2015

”Konservatiivisen väen ärsyyntyminen ihmetytti”

 

”Minut halutaan eri medioihin vähän väliä. Tätä on jatkunut kohta 50 vuotta. Aina kun olen tehnyt jotakin kansanomaista, media innostuu. Ei median läsnäolo ole kuitenkaan koskaan minua ahdistanut: viihdetaiteilijan työn kannalta median kiinnostus on tärkeää.”

TEKSTI Saarlotta Virri

”En koskaan nuoruudessani ajatellut: ”Nytpä ärsytän!” Sen sijaan pyrin toteuttamaan omia näkemyksiäni. Tietysti toivoin, että uusiin päämääriin pyrkinyttä taidettani olisi ymmärretty. Omanikäiseni – tai ainakin vastoin yleisiä normeja ajatelleet – ymmärsivätkin. Se, että konservatiivinen väki ärsyyntyi, herätti ihmetykseni. Myöhemmin se muuttui innostukseksi siitä, että sain toisenlaista palautetta.

En muista yhtään tapausta, jossa ihmisten kimpaantuminen olisi tuntunut pahalta. Havahduin huomaamaan, että olen saanut aikaan jotakin kiistanalaista uutta. Se miellytti minua.

Pikkupaikkakuntien lehdet kertovat saman tarinan minusta aina uudestaan ja uudestaan. Sellaiset jutut, joissa saan kertoa lukijoille jotain uutta, ovat harvassa. Viimeisin sellainen oli toimittaja Eva Kelan haastattelu, jossa hän kyseli kirjallisuusharrastuksestani. Vastaukseni varmasti yllättävät katsojat, koska keskityn filosofisiin kirjoihin.

Toinen mieleen jäänyt juttu on Svenska Dagbladetin noin kolmen vuoden takainen laaja kolmen sivun henkilökuva. Niin pitkiä juttuja ei Suomessa tehdä minusta koskaan.

Jos on aivan pakko keksiä jotain epämiellyttävää sanottavaa mediasta, niin se on juuri niiden samojen vanhojen, lähes 40 vuotta  identtisinä kerrottujen asioiden toistaminen. Olen vastannut lukemattomia kertoja kysymykseen: ”Mitä voisin tehdä, jotta ärsyttäisin samalla tavalla, kuin sinä aikoinasi?”

En voi opettaa ketään olemaan luovasti ärsyttävä. Kukin aika vaatii omat menetelmänsä.”

 

M.A. Numminen

  • Toiminut uransa aikana laulajana, säveltäjänä, sanoittajana, kirjoittajana, runoilijana, näyttelijänä, tuottajana ja lyhytelokuvien ohjaajana.
  • Laulajanura alkoi yhtyeessä The Orgiastic Nalle Puh Big Band. Tällöin kehittyi myös tunnusomainen parodinen laulutapa.
  • Opiskellut yliopistossa kansantaloustiedettä, valtio-oppia, sosiologiaa, filosofiaa, kielitiedettä, suomalais-ugrilaisia kieliä, kansanrunoutta, eskimo- ja bantukieliä sekä tähtitiedettä.
  • Herätti nuoruudessaan pahennusta muun muassa laulamalla Franz Schubertin liedejä parodisella laulutavallaan sekä säveltämällä lauluja Sukupuolielämän tietokirjasta.
  • Vihitty kunniatohtoriksi Åbo Akademissa ja Helsingin yliopistossa.

 VAIN MEDIAA -palstalla ei-medialainen pohtii mediaa tai Mediaa.


Kuva: Tomas Dikk,(www.tomasdikk.com)

2015

Vieraasta tutuksi, ongelmista haasteiksi

Leikitään.

 

Kuvittele hetkeksi itsesi puhekyvyttömäksi. Kommunikointi tapahtuu eleiden ja ilmeiden välityksellä.

Hymyn sanotaan olevan tarttuvaa. Entä jos tarina hymyn takana ei aukea? Entä jos jokaisen naurunremahduksen takana ollut keskustelu näyttäytyy isona tunnistamattomana möykkynä, jonka avaamiseen tunnet tarvitsevasi vähintään kaksikymmentä vuotta paikallisen kulttuurin ja historian tuntemusta?

Tämä kykenemättömyys saattaa välillä johtaa epämukaviin, jopa kiusallisiin tilanteisiin. Sana kielimuuri konkretisoitui nenäni edessä huomattuani ympärilläni kaikkien muiden paitsi itseni nauravan.

Kielen ymmärtäminen ja puhuminen ovat kaksi eri asiaa. Ottamani tanskan kielen tunnit ennen lähtöäni Kööpenhaminaan eivät vain opettaneet minua lausumaan tanskan vaikeimman sanan gulerod [ˈguləˌʁoˀð]. Ne opettivat myös tanskalaisten tavan vitsailla kaikesta.

Kysyttyäni esimieheltäni mitä hän mahtaa tehdä vapaapäivinään kertoi hän linnoittautuvansa vessaan kuudeksi tunniksi kymmenien sanomalehtien kanssa.

Jaa-a.

(c) Justus  Mättö

Kun paikalliset tavat alkavat hiipiä rutiineihin sekä koti-ikävä vaihtuu nostalgisoimiseen, on yhteiskuntaan integroituminen alkanut. Itselläni se alkoi yksinkertaisesti leivän kulutuksen 300-prosenttisesta noususta.

Aloin myös huomaamattani viljelemään sanaa hygge puheissani ja pyöräilemään ongelmitta sateessa. Minut tuntevat voivat myös pitää perinteisessä tupakansavun täyteisessä bodegassa istumista epäardamaisena.

Kielimuurista johtuva kiusaantuneisuus vetää olkapäät yhteen, leuan alas ja rajoittaa rentoa jutustelua. Sitä voi tuntea itsensä puolikkaaksi omasta entisestä itsestään ja tuntea suunnatonta turhautumista. Yleensä taustalla piilee meille kaikille tuttu epäonnistumisen pelko.

Ulospäin kiusaantuminen näkyy kärsimyksenä. Aiheutamme sillä helposti tahatonta kiusaannusta ja mielipahaa muille. Sitä ei meistä kuitenkaan kukaan halua.

Japanilaiset taitavat muuten olla tämän taidon maailmanmestareita.

Loppujen lopuksi rutiinit auttavat jäsentämään vieraalta tuntuvat tapamme osaksi nykyistä itseämme. On vain jätettävä se itseään rajoittava pelkotila kotiin, kun lähtee ulos sosialisoitumaan. Ihmisten, ei puhuvien päiden, kanssa on huomattavasti hedelmällisempää jutella.

(c) Justus Mättö

Monen mielestä saattaa kuulostaa liioittelulta, että pohjoismaiden välillä esiintyisi suuria kulttuurillisia eroja. Niin suuria, ettei tuntisi paikallisten kanssa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Onhan meillä pienoisia eroja verrattuna korvapuustihulluihin ruotsalaisiin, kalanmaksaöljyhuuruisiin norjalaisiin sekä tuoreen leivän vuoksi kymmenen kilometriä pyöräileviin tanskalaisiin. Itse koen olevani kakku, jonka jokainen kerros on yksi näistä arkkityypeistä. Kuorrutus on se hiljaisuudesta nauttiva ja mämmiä kauhova suomalainen jääräpää.

Olen aina nauttinut kunnon löylyistä, mutten osannut edes kuvitella, kuinka niin arkista asiaa voi kaivata ja romantisoida. Työkaverini muistavat minut varmasti päällimmäisenä (omintakeisten ”vitsieni” lisäksi) saunaa romantisoivana suomalaisena.

Hehkuvin silmin ja kyynel silmäkulmassa selitin, kuinka koikkelehdimme alasti joulusaunasta jäiseen hankeen ja kieriskelemme selkämme verille.

”And all that happens while drinking vodka and listening to Lordi I guess?” muistan tanskalaisen kollegani kysyneen.

Naurahdin ja kielsin. Hetken pohdittuani tajusin, että minähän edustan vain vähemmistöä Suomen kansasta, vihreä kaupunkihipsukka kun olen.

”Kyllähän me sitäkin teemme”, oli lopulta myönnettävä.

Näin jälkikäteen kulttuuri- ja kielimuurista selvinneenä totean, että on maailman turhinta asettaa itsensä ja toisen väliin näkymätön muuri. Sitä muuria ei nimittäin niin vain kaadeta.

Muurattuna on helppo luoda ympärilleen hiljainen ja näennäisesti turvallinen maailma, jonne on aina mahdollista paeta kohdatessa uuden selätettävän haasteen. Sitä paitsi, maailmallahan meidät tunnetaan juroudestamme, joten turhaa stressiä väkinäisen hymyn luomisesta ei edes tarvitse ottaa.

Loppujen lopuksi koen kielen olevan se tekijä, joka ajaa meidät konflikteihin keskenämme. Informaatiokatkos, väärinymmärrys tai kommunikoinnin kulttuurierot. Arkiongelmat ovat yleensä hyvin globaaleja. Heräämme kahvin avulla, mietimme missä söisimme lounaan ja soitammeko tarpeeksi usein vanhemmillemme. Etsimme rakkautta ja teemme itsekkäitä tekoja.

On vain päästettävä irti siitä yksinäisyyden ja alastomuuden tunteesta, joka helposti kehittyy uudessa ympäristössä. Yhtenä päivänä sitä vain sitten herää pitkästä aikaa vaatteet päällä ja mieli kirkkaana. Vieras tuntuu tutulta ja ongelmat muuttuvat haasteiksi tai projekteiksi.


 

Kuvat: Dora Göran & Justus Mättö

2015

Kuka luulet olevasi, Juhani Mykkänen?

TEKSTI Melissa Heikkilä KUVA Kristiina Markkanen

Juhani Mykkänen, Nyt-liitteen entinen esimies, athenelainen ja media-alan monitoimimies, kuka luulet olevasi?

(Päivä)työtön alkoholisti.

Oikeasti?

Joo joo! [Mykkänen hörppää oluttaan]

Mitä sitten teet jos et ole päivätöissä?

Olen yrittänyt hakeutua kivoihin proggiksiin fiksujen ja huumorintajuisten ihmisten kanssa, ja katsella, mitä elämä toisi. Yritän tehdä juttuja, joista tulee sellainen fiilis, että jos en ole mukana, niistä ei tule samanlaisia taikka niitä ei tapahdu ollenkaan. Ykkösasia ei ole massin saaminen.

Lähdit Hesarilta etsimään uusia haasteita. Kaduttaako?

Ei millään tavalla, vaikka olikin todella haikeaa lähteä sieltä. Halusin lähteä silloin kun oli sellainen olo, että oli tosi kivaa vielä.

Eli luovutit?

Tavallaan joo. Mitäs muuta se on kuin luovuttamista, jos irtisanoutuu työpaikastaan. Päämotiivina ei ollut halu luovuttaa, vaan halu päästä tekemään uusia juttuja. Poltteli päästä tekemään muutakin kuin journalismia ja näin, että vaikeat ajat olivat tulossa taloon, enkä pystyisi tuottamaan haluamaani laatua.

Miten myllyssä olevalta alalta saa helpoiten töitä?

Helpointa on koko ajan pyrkiä alalle, muttei ottaa stressiä siitä, että pääsisi heti alan palkkatöihin. Kun porukkaa voidaan palkata lisää, sisään pääsevät kaikkein parhaimmat tyypit. Ei kannata vaipua epätoivoon, vaan hankkia tarvittavia taitoja. Free-duuneja on aina tarjolla oli kyse sitten verkosta, ainejärjestölehdestä tai ylioppilaslehdestä, tai oman aktiivisen some-profiilin tai blogin ylläpitämisestä. Kunhan pitää itsensä kartalla ja teroittelee kynsiään.

Mitä katsoit ensimmäisenä työhakemuksessa?

Rehellisesti sanottuna katsoin sitä, onko nimi entuudestaan tuttu. Sinä aikana kun oli Nytin esimies, juuri kukaan ei soittanut ja kysellyt, mikä tilanne on ja onko hakemus tullut perille. Sehän on ihan hullua! Mikä olisi parempi tapa kuin soittaa suoraan päätöksen tekevälle tyypille ja kertoa itsestään suoraan? Jollakin tavalla kannattaa erottua joukosta.

Uskomattoman hyvä tapa erottautua on tehdä napakka ja mietitty hakemus, josta jättää esimerkiksi kaikki adjektiivit pois. Ei mitään ulospäin suuntautunutta, avarakatseista tai innovatiivista. Kerro mitä olet tehnyt, mitä haluat saada aikaan, mistä jutusta olet tykännyt ja miten haluaisit kehittää asioita. Konkreettisia asioita. Luetuta hakemus kaverilla.

Kun lopetit Hesarilla, kouluttauduit personal traineriksi. Miksi?

Halusin keskittyä asioihin, joita en voisi tehdä päivätöissä. Hyvin harvoin töistä voi ottaa vapaata kahden viikon intensiivikurssia varten maanantaista lauantaihin aamusta iltaan. Olin omalla salillani ja näin ilmoituksen, että kurssi oli -70% alennuksessa. Olen käynyt puolitoista vuotta ahkerasti salilla ja ajattelin, kuinka siistiä olisi vain istua kaksi viikkoa ja oppia ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta, terveellisestä liikkumisesta ja syömisestä. Kehoni on työkaluni kaikessa tekemisessä, ja tunnen sen aika huonosti. En ajatellut, että tekisin PT:n hommia työkseni. Se tuntui hyvältä läpältä, jonka voi kertoa baaritiskillä.

Mitä yhteistä on personal trainingilla ja journalismilla?

Kummassakin paneutuminen yksityiskohtiin tekee lopputuloksen. Oikeasti hyvä juttu syntyy, kun kaivetaan tarkat tiedot ja luvut, ja jätetään turhat koristelut pois. Personal trainerille taas maksetaan siitä, että hän opettaa oikean tekniikan ja oikeat liikkeet sekä katsoo, ettei asiakas satuta itseään. Lähes jokaisen liikkeessä on jotain hiottavaa.

Paljon nostat penkistä?

[Mykkänen pohtii hetken] Tekisi mieli vastata jotain nokkelaa. Oikeasti se on yli 90 mutta alle 100.


Kuva: Kristiina Markkanen