Ihmiset

Kuka luulet olevasi, Heikki Pursiainen?

Kuka luulet olevasi?

Olen tämmöinen keski-ikäinen perheenisä, entinen ajatuspajamies ja nykyinen yrittäjä. Kai se kuva, jota mä olen itsestäni yrittänyt projisoida, on sellainen räväkkä liberaali.

TEKSTI JA KUVA Vivi Säiläkivi

Yleensä ihmiset ovat ihan hyvin ymmärtäneet, millainen mä olen. Aina silloin tällöin joku yksinäinen Twitterin susi esittää näkemyksiään. Milloin mä olen vihervasemmiston edustaja ja milloin puolestaan pääoman juoksupoika. Joskus sitä kuulutaan äärioikeistoon ja joskus taas maahanmuuttajia hyysäävään vasemmistoon. Yleensä ottaen nämä ovat yksittäistapauksia. Mä olen itselleni paljon ristiriitaisempi kuin miltä mä ulospäin näytän.

Mitä teet tällä hetkellä ja miksi?

Tällä hetkellä suurimman osan työajasta vie meidän uusi Mustread-media. Sanoisin, että sisällöntuotanto, juttujen kirjoittaminen, on aika lailla dominoinut. Kun laskee perhe-elämän päälle, ei siihen paljon muuta jää. Tänään haastattelin Keskustan kansanedustaja Katri Kulmunia ja täytyy sanoa, että haastattelujen purkaminen on aika tylsää ja vaativaa hommaa.  

Mä olen huono pohtimaan mun omia motiiveja. Kun erkaannuin laskujohteisesta tutkijan urasta ja menin Liberaan, siitä lähtien olen elättänyt itseni kirjoittamalla ja puhumalla. Työ Mustreadissa on luonteva jatko. Liberahan oli kivaa työtä. Suurin syy lähteä oli se, että mahdollisuus tarjoutui. Olen aina ajatellut, että olisi kiva jotenkin käyttää Liberassa opittuja taitoja laajemminkin kuin vain ajatuspajaraporttien ja blogien kirjoittamiseen.

Mulla ei ole suurta narratiivia elämästä. Olen aina vähän ajelehtinut paikasta toiseen ja tarttunut tarjouksiin, jos niitä on tullut. Sanoisin, että mulla on jonkinlainen palo yhteiskunnalliseen keskusteluun, yhteiskunnasta kirjoittamiseen ja yhteiskunnan ajattelemiseen. Se on varmaan syy, miksi mä olen tässä nykyisessä työssä Mustreadissa.

Millä perusteella Mustread, vain päättäjille sisällön ilmaiseksi tarjoava media, on perustettu?

Mustread perustuu sille ajatukselle, kuinka tehdä korkeatasoisesta yhteiskunnallisesta journalismista taloudellisesti kannattavaa. Tää on sellainen viisasten kivi, jota monet ovat miettineet ja Mustread on yksi yritys siihen suuntaan. On oltava jokin liiketoimintamalli, joka tekee laadukkaan yhteiskunnallisen journalismin tekemisestä mahdollista.  

Meillä on pyrkimys erittäin vahvasti riippumattomaan journalismiin. Jos ristiriitaa tulee kannattavuuden ja journalismin välillä, journalismi voittaa. Totta kai olisi höpsöä teeskennellä, ettei tällaisia ristiriitoja tulisi, ja siksi niihin pitää valmistautua.

Kumpi menee edelle: journalistiset ideaalit vai päättäjien kohdeyleisöksi myyminen?

En missään tapauksessa olisi lähtenyt hankkeeseen mukaan, jos tässä ei olisi menty journalistiset ideaalit edellä. Meidän liiketoimintamallissa ei ole mitään erikoista. Ainoa, mikä poikkeaa, on se, että kohdeyleisö on erilainen kuin massalukijakunnalle suunnatussa mediassa. En näe ristiriitaa siinä, että meidän mediassa on tilausmaksu. Kukaan ei ole sitä mieltä, että New York Times ei täytä demokraattisen julkisuuden ideaaleja, koska siinä on tilausmaksu. En tiedä, mikä siinä on ihmeellistä, että toinen joutuu maksamaan muutaman kympin kuussa ja joku saa median ilmaiseksi.

Onko teillä erityistä agendaa, jonka perusteella haluatte vaikuttaa päättäjien toimintaan?

Meillä on samanlainen halu vaikuttaa päätöksin kuin muillakin laatumedioilla eli luoda tietoa, näkökulmia ja analyysiä, jotka voivat auttaa päätöksenteossa. Haluamme, että päätöksentekijät tekevät informoituja päätöksiä ja itse harkitsevat oman aatteensa nojalla, millaisia hyvät päätökset ovat. Meidän eetos on asiantuntijaorganisaatioeetos eli jokainen on asiantuntija omalla alallaan ja saa oman asiantuntemuksensa perusteella päättää, mistä haluaa kirjoittaa. Me ei voida pyrkiä kattavuuteen, kun meidän resurssit ei siihen riitä. Esimerkiksi yksi juttu jonka kirjotin, oli mekanismisuunnittelusta ja sen suhteesta opiskelijavalintoihin. Ajattelin, että se on sellainen juttu, josta ei ainakaan siinä laajuudessaan voi muista paikoista lukea.  

Tarkoitus on, että faktat ovat oikein. Tärkeää on myös, että julkaistavat jutut perustuvat tutkimukseen. Johtuen lukijakohderyhmästä ja resurssien määrästä me kirjotetaan valikoivasti asioista, jotka ovat meidän mielestä tärkeitä ja kiinnostavia.  

Mitä mieltä olet ”always follow the money” -lausahduksesta?

Se on monessa asiassa oikein hyvä lähtökohta. Jos tarkastelee instituutioita, joiden keskeinen periaate on välittää varallisuutta, silloin on syytä seurata sitä, minne raha menee. Kunnallisessa päätöksenteossa keskeisenä asiana on, että kunta verottaa ja jakaa uudestaan verovarallisuutta sekä tekee päätöksiä asioista, jotka suoraan vaikuttavat ihmisten taloudelliseen hyvinvointiin.  

Median ei ole taloudellisesti optimaalista tehdä, sitä mitä sen mainostajat, sponsorit tai jopa tilaajat haluavat. Jos ajattelee median toimintalogiikkaa, luotettavan maineen hankkiminen on taloudellisesti erittäin arvokasta. Kaupallisen median voi olla järkevää tehdä sellaisia päätöksiä, jotka eivät ole sille lyhyellä aikavälillä taloudellisesti edullisia, jos se pystyy sillä osoittamaan luotettavuutensa. On taloustieteellisen analyysin näkökulmasta virheellinen tulkinta, että media toimii äänitorvena niille, joilta se saa rahat. Joskus journalistien ja mediatutkijoiden keskuudessa kuulee kummallista ajattelua siitä, että kaupallinen media on synnynnäisesti epäluotettava, koska se joutuu hakemaan markkinoilta oman rahoituksensa. Voi aivan hyvin olla liiketaloudellisesti kannattavaa olla puolueeton. Se voi olla just se tuote, mitä se media myy.

Ajattelen, että ihmisillä on paljon muitakin vaikuttimia kuin raha. Rahan mahdollistamat asiat ovat yksi merkittävä motiivi, mutta tuskin se tyhjentävästi kuvaa, mitä tehdään.  

Oletko koskaan epäillyt itseäsi?

Ne hetket, kun en epäile itseäni ovat aika poikkeuksellisia. Ei mulla ole mitään erityisen vahvaa luottamusta omiin kykyihini.

Onko mielestäsi olemassa jotain selkeää suuntaa, johon yhteiskuntaa pitäisi kehittää?

Suomea voitaisiin sysätä muutama piiru liberaalimpaan suuntaan markkinataloudessa ja arvoissa. Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomi on aika konservatiivinen maa. Poliittisen päätöksenteon täytyy olla taustalla ainakin markkinatalouden edistämisessä. Se, miten suomalaiset saadaan olemaan vähemmän konservatiiveja, on hankalampi juttu.  

Mulla ei ole illuusioita siitä, että saisin tuotoksillani aikaan mielipidemuutosta. Luulen, että niitä lukevat ihmiset, joilla on aika lailla samat arvot kuin mulla. Luulen, että vaikutusmahdollisuuteni arvokonservatiivisuuteen ovat aika vähäiset.  

Lainsäätäjillä tosin voisi olla liberaalimpi asenne. Lapsille tyrkytetään Jeesusta päiväkodeissa ja tätähän arvokonservatiivit kannattavat, mutta jos ajattelee amerikkalaista perinnettä, niin siellähän voi hyvin olla sekä konservatiivi että sitä mieltä, että Jeesus on sellainen asia, joka ei kuulu kouluihin.

Olisi hyvä, että ihmiset, jotka itse haluavat elää konservatiivisesti ajattelisivat, että valtion tehtävä ei ole puuttua siihen, mitä ihmiset ajattelevat. Tämän luulisi olevan monille konservatiiveille siedettävä ajatus. Mutta Suomessa on konservatiiveja, jotka haluavat, että valtio hoitaa myös uskonnolliset asiat. Sellaista ymmärrystä heiltä toivoisin, että liberaalissa yhteiskunnassa konservatiiveilla on oikeus olla konservatiiveja, mutta heillä ei ole oikeutta pakottaa muille konservatiivista elämäntapaa.

 

Asialliset

Eettistä viestintää etsimässä

Kapitalistisessa yhteiskunnassa eettisyys on usein menestyksen hinta. Yritysten, poliitikkojen ja hallitusten huolehtiessaan maineestaan siirtyy likapyykin peseminen yhä useammin viestintätoimistoille. Pitäisikö tästä olla huolissaan?  

TEKSTI Unni Javanainen & Julia Rautiainen
KUVAT Pinja Ylioja

Keväällä 2017 Bioenergia ry julkaisi provosoivia mainoksia, jossa suomalaisten väitettiin olevan maailman tyhmin kansa. Yhdessä mainoksessa aasinpäinen suomineito parjasi suomalaisia, jotka eivät ymmärrä elävänsä miljoonaomaisuuden, turpeen, päällä. Toisessa vedottiin suomalaisten tunteisiin pyörätuolissa olevan henkilön avulla, joka mainoksen mukaan kärsii ”vetelät housuissa”, koska suomalaiset eivät typeryydestään suostu polttamaan turvetta. Mainoksissa väitettiin, että turpeen hyödyntämisen avulla meistä tulisi muun muassa ”rikkaampia kuin norjalaiset”, ja että turvetuotannolle on annettu puhtaat paperit.

Kumpikaan kampanjan väitteistä ei kuitenkaan liippaa läheltäkään totuutta. Norjalainen öljy on maailmanmarkkinoilla edelleen paljon arvokkaampaa kauppatavaraa kuin turve. Euroopan Unioni ja Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC luokittelevat turpeen fossiiliseksi polttoaineeksi, ja turvemaiden kuivaaminen aiheuttaa suuret hiilidioksidi- ja dityppioksidipäästöt. Kampanja sai lopulta huomautuksen Keskuskauppakamarilta vammaisia henkilöitä loukkaavasta esitystavasta. Mainoksen virheellisiin väitteisiin ei kuitenkaan otettu kantaa.

Turveinfo-kampanja on vain yksi esimerkki siitä, kuinka viestinnän palveluita ostetaan yhä enenevissä määrin palvelemaan asiakkaan intressejä: Voidaan puhua niin kutsutun promootioteollisuuden noususta. Promootio kattaa monia viestinnän muotoja aina mainonnasta brändäykseen ja poliittiseen kampanjointiin. The Economistin mukaan ala on kasvanut räjähdysmäisesti 1980-luvulta lähtien, ja pr-ammattilaisten määrä on nykyään moninkertainen esimerkiksi journalisteihin verrattuna. Alan keskiössä ovat viestintätoimistot, jotka määritelmän mukaan tarjoavat ”viestinnän suunnittelu- ja konsultointipalveluita”. Viattomasta määritelmästä huolimatta viestintätoimistot ovat onnistuneet saamaan negatiivisen leiman: toimistoja pidetään yhteiskunnan ”likaisen työn tekijöinä”, ja stereotypiat mustan valkoiseksi valehtelevista pr-ammattilaisista ovat vakiintuneita. Kärjistettynä ihmisten mielikuvissa viestintätoimistoissa tiivistyy siis kaikki se osaaminen, jolla saadaan turvetuotantokin kuulostamaan ekoteolta. Turvekampanjan voimakas kritiikki ei kohdistunutkaan Bioenergia ry:hyn, vaan kampanjan luoneeseen Hasan & Partnersiin. Toimisto puolustautui kritiikkiä vastaan toteamalla lopullisen vastuun faktojen totuudenmukaisuudesta lankeavan asiakkaalle, ei viestintäpalveluja tarjoavalle toimistolle. Toimiston tehtäväksi jää korkeintaan – kuten yrityksen perustaja Ami Hasan Markkinointi & Mainonnassa ilmaisee – vähän ”googlailla” asioita.

Onko viestintätoimistojen yllä leijaileva stigma perusteltu, ja mistä se ylipäätään juontaa juurensa? Pitäisikö viestintätoimistojen mainetta yrittää puhdistaa, vai olisiko se ristiriidassa toimistojen toimenkuvan kanssa? Informaation ja viestintäteknologioiden määrittelemässä yhteiskunnassa viestinnän merkitys kasvaa jatkuvasti. Lopulta viestintätoimistotkin ovat vain yrityksiä, jotka ovat huomanneet kasvavan kysynnän ja tarttuneet siihen. Itsessään tässä ei ole mitään pahaa, mutta faktojen kaunisteleminen sekä valheen ja totuuden rajamailla pyöriminen arveluttaa. Katsaus historiaan paljastaa yhden jos toisenkin kyseenalaisen tapauksen viestintätoimistojen toiminnasta etenkin Yhdysvalloista, joissa viestinnän ammattilaisilla on jo pidempään ollut vaikutusvaltainen asema. Kuuluisana esimerkkitapauksena toimii nykyään Suomeenkin laajentanut viestintätoimisto Hill + Knowlton Strategies, joka aiheutti aikoinaan skandaalin markkinoidessaan tupakkaa terveellisenä ja asbestia vaarattomana eristeenä. Ei ihme, että viestintätoimistojen toiminta saattaa ihmetyttää ja ärsyttää tavan kansalaistakin ja jopa pääministeriämme Juha Sipilää, jonka mielestä viestintätoimistot ovat ”amerikkalaista hapatetta”. Koko viestintätoimistobisneksen tuomitseminen vuosikymmeniä vanhojen tapahtumien perusteella on liioiteltua, mutta ajankohtaisten tapahtumien valossa viestintätoimistojen eettisyyttä ei kuitenkaan voi olla tarkastelematta kriittisesti. Esimerkiksi turvekampanja herättää kysymyksiä viestinnän eettisestä sääntelystä – tai siitä, onko sellaista ylipäätään olemassa.

Toimittajia koskevat Journalistin ohjeet ovat mitä luultavimmin tunnetuin viestintää koskeva eettinen säännöstö Suomessa. Sen sijaan viestinnän muita aloja, kuten promootiota, markkinointia tai mainontaa, koskevia ohjeita on vaikeampaa löytää: olotila pikaisen googlettelun jälkeen on lähinnä aiempaa eksyneempi. On markkinoinnin eettisiä ohjeita, viestinnän eettisiä ohjeita ja hyvää markkinointitapaa koskevia periaatteita. Kaikkien ohjeiden yhteenvedon perusteella sekä journalistit että pr-ammattilaiset vaikuttavat kuitenkin ajavan useita samoja arvoja, kuten läpinäkyvyyttä, rehellisyyttä ja vastuullisuutta. Toisaalta esimerkiksi Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liiton viestinnän eettisen ohjeistuksen periaatteissa korostuu asiakaslähtöisyys: viestintätoimistojen tulee edistää asiakasorganisaationsa kaupallisia tai toiminnallisia tavoitteita ja tämän mahdollistaakseen tuntea asiakkaansa tarpeeksi hyvin. Tämä on keskeinen ero journalistiseen etiikkaan.

Osittain journalistien kanssa jaettuihin arvoihin perustuvia periaatteita toteutetaan kuitenkin käytännössä monella eri tapaa. Suomalaisen uutismedian voidaan sanoa toimivan tai ainakin pyrkivän toimimaan Journalistien ohjeiden mukaan kiitettäväksi osoitetulla tavalla: lähes kaikki suomalaiset tiedotusvälineet kuuluvat Julkisen sanan neuvoston, eli hyvää journalistista tapaa tulkitsevan elimen, sääntelyn piiriin. Journalismin, etenkin uutismedian, ensisijainen päämäärä on tarjota kansalaisille mahdollisimman faktapohjaista ja objektiivista tietoa. Journalismilla on Suomessa myös pitkä ja arvostettu historia, jonka takia selkeä, yhteisiin eettisiin arvoihin pohjautuva toimintakulttuuri on päässyt vakiintumaan. Mainos- ja markkinointialaa sen sijaan luonnollisesti ohjaavat totuudenmukaisen tiedottamisen sijaan kaupalliset intressit, jotka kerta toisensa jälkeen jyräävät alleen eettiset arvot ja niitä erittelevät ohjeet ja säännöstöt. Kyse on kuitenkin kaupallisesta alasta, jonka ensisijainen tehtävä ei ole tuottaa yhteiskunnallisesti tärkeää ja informoivaa sisältöä kansalaisille, vaan tuloksia asiakkaalle. Kuten tapausesimerkki turvekampanjasta osoittaa, viestintätoimistot voivat olla valmiita esittämään suoranaisia valheita pärjätäkseen markkinoilla.

Missä määrin viestintäalan yritykset ovat sidottuja noudattamaan heidän toimintaansa ohjailemaan pyrkiviä säännöstöjä? Kuinka paljon eettisiä ohjeita voi kiertää rikkomatta kuitenkaan lakia? Viestinnän eettisen neuvottelukunnan (VEN) puheenjohtaja Elisa Juholinilla on selkeä näkökanta aiheeseen. ”Laki ja etiikka ovat kaksi eri asiaa, jotka tulee erottaa selkeästi toisistaan”, korostaa Juholin, ”vain lainsäädännön rikkomisesta voidaan tuomita juridisesti, ja epäeettinen toiminta – niin kauan kuin se tapahtuu lain puitteissa – ei kuulu tuomiovallan piiriin”. Lähtökohtana on pidettävä, että voimassa olevia lakeja noudatetaan. Eettiset kysymykset hyvästä ja pahasta, tekojen seurauksista ja merkityksistä, ovat puolestaan jokaisen yksilön ja organisaation päätettävissä. Juholinin mukaan voikin usein käydä niin, että vaikka organisaatio noudattaa lakia, sen toiminta koetaan siitä huolimatta epäeettisenä. VEN perustettiin vuonna 2015 päivittämään Viestinnän eettisiä ohjeita ja käsittelemään juuri tämänkaltaisia tapauksia. VEN kritisoi Hasan & Partnersin toimintaa ja turvekampanjaa viestinnän eettisyyden osalta, mutta siitä ei kuitenkaan tehty oikeudellista tutkintaa. Kampanja oli VEN:in mukaan sopimaton ja epäeettinen, ja asioita esitettiin harhaanjohtavalla tavalla.

Alan toimintatavat viittaavat siis siihen, ettei viestintätoimisto voi toimia eettisesti ja pärjätä samanaikaisesti markkinoilla. Tästä pr-toimisto Sugar Helsinki on eri mieltä. Heidän tapauksessaan eettisyys on käännetty markkinavaltiksi, ei liiketoimintaa hidastavaksi periaatteeksi. Sugar on tällä hetkellä yksi Euroopan ainoista ”eettiseksi” itseään markkinoivista pr-toimistoista. Mitä eettisyys voi siis konkreettisesti tarkoittaa viestintä- tai pr-toimistolle? Sugarin ruoka- ja hyvinvointibrändeistä vastaavan Ida Hanhiniemen mukaan maailmaa muutetaan ”shampoopullo kerrallaan”, ja eettisyys lähtee jo asiakkaiden valinnasta. Jotta asiakkaan kanssa voidaan tehdä yhteistyötä, on asiakkaan oltava eettinen ja ekologisesti toimiva. Kosmetiikan osalta edustettuna on vain luonnonkosmetiikkaa, ja Sugarin järjestämissä tapahtumissa ei koskaan tarjota lihatuotteita. Jos asiakas ei ole  tarpeeksi eettinen tai ekologinen tai valmis muuttamaan toimintaansa kestävämmäksi, heidän kanssaan ei voida tehdä töitä. Ohjeet tähän ovat selkeät, joten jos asiakas ei täytä kriteereitä, on helppo sanoa ei ja ohjata muualle. ”Jokainen meistä seisoo sataprosenttisesti kaikkien edustettujen brändien takana”, toteaa Sugarilla kauneusbrändeistä vastaava Essi Hautaluoma. Ihanteellisuudestaan huolimatta tilanne on pr-alalla kuitenkin suhteellisen harvinainen. Hanhiniemen mukaan Euroopassa toimii tällä hetkellä heidän lisäkseen vain kolme vastaavanlaista viestintätoimistoa Saksassa, Alankomaissa ja Iso-Britanniassa. Useimmat viestintätoimistot ovat valmiita työskentelemään kyseenalaistenkin yritysten kanssa luomalla niistä harhaanjohtavia mielikuvia ja pyrkien kiillottamaan näiden mainetta. Epäeettinen toiminta on helpompaa isommassa, anonyymimmässä viestintätoimistossa. Pienessä, Sugarin kaltaisessa viestintätoimistossa liattavana olisi yrityksen maineen lisäksi kuitenkin myös henkilöt sen takana.

Eettisyyden ja kaupallisuuden välinen tasapainoilu voi siis olla vaikeaa, ja usein on helpompaa vain kaatua kaupallisuuden puolelle. Helppoutta lisää se, että eettisyyden unohtamiselta puuttuu seuraukset. Kantaa kyllä otetaan, mutta muuta ei oikeastaan voida tehdä. Hasan & Partnersille tai Bioenergia ry:lle ei koitunut konkreettisia seurauksia mainosten epäeettisyydestä ja valheellisista väitteistä. Mainoksia jouduttiin muuttamaan, mutta koska mitään rikollista ei tehty, eivät seurauksetkaan olleet sen mukaisia. Kun epäeettisestä viestinnästä seuraa lähinnä vain soosoo ja sormen heristys, voidaan vain unelmoida eettisesti kestävämmästä huomisesta. Toisaalta viestintäalan ammattikulttuuri on ehkä vasta muovautumassa, joten turvekampanjan kaltaiset tapaukset voivat saada viestijät rakentamaan entistä yhtenäisempää ammatillista säännöstöä kaikille, ja jopa noudattamaan sitä. Voisiko siis olla mahdollista, että asiakaslähtöisesti eettisestä viestinnästä muodostuisi se trendi, jota tulevaisuudessa noudatetaan?

Ilmiöt

Unelma huippuyliopistosta

Minulla on unelma. Kingkin sen sanoi joskus. Minun omani on huippuyliopistosta. Yliopistosta, joka on paras ja jonne kaikki haluavat.

TEKSTI JA KUVA Erik Räsänen

Huippututkijoilla on käytössä huomattavasti rahaa ja oikeus tutkia asioita vapaasti. Näin saadaan tehtyä perustutkimusta, joka mahdollistaa innovaatiot ja talouskehityksen. Toki on myös tärkeää, että kehitetään riittäviä menetelmiä arvioimaan tutkimuksen hyödyllisyyttä ja tarpeellisuutta: mahdollisesti tutkijat voi velvoittaa tekemään tarkemmin selontekoa tutkimuksestaan ja siitä, onko se varmasti hyödyllistä.

Huippuyliopisto toteuttaa perustutkimusta riippumatta muiden intresseistä – tiede on tärkeintä. Se on aktiivisesti tekemisissä eri sidosryhmien kanssa ollen mukana luomassa huippuinnovaatioita. Ja koska resurssit ovat tiukilla, riippumattomaan perustutkimukseen saadaan rahoitus samaisilta sidosryhmiltä: yrityksiltä ja yhdistyksiltä.

Huippuopiskelijoita on tungokseksi asti, koska yliopisto on parhaimmistoa, siellä voi toteuttaa itseään ja sieltä valmistuessaan saa hyvin töitä. Käsiteltävät aiheet ovat laajoja, ja laajenevien koulutusohjelmien myötä suunta on kohti satojen ihmisten tehokkaita massaluentoja. Samalla opetus on yksilöllistä ja ottaa kunkin henkilökohtaiset tarpeet huomioon. Tarkasti suunnitellut luento- ja kurssikokonaisuudet luovat erinomaiset puitteet oppimiselle.

Huippuyliopiston kirjastossa on aina riittävästi kirjoja tarvitseville. Koulutusohjelmat uudistuvat jatkuvasti, sillä hektisessä nykymaailmassa täytyy vastata ajankohtaisiin haasteisiin. Opiskelijat jaksavat pysyä motivoituneina, sillä rakenteiden muutokset eivät sekoita heidän opintojaan – ja hei, opiskelevathan he parhaassa mahdollisessa yliopistossa.

Huippuyliopisto kerää siis huippurahoituksensa huippusidosryhmiltä, minkä jälkeen se tekee huippuriippumatonta huippuperustutkimusta huippuopiskelijoiden suorittaessa huippukursseja ja huippututkijoiden huippusynnyttäessä huippuinnovaatioita.

Sanotaan, että samaa sanaa hokiessa se alkaa menettää merkitystään. Ehkäpä joku ehtii sitäkin tutkimaan.


Kirjoittaja on huippuopiskelija huippuyliopistossa.

Asialliset

Me ei soitella enää

Mainoksessa on kaikki melodraaman ainekset. Nainen saattaa miestä junaan ja juoksee vielä hetken vaunun perässä. Kohtausta seuraa takaumia pariskunnan lämpimistä hetkistä ja välähdyksiä kurjasta nykyisyydestä, jossa nainen vääntelehtii nojatuolissa miehen soittoa odottaen. Taustalla soi Anna Hanskin riipaiseva Jos et sä soita. Vuonna 1991 julkaistu TELE-kaukopuhelun mainos jää mieleen.

TEKSTI Maria Karuvuori KUVA Tuomas Heikkilä

Ne jotka vielä muistavat Anna Hanskin ja lankapuhelimet, ovat huomanneet puhelimen käyttönsä muuttuneen. Nykyisin ei enää istuta sohvalla luuria vahdaten. Ehkä myös kavereille soitetut maratonpuhelut ovat vähentyneet, tai lakanneet kokonaan. Varsinkin nuoret näyttävät pitävän enemmän viestittelystä.

Arkihavainto ei vielä näy tilastoissa. Viestintäviraston mukaan vuonna 2016 matkapuhelimella soitettujen puheluiden kesto oli keskimäärin hieman alle neljä minuuttia, kun se vuonna 2007 oli vähän alle kolme. Tiedot on tosin tuotettu laskemalla kaikkien soitettujen puheluiden minuuttimäärä ja jakamalla se puheluiden määrällä. Tilasto ei kerro kovin tarkasti yksilöllisistä eroista.

Telia on tehnyt omaa tutkimusta asiakkaidensa puhelinkäyttäytymisestä. Yhtiön asiantuntija Petri Lindqvist kertoo, että perinteinen soittelu on todella vähentynyt jonkin verran.

“Puhelu on yhä ihmisille tärkeä varsinkin silloin, kun pidetään yhteyttä kaukaisiin sukulaisiin tai ystäviin, mutta videopuhelut yleistyvät”, Lindqvist sanoo.

Telialla on selvitelty myös nuorten puhelimen käyttöä. Lindqvistin mukaan erot vanhempaan väestöön verrattuna eivät lopulta ole kovin suuret. Kyselyihin ei kuitenkaan välttämättä vastata täysin totuudenmukaisesti.

Asiaa on kysyttävä arkipäivän asiantuntijoilta. Seitsemän aikaan arki-iltana asematunnelin Kompassitaso on rauhallinen, mutta muutama nuoren näköinen istuu penkeillä.

”Ennen tuli soiteltua enemmän, mutta nykyään käytän Messengeriä ja muita viestipalveluita. En oikein tiedä, missä vaiheessa muutos tapahtui. Sovin työkeikkojakin mieluummin tekstiviestillä, koska se on kätevämpää”, sanoo 26-vuotias Saara. ”Käytämme esimerkiksi Snapchatia. Puhelimessa tulee nykyään puhuttua lähinnä perheenjäsenten kanssa”, jatkavat 25-vuotias Marina ja 17-vuotias Titta-Lilja. Kaikki suhtautuvat epäluuloisesti tuntemattomista numeroista tuleviin puheluihin. Soittajaa epäillään puhelinmyyjäksi, ja puhelut jäävät vastaamatta.

Kolmen helsinkiläisnuoren otos siis tukee hypoteesia puhelimessa puhumisen vähenemisestä. Mutta yleisen kulttuurin muutoksen sijasta pitäisi ehkä puhua alakulttuureista. Jotkut suomalaisista pitävät yhä kiinni lankapuhelimista. Tilastokeskuksen tietojen mukaan yksi kymmenestä yli 75-vuotiaasta ei käytä matkapuhelinta. Lindqvist kertoo, että vanhuksia koitetaan nyt vieroittaa lankapuhelimistaan tarjoamalla heille matkapuhelimia, jotka näyttävät lankapuhelimelta.

Jääräpäisyyden ymmärtää, sillä lankapuhelinten myötä puhelimessa puhumisesta on kadonnut mysteerin tuntu: se, että soittaja selviää vasta puhelimeen vastaamalla. Jos et sä soita, jos soitat sittenkin.

Ihmiset

Kuka luulet olevasi, PastoriPike?

Kuka luulet olevasi?

Luulen olevani Suomen pioneeri. Sellainen, joka auttaa nuoria eteenpäin ja antaa heille rohkeutta olla oma itsensä. Yritän olla nuorille hyvä liideri ja jeesata niitä, jotka tarvitsevat apua.

TEKSTI Emma Viitanen KUVAT Pinja Ylioja

Pastor tarkoittaa latinaksi paimenta. Mistä artistinimesi tulee?

Siitä, että tein ennen gospel-räppiä Pastorit-ryhmässä yhdessä Prinssi Jusufin ja Joonatan Palmin kanssa. Sana kuvastaa myös itseäni, olen vähän sellainen ”paimenäijä”. Sellaista nimeä ei myöskään ole vielä kellään. Pelkkä Pike on tylsä, PastoriPike aiheuttaa hämminkiä ja pistää miettimään, että millainen toi tyyppi on.

Lisäksi toteat biiseissäsi olevasi visionääri, joka tarkoittaa tulevaisuuden hahmottajaa. Miltä tulevaisuudessa näyttää?

Esimerkiksi suomalainen muoti tulee menemään eteenpäin.Tuetaan enemmän niitä uusia tyyppejä, jotka tekevät vaatteita. Välillä ärsyttää, miten porukka ostaa tuntemattomilta tyypeiltä Jenkeistä vaatteita eikä tue kavereitaan Suomessa. Vaikka tietäisi tasan tarkkaan, mihin ne rahat menisivät. Lisäksi näen, että tulevaisuudessa nuoret osaavat auttaa toisiaan paremmin. Aina tulee olemaan kateellisuutta, mutta jos haluaa menestyä, pitää osata tukea muita.

Lisäksi olet kuvaillut itseäsi termeillä Hullutyyli, Aito G ja bulifleim. Mitä nämä tarkoittavat?

Hullutyyli meinaa sitä, että olen todella tyylikäs äijä. Ihan sama minne menen, niin huomaat, että mulla on todella hullu tyyli. Hullutyyli on toinen persoonani. Bulifleim on puolestaan se ADHD-Pike, joka tulee esiin keikoilla.

Aito G rakastaa toisia ihmisiä ja yrittää jeesaa heitä. Termi meinaa myös sitä, että olin pienenä aika ”bad boy”, sellainen gangsteri. Aito G voi olla siis molempia.

Tuot usein esiin sen, että teet työtäsi sen takia, että voit olla esikuva nuorille. Keitä ovat omat esikuvasi?

Isä ja äiti. Lisäksi Jumala on sellainen esikuva, jonka kautta pystyn rauhoittumaan. Musiikki- ja vaatepuolelta esikuvani on Kanye West.

Nuoruudessani mulla ei ollut paljoa esikuvia. Jokainen nuori tarvitsee mielestäni esikuvan, jottei tunne olevansa yksin. Mielestäni esikuvien pitäisi avautua enemmän, jolloin muillekin tulisi fiilis, että toi äijä pystyi avautumaan, miksen minäkin.

Miksi rupesit räppäämään?

En ole missään nimessä mikään kova räppäri, mutta mulla on karismaa. Jos sanon jotain, niin jengi kuuntelee. Lisäksi jos joku räppäri tekee jotain huonosti, niin haluan olla se tyyppi, joka itse samanlaisessa tilanteessa toimii paremmin. Joskus voin mokata, en ole täydellinen ihminen. Tai no olen, omalla tavallani.

Miten itse kuvailisit omaa musiikkiasi? Minkälaista musiikkia haluat tehdä?

Olen tehnyt aika paljon energistä musiikkia. Nyt yritän päästä sellaiselle levelille, jossa musiikissani olisi enemmän sanomaa, joka voisi oikeasti koskettaa nuoria.

Haluan, että jengi tajuaa, kuka PastoriPike oikeasti on. En ole aina riehakas ADHD, vaan todella tunteellinen äijä.

Miten musiikkisi eroaa muusta suomirapista? Entä oma musiikkisi Pastoreiden tuotannosta?

Ainakin niin, etten koskaan halua alistaa naisia. Lisäksi sen sijaan, että kiroilisin ja räppäisin esimerkiksi alkoholista, yritän saada musiikkivideoistani ja teksteistäni puhtaita. Haluan, että kaikki pystyvät nauttimaan musiikistani.

Musiikissani ei ole enää samaa gospel-sanomaa, joka siinä oli ennen. Yritän nykyään tuoda esiin enemmän omaa näkökulmaani. Ennen räppäsin Jumalasta, nykyään omasta elämästäni.

Kappaleissasi on paljon uhoa. Miksi?

Uhoaminen oli nuorena mulle tapa saada kunnioitusta, sillä olin todella kiusattu. Heikkoutta ei voinut näyttää samalla tavalla kuin nyt, vaan kaduilla piti olla kova, että pärjäsi. En pääse siitä helposti eroon, vaan se on mun elämäntyyli.

Sinulla on myös oma vaatemallisto, mikä on melko epätyypillistä suomirap-skenessä. Mistä sait inspiraation tähän?

Kanye West on isoin inspiraationi. Silloin kun Yeezy-vaatemerkki tuli, ajattelin, että jos toi äijä pystyy tekemään noin, niin miksi mä en? Mitä eroa meissä muka on? Okei, Kanyella on enemmän fyrkkaa.

Seksikäs-Suklaa huusi joskus metrossa, että “hei, hullu tyyli ku PastoriPike!” Päätettiin tehdä hashtag ja jengi innostui siitä. Siitä tuli myös vaatemerkkini nimi.

Suunnittelen itse merkin vaatteet ja saan inspiraationi 70-, 80- ja 90-luvuilta. Tutkin, mikä oli silloin se kovin juttu ja pohdin, miten voisin tuoda sen takaisin. Loppujen lopuksi muoti kiertää, se pitää vaan tuoda eri tavalla esiin. Suunnittelussa mulla on aina mukana Niklas – luottotyyppini muotiasioissa –  ja Jouni, joka on päägraafikkoni.

Ihailet Kanyeta ja hänen meininkinsä muistuttaa omaasi. Koetko olevasi Suomen Kanye West?

En ole ikinä sanonut itsestäni, että olen Suomen Kanye, vaan muut ovat sanoneet mulle niin. Hyväksyn tämän, miksi en olisi? Olen kuitenkin kulkenut jollain tapaa Kanyen jalanjälkiä, tehnyt perässä ja onnistunut siinä. Samalla olen tuonut tekemiseen omaa itseäni.

Onko sinulla idoleita suomirapin sisältä?

Cheek oli yhdessä vaiheessa. Hän on tehnyt hitosti duunia, vetänyt stadionin täyteen ja pistänyt suomirapin uuteen uskoon. En ole koskaan välittänyt Cheekin musiikista hirveästi, mutta hän osaa tehdä töitä ja on fiksu, kova bisnesmies. Siinä ihailen häntä. Kun Cheek tulee takaisin, hän tulee uutena ihmisenä, joka tekee asiat neljä kertaa kovemmin. Boom. Samaan pyrin itsekin.

Aito G jengi eli sinun, Graciaksen, Kingfishin, Bilen, Musta Barbaarin ja Sebastian Da Costan porukka, on monen huulilla juuri nyt. Mistä saitte idean tähän porukkaan?

Olen poiminut äijät mukaan elämän eri vaiheista, esimerkiksi Graciaksen ja Musta Barbaarin olen tuntenut lapsesta saakka. Suomessa ei oltu vielä tehty biisiä, jossa olisi vain tummia räppäreitä, joten päätettiin testata. Mentiin studioon ja sieltä tuli hitti.

Ketkä ovat planeetan aidoimmat G:t?

Minä itse, tietenkin. Lisäksi jokainen Aito G -äijistä on omalla tavallaan. Kingfish on yksi hoodigangsteri, Gracias on lyrikaalisesti yksi Suomen kovimpia räppäreitä. Bile on todella hyvä laulamaan, ”Suomen Weeknd”, ja Da Costa on kova räppäri, mutta ennen kaikkea ihan hullun hyvä tuottaja. Barbaari on puolestaan vähän kuin Martin Luther King Jr. Hän avasi meille portin isommalle yleisölle, koska jengi pystyi samaistumaan häneen nopeammin kuin meihin. Hän on äijä, joka puhuessaan ei peräänny sanomastaan vaan taistelee sen puolesta.

Voiko siis sanoa, että Martin Luther King Jr. oli Aito G?

Ehdottomasti. Hän on myös mun esikuva. Ja Malcolm X!

Jos ihminen voi olla Aito G, voiko hän olla myös Feikki G?

Ei missään nimessä, ei kukaan voi olla Feikki G. G ja feikkiys eivät käy yhteen, ei todellakaan.

Mikä fiilis sinulla on lavalla?

Tuntuu kuin olisin voittamaton. Siltä, että olen saavuttanut paljon ja tehnyt sen eteen duunia. Lavalla voin iloita siitä.

Vaikutat todella itsevarmalta. Jännitätkö koskaan lavalle menemistä?

Todellakin. Jännitän ihan hitosti aina kun menen lavalle. Joskus tuntuu, etten halua mennä keikalle ollenkaan.

Kun PastoriPikeä muistellaan sadan vuoden päästä, mistä sinut tullaan muistamaan: musiikista vai vaatteista?

Ei kummastakaan. Veikkaan, että mut muistetaan siitä, minkälainen ihminen olin.

Teko, josta haluan tulla muistetuksi on se, että Pike lopetti koulukiusaamisen. Että olin se, joka otti vastuuta ja uskalsi puhua asiasta enemmän. Aito G liittyy tähän, sillä Aito G yhdistää kansat: kukaan ei enää mieti millainen tai esimerkiksi minkä värinen olet. Uskon, että tämä tapahtuu kolmen vuoden sisään. Siihen mennessä olen stopannut ainakin jonkun kiusaamisen.

Urasi on lähtemässä toden teolla käyntiin ja olet silti saavuttanut paljon. Miltä näyttää PastoriPiken tulevaisuus?

Siltä, ettei lasteni tarvitse pelätä, kun he astuvat kadulle. Se on suurin tavoitteeni ja syy, jonka takia haluan taistella kiusaamista vastaan: että lapsillani ja vaimollani olisi hyvä olla.