Riittävän hyvä

Iltalehti ilmoitti syyskuussa siirtävänsä kuvaamista valokuvaajilta toimittajilleen. Tulevaisuudessa lehti odottaa toimittajilta juttujen kirjoittamisen ohella myös kuvaamista. Ulkopuolisten kuvaajien palkkaamisen sijaan IL-Median journalisteille hankittiinkin uudet kamerat.

Kuvauksesta säästäminen ei ole uusi juttu. Jo vuosia sanoma- ja iltapäivälehdet ovat hyödyntäneet juttujen yhteydessä lukijoiden lähettämiä kuvia, usein naurettavan halpaan hintaan. Useimmiten kuvat ovat suttuisia kännykkäotoksia, joista on suunnitelmallisuus ja esteettisyys kaukana. Amatöörikuvaajien tuotosten laatu ei ole kuitenkaan aina väistämättä ala-arvoinen. Jos välineet ovat oikeat ja kuvasta tulee laadukas, onko väliä, että se ei ole ammattilaisen ottama? Iltalehteen ostettiin järjestelmäkamerat, ja uusimmilla älypuhelimilla kuvien laatu on yllättävän tai ainakin riittävän hyvä. Parhaimmillaan lukijoiden kuvista voi välittyä jotain, jota tarkkaan sommitellusta ammattikuvasta ei: välittömyys ja läsnäolo. Tunne siitä, että minäkin olisin voinut olla paikan päällä.

Vuoden viimeisessä Groteskissa liitymme kännykkäkuvien trendiin. Nyt ei kuitenkaan puhuta rahasta, jota opiskelijalehdellä ei muutenkaan ole tekijöilleen tarjota. Ajan puute on yksi syy – vuosi lähenee häviävän nopeasti loppuaan, deadlinet hengittävät niskaan ja kuvaajien ja kirjoittajien aikataulujen yhteensovittaminen on usein suuren vaivan takana. Ei ihme, että samat ongelmat tulevat vastaan päivittäin ilmestyvässä lehdessä.

Elämä helpottuu, kun toimittaja voi jutun valmistelun lomassa kaivaa iPhonen taskustaan ja itse räpsäistä kohteesta pari(kymmentä) kuvaa. Vielä helpompaa on pistää haastateltava ottamaan itsestään selfie: Ketä muka ei kiinnosta nähdä viestintä- ja liikenneministeri Anne Bernerin itsestään ottamaa kännykkäkuvaa? Jos lopputulos ei riittävästi miellytä silmää, apuun rientävät filtterit, nuo digitaalisen esteetikon parhaat ystävät.

Tärkein motiivimme puhelimella otettujen kuvien käyttöön on vuoden viimeisen lehden teema, paska. Groteski 4/2015 ei hienostele, pyri parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen tai viilaa pilkkua. Elämme monessa mielessä paskoja aikoja, on siis syytä puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Tätä numeroa varten olemme muun muassa koonneet listan paskoista asioista ja istuneet lokakuskin kyydissä Vihdin pikkuteillä.

Paskasti menee myös omalla alallamme. Printin hidas ja tuskainen kuolema on osaltaan ajanut media-alan tilanteeseen, jossa YT-neuvottelut ja irtisanomiset ovat arkipäivää. Kysyimme neljältä YT-neuvotteluissa työntekijöitä edustaneelta pääluottamusmieheltä, miltä media-alan tulevaisuus näyttää heidän silmissään.

Jos näkymät tuntuvat ahdistavilta, ei syytä huoleen: on meillä toivoakin, jos haastattelemiamme printin tekijöitä on uskominen. Tyypit saivat internetistä tarpeekseen ja päättivät keskittyä nimenomaan printtiin. Ympyrä sulkeutuu.

Vaikka olet vasta lehden alussa, rakas lukija, on jo näillä ensimmäisillä sivuilla lopetettava eräs aikakausi. Groteskin vuosi on ollut kiireinen, kipinöivä, innostava, stressaava, yllättävä ja arvaamaton, mutta ennen kaikkea täynnä intohimoa tätä juttua kohtaan. Itkupotkuraivarit ja moneen kertaan ohitetut deadlinet ovat unohtuneet sillä sekunnilla, kun juuri painosta tullut lehti on tuoreena kädessä. Kiitos hienosta vuodesta kuuluu kaikille lehden tekoon osallistuneille, mutta erityisen kiitollinen olen kanssapäätoimittajilleni ja graafikollemme. Olen useaan otteeseen hämmästellyt, kuinka ammattimaista ja lahjakasta porukkaa ympärilläni on. Mikä tuuri onkaan käynyt, että olen saanut tehdä juuri tätä lehteä juuri näiden tyyppien kanssa.

Vaikka viimeisen lehden idea on mikä on, voin vakuuttaa, että kokonaisuudessaan Groteskin vuosi on ollut paljon monipuolisempi. Sen tiivistävät loistavasti vuosikertamme neljä teemaa:

Groteski 2015 – kiusallisen rajoittunutta ysäripaskaa.


Kirjoitus on vuoden 2015 viimeisen numeron pääkirjoitus.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *