Toinen meistä on sittemmin kirkosta eronnut entinen tapakristitty, toinen ateistiperheen kasvatti. Vierailemme Suur-Helsingin seurakunnassa selvittääksemme, miten uskoa tunnustavat nuoret viettävät aikaansa, mitä he ajattelevat ja millaisia he ovat. Suhe on onnistunut tavoittamaan nuoret paremmin kuin jäsenkadon kanssa kamppailevat perinteiset seurakunnat, mistä kertovat muun muassa lukuisat Facebook-tykkäykset  ja ”dominoefekti”-hashtagin aktiivinen käyttö Instagramissa ja Twitterissä.

TEKSTI Melina Curiqueo & Saarlotta Virri KUVAT Matts Bjolin

On sunnuntai-ilta ja seisomme hyvin pukeutuneiden kaupunkilaisnuorten keskellä. Miehet ovat merkittävän komeita ja naiset raikkaan huoliteltuja. Voisimme olla Kattilahallissa loppukesän kaupunkifestareilla. Lavalle nousee bändi ja yleisö nostaa kätensä ilmaan. Monien silmissä näkyy ensimmäisen biisin aikana kyyneliä ja tunnelma on hurmoksellinen. Vieressämme tyttö kuiskaa kaverilleen: “Mulle tuli kylmät väreet.”

Alun herkistelyn jälkeen tunnelma muuttuu täysin. Musiikki vaihtuu tanssittavaksi ja ympärillämme olevat nuoret riehaantuvat joraamaan. Olo on ulkopuolinen ja hämmentynyt, kämmenet ovat hikiset. Välttelemme katsekontaktia ettemme repeäisi hermostuneeseen nauruun.

 

“Me ollaan kaikki täällä Jeesuksen takia ja Jeesus tietää sen.”

– suhen pastori

 

Emme ole kaupunkifestareilla, vaan Suur-Helsingin seurakunnan, tuttavallisemmin Suhen, sunnuntai-illan jumalanpalveluksessa. Kallion Pengerkujalla sijaitsevassa seurakunnassa osallistujat toivotetaan ovella kädestä pitäen tervetulleeksi. Tilat ovat ajan hengen mukaisesti sisustetut sekä viihtyisät, ja paikalla on dj. Valtavalle kankaalle on heijastettu videoshow, joka muistuttaa ulkoasultaan Pinterest- ja Tumblr- aforismikuvia. Nettilatteuksien sijaan vaihtuvissa kuvissa ylistetään Jumalaa ja kankaalle heijastetaan muun muassa kuva auton huurteisesta ikkunasta, johon on sormella kirjoitettu: “Hän on <3”.

Ihmiset tervehtivät toisiaan tuttavallisesti ja vaihtavat kuulumisia kahvin äärellä: tänne on selvästi tultu viihtymään. Tunnemme silti itsemme kuokkavieraiksi. Valitsemme huomaamattomuusstrategian ja hakeudumme turvallisen etäisyyden päähän päivittelemään Suhen mieskomeutta pikkuleivät ja kahvikupit kourassa. Yritämme pysytellä piilossa, sillä pelkäämme paljastuvamme vääräuskoisiksi. Mitä jos Jeesus tietää, ettemme kuulu kirkkoon?

 

“Kaikkien lempiaihe – nyt puhutaan synnistä!”

– suhen pastori

 

Alun bileiden jälkeen lavalle astelee nuorehko pastori. Hän on pukeutunut tyylikkäästi villapaitaan ja farkkuihin. Ympärillämme raamatut aukeavat siitä kohtaa, mihin viime sunnuntain saarna päättyi. Pastori alkaa käydä Timoteus-kirjettä läpi systemaattisesti kohta kohdalta ja korostaa vähän väliä Raamatun lukemisen tärkeyttä. Käsiteltäviä aiheita ovat seurakunnan johtajat ja johtaminen, seurakunnan jäsenet ja synti. Synnin kerrotaan olevan ihmiseen ohjelmoitua ja seurausta Jumalan ja ihmisen yhteyden katkeamisesta.

Syntien hyvittämiseksi löytyy kuitenkin keinoja. Korviimme särähtää erityisesti jatkuva puhe niin sanotusta puhtauden teologiasta: seurakunnan, sen johtajien ja jäsenten, on pyrittävä kaikissa teoissaan täydellisyyteen. Pastori painottaa, että hyvyyden ja puhtauden on käytävä ilmi kaikin mahdollisin tavoin. On elettävä terveellisesti ja pidettävä huolta itsestään, kodistaan sekä ihmissuhteistaan. Täydellisyyden tavoittelu taivaspaikan toivossa tuntuu ahdistavalta ajatukselta – varsinkin pienissä sunnuntai-illan tärinöissä.

Mitä sanottavaa uskosta on Suhella itsekin vierailleella, “Beefin edessä polvet loskassa Tinderiä läpi selaavalla”  teologian ylioppilaalla Manuelilla?Mies näyttää samalta kuin muutkin Suhen jäsenet: hän on tyylikkäästi pukeutunut hurmaava nuori. Meistä poiketen Manuel ei koe täydellisyyden tavoittelua painostavaksi. “En näe sitä suorittamisena, vaan itsensä kehittämisenä. Parin viime vuoden aikana olen kasvanut henkisesti tosi paljon: yritän olla niin hyvä jäbä kuin mahdollista.”

Manuelin mukaan puhtauden teologia ja nuoren miehen viikonloppujen rappioelämä eivät ole ristiriidassa keskenään. Vaikka uskovaisen pitäisi elää nuhteetonta elämää eikä saisi olla niin sanottua ilmaista armoa, on kirkon mahdotonta pitää kiinni samoista asioista, jotka 1500-luvulla olivat tärkeitä. Manuelin mielestä nuorten tavoittaminen edellyttää kirkon kehittymistä liberaalimpaan suuntaan. “Jengi keskittyy sellaisiin juttuihin, joilla ei lopulta ole mitään väliä: ne ei näe metsää puilta. Olennaista on yleisen hyvän edistäminen.”

Nuorukaisen olemus rikkoo stereotypian uskovaisen arkkityypistä. Suhe-kokemustemme jälkeen ”hunningolla” olevan teologin kanssa on suorastaan helpottavaa keskustella. Vaikka Manuel puhuu uskon lahjasta, suhteiden hoitamisesta ylöspäin ja meille luvatusta armahduksesta, ei hän silti edusta niitä “ himouskovaisia, jotka asuvat omassa kommuunissaan ja ovat herran pelkoa täynnä”. Sellaisiakin teologisesta tiedekunnasta kuulemma löytyy. “Meitsi tykkää ainakin omasta elämästä niin paljon, että ois vitun ankeeta olla 80 vuotta täällä pyörimässä herran pelossa, kun voi elää täällä hyvin ja mennä sitten Pietarin porteista tuuletellen sisään.”

 

Sunnuntain jumalanpalveluksessa eksyneet lampaat bongattiin heti ja houkuteltiin mukaan laumaan. Ystävällisen oloinen henkilökunta vietteli meidät taivaallisilla leivoksillaan ja seuraavana keskiviikkona löydämme itsemme keskeltä kristinuskostarttia, kahdeksan viikon pituista valmennuskurssia aloitteleville suhelaisille.

Jatkamme hiljaista tarkkailua edelleen pettureiksi paljastumisen pelossa. Alkuesittelyssä vältämme syvällisemmät pohdiskelut toteamalla, että olemme päätyneet paikalle ystävien kehotuksesta. Kokouksen aikana pohditaan muun muassa sitä, miksi ihmisten on niin vaikeaa uskoa ja miten isäsuhde vaikuttaa suhteeseen Jumalan kanssa. Huolta kannetaan lähimmäisistä, jotka eivät ole ottaneet Herraa sydämeensä.

Keskustelu herättää meissä lähinnä hämmennystä – alkuperäinen suunnitelmamme uskovaisten nuorten sielunmaiseman kartoittamisesta tuntuu entistä hankalammalta. On vaikeaa keksiä sanottavaa tai kysyttävää. Vaikka Suhe on helposti lähestyttävä ja seurakunta antaa hyvän ensivaikutelman, hartaiden nuorten sosiaalinen kupla on todella kaukana omastamme.

Kokousten jälkeen tuntuu kuin olisi vieraillut rinnakkaisuniversumissa. Suhe-käynti haastoi hetkeksi pohdiskelemaan omaa vakaumustamme ja irrottautumaan arkikokemuksista. Jumalanpalvelus valotti myös sitä, miksi uskoon voi olla helppoa hurahtaa – joku saattaa varmasti löytää Suhesta kaipaamaansa yhteisöllisyyttä ja kosketuspintaa omiin ajatuksiin. Jeesuksen ottaminen sydämeen tuntuu meistä kuitenkin toistaiseksi kaukaiselta ja hieman radikaalilta ajatukselta. Omien elämäntarkoituksiemme etsiminen jatkuu tulevaisuudessakin jossakin toisaalla.

Haastateltavan nimi muutettu.

Juttu on julkaistu vuoden 2014 Groteskin ensimmäisessä numerossa.