Median jäsenet ovat pian työmarkkinakaivosten kultahippuja – kunhan antavat kuulua itsestään.

”Miten teiltä saisi maisterivaiheen opiskelijoita houkuteltua yritysvierailulle? Haluaisimme tutustua erityisesti valmistumassa olevia medialaisiin…” Nojaan tuolissani taaksepäin. Samainen kysymys viriää lähes jokaisella yritystapaamisella. Vastaus kuuluu useimmiten: ”Valitettavasti lähes kaikki maisteriopiskelijamme ovat jo siirtyneet työelämään. Kehottaisin ottamaan kopin nuoremmista opiskelijoista vielä kun voitte.”

Ja niinhän se on. Kyse ei ole rakettitieteestä. Viestintää voi loppujen lopuksi tehdä kuka tahansa. Medionomeja ja tradenomeja valmistuu vuosittain jopa ylitarjonnaksi asti. Kuitenkin heitä, joilla on viestintään korkeimman asteen akateeminen koulutus, on aika harvassa. Meillä valtsikassa viestintään otetaan vuosittain noin 25 uutta opiskelijaa – ilmankos moni löytää itsensä kokopäivätyöstä ennen kuin kandin aihe on takaraivossa.

Media on järjestönä aktiivinen työelämämahdollisuuksien luoja. Kaikki alkoi vuonna 2014, kun kolme medialaista pääsi AC Sanaforille yrityssafarille. Pilottikokeilussa oli konsepti, jossa opiskelijat pääsevät noin viikon ajanjaksoksi tutustumaan viestintätoimiston arkeen. Safarin aikana opitaan tekemällä itse ja saadaan tuntumaa omaan osaamiseen suhteessa työelämän vaatimuksiin. Samalla safariyritys saa uusia potentiaalisia kasvoja muistiinsa, idearikkaita keskusteluja ja käsitystä opiskelijoistamme. Pilottikokemus onnistui, ja seuraava hallitus päätti viedä sitä eteenpäin.

Nyt yhteistyöyrityksiä on jo lähes kymmenkunta. Vuoden 2016 kevät ja syksy kuhisevat erilaisia ekskursioita ja safareita. Tilaisuuksista on syytä ottaa kaikki irti. Hakeutumalla rohkeasti tutustumaan itseämme kiinnostaviin organisaatioihin varmistamme yhteistyötarjonnan myös tulevina toimintavuosina.

Viestinnän opintojen tulevaisuus osana suurempaa kokonaisuutta luo haasteita oppiaineen omaleimaisuuden säilyttämiselle. Medialaisen itsetunnon ja identiteetin korostaminen on kenties tärkeämpää kuin koskaan. Siispä, rakas medialainen: olit sitten fuksi tai vuoden Ö opiskelija, avarra näkemystäsi ja kuvaa toimialastamme kuulemalla aiheesta asiantuntijoilta ja ammattilaisilta suoraan hevosen suusta. Noin kaksi kolmesta yrityssafarilaisesta on päätynyt vierailemansa yrityksen palkkalistoille. Väitän, ettei se ole sattumaa. Tule mukaan ja tee vaikutus.

Aktiivista ja työelämäntäyteistä vuotta toivottaen,

Laura Yrityssuhdevastaava 2016

Excuista ja yrityssafareista ilmoittautumisohjeineen tiedotetaan Media ry:n Facebook-ryhmässä ja sähköpostilistalla.