Jos julkisuudessa möykkääviä kansallismielisiä yhdistyksiä on uskominen, on yhteiskuntamme matkalla kohti vääjäämätöntä tuhoa. Ilmeisesti kotimaistaan pakenevat ”muukalaiset” ja moninaisuutta suvaitsevat ”suvakkihuorat” ovat tuhoamassa suomalaisen kulttuurin valtamedian vaietessa poloisten uusnatsien kohtaamista vääryyksistä. Onneksi MV-lehti kuitenkin pitää huolta laatujournalismin tasosta, ja Ilja Janitskin on pyrkimässä tasavallan presidentiksi. Mutta osattiin sitä ennen Janitskinia, Suomen Sisua ja Vastarintaliikettäkin. Fasistiset ja kansallissosialistiset liikkeet menestyivät Suomessa jo 1900-luvun alkupuolella.
TEKSTI Pilvi Nikarmaa
ARKISTOKUVAN MUOKKAUS Tuomas Heikkilä (Kuva Sakari Pälsi/Helsingin kaupunginmuseo)
Tunnetuin suomalaisista fasistisista liikkeistä oli ilmaisia kyytejä itärajalle tarjonnut Lapuan liike. Kesän 1930 aikana liike teki ainakin 254 muilutusretkeä, ja tunnetuin kyytiin päässeistä oli presidentti K.J. Ståhlberg. Kyyti tarjottiin etusijassa kommunisteille, joille liike ehkä ajatteli tekevänsä palveluksen kuskatessaan heitä Neuvostoliittoon. Lapualaisten touhua katsottiin pitkään läpi sormien. Lopulta kansa ja päättäjät kuitenkin ymmärsivät, ettei vasemmistolaisten väkivaltainen muiluttaminen kenties olekaan hyväksyttävää. Lapuan liike lakkautettiin keväällä 1932.
Lapuan liikkeen perintöä jatkoi vuonna 1932 perustettu Isänmaallinen kansanliike (IKL). Puolue edusti eduskunnassa asti ja sen jäsenet tunnistettiin sinimustista univormuista. Puoluetoiminnan lisäksi IKL kunnostautui ravintolabisneksessä. Liike pyöritti Musta Karhu -ravintolaketjua, joka sai nimensä Lapuan liikkeeltä peritystä logosta, jossa mies ratsastaa karhulla. IKL:llä oli myös nuorisoliike Sinimustat, joka järjesti rennon kuuloisia kesäleirejä, joilla marssittiin, lausuttiin kuorossa ja asuttiin sotilasteltoissa.
Lapuan liikkeen ja IKL:n kanssa läheisessä yhteistyössä toimi vuonna 1929 perustettu sisällissodan valkoisten veteraanijärjestö Vapaussodan Rintamamiesten Liitto (VRL). Edellä mainittujen liikkeiden tavoin myös VRL vastusti vasemmistoa ja työväenliikkeen toimintaa. Pyrkimyksenä oli savustaa kommunistit ulos eduskunnasta ja valtuustoista, mutta muiden fasististen järjestöjen tavoin VRL:n loru loppui jatkosodan välirauhansopimukseen vuonna 1944.
Vuosina 1940–1944 vaikuttanut Suomen Kansallissosialistinen Työjärjestö (SKT) puolestaan piti saksalaisten esikuviensa tavoin juutalaisia uhkana suomalaiselle rodulle. SKT pyrki suojelemaan tätä ilmeisesti jumalaisena pitämäänsä rotua ”vierailta aineksilta”, ja halusi kieltää rotujenväliset avioliitot. Myös SKT:llä oli mahtipontisesti nimetty nuorisojärjestönsä, Nuoret Valtakunnan Rakentajat (NVR), joka tavoitteli nuorisolle pakollista työvelvollisuutta ja sotilaallisen koulutuksen lisäämistä.
