Yleinen

Missä suimme kerran

Älkää keritkö tukkaanne päälaen ympäriltä, äläkä leikkaamalla turmele partasi reunaa (3. Moos 19:27).

TEKSTI: Antti Putila & Akseli Rouvari KUVAT: Suomen Parrakkaat-Yhteisö & kirjoittajat

Viereisillä penkeillä kaksi miestä puhuu rikoksesta. Toinen on ottanut repustaan esiin osuuskaupan pussiin käärityn pullon, josta hän juo pieniä kulauksia läpinäkyvää nestettä irvistellen. Ulkona tihkuttaa, ehkä. Varmuutta ei ole, sillä ikkunat ovat lian pinttämät. Penkit on verhoiltu vihreällä kankaalla, jonka aika on haalistanut oliivinruskeaksi. Niiden välissä on alumiinista tehdyt roskakorit, jotka loistavat katoissa välkkyvien loisteputkien tahdissa kuin tähdet.

Juna näyttää vankilalta.

“Sitten se käänty just, kun mä yritin lyödä sitä ja osuin sitä vaan kaulaan. Lähti juoksee Hennalaan päin.” Toinen mies kuuntelee rauhallisena, tai ainakaan hän ei kommentoi kertomusta mitenkään. Koko vaunu on täynnä ihmisiä, mutta silti tuntuu kuin olisi junassa yksin.

Kesken rikoskertomuksen jostain kauempaa kuuluu huuto: “Ulos sieltä junasta!” Junien ovet päästävät kolmen piippauksen merkkiäänen, ja hetken on hiljaista. Juna liikkuu hitaasti kohti Pasilaa, jonka jälkeen kovaääniset julistavat säristen: “Tämä on Z-juna Lahteen. Seuraavat pysäkit ovat Tikkurila, Kerava, Haarajoki.”

Jännitys.

Facebook-tapahtumassa paikaksi on merkitty lyhyesti vain ’Liipolan Betoni’.

Olemme edellisenä iltana katsoneet ystävien kanssa venäläistä art housea, jonka jälkeen muistamme, että huomenna todella lähdemme matkaan. Ostamme liput Lahteen, joskin tarkempi päämäärä on edelleen mysteeri. Facebook-tapahtumassa paikaksi on merkitty lyhyesti vain “Liipolan Betoni”. Etsimme internetistä tarkempaa tietoa, jota on tarjolla vain niukalti. Ainoa tiedonmurunen löytyy Pitnit.com-sivustolta, jonka mainoslause kuuluu: “Explore the Best Businesses Around You and Stay Connected With Your Friends While On the Go!” Sivusto on epäselväksi jäävällä harkinnalla lisännyt kohteisiinsa Liipolan Betonin. Paikan sijaintia se ei kerro ilmaiskäyttäjälle. Betonin luokitukseksi mainitaan “landmark and historical place”. Ainoastaan kahden virkkeen mittainen esittelyteksti säväyttää:

Täällä et selvää miestä nää. Sinipukuiset alkoholitarkastajat vainoavat tämän mystisen paikan lumoihin joutuneiden menninkäisten elämää.

Facebookissa kiertää vuosittain useita hauskan kuuloisia tapahtumia, joihin osallistutaan tai kiinnostutaan ja sitten odotellaan, että kaverit reagoivat heidän etusivuilleen tuleviin ilmoituksiin. On Naruto-juoksua, Area 51:n valtausta ja sankohiipimisen SM-kisaa. Näistä viimeisin toki sillä poikkeuksella, että tapahtuma oikeasti järjestettiin.

Syksyllä 2018 ilmestyi jälleen uusi tapahtuma. “Parran sukimisen SM-kisat” levisi ympäri internetiä niin, että tuhannet ja taas tuhannet ilmoittivat kiinnostuksestaan ja sadat osallistumisestaan. Niin myös me. Olemme jutelleet tapahtumasta jo vuosi sitten syksynä kaleksin äärellä, ja idea on noussut uudelleen esiin pitkin vuotta. Kaksi viikkoa ennen h-hetkeä käymme tunnustelevan keskustelun: pitäisikö oikeasti mennä?

Parran sukimiskisat tapahtumakonseptina on kiinnostava, mutta sopii hyvin yhteen vallitsevien nykytrendien kanssa: parrakkuus ja partaan liittyvät asiat ovat tällä hetkellä muodissa. Tämä näkyy jo tavaratalojen parranhoitotuotehyllyillä sekä parrakkaan yhteisöllisyyden kasvuna sosiaalisessa mediassa. Tästä paras esimerkki lienee Suomen Parrakkaat-Yhteisö -niminen ryhmä Facebookissa, jonka jäsenmäärä lähentelee jo 1 700.

Mielestäni yhteisö on hieno läpileikkaus suomalaisista parrakkaista.

Yhteisön ylläpitäjä A-J Keskinen kertoo perustaneensa ryhmän vuonna 2016 idean synnyttyä hänen Parrakas Mies -bloginsa kautta. “Huomasin blogin suosion kautta partojen, ja varsinkin niiden hoitamisen, alkavan olla Suomessakin selkeästi nouseva trendi”, hän toteaa. “Mielestäni yhteisö on hieno läpileikkaus suomalaisista parrakkaista: on nuorempaa ja vanhempaa, pitempipartaista ja lyhyempipartaista, jo pidempään parrakkaina olleita sekä vasta parran kasvattamisen aloittaneita”, jatkaa Keskinen. “Yhteisö on verkosto suomalaisille parrakkaille. Siellä keskustellaan niin partaan liittyvistä asioista, mutta myös kaikesta muusta. Ryhmässä on jaettu ajatuksia muun muassa koulukiusaamisesta, seksuaalivähemmistöistä, matkailusta ja harrastuksista, ja aina positiiviseen sävyyn.” Keskinen kertoo myös ryhmän toteuttaneen viime jouluna keräyksen Kummit ry:n hyväntekeväisyyskampanjaan. Parrakkuus vaikuttaa siis tulleen jäädäkseen osaksi suomalaisen somekulttuurin tiheikköä.

Z-junassa suurin osa matkustajista, myös kovanaamat, ovat kaikonneet ennen Lahtea. Junan hiljentäessä vauhtia Lahden Betoni siintää jylhänä horisontissa kolmoistornineen. Vuotta aikaisemmin Suomen suosituin rap-artisti Cheek on lopettanut uransa mäkimontussa räjähdysten saattelemana.

Hyppytornit ovat kaupungin suosituin maamerkki. Suomalaisen kulttuurin nousut ja laskut nähnyt urheilupyhättö seisoo yksinäisenä Salpausselän ympäröimänä. Liipolan betonista ei sen sijaan näy vielä häivähdystäkään.

Rantaudumme junasta Lahden asemalle, joka on perjantai-iltapäivänä seesteinen. Eilisillasta jatkunut jännitys ja päivällä tehty matkustaminen hiukovat hiljalleen, joten päätämme poiketa lounaalle rautatieaseman läheisyydessä sijaitsevaan Ravintola Vinosiaan.

Tilaamme annokset ja ravintoloitsija Ismaelin tuodessa ne pöytään kysymme, josko hän paikallisena tietäisi Liipolan Betonista.

Hämmentyneen näköinen ravintoloitsija ei ole koskaan kuullutkaan paikasta, saati sitten siellä järjestettävästä tapahtumasta mutta lupaa soittaa ystävälleen, joka “tietää kaikkea tuollaista turhaa”. Kotvasen kuluttua Ismael palaa kertomaan viestin ystävältään. ”Liipolan Betoni on ostoskatu”, hän sanoo. Itse kisat eivät kuulemma ole näkyneet katukuvassa.

Katsomme karttasovellusta ja nopeasti selviää, että Lahden Liipolan kaupunginosassa sijaitsee todella ostoskatu. Kuvitelmat hämärästä kujasta häviävät ja näemme mielessämme, kuinka kävelykadulle on pystytetty pieni lava, jossa kilpaillaan sulassa sovussa.

Siirrymme odottamaan bussia Marskin aukiolle, jonka keskellä seisoo lahtelaisen kuvanveistäjän Veikko Leppäsen veistämä, Suomen ensimmäinen marsalkka Mannerheimin patsas. Leppäsen patsas oli alunperin tarkoitettu Helsinkiin, juuri siihen, missä Mannerheiminaukiolla nyt seisoo toinen lähes identtinen Marski, mutta suunnittelukilpailussa hänen luomuksensa jäi toiselle sijalle. Leppäsen patsaasta pidettiin kuitenkin hänen kotiseudullaan niin paljon, että se päätettiin siirtää Lahteen, keskeiselle paikalle rautatieaseman viereen.

Odotellessa keskustelu kääntyy parrakkuuteen ja sen merkitykseen. Sosiaalisesta mediasta löydetyn yhteisöllisyyden ja sitä kautta organisoitujen tapahtumien kautta parrakkuus voidaan nykyään kokea hyvin vahvana ja kokonaisvaltaisena osana omaa identiteettiä ja elämää, johon me molemmat myös samaistumme.

Kavereiden postauksia seuratessa rentoutuu…

Suomen Parrakkaat-Yhteisön aktiivi Markku T. Penttinen kuvaa parrakkuutta ja yhteisöä päivittäiseksi harrastukseksi. “Parta on olennainen osa persoonaani, vaimo ei edes muista, milloin minulla ei olisi ollut partaa – paitsi 35 vuotta sitten, kun meidät vihittiin!” hän naurahtaa. Penttinen näkee yhteisön somekotinaan, jossa voi aina olla oma itsensä riippumatta siitä, mitä muussa elämässä tapahtuu. “Kavereiden postauksia seuratessa rentoutuu, aivan kuin juttelisi omien veljien tai parhaiden ystävien kanssa.”

Ryhmän aktiivisuus ja positiivinen henki on silmiinpistävää, aivan toisenlaista kuin muissa vastaavankokoisissa isoissa Facebook-ryhmissä. Julkaisuja tulee joka päivä lukuisia, ja esimerkiksi tämän jutun kuvitusta varten postaamamme ketju keräsi yhteensä yli 150 kommenttia. Ryhmään jopa monia kertoja päivässä postaava Penttinen kertoo myös saaneensa ryhmästä lukuisia kavereita, joita on tavannut sosiaalisen median ulkopuolella. “Tunnelma esimerkiksi partamiitissä oli yhtä rento kuin ryhmässä. Itse tapasin myös juuri puolentusinaa partaveljeä viikon aikana työmatkoilla eri puolilla Suomea.”

Yhteisön merkitys näyttäytyy sen jäsenille arvokkaana ja tärkeänä, mikä on aistittavissa yhteisön hengestä.

Tienvartta koristaa komea lakana, jossa mainostetaan Nipan Grillin suuria annoksia.

Bussi 1R kaartaa hitaasti pysäkille ja nousemme kyytiin. Toivomme näkevämme bussissa muita osallistujia, mutta turhaan. Mistään sukimiseen viittaavasta ei ole merkkejä. Ohitamme jäähallin, jonka piha on täynnä punaisia perheautoja. Tienvartta koristaa komea lakana, jossa mainostetaan Nipan Grillin suuria annoksia. Äkkiä olemme keskellä teollisuusaluetta, joka vaihtuu nopeasti metsäksi. Bussi yskii ylöspäin pitkää, jyrkkää mäkeä niin, että kyydissä olevat matkustajat pitävät kiinni kaiteistaan. Mäen päällä on yksinäinen Luhtikadun pysäkki, jonka kohdalla karttasovellus käskee jäädä pois.

Pysäkiltä taivallamme muutaman minuutin syrjäistä metsäpolkua, jonka jälkeen kohtaamme yllättävän näyn. Metsän keskeltä avautuu leveä asfalttitie, jonka vieressä on tyhjiä parkkipaikkoja ja autioita liiketiloja. Tyhjässä liiketilassa on ollut ravintola, josta muistuttavat enää vain kuluneet teippaukset ikkunoissa ja kolme uljasta lipputankoa, joiden nupit kiiltävät pilvisestä säästä huolimatta.

Ostoskadun loistosta on jäljellä enää pelkät paljaat luut.

Kauempana siintävät lähikaupan valotaulut ja huomaamme toisen ravintolan edessä olevilla penkeillä noin kymmenisen ihmistä.

Innostus.

Olemme ehtineet kävellä vain muutaman askeleen kohti kaukana näkyvää joukkoa, kun kaukaa kuuluu rosoisella äänellä toimitettu aggressiivinen huuto.

“Älä saatana lähetä tota viestii!”  

Astumme lähemmäksi ja huomaamme, että ravintolan edessä istuva ihmisjoukko koostuukin hieman nuhraantuneista ravintolan asiakkaista, jotka ovat siirtyneet epäviralliselle anniskelualueelle omine eväineen. Bongaamme heidän tukikohtansa olevan sama Pitnit.comin kuvassa esiintyvä betonikoroke: olemme löytäneet Liipolan Betonin.

Kello lyö hieman yli neljän. Itse kilpailun on julistettu alkavan Liipolan Betonilla kello 16:20. Päätämme kävellä vielä kerran ostoskadun takakautta ympäri, tutkaillen josko jostain löytyisi viitteitä muista osallistujista.

Paikalle on saapunut vain hiljaisuus.

Asetumme odottamaan muita osallistujia vielä Liipolan parturi-kampaamon eteen, mistä pystymme tarkkailemaan joka suuntaa. Muita ei kuitenkaan näy. Päätämme odottaa reilusti ja toivomme, että paikalle saapuisi vielä mattimyöhäisiä. Turhaan. Varttia vaille viisi aloitamme kilpailun, joka on lyhyt. Asetumme vuorotellen parturi-kampaamon oven eteen ja aloitamme noin kahdenkymmenen sekunnin suorituksen. Ei aplodeja, ei kättelyitä, ei kanssakilpailijoita. Olemme kai voittaneet parran sukimisen Suomen mestaruuden.

Relevantit

Kiitos kaupalliseen ryhmään pääsystä

Kun henkilökohtainen Facebook-feedi täyttyy meemeistä ja mainoksista, pakopaikka löytyy ryhmistä, joissa voi löytää sielunkumppaninsa kotiruuan, puutarhakalusteiden tai juoruilun ystävistä. Nyt myös ryhmien kaupallinen potentiaali on noussut esiin. Yritykset ostavat ryhmiä mainosalustoiksi ja Facebookin pilottiuudistus mahdollistaa kuukausimaksulla toimivat ryhmät.

TEKSTI Roosa Savo KUVITUS Heidi Puomisto

KUVASSA NÄKYY YÖN yli pöydälle jätetty jugurttipurkki, jonka sisäosan ovat vallanneet kymmenet banaanikärpäset. Kuvateksti kertoo: ”Laitoin siihen kelmun päälle ja pari pientä reikää ja sinne ne pirulaiset menivät (nauruhymiö).” Hetkessä kuvan alle kertyy 58 kommenttia, joissa banaanikärpästen karkottamiseen vinkataan niin viskin, tiskiaineen kuin omenaviinietikan käyttämistä. Kymmenet julkaisevat kuvia omista banaanikärpäsloukuistaan, yhteisöllisyyden tuntee.

CAMBRIDGE ANALYTICA, sitten joukkopako. Sosiaalisen median kouluttaja Harto Pönkä arvioi noin 300 000 suomalaisen jättäneen Facebookin huhtikuun jälkeen. Vaikka Facebookin edustajat ovat sitä mieltä etteivät luvut päde, ovat viime vuosien tietoturva- ja yksityisyyskysymykset herättäneet käyttäjien epäilykset: kuka minulle mainostaa ja mitä he minusta tietävät?

Nyt ollaan kuitenkin kasvavassa yhteisössä, nimittäin noin 120 000 jäsenen Kotiruokaryhmässä. Aiheina ovat kaikki kotiruuan ympärillä potuista paahtopaistiin ja jauhiskastikkeen kokkailuun. Kiellettyä ovat einekset – ja linkit ryhmästä pois.

Perinteisesti Facebook-ryhmät ovat olleet riippumattomia vapauden tyyssijoja, joita ylläpitävät vapaaehtoiset. Kotiruokaryhmä koki vuodenvaihteessa muutoksen, kun ryhmän osti sosiaalisen median toimisto NoBot. Eikä ryhmä ole ainoa laatuaan. Esimerkiksi Kekkilä osti jo vuonna 2016 itselleen 103 000 jäsenen Piha ja Puutarha -ryhmän. Elokuussa Keskipohjanmaa-lehti arvioi Suomessa olevan ainakin 10 Facebook-ryhmää, jotka tekevät yritysten kanssa kaupallista yhteistyötä.

Kaupallisuus on hiipinyt Facebook-ryhmiin samalla tavalla kuin se on hiipinyt Instagramiin tai Facebook-feediin: hitaasti mutta varmasti.

FACEBOOK-RYHMIEN KAUPALLINEN potentiaali perustuu tietystä aiheesta kiinnostuneeseen porukkaan, niche-yleisöön, jolle on helppo kohdistaa mainontaa. Facebookin oma mainostoiminto ei toimi ryhmissä, joten moni on lähtenyt etsimään kiertotietä.

NoBotin sisältöstrategi Suvi Kinnunen kertoo, että tärkeintä heille on ryhmän tyylin ja toimintalogiikan säilyttäminen samanlaisena kuin ennenkin: kotikutoisena. Kaupallinen sisältö toteutetaan esimerkiksi erilaisten teemaviikkojen ja arvontojen muodossa, joissa jäsenten osallistuminen on keskeistä. Helsingin Myllyn kanssa toteutettu leivontaviikko-kampanja kehotti ihmisiä julkaisemaan omia leipomuksiaan #leivontaviikot ja #myllärin -hashtageilla, ja julkaisijat osallistuivat 100 € ruokalahjakortin arvontaan.

Eikö ryhmän omistajanvaihdos sitten ärsyttänyt vanhoja konkareita? ”Monen mielestä mikään ei muuttunut, kun taas muutamat vertasivat sitä ihmisten myymiseen”, Kinnunen sanoo. Ryhmä on koko ajan kasvussa ja teemaviikkojen julkaisut ovat olleet suosittuja, joten muutos tuskin nähdään täysin negatiivisena.

FACEBOOK ON ITSEKIN herännyt siihen, että varsinkin Pohjoismaissa ryhmät ovat kuumaa kamaa. Helmikuussa Facebook järjesti 150 eurooppalaiselle Facebook-ryhmän ylläpitäjälle Facebook Communities Summit -tapahtuman, jossa pohdittiin sitä, miten yhteisöjä voisi palvella paremmin. Myös suomalaisia ylläpitäjiä oli mukana.

Suomenkin kokoisessa maassa on monia yli sadan tuhannen jäsenen ryhmiä, kuten Naistenhuone (106 000), wish/aliexpress/ebay (117 000) sekä Askartelu ja Sisustusideoita (117 000). Facebook on arvioinut, että suomalaisista noin 2,8 miljoonaa käyttää sivustoa kuukausittain.

Kaupallisuus on hiipinyt Facebook-ryhmiin samalla tavalla kuin se on hiipinyt Instagramiin tai Facebook-feediin: hitaasti mutta varmasti. Muutos näkyy Facebook-ryhmissä monella tapaa. Ryhmän saattaa omistaa yritys, jolloin omistava taho julkaisee sopivin väliajoin ryhmässä kaupallista sisältöä. Ryhmä saattaa myös ajoittain tehdä yhteistyötä erilaisten yritysten kanssa. Myös piilomainontaa saattaa esiintyä, kun ammattilaisbloggaajat jakavat linkkejä omille sivustoilleen. Lisäksi viraalimarkkinointi, eli käyttäjien omien suositusten kautta tapahtuva markkinointi, sekoittuu maksettuun mainontaan. Todellinen mainonnan viidakko.

Ryhmissä tapahtuva mainonta on usein taustaansa sulautuvaa natiivimarkkinointia, jonka säätelyyn ei ole vielä vakiintuneita käytäntöjä.

KESÄSTÄ LÄHTIEN ON ollut olemassa myös kolmas vaihtoehto: maksulliset Facebook-ryhmät. Tulevaisuudessa kuka tahansa saattaa pystyä luomaan kuukausimaksulla toimivia ryhmiä, jotka toimivat vähän samalla periaatteella kuin Netflix tai Spotify.

Facebook Groups -tuotepäällikkö Alex Dave kirjoitti blogissaan pilottihankkeesta, jossa ryhmän ylläpitäjä voi luoda ilmaisen ryhmän alle maksullisen ryhmän, subscription groupin, ja veloittaa jäseniltä 5–30 dollaria kuukaudessa. Uudistusta perustellaan sillä, että ylläpitäjät ovat tärkeitä yhteisöjen luojia, ja Facebook haluaa auttaa heitä kehittämään toimintaansa. “Kyse on ennemminkin yhteisöön sijoittamisesta kuin tienaamisesta”, Dave kommentoi Techcrunch-lehdelle. Pilotissa on mukana 3 englanninkielistä Facebook-ryhmää: siivousryhmä, aterioiden suunnitteluryhmä ja yliopistoon hakevien lukiolaisten vanhemmille suunnattu tukiryhmä.

Pilottihankkeeseen mukaan lähtenyt maksullisen Organize your home -siivousryhmän perustaja Sarah Mueller kertoo samaisessa blogissa, että ryhmä tuo hänelle mahdollisuuden järjestää kaikenlaista uutta, kuten projekteja, livelähetyksiä, ryhmähaasteita ja koulutuksia.

YLLÄPITÄJÄN ROOLI ON suuri, kun ajatellaan siihen liittyvää työmäärää ja vastuuta. Aikaa menee uusien liittymispyyntöjen hyväksymiseen, keskusteluiden moderointiin, jäsenten yksityisviesteihin vastaamiseen ja paskamyrskyjen hallintaan. Ei ihme, että jotkut ylläpitäjät kaipaavat palkkaa tehdystä työstä.

Suuren ryhmän ylläpitämiseen voi ajanjaksosta riippuen mennä alle tunnista viikossa useaan tuntiin päivässä, kertoo yksi Sipsikaljavegaanit ja Vegaaniset kasvisruuat -ryhmien ylläpitäjistä, Aliisa Maunula. “Onhan se työtä”, hän sanoo, “työtä, josta kukaan ei maksa mitään.” Maunulan motivaatio ryhmien ylläpitämiseen kumpuaa jäseniä yhdistävästä aiheesta, vegaaniudesta, ja sen tietoisuuden levittämisestä.

55 000 jäsenen Sipsikaljavegaaneissa jäsenet jakavat usein kuvia vegaanisista lempituotteistaan, minkä lisäksi sivulla saa mainostaa tietyin rajoituksin, kunhan on kysynyt luvan ylläpidolta. “Jos joku julkaisee joka viikko ravintolansa ruokalistan, niin kyllä sitä rajoitetaan”, sanoo Maunula.

Blogien kaupallisuudesta valitettiin, kunnes ihmiset joko hyväksyivät muutoksen tai häipyivät muualle. Nyt Facebook-ryhmissä tapahtuvat muutokset vaikuttavat seuraavan samaa linjaa, mutta ainakaan vielä ketään ei näytä kiinnostavan.

VIIDAKOSSA PÄTEVÄT VIIDAKON lait. Ryhmissä tapahtuva mainonta on usein taustaansa sulautuvaa natiivimarkkinointia, jonka säätelyyn ei ole vielä vakiintuneita käytäntöjä. Alan itsesäätelyelin Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) antaa lausuntoja markkinoinnin hyvän tavan noudattamisesta perustuen Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) antamiin markkinointisääntöihin, jotka periaatteessa koskevat myös Facebook-ryhmissä tapahtuvaa mainontaa. Säännöt eivät kuitenkaan ole lakeja vaan suosituksia.

Viime vuosina MEN on saanut monia ilmoituksia erilaisista natiivimainonnan muodoista, joissa mainonnan luonne ei ole tullut selväksi. IAB Finland määrittelee natiivimainonnan markkinointiviestinnäksi, jossa mainonta tapahtuu siellä, missä on totutusti ollut median omaa sisältöä. Tämä voi tarkoittaa kaupallisessa yhteistyössä tehtyä blogitekstiä, jossa bloggaaja kehuu käyttämäänsä naamarasvaa tai Kotiruokaryhmässä tapahtuvaa teemaviikkoa, jossa kannustetaan jäseniä julkaisemaan omia kuviaan ja siten nostamaan brändin tunnettavuutta.

Natiivimainonnan tunnistaa kenties parhaiten siitä, ettei se ole liian tunnistettavaa. Silti tunnistettavuus on ICC:n laatimissa digitaalisen markkinoinnin ohjeissa ensimmäinen artikla.

Vuonna 2016 MEN antoi ensimmäistä kertaa huomautuksen vlogin kautta tapahtuvasta mainonnasta, jossa tubettaja pelasi Playstation-peliä ja suositteli seuraajiaan ostamaan pelin. Huomautuksessa todettiin, ettei sponsoroidun sisällön käsite ollut tarpeeksi yksiselitteinen suhteessa mainonnan luonteeseen. Tänä vuonna MEN on antanut huomautuksen Instagram Storyssa julkaistusta mainoksesta ja blogimainoksesta, joissa molemmissa mainoksen tunnistettavuus jäi puutteelliseksi.

Facebook-ryhmissä tapahtuvasta markkinoinnista ei ole vielä tullut huomautuksia, kertoo MEN:in pääsihteeri Paula Paloranta. Hän vahvistaa, että blogien mainonnan tunnistettavuudesta on ollut parin viiden vuoden aikana noin tusina lausuntoa käsittelyssä. “Niistä on melko usein tullut huomautuksia, kun neuvosto on katsonut, ettei ole selkeästi käynyt ilmi, että kyse on kaupallisesta vaikuttamisesta.”

Onko Facebook-ryhmän ylläpitäjä uusi ammatti bloggaajan ja tubettajan ohelle?

MONI BLOGIEN YSTÄVÄ varmasti muistaa sen hetken, kun lempibloggaaja teki ensimmäisen kaupallisen yhteistyön. Blogien kaupallisuudesta valitettiin, kunnes ihmiset joko hyväksyivät muutoksen osaksi blogia tai häipyivät muualle. Nyt Facebook-ryhmissä tapahtuvat muutokset vaikuttavat seuraavan samaa linjaa, mutta ainakaan vielä ketään ei näytä kiinnostavan.

Kaupallisuus ei kuitenkaan ole tarinan pahis, joka vain tulee ja valtaa alaa. Se tuo käyttäjille parempia ohjevideoita, hauskoja kampanjoita ja mahdollisuuden inspiroitua ja jakaa fiiliksiä yhteisössä. Toisaalta liian aggressiiviset, alustalle sopimattomat mainonnan muodot ärsyttävät ja saavat ihmiset nopeasti kaikkoamaan.

Facebook perustelee maksullisia ryhmiä sillä, että käyttäjät hyötyvät laadukkaammasta sisällöstä, ja raha motivoi ylläpitäjiä olemaan, no, parempia ylläpitäjiä. Monet ryhmät ovat myös kuolleet aktiivisen ylläpidon puutteessa: kun vastuussa on taho, joka saa palkkaa ylläpidosta tai hyötyy ryhmästä mainostarkoituksessa, ryhmä ei pääse kuivumaan kasaan.

NoBotin Kinnunen kertoo, että heitä yllätti kaupallisten teemaviikkojen aiheuttama positiivisen palautteen määrä: ”Moni piti sitä virikkeenä tai haasteena; mahdollisuus voittaa innosti heitä kokeilemaan uutta reseptiä. Ajattelimme, että ensimmäisten kaupallisten yhteistöiden aikaan saattaa ilmetä vastarintaa, mutta vastaanotto oli enemmän positiivinen.”

SOSIAALISEN MEDIAN NOPEASTI kehittyvät mainospinnat aiheuttavat päänvaivaa, koska alan ohjeistus joutuu juoksemaan perässä. Juuri kun Youtuben ja blogien markkinointikäytännöt alkavat vakiintua, seuraava alusta haastaa aikaisemmat säännöt. Mainonta ja mediasisältö sekoittuvat, ja mainontaa tekevät yhä enemmän amatöörit, jotka eivät ole perehtyneitä olemassa oleviin markkinoinnin ohjeisiin. Ja miksi he olisivatkaan – kyseessä olevat ohjeet eivät ole lakeja, ja MEN:in huomautus ei johda jatkotoimenpiteisiin.

Sosiaalisessa mediassa yrittäjyys on yleistynyt sisällöntuotannon muuttuessa harrastuksesta ammatiksi. Onko ylläpitäjä uusi ammatti bloggaajan ja tubettajan ohelle?

Yhteistä kaikille näille on se, että suunnitellaan ja luodaan laadukasta sisältöä, josta hyötyvät myös median käyttäjät. Ehkä mainonnassa ärsyttää eniten se, että kaupalliset muutokset perustellaan sillä, että käyttäjät hyötyvät ja inspiroituvat, eikä sillä mistä todella on kyse: kaupallisesta vaikuttamisesta.

Viime kädessä joku kuitenkin aina maksaa sisällöstä, tai ainakin sen alustasta.  Zuckerbergin hieno tavoite on yhdistää kaikki maailman ihmiset, mutta Facebook on lopulta mediayritys, jonka liikevaihto pyörii 13 miljardin paikkeilla. Jotta voi olla osa Facebook-ryhmää tai sosiaalista mediaa ylipäänsä, on hyväksyttävä myös sen kaupalliset ulottuvuudet. Oltava yhdessä niin hyvässä kuin pahassa.

Tai sitten on otettava mallia niistä 300 000 käyttäjästä, jotka lähtivät lätkimään.

Asialliset

Henkilökohtaista infosotaa

Sosiaalisen median ja internetin piti pelastaa demokratia. Utopioissa jokaisella olisi mahdollisuus osallistua näille uusille julkisille alueille. Internet on kuitenkin muuttumassa dystopiaksi. Digitaalinen julkisuus polarisoituu, eivätkä ihmiset jaa yhteistä käsitystä todellisuudesta. Jakaantumista edistetään tarkoituksella esimerkiksi valtioiden toteuttamien operaatioiden avulla.

TEKSTI Aku Houttu KUVITUS Iisa Pappi

Informaatiovaikuttaminen on valheellisen tiedon levittämistä ja faktojen irrottamista kontekstista, eli tahallista harhaanjohtamista. Sillä halutaan systemaattisesti vaikuttaa yhteiskunnan kykyyn toimia ja tehdä päätöksiä. Tavoitteena voi olla esimerkiksi muokata julkista mielipidettä tai muuttaa yksilön käyttäytymistä.

Vaikuttamisella pyritään murtamaan jaettua todellisuutta. Tämä voi näkyä kansan jakautumisena, jolloin ei enää uskota tai luoteta toisiin yhteenkuuluvuuden tunteen kadotessa. Valeuutisia voidaan alkaa tehtailemaan kuplien luomiseksi. Ne eivät usein synnykään sattumalta, vaan taustalla on tarkoituksellista toimintaa, ja sitten kuplat alkavatkin ruokkia itse itseään.

Kremliä lähellä oleva venäläisyhtiö Internet Research Agency (IRA) on toiminut Facebookia ja Twitteriä hyväksikäyttäen Yhdysvalloissa, Euroopassa ja venäjänkielisissä maissa tarkoituksenaan vaikuttaa julkiseen mielipiteeseen. Yhtiö on käyttänyt tekaistuja profiileja sekä sivuja, joiden avulla on levitetty valheellisia tarinoita ja propagandaa. IRA oli vuonna 2014 Yhdysvalloissa tehdyn Columbia Chemicals -uutishuijauksen takana. Sosiaalisessa mediassa trollit levittivät tietoa, että lousianalaisessa kemikaalitehtaassa olisi sattunut räjähdys. Paikallisille asukkaille lähetettiin myös uhasta varoittavia tekstiviestejä. Youtubeen ilmestyi videoita, joissa ISIS otti teoista vastuun.

Myöhemmin Yhdysvalloissa levisi myös lisää disinformaatiota tekaistuista tapahtumista, kuten ebolan hallitsemattomasta leviämisestä ja poliisiväkivallasta. Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaalien aikaan IRA osti Facebookista mainoksia, joissa esimerkiksi Hillary Clintonia verrattiin saatanaan. IRA myös organisoi Facebookin kautta mielenosoituksia muun muassa Donald Trumpia vastaan. Kyseessä ei ollut siis vain pelkkä Trumpin tukeminen, vaan laajemman hajaannuksen ja vastakkainasettelun lietsominen.

Mainoksia kohdennetaan internetissä tehdyn seurannan perusteella. Digitaalinen jalanjälki kertoo ihmisistä enemmän kuin he ehkä itse tietävät itsestään. Yksilöllinen data onkin tehokas ase informaatiovaikuttamisessa, sillä se mahdollistaa personoidun kohdistamisen, mikä tekee siitä vaikuttavampaa. Sosiaaliseen mediaan ihmisten jättämää tietoa onkin käytetty hyväksi vaikutusvaltaa tavoiteltaessa.

Paikallisille asukkaille lähetettiin myös uhasta varoittavia tekstiviestejä.

MAALISKUUSSA THE GUARDIAN ja The New York Times paljastivat analytiikkayhtiö Cambridge Analytican keränneen miljoonien käyttäjien tietoja Facebookin avulla. Yhtiö teki yhteistyötä Trumpin vaalikampanjan ja Brexitin kannattajien kanssa. Edistääkseen näiden asiaa Cambridge Analytica loi kerättyjen tietojen pohjalta persoonallisuusmalleja, joiden avulla mainoksia kohdennettiin äänestäjille.

Cambridge Analytican toimestaan pidätetty toimitusjohtaja Alexander Nix on väittänyt Donald Trumpin voittaneen presidentinvaalit heidän ansiostaan, mikä selviää uutiskanava Channel4:n julkaisemista salaa kuvatuista videoista. Kuitenkin tarkoituksena on ollut luoda eräänlainen koneisto vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen kerätyn datan pohjalta, kuten tiedettyjä pelkoja hyödyntämällä. Ei siis mikään ihme, että esimerkiksi äärioikeistolaisesta Breitbart-uutissivustosta tunnettu Steve Bannon oli kiinnostunut Cambridge Analyticasta. Bannon toimi yhtiön hallituksessa, minkä seurauksena yhtiö oli osa Trumpin taustatiimiä.

Toinen poliittisen kulttuurin muuttamisesta kiinnostunut henkilö on Robert Mercer, Breitbartia ja Cambridge Analyticaakin rahoittanut miljardööri. Tämä osoittaa, että Venäjän kaltaisten valtioiden lisäksi informaatiovaikuttamista voivat tehdä yksityiset henkilöt. Varsinkin poliitikoille valeuutisten levittäminen voi olla oiva keino hankkia vaikutusvaltaa ja kansansuosioita.

Tietoja on kerätty ja niitä on hyödynnetty aiemminkin. Cambridge Analytican emoyhtiö SCL Group on tarjonnut palveluitaan esimerkiksi valtioille ja niiden asevoimille jo yli 20 vuoden ajan. SCL Group on erikoistunut datan keräämiseen ja sen analysoimiseen, minkä pohjalta yhtiö suosittelee toimintastrategioita. Käytetyt keinot ovat olleet samankaltaisia kuin Cambridge Analytican: disinformaatiokampanjoiden luontia ja äänestäjiin vaikuttamista. Toiminta on kuitenkin keskittynyt lähinnä kehittyviin maihin.

SCL osallistui esimerkiksi Indonesian hallituksen kanssa väestön harhauttamiseen valtiota vakauttaakseen 1990-luvun lopulla. Suoritettujen kyselytutkimusten avulla yhtiö selvitti väkivaltaisten mielenosoitusten syitä. Tutkimustulosten perusteella SCL organisoi hallituksen kanssa rauhanomaisempia kokoontumisia pitääkseen vihaisten kansalaisten huomion muualla. Harhaanjohtaminen ja toimintakyvyn lamaannuttaminen oli myös Venäjän tarkoituksena, kun se hämmensi vihreillä miehillään Krimin niemimaalla.

INFORMAATIOVAIKUTTAMINEN KUITENKIN kiistetään, ja faktojen puuttuessa epävarmuus leviää. Venäjä kiistää toistuvasti siihen kohdistuvat syytökset. Viimeisimpänä Venäjän hallinto on väittänyt, ettei tiedä mitään entisen agentin Sergei Skripalin ja tämän tyttären Yulia Skripalin myrkytyksestä. Seuraavaksi kiistämiseen on liitetty epäilyt syyttäjän motiiveista.

Cambridge Analytica on toiminut samoin, kun yhtiön harjoittaman datanhankinnan on väitetty perustuvan väärinkäytöksiin. Tiedotteissaan yhtiö kertoo tehneensä kaiken lakien mukaan. Se myös jakaa materiaalia, joka kyseenalaistaa paljastusten takana olevan Christopher Wylien motiiveja: myös Wylien yritys oli yhteydessä Trumpin kampanjapäällikköön ja kiinnostunut vastaavien palveluiden tarjoamisesta.

Molemmissa tapauksissa kiistäminen on toiminut, sillä täyttä varmuutta tapahtumien todellisesta kulusta ei toistaiseksi ole saatu. Osa ihmisistä on epäilevämpiä ja nykyinen personoitu kohdentaminen mahdollistaa disinformaation tehokkaamman vaikutuksen.

Disinformaation levittämiseen ei kuitenkaan aina tarvita tarkkaa tietoa kohdeyleisöstä. Jaettuun todellisuuteen kuuluvat käsitykset epämiellyttävistä asioista, jotka saavat aikaan inhoa. Koko väestön jakamaa moraalikäsitystä voidaan käyttää tunteiden herättämisessä. Tätä hyödynsi esimerkiksi viestintäyritys Hill & Knowlton, joka ennen Persianlahden sotaa osallistui keskoskaappitarinan luomiseen. Valheessa irakilaisten sotilaiden kerrottiin kiduttaneen ja tappaneen ihmisiä raa’asti. Tapaus vaikutti olennaisesti Persianlahden sodan oikeutukseen amerikkalaisten silmissä.

Trollit ja botit ovat keskeisiä taistelijoita nykyajan informaatiosodissa.

TROLLIT JA BOTIT ovat keskeisiä taistelijoita nykyajan informaatiosodissa. Ne osallistuvat kuplien luomiseen ja ylläpitämiseen. Esimerkiksi venäläismieliset trollit ja botit ovat vaikuttaneet Facebookin ja Googlen algoritmien toimintaan, ja valeuutiset nousevat googlausten kärkeen. Datajätit eivät kerro algoritmeistaan ulkopuolisille. Niiden vaikutukset demokratialle ovat toissijaisia voittoa tavoiteltaessa.

Avoimuus on valttia informaatiovaikuttamiselta puolustautuessa, joten käyttäjien tulisi tietää algoritmien toiminnasta ymmärtääkseen, millä perustein heille näytetään sisältöä. Myös tieto siitä, mitä kaikkea netissä ihmisistä kerätään ja miten sitä hyödynnetään, on poliittisesti merkittävää. Dataa kun hyödynnetään vaalikampanjoissa ja äänestäjien mielipiteitä kartoittaessa.

Venäjä ja muut valtaa tavoittelevat tulevat jatkamaan informaatiovaikuttamista tulevaisuudessa. Sosiaalisen median merkitys kamppailussa on suuri ja kokonaisuus vasta hahmottumassa. Facebookin tai Twitterin alttius polarisoida keskustelua on kuitenkin hyvin nähtävissä. Pitäisikö siis luoda tätä estäviä algoritmeja? Tulisiko sosiaalisen median yhtiöt velvoittaa tarjoamaan monipuolista ja jaettua todellisuutta tukevaa sisältöä? Näin toimivat valtioiden yleisradioyhtiöt tuottaessaan vastapropagandaa disinformaatiota vastaan ja tarjoamalla pluralistista sisältöä.

Medialukutaidon, kriittisyyden ja yleissivistyksen merkitys on kaiken keskiössä, ja niitä on sovellettava nykyajan digitaalisessa ympäristössä.

KÄYTTÄJISTÄ KERÄTYN DATAN keräämiseen ja säilyttämiseen tulisi suhtautua varauksella. Cambridge Analytica -tapauksessa Facebook on osoittanut huolimattomuutta ja piittaamattomuutta. Henkilökohtainen tieto on kuitenkin arvokasta ja monipuolisesti hyödynnettävissä. Mitä esimerkiksi Venäjä kykenisi päättelemään Suomesta ja suomalaisista laajan datan pohjalta? Voisiko se kohdentaa disinformaatiota heikkoihin kohtiin?

Sosiaalisen median ollessa pääasiallinen uutislähde yhä useammalle, pätevät samat keinot niin informaatiovaikuttamisen vastustamiseen kuin propagandalta suojautumiseenkin. Medialukutaidon, kriittisyyden ja yleissivistyksen merkitys on kaiken keskiössä, ja niitä on sovellettava nykyajan digitaalisessa ympäristössä. Henkilökohtaista tietoa jaetaan tulevaisuudessakin, mutta tiedostaminen tiedon käyttötavoista suojelee vaikuttamisyrityksiltä.

Polarisoitumista voi estää myös itse yrittämällä ymmärtää vastakkaisia mielipiteitä ja tiedostaa laajempia motiiveja kehityksen taustalla. Osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan ja yhteisen ymmärryksen löytämiseen tulee jatkaa. Totuutta on pyrittävä etsimään epävarmuudessa, sillä informaatiovaikuttamisessa on kyse myös vastakkainasettelujen ulkopuolelle jäävien lamaannuttamisesta. Vladimir Putinia parodisoivan Twitter-tilin @DarthPutinKGB sanoin: ”We don’t do propaganda so you believe something. We do it so you believe nothing. And then do nothing.”

Arkisto

Paskan aakkoset

Maailma tuntuu hajoavan ja vitutukseen voi kuolla. Groteskin päätoimitus listasi asioita, jotka ovat eniten perseestä juuri nyt.

Ammatti. Vituttaa vastata kerran viikossa kysymykseen siitä, mikä sinusta tulee isona. Ei nykyään ole ammatteja, on työtehtäviä. Ne voivat olla paskoja tai vähemmän paskoja. Yritä tottua siihen.

Borrelioosi. Kukaan ei jaksa jokavuotista meuhkaamista yhtään sen enempää kuin itse sairauttakaan. Kunnollinen hoito tarvittaisiin sekä sairauteen että siitä puhumiseen.

Code. Opetelkaa vaan kaikki vääntämään niitä Hello world! – eli Hei maailma! -ohjelmistoja. Kyllä sieltä vielä nousee sadoittain uusia Nokioita ja Facebookeja, kun osataan koodia vääntää. Ihan sama, osaako tietokoneeseen asentaa viruksentorjunta-ohjelmistoa, kun sellaisen voi niin näppärästi jokainen itse koodata.

D-vitamiini. Kiitos vaan sille, joka keksi, että ihmisen on pakko saada D-vitamiinia. Ikään kuin ihminen olisi muka tarkoitettu asumaan jossakin rantaparatiisissa.

Erikoisuuden tavoittelu. Joo joo, kaikki huomasivat jo kuinka erikoinen olet. Yritä päästä yli siitä, että hipsteriydestä puhutaan tyylisuuntana. Ihmisille on ihan vitun yksi ja sama, mitä se termi alunperin on tarkoittanut.

Facebook. Kuvittelit sitten olevasi vähän muita fiksumpi, kun et jaa Facebookissa kissavideoita tai kertomuksia koiran söpöistä tempuista omalla oksennuksellaan. Ketään ei kiinnosta, mitä juuri sinä ehdotat Syyrian tilanteen ratkaisuksi tai valtion alijäämän korjaamiseksi.

Gaussin käyrä. Pakko ahtaa oppilaat muottiin, vaikka se ei toimisi. Kun on tämä niin hyvä työkalu kuitenkin.

Hiki. Haisee pahalta, kiusallista sosiaalisissa tilanteissa ja pilaa vaatteet. Harlekiini-kirjojen ja saippuasarjojen yrityksistä huolimatta tiedämme, että hikoileminen intiimioloissa EI ole seksikästä. Kehon lämmönsäätelylle täytyy löytyä parempiakin vaihtoehtoja.

Irtosuhteet. Kolmannen tequila-shotin valuessa kurkusta alas pieni irroittelu tuntuu elämäsi parhaimmalta päätökseltä. Aamulla herätessäsi infernaalisessa krapulassa pöhöttyneen ihmisraunion vierestä mietit, kuinka käydä tuntemattoman ihmisen vessassa vapauttamassa kaikki edellisiltana nautitut promillet äänettömästi.

Jonottaminen. Vaikka ei olisi kiire, ihmispötkössä seisominen rasittaa. Jokaisesta jonottajasta tulee vihollinen. Edessä olevat eivät ansaitse asemaansa, takana odotetaan vain oikeaa hetkeä pettää ja ohittaa.

Kiva. Maailman laimein adjektiivi mukavan ohella. Kaikin puolin hajuton, mauton ja väritön. Miksi tehdä mitään kivaa, kun voi tehdä jotain tajunnanräjäyttävää, mahtavaa tai uskomatonta? Myös kivat ihmiset ovat perseestä.

Lillukanvarsijournalismi. Turhia juttuja turhista aiheista heikoilla tai olemattomilla perusteluilla höystettyinä. Resurssien, paperin ja ajan (niin tekijän kuin lukijankin) hukkaan heittämistä.

Miehet. Mahdottomia ymmärtää, sanovat yhtä ja tekevät toista. Nostavat hymyn korviin ja kyyneleet silmiin. Saavat epäilemään, josko olisi parasta muuttaa Andorraan ja unohtaa kaikki saman lajin edustajat.

Naiset. Mahdottomia ymmärtää, sanovat yhtä ja tekevät toista. Nostavat hymyn korviin ja kyyneleet silmiin. Saavat epäilemään, josko olisi parasta muuttaa Andorraan ja unohtaa kaikki saman lajin edustajat.

Orjuus. Paitsi, että oma hyvinvointimme lepää köyhien maiden orjuuden varassa, sitä olisi kiva saada tänne kotimaahankin. Kaksi sanaa: palkaton harjoittelu.

Paska. Se ei petä. Oli se sitten ruikulia, ripulia, kiinteää kovaa tai samettisen pehmeää, se valuu aina alas. Mitä suurempi ego, sitä ehtymättömämpi luonnonvara paska on.

Quote, inspirational. Kato vittu Googlesta.

Rapula. Vessanpönttöä halaillessa on yksi ja sama, onko ensimmäinen kirjain Suomen kielen lautakunnan mukaan K vai R.

Sivistyssanat. Niiden droppailu eli pudottelu ei sivistä ketään, ei saa sinua näyttämään fiksummalta tai sivistyneemmältä. Ne saavat lukijan pitämään sinua kyvyttömänä kirjoittamaan sujuvaa kieltä. Ja lopettamaan tekstisi lukemisen, jollei se satu ilmestymään rajatietoon erikoistuneessa sosiologian pseudotiedejulkaisussa.

Tämän jutun kirjoittaminen loppuun. Tämän lehden saaminen painoon. Tämän Groteski-vuoden vieminen loppuun.

UniCafen kasvisruokavalikoima. Vuoden kohokohta: jouluaterian tofu pinaattipedillä.

VOO. Onks pakko ryhtyy VOO:n kaa kimppaan, jos ei haluu? Eiks proffat tiedä, et me tykätään enemmän KTTO:n pojista? (Toim. huom. Tiedekunnan koulutusuudistustyöpajassa on ehdotettu, että viestintä ja valtio-oppi muodostaisivat tulevaisuudessa yhteisen kandiohjelman.)

Wau-lehti. Siis #WAUH mikä idea! Designia, arkkitehtuuria, sisustusta, lifestylea ja haastatteluja cooleista mainostoimittajista! Kohdeyleisönä kukapa muukaan kuin mainostoimittajat.

X-mas esseet. Joulu ja essee eivät kuulu samaan virkkeeseen.

Yt-neuvottelut. Hei yt-neuvottelut, meillä on kaino pyyntö teille. Voisitteko jo loppua? Ehdotamme “vähän” kuluneen läpän tilalle esimerkiksi rekrytointineuvotteluja.

Zuckerberg, Mark. Lausuntosi mukaan vielä ennen Pariisin iskuja Facebook käytti ”turvassa”-nappia ainoastaan luonnonkatastrofeissa. Iskujen aikana kuitenkin vaihdoitte politiikkaanne, ja nyt nappia käytetään myös ”ihmisten aiheuttamissa katastrofeissa”. Tämä on siis ainoa syy siihen, miksi Beirutin (Bagdadin, Damaskoksen, Gazan…) iskujen jälkeen samaista palvelua ei aktivoitu. Selittelyn makua, herra Zuckerberg.

Åbergin eläköityminen. Tiedetään: Åberg viettää onnellisia eläkepäiviään Alvari-koira kainalossa meriä seilaten. Se ei silti estä suremasta omaa menetystä.

ÄO. Kaikki Mensan jäsenet on psykopaatteja. Ihan varmasti on.

Örvellys, vujuilla. So last season.

(Väli) + huuto. Uskokaa nyt jo, huutomerkkiä ennen ei tule välilyöntiä !

2015

Kuolema saapuu Facebookiin

Sosiaalisessa mediassa juhlitaan syntymäpäiviä ja virstanpylväitä. Onko kaiken elämän keskellä tilaa kuolemalle?

Facebook-kaverini Sara meni kihloihin. 71 tykkäystä ja viisi kommenttia. Satu osallistuu tapahtumaan ”Lihaton lokakuu”. Hyvä Satu, tykkään. Tapio osallistuu tapahtumaan ”Matin hautajaiset”.

Hätkähdin viestiä, sillä se oli uutisvirrassani ensimmäinen laatuaan. En tiennytkään, että hautajaisista voi tehdä samanlaisen tapahtuman kuin tupareista tai synttäreistä. Mahtuvatko läheisen kuolema, hautajaiset ja henkilökohtainen suru sosiaaliseen mediaan?

Matin hautajaisiin osallistuneen Tapion mielestä merkittävää hautajaiskutsussa oli se, että sen sai suoraan leskeltä eikä vaikka kaverin kaverilta puhelimessa. Hänen mukaansa ei olisi ollut varmaa, olisiko häntä kutsuttu hautajaisiin ilman Facebookia, sillä hän ei ollut kovin läheisissä väleissä Matin kanssa.

Näkyykö tässä sosiaalisen median ihmisiä yhdistävä vaikutus?

”Kyllä nimenomaan”, Tapio vastaa ja jatkaa, ”sosiaalista mediaa voi käyttää myös tyylikkäästi. Kutsussa oli sama teksti kuin kirjallisessa ja kirkko oli täyteen pakattu.”

Hautajaisiin osallistui klikkaamalla 111 kutsuttua. Yhteisöllisyys näkyi myös siten, että Matin Facebook- kaverit kirjoittivat tapahtuman seinälle suruvalitteluja ja muistelivat häntä niin sanoin, kuvin kuin videoinkin. Silti ihmettelin, miksi minulla – täysin ulkopuolisella ihmisellä – oli mahdollisuus päästä töllistelemään Matin mennyttä elämää ja läheisten surua.

Ilmiö ei näköjään ole täysin uusi, sillä se on aiheuttanut keskustelua blogeissa ja verkon keskustelupalstoilla. Kuolemasta puhumisen puolustajat kertovat, kuinka viestittelystä ja surun jakamisesta on ollut apua suruprosessin aikana. Vastustajat taas kokevat viestittelyn kiusallisena ja ärsyttävänä. Joidenkin mielestä se vaikuttaa jopa sympatiapisteiden onkimiselta ja siten loukkaavalta vainajaa kohtaan.

Kuolema saapuu Facebookissa

Puolustajat ja vastustajat erottaa heidän näkemyksensä siitä, mikä on Facebookin rooli ihmisten elämässä. Puolustajien mielestä myös kuolemasta ja surusta pitää saada kirjoittaa, kun kerta kaikesta muistakin asioista niin tehdään. Sen sijaan vastustajien mielestä sivuston ei tarvitse koskea koko elämää.

Koko ilmiön kermaa ovat hautajaisissa otetut selfiet. Kuvissa poseeraukset ovat tapahtuman luon- teeseen nähden yllättäviä: löytyy duckfaceja, irvistyksiä, kieroon katsovia silmiä ja lyhyitä pikkumustia. Hashtagit ovat #finnishboy #rip #tags4likes –tyylisiä. Kuvat ovat viihdyttäneet verkkoyleisöä, mutta myös herättäneet pahennusta. Yhdessä julkaisussa mies istuu autossa tuhkauurnan kanssa.

”Meitsi istuu autossa mummi sylissä. #mummi #hautajaiset”, kuvateksti valaisee. Hänen tuttunsa kommentoivat kuvaa: ”Tästä ei oikein voi tykätä…”

Hautajaisissa otettuja selfieitä on myös puolustettu. Caitlin Doughty ehdottaa verkkolehti Jezebelin jutussaan A Passionate Defense of Selfies at Funerals, että koska kuolema ei ole läsnä länsimaisessa kulttuurissa, hautajaisissa otetut omakuvat voivat olla osoitus uudenlaisesta rituaalista ja suremisen tavasta älypuhelinten aikakaudella.

Verkossa ollaan siis eri mieltä kuoleman roolista somessa. Kahtiajako näkyy myös arkikeskustelussa. Tuttavani mielestä se ei enää koske häntä, mikäli lähimmäiset haluavat muistella ja surra sosiaalisessa mediassa. Minä taas en halua muisteluseiniä, surupäivityksiä tai kuvia tuhkasta häveliäiden hashtagien kera. Ehkä meidän molempien on parasta kirjoittaa testamentteihimme selkeät ohjeet siitä, miten toivomme meitä käsiteltävän sosiaalisessa mediassa kuolemamme jälkeen.

Henkilöiden nimet on muutettu.


TEKSTI Hanna Schneider KUVAMANIPULAATIO Joona Raudaskoski