Syrjintää ja esteitä yliopistoyhteisössä

Sörnai gushan laulaminen on valtsikassa asetettu kyseenalaiseksi tänä keväänä. Turvallisten tilojen ja yhdenvertaisuuden puolesta on kuitenkin mahdollista tehdä enemmän.

TEKSTI Aku Houttu KUVITUS Katri Astala & Rosa Lehtokari

YLIOPPILASLEHTI UUTISOI VUONNA 2008 venäläisen dosentin Andrei Gurtovin eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle tehdystä kantelusta, joka koski filosofisen tiedekunnan promootioretkellä jaetun kirjasen juomalaulua. Kyseisellä retkellä loukkaavaa laulua ei laulettu, mutta hyvin usein kappale lauletaan opiskelijoiden sitseillä tai vuosijuhlilla vielä tänä päivänä. Siitäkin huolimatta, että tuolloinen Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto kommentoi laulua epäasialliseksi ja tasa-arvovastaava Terhi Saarikoski kehotti miettimään, kannattaako loukkaavia lauluja laulaa ylipäänsä.

Sörnai gusha on yksittäisenä sitsilauluna syrjivä eikä yliopistomaailmassa tapahtuva ulossulkeminen missään nimessä lopu siihen. Suoraa rasismia näkyy yliopistoyhteisössä, ja lisäksi syrjintää ja ulossulkemista löytyy rakenteista. Sosiaalitieteiden opiskelija Aracelis Correa nostaa esiin esimerkkejä rasismista yliopisto- ja opiskelijamaailmassa: “Opiskelijat saattavat heittää rasistisia vitsejä tai kommentteja, jotka eivät ole ihan loppuun mietittyjä”. Konkreettisesti ulossulkeminen näkyy niin, että ei-valkoisille opiskelijoille puhutaan englantia olettamalla heidät esimerkiksi vaihto-oppilaiksi eikä suomalaisiksi.

Räikeimmillään rasismi näkyy yliopistoyhteisössä järjestöissä ja niiden ulostuloissa. “HYY:n alla on rasistisia järjestöjä, esimerkiksi Helsingin Akateemiset Perussuomalaiset (HAPSU). Sen kannanotot ovat olleet räikeän rasistisia. Hiljattain kuvattiin luonnolliseksi eri kansalaisuuksien tunnistamista ulkonäön perusteella ja väitettiin, ettei ulkomaalaisia saisi päästää yliopistolla päättäviin elimiin”, Correa sanoo. Suomalaisuus liitetään vain valkoisuuteen, mitä se ei missään nimessä ole.

Kannanoton jälkeen HYY tiedotti, ettei HAPSU:n ulostulo vastaa sen yhdenvertaisuuteen liittyviä arvoja. HAPSU:n suunnalta on aiemminkin tullut selkeästi rasistisia lausuntoja, mutta ongelmana on ollut niiden julkaisu yksityishenkilöltä eikä järjestöltä itseltään, jolloin HYY:n kädet toimia ovat olleet sidotut. Nyt järjestöltä tullut kannanotto on kuitenkin käsittelyssä, kun ylioppilaskunnan edustajiston alainen talousjohtokunta arvioi HAPSU:n jäsenyyttä HYY:n piirissä. [HAPSU on sittemmin poistettu HYY:n järjestörekisteristä, toim. huom.]

RASISMIN SIETÄMINEN OMASSA YHTEISÖSSÄ on ongelmallista. Esimerkkinä Correa antaa vaalipaneelin sisältävän HYY:n tapahtuman, jonka järjestämisessä hän on ollut mukana. Yhdenvertaisuuteen ja turvallisen tilan periaatteisiin sitoutuneen HYY:n tapahtumaan hän on yrittänyt etsiä perussuomalaisten ehdokasta, joka ei olisi tehnyt jotakin ihmisryhmää syrjivää tai loukkaavaa ulostuloa. Ehdokkaan etsiminen on tuottanut vaikeuksia, ja Correa pohtii, voiko rasismiin vahvasti liitettyä puoluetta edes edustaa ilman liitosta siihen. Yliopistoyhteisön pitäisi tuntua turvalliselta kaikille, joten hän toivoisi, että tapahtumia suunnitellessa kaikki voisivat kokea tulleensa huomioiduksi.

Yleisemmin valkoisuus näkyy normina yliopistolla. Sekä yliopiston hallinnossa että opetushenkilökunnassa representaatio on Correan mukaan puutteellista. Opetuksessa toistuu eurosentrisyys. Samat asiat pätevät myös ylioppilaskunnassa ja järjestökentässä sekä niiden järjestämissä tapahtumissa. “Itsensä näköisiä opiskelijoita näkee kovin vähän ja siksi välillä miettii, että kuulunko edes tänne”, Correa pohtii. Omia kokemuksia ei myöskään välttämättä pääse jakamaan samassa tilanteessa olevien kanssa.

”Minun ei tulisi olla se, joka heittelee ilmoille ehdotuksia tilanteen parantamiseksi.”

Correa katsoo, että päivittäin Suomessa kohdattavan syrjinnän takia tuki on tarpeen. “Ajattelen, että niin kauan kuin Suomessa on rasismia ja joudumme kohtaamaan ennakkoluuloja, ulossulkemista sekä räikeää vihapuhetta, tarvitsemme erityistä tukea.” Tämän takia hän nosti valtsikalaisille tarkoitetussa Facebook-ryhmässä esiin halunsa perustaa järjestö tuen takaamiseksi. “Haluaisin järjestöllä luoda representaatiota pitämällä esimerkiksi lukupiirejä ja leffailtoja, jotka rikkovat sitä valkoisuuden ja eurosentrisyyden kuplaa, jossa elämme yliopistolla ja yhteiskunnassamme.”

Olennaista on myös tarjota vertaistukea ja muistuttaa siitä, ettei kukaan ole ajatustensa kanssa yksin. Facebookissa Correa mainitsee, että jäseneksi haluavalle ei ole mitään ulkonäöstä, taustasta, uskonnollisesta vakaumuksesta tai kansalaisuudesta johtuvaa rajoitetta, vaan kyse on siitä, miten identifioituu itse. Toistaiseksi varsinaista järjestöä ei siis vielä ole, mutta jonkin verran ihmisiä on ilmaissut halunsa lähteä mukaan. “Heidän kanssaan aletaan pohtia, mihin suuntaan järjestöä luodaan. Myös järjestön nimi on vielä pohdinnan alla.”

KEINOT RASISMIN KITKEMISEEN on otettava tosissaan. Correa korostaa etenkin rakenteellisen rasismin tiedostamista ja oman toiminnan reflektointia: “Minun ei tulisi olla se, joka heittelee ilmoille ehdotuksia tilanteen parantamiseksi.” Hän nostaakin esiin yliopistolla toimivat tahot, joiden tehtävä olisi puuttua vallitsevaan ilmapiiriin ja kehittää yhdenvertaisuutta. ”Henkilökunnalla tulee olla työkalut toimia, kun joku ilmoittaa kokeneensa rasismia.” Tähän tarvitaan koulutusta. Luennoitsijoiden ja muiden järjestävien toimijoiden tulisi huomioida eri taustoista tulevat opiskelijat, kun suunnitellaan opetusta tai muuta toimintaa yliopistoilla.

Olennaista on tarjota vertaistukea ja muistuttaa siitä, ettei kukaan ole ajatustensa kanssa yksin.

Näin ei kuitenkaan aina ole, ja Correa nostaakin esimerkiksi tilanteen sosiologian kurssin luennolta, jolla näytettiin väkivaltainen video Rodney Kingin pahoinpitelystä. Afroamerikkalainen King tuli tunnetuksi, kun poliisit pahoinpitelivät hänet vuonna 1991 Los Angelesissa, mutta heitä ei koskaan tuomittu oikeudenkäynnissä, jossa valamiehistö koostui vain valkoisista. Seurauksena oli suuria mellakoita. Correa kyseenalaistaa sen, miksi video tuli näyttää luennolla ilman suoraa tarkoitusta tai sisältövaroituksia. Videota ei purettu muuten kuin keskustelemalla vierustoverin kanssa. Correa oli yhteydessä luennoitsijaan kysyäkseen asiasta, mutta ei saanut vastausta.

CORREAN MUKAAN RESURSSEJA tulisi käyttää sen selvittämiseksi, miksi suhteellisesti pienempi osa maahanmuuttajataustaisista päätyy yliopistoon kuin valtaväestöstä, jotta tasa-arvoiset kouluttautumismahdollisuudet voidaan taata. Samaa on pohtinut Turun yliopiston sosiologian dosentti Elina Kilpi-Jakonen tutkimuksissaan. Uutistamo.fi-sivustolla julkaistussa tekstissään hän nostaa esiin, ettei koulutuksen yhdenvertaisuus toteudu Suomessa.

Huomattavia eroja näkyy oppimistuloksissa ja arvosanoissa, joiden takia syntyy erilaisia mahdollisuuksia edetä koulutusjärjestelmässä. Kilpi-Jakonen nostaa esiin myös sen, että monesti niiden perusteella on mahdollista arvioida menestystä toisella asteella sekä todennäköisyys jatkaa korkea-asteelle. Maahanmuuttotausta vaikuttaa kuitenkin kaksijakoisesti, sillä huolimatta negatiivisista yhteyksistä on eurooppalaisissa tutkimuksissa havaittu myös maahanmuuttajaperheistä löytyvän enemmän koulutuksellista kunnianhimoa. Useissa tapauksissa muuhun väestöön verrattuna koulussa yhtä hyvin pärjänneet maahanmuuttajataustaiset nuoret etenevät korkeakouluun muita todennäköisemmin. Maahanmuuttajataustaiseksi on tässä yhteydessä määritelty henkilö, jolla on kaksi ulkomailla syntynyttä vanhempaa.

AINEISTOISTAAN KILPI-JAKONEN KUITENKIN huomaa eriarvoisuutta aiheuttavan seikan. Maahanmuuttajataustaiset nuoret päättävät peruskoulunsa heikommin arvosanoin kuin valtaväestöön kuuluvat. Tämä vaikeuttaa heidän jatko-opiskelumahdollisuuksiaan toisella asteella. Toiselle asteelle edenneistä valtaväestön nuorista 67 prosenttia suorittaa tutkintonsa loppuun, kun maahanmuuttajataustaisten kohdalla luku on vain 53 prosenttia Kilpi-Jakosen aineistossa, joka on kerätty Tilastokeskukselta vuosilta 2000–2004.

Kilpi-Jakonen nostaa selittäväksi tekijäksi perhetaustan. Maahanmuuttajataustaisten vanhemmat kykenevät antamaan vähemmän tiedollista ja taloudellista tukea kouluttautumiselle, vaikka henkinen tuki voi olla korkealla. Perhetaustalla on merkitystä, mutta ratkaisuja on löydyttävä erilaisista taustoista löytyville myös koulutusjärjestelmän sisällä, jotta yhdenvertaiset mahdollisuudet voidaan taata. Kilpi-Jakonen nostaa keinoiksi esimerkiksi opettajien kielitaitoisuuden lisäämistä, joilla voidaan parantaa maahanmuuttajataustaisten nuorten oppimistuloksia ja koulutuksesta läpipääsyä. Kannustus opiskeluun läpi elämän on myös olennaista.

Yliopistoyhteisössä on siis tehtävää yhdenvertaisuuden puolesta edelleen, vaikka paljon on saavutettu. Suomalainen yhteiskunta torjuu eriarvoisuutta, mutta koulutuspolitiikan keinoin erityistilanteita voitaisiin huomioida enemmän. Järjestelmätason ongelmien lisäksi jokaisen oma itsereflektio eri tilanteissa voi muuttaa ympäristöä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *