Arkisto

Aleksin yritys meni viraaliksi

Niin nuoria, niin lupaavia. Haastattelimme viisi 1990-luvulla syntynyttä menestyjää eri aloilta.

Vuonna 1994 syntynyt Aleksi Virtanen oli jo 19-vuotiaana vastuussa monen ihmisen toimeentulosta ja aikoo vielä omistaa kansainvälisesti tunnetun mediayrityksen.

Ysärin toivot_Aleksi

Aleksi Virtanen, 20, perusti ensimmäisen oman yrityksensä, Vivas Media Oy:n, 17-vuotiaana. Viraalisisältöjä jakaneesta nuorisomediasta tuli heti menestys, ja sen englanninkieliset jutut keräsivät ulkomailla miljoonayleisöjä. Nyt Vivasin entisellä toimitusjohtajalla on pystyssä jo toinen oma yritys.

Virtasen konsultti- ja sijoitusyhtiö Webvoima vastaa eri projektien kaupallisten näkökulmien kehittämisestä muun muassa Alma Medialle.

Virtasen kiinnostus media-alalle on vahva.

”Pienillä teoilla on suuria vaikutuksia”, hän toteaa. ”On siistiä, että yksi juttu voi tavoittaa miljoonia ihmisiä.”

”Menestyjä” ei kuitenkaan ole sana, jonka Virtanen liittäisi itseensä. Enemmän hän on mielestään esimerkki siitä, kuinka yrittäjyys kannattaa.

Yrittäjä tarvitsee stressinhallintakykyä ja pitkäjänteisyyttä, mutta Virtasen mukaan vaikeinta on esimerkillä johtaminen.

”19-vuotiaana halusin vain bilettää ja pitää hauskaa, mutta olinkin vastuussa usean ihmisen toimeentulosta.”

Vaikeina hetkinä helpottaa tieto, että on onnistunut luomaan työpaikkoja nollasta sekä yhden Suomen suurimmista viihdealan nettisivuista.

”Tavoitteet olivat korkealla, mutta kovalla duunilla niihin päästiin. Ei saa jahkailla liikaa, koska täysin oikeaa hetkeä yrittämiselle ei tule koskaan. Ei se mitään rakettitiedettä ole: kovaa työtä, uskoa unelmiin ja omaan itseen. Kannattaa luoda pöhinää ja tehdä asioita omalla tavallaan. Kun luottaa itseensä, muutkin huomaavat sen. Siitä se menestys syntyy.”

Kaikkeen tottuu, ja se on Aleksin mukaan vaarallista. On itse tajuttava, mihin vetää rajansa.

”Sitä sortuu helposti ahneuteen. Ensin halusin saada vähän palkkaa, sitten palkata yhden alaisen, ja lopulta kymmenenkään ei tuntunut oudolta. Jos välillä meinaan lähteä leijailemaan, kaverit ja perhe palauttavat maan pinnalle”, Aleksi sanoo.

”Heiltä saa oikeanlaisen tuen.”

Kun Aleksilta kysyy tulevaisuudensuunnitelmista, vastaus on napakka: Hän aikoo ennen kolmekymppisiään luoda monia työllistävän ja kansainvälistä mainetta niittävän mediayrityksen, jonka liikevaihto on reilusti yli miljoonan.

”En ole vielä tyytyväinen. Ei tässä mihinkään eläkkeelle ryhdytä!”

Arkisto

”Itseään ei pidä ottaa liian vakavasti.”

Niin nuoria, niin lupaavia. Haastattelimme viisi 1990-luvulla syntynyttä menestyjää eri aloilta.

Sarjan ensimmäisessä osassa Pihla Maalismaa kertoo tiestään näyttelijäopiskelijaksi, joka tekee tänä vuonna jo toisen suuren roolinsa valkokankaalla.

Pihla-Maalismaa2

Pihla Maalismaa, 23, ei päätynyt näyttelijäksi vahingossa. Näyttelijäisä Markku Maalismaa vei tytärtään teatteriin pienestä pitäen, ja Pihla esiintyi jo alaasteikäisenä Kansallisteatterin lavalla. Myöhemmin tie vei ilmaisutaitolukion kautta Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun, jossa Maalismaa opiskelee näyttelemistä nyt neljättä vuotta.

”Jossain vaiheessa yritin taistella vastaan ja keksiä jotain muuta, joka olisi kiinnostanut. Näytteleminen tuntui liian ilmiselvältä valinnalta. Sen verran oma juttu se kuitenkin oli, että päädyin jatkamaan.”

Maalismaa näyttelee elokuun alussa ensi-iltaan tulevassa Ollaan vapaita -elokuvassa muun muassa Maria Ylipään ja Riku Niemisen rinnalla. Elokuvarooli on Maalismaan uran toinen: vuonna 2011 hän näytteli naispääosaa Roskisprinssi-elokuvassa.

Maalismaa uskoo, että tietyistä ominaisuuksista on ollut menestymisen kannalta hyötyä.

“Olen todella utelias ja kiinnostunut erilaisista ihmiskohtaloista. Uteliaisuuden avulla näyttelijän on helpompi kuvitella itsensä eri tilanteisiin. Koen myös olevani ennakkoluuloton – olen lähtenyt rohkeasti moneen mukaan. En ole antanut vaikeilta tuntuvien asioiden estää, kun kuitenkin tiedän, mitä haluan tehdä.”

”Itseään ei pidä ottaa liaan vakavasti. Jos menee päin helvettiä, pitää osata nauraa itselleen.”

Myös leikkimielisyys on Maalismaan mukaan näyttelijälle tärkeää.

”Itseään ei pidä ottaa liian vakavasti. Näyttelijän pitää jatkuvasti asettaa itsensä tilanteisiin, joista ei voi tietää, miten käy. Jos menee ihan päin helvettiä, pitää osata nauraa itselleen.”

Tulevaisuudessa Maalismaa haluaisi näytellä sekä teatterissa että kameran edessä. Myös ulkomaille lähtö kiinnostaa. Vaikka suunnitelmat ovat vielä auki, on yksi asia varma: Maalismaa haluaa näyttelemisestä työn.

”Parasta näyttelemisessä on tunteiden dynaamiikka. Välillä sitä manaa koko homman alimpaan helvettiin, mutta näyttämöllä taas muistaa, miksi tätä tekee. Olen onnekas, että saan leikkiä. Että se on mun työ.”


Kuva: Joonas Pulkkanen

Arkisto

He tietävät todennäköisesti sinua paremmin

 

 kristiina markkanen-10

Kandityö perehtyy kriisiviestintään

Kristiina Markkanen, 22, tutkii keväällä valmistuvassa kandidaatintyössään kriisiviestintää sosiaalisessa mediassa. Markkanen on koko opintojensa ajan ollut kiinnostunut kriisiviestinnästä, joten aihevalinta oli luonteva. Eniten aiheessa kiinnostaa sosiaalisen median mahdollisuus mobilisoida ihmisiä kriisitilanteissa.

Oman alan töissä käyvän Markkasen suurimmaksi haasteeksi on kevään aikana osoittautunut ajankäyttö. Hän kehottaa kaikkia tulevia opinnäytetyön tekijöitä varaamaan työlle aikaa ja keskittymään siihen kunnolla.

”Akateeminen työskentely vaati paljon ajatustyötä: ei voi vain istua alas ja alkaa kirjoittaa. Myös lähteisiin tutustuminen on vienyt yllättävän paljon aikaa.”

sonja_ulma-5

Gradu murtaa mieskuvaan liittyviä stereotypioita

Sonja Ulman, 25, gradu käsittelee mieskuvaa Suomessa esitettävissä televisiomainoksissa. Hän selvittää, millaisia stereotypioita miehiin liitetään ja miten niitä voitaisiin purkaa televisiomainoksissa käytettävillä keinoilla.

Gradu on jatkoa Ulman kandityön aiheesta, joka löytyi hyvän vinkin avulla.

”Kandiseminaarissa ohjeistettiin, että yksi hyvä tapa löytää kiinnostava tutkimusaihe on valita teema, jota on tutkittu paljon, ja kääntää se toisin päin.”

Kandityön myötä hankittu lähes valmis teoriapohja on pelastanut kiireisen Ulman gradun.

”En olisi mitenkään ehtinyt tehdä graduani ilman kandia työni taustalla.”

Loppukesästä valmistuvalla Ulmalla on kahden työn ja opintojen lisäksi vielä yksi asia jännitettävänä: syksyllä tuore maisteri menee naimisiin.

Väitöskirja pureutuu maahanmuuttajiin liittyviin diskursseihin

Erna Bodström, 33, tutkii väitöskirjassaan diskursseja maahanmuuttajille suunnatuissa esitteissä, joita eri ministeriöt ovat tuottaneet. Bodströmin kiinnostus maahanmuuttoa ja siihen liittyviä negatiivisia asenteita kohtaan heräsi 90-luvulla, kun rasismi alkoi yleistyä Suomessa.

Bodström korostaa väitöskirjansa aiheen yhteiskunnallista merkitystä. Hän uskoo, että esitteet ovat paljon enemmän kuin sanoja paperilla: myös rivien välistä löytyvillä viesteillä on merkitystä.

Bodströmin mukaan työn tekemisen suurin haaste liittyy sekin juuri merkityksellisyyteen.

”Haastavinta on epävarmuuden sietäminen. Välillä tulee sellainen olo, että onko huomioillani oikeasti merkitystä, ovatko ne edes oikeita.”

Hyvän tutkijayhteisön tuoma vertaistuki sekä omien ohjaajien apu ja palaute auttavat jaksamaan työn parissa. Välillä on myös päästävä nollaamaan ajatuksia teatterin tai joogan pariin. Pään tyhjentäminen tuottaa usein myös tulosta.

”Työpäivä ei pääty siihen kun suljen koneen ja lähden työhuoneelta. Joskus saatan esimerkiksi lenkillä yhtäkkiä oivaltaa, miten jokin ongelma ratkeaa.”


Kuvat: Joona Raudaskoski

Arkisto

Median Harkkailta – Miten niitä töitä oikein saadaan? (Osa…

Joukko medialaisia kokoontui kevään lopulla Uudella ylioppilastalla keskustelemaan opiskelijoita kovasti puhuttavasta aiheesta: työllistymisestä. Tässä blogikirjoituksessa kerrotaan Harkkaillassa puheenvuoronsa pitäneiden Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n ja Viesti ry:n edustajien näkemyksiä työllistymisestä ja palkkauksesta. Myöhemmin ilmestyvässä kakkososassa käsitellään opiskelijoiden omia harjoittelukokemuksia ja vinkkejä.

Media ry:n järjestämän Harkkaillan tavoitteena oli tuoda työelämästä ja työharjoittelusta kiinnostuneita jäseniään saman katon alle jakamaan kokemuksiaan ja keskustelemaan itseään askarruttavista työelämän realiteetteihin liittyvistä asioista. Mukana Harkkaillassa olivat myös Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n sekä Viesti ry:n edustajat, jotka jakoivat ammattilaisen ottein tutkimustietoa viestinnän opiskelijoiden työllistymisestä ja edunvalvonnasta.

Painoarvoa verkostoitumiselle ja proaktiivisuudelle  

Illan avasi puheenvuorollaan Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen opiskelija-asiamies Piritta Jokelainen, joka löi pöytään illan ensimmäisen hämmentävän faktan, joka varmasti muuttaa jokaisen iltaan osallistuneen työnhakumenetelmiä ainakin jonkin verran. Jokelaisen mukaan alle kolmen vuoden sisään valmistuneilla yhteiskuntatieteilijöillä alle puolet ensimmäisistä oman alan työpaikoista löytyvät avointen työpaikkailmoitusten kautta. Yli puolet ensimmäisistä työpaikoista hankitaan siis verkostojen kautta, eli ”suhteilla”.

Hämmentävää, mutta toisaalta myös loogista oli myös se, että isoa osaa esimerkiksi yksityisten yritysten avoimista työpaikoista ei edes ilmoiteta julkisesti, vaan paikat täytetään hiljaisella haulla niin ikään jo olemassa olevien verkostojen kautta. Jokelaisen mukaan työnhaussa kannattaa siis olla mahdollisimman proaktiivinen ja lähettää avoimia hakemuksia myös sellaisiin kiinnostaviin paikkoihin, jotka eivät välttämättä ole julkaisseet avointa työpaikkailmoitusta. Lisäksi Jokelaisen mielestä on tärkeää muistaa myös oma nykyinen verkostonsa. Omiin tuleviin kollegoihin verkostoituminen jo opiskeluaikana saattaa kuulostaa hupsulta, mutta se on satsaus tulevaisuuteen.

Jokelainen alleviivasi myös harjoitteluiden merkitystä: noin viidennes ensimmäisistä oman alan vakituisista työpaikoista on saatu aiemman harjoittelun avulla.

Entäs se palkka sitten?

Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen jälkeen ääneen päästettiin Viesti ry:n, eli viestinnän alan ammattilaisten ammattijärjestön edustaja Maria Vilppola. Vilppolakin korosti puheenvuoronsa alussa verkostoitumisen merkitystä, ja huomautti, että ammattijärjestöt ovat erinomainen verkostoitumisympäristö, joissa voi tutustua eri-ikäisiin ja erilaisissa tehtävissä toimiviin alan ammattilaisiin.

Vilppola käänsi puheenaiheen melko nopeasti medialaisten keskuudessa alati puhuttavaan ja usein närkästystä herättävään aiheeseen: palkattomiin harjoitteluihin.

Viesti ry:n linjaus on, että työstä pitää aina maksaa palkkaa. Googlaamalla löytää nopeasti Viestin julkaiseman vähimmäispalkkasuosituksen, joka on 80-90 prosenttia varsinaisesta palkasta. Luku kirvoitti kuulijoiden keskuudessa naurahtelua, sillä kukaan ei ollut kuullut kenenkään koskaan saaneen edes lähellekään niin paljon palkkaa harjoittelusta. Vilppolan mukaan kaiken voi saada realismin rajoissa, ja kaikesta voi neuvotella, mutta palkkatoiveensa pitää pystyä perustelemaan. Hänen mukaansa palkkaus pitäisi aina ottaa työhaastattelussa esille, ja siitä pitäisi aina yrittää neuvotella.

Miten palkkauksesta sitten neuvotellaan? Vilppolan mukaan palkattomuus tuo mukanaan oikeusturvaan liittyviä ongelmia, joiden avulla voi yrittää perustella työnantajalle, miksi työstä pitäisi saada palkkaa. Ensinnäkin, palkattomassa harjoittelussa jää ilman kunnollista työsuhdetta, jolloin työntekijän oikeudet sekä työsuhteen tuoma turva ovat heikkoja tai jopa olemattomia. Palkattomasta työsuhteesta ei myöskään kerry ansiosidonnaista päivärahaa pahan päivän varalle. Tämä argumentti pätee myös harjoitteluihin, joista maksetaan nimellistä korvausta esimerkiksi muutama satanen kuukaudessa. Myöskään näistä työsuhteista ei ansiosidonnaista kerry.

Medialaiset pyysivät Viesti ry:tä pitämään isompaa meteliä harjoittelupalkkasuosituksista. Medialaisten mielestä olisi helpompaa neuvotella palkoista, jos taustalla olisi palkkasuositustaulukon lisäksi ammattijärjestön edistämä ja ylläpitämä voimakas mielipide siitä, että palkattomien harjoittelujen tarjoaminen on epäreilua ja vähentää viestinnän opiskelijoiden arvostusta työmarkkinoilla. Viestin Maria Vilppola lupasi, että Viesti ry keskittyä viestinnän opiskelijoiden edunvalvontaan, ja mielipiteisiin.

2015

”Gradu menee toisinaan henkilökohtaiseksi”

Kandityö pureutuu verkkolobbaukseen

Toisen vuoden opiskelija Netta Karttunen, 22, keskittyy kandidaatintyössään erilaisten etujärjestöjen harjoittamaan verkkolobbaukseen. Hän tutkii, kuinka vaikuttajaorganisaatiot hyödyntävät verkkoa ja sosiaalista mediaa lobbauksessaan eduskuntavaalien alla. Työ on osa Digivaalit 2015 -tutkimushanketta, joka käsittelee laajalti kevään eduskuntavaaleihin liittyvää julkisuutta.

Karttusen mukaan aiheessa yhdistyvät kiinnostavasti organisaatioviestintä ja poliittinen viestintä. Haastavinta on pysyä tarkasti rajatussa tutkimuskysymyksessä.

”Eniten on yllättänyt se, kuinka simppelinä oma aihe on pidettävä. Kannattaa jutella muille aiheestaan, niin oppii tiivistämään työnsä muutamaan lauseeseen”, Karttunen vinkkaa.

Gradu ruotii matkailulehtien naiskuvaa

Brasilialainen Ana Toledo, 32, opiskelee kansainvälisessä Media and Global Communication -maisteriohjelmassa. Toledon gradu käsittelee kuvaa, jonka eurooppalaiset matkailulehtden luovat brasilialaisista naisista. Hän lähestyy aihetta postkolonialistisesta, feministisestä ja diskurssiteorian näkökulmista.

Toledo kertoo, että hän valitsi graduaiheensa melko spontaanista. Hän kuitenkin tiesi haluavansa käsitellä postkolonialistista teoriaa ja hyödyntää aiempia historianopintojaan. Hänelle suositeltiin juuri omaa kotimaata käsittelevää aihetta.

Välillä Toledoa ärsyttivät artikkelit, joita hän analysoi graduaan varten.

”Työ menee toisinaan melko henkilökohtaiseksi. Toisaalta oman aiheen on hyvä herättää itsessä tunteita”, Toledo toteaa.

Väitös etsii työkaluja tehokkaaseen ideointiin

             

Viestinnän tohtoriopiskelija Petro Poutanen tutkii väitöskirjassaan, miten viestinnän ammattilaiset voivat tukea luovuutta organisaatioissa. Työn tavoitteena on löytää käytännön työkaluja, joiden avulla voidaan lisätä uusien ideoiden synnyn mahdollisuutta. Poutasen mukaan viestinnän suunnittelussa pitää olla tietoinen siitä, minkä lainalaisuuksien mukaan luova prosessi etenee, koska välillä ideointi johtaa umpikujaan eikä prosessin lopputuloksesta ole varmuutta.
Poutanen on tehnyt työtään viisi vuotta ja valmistuu tänä vuonna. Hän kertoo, että väitöskirjaa tehdessä oli haastavaa asettaa vaatimuksia kanssakirjoittajille.

”Väikkärin kirjoittaminen on siinä mielessä yksilöpeliä, ettei kukaan tule auttamaan sen teossa. Toisaalta tämä on tiimipeliä, koska hyvä tiede syntyy yhteistyössä”, Poutanen sanoo.

Opinnäytteet -palstalla esitetään opinnäytteiden ja väitöstutkimusten tekijöitä ja heidän työtään.

KOONNUT Saara Pelto-Arvo & Annika Sipilä KUVAT Jenni Jääskeläinen