaa itse.

“Ne yritykset, jotka nyt tarjoavat hyvää ja mielekästä työtä, eivät välttämättä tarjoa sitä kymmenen vuoden päästä.“

Juuri itselleen hyvän työpaikan löytäminen on tosin vaativa tehtävä, koska valintaan vaikuttavat niin monet tekijät. Vaikka taloustieteilijät puhuvat tuottavuudesta, harva välttämättä sanoo valitsevansa työpaikan sillä perusteella, että voi olla tuottavin mahdollisin versio itsestään. Enemmän olen kuullut puhuttavan työn mielekkyydestä, merkityksellisyydestä, itseä kiinnostavasta tai sopivalla tavalla haastavasta työstä. Ja tietenkin palkasta. Mutta onhan näilläkin kriteereillä vaikutusta omaan tuottavuuteen.

Opiskelijan näkökulmasta luovan tuhon prosessin ymmärtäminen on tärkeää. Ne yritykset, jotka nyt tarjoavat hyvää ja mielekästä työtä, eivät välttämättä tarjoa sitä kymmenen vuoden päästä. Sen tietävät esimerkiksi Nokian insinöörit. Tyypit, jotka olivat mukana sekä ihanan nousun että tylsän tuhon aikana.

***

Muutoksiin valmistautuminen on yksi työntekijän tärkeimmistä taidoista. Pitää muistaa pohtia sitä, miten itseään voisi kehittää muutosten varalle. Emme voi miettiä vain 18-vuotiaina, millainen osaaminen on meille tulevaisuudessa tarpeen. Sitä pitää miettiä uran aikana vielä monta kertaa uudelleen.

Tälläkin hetkellä moni sanoo, ettei toimittajaksi ja media-alalle kannata hakeutua, koska sieltä tuhoutuu valtavasti työpaikkoja. Ja sehän on totta!

Asian voi nähdä toisellakin tavalla. Nythän media-alalle nimenomaan kannattaa hakeutua, koska se hakee uutta muotoaan ja uutta ansaintalogiikkaa. Uusia tekijöitä ja ideoita tarvitaan kipeästi!

Nokian menestys oli osoitus siitä, että tuho voi tuottaa valtavia menestystarinoita. Juha Sipilä pohtii tällä hetkellä samaa: mistä pitäisi päästää irti, jotta Suomi toimisi tehokkaammin.

Minä, 25-vuotias viestinnän opiskelija, mietin tulevaisuutta tällä hetkellä hyvin optimistisesti. Tuntuu, että palveluksiani tarvitaan ja ne tuottavat ympärilleen arvoa. Voisiko kuitenkin käydä niin, että kenties tärkein taitoni, kirjoittamisen taito, jää jossain vaiheessa täysin arvottomaksi?

Mahdollisesti, mutta siinä vaiheessa olen tietenkin jo aistinut signaalit hyvissä ajoin. Olenhan sinut luovan tuhon kanssa.


Kirjoittaja @rikumattila on 5. vuoden viestinnän opiskelija ja Vapa Median konseptisuunnittelija. Titteli on niin hieno, että se ei voi ainakaan hetkeen tuhoutua.

Arkisto

Lehdet naisten asialla

Naistenlehdet ovat monen mielestä kaupallista humpuukia ja tuomittuja kuolemaan muotibloggareiden jalkoihin. Silti ne ovat yhä mediatalojen menestyjiä. Groteski kysyi suomalaisten naistenlehtien päätoimittajilta, miten ja miksi naistenlehtiä tehdään vuonna 2015.

1

On vuosi 1934. Lempi Torppa on juuri perustanut naistenlehti Eevan, jota hän myös päätoimittaa. Näin Torppa julistaa:

“Lehti tahtoo antaa naisten kirjoittaa ja lukea niistä harrastuksista, jotka tänään ovat heidän mielenkiintonsa kohteena, kysymyksistä, joita he ajattelevat ja keskustelevat työnsä ääressä ja yksityisessä seuraelämässään, kutsuilla, kahviloissa, teatterissa, elokuvissa, konserteissa, näyttelyissä, vieläpä urheilukilpailuissa. Sillä missäpä nainen ei nykyään olisi mukana, eikä vain sivustakatselijana, vaan aktiivisena osanottajana.”

Eevan nykyinen päätoimittaja Riitta Nykänen kuvailee lehden agendaa hieman eri sanoin kuin kollegansa 79 vuotta sitten:

”Haluamme tuottaa laadukasta journalismia. Olemme tarkkoja siitä, millaisia tyylilajeja ja aiheita lehteen valitaan. Kirjoittajalla tulee myös olla hyvä tunneilmaisun taito sekä aito kiinnostus asiaan tai ihmiseen, josta hän kirjoittaa, ja uskallusta lähestyä haastateltavaa vaikeissakin asioissa”, Nykänen sanoo.

Naistenlehdet ovat kulkeneet pitkän matkan 1800-luvun lopun järjestölehdistä 1960-luvun seksivallankumouksen kautta 2000-luvun lifestyle-paketeiksi. Aikanaan naistenlehdet toimivat ensimmäisinä julkisina foorumeina, joissa naiset saivat ilmaista itseään, keskustella ja saada äänensä kuuluviin. Mutta mikä on niiden paikka ja tarve nyt?

Väheksytty media

Vaikka naistenlehtien toimituksissa uurastaa korkeasti koulutettuja alan ammattilaisia, monen mielessä elää ajatus humpuukilehdistä, joihin politiikantoimittajat niistävät nenänsä. Eevan päätoimittajan Nykäsen mukaan luokattoman lehden maineesta ollaan kuitenkin vähitellen pääsemässä eroon.

”Toisaalta naistenlehdistä puhuttaessa kuulee usein, että lehteä luetaan kampaajalla, eli siinä on jo tietynlainen arvolataus.”

Suomen Cosmopolitanin tuore päätoimittaja ja Median alumni Stina Mäntyniemi pohtii, että “naistenlehti” on terminä ehkä vanhentunut arvottavuudessaan. Mäntyniemi kuitenkin uskoo, että naistenlehdiksi kutsutuilla julkaisuilla on tärkeä tehtävä.

“Näiden lehtien merkitys on yhteiskunnallisesti edelleen erittäin tärkeä, etenkin puhuttaessa tietoisuuden levittämisestä”, Mäntyniemi sanoo. ”Siinä missä Pohjoismaissa lehtiä lakkautetaan, esimerkiksi Intiassa tai Kazakstanissa niitä syntyy koko ajan lisää. Naistenlehdet voivat olla ainut kanava saada tietoisuutta esimerkiksi ehkäisystä tai seksuaalisuudesta yleensä”, Mäntyniemi sanoo.

Trendi-lehden päätoimittaja Jenni Lieto komppaa Mäntyniemeä.

 “Aina tuntuu tulevan uusi joukko ja sukupolvi ihmisiä, jotka eivät halua nähdä sen taakse, että lehdissä on jotain kaunista ja kaupallista. Mielestäni naistenlehdillä on valtavan suuri yhteiskunnallinen merkitys. Tätä merkitystä ei vähennä se, että lehti näyttää kivalta ja että siinä on myös muotia ja kauneutta”, Lieto sanoo.

Lieto kertoo, että Trendin toimitus haluaa tuottaa jokaisessa numerossa “monta pientä kiinnostavaa ahaa-elämystä ja mielellään myös yhden tosi suuren oivalluksen”.

“Ihmistenlehti” on vastaisku kuluttajakeskeisyydelle

1960-luvulla feministien vahva missio oli saada naiset lopettamaan naistenlehtien lukeminen. He julistivat naistenlehtien tuottavan valheellista ja alisteista naiskuvaa. Naiset nähtiin kuluttajina ja helppona markkinoinnin kohderyhmänä.

Kuluttajakeskeisyyteen kyllästyneitä on tietenkin edelleen. Vuonna 2014 julkaistiin joukkorahoitteinen naistenlehti Huuma – tai ihmistenlehti, kuten tekijät lehteä kutsuvat. Huuma haluaa tarjota vaihtoehdon nykyajan naistenlehdille.

“Huuma eroaa perinteisistä naistenlehdistä, sillä siinä ei ole mainoksia. Kosmetiikka- ja muotijuttuja ei ole lainkaan. Huuman lukijoita kohdellaan ennen kaikkea tekijöinä, ei kuluttajina”, linjaa päätoimittaja Aku Varamäki.

Rakennusaineita naiskuvaan

Naistenlehtien vaikutusvalta perustuu niiden tiiviiseen lukijasuhteeseen. Asemansa vakiinnuttanut naistenlehti on tuttu ja turvallinen tiedonlähde, joskus jopa ainoa sellainen.

Cosmopolitanin Mäntyniemi kertoo esimerkin brändin vaikutusvallasta Intiasta:

“Intian Cosmopolitanin päätoimittajan mukaan rakkausavioliittojen määrä maassa lähti kasvuun sen jälkeen, kun lehti lanseerattiin. Ennen lehtipalautteissa oli kysytty muun muassa, voiko suutelemisesta tulla raskaaksi. Lehden voimauttava vaikutus on auttanut naisia ymmärtämään itsemääräämisoikeutensa. Nainen saa vapaasti valita millainen on, mistä pitää ja mitä hänen elämäänsä kuuluu. Ei ole yhtä muottia tai ihannetta, johon kannustaisimme naista mahtumaan.”

Myös Trendin Lieto kertoo, että lehti haluaa tukea lukijoita ilmaisemaan itseään vapaasti: “He, jotka haluavat tehdä jotain tavallisesta naiskuvasta poikkeavaa, ajattelevat usein, että se on mahdollista. Sitä ajattelua me haluamme tukea. ”

Riitta Nykänen taas kertoo, että Eeva haluaa puhua itsensä hyväksymisestä ja lempeydestä.

“Naiset mielletään helposti suorittajiksi ja täydellisyyden tavoittelijoiksi. Henkinen ja fyysinen hyvä olo, rentous ja inhimillisyys omaa itseään kohtaan ovat asioita, joita haluamme lehdessä korostaa. Eeva ei ole hyöty- tai vinkkilehti, joka luettelisi sivuillaan esimerkiksi laihdutus- tai kuntoiluohjeita.  Pikemminkin haluamme puhua armollisuudesta. Ole rohkeasti se, kuka olet”, Nykänen pohtii.

Nykänen sanoo, että Eevassa pääosassa on aina ihminen – eikä pelkästään nainen vaan usein myös mies. Lehden lukijoista 10 prosenttia on miehiä.

“Miehet avautuvat meille mielellään ja kertovat omista elämäntilanteistaan hyvin avoimesti.”

Urbaanin legendan mukaan Cosmopolitanilla olisi mieslukijoita jopa 25 prosenttia. Miehet myös näkyvät lehtien sivuilla joko sisältönä tai sen tuottajana.

Crowdsourcing on nykytoimittajalle tärkeä työkalu

Oli naistenlehtien yhteiskunnallisesta merkityksestä tai viihdearvosta mitä mieltä tahansa, yksi niiden ansioista on kiistaton: naistenlehdet ovat hyödyntäneet tehokkaasti digitaalisen murroksen luomia uusia mahdollisuuksia.

Luonnollisesti web 2.0 on haastanut lehdet kovaan kilpailuun lukijan ajasta. Haastatellut päätoimittajat näkevät verkon kuitenkin ennen kaikkea mahdollisuutena päästä lähemmäs lukijaa. Lehtien verkkopalveluissa lukijat voivat kommentoida lehteä helposti ja kuluttaa uusia sisältöjä päivittäin, ja monilla lehdillä on lisäksi oma blogiyhteisönsä. Esimerkiksi Trendin Lily-yhteisössä on 8 000 blogia.

Blogiyhteisö antaa paitsi lukijalle mahdollisuuden julkaista omaa sisältöään, myös vaihtoehtoisia sisällöntuotannon tapoja toimittajalle. Trendin ja Cosmopolitanin kaltaisissa nuorekkaissa lehdissä hyödynnetään nyt ahkerasti crowdsourcingia eli lukijoiden osallistamista lehdentekoprosessiin.

Trendi-lehden Liedon mukaan nyt on tärkeää, että lehdessä kuuluu paljon erilaisia ääniä.

“Ei enää riitä, että kerran kuussa postiluukusta tupsahtaa lehti kuin Jumalan sana”, hän kuvailee. Tekniikan ansiosta nämä äänet on helppo löytää ja saada näkyviin. Vuorovaikutteinen keskustelu toimituksen ja kuluttajien välillä tuo uusia näkökulmia juttuaiheiden valintaan.

Lieto ei kuitenkaan usko, että toimittajan työ on kovin erilaista kuin ennen someaikaa.

“Harvat jutut ovat ennenkään syntynyt yksin toimittajan pikku päässä ilman, että hän olisi keskustellut aiheesta kenenkään muun kanssa.”

Printtilehti on luotettu identiteettisymboli

Päätoimittajien kokemusten mukaan printti ei ole menettänyt merkitystään verkon aikakaudella, koska alustojen käyttötarkoitukset ovat erilaisia.

“Verkon äärellä ihminen on todella usein aktiivinen: istuu etukenossa valmiina reagoimaan ja etsimään koko ajan uutta. Lehteä sen sijaan luetaan taaksepäin nojautuen, nauttien ja ajatellen, että nyt mikään ei häiritse minua. Saan uppoutua tähän ja nauttia elämyksestä”, Lieto sanoo.

Painettua sanaa on helppo pitää lopullisempana kuin nettisisältöä, koska printtiä ei voi muokata tai poistaa, kun se on kerran julkaistu. Luotettavuus on varmasti yksi syy siihen, että edes sähköisen murroksen edelläkävijät eivät vaikuta hylänneen printtiä. Liedon mukaan monet hyvin menestyneet suomalaiset muotibloggarit unelmoivat saavansa tehdä jutun lehteen. Uuden ajan sisällöntuottajatkin siis vaikuttavat yhä arvostavan perinteistä printtiä.

Mäntyniemi korostaa lehtien tunnearvoa lukijalle: “Naistenlehtipino olohuoneen pöydällä on identiteettisymboli. Lehtiä ei heitetä menemään ensimmäisen lukukerran jälkeen kuten sanomalehtiä, vaan ne annetaan eteenpäin äidille, siskoille tai ystäville. Niitä luetaan yhä uudestaan, koska ne tarjoavat ajattoman lukuelämyksen.”

Elämyksen, jossa pääosassa on yhä nainen aktiivisena toimijana. Aivan kuten Eeva-lehden Lempi Torppa aikanaan julisti.

2


Naistenlehdet vs. uutisjournalismi

Laura Saarenmaa ja Iiris Ruoho ovat tutkimuksessaan Edunvalvonnasta elämänpolitiikkaan – Naistenlehdet journalismina ja julkisuutena (2011) pureutuneet naistenlehtien paikkaan mediakentässä. Usein ne sijoitetaan uutisjournalismia alemmas.

Ruohon ja Saarenmaan mukaan eri medioilla on erilaisia funktioita: Aikakauslehden tarinassa näkökulma on yksityisestä yleiseen, kun taas uutistarinassa näkökulma on yleisestä yksityiseen. Uutisen tavoite on siirtää informaatiota, naistenlehtien taas viihdyttää, inspiroida ja myötäelää.

Saarenmaa ja Ruoho muistuttavat, että journalismin kuuluu tarjota samaistumispintoja.

Naistenlehtien voidaankin ajatella täydentävän uutisjournalismia. Ne syventävät uutisaiheita ja esittävät erilaisia, kevyempiä ja arkisempia näkökulmia samaistuttavien tarinoiden muodossa.

Tätä tukee vahva visuaalisuus ja kuvien paljous, jota käytetään tehokeinona nykyään myös uutistoimittamisessa.


Kuvitus:LaMA

Arkisto

Älä kerro kesätyöstäsi

Kun medialaiselta kysyy, mitä kuuluu, saa usein vastaukseksi jotain tällaista:

“Menen kesätöihin tähän toimitukseen, sitten teen harjoittelun siinä toimistossa, sitten lähden vaihtoon tuonne ja siinä sivussa pitäisi kai kandi pyöräyttää, hehehe. Juuh, kyllä tässä on hir-ve-ä kiire päällä, kun on niin s**tanan monta rautaa tulessa ja jalka vähän joka oven välissä. Mutta mitä sulle? Mitä duuneja? Aiotko kesällä ihan vain opiskella vai…?”

En halua olla töykeä, mutta tavallaan minua ei kiinnosta. Haluaisin oikeasti tietää, mitä kuuluu. Siis onko heinänuhaa, uusi poiccis tai suunnitelmia viikonlopuksi. Suoraan sanottuna olen vähän loukkaantunut, jos minusta ollaan kiinnostuneita vain potentiaalisena kilpailijana. En tykkää siitä tunteesta, että opiskelijakollegoiden seurassa pitää varoa paljastamasta menestyksensä salaisuutta ja jättää vaikutelma, että nyt menee hyvin ja lujaa. Valitettavan usein minusta tuntuu juuri siltä.

Syytän sekä alaa että tätä aikaa, jossa rakennamme tulevia uriamme. Nuoruus ja kilpailuhenkisyys ovat media-alan ydintä. Mutta kyllä ysärilasten menestystarinat puhuttavat nyt joka puolella. Työnantajatkin pitävät meitä erityislaatuisina, kuten käy ilmi heidän haastatteluistaan sivuilta 18–21.

Ja entäs nämä ysäritoivot: Sivulta 34 alkaen esittelemme viisi 1990-luvulla syntynyttä ihmelasta, jotka ovat jo nyt saaneet aikaan enemmän kuin moni saa koko elämässään. Halusimme heidät Groteskiin, koska lehtien pitää kertoa sankaritarinoita. Ne inspiroivat. Mutta kyllä ne samalla lannistavat, ainakin minua.

Olen kuullut miljoona valitusvirttä siitä, miten tuntuu, että muut medialaiset vain mennä porskuttavat kohti menestystä ja itse junnaa paikoillaan. Olen tuntenut niin itsekin. Häpeän salaa sitä, että olen yksi vuosikurssini vanhimmista. Samalla tiedän, että minulla menee monen mielestä hyvin. Mutta itsesääli ja epävarmuus ovatkin harvoin suhteessa siihen, miten oikeasti menee.

On tietenkin ihan kiva, että meillä on nyt toisemme vertailuryhmänä. Voi arvioida, miten nopeasti voi valmistua, miten yhdistää koulu ja työt, sen sellaista. Voi yrittää imeä oppeja siihen, miten voisi itse yltää samaan kuin joku true menestyjä.

Mutta muutamassa vuodessa sitä valmistuu, ja vertailuryhmä hajoaa. Kymmenen vuoden kuluttua on ihan sama, saiko ensimmäisen työnsä alalta fuksina vai maisterina. Eikä silloin voi haalia kunnioitusta sillä, että on lafkan nuorin työntekijä. Aina on joku, joka on saanut aikaan enemmän ja nuorempana. Aina on joku, jonka vuoksi vähätellä omia saavutuksiaan.

Nyt: lopetetaan tämä itsesääli. Ensinnäkin on raivostuttavaa kuunnella muiden avautumisia omasta muka-luuseriudestaan. Toiseksi itsesääli ei vie meitä minnekään.

Meillä on ympärillämme joukko, joka tietää, millaista on kamppailla niin vaikealla ja kilpailuhenkisellä alalla kuin viestintä. Miksei ottaa siitä joukosta kaikki irti, eikä vain kyräillä kateellisena? Yritän kovasti suhtautua teihin vertaistukena ja tovereina, en uhkana ja kilpailijoina. Tiedän nimittäin, ettette te voi sysätä minua syrjään polultani menestykseen. Jokaisella kun on oma polkunsa kuljettavana.


Kirjoitus on ilmestynyt Groteskin 2/2015 pääkirjoituksena.

Arkisto

Median Harkkailta – Miten niitä töitä oikein saadaan? (Osa…

Median Harkkaillasta kertovan blogitekstin ensimmäinen osa käsitteli tapahtumassa vierailleiden Suomen Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen edustajan, Piritta Jokelaisen sekä Viesti ry:n Maria Vilppolan puheenvuoroja. Tällä kertaa vuorossa ovat Harkkaillassa omia työharjoittelukokemuksiaan jakaneet Median omat naiset Krisu, Magda, Sylvia ja EA.

Miten ensimmäinen harkkapaikka saadaan?

Illan kuumimmaksi sanaksi nousi verkostoituminen, joka herätti niin puhujissa, kuin kuulijoissakin tahattomia vilunväreitä. Kristiina ”Krisu” Markkanen totesi, että verkostoituminen on aina ollut hänelle pahin mahdollinen kirosana. Krisun kanssa samaa mieltä olivat myös Magdaleena Ignatius ja Elli-Alina ”EA” Hiilamo. ”Kuka muka tykkää sellaisesta ihmisestä, joka vain hustlaa oma etu edellä koko ajan?” Magda kysyi.

Verkostoitumisen merkitystä työnhaussa ja työelämässä muutenkin ei voi kuitenkaan vähätellä, ja jokainen puhujista piti sitä äärimmäisen tärkeänä myös työharjoittelujen kannalta. Krisu kertoi, että hänen kokemuksensa mukaan verkostoitumisen ei tarvitse olla vain käyntikorttien jakamista, vaan suurin osa verkostoitumisesta tapahtuu luonnollisesti. Jos tekee hommansa kunnolla ja jättää itsestään hyvän ja tekevän kuvan, jää ihmisten mieliin – ja tadaa – verkostoituu.

Magdankaan mielestä verkostoituessa ei kannata ruveta niin sanotusti kylähuoraksi, ja alkaa verkostoitua väkipakolla ja pienimmänkin tilaisuuden tullen. Verkostoitumista voi tapahtua lähes huomaamatta esimerkiksi yritysexculla tai hallituksen ja muiden opiskelijaaktiviteettien kautta. Myös EA muistutti kuulijoita excujen tärkeydestä. Excut antavat mahdollisuuden tutustua mahdollisiin työnantajiin, ja sellainen mahdollisuus kannattaa ehdottomasti käyttää hyväksi. EA ja Krisu peräänkuuluttivat myös periksiantamattomuuden voimaa työnhaussa – molemmat olivat saaneet harjoittelupaikkansa ankaran puhelu- ja meilipommituksen ansiosta.

Miten ensimmäisessä harkkapaikassa pärjää? Ja miten siitä saa itselle eniten hyötyä?

Työn hakeminen ja työhaastattelut ovat vasta ensimmäisiä askelia työharjoittelussa. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen on sitten todellinen näytön paikka – täytyy osoittaa, että työhakemuksessa annetut lupaukset tulevat lunastettua. Krisulta, Magdalta, EA:lta ja Sylvialta sateli oivia neuvoja myös siihen, miten harjoittelussa pärjää parhaiten.

Sylvian mukaan kannattaa kysellä paljon, mutta ei liikaa. ”Google on oikeasti harkkarin paras kaveri. Aina kannattaa googlata, ennen kuin kysyy.” Fake it ’til you make it –ohjenuora sai myös paljon kannatusta puhujien keskuudessa. Krisun mukaan kannattaa sanoa ennakkoluulottomasti ”joo” kaikkiin tarjottuihin työtehtäviin, sillä silloin antaa itsestään juurikin sen ”hyvän ja tekevän” kuvan työnantajalle – ja pakon edessä tulee opittua myös paljon uusia taitoja.

Magda halusi kuitenkin muistuttaa, että harjoittelijalla on aina oikeus myös pyytää apua ja lisää aikaa tehtävistä selviytymiseen. Lisäksi harjoittelijalla on aina oltava mentori – eli henkilö, jonka työnkuvaan kuuluu harjoittelijan perehdyttäminen ja neuvominen. Tähän Viesti ry:n edustaja Maria Vilppola antoi viisaan vinkin: mentori ja perehdytys kannattaa ottaa puheeksi jo työsopimusta allekirjoitettaessa.

Sekä toimituksessa että viestintätoimistossa työharjoittelussa on tärkeää oppia sietämään painetta, sillä asioita tehdään rinnakkain samaan aikaan, ja nopealla aikataululla.  On oltava valmis omistautumaan hetkeksi yhdelle asialle täysin, mutta myös päästämään nopeasti irti. Valmiin päälle ei ole tapana jäädä istumaan.

Krisun, Sylvian, EA:n ja Magdan pikavinkit työharjoittelusta haaveilevalle medialaiselle:

  • Monipuolinen kiinnostuneisuus ympäröivästä maailmasta ja hyvä yleissivistys kantavat pitkälle.
  • Kannattaa seurata, mitä vanhemmat työntekijät tekevät, ja adoptoida heidän toimintatapojaan.
  • Tee aina parhaasi, mutta muista RIITTÄVÄ LAATU.
  • Älä nirsoile työtehtävissä. Kaikki kokemus on alallamme arvokasta.
  • Muista pyytää palautetta!
  • Sinä olet somenatiivi. Muista se! Kannattaa myös tarjoutua tekemään firman omaa somea!
  • Otsikoi työhakemusmeilisi aina ”Työharjoitteluhakemus”. Luovat otsikot saattavat hukkua meilitulvaan.
  • Älä pyydä avaamaan useita liitteitä. Laita hakemuksesi meilin leipätekstille, CV liitteksi.
  • Laita LinkedIn kuntoon, ja siisti nettipresenssisi. Se tarkistetaan varmasti.
  • Kannattaa käyttää fonttina mieluummin Helveticaa, kuin Arialia. Kuulemma toimii.