”Lupaan dekaanina pyrkiä vaikuttamaan aktiivisesti siihen, että koulutusuudistus Iso Pyörä toteutuu tavalla, joka parantaa ja monipuolistaa tiedekunnan opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksia. Lupaan myös vaikuttaa siihen, että tiedekunnan opettajien ja tutkijoiden tutkimusedellytykset paranevat.”
Hannu Nieminen, Valtiotieteellisen tiedekunnan dekaani

”Lupaan toimillani vahvistaa viestinnän avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.”
Taina Pieski, ProComin puheenjohtaja

”Lupaan uutistyössäni joka päivä tavoitella totuutta, vaikka sitä en saavutakaan, ja vaikka se ei ole kaikille mieleen.”
Matti Rönkä, Ylen uutisankkuri

”Lupaukset on käsitteenä aina hankalia. Uskon, että Media on tänäkin vuonna upea.
Haluan olla mukana rakentamassa toimintaa, joka vastaa tarpeitamme ja antaa enemmän kuin odotamme. Lupaan antaa Medialle täyden panokseni.”
Alli Alho, Media ry:n puheenjohtaja

”En voi luvata, että Helsingin yliopiston maine esimerkiksi varmana työpaikkana säilyisi entisellään, kun hallitus leikkaa yliopiston budjetista tänä vuonna jo 50 miljoonaa euroa. Maine syntyy teoista, eikä viestintä voi sitä muuksi muuttaa.”
Hannamaija Helander, Helsingin yliopiston viestintäpäällikkö

”Lupaan viestintätoimiston tarjoavan tulevaisuuden tekijöille paremmat työkalut rajoja ravistelevaan ajatteluun. Strategiamme ytimessä on hyvä työ, mikä tarkoittaa yhdessä tekemistä, järkeviä käytäntöjä, liikkuvaa työtä ja työntekijän hyvinvointiin panostamista. Tästä ei luovuta jatkossakaan.”
Taru Tujunen, viestintätoimisto Ellun Kanojen toimitusjohtaja

”Lupaan, että Yle kaikessa toiminnassaan pyrkii suomalaisten keskelle ja palvelemaan heitä niin, että Suomi on yhä parempi paikka elää. Lupaan myös pitää huolen siitä, että Yle on mukana rakentamassa monimuotoista ja rikasta mediamaisemaa, jossa on tilaa erilaisille ajatuksille.”
Lauri Kivinen, Ylen toimitusjohtaja