Relevantit

Monipuolinen mätä

Biojätepussin pohjalla mätänevä omena tai haavasta tihkuva kellertävä neste ovat kiistatta esteettisesti epämiellyttäviä ja pahanhajuisia. Mätänemistä ei silti tulisi aliarvioida sen ällöttävyyden vuoksi, sillä se on koko elämän kannalta tärkeä prosessi.

TEKSTI Salla Rajala KUVA Iisa Pappi

Mätäneminen tarkoittaa tapahtumaa, jossa mikrobit hajottavat eloperäistä ainesta hapettomissa olosuhteissa. Tämän hajottamisen seurauksena syntyy kaasuja, jotka aiheuttavat juuri sen mädälle tyypillisen hajun.

MÄTÄNEMISPROSESSI ALKAA, kun mikrobit alkavat pilkkoa mätänevää tuotetta, kuten omenaa, pienemmiksi paloiksi. Omenan sisältämät hiilihydraatit, proteiinit ja rasvat hajotetaan ja ne liukenevat yksinkertaisemmiksi yhdisteiksi, kuten sokereiksi, aminohapoiksi ja rasvahapoiksi. Seurauksena mätänevä omena muuttuu kauniin kiinteästä löllöksi limaksi.

Prosessi kuitenkin jatkuu, ja liukoisista aineista, eli siitä löllöstä limasta, alkaa mikrobien vaikutuksesta muodostua monien vaiheiden kautta erilaisia kaasuja. Tärkein niistä on metaani. Metaanin muodostuminen on koko prosessin kriittisin vaihe, sillä metaania muodostavat mikrobit eivät kestä lainkaan happea, vaan hapen läsnä ollessa mätänemisprosessi pysähtyy. Hapen määrä, tai pikemminkin sen puuttuminen on huomioitava erityisesti silloin, kun mädätysprosessia hyödynnetään teollisiin tarkoituksiin.

Teollisella mädätyksellä voidaan hyvin kontrolloiduissa olosuhteissa tuottaa biokaasua, joka koostuu samoista kaasuista, joita luonnossa tapahtuvassa mätänemisessäkin syntyy. Biokaasu on uusiokäytettävä ja hiilineutraali energiamuoto, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi lämmön- ja sähköntuottoon sekä biopolttoaineena. Biokaasussa metaania on 50-70% ja hiilidioksidia 30-50%. Hiilidioksidia ei tarvita biokaasun energiakäyttöön, mutta sitä syntyy väistämättä mikrobien hajotustoiminnan seurauksena. Hiilidioksidi ei kuitenkaan mene täysin hukkaan, vaan sitä voidaan hyödyntää hiilidioksidilannoituksessa, jolla kiihdytetään kasvien kasvamista.

BIOKAASUA VOI TEHDÄ melkein mistä tahansa orgaanisesta, eli eloperäisestä, ja helposti hajoavasta aineksesta.  Käytännössä biokaasua tuotetaan eläinten lannasta, jätevedestä, biojätteestä sekä kasvibiomassasta – joskaan ei puusta. Biojätettä siis ihan oikeasti kannattaa kierrättää! Prosessiin käytettävä aines vaikuttaa suoraan tuotetun biokaasun määrään. Runsaasti kaasua syntyy aineksesta, joka sisältää vähän vettä ja paljon helposti hajoavaa materiaalia, esimerkiksi eläimen lannasta. Biokaasun valmistamista voi kokeilla myös kotona solmimalla biojätepussin tiiviisti kiinni ja odottamalla joitain päiviä, kunnes pussiin alkaa muodostua metaania.

Biokaasua käytetään paljon lämmitystarkoituksiin, ja se on kuluttajalle edullinen valinta. Esimerkiksi joillakin maatiloilla on oma biokaasulaitoksensa, jossa eläinten lanta muutetaan biokaasuksi.  Kaasu puolestaan hyödynnetään tilan lämmittämiseen. Biokaasun tuotossa muodostuu myös mädätettä, kiinteää ainesta, joka ei hajoa prosessin aikana kokonaan. Mädäte sisältää paljon kasveille välttämättömiä ravinteita, joten se on erinomainen lannoite pelloille.

ENERGIANTUOTON LISÄKSI mätänemisellä on hyvin tärkeä rooli luonnossa, sillä kasvu ja elämä perustuvat ravinteiden kiertoon. Kasvit tarvitsevat kasvaakseen ravinteita, kuten hiiltä, typpeä ja fosforia. Ne ottavat ravinteita jatkuvasti maasta juurillaan ja eläinten syödessä kasveja nämä ravinteet siirtyvät eläimiin. Ilman hajotustoimintaa, myös mätänemistä, maasta otetut ravinteet eivät koskaan palaisi takaisin maaperään, vaan ennen pitkää ne loppuisivat, eivätkä kasvit pystyisi kasvamaan. Mikrobien ansiosta näin ei kuitenkaan tapahdu, sillä kaikki kuollut materiaali hajotetaan takaisin alkuaineiksi, muun muassa hiileksi, typeksi ja fosforiksi.

Niin ällöttävää kuin mätä onkin, tulisi sitä tarkastella myös toiselta kantilta. Mätänemisprosessi antaa meille maapallon varoja tuhlaaville ihmisille mahdollisuuden käyttää uusiutuvaa energianlähdettä moniin tarkoituksiin. Lisäksi prosessissa toimivat mikrobit ovat yksi syy siihen, että elämä täällä voi ylipäätään jatkua. Aika mahtavaa, eikö?

Röyhkeät

Etten vain pysähtyisi hetkeksikään

Herätys puoli yhdeksän, kymmeneksi luennolle. Äkkiä aamupala naamaan, tiedän olevani jo nyt vähän myöhässä. Aamukahvi mukaan termarissa, ei ole aikaa juoda kahvia kotona. Ratikassa ehtii käydä sähköposteja läpi. Hirveät kantamukset taas mukana, Onnibus lähtee neljältä kohti Turkua. Sinne pitää juosta suoraan luennolta. Taas on ollut ihan liikaa näitä päiviä, kun pitää vain juosta paikasta toiseen. Ihan saatanallinen ralli!

TEKSTI Julia Rautiainen KUVITUS Iisa Pappi

KAIKILLA ON KOKO ajan kauhea kiire. Tai siltä se tuntuu. Koko ajan pitäisi olla menossa, koko ajan pitäisi tehdä jotain. Länsimaisessa yhteiskunnassa kaikki tapahtuu yhä nopeammin, ja jatkuvasti nopeutuvassa tahdissa on pysyttävä mukana.

Meillä on oltava kiire, jotta voisimme tuntea olevamme tärkeä osa yhteiskuntaa, jotta jättäisimme tänne jonkinlaisen jäljen itsestämme. Hyvällä ihmisellä on kalenteri täynnä ja kännykkä soi. Aika pitää käyttää tehokkaasti, jotta voi tuntea itsensä merkitykselliseksi. Aikaa kuitenkin valuu hukkaan jatkuvasti. Hukkaamme aikaa joutavuuksiin, nukumme liikaa, tuijotamme puhelimen näyttöä.

EI KUKAAN PYSTY olemaan jatkuvasti tuottava, tehokas, tai tekemään parastaan. Silti tähän pyritään koulussa, töissä, yksityiselämässä, yhteiskunnassa.

Luennolla ehtii hyvin hoitaa rästihommia. Päädyn kuitenkin lukemaan ensin Hesaria, sitten Jodelia. Samalla kuuntelen luennoitsijan englanninkielistä puhetta ja yritän saada kiinni edes jostain ajatuksesta, jonka voisin laittaa muistiinpanoihin. Tämä on sitä multitaskingia parhaimmillaan. Kauhea nälkä. Luentojen välissä ei ehdi syömään, ellei lähde ajoissa tältä luennolta. Kauhon pikavauhtia hernekeittoa suuhun ja ryntään seuraavalle luennolle. Silti olen vähän myöhässä.

KIIRE ON JÄNNITTEINEN tila, jolla on aina suhde aikaan. Se on ajan niukkuutta ja puutetta, aika loppuu aina kesken. Kiire on myös illuusioita, vain tunnetta siitä, että meillä on liian vähän aikaa käsissämme. Kiire on siis vain kuvitelmaa oman päämme sisällä. Siksi kiirehtiminen on oikeastaan aika turhaa. Hukkaamme lopulta omaa aikaamme, hukkaamme potentiaalista tuottavuutta. Kaikki tehtävät huitaistaan vasemmalla kädellä, jotta ne saadaan nopeasti alta pois, emmekä pyri tekemään parastamme. Tämä johtaa plus miinus nolla -tilanteeseen, kun hutaistuun työhön ei ole enää tyytyväinen ja siihen palaa uudelleen.

Lähden taloustieteen laskarista vähän ajoissa, jotta ehdin bussiin. Pitää ostaa eväitäkin vielä. Kun vihdoin saavun bussilaiturille, on lähtöön aikaa viisi minuuttia. Laiturilla on kuitenkin vielä väärä Onnibus, tämä olisi matkalla Ouluun. Ahdistaa, haluan vain istumaan bussiin omalle paikalleni. Bussiterminaali on täynnä ihmisiä, minunkin bussini on kuljettajan mukaan täyteen buukattu. Kaikki matkalla jonnekin.

OIKEASTAAN KIIREESSÄ ON kyse vain kahdesta asiasta: osaako ihminen organisoida tekemisensä ja erottaako hän epäolennaiset tehtävät olennaisista. Kiireen tunne ei yleensä hellitä istumalla paikallaan. Toiset haluavat tuntea jatkuvan kiireen, kasaavat tehtävää tehtävän päälle eivätkä edes yritä pysähtyä hetkeksi. Kiire ei katoa mihinkään, ainakaan jos sitä ei tietoisesti yritä kadottaa. Siksi meillä on kiire, koko ajan. Kiire saada kaikki ajoissa valmiiksi. Kiire eteenpäin elämässä. Mutta vaikka kuinka kiirehtii, nopeammin ei pääse.

Kun bussi pääsee viimein matkaan, kiireeni hellittää. Kaksi tuntia aikaa tehdä mitä vain, tässä sitä nyt istutaan. Enpä taida kuitenkaan tehdä yhtään mitään.

Relevantit

Meemipolitiikkaa heimoyhteiskunnassa

Yes we can. Crooked Hillary. Kyllä kansa tietää. I am the senate. Lähes jokainen meistä assosioi useampaan oheisista lausahduksista tietyn tunnetun mielikuvan, meemin. Poliittisten meemien kavalkadi onkin laaja, vaikuttava ja ennen kaikkea vaikutusvaltainen. Jotkut asiantuntijat ovat arvioineet meemeillä olevan potentiaalia presidentintekijäksi asti. Mutta mihin tämä väitetty valta perustuu, ja kuka sitä todellisuudessa hallitsee?

TEKSTI Akseli Rouvari KUVITUS Iisa Pappi

MEEMI MÄÄRITELLÄÄN USEIN ideaksi, käyttäytymismalliksi, tyyliksi tai käyttötavaksi, joka leviää henkilöltä toiselle. Oleellista meemissä on nimenomaan sen luonne replikoituna elementtinä, esimerkiksi toistettuna kuvana. Richard Dawkins on tiettävästi ensimmäinen meemin määritellyt ihminen, jo kauan ennen internetiä vuonna 1976 kirjassaan Geenien itsekkyys. Määritelmässä on kyse kulttuurin välittymisen ideasta, eli matkimisesta.

Sosiaalinen media kuitenkin mullisti meemin käsitteen tavalla, johon Dawkinskaan olisi tuskin villeimmissä visioissaan uskonut. Tähän liittyy myös poliittisten meemien nousu. Niiden suosiosta tänä päivänä kertoo esimerkiksi Googlesta hakusanalla “Donald Trump meme” löytyvät 109 miljoonaa hakutulosta, tai Facebookin Sassy Socialist Memes -sivun keräämät yli miljoona tykkäystä.

HELSINGIN YLIOPISTON yliopistonlehtori Janne Matikaisen mukaan poliittisten meemien suosio perustuu nimenomaan niiden ominaisuuteen osallistaa ihmisiä: meitä kiinnostaa kun voimme nauraa poliitikoille ja herjata heitä. “Koulutuslupaus on yksi viime vuosien suosituimpia meemejä Suomessa, ja suosituimmat meemit liittyvät usein juuri politiikkaan.”

Matikainen näkee meemeillä olevan potentiaalia nimenomaan ihmisten jakamisessa ja yhdistämisessä, enemmänkin kuin mielipiteiden muuttamisessa. “Esimerkiksi Trumpista tehdyt pilkkameemit vahvistavat hänen vastustajiensa käsitystä Trumpista hölmönä, kun toisaalta hänen kannattajissaan ne herättävät uhriutumisen kaltaisia ryhmäyttäviä reaktioita: muu maailma herjaa meitä!”

Meemit tulivat isosti mukaan politiikkaan vuoden 2008 presidentinvaaleissa Barack Obaman kampanjassa. Matikaisen mukaan tämä oli ensimmäinen kerta kun meemejä käytettiin näin systemaattisesti politiikan välineenä. Kaikki meistä varmasti muistavat Obaman kasvot, sloganit “Yes we can” ja “Hope” sekä sinipunaiset värit. “Toisaalta se oli pitkälti ruohonjuuritason työtä, ihmiset tekivät omia kuvia sloganeiden ja formaatin ympärille. Vastaavaa on nähty Suomessa lähinnä Pekka Haaviston kampanjassa vuonna 2012.”

Meemit perustuvatkin pitkälti siihen, ettei niitä voi kontrolloida, vaan leviäminen on orgaanista. Toisen oleellisen meemiteorian kehittäjän Susan Blackmoren mukaan meemit elävätkin omaa elämäänsä, jossa ihmiset ovat vain välikappaleita – kulttuuri puhuu meissä meemien kautta.

Meemit elävät omaa elämäänsä, jossa ihmiset ovat vain välikappaleita – kulttuuri puhuu meissä meemien kautta.

VAIKKA IHMISET OLISIVATKIN vain välikappaleita meemeille, joku on silti aina niiden takana, ja jotkut toiset vastuussa niiden leviämisestä. Eräs näihin rooleihin tottunut on toimittaja ja Twitter-aktiivi Toivo Haimi, jota on tituleerattu Suomi-twitterin meemimestariksi.

Haimi, jolla on Twitterissä yli 7300 seuraajaa ja noin 26 000 twiittiä, tunnistaa asemansa mukana tulevan vastuun: “Pyrin hyväntahtoiseen huumoriin, kun jaan poliittisia meemejä. Tiedostan, että ne voivat olla ihmisiä jakava voima, enkä halua että meemejäni voidaan esimerkiksi tulkita vaaliaseeksi jonkun puolueen puolesta tai jotain puoluetta vastaan.”

Haimi on myös hyvin tarkka miettiessään mitä julkaisee, hän haluaa julkaisemansa sisällön olevan ‘wholesome’, eli sellaista jonka kuka tahansa voi kokea hauskaksi. “On merkki siitä että huumori on hauskaa, kun sille voivat nauraa sekä hallitus- että oppositiopuolueiden edustajat. Tämä näkyi esimerkiksi jokapäiväinen elämäni Antti Rinteen ilmein -ketjussa, jonka tykkääjistä löytyy laajalti muun muassa sekä demareita että kokoomuslaisia.”

Haimi tunnistaa myös hyvin meemien voiman, ja Matikaisen tavoin hän tarttuu niiden luonteeseen yhteisöissä. “Yksi tärkeimmistä johtopäätöksistä mitä meemeistä voidaan vetää on se, että ne heimouttavat: meemit edustavat tribalisoitumista ja identiteettipolitiikkaa. Niillä määritellään identiteetti, millaisen yhteiskunnan koet haluttavaksi ja keitä kuuluu meihin ja keitä teihin. Meemeillä tehdään sosiaalisessa mediassa selväksi, keitä kannatetaan ja keitä ei.” Haimi näkee meemit siis aktivismina, jolla määritellään omaa identiteettiä.

POLIITTISIA MEEMEJÄ ON kuitenkin nykypäivän informaatiotulvassa niin valtava määrä, että niihin ja niiden jakamiseen sisältyy myös merkittäviä ongelmia. Digitaalinen somekulttuuri, jossa jokaisen on helppo tuottaa sisältöä, luo otollisen alustan esimerkiksi disinformaation syntymiselle ja leviämiselle. On useita esimerkkejä siitä, miten Facebookissa tai muilla alustoilla on liikkunut poliitikkojen kuvia sitaattien kanssa, joita kyseiset poliitikot eivät todellisuudessa ole ikinä sanoneet. Meemien yhteydestä ei vaadita tai odoteta juurikaan ikinä lähteitä, joten tietojen paikkansapitävyyden tarkistaminen voi olla kovan työn takana.

Haimi nostaa esimerkiksi disinformaatiosta meemeissä erityisesti yhden tapauksen: Li Andersson ja vasemmistolainen väkivalta -casen. Tapauksessa Andersson kuvaili A2-illassa vuonna 2011 äärivasemmistolaisen väkivallan olevan erilaista ja tuomitsi samalla kaiken väkivallan. Hommafoorumilla sanoma muuttui kuitenkin muotoon ‘vasemmistolainen väkivalta on vaan parempaa’. “Tästä alkoi levitä meemikuvia ja jengi oikeasti luuli että Andersson on sanonut näin. Moni luulee edelleen että näin on tapahtunut, eikä vaivaudu selvittämään lähteitä”, Haimi kertoo. Kun ihmisille on iskostunut tietty informaatio tarpeeksi selkeästi ja useasti, voi väärää mielikuvaa olla erittäin vaikea muuttaa. “Laki menee niin että paskanjauhannan debunkkaamiseen menee aivan suunnaton määrä aikaa verrattuna sen levittämiseen.”

Myös Matikainen tunnustaa ilmiön suureksi ongelmaksi: “Jos disinformaatiota jaetaan paljon vaikka meemin muodossa, muuttuu se tieto todeksi ihmisten mielissä.” Sisältöjen vastaanottaja tarvitseekin merkittävää lähdekriittistä osaamista ja kehystämiskykyä tunnistaakseen disinformaation. “Somekäyttömme on usein painokkaammin jakamista kuin sisällöntuottamista. Saatamme herkästi tietämättämme levittää myös sisältöjä, merkityksiä ja ideologiaa, joita emme kannata, ja sisältö saattaa pitää sisällään merkityksiä, joita ei tule ajatelleeksi”, toteaa Matikainen.

ENTÄ MIKSI TÄLLÄ kaikella sitten on niin paljon väliä? Muun muassa siksi, että The Washington Postin haastattelemat asiantuntijat uskovat, että Trumpin valinta presidentiksi onnistui nimenomaan oikeistomielisten kannattajien kuvafoorumeilla käymän aktiivisen meemisodan ansiosta. Väite kuulostaa rohkealta, mutta samalla erittäin pelottavalta: aktiivisella meemisodalla voidaan rapauttaa demokratian rattaita ja vaikuttaa ratkaisevasti jopa vaalituloksiin.

Sekä Matikainen että Haimi suhtautuvat väitteeseen kuitenkin hieman varauksella. Matikainen toteaa meemeillä olleen kiistatta vaikutusta, mutta tuskin ratkaisevaa. “Trumpin kohdalla tilausta oli. Poliittinen konteksti oli sopiva, mutta meemit toki ovat varmasti vahvistaneet kannattajien ydinporukan uskoa ja ryhmäidentiteettiä.”

Haimi näkee toisaalta koko Yhdysvaltain 2016 presidentinvaaleissa isomman trendin meemien suhteen: “Laajempi meemin käsite identiteettiä kuvaavana symbolina oli tosi tärkeässä roolissa vaaleissa: somessa osoitettiin väriä avoimemmin kuin pitkään pitkään aikaan, olivat kyseessä sitten Trumpin, Sandersin tai Clintonin kannattajat. Kaikki halusivat osoittaa olevansa jonkun puolella, ja vielä enemmän jotain vastaan.”

Toisaalta on myös mielenkiintoista, miten tehokkaimmalla tavalla poliittisia meemejä on onnistunut hyödyntämään nimenomaan äärioikeisto. Jos Obama toi meemit isolla tavalla politiikkaan ja ne näyttäytyivät vielä enemmänkin liberaalin vasemmiston poliittisena retoriikkana esimerkiksi suuryrityksiä vastaan, on radikaali oikeisto nyt ottanut ne tehokkaasti omakseen. Haimi toteaa, että jo teekutsuliike Obaman ensimmäisen kauden aikana aloitti tökeröiden meemien avulla kamppailemisen. “Radikaalioikeisto on toiminut kaiken muunkin suhteen kuten meemeissä: he ottavat muilta poliittisilta aatteilta sen mikä toimii ja käyttävät sitä itse. Viimeistään Trump onnistui isolla tavalla poliittisten meemien käytössä siinä missä Obamakin.”

Meemien merkittävä vaikutusvalta on siis kiistaton. Tämä herättääkin kysymyksen siitä, voiko lopulta edes olla meemiä, joka ei ole poliittinen tavalla tai toisella. Matikainen ja Haimi ovat asiasta samoilla linjoilla: voi, mutta ei meemiä joka on ideologiaton. “Meemeihin ja niiden jakamiseen sisältyy usein kansalaisaktivismin ajatus, vaikuttaminen omien ajatusten ja ideologian kautta”, toteaa Matikainen.

Haimi uskoo ideologian olevan meissä läsnä aina: “Emme voi ottaa sitä pois tuotoksistamme. Meidän pitää tunnustaa se, että tausta, luokka-asema, maantieteellinen paikka yhteiskunnassa ja yhteiskunnalliset näkemykset tulevat aina olemaan niissä läsnä.” Ideologia meemeissä on siis asia, jota vastaan on hyvin vaikeaa taistella vaikka haluaisi. Kaikkeen ajatteluumme kun sisältyy lähtökohtaisesti aina Haimin mainitsemat vaikutteet.

Laki menee niin että paskanjauhannan debunkkaamiseen menee aivan suunnaton määrä aikaa verrattuna sen levittämiseen.

ENTÄ OVATKO MEEMIT lopulta uhka vai mahdollisuus demokratialle? Asiantuntijamielipiteitä löytyy suuntaan jos toiseenkin, mutta Matikainen tunnustaa taipuvansa enemmän uhka-skenaarioon. “Ei se tietenkään ole yksioikoisesti kumpaakaan. Esimerkiksi oikeistopopulistien meemit ovat enemmänkin oire kuin syy. Meemien aiheuttama vastakkainasettelu saa minut kuitenkin hieman taipuvaisemmaksi uhkan ajatukseen.”

Haimi puolestaan löytää optimismin aihetta meemien potentiaalista, jonka myös Matikainen tunnustaa. Haimi kertoo näkevänsä meemit aina enemmän mahdollisuutena kuin uhkana, sillä mahdollisuus siitä, että useammat ihmiset kiinnostuisivat yhteiskunnallisesta prosessista, omista oikeuksistaan tai ylipäätään vaikuttamisesta, on itsessään arvokasta.

“Jos meemeillä saa ihmisen älyämään, että tähän yhteiskuntaan pystyy vaikuttamaan – oli kyse sitten vaikka millaisesta ääri-ideologiasta – niin ainakin herää joku kipinä. Ja kun kipinä herää, niin ihminen pystyy ottamaan kantaa. Ja kun pystyy ottamaan kantaa, niin pystyy myös korjaamaan kantaansa.”

Röyhkeät

Kuka luulet olevasi, Aulis Junes?

Olen miettinyt sitä nyt, kun tämä ikä on. Ei ole tähän mennessä tarvinnut koskaan käydä terveyskeskuksessa, eikä koskaan mitään lääkkeitä ottaa. Kun kävin hakemassa uuden kuorma-autokortin, tarvitsin lääkärinlausunnon. Kysyin lääkäriltä, että uskoiko, kun olin kaikkiin laittanut “ei”. Se tiedusteli, että enkö ollut koskaan käynyt terveyskeskuksessa. Sanoin, että “piruako siellä teen, siellä on sairaita vain!” Tyttö kyseli sitten hoitokertomuksia. Vastasin, että “ei tytöt oo kirjottanut mitään kertomuksia, vaikka mä oon hoidellut niitä vuosikymmeniä”. Lääkäri hermostui, kun ei kestänyt huumoriani. Kaksi sairautta mulla on, eikä niihin vielä ole löytynyt mitään täsmähoitoa: työhulluus ja ahneus. Ja narsistinen mä olen.

TEKSTI Heta Ojanperä KUVAT Pinja Ylioja

Oletko seurannut Nuorisosäätiö-sotkua nyt kesällä?

Olen vuosikymmenet vainonnut näitä kepulaisia. Minusta on järkyttävää, että tämä mafiapäällikko Antti Mäki-Reinikka aikanaan alkoi kepulaisten kanssa valtaamaan Nuorisosäätiötä. Kerran Helsingin nuorisohotellin taloudenhoitaja Riitta soitti, että täällä olisi laskuja maksettaviksi. Sanoin, että ei pitäisi olla, että mitä laskuja. Ne oli keskustapuolueen Helsingin piirille, eihän ne säätiölle kuuluneet. Siitä alkoi Nuorisosäätiön mureneminen pikkuhiljaa, heti 70-luvun alussa. Lähdin säätiöstä, kun en ole koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen. Antti Kaikkonen, joka sai viimeksi talousrikostuomion 2012, istuu Keskusta-puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Tämähän on niin kuin mafiaporukka!

Toivon, että suuntaa käännetään. Keskeinen pykälä Nuorisosäätiössä on, että jos nuorten maksamasta vuokrasta tulee osakeyhtiölle voittoa, niin ne siirretään säätiölle. Säätiö käyttää sitten varat lasten ja nuorten sosiaaliseen toimintaan ja kristillishyveelliseen työhön. Herranen aika, tähän verrattuna ne tekee rosvotyötä, eikä Sipiläkään puutu! Kerran MOT-ohjelmasta soitettiin tänne ja kysyttiin, onko mulla alkuperäisaineistoja Säätiön toimintaa koskien. No tottakai on. Nyt niillä on myynnissä valtaosa näistä nuorisohotelleista.

Mihin ne nuoret sitten päätyvät?

No siinä on kysymys! Kyllä haluan sen nähdä, vaikka 80 vuotta on jo jäänyt taakse. Olen sanonut, että jos nuoria aletaan häätämään kodeistaan, niin silloin se on vielä suurempi rikos. Nämä [Keskusta-puolueen] konnat ovat 100 000 euron palkkioita saatuaan perustaneet oman yhtiön, vaikka rahat olisivat kuuluneet säätiölle. Siitähän on tämä viimeinen juttu, joka on rikospoliisin tutkinnassa: niillä on miljoonien epäselvyydet.

Mitä ongelmia suomalaisessa demokratiassa on, ja mitä ratkaisuja niille keksit?

Kerran A-studiosta pyydettiin keskustelemaan edustuksellisesta demokratiasta. Kysyin, että “Tiedätkö, mitä edustuksellinen demokratia merkitsee?” Se merkitsee sitä, että jokainen edustaa omaa itseään puolueessa. Olen ollut vaikka missä puolueiden toiminnassa mukana, mutta aina, kun pyydettiin liittymään jäseneksi, sanoin näkemiin. Puolueet ovat lahkoja siinä missä lestadiolaiset ja körttiläiset! En halunnut myöskään, että vihreää puoluetta perustetaan. Sanoin, että meidän pitää mennä muihin puolueisiin vihertämään. Tänä päivänä Vihreä puolue on ekologinen häpeätahra.

Mitä mieltä olet ehdotuksesta perustaa Helsinkiin valvottu huumeidenkäyttöhuone?

En hyväksy sitä, että näitä piikityksiä annetaan, koska sillä vain jatketaan ongelmaa. Huumestopperi [Stop Huumeille ry], joka toimii edelleen Pasilassa, vastustaa myös kaikkea tällaista. Ammattiauttajat toteavat kyvyttömyytensä auttaa ja päätyvät tekemään helppoja ratkaisuja. Silloin, kun minulla oli näitä piikittäjien tukiryhmiä, niin yhdenkin vein Nikkilän sairaalaan. Sanoin lääkäreille, että “perkele ette pistä tätä”. Hänet riisuttiin ja vietiin pyöreään huoneeseen riehumaan, itse istuin oven takana kunnes rauhoittui. Lehdetkin kirjoitti, että “Junes ei pidä sekakäyttäjiä toivottomina tapauksina”. Toivottomat tapaukset ovat Hietaniemen hautausmaalla! Tuollaisten kaverien auttamisessa ensimmäiset 12 vuotta ovat vaikeita, mutta sitten helpottuu.

Vuonna 2017 pelkästään Helsingissä oli yli 7000 asunnotonta. Miten tämä on mahdollista?

Osa heistä ei halua asua kottaraistenpöntöissä, kuten joku joskus sanoi haastattelussa. He ovat tietynlaisia luonteeltaan, eivätkä halua sopeutua sivilisaatioon. He eivät ole syrjäytyneitä, vaan syrjäytettyjä. Se on vähän niin kuin tämä Viitasaaren Sauri: jos hän asuu saunassa, niin antaa perkele asua siellä! Siinä vaikuttavat vuokranantajat, jotka haluavat vuokrarahat. Jos joku suostuu nukkumaan saunanlauteilla sen aikaa, kun on eduskunnassa, niin sen kun nukkuu.

Miksi annoit itsesi tulla vihityksi diakoniksi?

Otin vihkimyksen vastaan porukan yhtenäisyyden vuoksi. Kun olin nuori, kävin ehtoollisella, mutta kun olin siinä iässä, että pääsin ravintolaan, minua ei oltu hetkeen nähty kirkossa. Kirkosta sitten soitettiin asian johdosta. Vastasin, että eilen illalla kyllä nautin viisi ehtoollista ilman leipää! Toisekseen, olen lukenut tietoteoriaa. Aloin miettiä, että tämä on jonkun verta ja jonkun lihaa, eli kannibalismia! Enhän voi semmoseen osallistua! Jo ennen vihkimystä olin tehnyt Jeesuksen elämästä lopputyön. Toin avoimesti esille, että Jeesus ei ollut neitseestä syntynyt, vaan huoran kakara. Hän oli kreikkalaisen sotilaan jälkeläinen. Roomalaisilla ja kreikkalaisilla sotilailla oli samat oikeudet, kuin tänä päivänä on Boko Haramilla: ne ottivat tyttöjoukkoja ja raiskasivat, kun ei toisin uskovilla ollut mitään arvoa.

Kertoisitko tonttisi laidalla olevasta Itsekkyyden muistomerkistä?

Pystytimme sen 3000 kiloa painavan graniittikiven siihen Greenpeace-nuorten kanssa. Kaupunki ei ollut antanut nuorille lupaa pystyttää kiveä. Sanoin, että “Perkelettäkö menette kaupungilta kysymään, ei niillä oo mitään asiaa. Tuohon voitte tontin kulmalle laittaa.” Ja koska se on Itsekkyyden patsas, sanoin että voitte haudata minut sen taakse ja kaivertaa siihen nimeni. “Se oli itsekäs henkilö!” Nuo SUP-lautailijanuoretkin tuolta kysyivät laituria rakentaessaan, että mistä lupa pitää hakea. Vastasin, että “tässä seisoo lupa”. Miksi pitää joiltakin saatanan nihilisteiltä kysyä lupa nuorison laituriin? He aina vaativat pitämälleni ryhmäkodillekin järjestyssääntöjä. No, kyllä voin järjestyssäännöt kirjoittaa, jotta on jotain mitä rikkoa!

Miten buddhalainen vastarinta näkyy elämässäsi?

Valtasin Malmilta aikoinaan ison kartanon, koska aluetta oltiin purkamassa. Perustin sinne lasten ja nuorten sosiaalikeskuksen ja ryhmäkodin laitapuolen kulkijoille. Se oli valtavan komea kartano, 1900-luvun alussa ruotsinkielinen kansanopisto ja sota-aikana lastenkoti. Sinne tuli käräjäoikeuden päätöksellä komppania ulosottoviraston miehiä. Minulla oli aika väkivaltaisia kavereita, jotka olivat melkein kaivamassa esiin aseita ja puukkoja. Sanoin, että “tääl ei verta vuodateta, mä järjestän”. Minulla oli sähkö- ja puhelinsopimus, vedin sähköt ja kaikki. Kun häätö tuli, hankin toista sataa hautakynttilää ja koristelin puiston, jossa kartano sijaitsee. Malmilaiset luulivat, että olin siirtänyt Malmin hautausmaan tien toiselle puolelle. Sain valtavasti kansallista ja kansainvälistä julkisuutta, ja rakennus tuli toimenpidekiellon kohteeksi. En lähtenyt sieltä mihinkään, rakennus jäi tyhjilleen ja siitä tehtiin Helsingin kaupungin suojelukohde. Se on yhä tänä päivänä olemassa ja sen ympärillä on komea puisto.

Olitko Wanhaa valtaamassa vuonna 1968?

En lähtenyt, kun ne oli vähän rähinöitsijöitä, olin siinä sivussa. Olen perusanarkisti, peruspanteisti, mutta en pyörittele mustapunaista lippua, pistele neulalla hevosia perseelle, potki ikkunoita tai kadehdi kapitalisteja. Kun poliisi sanoi, että lähdepä mukaan, niin vastasin, että kiva, kun saa valtion kyydin. Anarkismin käsitän krishnamurtilaisuutena: älä sitoudu mihinkään aatteeseen tai järjestelmään. En ota laumoja vastaan [Linnunlaulun huvilaan], koska pidän keskustelutilaisuuksia mieluummin. Muuten siinä tapahtuu niin, että on 50 tai 100 pulloa, joihin heitän ämpärillisen vettä. Kun menen katsomaan, niin muutamassa pullossa on muutama pisara vettä. Haluan, että on 3-10 pulloa ja täytän ne yksitellen. Pitää olla aikaa keskustella arvoista ja periaatteista.

Relevantit

Kiitos kaupalliseen ryhmään pääsystä

Kun henkilökohtainen Facebook-feedi täyttyy meemeistä ja mainoksista, pakopaikka löytyy ryhmistä, joissa voi löytää sielunkumppaninsa kotiruuan, puutarhakalusteiden tai juoruilun ystävistä. Nyt myös ryhmien kaupallinen potentiaali on noussut esiin. Yritykset ostavat ryhmiä mainosalustoiksi ja Facebookin pilottiuudistus mahdollistaa kuukausimaksulla toimivat ryhmät.

TEKSTI Roosa Savo KUVITUS Heidi Puomisto

KUVASSA NÄKYY YÖN yli pöydälle jätetty jugurttipurkki, jonka sisäosan ovat vallanneet kymmenet banaanikärpäset. Kuvateksti kertoo: ”Laitoin siihen kelmun päälle ja pari pientä reikää ja sinne ne pirulaiset menivät (nauruhymiö).” Hetkessä kuvan alle kertyy 58 kommenttia, joissa banaanikärpästen karkottamiseen vinkataan niin viskin, tiskiaineen kuin omenaviinietikan käyttämistä. Kymmenet julkaisevat kuvia omista banaanikärpäsloukuistaan, yhteisöllisyyden tuntee.

CAMBRIDGE ANALYTICA, sitten joukkopako. Sosiaalisen median kouluttaja Harto Pönkä arvioi noin 300 000 suomalaisen jättäneen Facebookin huhtikuun jälkeen. Vaikka Facebookin edustajat ovat sitä mieltä etteivät luvut päde, ovat viime vuosien tietoturva- ja yksityisyyskysymykset herättäneet käyttäjien epäilykset: kuka minulle mainostaa ja mitä he minusta tietävät?

Nyt ollaan kuitenkin kasvavassa yhteisössä, nimittäin noin 120 000 jäsenen Kotiruokaryhmässä. Aiheina ovat kaikki kotiruuan ympärillä potuista paahtopaistiin ja jauhiskastikkeen kokkailuun. Kiellettyä ovat einekset – ja linkit ryhmästä pois.

Perinteisesti Facebook-ryhmät ovat olleet riippumattomia vapauden tyyssijoja, joita ylläpitävät vapaaehtoiset. Kotiruokaryhmä koki vuodenvaihteessa muutoksen, kun ryhmän osti sosiaalisen median toimisto NoBot. Eikä ryhmä ole ainoa laatuaan. Esimerkiksi Kekkilä osti jo vuonna 2016 itselleen 103 000 jäsenen Piha ja Puutarha -ryhmän. Elokuussa Keskipohjanmaa-lehti arvioi Suomessa olevan ainakin 10 Facebook-ryhmää, jotka tekevät yritysten kanssa kaupallista yhteistyötä.

Kaupallisuus on hiipinyt Facebook-ryhmiin samalla tavalla kuin se on hiipinyt Instagramiin tai Facebook-feediin: hitaasti mutta varmasti.

FACEBOOK-RYHMIEN KAUPALLINEN potentiaali perustuu tietystä aiheesta kiinnostuneeseen porukkaan, niche-yleisöön, jolle on helppo kohdistaa mainontaa. Facebookin oma mainostoiminto ei toimi ryhmissä, joten moni on lähtenyt etsimään kiertotietä.

NoBotin sisältöstrategi Suvi Kinnunen kertoo, että tärkeintä heille on ryhmän tyylin ja toimintalogiikan säilyttäminen samanlaisena kuin ennenkin: kotikutoisena. Kaupallinen sisältö toteutetaan esimerkiksi erilaisten teemaviikkojen ja arvontojen muodossa, joissa jäsenten osallistuminen on keskeistä. Helsingin Myllyn kanssa toteutettu leivontaviikko-kampanja kehotti ihmisiä julkaisemaan omia leipomuksiaan #leivontaviikot ja #myllärin -hashtageilla, ja julkaisijat osallistuivat 100 € ruokalahjakortin arvontaan.

Eikö ryhmän omistajanvaihdos sitten ärsyttänyt vanhoja konkareita? ”Monen mielestä mikään ei muuttunut, kun taas muutamat vertasivat sitä ihmisten myymiseen”, Kinnunen sanoo. Ryhmä on koko ajan kasvussa ja teemaviikkojen julkaisut ovat olleet suosittuja, joten muutos tuskin nähdään täysin negatiivisena.

FACEBOOK ON ITSEKIN herännyt siihen, että varsinkin Pohjoismaissa ryhmät ovat kuumaa kamaa. Helmikuussa Facebook järjesti 150 eurooppalaiselle Facebook-ryhmän ylläpitäjälle Facebook Communities Summit -tapahtuman, jossa pohdittiin sitä, miten yhteisöjä voisi palvella paremmin. Myös suomalaisia ylläpitäjiä oli mukana.

Suomenkin kokoisessa maassa on monia yli sadan tuhannen jäsenen ryhmiä, kuten Naistenhuone (106 000), wish/aliexpress/ebay (117 000) sekä Askartelu ja Sisustusideoita (117 000). Facebook on arvioinut, että suomalaisista noin 2,8 miljoonaa käyttää sivustoa kuukausittain.

Kaupallisuus on hiipinyt Facebook-ryhmiin samalla tavalla kuin se on hiipinyt Instagramiin tai Facebook-feediin: hitaasti mutta varmasti. Muutos näkyy Facebook-ryhmissä monella tapaa. Ryhmän saattaa omistaa yritys, jolloin omistava taho julkaisee sopivin väliajoin ryhmässä kaupallista sisältöä. Ryhmä saattaa myös ajoittain tehdä yhteistyötä erilaisten yritysten kanssa. Myös piilomainontaa saattaa esiintyä, kun ammattilaisbloggaajat jakavat linkkejä omille sivustoilleen. Lisäksi viraalimarkkinointi, eli käyttäjien omien suositusten kautta tapahtuva markkinointi, sekoittuu maksettuun mainontaan. Todellinen mainonnan viidakko.

Ryhmissä tapahtuva mainonta on usein taustaansa sulautuvaa natiivimarkkinointia, jonka säätelyyn ei ole vielä vakiintuneita käytäntöjä.

KESÄSTÄ LÄHTIEN ON ollut olemassa myös kolmas vaihtoehto: maksulliset Facebook-ryhmät. Tulevaisuudessa kuka tahansa saattaa pystyä luomaan kuukausimaksulla toimivia ryhmiä, jotka toimivat vähän samalla periaatteella kuin Netflix tai Spotify.

Facebook Groups -tuotepäällikkö Alex Dave kirjoitti blogissaan pilottihankkeesta, jossa ryhmän ylläpitäjä voi luoda ilmaisen ryhmän alle maksullisen ryhmän, subscription groupin, ja veloittaa jäseniltä 5–30 dollaria kuukaudessa. Uudistusta perustellaan sillä, että ylläpitäjät ovat tärkeitä yhteisöjen luojia, ja Facebook haluaa auttaa heitä kehittämään toimintaansa. “Kyse on ennemminkin yhteisöön sijoittamisesta kuin tienaamisesta”, Dave kommentoi Techcrunch-lehdelle. Pilotissa on mukana 3 englanninkielistä Facebook-ryhmää: siivousryhmä, aterioiden suunnitteluryhmä ja yliopistoon hakevien lukiolaisten vanhemmille suunnattu tukiryhmä.

Pilottihankkeeseen mukaan lähtenyt maksullisen Organize your home -siivousryhmän perustaja Sarah Mueller kertoo samaisessa blogissa, että ryhmä tuo hänelle mahdollisuuden järjestää kaikenlaista uutta, kuten projekteja, livelähetyksiä, ryhmähaasteita ja koulutuksia.

YLLÄPITÄJÄN ROOLI ON suuri, kun ajatellaan siihen liittyvää työmäärää ja vastuuta. Aikaa menee uusien liittymispyyntöjen hyväksymiseen, keskusteluiden moderointiin, jäsenten yksityisviesteihin vastaamiseen ja paskamyrskyjen hallintaan. Ei ihme, että jotkut ylläpitäjät kaipaavat palkkaa tehdystä työstä.

Suuren ryhmän ylläpitämiseen voi ajanjaksosta riippuen mennä alle tunnista viikossa useaan tuntiin päivässä, kertoo yksi Sipsikaljavegaanit ja Vegaaniset kasvisruuat -ryhmien ylläpitäjistä, Aliisa Maunula. “Onhan se työtä”, hän sanoo, “työtä, josta kukaan ei maksa mitään.” Maunulan motivaatio ryhmien ylläpitämiseen kumpuaa jäseniä yhdistävästä aiheesta, vegaaniudesta, ja sen tietoisuuden levittämisestä.

55 000 jäsenen Sipsikaljavegaaneissa jäsenet jakavat usein kuvia vegaanisista lempituotteistaan, minkä lisäksi sivulla saa mainostaa tietyin rajoituksin, kunhan on kysynyt luvan ylläpidolta. “Jos joku julkaisee joka viikko ravintolansa ruokalistan, niin kyllä sitä rajoitetaan”, sanoo Maunula.

Blogien kaupallisuudesta valitettiin, kunnes ihmiset joko hyväksyivät muutoksen tai häipyivät muualle. Nyt Facebook-ryhmissä tapahtuvat muutokset vaikuttavat seuraavan samaa linjaa, mutta ainakaan vielä ketään ei näytä kiinnostavan.

VIIDAKOSSA PÄTEVÄT VIIDAKON lait. Ryhmissä tapahtuva mainonta on usein taustaansa sulautuvaa natiivimarkkinointia, jonka säätelyyn ei ole vielä vakiintuneita käytäntöjä. Alan itsesäätelyelin Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) antaa lausuntoja markkinoinnin hyvän tavan noudattamisesta perustuen Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) antamiin markkinointisääntöihin, jotka periaatteessa koskevat myös Facebook-ryhmissä tapahtuvaa mainontaa. Säännöt eivät kuitenkaan ole lakeja vaan suosituksia.

Viime vuosina MEN on saanut monia ilmoituksia erilaisista natiivimainonnan muodoista, joissa mainonnan luonne ei ole tullut selväksi. IAB Finland määrittelee natiivimainonnan markkinointiviestinnäksi, jossa mainonta tapahtuu siellä, missä on totutusti ollut median omaa sisältöä. Tämä voi tarkoittaa kaupallisessa yhteistyössä tehtyä blogitekstiä, jossa bloggaaja kehuu käyttämäänsä naamarasvaa tai Kotiruokaryhmässä tapahtuvaa teemaviikkoa, jossa kannustetaan jäseniä julkaisemaan omia kuviaan ja siten nostamaan brändin tunnettavuutta.

Natiivimainonnan tunnistaa kenties parhaiten siitä, ettei se ole liian tunnistettavaa. Silti tunnistettavuus on ICC:n laatimissa digitaalisen markkinoinnin ohjeissa ensimmäinen artikla.

Vuonna 2016 MEN antoi ensimmäistä kertaa huomautuksen vlogin kautta tapahtuvasta mainonnasta, jossa tubettaja pelasi Playstation-peliä ja suositteli seuraajiaan ostamaan pelin. Huomautuksessa todettiin, ettei sponsoroidun sisällön käsite ollut tarpeeksi yksiselitteinen suhteessa mainonnan luonteeseen. Tänä vuonna MEN on antanut huomautuksen Instagram Storyssa julkaistusta mainoksesta ja blogimainoksesta, joissa molemmissa mainoksen tunnistettavuus jäi puutteelliseksi.

Facebook-ryhmissä tapahtuvasta markkinoinnista ei ole vielä tullut huomautuksia, kertoo MEN:in pääsihteeri Paula Paloranta. Hän vahvistaa, että blogien mainonnan tunnistettavuudesta on ollut parin viiden vuoden aikana noin tusina lausuntoa käsittelyssä. “Niistä on melko usein tullut huomautuksia, kun neuvosto on katsonut, ettei ole selkeästi käynyt ilmi, että kyse on kaupallisesta vaikuttamisesta.”

Onko Facebook-ryhmän ylläpitäjä uusi ammatti bloggaajan ja tubettajan ohelle?

MONI BLOGIEN YSTÄVÄ varmasti muistaa sen hetken, kun lempibloggaaja teki ensimmäisen kaupallisen yhteistyön. Blogien kaupallisuudesta valitettiin, kunnes ihmiset joko hyväksyivät muutoksen osaksi blogia tai häipyivät muualle. Nyt Facebook-ryhmissä tapahtuvat muutokset vaikuttavat seuraavan samaa linjaa, mutta ainakaan vielä ketään ei näytä kiinnostavan.

Kaupallisuus ei kuitenkaan ole tarinan pahis, joka vain tulee ja valtaa alaa. Se tuo käyttäjille parempia ohjevideoita, hauskoja kampanjoita ja mahdollisuuden inspiroitua ja jakaa fiiliksiä yhteisössä. Toisaalta liian aggressiiviset, alustalle sopimattomat mainonnan muodot ärsyttävät ja saavat ihmiset nopeasti kaikkoamaan.

Facebook perustelee maksullisia ryhmiä sillä, että käyttäjät hyötyvät laadukkaammasta sisällöstä, ja raha motivoi ylläpitäjiä olemaan, no, parempia ylläpitäjiä. Monet ryhmät ovat myös kuolleet aktiivisen ylläpidon puutteessa: kun vastuussa on taho, joka saa palkkaa ylläpidosta tai hyötyy ryhmästä mainostarkoituksessa, ryhmä ei pääse kuivumaan kasaan.

NoBotin Kinnunen kertoo, että heitä yllätti kaupallisten teemaviikkojen aiheuttama positiivisen palautteen määrä: ”Moni piti sitä virikkeenä tai haasteena; mahdollisuus voittaa innosti heitä kokeilemaan uutta reseptiä. Ajattelimme, että ensimmäisten kaupallisten yhteistöiden aikaan saattaa ilmetä vastarintaa, mutta vastaanotto oli enemmän positiivinen.”

SOSIAALISEN MEDIAN NOPEASTI kehittyvät mainospinnat aiheuttavat päänvaivaa, koska alan ohjeistus joutuu juoksemaan perässä. Juuri kun Youtuben ja blogien markkinointikäytännöt alkavat vakiintua, seuraava alusta haastaa aikaisemmat säännöt. Mainonta ja mediasisältö sekoittuvat, ja mainontaa tekevät yhä enemmän amatöörit, jotka eivät ole perehtyneitä olemassa oleviin markkinoinnin ohjeisiin. Ja miksi he olisivatkaan – kyseessä olevat ohjeet eivät ole lakeja, ja MEN:in huomautus ei johda jatkotoimenpiteisiin.

Sosiaalisessa mediassa yrittäjyys on yleistynyt sisällöntuotannon muuttuessa harrastuksesta ammatiksi. Onko ylläpitäjä uusi ammatti bloggaajan ja tubettajan ohelle?

Yhteistä kaikille näille on se, että suunnitellaan ja luodaan laadukasta sisältöä, josta hyötyvät myös median käyttäjät. Ehkä mainonnassa ärsyttää eniten se, että kaupalliset muutokset perustellaan sillä, että käyttäjät hyötyvät ja inspiroituvat, eikä sillä mistä todella on kyse: kaupallisesta vaikuttamisesta.

Viime kädessä joku kuitenkin aina maksaa sisällöstä, tai ainakin sen alustasta.  Zuckerbergin hieno tavoite on yhdistää kaikki maailman ihmiset, mutta Facebook on lopulta mediayritys, jonka liikevaihto pyörii 13 miljardin paikkeilla. Jotta voi olla osa Facebook-ryhmää tai sosiaalista mediaa ylipäänsä, on hyväksyttävä myös sen kaupalliset ulottuvuudet. Oltava yhdessä niin hyvässä kuin pahassa.

Tai sitten on otettava mallia niistä 300 000 käyttäjästä, jotka lähtivät lätkimään.