TEKSTI Adile Sevimli

Kuka luulet olevasi?

–Äiti, opettaja, kansanedustaja. Erityisopettajakoulutus avasi silmäni. Koen ymmärtäväni koulutukseni kautta paremmin yhteiskuntaa, itseäni ja muita ihmisiä. Poliittinen heräämiseni tapahtui vuonna 2010, kun ymmärsin että menemme väärään suuntaan, mitä tulee maahanmuuttoon, Euroopan Unioniin ja eurokriittisyyteen. Koin nimenomaan Perussuomalaisten olevan se puolue, jossa edellä mainittuihin asioihin pystyy vaikuttamaan. Kyseessä oli Suomen tulevaisuuden lisäksi oma ja erityisesti lapsieni tulevaisuus – jos en itse olisi päättämässä, niin joku päättäisi minun puolestani.

Sanoit, että on tilanteita, joissa vauva syntyy ilman selkeää sukupuolta. Koit vanhempien velvollisuudeksi päättää, kumpaan perinteisistä sukupuolimuoteista lapsi ahdetaan – myönsit siis sukupuolen olevan konstruoitu järjestelmä. Mitä vastaisit perussuomalaisnuorille, jotka haluavat moisen väitteen takia heittää feminismin ja sukupuolentutkimuksen romukoppaan?

–En halua luetella ohjeita perussuomalaisnuorten toiminnalle, mutta minunkin mielestäni sukupuolineutraaliudessa on menty liian pitkälle. Esimerkiksi Ruotsissa päiväkodeissa käytetään pronominia hen sanojen hon ja han tilalta, koska ”eihän sitä vielä tiedetä kumpi se on”. On selvää, että on olemassa kaksi sukupuolta. Mielestäni on vakava asia, mikäli lapsi syntyy esimerkiksi molemmilla sukuelimillä. Tällaiseen tilanteeseen tulee suhtautua hyväksynnällä ja rauhallisuudella, eikä siitä tarvitse tehdä numeroa. Se, että lääketieteellä voidaan korjata epämuodostumia, on hieno asia. Asioiden tulee antaa edetä luonnollisesti ja hyväksyä se, että tytöt ja pojat ovat erilaisia.

Psykologiystäväni kertoi, että lukioikäisten nuorten keskuudessa sukupuolen kyseenalaistaminen ja omasta sukupuolesta hämmentyminen on lisääntynyt. Ainahan on ollut pieni osa ihmisiä, jotka miettivät näitä asioita omalla kohdallaan, mutta on huolestuttavaa, että aikuisten puheet sukupuolineutraaliudesta ovat hämmentäneet nuoria lisääntyvässä määrin. Kyllähän sen nyt niin sanotusti tietää, kun katsoo housuihin, että onko ihminen tyttö vai poika.

Mielestäni vastakampanja on hieno asia, sillä itse en kannata sukupuolineutraalia yhteiskuntaa. On naisia ja on miehiä. Mielestäni se on hieno asia ja sitä voi korostaa.

Sanoit: ”Katupartioita ei voi kieltää tai rajoittaa, ellei toimintaan liity rikollisia tekoja.” Lisäksi osallistuit Itsenäinen Suomi tapahtumaan itsenäisyyspäivänä, jossa tehtiin natsitervehdyksiä lavalla. Olet myös sanonut, etteivät ihmisoikeudet kuulu kaikille. Miten vastaat väitteeseen siitä, että normalisoit rasismia?

–Katupartiot ovat lisääntyneet turvattomuuden tunteen lisääntymisen myötä. Emme voi kiistää kenenkään perustuslaillisia oikeuksia, kokoontumis- ja liikkumisvapautta. Emme voi rajoittaa tai kieltää katupartioita, se on väärä lähtökohta puuttua asiaan, mutta voimme miettiä miksi katupartioita syntyy. Niin kauan kuin toisin todistetaan, ihmiset saavat kulkea vapaasti kaduilla.

En nähnyt Itsenäinen Suomi –tapahtuman natsitervehdystä, mutta kuulin jälkeenpäin jonkun tehneen tervehdyksen ”huumorilla”. Mielestäni se, että 6 miljoonaa juutalaista on tapettu, ei ole huumorin asia. En hyväksy natsitervehdystä, se oli asiatonta. En voi myöskään pyytää anteeksi kenenkään toisen puolesta. Olin tapahtumassa vieraana, en vastuussa ohjelmasta tai muista vieraista.

Opiskelijoilta uhataan vähentää 25 prosentin suuruinen lohko opintotuesta. Ollaanko Suomessa siirtymässä leikkausten myötä lähemmäs luokkayhteiskuntaa ja voivatko leikkaukset vaikuttaa esimerkiksi opiskelijoiden mielenterveyteen stressitason noustessa ja paineiden kasautuessa?

–Emme todellakaan ole lähelläkään luokkayhteiskuntaa. Koulutus ja opetus on meillä ilmaista, vaikka tukea vähän leikataankin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ollessani näin läheltä, mitä luokanopettajakoulutus siellä olisi maksanut – 25 000 dollaria vuodessa. Totta kai leikkaukset tuntuvat, mutta meidän täytyy saada opiskelijat valmistumaan nopeammin. Ei kolmekymppiseen asti voi olla opiskelemassa.

En ymmärrä miten oletus siitä, että opiskelija valmistuu tavoiteajassa lisäisi stressiä. Eikö stressiä lisää pikemminkin jatkuva opiskelu? Tein itsekin opintojeni ohella töitä ja lisäksi ylimääräisiä opintoja, ei se kenellekään stressiä tai masennusta aiheuta. Uskon paineiden kasautumiseen ja ahdistuneisuuteen vaikuttavan muun elämänhallinnan, sen miten opiskelija hoitaa terveyttään ja ihmissuhteitaan. Jos pääset yliopistoon – mikä Suomessa on hankalaa – eli olet ns. yliopistokelpoinen, niin kyllä pystyt opintosi suorittamaan.

Tilastoihin merkittyinä Suomessa seksuaaliseen ahdisteluun syyllistyy useammin ulkomaalaistaustainen kuin kantasuomalainen mies. Onko seksuaalinen ahdistelu Suomessa mielestäsi uusi ilmiö?

–Valitettavasti Suomessa seksuaalinen ahdistelu ei ole koskaan ollut nollatasolla. Nollatasoon tulee kuitenkin pyrkiä. Joukkoraiskaukset ja –ahdistelut eivät ole Suomessa tyypillinen ilmiö, kuten esimerkiksi The Guardianin mukaan Etelä-Afrikassa, jossa joka 4. mies on syyllistynyt raiskaukseen. Se on ihan järjetön prosentti, josta voidaan päätellä syyn olevan kulttuurissa. Kulttuurilla voidaan vaikuttaa naisten kohteluun, arvostukseen ja itsemääräämisoikeuteen.

Tiettyjen ryhmien yliedustus raiskaustilastoissa on huolestuttavaa. Yliedustukseen tulee puuttua samalla tavoin, kuin muihinkin samanhenkiseen rikokseen syyllistyneisiin. Emme ole vielä keksineet viisasten kiveä integroimiseen ja ihmisten länsimaalaistamiseen. On yritetty mennä muualle länsimaistamaan, ja on yritetty länsimaalaistaa tänne tulleita. Molemmissa tilanteissa on epäonnistuttu. Jos ajatellaan Eurooppaa tänä päivänä, niin islamistinen, humanitaarinen maahanmuutto ei ole onnistunut missään Euroopan maassa. Ihmiset haluavat mieluiten itse päättää, miten ovat ja elävät.

Onko länsimaisuus sivistyksen korkein muoto?

–Niin monta mieltä kuin miestä, mutta minun mielestäni on. Naisten ja miesten välinen tasa-arvo, vapaus ja suvaitsevaisuus on sivistystä. Mutta suvaitsevaisuudenkin tulee olla oikeaa suvaitsevaisuutta – sellaista, joka suvaitsee myös esimerkiksi kristillisen maailmankatsomuksen. Mutta myös sellaista, joka ei riko ihmisoikeuksia, esimerkiksi polje naisten oikeuksia. Puuttumatta jättäminen suvaitsevaisuuden verukkeella esimerkiksi uskontoon tai kulttuuriin, joka alistaa naisia, ei ole suvaitsevaisuutta. Humanistinen ajatus autonomisesta ja arvokkaasta ihmisestä, on sivistyksen korkein muoto ja länsimainen ihanne.

Politiikan valtapeliä verrataan usein pihapiirin hiekkalaatikkoleikkeihin. Olet sanonut seuraavaa: ”Koska muissa EU-maissa ei noudatettu sopimuksia turvapaikanhakijoiden suhteen, ei Suomessakaan tarvitse noudattaa EU-sopimusta.” Ratkaisetko koulussa lasten väliset kiistat samalla logiikalla, vai mitä tarkoitit sillä, ettei sopimuksia tarvitse noudattaa?

–Jos sopimusoikeudellista sopimusta ei noudateta, niin kuinka kauan sopimus on validi? Mikäli tuota sopimusta oltaisiin yleisesti noudatettu, niin yksikään ihminen ei olisi tullut Suomen rajalle Ruotsin kautta. Suomessa tulee miettiä, mikä lakien ja sopimusten henki on ollut ja mitä niillä on ajettu takaa. Tuskin kukaan on ajatellut, että jos meille tulee 10 miljoonaa ihmistä rajan taakse ja sanovat sanan turvapaikka, niin heidät on kaikki tänne otettava. Kun teemme sopimuksia, tarkoituksena ei ole kääntää sopimuksia itseämme vastaan ja romuttaa hyvinvointivaltio

Miksi maahan sotaa tai vainoa paennut ihminen ei ansaitse toista mahdollisuutta Suomen maaperällä samalla tavoin, kuin kantasuomalainen ihminen?

–Maailmassa on satoja miljoonia, ellei miljardi ihmistä, jotka elävät sellaisissa oloissa, missä kenenkään ei pitäisi joutua elämään. Realistisesti ajateltuna emme voi ottaa heitä kaikkia Suomeen. Olen velvollinen puolustamaan suomalaista hyvinvointivaltiota ja oman kansani hyvinvointia. Mikäli en suorita velvollisuuksiani, niin muun maailman lisäksi myös meillä on kohta asiat huonosti. Kannatan esimerkiksi automaattikarkoitusta ulkomaalaisille raiskaajille.

Edistätkö poliittista päätöksentekoa niin, että se edesauttaa kaikkien ihmisten hyvinvointia, vai ovatko hyvinvoinnin ansainneet ensisijaisesti suomalaiset?

–Tietenkin ensisijalla ovat suomalaiset. Olen Suomen kansanedustaja, eikä ole olemassa sellaista kuin kansainvälinen edustaja. Jos en minä aja suomalaisten etuja, niin sitten ei aja kukaan.

Olisitko valmis luopumaan tietynlaisesta elintasosta, mikäli se vaikuttaisi useamman ihmisen hyvinvointiin?

–Toisten rahoilla on helppo olla höveli. Ei ole hyväntekeväisyyttä viedä resursseja Suomen köyhiltä pois. Se ei ratkaise maailman köyhyyttä, vaan sillä tavalla tulee köyhyyttä lisää. Annan kriisiapua ja olen surullinen muun maailman tilasta, mutta vastuussa Suomen kansalaisista. Olen toiminut kehitysmaassa vapaaehtoistyöntekijänä, maksanut lentolippuni itse ja antanut rahaa pois. Tällä tavalla voin henkilökohtaisesti auttaa, mutta Suomen köyhiltä en vie pois, koska heistä olen vastuussa.

 

Tekstiä korjattu 31.3.2016. Alkuperäisessä tekstissä mainittu Maryan Abdulkarim ei ollut vastapuolen puhujana ”Itsenäinen Suomi” -tapahtumassa, kuten artikkelissa aiemmin luki. Toimittaja pahoittelee asiavirhettä.