TEKSTI Ripsa Niemi
Olin lähdössä kotikodista opiskelijakämppääni. Ajatuksenani oli ottaa hiukan muonaa mukaani. Pakkasin pastakastikkeen tunnollisesti ilmatiiviiseen Tupperware-purnukkaan. Tilanne vaikutti harmittomalta. Todellisuudessa en kuitenkaan vielä tajunnut, kuinka suurta virhettä olinkaan tekemässä.
Nyt keittiöni kaappitilan ovat vallanneet muoviset purnukat, purkit ja kipot – kaiken maailman Tupperwaret. Värikkäin kansin varustettujen säilytysastioiden oli tarkoitus tehdä elämästäni helpompaa ja kätevämpää. Toista on ollut todellisuus, sillä muovipaholaiset ovat vieneet sietokykyni äärirajoilleen.
Kippoja on mahdotonta säilyttää kolmen ihmisen jakamassa ahtaassa keittiössä järkevästi. Kummallisiin kolkkiin pesiytyvät erimalliset purkit eivät sovi päällekkäin ja valitessa sopivaa tilavuutta joutuu purkamaan koko arsenaalin ja sitten kokoamaan sen uudelleen. Kun ruoka on lopulta saatu oikeanlaiseen purnukkaan, huomaakin, että siihen sopiva kansi on kadonnut keittiön laatikoihin. Siitä sitten vain sama ruljanssi uusiksi. Hohhoijaa!
Luhistun, jos kotona odottaa väsyttävän koulupäivän jälkeen tiskipöytä täynnä käytettyä ja rasvaista Tupperwarea. Jos et ole koskaan yrittänyt jynssätä valkoiseen muoviin pinttynyttä tomaattikastiketta, olet säästynyt suurelta epäonnistumisen tuskalta.
Olen alkanut pelätä, että kipposet tulevat hiertämään ystävyyssuhteita kämppisteni kanssa sitten kun muutamme eri osoitteisiin. Purkkimme ovat yhteiselon keskellä menneet sekaisin, ja tiedän, että muuttokuormaa pakatessamme tulemme riitelemään siitä, kenelle mikäkin purnukka kuuluu. Kuka meistä joutuu raahaamaan tähteistä värjääntyneet kapistukset uusiin kaappeihinsa?
Ja sitten jotkut vielä oikein järjestävät Tupperware-kestejä. Ajatuskin etoo. Yäk! Minut on parempi jättää kutsumatta.
