TEKSTI Leo Taanila KUVA Heidi Puomisto


Voi jukopliut, voisi vanhemman polven härmäläinen tokaista, kun tarkastelisi nuorempien suomalaisten kielenkäyttöä. Ei siksi, että kiroilua esiintyy puheessa kauhean paljon, vaan sen takia, että se on niin yksipuolista. Iänikuiset vittusaatanat toistuvat joka toisessa lauseessa, vaikka suomen kielessä olisi potentiaalia huomattavasti monimuotoisempaan ilmaisuun.

Laskelmien mukaan suomen kielessä on jopa tuhansia kirosanoja. Niinpä onkin huolestuttavaa, että värikkään kiroamisen taito tuntuu olevan katoamassa. Vanhemmillakin suomalaisilla on peiliin katsomisen paikka, sillä myös perkele alkaa olla jo aika nähty. Miksei kukaan enää karjaise “turso” tai “moolokki”!? Kiroilemisen yksipuolisuus johtaa siihen, että voimasanat menettävät tehonsa. Nuoret eivät käytä paheksuttavia sanoja enää sadatellakseen, vaan niistä on muodostunut välisanoja arkikieleen. Uskottavuus painokkaasta lausahduksesta katoaa nopeasti, kun niiden vitun sanojen väliin lisätään vitusti vittuja, vittu!

Kirousten kavalkadi on kaventunut, kun uskonnon asema on heikentynyt yhteiskunnassamme. Vaikka saatanaa ja perkelettä hoetaan, Jumalan laajamittaiselle solvaamiselle ei ole enää ollut tarvetta. Lisäksi sijaa kiroilukulttuurissa – niin kuin yleisessä puheenparressakin – ovat vallanneet englanninkieliset ilmaisut, jotka ikävä kyllä ovat niin ikään varsin kuluneita.

Jotta syöksykierre kohti innotonta ja kädenlämpöistä kiroilua saataisiin pysäytettyä, tulisi katseet suunnata kohti kirjallista maailmaa. Historian kovimpiin rienaajiin lukeutuvan, Tintin seikkailuista tutun kapteeni Haddockin sanavarastosta olisi itse kunkin syytä ottaa mallia. Ilmaukset, kuten ”tuhannen miljoonan miljoonaa turskausta” tai ”Jumalan pyssy ja puukuulat” säväyttävät aivan toisella tavalla. Rasittavat oumaifakingaadit olisi helposti korvattavissa esimerkiksi huudahtamalla ”kautta ikuisen partani!”

Kunnia Haddockin ärräpäistä kuuluu tietysti Georges Remille alias Hergélle, joka joutui sensuurin välttämiseksi luomaan uusia kirosanoja, mutta varsinaisen palveluksen suomen kielelle ovat tehneet kääntäjät Soile ja Heikki Kaukoranta sekä Jukka Kemppinen. Kiitos heidän kekseliäisyytensä, Tintti-sarjakuvissa näkyy myös aimo annos suomalaista kulttuuria.

Kirousten ja huudahdusten ohella myös haukkumiskulttuurimme kaipaisi piristystä. Se, että vieläkin monen suomalaisen erityisesti nuoren henkilön dissausrepertuaariin kuuluu ”homo” ja yhä lisääntyvä ”autisti”, saa haikailemaan laajemman ja älykkäämmän solvaamisvaraston perään. Tutkailemalla lisää kapteeni Haddockin repliikkejä löydämme ratkaisun tähänkin pulmaan. Wikisitaatit-sivustolla Haddockille on listattu 349 haukkumasanaa, joista suurin osa on todella lennokkaita ja omaperäisiä. Parhaimmistoon kuuluvat muun muassa “sirkus-mussolini”, “tiskin alle kätkijä” ja “ylitsevuotisen klimppisopan sattuma”. Lisäksi googlettamalla löytyy Haddock-generaattori, joka suoltaa solvauksia jokaiseen lähtöön. Esimerkiksi tunteella kajautettu ”viheliäinen pyroforkki brontosauruksen sivupersoona!” tavoittaa tarkoituksensa paljon paremmin kuin vaikkapa ”huora!”

Mikäli perinteisemmän kiroilukulttuurin elvyttäminen tuntuu epärealistiselta, löytyy merkkejä monipuolistumisesta onneksi juuri yksitoikkoisuudesta parjatun nuorison parista. Maahanmuuton ja videopelien myötä muun muassa somalin ja venäjän kielten voimasanoista on tullut osa suomalaista nuorisokulttuuria. Vaikka sisältö olisi suunnilleen sama, uusi kieli tuo kiroamiseen raikkaan vivahteen: иди на хуй!